*** huhtikuun helmet 2012 '' lokakuussa'' ***

Tissit Ei ole onneksi missään raskaudessa kasvanu ja aina mahtunu odotus sekä imetysaikana 85B ristisikoihin ja ihan hyvä niin ei kaapissa tartte olla miljoonaa erikokoista rintsikkaa.

Liikkeet Tässä raskaudessa oon liikkeitä tuntenu rv 15 eteenpäin ja nyt liikkeet tuntuu jo uloskin päin. Eniten liikkeitä tuntuu istualteen ja makuuasennossa ja muutamia liikkeessä. Makuuasennossa voin jo ihan selvästi sanoo missä päin vatsaa pikkuinen majailee kun tuntuu selvä möykky tietyssä paikassa ja jos vauveli kunnolla liikahtaa vauhdilla niin vatsakin jo heiluu eli kyllä siellä hyvin kasvellaa ja nopeesti.
 
En ookaan pitkään aikaan kirjoitellut, välillä käynyt lukemassa juttuja. Jotenkin vain niin puhti poissa, tuntuu, ettei raskaus etene mihinkään suuntaan ja joka puolelta sataa stressin aiheita.

Sukunimi: Tosin lapsi on esikoinen, joten ei tule ongelmaa, että olisi eri nimisiä lapsia perheessä. Ei olla kuitenkaan miehen kanssa naimisissa vielä, ja naimisiinmeno todennäköisesti siirtyy usean vuoden päähän. Ongelmana siis, annetaanko äidin vai isän sukunimi. Itse oon kasvanu yh-äidin perheessä, jossa lapsilla äidin nimi, joten musta on luonnollista, että lapset on samannimisiä äidin kanssa. Otti sen nimen nyt sitten kummalta tahansa, niin toinen vanhemmista jää nimensä kanssa ns. ulkopuolelle. En toisaalta halua sitäkään, että lapsella on mun nimi, ja miestä kohdellaan jatkossa yh-äidin sängynlämmittäjänä. Mutta ite tuntuu pahalta olla eri niminen lapsen kanssa. Varmaan päädytään antaa miehen nimi, kun kuitenkin jossain vaiheessa on ajatusta häistä. Mutta hyvin ymmärrän, että uusioperheissä ongelma on vielä suurempi, kun omassakin yhden lapsen tapauksessa asiasta repii omassa päässään suuria ongelmia... x)

Etunimiä on varten on keräilty listoja nimistä, joista molemmat pitävät. Yksimielisyyteen ei ole päästy. Suurin osa nimistä on omaan makuuni liian lyhyitä ja nössöjä tai miehen makuun liian vanhankuuloisia.

Kulujen jakaminen menee meillä sillä periaatteella, kummalla sattuu olemaan rahaa. Itse en jaksa laskea kaikkea täsmälleen puoliksi. Ja toisaalta nyt ei oo kummallakaan ylimääräistä rahaa, joten kerätään tileiltä rahaa vuokran ja laskujen maksuun. Äitiysrahaa ei tarvitse itse paljoa laskea tai miettiä, minimi sieltä tulee. Kotona olen enemmän tai vähemmän vuoden vaihteeseen 2012-2013 asti, riippuu koulusta. Syksyllä joudun joitakin päiviä jo käymään, mutta luottaisin, että hoito järjestyisi joko miehen tai tuttavien avulla.

Neuvola oli taas tällä viikolla. Tuntui, kuin aika olisi loppunut kesken. Piti kysyä lentämisestä ja omasta flunssasta, mutta jäi sitten. Kaikki arvot olivat kunnossa. Oli jotenkin hassua, että kyseltiin, olenko parantanut ruokavaliota. Olin itse vähän pihalla, pitäisikö sitä nyt jotenkin kummasti alkaa parantamaan? En mielestäni mitenkään epäterveellisesti edes syö, ja ns. kiellettyjä ruoka-aineita olen pyrkinyt välttämään paria poikkeusta lukuunottamatta. Kasviksia voisi tietysti syödä enemmän ja juoda maitoa. Mutta kun ei se maito mene tavallisena alas...

Äitiystakiksi ostin kirpparilta muutamalla eurolla hieman pidemmän mummo-toppatakin. Sitä olen nyt käyttänyt, näytän ylipainoiselta mummolta. Varsinaiset äitiystakit vain tuntuvat kustantavan kamalasti. Äidiltä sain lainaan kaksi untuvatakkia. Pitää enemmän talvella katsoa, mikä mahtuu. Kai se kasvattaa henkisesti, ettei voi aina niin kauniisti pukeutua. Sain sentään ommeltua hieman leveämmän trikoopaidan kauniista kankaasta, virkisti mieltä, että voi jotain kaunistakin käyttää. :D

JOULU!!! Joulu tulee!!! Olen enemmän jouluhössö kuin moni lapsista, ja odotan joulua taas. Välillä on mieli maassa, mutta piristyy, kun voi etsiä vanhoja joululehtiä kaapista ja selailla joulukortti- ja koristeideoita. :heart:

felina + pikkupulla 17+2
 
Tissit; niistä nyt viimeistään raskauden tunnistaa! Mulla on raskauksien myötä kuppikoko kasvanut B -> E, painoakin on nyt 10 kg enemmän. Laihdutin ennen tätä raskautta ja silloin tämä kuppi E alkoi käydä isoksi. Onneks en ostanut pienempiä, nyt pitää hankkia varmaan kuppi F tai G, alkaa olla ahdasta. Entäs imetys, sit varmaan loppuu aakkoset kesken :)

Maha on tullut esiin, voi sanoa, et tuo vko 15 oli se pompsahduspiste. Näyttää ihan vauvamahalle eikä läskimakkaralle ;)

Liikkeitä tuntuu jotain. Aamuisin turvotuksen poistuttua mahassa selkeä möykky sillä puolella, missä vauva kulloinkin on. Välillä tuntuu tökkimisiä tuonne sisälle päin eli taputtelee kohdun takaseinämää ilmeisestikin. Enemmän odotan niitä tulevaksi, todentuu tämä raskaus enemmän.

Sukupuoli; mä omassa mielessäni odotan poikaa. Sanotaanhan sitä, että tyttö vie äitinsä kauneuden eli on iho-ongelmaa ja muuta mukavaa. Mulla iho loistaa, olo muutenkin hyvä, ei edes yleistä rasvoittumista mitä muuten on. Siksikin poika ajatuksissa (tai sit ostin vain laivalta maailman parhaat naamarasvat, sopii mulle kuin nenä naamaan). Yleensä raskausaikana pigementtiläntti leuassa, joka on kipeä ja kutisee, nyt se on kadonnut!

Tällaista täällä. Olen tosi laiska kirjoittamaan, luen kyllä joka päivä kuulumiset.

Sandemar 15+6
 
moikkelis jälleen pitkästä aikaa!! tiedä mikä oikee vaivaa, ku en saa aikaseksi tänne kirjoiteltua!!

np ultrassa kävin parisen viikkoa sitten ja siellä kakki hyvin. pahdollisus downiin oli 1:100 00, eloi melko olematon.
lääkärineuvola oli viime viikolla ja sielä meinaskin sitten hermot paukahtaa! siellä joku sijainen, joka ei todellakaan ollu mitenkään mielyttävästä päästä. Oli niin työhönsä kyllästyny, että ei voinu tosiaan olla huomaamatta. Kotia lähtöä vaan odotti!!
verensokeris paasto arvo oli ollu koholla, joten antoi mulle sitte mittarin millä kotona seurailla. Tokikaan ei sanonu arvoista mitään, et mitä niiden tulis kotona olla, eikä sitä vihkoakaan antanu mihin niitä merkitä. Mittariin pyysin että jos saisin niitä kertakäyttösiä piikkejä, että tykkään niistä enemmän ku siitä "kynästä" niin totes "kai se on kaikille parempi antaa sulle niitä, että päästään täältä joskus kotiaki" (ei osannu ite käyttää sitä kynää ja yritii mulle sitä näyttää) että jäi kyllä niin paska maku suuhun tuosta käynnistä, että koko loppupäivän olin niin kiukus!
verenpainetta ei meinannu saada mitattua ja aikansa kun sitä yritti, niin olikin sitte alapaine jo 99.. eli ei millään muotoa hyvä käynti!! toivottavaa olis että ens kerralla olis oikea täti paikalla!

niin, ja koska ei ite oikee tienny sokeriarvojen rajoja, niin pyysi että MINÄ puhuisin lääkärille ja pyydän sen kirjoittamaan lähetteen ravitsemusterapeutille! No, en kyllä pyytäny. musta se ei oo asiakkaan oma tehtävä vaan terkan!! enkä mielestäni tarvi sitä terapeuttia.

kotona menee vähän niin ja näin.. itellä on hermot kireellä vähä asias ku asias ja välillä täs avioerostakin puhutaan. kaikki tuntuu olevan vaan niin...
 
Moikkelis!

Jee me saatiin vuokra-asunto!! 65 neliön asunto ja vapautuminenkin menee just hyvin vanhan asunnon luopumisen kanssa. Ruhtinaallista, pitää varmaan lähtee ostaa lisää huonekaluja kun saatiin noin iso asunto :D oon jo suunnitellu et mitä pitää siivota siellä (siis kaikki) ja tänään kävin kattomassa siivousvälineitä ku vanhat on niin kulahtaneita jo. Voikun siivous ajatuksenakin tuntuis aina näin kivalle! Jouluksi uuteen kotiin :)

Liikkeitä ei oo vielä tuntunu.

Sukunimestä ei olla miehen kanssa naimisissa ni meillä ei oo samaa sukunimeä ja lapsikin on miehen sukunimellä ja syntyväkin tulee miehen nimelle. Jotenkin tällähetkellä ajattelen silleen et lapset on isän sukunimellä ja minä oon kans sit jos mennään naimisiin. Jos joskus eroisin ja saisin toisen miehen kans lapsia ni nekin ois isänsä sukunimellä. Mun suku kuolee sukupuuttoon sukunimensä puolesta varmaan lähitulevaisuudessa, mutta eipä tuo mun suku jatkuiskaan vaikka lapset ois mun sukunimellä, mieshän sitä "sukua jatkaa", vanhanaikaista tiedän. Mut jokainen tekee miten tykkää ja mikä tuntuu käytännölliseltä/järkevältä :)

Tissit ennallaan
Seksi kuiva kausi :whistle:

Hyvää viikonloppua kaikille!
 
Hei!

Täällä olis yksi taustalla roikkunut vielä mukaan. ELI LA 27.4, esikoista odottelen ja ikää 27v.

Joku oli kysynyt sukunimistä. Omilla vanhemmillani on ollut eri sukunimet ja itsellä on miehen kanssa eri sukunimi vaikka naimisissa ollaankin. En koe asiaa mitenkään ongelmana, harvassa maassahan loppujen lopuksi on niin "outo" tapa, että nainen vaihtaa sukunimensä naimisiin mennessä. Etelä-Euroopassa varsinkin olivat pöyristyneitä kuultuaan, että Pohjoismaissa on ko. tapa. Vitsinä kinastellaan miehen kanssa, kumman sukunimi annetaan. Eiköhän se miehen voitoksi varmistu, minulle on ihan sama. Eihän kukaan lapsiaan "omista" ja olen ajatellut, että tuo eri sukunimisyys on ihan hyvä muistutus siitä... Olen ehkä outo ajatusmaailmaltani:D

Toivottavasti en loukkaa ketään mutta omasta puolestani sanon, että tämä raskaana oleminen on aivan perseestä ja odottelen jo, että tämä 9kk lusiminen loppuu. Tähän saakka on kertynyt: jatkuva paha olo, iskias, päänsärky ja bonuksena tuntuu, että aivokapasiteetista on hävinnyt puolet.

Kiinnostukseni palstaan ehkä heräili, kun aavistelin, että POMPPULI opiskelee varmaankin samassa lafkassa ja MINIMAMIN kanssa ollaan nökötetty hiljaa siellä samalla lääkärillä. Paikkakunta ainakin täsmää.

No häivyn tästä valtaamasta tilaa.

Lilith84 (viikkoja on jotain, enpä ole niin laskeskellut:p )
 
Felina, täällä myös joulua kovasti odotellaan:) käynyt jo kaupoissa katselemassa koristeita ja uusia jouluverhoja keittiöön..Mies saa varmaan harmaita kun mä vaan hössötän:LOL:
tissit on ihan törkeen kipeet|O tuntuu että olis mustelmia täynnä ja yöllä sattuu kun kääntää asentoa..:( Esikosta ei ollut ollenkaan kipeät paitsi nännit just kylmässä kuten jollain muullakin tässä ketjussa oli. Ja normaalisti joku A-koko niin nyt jo B menossa pieneks..
Seksistä olitte myös puhuneet..Mitä se sellanen oikein on:saint: no joo, joka päivä särkee päätä,väsyttää koko ajan,tissit on kipeet,ihoa kutittaa ja iskias vaivaa niin halut ei kyllä ihan katossa ole:|
Kohta alkaa porukalla olemaan jo rakenneultria, voi että mä oon kateellinen:) Itsellä vasta 7 viikon päästä jos laskutaito toimii:p
Onko kenelläkään tiedossa muuten viikonloppuna Halloween-pippaloita?
Avantasia 14+0 ja poks=)
 
Seksistä ja asennoista: tuskin maha mitään vielä haittais, jos vaan mieli tekis. Eli hiljaista on täälläkin suunnalla seksin suhteen. Onneks ei mies ole vinkunu pahemmin ;)
Rinnat: Harmittaa kun ei ole kasvaneet vaikka oon oottanu sitä. Eli siis originaalisti pienet rinnat, kipeet tosin on. Etenki nännit, auts!!

Fuck, en malttais ootella sinne rakenneultraan! Vasta 29.päivä siis KUUKAUSI VIELÄ.!

Eipä tässä ihmeitä, mukavaa viikonloppua kaikille enemmän ja vähemmän pallomahoille ;)
 
mymosa
Meillä rakenneultra on vasta viikko ennen joulua, joten voin lohduttaa, että teillä joillakin on se edessä todella pian jo. :)

Oikeestaan seksistä sen verran, että hyvää tässä on se, että oikeestaan takaa on ainoa hyvä asento jyystää menemään :D Ja sehän sopii mulle loistavasti, siis mikäli tekis yhtään mieli.
 
Seksistä.. heh... ei kyllä sitte yhtään tee mieli.. yks miespuolinen kaveri heitti jotain tänään, että voithan sä "imettää" miestäs siihen asti, ku lapset syntyy.. hyvä, etten lyöny, sai asian jotenkin kuullostamaan ällöttävältä.. vaikka normaalisti rintojen hyväily on ihan =)

Ja sitte.. sain tänään tietää, että mun äiti on kertonu mun raskaudesta jo ihan kaikille.. että se siitä kertomisen ilosta. Hänellä on kuulemma siihen oikeus,kun kerta joutuu mua lasten kanssa auttamaan, un en yksin kahden vauvan kanssa pärjää.. Miehenkin mielestä on ihan tyhmää kiukutella tälläisesta.. mutta musta tuntuu todella pahalta, kun on vielä eka lapsi ja vielä kaksoset..

neiti80 ja nykeröT
 
Ymmärrän kyllä neiti80 että tuntuu pahalta ja kiukuttaa, minäki oisin herneen nokkaani vetäny tuosta..!! :( aika ikävästi äidiltäsi tehty vaikka ymmärtääkin, että on innoissaan
(?) mummoksi tulosta..

Täällä on aika malttamattomat fiilikset heti aamusta! En malttais odottaa, että liikkeet tuntuu, en malta odottaa, että masu näyttäis vauvamasulta (vaikka sitten onkin haasteellista käyä töissä), enkä malta odottaa, että tämä pieni syntyy..! No päivä kerrallaan..

Oletteko treenaillu lantionpohjalihaksia?? Mulla on ollu tarkotuksena niitä jumppailla mutten ole kuitenkaan saanu aikaseksi..

Löllöttelijä ja rakas Palleroisemme 15+6 <3
 
Neiti80 Kurja asenne sun äitillä tuohon asiaan.

Mulla ei oo siihen rakenneultraan kuin kolme viikkoa enää ;) Pääsen jo 18.11. Mutta muuten tuntuu että kyllä tämä odotusaika on ihan nimensä veroista :D Koko ajan odottaa jotain uutta ja ihanan ihmeellistä ja viimeisenä sitä suloista lopputulosta :heart:

Jumppailen lantionpohjan lihaksia aina kun muistan. Sehän ei kummallista vaadi että niitä voi jumpata kunhan vaan muistaa.

Kuudes ihme :) 16+4
 
löllöttelijä: ymmärtäisin, jos olis sen eka lapsenlapsi, mutta kun niitä on jo 5, eikä se oikeestaan oo noista 3 viimeisestä välittäny.. alkoholi on tärkeempää.. nuo 3 nuorinta, 10kk,1v ja 2,5v, niin äiti käy just ja just niiden synttäreillä kääntymäs. 2 ekaa se ramppas hesas asti katsomas joka lomallaan ( ollaan pohjanmaalta)

eli se on vaan kännis rimputellu ja viestitelly asiaa kaikille, eli kaikki kyläjupotki täällä ( asumme pikku kyläs isomman heh heh kaupungin laitamilla) tietää mun raskaudesta, ne ei ehkä ollu mun ihmisetläheisetkerrottavat listalla :kieh:
 
No voi paska... Sitten loppu mun ymmärrys alkuunsa! Muutenkaan en voi 'sietää' alkoholisteja, kuten mitä tuolla kylillä notkuu puistoissa kuset ja paskat housussa.. Vaikka oma anoppikin on alkkis niin ei kyl tipu ymmärrystä eikä muutakaan.

Tsempit sulle!! :hug:
 
Löllöttelijä: Täälläkin VIELÄ KUUKAUS rakenneultraan eli 29.11 aika sinne, pikään saa odotella.. Neuvolakin on vielä ennen sitä se oli 23:s päivä..

Lantionpohjalihakset, mitkä ne on??? :LOL: No ei vaan, on ollut aikeissa mullakin, mutta ei vaan ole saanut aikaiseksi : /

Mulla on myös tullut tissit taas kipeeks :| Tuo nelivuotias pomppii välillä syliin, niin kyllä kirpasee ja kovaa :(

Lilith84: Tervetuloa :)

Käytiin miehen vanhempen ullakolta hakemassa 8 vuotta vanha pinnis,joka on kyllä vaan ollu yhellä lapsella, katsottiin vaan onko se vielä hyvä ja tarviiko uutta, ei tarvii, pari pinnaa siitä puuttuu, mut mies ja sen isä laittoi uudet, muuten on pysynyt tosi hyvänä :) Uuden patjan se vaatii, mut se ei paljoo maksa, pinniksen petarikin löytyy ihan täältä kotoa, kaappiin jäänyt kuopuksen aikaan pyörimään, niin saa sen vielä sit käyttöön :)

Josefia ja Taisto :)whistle:) rv 16+0 :) :heart:
 
Näkyykö muilla tässä kaksplussan sivulla viestin kohdalla tuo kellonaika monelta se on kirjoitettu, niin onko tuntia liian paljon kuin oikeasti? Mulla näkyy :confused: Edellisen kirjoitin 15.07 ja se näyttää 16.07.. Ja sit tämä meidän tietokoneen kello on itse siirtänyt itsensä jo elen talviaikaan, näyttää siis nyt 14.09.. Kunhan vaan osaan huomenna oikeaa aikaa katta :)
 
Kylläpäs on loma tehnyt tehtävänsä, ihanan rento olo. Ollaan vaan oltu ja tehty kaikkea pientä. Supparitkin antanut vähän periksi ja olen pystynyt ulkoileenkin, pitänee silti käydä kattoos mikä on kohdunsuun tilanne, ettei turhaan huoleta.

Meillä oli kanssa iskä kertonut mm. apteekin tätille pienelle paikkakunnalla, mutta hän on ihan höpsääntynyt näiden lastenlasten kanssa, joten suon sen hänelle. Äiskäkin oli kyllä ihmeissäänn, että mitä se sitä joka paikassa on hölpöttänyt, ja on siis jo meidän kolmas ja lisäkis sisko odottaa samaan aikaan, heillä nyt joulukuussa laskettuaika. Mutta ihan eri juttu, ei kiva Neiti80 tilanne, varsinkin jos asutte itse samalla paikkakunnalla.

Lilith84 mukavaa kun tulit mukaan ja jaan kanssasi tuon tunteen aivokapasiteetin vähenemisestä! Sanoinkin pomolle, että olen pahoillani, mutta aivoni valmistautuvat jo tasolle, jolla selviytyy vauva-ajasta. Unohdan puolet työhommista yms. aivot muuttuu pumpuliksi:) Ja opiskelen siis tty:llä töiden ohessa, eli aika naftisti ehdin luennoilla käymään.

Täällä iski eilen illalla mieletön himo Fazerin salmiakkisuklaaseen, voi apua. Mies olis lähtenyt sitä sillon hakeen (klo 22), mut mua myös väsytti niin, että pelkäsin nukahtavani ennen kuin palaisi. Tsemppasin siis itseni tänn asti ja äsken puputin melkein koko levyn kerralla. Lisäksi taidan tehdä siitä sellaisen kakun, ohjeen löysin sopivasti eilen netistä. Viime raskaudessa himoitsin ihan mielettömästi pantterikarkkeja. Ja kuten pojistakin myös mitä tulisempaa ruokaa, sipsiä yms. sen parempi. Ja pihveihin menee rahaa niiiin paljon, esikoinen oli halvin, silloin himoitsin pihvien sijaan kaurapuuroa:LOL::LOL:

Meillä halloweenbileet vasta ens lauantaina, mutta niihin onkin panostettu ja tiedossa on kunnon naamiasbileet, sisältäen mm. boolia, jossa jäätynyt käsi, leikattuja nakkisormia, kaiverrettuja appelsiineja (saa ihania tuikkukuppeja, kun siis kaivertaa samoin kuin kurpitsa normaalisti), lepakkomuffineja...Muistan kun viimeksi järkättiin vastaavat bileet halloweeninä niin olin 40 asteen kuumeessa, kun oli rintatulehdus, en paljon tarvinnut naamiasasua, näky oli ihan luonnostaan karmiva:LOL:

Mukavaa launataita kaikille!

Pomppuli ja muru 16+1
 
  • Tykkää
Reactions: Jouskari-80
Lilith84, et voisi paremmin ajatuksiani kirjoittaa tuosta, että toivot 9kk:n lusimisen loppuvan. Ainakin itsellä menossa jonkinnäköinen laskuvaihe koko raskauden suhteen. Alussa jaksoi innostua, vaikka oli pahaa oloa. Nyt vaan tuntuu, että mikään ei etene ja että kaikki kestää hemmetin kauan. Asioita joutuu jatkuvasti miettimään jonkun toisen kannalta. Väsyttää, eikä jaksaisi mitään. Ja flunssa auttaa asiaa...

Tissit on kai vähän kasvaneet, pitäisi hommata varmaan isommat liivit, mutta ei raaski ostaa, kun vielä kohtuu hyvin mahtuvat vanhoihin. Raskauden alussa oli hyvinkin kiinteät ja törröttävät. Nännit ovat edelleen hyvin arat, en siedä niihin koskemista ja välillä suihkussa käyminen on tuskaa.

Seksi ei oikein nappaa. Olen väsynyt koko ajan, enkä jaksa ajatella seksiä, mistä tunnen osittain huonoa omatuntoa. Toisaalta miehelläkin sen verran stressiä, ettei päällimmäisenä mielessä.

Halloween-juhlat olisi ollut tiedossa. Hyvää ruokaa ja hyvää seuraa. Mutta ei, flunssa ei hellitä, tekee mieli vain maata sängyn pohjalla.

Neiti80, täydet sympatiat. Toki hormoneitten takia moni asia tuntuu entistä suuremmalta (ainakin täällä), mutta onhan se raskaus silti ns. OMA asia, josta haluaa kertoa ITSE. *lukee pidemmälle* Jaa, näitä ihania ihmisiä. Saisi oman elämänsä kuntoon, sotkeentuisi sitten vasta muitten elämiin.

( . ) Flunssaa, valitusta koko elämästä ja kiukuttelua. Ah, elämä on sitten ihanaa... :stick: Huomaan suuttuvani mitättömistä asioista, ja olen tavallaan pahoillani siitä, mutten silti osaa hillitä itseäni. Tänään mies laittaessaan ruokaa (koska tämä mamma on mielenosoituksellisesti sanoutunut irti kotitöistä, kun ei jaksa eikä huvita), huitaisi vahingossa vesilasia, josta loiskahti noin ruokalusikka vettä lattialle. No pitäähän siitä itse vähintään vetää itkupotkuraivarit ja alkaa heittelemään tiskejä. Lähellä oli, ettei tilanne kärjistynyt isompaan riitaan ja mykkäkouluun. Jotenkin ei tunnista itseään noin lapsellisesta käytöksestä. Tuntuu, kuin olisi tullut uhmaikä uudestaan. Väärästä sanasta voi napsahtaa ja kaikki ärsyttää. Aaaaargh... :mad:
 
mymosa
Olipas hauska päivä tänään. Käytiin äidin kanssa mun mummolassa ja siellä lenkillä. Naurua riitti, kun siellä kuljettiin mettäautotietä pitkin ja toisilla oli siinä jossain saman tien varrella hirvijahti vissiin menossa :D
Käytiin keraa mustikanvarpuja.. naurettiin, että mennäänkö mölisee sinne passipaikan lähettyville.. mut sitten aateltiin, että paras pysyä pois, ettei tuu haulia persläskeille.
Onneks on tuollanen äiti.. ja tuollanen mummola, ihan pelottaa koska mummosta ja papasta aika jättää ja ei ole enää maalla paikkaa minne mennä. Toivottavasti kuitenkin kerkeävät viettää aikaa menninkäisen kanssa :heart: lapsenlapsenlapset ovat heille äärimmäisen tärkeitä, vaikka varsinkin mummolla alkaa alzheimer vaikuttamaan.

Viikon päästä ois sitten peijaiset, vaikken metsästäkään (olen kyllä aikoinaan ajonaisena ollut) niin meen sinne isäni siivellä ;) ja meidän mummolan maillahan nuo välillä juoksee, että silläkin varjolla ajattelin ilmaset ruuat käydä menninkäisen kanssa nauttimassa.

Pitäis kohta ottaa unet, että jaksaa illan ystävän kanssa leffaa ja pitsaa.
Ihana vapaa ollut, vaikka oishan tuota voinut jatkaa vielä pari päivää, mutta ihan kiva saada lapset jo kotiin takas.
 
Halloween-terveiset Tampereelta. Keskusta oli ainakin niin täynnä noitaa ja zombieta. No itse taidan olla tässä raskauden vaiheessa luonnostaan yhdistelmä niistä - noita luenteeltani ja zombie ulkonäöltä.

Pomppuli Juu, sama paikka. Mitäs olet meinannut kevään kanssa? Kaikki tentithän ovat toukokuussa...?

Felina kuulostaa kyllä tutulta, tuo hermot pinnassa:LOL: Itse asiassa tunnistan tämän olotilan samanlaiseksi, kun aikoinaan yritin kokeilla minipillereitä. Eli hormoneita kiittäminen tyystin mutta eihän se lohduta. Meinasin itse tuossa menneellä viikolla jo karjua proffalle, kunnes joku suojelusenkeli sai tämän hormoonihirmun tasoittumaan raiteilleen. En tiedä, mikä tällaisenkin raskausoireen merkitys on? Saada lapsettomat ystävät ja ymmärtämättömät puolisot kaikkoamaan ennen lapsen syntymää?

Itsehän olen krooninen murehtijatyyppi, mietin kaikkea älytöntä valmiiksi. Esimerkiksi niinkin järkevää, kuten miten pysyn tolkuissani äitiysloman. Omaan kaveripiiriini ei pahemmin "lapsellisia" kuulu (siellä, jossa aion äitiyslomani viettää) ja valitettava fakta taitaa olla, että lapsettomat ystävät ei hirveän kauaa jaksa ymmärtää puolikuollutta lapsista ainaisesta jauhavaa rauniota, joka on joko toinen aivopuolisko kiinni lapsen tarkkailussa tai sitten kännykässä, "miten ne nyt pärjää siellä kotona". No onhan sitä kaiken maailman MLL:n ja seurakunnan kerhoja. Menen asioiden edelle ja ehkä olisi järkevämpää keskittyä saamaan nyt ensiksi elävä lapsi.... No, minä olen minä.
 
Neiti80: Kivaa saada tännekin kaksosten odottaja! Miltäs tuntui kun sait kuulla odottavasi kaksosia, vai aavistitko itse asian jo etukäteen?

Muitakin uusia oli, tervetuloa vaan :) :flower:

Mullakin on rakenneultra jo alle kolmen viikon kuluttua, mut en millään silti jaksais odottaa, malttamaton olen! Joskin vauvaa sain kyllä kurkata torstainakin :heart:

Sukunimi: Me ollaan avoliitossa, joten mulla ja miehellä on eri sukunimi. Esikoinen laitettiin suoraan miehen sukunimelle, kuten tietysti nyt muutkin lapset. Itse en vielä tiedä vaihdanko omaa sukunimeä kun mennään jossain vaiheessa naimisiin. Itselläni on erikoisempi ruotsinkielinen sukunimi (ja etunimi), miehellä taas tavallisempi suomalainen.

Onko täällä muuten suomenruotsalaisia? Tai muita jolla on kaksikielininen suku? Mulla on suomenruotsalainen suku puoliksi ja lapsen etunimen kanssa pitää miettiä sitäkin, että sopii sekä ruotsia että suomea puhuvien suuhun :)

Ceali 17+5 (jee kohta vaihtuu taas viikko!)
 
Viimeksi muokattu:
Uusille Tervetuloa!=)
Olette kirjotelleet paljon aiheista joita minä en vielä tiedä/tunne. Liikkeistä ei tietoakaan jne...:D
Selän kanssa ole taistellut,kovasti kipuilee vieläkin,mutta kai se on huomenna töihin mentävä. Syke kuuluu doplerilla paljon isomalla,isona jyskytyksenä,vauva selkeästi noussut enemmän "pintaan". Maha on jättimäinen...ainakin minun mielestä. Ja tutuiltakin tullut kommenttia mahan koosta..Paino ei onneksi ole tullut kun 3,5kg yhteensä. Mullan on sitä jo valmiiksi ihan tarpeeksi. Ultraan viikko! :) Tänään alkaakin rv 15 jee!!!:heart:

Bluebaby ja vauveli rv 14+0
 

Yhteistyössä