Huhtikuiset 2018

Heippa pitkästä aikaa! Mukava nähdä, että huhtikuisia tullut lisää. Onnea kaikille matkaan!

Minkäslaisia oloja teillä on? Onko aiemmin raskaana olleilla eroa edellisiin? Mulla alkoi ensioireet aikaisin, kuten esikosta. Tuolloin tosin oksensin jo dpo10 alkaen mahdottomasti pari kuukautta eteenpäin. Nyt alkoi samoja aikoja kahvi maistua pahalle, pian alkoi nivusissa satunnaiset repäisykivut ja tissit alkoivat kasvaa. Rinnat olleet pienet kolmannen lapsen jälkeen, joten kohta liivikaupoille. Yhdet kaapissa olevat sopivat enää päälle. =D Isännyys ei moiti, aikoo nauttia tulevasta vuodesta, kun vaimolla on vielä kerran jotain kokeiltavaa paidan alla. Ällöttävä olo lähes koko ajan, mut ei oo tarvinnu oksentaa (tytöistä piti monet kerrat). Ja vatta alkoi kasvaa huimaa vauhtia, muutamia perusfarkkuja jouduin jättämään jo pari viikkoa sitten pois, vaikkeivat supernuolevia olleetkaan. Nyt mammafarkut käytössä. En muista että esim kolmannesta olisi ollut vastaavaa, silloin raskaus huomattiin vahingossa vasta jossain viikolla 8. Ja oli pienellä aikaa kolmas raskaus. Nyt melkein viisi vuotta edellisestä synnytyksestä, joten luulisi paikkojen kiinteytyneen? Viikkoja vasta 6+2 tai jotain sinne päin.

Sit ihan mahdoton nälkä. Koko ajan. Jos yli kaksi tuntia syömättä mitään, tuntuu että kuolen nälkään. Ja jos en saa ruokaa, niin olen todella kiukkuinen. Tavallisesti olen tasaisen rauhallinen ja iloinen. Kasvisjuttuihin olen rakastunut tavallisen kotiruoan lisäkkeinä ja mieli tekisi ihan hirveästi esimerkiksi sellaista kurpitsa-paprika-sipuli-porkkana-parsakaalipaistosta (uunissa/grillissä), johon päälle ripaus rouhittuapippuria ja aurajuustoa. Onhan se kuumennettua, joten tohtisiko joskus edes syödä suht tuoretta kotimaista aurajuustoa? Mitä mieltä olette? Järjellä ajattelisi että listeriabakteerit kuolisi tarpeeksi kuumassa, mikäli niitä juustossa olisi.

Neuvolaan ei vielä aikaa, täällä kummallinen soittoaika, osa siitä sattuu kahvitunnin ajaksi, ja silloin ei tietenkään vastata puhelimeen. Eikä joka päivä ehdi just siihen tuntiin soittaa...

Niin joo, tuolla ylhäällä vähän sivusin jo, että tytöistä oksensin kovasti ja nyt en voi kuin pahoin 24/7. Onko poika/tyttöraskauksissa ollut eroja, kellä kokemusta on. En voi sanoa olevani toiveikas, ehkä kauhuissani erilaisesta odotuksesta. Onnellinen toki, kun iltatähdestä pitkään jo haaveiltu, vaikkei tohdittu yrittää aiemmin =)
 
Hei!
Uskallan ehkä liittyä mukaan huhtikuisiin odottajiin. LA olisi 3.4. Omien laskujen mukaan viikkoja 5+6, mutta voi olla enemmänkin.

Mulla ei ole juurikaan raskausoireita, paitsi kokoajan nälkä ja huonovointisuutta tulee jos olen pidempiä aikoja syömättä.

Aika paljon mietityttää, onkohan kaikki kunnossa. Aluksi oli tarkoitus odottaa np-ultraan, mutta en saanut mielenrauhaa vaan varasin varhaisultran yksityiselle.

Mulla on ennestään yksi lapsi, jonka odotusaika meni muuten hyvin, mutta lopuksi tuli raskausmyrkytysoireita ja synnytys päätettiin käynnistää. Synnytys päätyi hätäsektioon, ja mulle jäänyt tästä aika paljon pelkotiloja, vaikka kaikki meni kuitenkin ihan hyvin. Jännittää kauheasti, mitä jos odotusaika ei mene yhtä kivuttomasti ja mitä synnytys tai leikkaus tuo tullessaan.
 
