*** huhtikuun helmet 2012 '' lokakuussa'' ***

Hankinnoista olette jutelleet, meillä ei ole mitään hankittuna eikä mitään säästettynä, eli kaikki mitä tarvitaan on sitten osteltava. Vaunuistakaan ei ole mitään käsitystä vielä, kaikki on niin muuttunut viime kerrasta :)
Kahvi ei maistu täälläkään, se jäi heti alussa pois kuvotuksen takia eikä vieläkään oikeen tee mieli.
Nimiä ollaan hieman katseltu ja muutamia ehdotuksia on tullut sekä tytölle että pojalle. Sukupuoli varmaan kysäistään vaikka aiemmissa odotuksissa on se pidetty yllätyksenä.

Onko kellään matalia verenpaineita? Mulla on aina ollut, mutta nyt ne on vaan madaltuneet entisestään. Jos pidempään seisoo niin meinaa taju lähteä : /
 
Viimeksi muokattu:
Heippis!

Löllöttelijä: Mä olin esikoista odottaessa päiväkodin pienten osastolla töissä melkeen äitiysloman alkuun ja neuvolassakin tästä tiedettiin eivätkä kieltäneet nostamista. Ihan viimesinä viikkoina en enää isompia nostellu ja koska mulla on aina ollu selän kanssa remppaa niin piti jo tosi aikasessa vaiheessa miettiä tarkasti aina että nostaa jaloilla eikä selällä. Yksilöllistähän tämäkin on, mutta en usko, että tässä vaiheessa nostelusta on mitään harmia. Kyllä kroppa sit viestittää, jos joku on liian raskasta :)

Vatsa näkyy täällä jo melko paljon, mutta kyllä sen vielä löysän paidan alle saa tosi hyvin piiloon jos ei haluu esitellä. Ruoka maistuu, nälkä on jatkuva. Vaatteita oon muutaman ostanu kirppikseltä. Pieniä mekkoja ^__^ Kun oon muka niin varma, että tyttö tulee :p. No, ne menee sit jollekin kaverille, jos onkin poika tulossa :>. Äitiyspakkausta en meinaa ottaa kun on noi kaikki vielä tältä vuodelta tallessa ja kunnossa. Sillä rahalla voi sit aleista käydä hakemassa vaatteita. Tosin, jos tuleekin poika, niin sit ei tarvi ostaa vaatteita vaan voi käyttää sen vaikka rattaiden budjettiin :)

(.) Eilen kävin papakokeessa ja samalla sit täti kuunteli ystävällisesti sydänäänetkin <3. Siellähän ne jumpsutti. Pieniä tökkäsyjä tuntuu päivittäin edelleen. Sellanen vaiva on tullu, että öisin tuntuu taas puutuvan kädet :/. Tosi syvältä, mut tätä oli esikoistakin odottaessa. Ratasjuttuja oon ruvennu miettimään, mutta heti kun alkaa suuremmin miettiä niin alkaa ahistaa :D Niitä on niin tuhannesti ja vaikka mitä ominaisuutta. Esikoiselle vaunut saatiin serkulta niin oli tosi helppoo kun ei tarvinnu mitään sen kummemmin miettiä. Ootan josko ne sisarusrattaatkin tippuis jostain taivaasta :D.

Adalmis ja Kerttu 14+6 (huomenna jo tasan 15 :O mihin tää aika valuu?)
 
Moikka :)

Äitiyspakkaus ajateltiin ottaa. Tuo esikoinen on jo niin iso et ei ole suuremmin sen vaatteita ja vauvahömppiä tallessa. Täytynee kyllä sanoa ettei pakkauksen värimaailma hivellyt silmiä...

