~~ HUHTIKUUN HELMET 2012 *syyskuussa* ~~

Moikka huhtikuiset!

Huolitteko mukaan yhden maaliskuisista tänne pompahtaneen? :)

Kuukautisten mukaan laskettuaika olisi ollut maaliskuun loppuvaiheessa, mutta alkuraskauden uä:n mukaan vasta huhtikuun ekoilla päivillä...Itsekin olen nyt hieman hukassa, kun en tiedä laskettuaikaani, mutta uskotaan nyt että se huhtikuun alkuun menee :) Np-ultra vasta 21.pv, niin silloin ainakin saan täyden varmuuden...Viikkoja siis kasassa nyt ainakin se reilu 11+.

Jospa jotain itsestäni kertoisin...Ikää on 27 ja ennestään lapset 7,5v ja 1v. Tämä uusin tulokas on todellinen yllärivauva, sillä lapsilukumme piti olla täynnä tuon vuoden vanhan synnyttyä. Ehkäisy petti ja tässä sitä taas mennään :) Alun shokin ja järkytyksen jälkeen täällä ihan innoissaan odotellaan kevät-talven vauvaa syntyväksi...

Kuopuksen vauva-aika on ollut todella koitteleva ja ensimmäiseen 8 kuukauteen en juuri nukkunut kun pojalla oli allergioita ja refluksia ja valvoi yöt läpeensä. Siksi nyt hieman kauhulla odotan onko uuden vauvan kanssa samanlaista...
Mutta sen näkee kai sitten :)

Niin ja olen muuten aivan satavarma, että tämä tulokas on poika. Mulla vertailukohteena kuitenkin tyttö- ja poikaraskaus ja tiedän vaan alitajunnassani että poikahan tämäkin on :) Niin samanlainen raskaus kuin edellinen mielitekoineen ja oireineen...

Tämäpä tällä kertaa :) Kiitos, jos huolitte mukaan!

Terkuin: Olive rv 11+?
 
päivittelyä....
hiusteln värjäilystä juu tiedän että joka puolella on myrkkyjä, mutta mie koitan kovasti välttää niitä :)siksi oon vaihtanu ruoat luomuun, pesuaineet & dödöt luonnontuotteiksi,ymym :)

Oksennusolo vaaan jatkuu :D ja vuoto erelleen..sain ens viikoksi lääkäriajan sen vuoksi..ultraan eivät suositelleet koska sille ei mitään voisi siellä tehä.

misteli ja pilvi rv 8
 
Pikaisesti kommentoimassa ennen nukkumaanmenoa.

Tervetuloa Olive meidän ketjuun! =)

Onnea kovasti ihanista neuvola/ultrakuulumisista kaikille niitä saaneille:heart:
Ja täytyy kyllä sanoa, että on teillä monilla jo ihania vauvamassuja! Mullaki pömpöttää, mut kun ekaa odotan, niin ei tätä mahaa monikaan vielä vauvamahaksi arvelis. Jos mut hyvin tunee, niin sit kyllä huomaavat, että vauva on tulossa.

(.) Np-ultra takana ja voi ihme sitä meidän pientä vaavia:heart: Kauheasti liikuskeli ja nyrkkeili käsillään ja jaloillaan kohtua. Yhdessä kuvassa piti myös napanuoraa kädessään. Kaikki rakenteet oli terveen näköiset (ja siinä ultrassa näkyi kaikki ihan tajuttoman selvästi!), mm. aivot normaalit. Sormet ja varpaat siellä heilui, korvakin näkyi tosi selvästi kotiin saadussa kuvassa. Niskaturvotusta oli tooosi vähän eli riskit esim. downiin oli pienet=) Oon niin helpottunut ja superonnellinen:heart: Ihana mussukkainen - tuntuu että tähän tunteeseen vois haljeta:heart:

Tiijona & nuppu 11+2 (okei, otin varaslähdön huomiseen viikoissa;))
 
  • Tykkää
Reactions: Josefia
Tervetuloa Olive :)

Hiustenvärjäys: Olen värjännyt edelisissä raskauksissa, mutta nyt kun sitä värjäystä TODELLA tarvitsisin niin en voi värjätä :headwall: Päänahka on sen verran huonossa kunnossa että en uskalla sinne väriä laittaa, lähtee varmaan kaikki hiukset ja päänahka mukana :kieh: Meillä on lauantaina sinne häihin meno ja mun hiukset.....:kieh: ...ne on kauheat.... :rolleyes: Lääkäriltä kysyin eilen siihen apua, mutta sanoi, että odotellaan 12 viikkoa täyteen, se saattaa olla vaan alkuraskaus oire..

Pitää alkaa valmistautumaan viemään tyttö kerhoon.. Ja "sain" työhönosoituksen Siwan kassalle :kieh: Joo en nyt lähde tästä vuorotyötä tekemään enkä halua siwan kassalle, soitan sinne tänään ja sanon, että joo työajat ei ole ollenkaan mieluisat ja minulla on kotona 3 lasta ja 4:s tulossa, että voittehan te minut ottaa jos haluatte...:headwall: Olenkohan unelma hakija tuohon työhön?? :whistle:

rv 10+2
 
Tervetuloa Olive! :) Kyllä tänne joukkoon mahtuu! Nyt vaan kaikki taustallalukijatkin mukaan kirjottelemaan rohkeasti! :heart:

Hiustenvärjäys: Värjään :) Viikonloppuna pitäisi taas värjätä, ettei juurikasvu pääse villiintymään. Värjään vielä vaaleksi ja oma väri on joku ruskea, joten saa tosiaan suht usein värjätä.

Ihania ultrauutisiakin oli, ainakin Tiijonalla, oliko muillakin kun en pääse nyt sivuja taaksepäin.. :)

Tänään poksuis ja viimenen "riskiviikko" lähtis käyntiin. Maanantaina ois np ja sit sitä seuraavana päivänä poksuis "turvalliset viikot", jokohan sit vois huokaista kunnolla:)

Ceali&Lilleri 11+0
 
Voi ihania ultrakuulumisia Tiijona!:)

Ja Vauvahaaveita kivaa, kun pääset neuvolaan ja ultraan! Tulethan sitten kertomaan kuulumiset!:)

Olive10 Tervetuloa tänne meidän porukkaan!:)

misteli83 Tsemppiä sulle vuodon kanssa! Mun mielestä tosi tyhmää, että ne ei voi laittaa ultraan! Siis joo eihän sille mitään voisi tehdä jos jokin olisi huonosti, mutta kyllähän siinä voisi nähdä esim. mistä vuoto johtuu ja onko pienellä kaikki hyvin jne. kuitenkin jo rv8, eli näkisi vastaako viikkoja jne. jne.! Eli sikäli mun mielestä kyllähän siinä voisi selvitä monta asiaa... joskus ärsyttää tyhmä byrokraattisuus tälläisissa asioissa!

Mutta MISSÄ ON mymosa????????? Toivottavasti kaikki on sinulla hyvin!!!

Hiusten värjäys Kyllä minä ainakin aion ihan normaalisti laittaa raidat, kun tarve vaatii. En usko, että siitä mitään haittaakaan on vaikka muutaman kerran raskaana ollessa hiukset värjääkin.

Ulkona syöminen En oo tajunnut sitä pelätä ollenkaan!:D Eli syön kyllä ulkona. Sen sijaan en valikoi ruokia missä on esim. homejuustoja. Suurinta herkkuani Chevreäkään en uskalla kyllä syödä.. Toki valitsen siistin paikan ja pidän huolen, että liha yms. on kypsää. Lähdetään Kreikkaan tässä syksyllä, joten siellä aion kyllä vielä tarkemmin katsoa, että kaikki on täysin kypsää...enkä ehkä uskalla syödä salaattia...

ON: mulla on yksi työprojekti tässä alkuviikosta vaikka siis pääsääntöisesti kotosalla olenkin hoitovapaalla...ja kotoa päin teen myös työtkin! Mutta voi apua, kun on motivaatio kateissa. Silmät ristissä yritän vääntää!;) Tulis jo se kutsu ultraan!!!:)

Chamon ja Nasu 7+2
 
Mä olen hyvin vainoharhanen sen suhteen mitä suuhuni laitan - liiankin! Sama koskee kotona ja ulkona syömistä. Mutta jotenkin täällä kotona ei saa mitään semmosta laitettua, mitä tekisi mieli, niin toivoisi jo ravintola ruokaa. Hesessä olen uskaltanut kerran käydä. Mulla on pahaa oloa noin puolet viikosta - niinä päivinä kun ei okseta, mua pelottaa hirveästi! Tänään on hyvin oireeton päivä (lukuunottamatta, että en saanut aamulla syötyä leivän päällä juustoa vaan piti vaihtaa kinkkuun). Yleensä mulla on öisin paha olo kun syötän vauvaa, mutta viimeyönä ei ollut ees paha olo.

Teillä on kyllä ihania masuja - omani vielä kätkeytyy liikakilojeni joukkoon.

7+6
 
Totta, mymosaa ei ole näkynyt!

Mistelille toivotan kovasti onnea, että kaikki on ok. Ihme juttu, mitä se lääkäri muka sitten osaa sanoa, jos ei ultraa???!
Tervetuloa Olive, mäkin olin aluksi maaliskuisissa, mutta LA on nyt 4.4.
Josefia eipä ne ihan osuvaa työpaikkaa sulle tarjonneet...

Tiijonalla oli ihania ultrakuulumisia. Hyvä, että sun printtikuvat on onnistuneita. Mä näin kuvaruudulla kaiken tosi selvästi, mutta printit on jotenki suttusia.

Onko teillä muilla ollut semmoista niinku olis vatsalihakset sivuilta kipeenä? Mä olen kai puuhannut liikaa viikonloppuna, kun sunnuntaista asti on ollut ajoittain kiristyksen tunnetta alavatsalla sivuilla. Niinku lihaksissa tavallaan.

Kävin eilen äkkiä mammavaateosastolla, mutta ei ollut hakemiani mammaverkkareita tarjolla, joten ostin tavalliset lökäpöksyt. Normifarkkuja pidän edelleen, mutta käytän kuminauhaa napinlävessä. En pystyis pitää housuja kiinni istuessa.

Samirja 10+6 huomenna poksuu
 
Apuaaaaaa! Paniiiiiikkkkiiiiiiii! Jännnityyyyyyyyyys!
Äippäpolilta soitettiin ja alkuraskauden ultra on YLIHUOMENNA jo! Klo 12.30. Miten mä muka pysyn nahoissani sinne saakka! Voi KUNPA KAIKKI OLISI HYVIN!!!:heart:

Chamon ja Nasu 7+2
 
Samirja just piti alkaa kysellä et onko muilla alavattat kipeenä :D Mulla kans sivuilla ja alavatsa jotenkin sillai just et ihan kun olis lihakset venyneet/kipeet. Ja toissa yönä oli ihan kaamea repäsykipu vasemmalla, luulin et kuolen vähintään kun vaihdoin liian nopeesti asentoa. Huh kyllä noi siis kuuluu raskauteen mut oli kyl kurjaa. Samaten mulla tulee niitä jos öisin venyttelen.

(.) sain juuri äitiysvaatteita nettimyyntikaupasta ja ovat niin ihania! Ihan eri laatua kun henkkamaukan ja kauppa oli Etusivu | BEBELANE - Äitiysvaatteet - imetyspaidat, äitiysfarkut ja imetyspaidat, kauniit imetysliivit netistä - Äitiysvaatteita netistä sain sieltä uikkaritkin eli tankinit niin pääsen uimaan hyvillä mielin :) Ja tulivat tosi nopeasti!

Huomenna poksuu ja on np-ultra klo 11.00 :D

Champion ja Martta 10+6
 
Neuvolakuulumisia: Itellä oli tänään eka neuvola, laskettu aika vaihtu myös päivää aikaisemmaks. (Eli voi päivittää listaan la 4.4.2011) Jostain syystä se kone kuulemma lisää päivän enemmän raskauden kestoon. Mutta samapa tuo. Oli oikein mukavaa, aikaa meni semmonen pari tuntia (!) enimmäkseen jutteluun. Sydänääniä ei ultralla saanu kuuluviin, mutta itse en pidä tuota ihmeellisenä asiana, kun kohtu on taaksepäin kallellaan.

Heh, niillä oli sitten myöhemmin pettäny koko järjestelmä, neuvolatäti soitteli jälkikäteen, että saisko hän neuvolakortista niitä arvoja ylös. Kaikki tiedot oli järjestelmän kaatumisen takia jääny tallentumatta. Tekniikka. :D

felina + pikkupulla 10+6
 
Sateista tiistaita kaikille!

Monella mukavia neuvola- ja ultra kuulumisia :heart:

Uusille tervetuloa minunkin puolesta!

Itellä oli ensimmäinen neuvola, enimmäkseen entisten paprujen päivittämistä. Nyt en saanut mukaan edes paperinivaskaa, pelkästään sen uuden Vauvan odotus- vihkosen. Siitä on mukava lueskella vauvelin viikkokohtaisia kuulumisia. Sokerirasitukseen joudun/pääsen taas, mut sehän on sit vähän myöhemmin. Suuhygienistille pitäis kans varata aika. Np- ultra on kuun lopussa. Täällä on luovuttu ensimmäisestä alkuraskauden lääkärin tarkastuksessa, sen kuulema korvaa tuo np-ultra, noh eipä sinne neuvolaan niin hinku ookkaan, kun ei täällä lääkäri tee muutakuin kun sisätutkimuksen, kuuntelee sydänäänet ja mittaa sf-mitan.

Oliko täällä kirjoittelemassa muita äitejä, joilla on lapsia pienellä ikäerolla tai nyt tulee pienellä ikäerolla? Ajattelin kun meillä tällä tulevalla vauvalla ja esikoisella tulee olemaan se reilu vuoden ikäero..

Inger 9+0 :heart:
 
Verikokeissa käyty ja raskausdementia vaivaa :kieh: Unohdin ottaa lähetteet mukaan, otti kuitenkin verikokeen, vien aamulla ne lähetteet sinne, pojan kohdalla kävi niin, että piti ottaa neuvolan kortti mukaan että ottavat siitä kopion niin voivat kattoa tarkkaan siitä vielä kasvun, sekin jäi kotiin, eli se huomenna myös lastenpolille.. Sit piti saada uusi puhelin dna:lta tänään tilasin viime tiistaina, eipä sitä ollukaan oli joku sekaannus ehkä sit perjantaina sanoivat :headwall: Menin apteekkiin, kävelin väärästä ovesta sisään, lähdin kotiin ajoin cittarin pihaan ja mietittiin pojan kanssa että mitähän me täällä pihassa tehdään, ei hyvä päivää..:whistle:

Jospa huomenna vähän paremmin sujuisi :) Tänään syötiin kuitenkin kotipitsaa :p
 
Moi taas pitkästä aikaa kaikille :)

Olen päivittäin käynyt seuraamassa teidän kirjoituksianne, mutta jotenkin en vaan oo saanut aikoihin aikaseks kirjotettua itse mitään. Jospa nyt yrittäis muutaman rivin saada aikaan, jotta pysyy porukassa mukana :)

Surullisia uutisia on saanut taas lukea, voimia kaikille matkasta tippuneille. Toivotaan, että tähän listaan ei enää putoajia tulisi lisää.

Yksi syy miksi en ole saanut aikaiseksi kirjoitettua mitään, on ollut oma pelko keskenmenosta. Kävin elokuun loppupuolella yksityisessa alkuraskauden ultrassa, ja siellä kaikki oli hyvin. Pikkuinen vastasi kooltaan viikkoja 6+6 (menkkojen mukaan olisi ollut tuolloin 7+2. Kun näin pikkuisen ultrassa, mulle tuli heti vahva olo, että siinä se nyt on se mun tyttö. Parin päivän jälkeen tyttöolo muuttui erittäin vahvaksi poikaoloksi, ja poikaolona se on jatkunutkin. Joten mulle saa tonne listaan lisätä tuon poikaolon.

Mulla tosiaan katos joskus rv 7 jälkeen kaikki raskausoireet, siitä täällä kirjoittelinkin ja monella muullakin ne tuntui noilla viikoilla olevan poissa. Mulla nuo raskausoireet olivat aika pitkään poissa, kunnes ne palasivat vasta viime viikon lopulla. Oli jotenkin tosi pelottavaa kun yhtäkkiä mun väsymys oli poissa, samoin rintojen arkuus ja turvotus. Mulla oli jotenkin ns. normaali olo, ei yhtään sellanen, että olisin raskaana.

Viime viikon lopulla raskausoireet palasivat, ja nyt on alkanut se päivittäinen pieni kuvottava olo. Oksentanut en ole kertaakaan, ja loppujen lopuks mun paha olo on vaan sellasta tosi pientä kuvotusta, jonka saan pidettyä jollakin lailla kurissa syömällä jotakin pientä välipalaa 2 tunnin välein.

Kahvinjuonnista: olen aina ollut kahvinjuoja, ja juonut sitä 4-6 kupillista päivässä. Positiivisen raskaustestin jälkeen olen vähentänyt kahvinjuonnin ainoastaan 2 kuppiin aamulla.

Yöunista: Nukun tosi hyvin. Mutta heräilen yleensä yöllä vaihtelevasti klo 3-4 välillä, enkä useinkaan saa enää unta tuon heräämisen jälkeen. Tätä on nyt jatkunut vajaan viikon. Muistaakseni joku muukin mainitsi näistä yöheräämisistä.

Vihlonta: Viikoilla 6-7 mulla oli niitä menkkamaisia alavatsakipuja, sen jälkeen ei vatsakipuja lainkaan. Nyt viime viikon lopulta asti mulla on ollut tuossa alavatsalla oikealla puolella pieniä vihlovia kipuja. Ne on siis tuossa pikkusen navan alapuolella oikealla, ja tuntuu sellasia lyhytkestoisia vihlovia kipuja. Vähän niin kuin puukolla joku pistäisi. (heh, vaikka en tiedäkään miltä puukolla pistäminen tuntuu :) ) Onko muilla tälläisiä?

Näppylät nassussa: Minkälainen iho teillä muilla on nyt raskauden aikana? Mulla on aina ollut ihan mielettömän hyvä ja siisti iho, ei koskaan teininäkään ole ollut finnejä. Nyt odotuksen myötä on tullut tuo ns. raskausajan akne. Eli leuka on jonkin verran näppylöillä.

Masuvakuutus: En oo viä päätäänyt otanko vai enkö. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu, että voisin ottaa. Yksin kun tätä lasta odottelen, niin pitää tietysti laskiskella mihin kaikkeen rahat riittävät. Hankintoja kun on muutenkin niin paljon, niin olen jo aika ajoissa aloittanut vauvanvaatteiden ja -tarvikkeiden oston.

Nyt yritän kyllä ottaa itseä niskasta kiinni, ja vähän aktiivisemmin kirjoitella tänne. Nt-ultra mulla on 26.9.

Tänään menossa 10+1
 
Iltaa

Pahoittelut surullisia uutisia saaneille ja tsempit vuotojen kanssa kamppaileville.

Huhhuh. Kovaa hommaa tää raskaanaolo. Niin väsyttää että. Ja jatkuva etova olo myös. Nyt onneksi on tänään ollu hieman parempi olo. Tänään poksuikin maagiset 9vkoa, kahdessa edellisessä raskaudessa näillä viikoilla vähentynyt alkuraskauden oireet, tosin toinen niistä oli mennyt kesken juurikin näillä viikoilla :/ Onneksi torstaina on ultra, että näkee onko siellä ketään, kuin monta ja oikeassa osoitteessa? Viime aikoina olen nähny unia kaksosista. Ei mahdotonta olis sekään, meillä on suvussa kaksosia, ja tuo kesken mennyt raskaus oli kaksosraskaus. Mutta kyllähän se ajatus hirvittää, että tuliskin tuplat.

Pakko mennä taas pötkölleen. Tuun kertoon sitten ultrakuulumisia torstaina.

Kultakurkku 9+0
 

Yhteistyössä