Itselläni oli pienenä jokseenkin höröt korvat ja aika harvoin pidin hiuksia tiukalla ponnarilla. Muutenkin hiuslaatuni on ohut, joten korvat välillä tulivat hiusten seasta ulos. Nykyään korvat eivät suuremmin hörötä ja hankkiessani rastat on sekin asia kompensoitunut.
Ikinä ei kiusattu, enkä niistä ole kärsinyt. S-vikakin oli (ja vieläkin välillä suhisee) ja minut laitettiin puheopetukseen, ettei minua siitä ikinä kiusattaisi. Tällöin olin kuitenkin "jo" ala-asteen kolmannella luokalla, eikä KUKAAN ikinä s-viastani maininnut, sitä ennen eikä jälkeen. Melko turhaa siis. Muuten minua kyllä kiusattiin, hevosharrastukseni ja sukunimeni takia.
Ikinä en siitä välittänyt, vaan puolustin itseäni sanallisesti. Traumoja ei ole jäänyt. Yläasteelle mennessäni olin itsevarma ja sanavalmis ja kiusaaminen loppuikin heti ensimmäisenä koulupäivänä, kun laitoin kiusaajalleni jauhot suuhun.
Tuskin siis lieviä hörökorvia lähtisin lapselta leikkaamaan, vaan pyrkisin lapsen itseluottamusta kasvattamaan ja tukemaan parhaani mukaan. Itse aloitin teatteriharrastuksen kun yläasteelle siirryin ja se on parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut! Se on ehkä itsevarmuutta kasvattavin harrastus, joka kehittää niin muistia, yhteistyökykyä, kehonhallintaa, stressinsietokykyä, kuin sanavarastoakin. Laaja ystäväpiiri ja tsemppaava ilmapiiri oli aina läsnä (epäonnistumisesta ei ikinä nälvitty ja aina tuli joku hätiin). Lasta meillä ei vielä ole, mutta aion luultavasti aloittaa vauvateatterin, kun lapseni siihen ikään tulee.