Hankintoja ei olla vielä tehty. Häkkäri luultavasti saadaan mun veljeltä minne me ollaan se lainattu. Kaukalo on kans jossain lainassa. Vaunut varmaan ostetaan yhdeltä sukulaiselta. Ne on neljä viis vuotta vanhat Emmaljungit kovalla kopalla. Esikoisella oli pehmee koppa ja tykkäsin siitä, mutta kaikkea ei voi aina saada :)

Ruokahalu on aika hyvin hukassa. Todella vaikea löytää sellasta sapuskaa joka maittas. Joko se etoo tai sitten närästää :( Hapankorpulla ja piimällä tässä on eletty :D

Joku mietiskeli talvitakkia. Mulla on edellisestä raskaudesta tallessa takki, todella hehkeä ;) Mutta saa luvan kelvata.

Olin sokerirasituksessa maanantaina ja tänään tuli terkalta viesti et se on ok :) Nyt on näemmä turvotuksetkin helpottanut kun meni sormukset sutjakkaasti sormeen :)

Kyssäriä? Kumpi teillä ressaa enemmän? Sinä vai miehesi?

Tänään poksuu :)

~Pumpsi & Taavi 13+0~
 
Huhuh sokerirasitus onnistuneesti takana. Tampereella makuna oli appelsiini ja pullokoko oli pienentynyt, lisäksi juoma oli kylmää, joten ihan helposti sai juotua, kun nopeeta kulautti. Mulla tuli onneksi niin kiire, että jouduin lopun matkaa juokseen paikalle ja pahaolo näin vähän hellitti. Hetken eto enemmän, mutta nopeesti sokeri alko vaikuttaan ja kun pois lähdin oli jo ihan normi olo ja menin syömäänkin lounaalla ihan normaalisti. Meitä oli orrellinen masupystyssä olevia naisia siellä odottelemassa omaa vuoroa:)

Tänään on taas supistellut, kun joutu aamulla rehkiin, eilen ei ollutkaan mitään, kun otti koko päivän rauhallisesti. Mulla on melkein 3viikkoa vielä neuvolaan, voi olla että pitää lääkäriaika tilata ennen sitä, että näkee tilanteen.

Meillä Gessleinin vaunut esikolta jäänyt, edelleen huippukunnossa, vaikka on kovalla rasituksella ollut. (Ainut huono puoli on ahdas tila tavaroille, tai ainakin ahdas suuaukko). Näiden lisäksi ostetaan sitten tuplat, ehkäpä ne Brion. Haluisin ei kääntyvät pyörät, muuten oisin ottanut varmaan Emmaljungat. Nuo Briot on vaan tosi raskaat, mutta luulen, että niitä ei juuri autossa käytetä. Lähinnä haen esikoista koulusta ja kuopusta päikystä. Sit meillä on erikseen vielä emmaljungan rattaat kuopukselle, kun vain hänen kanssaan mennään tai jos vauva on yksikkövaunuissaan ja on siis myös toinen kuski käytössä...minne ne kaikki vaunut mahtuu=) Kokemuksia otan kyllä mieliisti myös minä noista tuplista!

Miten muuten teillä joilla useampia muksuja, otatteko sisarukset pois hoidosta? Esikoisen otin silloin, kun olin kuopuksesta äippälomalla ja esikoinen muistelee sitä vieläkin mukavana aikana, eli oli hyvä juttu...vaikka tuntuu, että ite olin koko ajan märmättämässä hänelle jostain=). Mutta nyt siis esikoinen aloittaa koulun ja kuopus jatkaa hoidossa lääkärien suosituksesta. Eli koska hänellä on sitä kehitysviivettä on lääkärin ja fyssan mielestä hänen hyvä olla päiväkodissa oppimassa muilta lapsilta taitoja. Haen häntä sitten niihin aikoihin, kun toinen pääsee koulusta, eli tulee päivät kyllä tarhassa lyheneen.

Ja kahvi...maistuu taas liiankin hyvin, koitan tähdätä siihen 3kuppiin, mutta hilkulla on (kupit vähän turhan suuria). Lisäksi juon jonkin verran colajuomia.

Sukupuoli halutaan tietää. Viimeksi ei meiltä kyllä edes kysytty, kun ylimääräisessä ultrassa, noin 22 viikoilla, lääkäri totes heti alkuun, että ohhoh mikäs se tuolta haarojen välistä oikein pilkistääkään...tiesittekö jo kumpi on tulossa?=) No nyt ainakin. Oltiin kyllä kuultu jo rakenneultrassa. 4D:tä ollaan mekin mietitty, mutta viimeksi kävin niin usein ultrissa äippäpolilla, että jos nyt sama, niin emme mene.

Huh, tulipa tarinaa=)

Pomppuli ja muru 13+5
 
Heissan!

Ceali mä oon lukenut lehdistä, että suuremmin se Naistenklinikan remppa alkaa vaikuttaa vasta vuoden kuluttua syksyllä. Et siihen asti siel on lähes entisenlaisesti paikkoja, et ei Kättärin viel keväällä pitäis tukkeutua.

Hankinnoista just viikonloppuna yks kaveri lupasi säästää kivoimmat kamppeet meille. Mä sanoin, että kaikki otetaan ilolla vastaan ja mahdollisimman vähän uutta halutaan hankkia. Miehen duunikaverilta on kanssa joku tavarapaketti tulossa lainaan. Vaunujen hankintaa aletaan harkitsemaan joskus joulun tienoilla. Jos vaikka ostais jonku tän vuoden mallin alesta, kun alkavat niitä ensi vuoden malleja kaupitella. Mutta tähän mennessä ei ole ensimmäistäkään vauvanvaatetta eikä muutakaan tavaraa hankittuna.

Äippäpakkaus mulla "ammatin puolesta" silmää miellyttää hillitty värimaailma. :)

Vauviksen jalanjälillä poksun 15+0
Samirja
 
Hellou!

Tänään oli neuvolalääkäri, siellä ei nyt sinäänsä mitään ihmeellistä, paitsi että lääkäri ei saanut millään sydänääniä kuuluviin. Mutta tästä en sinäänsä huolestunut (ainakaan vielä) sillä moni tuttu on sanonut että juuri kyseinen lääkäri ei ole heiltäkään saanut/meinannut saada ääniä kuuluviin, että on tarvittu terveydenhoitaja etsimään. No Th oli tänään koulutuksessa, joten ei päässyt auttamaan etsinnöissä, mutta koska tosiaan jo maanantaina kävin siellä ja kyseinen th ne sai kuulumaan toisella yrittämällä, niin eiköhän ne vieläkin ole siellä jossain onkaloissa piilossa. :) Mutta kuitenkin tästä johtuen joudun/pääsen ensi viikon keskiviikkona uudestaan lääkärin vastaanotolle ja yritetään silloin uudelleen.

Sukupuoli halutaan ehdottomasti tietää etukäteen, ihan vaan käytännön juttujen takia. Saa ostettua tavaroita/vaatteita valmiiksi ja huone saadaan maalattua/sisustettua sopivalla tavalla.

Äitiyspakkaus otetaan, esikoinen kun on tulossa niin pitäähän tuo äp:kin kokea. :)

Hankinnat vielä en ole ostanut muutakuin yhden peitteen ja yhden bodyn. Valmiina meillä on hoitopöytä (joka on minun vanha) sekä toivon että minun vanha pinnasänkykin löytäisi tiensä takaisin kotiin (on meinaan ollut serkun lapsella lainassa, toivottavasti eivät ole antaneen/myyneet sitä eteenpäin).
Veljen perheeltä saadaan varmasti jotakin pientä ja mahd. turvakaukalo.
Vaunut ajattelin ostaa veronpalautusrahoilla loppuvuodesta, jos tosiaan olisi vaikka tullut tämän vuoden mallit tarjoukseenkin...
 
mymosa
Huomenissa se sitten oisi, ultra :)

Meillä ei oteta äitiyspakkausta, en vaan yksinkertaisesti pidä siitä. En niistä vaatteista enkä varsinkaan väreistä. Ymmärän toki, että tuollasessa pitää olla neutraalit värit, mutta voi luoja. Tykkään siis väreistä ja oliko siellä peräti yksi kietasumallinen body :D

Sisarrusten hoito, esikoinen on jo koulussa, mutta kuopus jatkaa hoidossa sen ajan kun mä olen sairaalassa ja sen viikon, kun mies pitää isyysvapaansa. Sitten otan pois hoidosta, koska en voi haavan ja vauvan kanssa alkaa heti roudaa hoitoon. Aloittaa sitten syksyllä taas, eli pitää pidennetyn kesäloman.

Mielenkiinnolla odotan miten exä alkaa venkoilla tapaamisien suhteen, kun enhän mä voi heti alkaa ajaa haavan ja vauvan kanssa 500km lapsia vieden. Samoin turha varmasti kuvitella, että ottaisi kuopuksen mun sairaala-ajaksi luokseen, joka helpottaisi suunnattomasti. Esikoinen nyt menisi vaikka mummin tykö ja miehen kanssa. Mutta nääkin on sellasia asioita joita ei nyt kannata alkaa miettiä todellakaan vielä.
 
Moi!
Kahvi aamulla kupillinen ja päivällä toinen. Pahoinvoinnin aikaan en pystyny juomaan ollenkaan.
Sukupuoli Kyllä meinattiin udella kumpiko sieltä olis tulossa.
Stressaaminen Meillä tuon joka asiasta ressin repimisen hoitaa mies. Harvoin itse otan ressiä mistään, paitsi ennen neuvola ja ultra käyntejä. Ne pistää jotenkin ressaamaan tupla määrän.
(.) tänään ollut kummallisen energinen olo ja on tullu tehtyä vaik mitä. Vaikka viime yönä tuli valvottua, nuorimmalle tulee ekat hampaat. |O
illalla mennään äiti muorin luo saunomaan ja kävinkin ostamassa pullon jaffaa, HK:n sinisen ja kiuaspussin, saa tehtyä kiuasmakkaraa joka on oikein maukasta suolasta hiukopalaa saunan jälkeen. :popcorn: tarpeeks ku vetää illalla suolasta, niin saakin yön ravata juomassa ja veskissä. Aamulla on sit kivat silmäpussit, mut ei haittaa :LOL:

Sale81 & Pupu 14+4
 
Esikoinen mulla jo koulussa, kuopus käy kerhossa 2 kertaa viikossa ja siellä käy myös vauvan synnyttyä, mut on siis vaan 3 tuntia kerrallaan eli tulee 6h/ viikko kerhoilua, muuten saa olla kotona..

Ehdottomasti minä stressaan enemmän..:whistle:

Kiva potku/itku/ raivari riita miehen kanssa just :stick: Mä en tajuu miksei se tajuu :headwall:
 
Josefia Otan osaa :D meillä pidetään toista päivää mykkäkoulua siitä kun menin peruuttamaan säkkipimeässä miehen eläämääki rakkaammaan kultanuppu auton,eiku eihän se ole auto ku se on beeämv*tunwee,kuitenki niin lauta kasaa päin. Ei jäänyt edes jälkeä mut mulla sen sijaan meinas tukka irrota päästä ku se huutokarjuraivarit mulle ja nyt se ei oo puhunu enään mitään...
 
Varmaan ollukki puhe, mutta me otetaan äitiyspakkaus. Viimeksään ei tullu pidettyä pahemmin niitä vaatteita, mutta nyt näyttäis mm.koot olevan vähä pienempiä.

Me ei olla vielä mitään hankittu. Vaunut ja kaukalo löytyy esikoisen jäljiltä hyväkuntoisina. Ja jos lapsi on tyttö niin vaatettan melkosen monta pahvilaatikollista :whistle: Mutta jos on poika, niin sitten pitää ostaa kaikki vaatteet.

Meilläki kyl toivotaan poikaa, mutta itellä on vahvasti tyttöolo, joten saapi nähä. Kuitenkin tulee tulevaisuudessa edelleen tehtyä lapsia, joten jos nyt edes yhden pojanki sais sit perheeseen :)

Minä ressaan huomattavasti enemmän. Oikeestaan mies ei ede ressaa mistään, mutta minä kyllä senki edestä. Ja reagoin aina pääkivulla :(

Kahvi jäi sillon aluks jo pois, mutta nyt en oo ees koittanu meniskö. Batteryyn olin ennen raskautta tyästyny, mutta hillitsen itseni sen suhteen. colaa tulee kyl juotua välillä.

Nyt pitää mennä laittaa perunat tulille :)

Marimi ja pikkuinen 15+3, kai..
 
Sisarusten hoito: Meillä ei ole tyttö ollut koskaan päiväkodissa, joten luonnollisesti jatkaa nytkin kotona :heart:

Stressaaminen: Hahaha, minä ehdottomasti! Mä olen oikeen stressi-erkki :LOL:

Sale81
: Kiuasmakkara voiskin kuullostaa hyvältä (minä lihanhimoinen :D), täytyykin joskus kokeilla!
 
äitiyspakkaus ei oteta. viime vuoden pakkaus on ja harmittaa et otettiin se. ei olla käytetty ku makuupussi, harja, pyyhe, sakset, hammasharja ja kypärälakki. Ja noiki siis ois ite voinu ostaa. Ja tän vuoden pakkauksesta en huolis ku ne punaset puolipotkarit, muut värit ei miellytä silmää. Haluun et lapsi on puettu väreihin!!!

Tajusin pari tuntia sitten et huomenn on np-ultra!!!Ja se on jo heti aamusta, yleensä oon siihen aikaan päikkäreillä..että hyvä tosiaaan et tajusin tänään, enkä huomenna sit päikkäreiltä herätessä =D

mäki kuulisin mielelläni hyviä ja huonoja kokemuksia tuplista.

Just kattelin masukuvia esikoisen ajalta et koskas se masu tulikaan esiin ni 18. viikolla on pienen pieni kumpu, jonka varmaan tarkkasilmäsimmät tajus vauvamasuks...20. viikolla vähän sokeempiki tajus sen vauvamasuks...24. viikolla masu oli jo kunnon pallo...ja 31. viikolla homma lähti ihan käsistä. Näytän siltä ku oisin syöny kengurupallon :LOL: (en muistanukkaa kuinka ISO sitä oikeesti oli=) )

Esikoinen on nyt kotona ku oon hoitovapaalla ja jää kotiin myös sit ku vauva syntyy. Emmä raaski laittaa niin pientä vielä hoitoon.

fanttomi & 12+
 
Ultrasta, mulla oli tänään np-ultra, mut eipä saatukaan varsinaista np-mittausta tehtyä. Pikkukaveri oli täydessä unessa ja vaikka koitin yskiä ja lopulta jopa hypin siellä ultraushuoneessa, niin ei suostunut kääntymään. Jalat ja kädet kyllä heilui ja jonkin verran kääntyili, mutta ei siihen asentoon mistä olis saatu tuo np-mittaus tehtyä. Eipä auttanut muu kuin ottaa uusi aika ens viikolle. Onneks aikoja sentään vielä löytyi. Eli uusi ultra olis 20.10. torstaina. Muuten kyllä vauvelilla näytti olevan kaikki hyvin; rakenne oli mitä pitikin ja pituus vastasi viikkoja (tai oli itse asiassa yhtä päivää pidempi kuin mitä piti).

Sukupuoli halutaan tietää; asiasta ei oikein edes neuvoteltu vaan molemmat oli sitä mieltä. Jotenkin haluaa, että tämä vauvan tulo konkretisoituu, kun on eka tulossa. 4D-ultrassa varmaankin käydään, mutta vasta rakenneultran jälkeen.

Stressistä, yleensä minä olen sen joka stressaa huomattavasti enemmän, mut tämän raskauden suhteen tuntuu, että välillä jopa mies stressaa enemmän :)

Kahvia juon yhden kupin päivässä, jos sitäkään. Ennen raskausta meni helposti 3 kuppia tai enemmän, mutta nyt pahoinvointi tehnyt tehtävänsä. Jonain aamuina tekee mieli, toisina taas ei. Iltapäiväkahvit oon jättänyt kokonaan väliin.

Äitiyspakkauksen suhteen oon vähän niin ja näin. Ei ne vaatteet kyllä hirveesti houkutellut ja oon myös kuullut monilta, että käyttämättä on jäänyt, mut toisaalta ilmeisesti osa tavaroista on ihan hyödyllisiäkin, kun on eka kyseessä. Eli pitää nyt punnita vähän asiaa.

Hankintoja ei olla tehty vielä mitään. Oon ollut ehkä turhankin varovainen tämän raskauden suhteen, kun alussa oli paljon vuotoja (jotka loppui kuin seinään 2 viikkoa sitten). Nyt kun ultrassa näytti kaikki olevan ok ja ens viikolla tulee 12 täyteen ja on lääkäri ja seuraava ultra, niin ehköhän ala pikkuhiljaa jo hankintojakin tekemään. Meillä lähtee hankinnat ihan nollasta. Lastenhuone löytyy huoneena, mutta on tällä hetkellä työhuonekäytössä, joten sekin pitäis sisustaa alusta.
 
Niin joo, hoitoasiasta. Meillä tosiaan alkaa tytön kanssa joululoma 18.12 ja jos työsoppari jatkuu, niin se jatkuu tammikuun toisella viikolla ja ä-loma alkais noin 26.2 jolloin myös esikonen jää kotiin.
Ja koska siinä on näillä näkymin muutto vanhalle kotipaikkakunnalle niin kotona olo jatkuu ja ilm.siirryn sit pph-hommiin, joten seuraavan kerran laspet varmaan lähtee kotoo vasta kouluun :)
Mun oma äiti on pph ja ai että ku oli kiva olla kotona, ku joka päivä tuli kavereita leikkimään :)

Mulla on ollu myös tänään joku ihme energiapäivä: oon siivonnu, laittanut pyykkiä, vaihtanu lakanut, tehnyt ruokaa, jumpannu (pikkasen on voimat huventunu, pitänee nyt jaksaa taas alkaa tekemään lihaskuntoo). Illalla sit saunaan ja huomenna jännittää kuinka kipeenä sitä onkaa.

-Marimi
 
Yksi uusi ilmoittautuu mukaan. Olen jo pitkään lukenut teidän juttujanne, mutta vasta nyt uskaltaudun mukaan. Tänään NT-ultra. Vastasi viikkoja ja turvotusta 1.2.

Eli listalle saisi laittaa: CVAD, esikoinen, La 25.4 ja paikkana TAYS
 
no niin nyt on ultrassa käyty..vastasi viikkoja 11+5 eli uusi LA on 27.4..turvotusta ei katsottu mutta kätilö sano että paljaalla silmällä näyttää ihan normaalilta.
Paljonkos teille on tullut painoa tähän mennessä vai saako sitä kysellä..:p mulle ei oo toistaseks kun pari kiloa mutta eiköhän sitä ehdi vielä tulemaan.
Neuvolalääkäristä vielä sen verran,korvaako ultra lääkärillä käynnin?
Sain sovittua pomonkin kanssa etten tuu vuoden alusta töihin vaan jatkan hoitovapaata..alkaa kohta jo hävettää soitella et en mä vieläkään tuu töihin:D
Ja vielä kysymys..onko teillä poika tai tyttöoloa?mulla on tyttöolo mutta voi johtua siitä että pojan jälkeen haluisin tytönkin.:D
 
Äitiyspakkaus me ainakin otetaan. Ensimmäinen kun tulossa niin on paljon varmasti hyödyllisiä juttuja, vaikka vaatteet ei niin kauniita olekkaan. musta ne on kuitenkin enemmän poikamaisia. Se rahakin on niin pieni, mitä sieltä saa, et kuitenkin enemmän hyötyä sitten pakkauksesta. =)

Sukupuolesta en muista sanoinko jo, mutta minä ainakin haluan tietää. Varsinkin kun on itellä ollut niin tyttöolo, niin jos onkin poika niin vois olla järkytys sitten synnytyksessä, vaikka tietenkin molemmat on tervetulleita. =)

Reippautta on täälläkin ilmassa. Ei mulla muutenkaan mitään huonoja oloja ole ollut, ja koirien kanssa liikun muutenkin jonkin verran, mutta tänään päätettiin serkun kanssa käydä ostamassa sauvakävelysauvat ja käytiin sauvailemassa! Kyllä oli mukava laji, siinä varmaan meijän tuleva harrastus! Ihanilla metsäteillä kun käveltiin ja koirat saivat rauhassa juosta vapaana, eikä ketään tullut vastaankaan. Hiki tuli ja hengästy, mutta mukavan euforinen tunne lenkin jälkeen. Sopivan raskasta, mutta silti kevyttä. Tuntu oikeen mukavalta lajilta!

Kahvinjuonnista oon ennen ollut tosi kova juomaan kahvia, eikä nytkään kahvi mitenkään inhota, mutta silti olen lähes täysin lopettanut sen juomiset. Töissä juon kahvitunnilla yleensä puolimottia (siis viikonloppuisin) ja viikolla en yleensä ollenkaan. Kotona tuli ennen keitettyä aamukahvit, heti koulun jälkeen ja sitten vielä pitkin päivää, mutta nyt en keitä enään ollenkaan itselleni. Silloin jos vieraita käy niin heille keitän ja puoli mottia juon yleensä itsekin. Kylässä myös yleensä juon, mutta en silloinkaan paljoa. :) Colaa oon juonnut ehkä kolme kertaa koko raskauden aikana, en sitäkään enään mitenkään himoitse, vaikka ennen tykkäsin kauhiasti. Nyt juon sillon, jos nyt ei muuta satu olemaan, esim. saunajuomaksi, kun ukko ottaa kaljaa..

Stressaamisesta en oikeen tiedä. Minä ehkä ressaan enemmän, ainakin kaikki neuvolakäynnit mua aina pelottaa ja jännittää, mutta mies ottaa yleensä ihan rennosti. Mä oon yleensä semmoinen tyyppi, etten oo ressannut mistään, mut nyt aina pelottaa, että onko kaikki kunnossa, varsinkin kun mitään merkkejä ei pienokaisesta tule..

Lihonut olen, varmaan 4kiloa! Aivan liikaa siis, enkä kyllä usko sen raskaudesta johtuvan, maha kait se vaan läskistyy.. Kyllä se välillä tuntuu semmoselta vauvamasulta, mutta kyllä siinä niin paljon on tuota pehmeetä päällä..

Manducasta olen minäkin kiinnostunut ja olen tainnut joskus kysäkkin, muttei täällä tainnut olla ketään käyttäjää? Meinaan kyllä ehottomasti hankkia semmosen <3 haluaisin sen suklaanruskean. Toivottavasti olis yhtä hyvä kuin mitä netissä kehutaan ja vauva sitten viihtyis siinä.

Papaya ja RV 11+
 
mymosa
Täällä odotellaan ukkoa töistä, että päästäis tuossa puolen tunnin päästä lähtemään kohti sairaalaa ;)

Jännittää..

Mä unohan välillä olevani raskaana, jos en oksentelis ja etois, niin eipä tuntuis missään :D Ehkäpä se tänään (toivottavasti) tulee todentuntuisemmaksi, kun saa rauhassa katsella massuun. Eikään sellasta pikavilkaisua kuin ar-kontrollissa
 
Mymosalla oli ainakin tänään ultra, tsemppiä!

Pakkaus: ei oteta nyt, kun tavaraa on jo niin paljon. Ekalle otettiin, jotenkin sen odottaminen ja penkominen piti saada kokea ja silloin siitä oli hyötyä. Edelleen laitan siihen laatikkoon nukkuun vauvan ekoikis kk ja makuupussikin vielä hyvässä kunnossa.

Stressaaminen on minun juttu, mies ei pahemmin stressaa, eikä ainakaan näytä sitä tiukemmissakaan tilanteissa.

Kiloja on tullut jo 7 kiloa kesästä, taitaa olla tän pinon enkat:)

Ja tervetuloa uudet ja mukavaa torstaita!

Pomppuli ja muru 13+6
 
mymosa
Yksi asia mitä mietin tuossa, kun moni sanoo äitiyspakkauksen sijaan tulevan rahan olevan pieni tai se ei riitä mihinkään. Niin miten paljon ihmisellä sitten on rahaa, jos 140e on pieni summa. Toki jos ei ole mitään vauvalle niin pakkauksessahan on järkevä, mutta olen lukenut tota jostain sellaisiltakin, jolla on jo vauvalle tavaraa.

Tuo 140e on iso raha ja saahan sillä vaikka ja mitä :) Ajattelin sijoittaa sen sitteriin ja häkkisänkyyn, jos hyvällä onnella sais käytettynä jostain. Ja varmaan siitä riittäis turvakaukaloonkin vähän.
 
Np-ultra takana ja LA 19.4. ja sairaala SatKs. Ultrassa pikkuisella oli pituutta 64 mm ja kaikki näytti ainakin nyt olevan kunnossa :heart: Niskaturvotus oli kyllä 1.7 mm, mutta se lienee vielä ihan normaalirajoissa... Veriseulan tuloksia vielä odotellaan, mutta toivottavasti niistä ei löydy mitään ikävää. Rakenneultra olis sit 13.12. Toivottavasti siellä selviäisi pikkuisen sukupuolikin :)

Oli ihana helpotus käydä ultrassa, nähdä pikkuinen ja todeta, että kaikki on hyvin! Mun maha ei oo paisunut vielä yhtään! Samoilla ).( -muodoilla ja painolukemilla mennään, kuin ennen raskauttakin, joten ennen ultraa on ollut jotenkin epäuskoinen olotila tästä koko raskaudesta... Kaiken lisäksi kun ei oo ollut muutenkaan mitään isompia oireita, oksentanutkaan en ole kertaakaan... Nyt sit tuli todistettua, että kyllä siellä joku kasvaa ja voi hyvin - ehkä se vauvamasukin jossain vaiheessa alkaa näkyä... Pitäisi varmaan vain osata nauttia oireettomuudesta, hyvästä olosta ja hoikista muodoistaan - niin kauan kuin ne vielä on :)

4D ultraa ollaan mietitty, vähän hirvittää niiden hinnat, mutta toisaalta olis sekin kokemus ja saisi pikkuisesta ihan erilaisia kuvia, mitä tavallisessa ultrassa.

Pikkuinen nyytti 12+6
 
Niin ja siis tuo pakkaus ja raha.. Onhan raha pieni siihen pakkauksen sisältöön verrattuna, mut ei kai ole takoituskaan että se raha korvais sen pakkauksen sisällön, vaan pääasia on vissiin antaa se pakkaus niitä tarvitseville ja ne ketkä ei pakkausta kelpuuta syystä tai toisesta niin heillä on mahdollisuus ostaa sit sillä 140€ tarvittava.. Ja muissa maissa ei taida olla minkäänlaista äitiysavustusta- pakkausta tai rahaa, että onhan tuo hieno juttu että on mahdollista tuollainen saada :) Me otettiin esikoiselle, kuopukselle ei, koska oli esikoisen pakkaus tallella ja ostettiin sit sillä 140€ lasten huoneeseen leluhylly, joka tuli todella tarpeeseen, on meillä edelleen, nyt otetaan taas pakkaus koska mitään ei ole vauva ajoilta jäljellä, ei pakkausta eikä muutakaan..
 

Yhteistyössä