  • Tykkää
Reactions: IlonaSu
Täällä ilmoittautuu mukaan hieman sekavin ajatuksin yksi eilen plussannut. Tm08/16 ja keskenmeno 2/17. Viimeisimmän keskenmenon jälkeen ajattelin, ettei enää yritetä. Parisuhdekkin on vähintäänkin myrskyisä ajoittain. No..nyt kuitenkin testi näytti haaleaa viivaa kahteen otteeseen..
Pitäis asennoitua siihen, että raskaana ollaan. Vaikea kuitenkin asiaan iloisesti suhtautua, kun pelkää että tämäkin menee jokatapauksessa kesken. Mies on asiasta haltioissaan, hänellä lapsia ei ennestään ole. Itsellä niitä on jo kolme, joista nuorin 16v..
 
  • Tykkää
Reactions: IlonaSu
Täällä ilmoittautuu mukaan hieman sekavin ajatuksin yksi eilen plussannut. Tm08/16 ja keskenmeno 2/17. Viimeisimmän keskenmenon jälkeen ajattelin, ettei enää yritetä. Parisuhdekkin on vähintäänkin myrskyisä ajoittain. No..nyt kuitenkin testi näytti haaleaa viivaa kahteen otteeseen..
Pitäis asennoitua siihen, että raskaana ollaan. Vaikea kuitenkin asiaan iloisesti suhtautua, kun pelkää että tämäkin menee jokatapauksessa kesken. Mies on asiasta haltioissaan, hänellä lapsia ei ennestään ole. Itsellä niitä on jo kolme, joista nuorin 16v..
Ootko minkä ikänen? Onnea odotukseen
 
Joo mäkin varovaisesti liityn tänne. Raskaustestit näytti että raskaana 2-3. Omien laskujen mukaan ois rv 4+2 ja laskettuaika olis huhtikuun puolessa välissä n.jos kyydissä pysyy. Oon 27v ja esikoista odottelisin. Mulla tosiaan nipistelee munasarjoihin ja oikeestaan koko mahaan. Väsymys kamalaa ja välillä heikotusta. Ei tissi kipua tai muutakaan.
 
  • Tykkää
Reactions: IlonaSu
Hei!
Täälläkin uusi odottaja ilmottautuu. Ikää on 28v. ja toinen raskaus kyseessä. Esikoinen on 1v 2kk. Omien laskujen mukaan viikkoja 5+3 ja la 7.4. Tähän astisia oireita ollut turvotus, lisääntynyt väsymys ja lievä etova olo aamupäivällä. Myös pientä nippailua alavatsassa. Esikoisen kohdalla aikalailla samat oireet, kovaa pahoinvointia ei ollut. Vielä ei tätä oikein todeksi osaa uskoa ja innolla odotankin ekaa neuvolaa ja ultraa. Toivottavasti kaikki menee hyvin! :) Tsemppiä kaikille odotukseen! :)
 
  • Tykkää
Reactions: IlonaSu
Heippa vain!

Täällä plussattiin ja toinen vauva olisi tuloillaan (rv 4+5).
Hieman epätodellinen olo kun ei ole mitään oireita ja juuri 4kk täyttänyt esikoinen sylissä Viimeksi oli inhottava pahoinvointi aika alussa joka teki raskaudesta jotenkin todellisemman..

Laitoin myös mailia fb-ryhmästä juuri
 
  • Tykkää
Reactions: IlonaSu
Hei! Täälläkin uusi odottaja ilmoittautuu varovasti. Olo on jotenkin niin epätodellinen ja ilosta sekaisin. Melkein vuosi yritystä takana ja nyt vihdoin tärppäsi. Tämä on kolmas raskaus ja kolmatta lasta lähdetään odottamaan perheeseen. Esikoinen 12v. Ja kuopus 8v. joten hartaudella ja pitkään toivottu rakkauden hedelmä ja iltatähti on tämä. :love::love::love: Tuolla iltatähtien puolella harvakseltaan kirjoitellut vuoden verran. :)

Eilen tein apteekin testin ja vielä iltapäivällä varmistuksen digitestillä ja siihen raskaana viikot 1-2.
Laskettu aika ajoittuu 11.4 viimeisten kuukautisten mukaan. :love:

Selkeät alkuraskauden merkit olleet jo yli viikon tosi selkeinä. Rinnat turvonneet ja nännejä aristaa, välillä ihan kosketusarat. :ROFLMAO:
Kaikille ihanaa odotusta ja jänniä alkuraskauden hetkiä. Tarrasukkia paljon. :love:

T. Hopeful84 rv4+6
 
  • Tykkää
Reactions: IlonaSu ja Pia87
Hei vaan tähänkin ketjuun.
34v. ensikertalainen teki tänään varmistusraskaustestin, joka kertoi että "raskaana 3+". Omien laskujen mukaan tänään on 5+4. Rintaliivit ovat saaneet hyvin täytettä viimeisen viikon aikana. Lisäksi on ollut monta muuta pientä oiretta (selkäsärkyä, rintojen turvotusta ja aristusta ym.). Viime maanantaina tein ekan plussatestin, kun menkat olivat pari päivää myöhässä. Samana iltana alkoi ruskea vuoto, jota on tullut nyt joka päivä ehkä alle teelusikallisen verran. Lienee ihan normaalia.

Neuvolaankin soitin ja soittopyyntö jätetty. Harmi etteivät ehtineet tänään soittaa takaisin.

Vertaistukea kaipailisin diagnosoidusta unettomuudesta kärsivien kanssa, koska kaikki apukeinot banaania ja lämmintä kaakaota lukuunottamatta on näköjään kielletty (melatoniini, unilääkkeet, yömyssy).

SanoPirkka 5+4
 
Heiiii!!! :)

Tälläämpäs itteni tänne mukaan, vaikka vielä hyyyvin epätodellinen olo.. :love:

Eli ikää itellä 34v, ja muksuja löytyy viisi kappaletta, joista vanhin 16v ja nuorimmainen juuri 5kk täyttänyt.. :love: Mies 47v ja hälläkin 2 lasta aiemmasta liitostaan.. tuo 5kk on meijän eka yhteinen ja toivonmukaan nyt tää toinenkin saatas.. :love: Ollaan tjottailtu jälkitarkastuksesta lähtien ja nyt sitten plussa tulla tupsahti yllättäen. Kävin tänään labrassakin hcg mittauttaa, ku testin viiva suht hailakka, vaikkakin tummu hyvin jo vrk aikana.. Nyt maksimissaan 4+4, luultavasti muutama pv vähemmänkin ja hcg oli siis 303 eli kyllä tuolla jtn tekeillä on.. :love::love:

Huomenissa aattelin nlaan soitella.. :)
 
Heipä hei, jos sitä uskaltaisi tänne jo liittyä. :)

Viikko sitten mielestäni selkeä plussa ja nyt on jotakuinkin 5+5 menossa. Olen 28 v. ja tämä on ensimmäinen raskaus, tärppäsi vielä ekasta mahdollisesta kierrosta. Olo on tosi epäuskoinen ja kun oireitakaan ei oikein ole, niin pelkään vain, ettei tämä näin helposti voinut mennä. Taidan tehdä varmistustestin tänään, jospa se rauhoittaa mieltä kun oikein digitestillä saisi sen sanallisen tuloksen. Ensimmäinen neuvola on varattu 7+6 ja jotenkin pelottaa, että mitä jos menen sinne turhaan, enkä olekaan raskaana.

Oireita ei tosiaan oikein ole, tai ne ovat niin yleisiä, että voivat olla tai olla olematta. :D Menkat nyt ovat jääneet pois, se on selvä. Iltapäivisin toisinaan närästää hennosti, hiukset ovat alkaneet rasvoittua, koirien toilailuihin menee herkästi hermot. Eilen aloin haistaa asioita herkemmin kuin ennen, oli pakko paeta nukkumaan kun miehen iltapalakokkailut alkoivat haista vähän vastenmielisiltä. Väsymystä ei muuten ole, mutta olen nukkunut sikeämmin ja pidemmin kuin ennen. Nälkäkin vaivaa aika usein. Toisaalta aika selviä oireita, toisaalta ehkä vain kuvittelen ja haluan nähdä ne sellaisina. :D

Salainen ryhmä kiinnostaa, mutta taidan jättää liittymättä kunnes ollaan pidemmällä, haluan olla vähän varmempi ensin.
 
  • Tykkää
Reactions: IlonaSu
Kävin hakemassa apteekista "Vauvan odotus" -nimisen kirjasen. On ilmainen ja kivasti oli juttua ja tilaa muistiinpanoille.

