Huhtikuiset 2018

Mitkö viikot sulla olikaan? Mulla kans oiteet kadonneet lähes kokonaan. Vois sanoo et täysin oireeton raskaus ja siks vaikee uskoo et kaikki hyvin olis. Meen oman mielenterveyteni vuoksi varhaisultraan ens viikolla 6+3.
6+4-6+6 on varmaankin nyt. Toivon että saan neuvolassa esitettyä asian niin, että tarjoaisivat jotain ylimääräistä ultraa nyt jo, vaikkei täällä sellaisia oikein tehdä. Pitkä aika muuten tulee, jos kuukausikin pitää odotella epätietoisena. Toki voihan olla, että jo huomenna iskee ihan hirveät oireet, eihän sitä koskaan tiedä. Mutta jos vähäisetkään oireet eivät palaa, niin hassulta tuntuu.
 
Mullakaan ei oo mitään oireita. Nyt tosin vasta 4+6. Lukenut paljon netissä että alkuraskaus voi olla täysin oireeton, mikä tuntuu hassulta kun luulin että tähän automaattisesti kuuluu kaikenlaiset oireet. Onhan meidän keho myllerryksen alla. Mutta kyllä ne oireet voi sieltä vielä tulla, sullakin suht alussa vielä :)
 
On tää kyllä aikamoista...ensin sitä odotetaan jännityksellä plussaa ja sittenkun plussa ilmestyy, niin heti alkaa pelot ja huoli jyllätä.:( Näin meikäläisen pääkopassa ainakin. Toki se yksi koettu keskenmeno oli niin raju kokemus, että saattaa vaikuttaa. Nyt siis rv4+2 ja huolestuttaa oireettomuus. Se mun keskenmenoraskaus oli oireeton ja 2 onnistunutta raskautta olen halaillut posliinia melkein 9kk. Nyt taitaa olla 4+2. Viikko sitten oli kovaa etomista, huimausta ja huonoa oloa pari päivää. Nyt ei niin mitään ja mieli tekee tepposia. :(
 
  • Tykkää
Reactions: Jevee

Mulla taas toistepäin.. yleensä suht oireettomat raskaudet, mut nyt eilen oli ihan outo olo.. maha löysällä ja äklötytti. Piti työntää sit sormet kurkkuun että sais öllötysolon pois.. ja lämpimässä suuihkussaki kävin ku ylämasussa ihan oudolta tuntu.. heti oli mielessä, että varmaan joku kohdunulkonen tai tuulimuna ku aiemmin tällasta oo ollu.. No mut onneks meni sit päikkäreiden ohella ohite se olo..

Mut aattelin kyllä siinä kehnoaoloa potiessani, että kestän vaikka läpi raskauden sitäki jos tuloksena on terve pikkunen.. :love::love::love: Aiemmista raskauksistani ns ongelmallisin on ollu tyttöraskaus, jolloin oli hiiva tuon tuosta, hedareita ja nenäverenvuotoja muutamia kertoja..( :sleep: en saa tätä väsyliä pois, :ptuli väärään kohtaan ku kursori hyppäs kännyllä, kuten myös nyt ku tuon kielennäyttäjän laitoin.. vttuilee taas tää känny näköjään.. ) Nyt oireina siis rintojen vihlonta (johtunee osittain imetyksestä) ja jäätävä väsymys.. päivittäin tullu jäbän kaa päikkäröityä..

Reilu vko ois vielä jännättävänä ekaan ultraan.. irghs! :love:
 
  • Tykkää
Reactions: Hopeful-84

Onko sulla mitkä viikot menossa? ☺
 
Heippa vaan kaikille.
Edellisestä kirjoittelusta tällä sivustolla onkin jo neljä vuotta aikaa..silloin kuopus oli tuloillaan ja esikoinen piti mamman vauhdissa. Nyt onkin sitten "uusi", unohtunut aika jälleen käsillä kun raskaustesti näytti 'raskaana 2-3' eilen ja la ois sitten 25.4.2018. :love:
Viikot 4+2...vai 4+3...jommin kummin...
Neuvolaan aikaa yli kaksi viikkoa ja ensimmäistä ultraa "saan" melkein kuukauden odotella....
Oireet eli se "kestodarra" ja älytön väsymys alkoivat oikeastaan nyt kahden päivän aikana, edelliset raskaudet (alkupuoliskot) menneet täälläkin pää pöntössä joten en sitä ihan kamalasti kaipaisi.
Huoli ja rauhattomat ajatukset on kieltämättä läsnä usein mutta jospa sitä osaisi vaan antautua tälle ihmeelle eikä murehtisi turhia.

Toivottavasti pienet pysyy kaikilla kyydissä!!(y):love:
 
Tänään menkkojen mukaan 4+2. Tai digillä sain kp 25 (4+0) jo sen 2-3 vkoa raskaana joka vähä hämmentää. No eiköhä se ultrassa selviä. Aiemmissa raskauksissa la. on järestää siirtyny viikolla etteenpäin ja kaikki käynnistetty.
Nyt ihmettelen kun sain silminnähtävän viivan jo sillon kp 21. Ehkä dpo9. Will see..

Mites, onko tupakoitsijoita? Mä päätin toissapäivänä että en imase sauhuakaan enää. En oo sit polttanukkaa. Ja yllättävän helppoo vielä toistaseks ollu. Ukko edelleen öyhyyttää et se vähä korpee kyllä.

Mulla oireita ollu siis et alaselkä kipuilee ja alamahaa nippailee varsinkii oikeelta puolelta. Mulla on kohtu nimittäin hiukan oikeelle päin kallellaa. Toinen tissi edellee kipeenä. Turvotus oli aivan jäätävä. Nyt herätessä vähä näyttäs et pahimmat laskenu. Väsyttäny ihan hulluna ja janottanu. Syyä tekis kokoajan miel mut vähästäki tuntuu maha täyeltä.. Viime yönä heräilin tunnin välein ja pissilläki piti käydä ainaki 3 krt yön aikana..

Toivottavasti meillä kaikilla menee raskaudet loppuun asti ja saadaan keväällä nyytit sylkkyyn :love::love::love:
 
Täälläkin oireet pysyneet melko vähinä... tai no, paha olo on mutta ei okseta ja juuri vedin sellaisen nachomättöyäkhyi-iltapalan että oikein hakemalla hain tämän olon itselleni....:confused:
En jotenkin osaa kamalasti juhlia ennen kuin nään syyskuun puolen välin aikaan että tuolla oikeasti jotain on....toivon toki kovasti, enemmän kuin mitään.:love::love: Miten sitä vuosia taaksepäin osasi vaan luottaa että kaikki menee hyvin..

Oletteko kertoneet vielä monelle? Täällä tietää vain isäntä toki ja sitten veljen vaimo... ;) Joutunee ehkä kertomaan jos pönttöä "pääsee" työpaikallakin halailemaan.:whistle:
 
Heippa pitkästä aikaa! Mukava nähdä, että huhtikuisia tullut lisää. Onnea kaikille matkaan!

Minkäslaisia oloja teillä on? Onko aiemmin raskaana olleilla eroa edellisiin? Mulla alkoi ensioireet aikaisin, kuten esikosta. Tuolloin tosin oksensin jo dpo10 alkaen mahdottomasti pari kuukautta eteenpäin. Nyt alkoi samoja aikoja kahvi maistua pahalle, pian alkoi nivusissa satunnaiset repäisykivut ja tissit alkoivat kasvaa. Rinnat olleet pienet kolmannen lapsen jälkeen, joten kohta liivikaupoille. Yhdet kaapissa olevat sopivat enää päälle. =D Isännyys ei moiti, aikoo nauttia tulevasta vuodesta, kun vaimolla on vielä kerran jotain kokeiltavaa paidan alla. Ällöttävä olo lähes koko ajan, mut ei oo tarvinnu oksentaa (tytöistä piti monet kerrat). Ja vatta alkoi kasvaa huimaa vauhtia, muutamia perusfarkkuja jouduin jättämään jo pari viikkoa sitten pois, vaikkeivat supernuolevia olleetkaan. Nyt mammafarkut käytössä. En muista että esim kolmannesta olisi ollut vastaavaa, silloin raskaus huomattiin vahingossa vasta jossain viikolla 8. Ja oli pienellä aikaa kolmas raskaus. Nyt melkein viisi vuotta edellisestä synnytyksestä, joten luulisi paikkojen kiinteytyneen? Viikkoja vasta 6+2 tai jotain sinne päin.

Sit ihan mahdoton nälkä. Koko ajan. Jos yli kaksi tuntia syömättä mitään, tuntuu että kuolen nälkään. Ja jos en saa ruokaa, niin olen todella kiukkuinen. Tavallisesti olen tasaisen rauhallinen ja iloinen. Kasvisjuttuihin olen rakastunut tavallisen kotiruoan lisäkkeinä ja mieli tekisi ihan hirveästi esimerkiksi sellaista kurpitsa-paprika-sipuli-porkkana-parsakaalipaistosta (uunissa/grillissä), johon päälle ripaus rouhittuapippuria ja aurajuustoa. Onhan se kuumennettua, joten tohtisiko joskus edes syödä suht tuoretta kotimaista aurajuustoa? Mitä mieltä olette? Järjellä ajattelisi että listeriabakteerit kuolisi tarpeeksi kuumassa, mikäli niitä juustossa olisi.

Neuvolaan ei vielä aikaa, täällä kummallinen soittoaika, osa siitä sattuu kahvitunnin ajaksi, ja silloin ei tietenkään vastata puhelimeen. Eikä joka päivä ehdi just siihen tuntiin soittaa...

Niin joo, tuolla ylhäällä vähän sivusin jo, että tytöistä oksensin kovasti ja nyt en voi kuin pahoin 24/7. Onko poika/tyttöraskauksissa ollut eroja, kellä kokemusta on. En voi sanoa olevani toiveikas, ehkä kauhuissani erilaisesta odotuksesta. Onnellinen toki, kun iltatähdestä pitkään jo haaveiltu, vaikkei tohdittu yrittää aiemmin =)
Kaksi poikaa ja molempien odotusaikana oksensin ja voin pahoin paljon! Tuolla mainitsinkin aiemmin että nyt päällä kolo ajan sellainen kestodarra/höntselöolo; tekee mieli syödä ja juoda koko ajan mutta sitten tulee heti paha olo..... Täähän on nastaa jos jatkuu pitkäänkin.:sick:;)
 
Mua niiiin stressaa tää oireettomuus, huoh! Pää hajoo! :( rv 4+3
Kestetään vaan yhdessä tätä oireettomuutta, tsemppiä! :) No, mullakin in ensi to se neuvola ja toivon, että pääsisin ennen np-ultraa jo ultraan sitä kautta, saa nähdä mitä mieltä terveydenhoitaja on.

Minä oon nyt missä polttareissa joihin kyselin vinkkejä. Hyvin pärjäilin omalla mehusiideripullolla, vaikka sellainen määrä äklömakeaa omenamehua olikin aika raju. :D Hirveästi kaikki tarjoaa juomaa koko ajan, muutaman kerran on pitänyt huulia kastaa kun ei jaksa sitä inttämistä että ota ota nyt, mikset muka ota. Vielä kun on niin paljon vierasta porukkaa, joka ei tiedä etten muutenkaan joisi kuin sen pari kolme koko iltana. No, hivenen tylsää on nyt baarissa, mutta olen tainnut selvitä paljastumatta. :D

@Jullapulla kyseli, me tai minä olen kertonut vain yhdelle ystävälle. Halutaan pitää asia salassa pitempään, mutta halusin että on edes joku, jolle voi näistä asioista jauhaa. Ja jos jossain välissä tulee huonoja uutisia, niin on sitten myös joku, joka ilman hirveitä selityksiä ymmärtää ja tietää.
 
@Korallikala Hienoa että suunnitelma onnistui! (y);)

Mä mietin myös tuota että haluan kertoa siksi edes muutamalle lähimmälle että on joku jolle hehkuttaa ja höpöttää!:LOL::love: Lähipiirissä on kaikki "lapsellisia" mutta tällaisia kolmannen kierroksen yrittäjiä on melko vähän...

Ja siitä tulikin mieleen... miten teidän lähipiiri (vanhemmat, ystävät, sukulaiset, jne.) ottavat (luultavimmin)vastaan raskausuutisen? Meitä tämä kertominen vähän jännittää; tiedämme että toiset ovat todella onnellisia puolesta mutta varmasti on myös niitä jotka saattavat jopa ääneen ilmaista mielipiteensä siitä että oliko tämä kahden ehtivän poitsun vanhempana enää hyvä idea...(n) Tietääkseni tämä loppujen lopuksi on ihan meidän oma jaksamiskysymys ja suuri onni että tämä näinkin nopeasti (kierukan poistosta reilu 2kk) kävi mutta niihin vähän "ei-niin-positiivisiin" kommentteihin valmistautuminen vaatii multa jonkinlaista sisäisen rauhan kaivelemista...:devil::sneaky::LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: Hopeful-84
Miten voikaan näin paljon väsyttää ja sitte kuitenki yöllä heräilen mooonta kertaa!? :sleep::sleep: Aamusta hyvinki helppo herätä, mut ei mene ku pari tuntia niin se olo valtaa mut! Ja kestää siihen asti kun meen yöunille.

Joku kyseli on onko täällä opiskelijoita ni HEPP! (y) Jos kaikki menee hyvin ni jatkan opiskeluja sitte ku äitiysloma loppuu.

Olen kertonut yhdelle siskoistani, jolle muutenki kerron kaiken ja ystävälle. Plus ukolle tietysti. Yritän olla kertomatta muille koska ikinä ei voi tietää miten käy.. Ja niinku teillä muillakin et jos käy niin on joku joka ymmärtää..

Neuvolan varaan nyt tulevalla viikolla.. Samalla kyselen mahollisuudesta varhaisultraan pääsystä :)

Hantta 4+3
 
  • Tykkää
Reactions: IlonaSu

@Niukuli viikot lasketaan edellisten menkkojen alkamispäivästä. Voit myös netistä ettiä raskauslaskurin, johon syöttelet tiedot mitä kysytään ni saat osviittaa millon on la.
Onnea plussasta ja tervetuloa joukkoon!! (y)
Kiitos :) käytin nettilaskuria. Kierron mitasta ei tietoa mut rapiat kolmessa viikossa sitten mennään ja oikeastaan toukokuun puolelle tipahti la. Vappua ootellessa siis :ROFLMAO:
 
  • Tykkää
Reactions: Hantta81 ja IlonaSu
Vahingossa kopion viestin mutta siis väsyttää täälläkin. Varovasti uskaltaudun mukaan tähän ketjuun. Kolmatta lasta odottelen. Ennestään meillä 8 vuotiaat ja neljä vuotiaat lapset ja aikaisemmissa raskauksissa ei koskaan ole väsyttänyt näin paljoa. Mulla ikää jo 33 ja takana edellisestä raskaudesta vaikea raskausmyrkytys. La näyttäisi olevan 29.4 Vaikka pelottaa on tämä kuitenkin ihana yllätys. Toivotaan että kaikki menee hyvin❤
 
Tervetuloa kaikille uusille! Ihanaa että lisää porukkaa tippuu vieläkin :)

Itsellä vointi ollut todella hyvä. Torstai-iltana iski yhtäkkiä tosi ällö olo, mahaa möyri ja teki mieli oksentaa. Sitä kesti pe-aamuun saakka, mut sitten oli onneks ohi kun sain syötyä aamupalaa ja meille tuli vieraita. Jännitin vähän että miten pystyn kestitsemään vieraita jos on huono olo päällä, mutta onneks siitä ei ollut vaivaa. Tuo on ainut pahoinvointi kohtaus tähän asti. Muuten hyvä olo koko ajan..

Muutenkaan ei oo oikeen oireita. Välillä saattaa tulla pientä menkkamaista kipuilua alavatsaan (lievää). Niin normi olo ollut muuten. En valita! Toivottavasti pikkuisella kaikki hyvin!

Huhti 5+2
 
Yhteistyössä