~~ HUHTIKUUN HELMET 2012 *syyskuussa* ~~

mymosa
Joka vessareissu on yhtä jännitystä, kun miettii onko vuoto alkanut. Tosin pahoinvointia on niin paljon, että pitää toiveita jotenkin yllä.. Vaikka saa aamupalan syötyä niin silti sellanen kuvotus ja oksennus olo jatkuu. Helpottaa yleensä illalla sitten ja iltasyöntiä onkin tullut harrastettua..
 
Nyt iski todellinen pelon tunne. Eilen illalla tunsin outoa nippailua alavatsasta vasemmalta puolelta. Tuntui jotenkin tosi merkilliseltä (ottaen huomioon ettei mulla ole ollut juuri mitään oireita.) Samoin ennen nukkumaan menoa olin ainakin kuvittelevani että alavatsa vasemmalta olisi ns. turvoksissa. Ainakin mitä vertasin oikeaan puoleen. Turvotus oli siinä suhtkoht munasarjan tietämillä...
Tänään vessassa käydessä tuli paperiin kirkaan punaista verta, laitin siteen ja siihenkin oli muutamia tippoja tullut. Nyt on pelko suuri. Oliko tämä tässä? Menikö kesken vai onko vaan jotain ns. normaalia vuotoa, kiinnittymisestä tms johtuen. Viikkoja tuli tänään täyteen 8.
Olo on ollut ihan vetelä koko päivän, väsyttää eikä oikein jaksais tehdä mitää, mutta ennenkaikkea tää pelko! Ekaan neuvolaankin on aikaa vielä melkee viikko. :(
 
Anteeksi, en ole joutanut kirjoittamaan lainkaan viikkoon, kun aloitin maanantaina työt :ashamed:

Ihan päin peetä on koko viikko mennyt, poika jää itkemään mun perään joka aamu, katsoo syyttävästi, eikä tahdo vilkuttaa mulle heippoja :(
Yhteistä aikaa meille jää arkisin noin 3 tuntia, ja se on todella vähän.
Kaiken kukkuraksi poika haettiin eilen kauheassa flunssassa kotiin, ja nyt on siis viikonloppukin reisillään :(

Itse olen ottanut kaikesta mahdollisesta semmoisen stressin, että rupesin vuotamaan torstai päivänä kuin seula kirkasta verta, olin varma että kesken meni. Mutta eilen kävin ultrassa, ja vauva on elossa :heart:
Nyt täytyy yrittää ottaa toisenlainen asenne tähän elämäntilanteeseen, ja ennenkaikkea rauhoittua :)
Vuoto loppui eilen aamulla kokonaan, ja hyvä näin!

Tanya rv 8+0
 
Aobhinn mä luulen et sul on kyl nyt ollut joku suolisto-ongelma hetkellisesti. Itelä ainakin se on just sellasta kuplivaa jommalla kummalla puolella alamahaa ja sit saattaa olla just tollai turvoksissakin joten en usko et sulla on hätää. Mut voithan käydä yksityisellä ultrassa tarkastuksessa. Maksaa mut on sen arvoista.

(.) itsellä iski joku odotuskriisi päälle. Siis olen kyl ihan positiivisella miellä mut silti jotenkin sellainen et miks hitoss me nyt halutaan alottaa kaikki se kamea vauva-aika ja yövalvominen alusta kun noiden kahden ison kanssa on nykyisin niin mukava ja helppoa.. Ei sitä vauvakuumehörhöissään ollenkaan kyl osaa ajatella realistisesti. Siis onhan se vauva ihana ja sit kun se on isompi niin on yhtä ihana kun nuo muutkin mut voi miksi sitä haluaa pilata mukavan elämäntyylinsä.. Kauheeta ajatella näin mutta en vaan voi sille mitään. Jotenkin ne keskenmenot on tehneet tästä ihan pakkomielteen ja nyt iski sit todellisuus päähän.. Tai en mä tiedä, ehkä mua vaan pelottaa se jaksanko ja kestääkö pinna kun nyt muistelee niin olihan se vauva-aika ihan perseestä.. Veljen vauvakin oli joskus hoidoss ja mietin vaan et "vain tämä yö, onneksi tämä ei ole oma.."

Noh, kai se olo helpottaa viimestään kun vauva syntyy kun ei ole muita vaihtoehtoja kun sopeutua. Ja nyt jos vielä jotain sattuis niin kyl mä silti olisin ihan rikki keskenmenosta. Mikähän munkin päätä vaivaa..?

Champion ja Martta 10+4
 
Voi, onpas täällä monilla vähän kurja tilanne vuotojen kanssa! Toivon kovasti, että ne olisivat vaan harmitonta ja että kaikki olisi kunnossa! Tarrasukkia siis kaikille!!! Ei enää tarvisi yhtään huonoja uutisia tänne!:(

ON: Eilen oltiin sukujuhlissa ja voi APUA, kun oli huono olo. Yleensä kun kaikki päivät on täällä kotona vaan tai siis jossain toki piipahdetaan, mutta anyway, päivät vietetään siis ihan omilla ehdoilla niin en tajunnutkaan kuinka huono olo oikeasti on! Heikotti NIIN paljon ja väkisin piti syödä jotain.... nieleskelin oksennusta ja koitin pysyä tolpillani...kädet vaan tärisi. Kun päästiin iltapäivällä kotiin oli pakko HETI mennä nukkumaan..huhhuh! Heikkoa oloa on myös tänään. Kunhan neiti menee päikyille lähden koirien kanssa lenkille, kun vielä pystyn...yleensä iltaa kohden vaan pahenee tää!;)

Chamon ja Nasu POOOOOOOOKS 7+0
 
Champion: Minkäikäisiä sun vanhemmat lapset onkaan?

Koskas mymosa olikaan menossa uudelleen ultraan?

Chamon: Voi inhottavaa, lepoa ja rentoutumista nyt vaan :hug:


Ja tsempit kaikille joilla on vuotoja tms, kuten jo sanottu niin tähän pinoon ei kyl soisi enää yhtään surullista tarinaa :hug:


(.) Mulla on alkanut väsymys selkeesti hellittämään, pahin väsymys oli rv 6-8 ja nyt oon taas oma itseni. Vielä kun viikon päästä pääsen np-ultraan ja 12 poksahtaa täyteen niin voi varmaan kunnolla huokaista helpotuksesta. Ja ostella ehkä jotain pientä vaatetta... :heart:

Ceali 10+5
 
Tsemppiä vuotojen kanssa kärsiville.

Täällä taas yksi uneton yö takana. Menin nukkumaan jo ennen kymmentä. Heräsin jossain vaiheessa taas vessahätään enkä osannut enää sen jälkeen nukkua. Onko muilla unettomuutta? Aikaisemmissa raskauksissa unettomuus vaivasi vasta loppuvaiheessa.

Kohta päikkäreille.

M1n1 ja Toivo 9+0 POKS
 
Vuotojen kanssa kamppaileville iso :hug:

Väsymys Täälläkin alkanu helpottaan, mutta vieläkään ei voi syödä aamulla mitää:ashamed: Eilen erehdyin kokeileen, nii ulos tuli ja koko päivä oli iltaan asti huono-olo:eek:
Tänään lähetää käymää raxissa, ja parempi ois pysyä sisällä:popcorn::p

Tiistaina neuvolaan ja ultraan, jee!!:heart:

rv 10+3
 
Viimeksi muokattu:
Ceali mulla on poika 7 ja tyttö kohta 6 ja tuo tyttö valvoi yönsä kolmevuotiaaksi asti. Iski vaan muistikuva miten kaamea se aika oli.. Mut en mä silti tätä kolmatta pois antaisi enää mistään hinnasta, toivotaan et tämä osaa nukkua yönsä kuten poika osasi :) Hulluahan tämä on, mut hulluna on hyvä elellä :D
 
Olki mahapöpön? Äh, maailma on pöpöjä täynnä. Tytön päiväkodissa riehuu täit ja oksutauteja pyröii kouluissa ja päikyissä koko ajan. En mä ainakaan pelkää, tulee jos tulee :) Ja jos meinasit jotain ruokamyrkytyspöpöä niin tuskin tulee. Oon itse ravitsemusalalla ja kyllä Suomessa on niin hyvä ja tarkka säilytys/hygieniaseuranta etten usko et mitää tulee. Toki huono säkä voi köydä mut se on niin epätodennäköistä kun vähän katsoo minne menee et voin lyödä vaikka vetoa ettei mitään tule :)
 
Moikka :wave:

Täällä ei ole unettomuutta, hyvinmaistuu uni, viime yönä 12 tuntia unta palloon :whistle:

Käydään kyllä ulkona syömässä välillä, viimeksi eilen amarillossa :) :p

Väsymystä on ollut tosia paljon alkaa joka pävä klo. 11-13, eilen kyllä taisi olla helpompi päivä :)

Tänään poksuu 10+0 (huomenna lääkäri ja ultra =):heart:) Meidänkin alkiosta on tullut sikiö ja kaks numeroisilla mennään :)
 
Kyllä mä uskallan käyä ulkona syömässä:popcorn: Kuten sanottu, maailma on pöpöjä täynnä..että raskaudessakin kannattais ottaa se maalaisjärki käteen.

Söin mä tuorejuustoaki edellisissä raskauksissa :O Ja terveet lapset tuli:D Et ei kannatta liiaksi tuijotella kaikkee mitä sais tehä ja mitä ei.
Mä ainaki tulisin hulluksi jos pitäs kokoajan miettiä:stick:
 
Viimeksi muokattu:
Voi kun kaikilla nyt loppuis nuo vuodot, :hug:

Josefia: mulla oli verenpaine 136/90, eli mulla tuo alapaine korkea. Enpä tiedä millä sitä sais laskeen, aika tohinaa tämä elämä on kahden muksun kanssa ja nyt vielä mies lähdössä työreissuun, on seuraavan kk enemmän pois, kun kotona. Onneksi ultraan pääsee.

Unettomuutta ei ole, mutta tää uupumus, plaah. Tänään olen ihan väkisin heilunut pystyssä. Toisaalta eilen oli taas superihana päivä, käytiin heti aamusta shoppailemassa, sit leivoin ja lenkkeilin ja leikittiin vielä Neljän tähden illallsita, jossa oli mun vuoro kokata=) ja vasta illalla iski uupumus ja tänään siis ihan eri. No mut ihana et välillä jo noita hyviäkin päiviä.

Itse käyn ulkona syömässä oikeastan joka päivä, kun olen töissä keskustassa, eikä meillä ole omaa ruokalaa. Amarilo on mun henkireikä:p

Ja chamon...tiedän tunteen. Tätä lasta toivotaan kovasti, mutta välillä valtaa mieli, että miten me selvitään, nyt kun on taas alkanut helpottaan. Varsinkin kun tuo meidän kuopus vaatii enemmän tukea arjessa kuin normaalisti hänen ikäisensä. Mutta kaippa se siitä sitten taas, vauva-aika on lopulta kuitenkin niin lyhyt. Vaikka meilläkin esikoinen alkoi nukkumaan vasta 3 vuotiaana.

Jospa sit pienelle kävelylle, ihana ilma on ainakin.

Pomppuli ja massu 9+2
 
Moikka!

Tsempit kaikille vuodoista ja epävarmuudesta kärsiville :hug:
ulkona syömässä me käytiin perjantaina pizza buffassa syömässä ja ei mulle tullu mitään vatsan väänteitä, tai muutakaan pöpöä. Oli vaan niin mukava syödä maha täyteen ja mikä parasta, ei tarttenu ite huhkia hiki hatussa valmistamassa mitään ruokia, kaikki oli valmiina nenän edessä ja meikäläinen söi, söi ja söi :D se on välillä niin mukavaa istua valmiiseen pöytään ja siitä maksaakin mielellään.

Sale81 & Pupu 9+6 huomenna poksuu 10+0 :heart:
 
Keskenmenon kokeneille paljon voimia ja vuodoista kärsiville zemppiä ja tarrasukkia :heart:

Mulla on kans iskeny odotuskriisi, ihanaa kun joku muukin tuntee näin. On syyllinen olo kun tätä niin kovasti tehtiin ja sitten tuleekin ihan toisenlaisia tunteita välillä :( tosin mulla on tää elämäntilanne hiukan toinen kuin tekovaiheessa. Välillä olo on ihan sietämättömän ahdistunut mutta helpottamaan päin, onneksi :)
Mulla on kans tota unettomuutta. Nukahdan kyllä mutta sitten herään jossain vaiheessa enkä saa moneen tuntiin unta. Se vasta onkin ahdistavaa.
Syön kyllä ulkona silloin kun siltä tuntuu jopa pizzerioissa.. ei kai sitä voi ihan hysteeriseksi alkaa.
Sain jo ajan Kättärille ekaan ultraan :) 19.9 sitten sinne. Oonhan sen jo 5 kertaa nähnyt mutta nyt eka virallinen :)
Pahoinvointi on jo jäänyt aika hyvin pois.
Asunnon remontti alkaa olemaan kivalla mallilla ja varmaan pääsen muuttamaankin jo ensi viikonloppuna. Suihkun saa vasta parin viikon päästä mutta pääsen joka päivä töissä suihkuun ettei haittaa sekään :) Ihanaa aurinkoista sunnuntaita tytöt!
 
Tänään 9+0
Ensi vkolla olis eka neuvola, jänskättää ja ei millään malttais odottaa. Tänään loppuu loma ja huomenna pitäs mennä takasin töihin, eikä nappaa yhtään. Moneen yöhön, tai siis oikeestaan viikkoon en ole nukkunut kunnolla, ja nyt kun vielä työt alkaa niin en tiedä miten sitä jaksaa aamulla nousta jo 5 jälkeen ja vielä koko päivän kukkua ylhäällä. No, ehkä tää väsymys jossain vaiheesa helpottaa. Jotenkin sitä vaan toivoo että menis aika nyt äkkiä ja tulis vaikka joku tammikuu niin töissäkin vois olla jo ihan diipadaapa.
Tänään ollu aivan ihana ilma, ulkona on tullu oltua ihan kivasti. Ja kirppiksellä kävin tänään hipelöimässä vauvan vaatteita mutta en vielä uskalla mitään ostaa.
Maha ollut turvoksissa tosi paljon, ja toisaalta jo vähän mietin että joko se alkaa vähän pömpöttämäänkin. Onko muilla maha yhtään pyöristyny vielä vai onko vielä ihan normaali? Siis ei minullakaan kyllä sitä huomaa muut varmastikaan, ja nimenomaan illalla on aina isompi kun turvotuttaa.
 
Moro!

Voimia vuoteleville ja surun kohdanneille :hug:

Ulkona syömistä en oo ees "hokannu" pelätä. Kyllähän noita pöpöjä tulee ja menee. Meillä kyllä ollu sen verran hyvä tilanne, ett sairaana ollaan harvakseltaan. Esikoinenki oli reilu pari vuotias ku kävi ekan kerran kerran lääkärissä ja silloinki kolikkoihottuman takia. Ja toisaalta, jo koiraperhe lisää vastustuskykyä ;)

Ite sain ajan to NT-ultraan. Se on 21.9 joten ihan kahta viikkoo aikasemmin en ehtinyt veri- ja pissakokeeseen. No perjantaina kävin luovuttamassa eritteitä.
Mies onneks pääsee tuonne mukaan. Esikoisen aikaa oli yks ainut neuvola, jonne mies ei päässy mukaan ja seki oli joku ylim.kerta.
Nyt ei ihan peruskäynneille taida tulla.

Mulla mahassa kuplii kyl tasasin väliajoin ja tuntuu ett olis ihan liikkeitä, mut eipä viel taida olla. :heart:-ääniä tulee ahkerasti kuunneltua.

Kävin myös ostamassa jo mammavaatteita, joten masu saa alkaa kasvamaan :)

Aika sais edelleen mennä nopeampaa ja masu sais alkaa näkymään :)

Oikein ihanaa ja rentouttavaa viikkoa kaikille!

Marimi ja pikkuinen 11+0 eli viimenen "kriittinen" viikko lähtee.
 
Ei tule meillekkään huhtivauvaa :( Eilen vuoto lisäänty & tulee ku härän kurkusta hyytymien kera. Ei epäilystäkään etteikö keskenmeno ois kyseessä. Epäilen et keskeytys ois tullu jo pari viikkoa sitten ku mulla oli yhtenä iltana vihlovaa kipua alavatsalla, joka säteili ihan oikeaan jalkaan asti. Jostain syystä nyt vasta tyhjeni, lieneekö torstaisella jumpalla siihen osuutta, koska sen jälkeen alko rusehtava vuoto.

Mut tälle ei voi mitään. Parempi et menee kesken tässävaiheessa jos on mennäkseen. Mulla oli km myös 2/10, mut oon ajatellu et jos sitä ei olisi ollut, ei meillä nyt olisi tuota aivan syötävän ihanaa Nooraa, joka sai alkunsa 3 kk myöhemmin :)

Kaikkea hyvää teille Mammat & toivottavasti mie olin nyt viimeinen, joka joutu jättämään odotuksen sikseen.

Wendy
 
Halit Wendylle ja voimia suruun :'( onneksi tuli itsestään pois koska keskenmenon kokeneena se tyhjennys oli kauheen kivulias. Pääsette pian uuteen alkuun.


Ceali ja Samirja mä oon sit meistä eka silloin maanantaina :) mulla on aika ennen puoltapäivää. Toivon meille kaikille hyviä uutisia.
Vauvis sulla on mahtava maha :) mullakin pömpöttää kovasti mutten oo varma onks se jo vauvaa vai jotain muuta :D sä et ainakaan enää voi tota salailla eikä mee lihomisen piikkiin :D
 

Yhteistyössä