Neuvolastakin oli soitettu aamupäivällä, mutta mä päätin tänään nukkua (kun kerrankin pystyin). Olin kyllä jo hereillä sängyssä tuohon aikaan mut perhanan "älä häiritse" -tila oli päällä. Uusi yritys huomenna.

Mulle on nyt tullut sellainen hassu tunne vatsaan / palan tunne kurkkuun. Ihme mötikkä vatsanpohjassa. Ihan kuin ruoka ei laskeutuisi ollenkaan. Kävin ostamassa vissyäkin, josko hiilihapot auttaisivat.

Sano Pirkka 5+5
 
Varovasti tuun mukaan :) Viikkoja about 4+2 kasassa nyt. Laskettu aika huhtikuun puolenvälin tietämillä.

Ikää löytyy 22, mies on 26. 3-lapsinen uusperhe ollaan, tää neljäs on mun eka ja samalla tietysti eka yhteinen. Yk 4 tärppäs, edellisessä kierrossa kemiallinen, siks varovaisin mielin vielä.

Huomenna soitto neuvolaan, tänään nukuin soittoajan ohi :sleep:

Toivottavasti tää todella toivottu pikkuinen pysyy matkassa :love:
 
Noh, ovatko kaikki jo kadonneet sinne fb-ryhmään? :D

Tein uuden testin keskiviikkona ja tietysti vähän piti tunaroida, olisin halunnut sen Clearbluen jossa lukee ihan sanallinen tulos + viikot, mutta kiireessä otinkin sen, joka näytti vain plussaa. Plussaa edelleen näytti. :love: Ja tulos kyllä pärähti ruutuun nopeammin kuin mitä piti, eli ehkä nyt en vain stressaa vaan nautin tästä hyvästä olosta niin kauan kuin tätä jatkuu.
 
Ehkä minäkin vihdoin uskallan liittyä tänne :) Vai onko täällä ketään? Kaikki siirtyneet facebookiin?

No, olen siis 26 vuotias, esikoinen olisi tulossa. Tänään varasin neuvolan, jonka mukaan la 3.8 ja viikot 6+3, mutta ei kyllä ole ihan niin pitkällä vielä, kun kierto on kyllä tuota 28 päivää pidempi. Kahdesti ennen tätä olen plussan ehtinyt testata, kuukautiset sitten kuitenkin alkaneet muutaman päivän myöhässä. Nyt jännittää siis hirveesti!

Millaisia oireita teillä on? Onko kellään alavatsa ja -selkä ollut kipeä? Itsellä hieman, ajoittain, ja kovasti mietin kuuluuko asiaan. Näiden lisäksi rinnat ovat arat ja tällä viikolla alkoi pahoinvointi, mikä varmaan on hyvä merkki.

Entä kuinka alkuraskauden ultra, oletteko menossa? Itse täysin kahden vaiheilla, en osaa päättää. Olisi kyllä ihana saada varmistus, että kaikki ainakin toistaiseksi on hyvin :barefoot:
 
  • Tykkää
Reactions: IlonaSu
Mä en viitsi fb-ryhmään liittyä. Tänne on musta kivempi kirjoitella kun pysyy anonyyminä.

Kävin tällä viikolla ultrassa, ja syke näkyi ❤ Lasketusta ajasta en saanut tolkkua, se on ilmeisesti huhtikuun alussa. Luultavasti mulle tehdään sektio ja synnytys on maaliskuun puolella kuitenkin. Kyllähän se vähän kirpaisi maksaa yksityiselle, mutta mukava oli saada varmistus. Ensi viikolla sitten neuvolaan.

Mullakin on ollu alavatsakipuja, sellaista jomotusta. Muita oireita ei ole kun hirveä nälkä. Yritän hillitä syömistä ettei paino nousisi kauheasti. En haluaisi töissä tai muuallakaan vielä kertoa raskaudesta. Kahdelle ystävälle oon sanonut ja varmaan pikkuhiljaa kerron muillekin lähimmille ihmisille.

Mulla siis viikkoja 6 ja jotain
 
Mulla on myös nyt muutaman päivän ollut ihan hirveä nälkä koko ajan! Töissä kittaan pullotolkulla vettä ja juoksen vessassa, kun yritän sillä hämätä tätä nälkää. Ennen lounasta nälkä on niin kova, että maha ihan murisee kovaan ääneen. Nyt on tunti lounaasta ja olo on kuin en olisi syönyt ollenkaan, huoh. :D Nälkä on melkein pahin oire mulle. Pientä närästystä on myös, samoin väsymystä siinä määrin, että alle 8 h yöunilla on turha haaveilla heräävänsä pirteänä.

Testailin eri laskureita ja näemmä tulokset vähän vaihtelee, meneillään on päivä 5+4 ja 6+0 väliltä. Ei tässä kyllä millään malttaisi odottaa että toinen samanmoinen ajanpätkä kuluisi, että uskaltaisi jo luottaa siihen, että kyllä tuo mini tuolla kyydissä pysyy.
 
  • Tykkää
Reactions: Hopeful-84
Alavatsa jomottaa täälläkin, lähinnä siis tuntuu että lihakset vähän jumissa ja rinnat on kipeet. Housut painaa kun turvottaa :D
Ekassa neuvolassa kävin tänään, viikkoja neuvolan mukaan 5+0, oikeesti taitaa olla 4+4. Äitipoliaika varmaan parin viikon sisään, siellä sitten pitäis olla varhaisultra ja ihan julkisella puolella :)
Varhaisultran haluan oman mielenrauhan takia. Koko ajan pelottaa onko kaikki hyvin :(
Varovaisen onnellisia ollaan kuitenkin :love:
 
  • Tykkää
Reactions: Hopeful-84
Todella epävarma olo täällä. Nyt viikkoja 6+0 ja oireita ei hirveästi ole. Aamupäivällä hyvin lievää etovaa oloa, vessassa pitää vähän tiheämpään ravata ja väsymystä enemmän, mutta ihan alussa ollutta turvotusta ja alavatsan nippailua ei ole nyt ollut. Toisaalta, esikoisestakaan ei juuri muita oireita ollut kuin lievä huono olo ja väsymys. Pelottaa silti. :(
 
Hei kaikki!
Minä myös haluan pysyä tällä palstalla ainakin näin alkuun ja sitten ehkä myöhemmin fb-ryhmään.
Olo ollut ok, mutta rinnat erittäin arat ajoittain edelleen eritoten nännit. Alavatsaa jomottelee ja turvottelee myös. Olen pyrkinyt syömään kevyesti ja jatkanut mun ennen raskautta aloittamaa elämäntapamuutos ruokavaliota, toivoen ettei ylimääräisiä kiloja kertyisi enää aiempien lisäksi hurjasti lisää. :whistle:

Kyllä olo on epätodellisen oloinen kokoajan, mutta silti kuitenkin niin onnellinen ja täyttä hymyä koko ajan. :love::love:
Eilen soitin neuvolaan takaisinsoittopyynnön ja maanantaina soittavat. Kovasti tässä pähkäilen että raaskinko varhaisultraan mennä, olivat vaan niin kovin tyyriitä yksityisellä puolella. Noh, katsotaan. (n)

Tarrasukkia kaikille. :love::love:

T: Hopeful84 rv5+3
 
  • Tykkää
Reactions: IlonaSu
Voi olispa varhaisultra täälläkin kunnallisella puolella niin ei tarvitsisi miettiä mennäkö vai eikö! Mutta me päätettiin kyllä nyt että aika varataan heti maanantaina. Itselläkin sen verran epävarma olo, että luulen kyllä sen olevan hintansa arvoinen. Ehkä saisin edes vähän rentouduttua, hetkeksi :rolleyes:. Ja jos huonoja uutisia tulisi, olishan nekin kivempi saada aikaisemmin kuin myöhemmin!

T. Linnn rv 6+4
 
Rv 6+5 mennään ja tää pahoinvointi on jotain ihan kamalaa :censored: aiemmissa raskauksissa ei ole ollut läheskään näin voimakasta! Ainakin helppo olla syömättä herkkuja kun alas menee lähinnä ruisleivät ja salaatti :whistle: kahviakaan ei pysty juomaan vaikka ennen raskautta ois juonu mukitolkulla..

Alkuraskauden ultraa en taida raaskia ottaa, haluttais kyllä. Neuvolan varasin jo viime viikolla, ajan sai viikoille 10+1. Tuntuu jotenkin myöhäiseltä kun täälläkin taisi jollakin olla jo viikolla 7+ jos en väärin muista..?

Alavatsa ja -selkäkipua on mullakin ollut muttei voimakasta. Neuvolan mukaan ihan normaalia. Mulla on vielä fyysisesti raskas työ niin sekin vaikuttaa selkäkipuihin, edellisessä raskaudessakin kivut alkoivat aikaisin ja jatkuivat loppuun asti.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä