Huhtivauvat 2009 ~TOUKOKUUSSA~

  • Viestiketjun aloittaja millipilli
  • Ensimmäinen viesti
Kantorepuista. Me ostettiin kaverin suuresta suosituksesta Manducan reppu, mutta ei ole vielä päästy sitä käyttämään. Joku harmitteli saksankielisiä käyttöohjeita; varuste.netin nettisivuilla on suomenkielinen ohje (oisko ollu joku pdf-tiedosto, jonka tulostaminen oli aika ankeeta). Meillä on myös Vauva-lehden tilaajalahjana tullut kantopussi, pikkuinen viihtyi siinä hyvin tänään kun eka kertaa kokeiltiin.

Teillä tuntuu olevan jo tosi vanhoja vauvoja, vaikka huhtikuisia ollaankin. Meillä ei ole mitään rytmiä tai erityisiä tapoja havaittavissa. Joskus nukkuu, joskus ei, joskus kakkaa, joskus ei, joskus kitisee, joskus ei... :D No tänään onkin vasta 1-viikkoispäivä.

Perjantaina tulee neuvolan täti kotikäynnille, toivottavasti silloin saisi ulkoiluluvan, eli syntymäpaino olisi saavutettu. Ainakin kaksoisleukaa alkaa ilmestyä, joten kai se maito jonnekin kertyy...

Pinossa näyttää olevan tosi monta Ainoa. Henkilökohtaisista syistä olen sitä mieltä, että nimi on hieno ja olette hyvän nimen keksineet! :LOL:
;)

Meillä on nimikeskustelu vielä vähän kesken, mutta päästään varmaan ihan hyvin sopuun.

Tilia ja pieni Räpsy 1 viikko
 
onnea tuoreille mammoille :flower: :flower:

pikaisesti tulin vain kertomaan että meidän pieni päästi tänään ensimmäiset selkeät jokeltelun alut -jou,jout :D ,kahdesti niin että iskäkin kerkesi kuuntelemaan.on se niin iso jo :D

tutsa ja rasmus 6vkkoa ja joitain päiviä
 
Heipsan. Aaahh.. ihana rauha. Vauva nukkuu ja on edes vähän omaa aikaa ennen kun pitää itsekin kaatua sänkyyn. Pikkumies on ollu tänään todella vaativalla tuulella ja koko ajan on pitäny seurustella ja kanniskella sylissä. Ja tietty just sellasena päivänä, kun mies on yötä myöten poissa kotoa.

Ihania vauvakuvia teillä =) Ja iisooot onnittelut kaikille uusille vauvautuneille! Ja onnea Laala kun vihdoinkin pääsit tänne puolelle, taisit olla se viimeinen villahousu? Komean kokoinen tyttö sieltä sit tuli. Selkeesti missiainesta ainakin pituutensa puolesta =)

Kadak
: Meilla ruvettiin viime viikolla panttaamaan kakkaa. Eka väli oli kaks päivää. Olin jo huolissani että mikä on, kun aikasemmin kakkaa oli melkein joka vaipassa. No, sit tulikin ihan järkyttävät niskapaskat.. Tätä on nyt tapahtunu muutaman kerran. Ja nyt edellisestä kerrasta on kolme päivää. Että tässä nyt sit odotellaan kauhulla että minkälainen satsi sieltä tulee ja että satutaanko just sopivasti olemaan jossain menossa sillon.

Meillä myös kannatellaan päätä ihan kamalan paljon. Ja käännytään selältä kyljelleen. Enää ei voi kyllä hetkekskään jättää mihinkään muualle kun lattialle tätä herraa yksin.

Meilläkin viime yö oli aivan luksusta.. Vauva nukahti puol kymmenen ja heräs syömään vasta vartin yli kolme. Nukuin siis itsekin putkeen 23-03. ja sit taas kolmen tunnin pätkän ja toisen kolmen tunnin pätkän. Eli siis yhteensä melkein 10 tuntia! :eek:

No mut nyt tää mamma lähtee ton tuhisijan kanssa nukkumaan, öitä!

 
Haa! meidänki pieni tuntui tänään menneen ihan hitusen eteenpäin. Tai oikeestaan yritti ryömiä ni meniki sivulle vähä :D ja iha hirmusen kova on päätään nostelemaan.

Meillähä ei ollu tiedossa kumpi tulis ni raskausaikana ku nimiä mietittiin ni Aino nimi tuli esille kyllä meilläkin. Mutta mä tyrmäsin sen sit loppupeleistä kummiskin.. Vaikka kaunis nimi onkin ni aivan liian yleinen mun makuun nykyisin. Mut meillehä tuliki poika ni ei se ois ollu enää vaihtoehto muutenkaa :LOL:

Lauantaina vaippahulinoille Treelle =) Kestovaippoja ku käytetään... mut mie tykkään mennä sinne myös sen ilmapiirinki vuoks. Mutta jospa sieltä pari vaippaakin mukaan lähtisi..:whistle:

SS/kuutti noin pvää vaille 1kk :heart:
 
Huomenta mammat!

Täällä on hiljainen aamuhetki, kun pieni nukahti kakkaamisen jälkeen. Miten sitä voikin olla näin iloinen jonkun kakasta :LOL:
Nappi kuulostaa aika tutulta (meillähän on melkein samanikäiset ja kokoiset pikkumiehet). Tämä ensimmäinen panttaus kesti 2 vrk.

Poitsulla on ollut vahva niska alusta asti ja makuulleen laitettaessa kohottaa päätään hienosti ja joskus jopa vähän käsienkin varassa (vahingossa). Kierähdys ei vielä onnistu, jos on kovalla alustalla. Pehmeältä/kaltevalta alustalta saattaa kiepsahtaa selältään kyljelleen helpostikin.

Tutsa, meillä ei vielä jokellella, mutta on tullut sellaisia yksitavuisia äännähdyksiä: ei, ai, äi.

Tarkoituksellisia hymyjä ei vielä ole nähty, paitsi ehkä hymyili viikonloppuna hymyilevälle lelunaamalle kaksi kertaa...ehkä?

Tänään pappia tapaamaan ja la 23.5. on ristiäiset. Menu on seuraavanlainen: lusikkaleivät, täytekakku, mustikkapiirakka, voileipäkakku ja joku suolainen piiras. Keskustelua on käyty, käykö kertakäyttöastiat vai pitääkö olla porsliinit...minä haluaisin mennä ihan kertakäyttöisillä, kun vieraita tulee yli 20 ja omat astiat ei riitä ja olisi niin paljon helpompi sitten siivota. Kahvit kun järkätään meillä kotona ja kaste kirkossa. Kävinkin jo ostamassa kivoja lasten pahvilautasia ja niillä mennään - sanovat mummot ja mammat mitä sanovat.

Nyt on kahden viikon tauko neuvolasta ja ensi viikolla neuvolalääkäri. Katsotaan, mitä sanoo pojan sammaksesta, napatyrästä ja napasienen paranemisesta. Ja mitähän vauvavaivoja meillä vielä oli... :)

Milloinkohan sitä uskaltaisi ostaa ja laittaa mansikan taimia pihalle?

Kivaa kevätpäivää toivottavat Kadak & pikku-tikru 5 vko 5pv

 
pikaisesti
tietääkö kukaa vaikuttaako IMETYSASENTO maidontuloon??? :eek: ku yleensä imetän istualtaan, ni aamulla sit tissiteltii kyljellään, ni tuli ainaki kerääjään kaks kertaa nii paljo ku yleensä istuallee..

ziki ja Aino 4vk :heart:
 
Huomenta mammat!

Tilia cordata itsellä löytyy kans tuo vauva lehden pussi, mutta kun yritin herran laittaa siihen köllimään ni armoton karjaasu kuulu :LOL: ei vissiin tykänny...

tutsa oiii ihanaa!!! teillä jokellellaan...mäkin kovasti odottelen koska meidän herra jokeltelis, sitä hymynaama julistetta se kyl kattelee niin siihen malliin että pian tulee joko hymy tai joku äännähdys sille naamalle =)

Meilläkin tuo pään kannattelu on jo tosi hyvällä mallilla :hug: millään ei viihdy selällään heti vaan olis kyljelle kääntymäs oikeen meinaa äiskää pelottaa kun herra kasvaa niin kovaa vauhtia!

zikiziki
korjatkaa jos oon väärässä, mutta mun käsittääkseni olet makuultaan imettäessä ollut paljon rennompi kuin istualtaan, jolloin heruminen lähtee helpommin/voimakkaammin käyntiin. Itsellä ihan sama juttu jos syötän makuultaan ja ajattelen mukavia tai nuuhkin vauvaa :heart:

Mä jo melkein toivon että meidänkin herra alkais panttaan sitä kakkaa kun oikeesti joka vaipas on ihan hirvee satsi :LOL:

Jesh! saatiin isännän kans nimi päätettyä..ehkä :wave: Johannes on näillä näkymin tulossa meidän isännästä

Terkuin ja halein

Nussukka ja Martti-Erkki 5 vkoa (veljenpoika 4v. haluais pojasta martti erkin)
 
moi =)

pitkästä aikaa ehtii kirjoitteleen, mihin se kaikki aika menee äitiys"lomalla"?? :LOL: :eek:

ekaks kovasti onnee kaikille vauvautuneille! :heart: :heart: :flower: :flower: teitä on niin ihanan paljon ettei muista edes kaikkia :D mukava kun viimeisetkin vähitellen pääsee tälle puolen!

meillä vauva ruvennu panttaan kakkaa mut näköjään yleistä täällä joten enpä taida huolestua... ajattelin kyllä kysyä ens vkolla nlalääkäriltä onko ok kun aiemmin kakkaa oli melkein joka vaipas ja nyt n 1krt/pv. iltaisin on myös vähän tullut ehkä masuvaivoja (tai sitten itkeskelee väsymystään?), semmoista kitinää ja väliin suoraa huutoakin tunti pari ennen nukkumaan menoa. tissi kyllä hiljentää mutta väliin tuntuu et just se tissittely ja maidon ylenmääräinen imuttelu aiheuttais masukipuja (puklailee tissittelyn välissä ja saa miniraivareita) niin väliin otan ihan rinnalta ja pistän pikkusen "jäähylle" rauhottuun. sitte napitetaan hämmästyneenä toisiamme ja mietitään et mitä seuraavaks :D yleensä saa tissiä taas kun on rauhoittunu... tai sitten kävellään ja sylitellään.

yöt sujuu meillä koko aika vaan paremmin =) parhaillaan vauva nukkunut jo 7h putkeen, yleensä tosin 5-6h pätkiä ja sitten 1-2kpl 2-3h pätkiä. ihan hyvin saa äitikin unta palloon jos vaan malttaa nukkua samat ajat. unen saannissa ei kyllä oo ongelmia, mutta väliin tarttee omaa aikaa ja ainoa oma aika mulla on silloin kun vauva nukkuu, sen verran seurankipee tapaus tää ;)

meillä on ristiäiset lauantaina ja oikeestaan kaikki valmiina vaikkei mitään ollakaan oikein itse tehty :LOL: molemmat mummut haluu leipoo niin et niitä varmaan syödään vielä ens jouluna ja lisäks kaikki kastejutut (mekot, maljat jne) saadaan lainaan mun siskolta jolla jo 4 lasta. itse ei tarvi enää kuin siivota, kun nimikin ollu valmiina jo laitokselta asti. joo, mut onhan tässä kuitenki ollu kaikenlaista järjestämistä, että kuka hoitaa ja tuo mukanaan mitäkin, 20 ihmisen aikataulut, papin treffaaminen, kimpun tilaus, lisätuolien hankintaa jne. mutta helpolla pääsen silti. ja niin, meidänneiti saa nimen kotona, koska mukana on 6 alle 10v villihköä lasta... ei ois toi mikaelin kirkko enää ennallaan jos niitten kaa sinne rynnis :D joten ahtaudutaan meidän kolmioon sitten...

aino-nimi oli muuten minunkin suosikki muttaei tää kyllä yhtään ainolta näytä :D eikä mies halunnut sitä just koska on niin suosittu ja yleinen nykyään. meille tulee molemmat nimet suvusta (iso/iso/iso)mummuilta.

joo, nyt kakkavaipan vaihtoon. just ku sanoin ettei tuu mitään ku kerran päiväs nii toinen pungertanu tos sylis hirmu köntsät... :whistle: palaan myöhemmin siis
:wave:

ainiin, aivan ihania kuvia olitte laittaneet! jos iteki sais joskus aikaseks...

t. manna + äheltäjä 5vkoa ja 3pv :heart:
 
Nussukka: Martti-Erkki :LOL:. Kaikkee ne pennut keksii :LOL:

Ziki: imetän öisin kyljellään ku vauva nukkuu meijän kanssa niin mun tissit on iha kivi kovat ja maitoa tosiaan tuntuis tulevan ja olevan enemmän. Toisaalta tää herra varmaan imuttelee päivisin enemmän mut voi siinä jotain perääki olla, että heruu enemmän.

Miten teijän epparit/repeemät on lähteny paranemaan?
Kauan on menny, että pystytte istumaan normaalisti? Alkaa jo vähän kypsyttää tää perspimppakipuilu :whistle: . Välillä tuntuu ku ei oliskaan, mut välillä tulee tosi vihlovaa kipua erityisesti tohon pienen repeämän kohdalle häpyhuuleen. Eppari ei kauheesti enää vaivaa, mut kyl sitäki aina sillon tällön kiristää ja jomottaa.

Masu vaivaa täälläki aina satunnaisesti. Meillä käytetään aika paljon tota alluksenki mainitsemaa jalkojen pumppausta eli jalat mahan päälle jne. Sit hän tyytyväisenä pieree/kakkaa :)

Meillä toi poika veti eilen ihan hirveen imuttelumaratonin. Se söi klo 16 lähtien 5-15 minuutin välein ja lopetti about yhdeksältä. Sit kyllä nukkuki hienosti yhteen saakka. Nännit vähän hellänä, mut toi lansinoh on tosi hyvää ja bebanthenia ku laittaa aina sillon tällön niin ne on taas imutteluvalmiit.

Tekis mieli hirveesti kertoa, mikä meijän pikkusen nimeks tulee mutta en viitti ku näin kauan pystyny pitää asian salassa :saint:

säde ja poitsu 12 vrk
 
Heips tännekkin :wave:

Merkkailen itseäni nyt tänne puolellekkin. Eli tyttö syntyi 27.4, mitat 4070gr ja 50cm, synnytystarinaa väsäsin pikkasen odotus puolelle mutta oli siis helppo ja nopea synnytys, joka käynnistettiin 40+1.

Tyttö on super kiltti :) . Syö 4 tunnin välein (paitsi illalla tietenkin tankkailee useammin). Yöt menee tosi hyvin, nukahtaa 22-23 ja herää 4-5 ja jatkaa unia 9-10, saan nukuttua nyt paremmin kuin moneen kuukauteen.

Sitten kysymys jälkivuodosta: kauanko teillä kestänyt? Mulla edelleen TOSI runsasta ja LIMAISTA :x . Jälkisupistuksia tuntuu myös vieläkin.

Ja vielä kysymys turvotuksesta, tuliko teille synnytyksen jälkeen? Mulla turpos jalat, niin että oli pahimillaan polviin asti turvonneet. Vieläkään en pysty sukkia käyttämään ja kengistäkin ainoastaan sellasia rantaläpykkäitä :( , jalat on kuin hirviöllä, varpaita ja nilkkoja en pysty liikuttamaan .

Huomenna tulee neuvolantäti katsastamaan meidän neitiä ekan kerran, kiva nähdä kuinka pieni on kasvanut :) .

Onnea kaikille uusille vauvautuneille :flower: :heart: !

Miinulainen+ Vilja 10vrk
 
AAM
miinulaisellekin tervetuloset :) :wave:
turvotus jäi sairaalaan melkein ja aika äkkiä pois ko kotiuduttiin.. mut nyt enään ei oo, jälkivuoto on aika aneemista nyt jo.. samoin jälkisupistukset mitä oli ekan jälkeen hyvin vähän, on tokan lapsen jälkeen saaneet uuden merkityksen :eek: AU .. mutta ne on kans n. viikko vaavin syntymästä sai loppunsa tai ne kipeimmät.. nyt ei siis enään "vaivaa" :|

ajatella että saadaan juhliä äitienpäivää sunnuntaina, mä en osaa vieläkään asennoitua ajatukseen :D vaikka olen kahden lapsen äiti.. :headwall: :)
lauantaina on esikoispäivä.. viedään se tuonne Barona-areenalle johonkin lasten tapahtumaan jossa saapi riekkua isin kanssa sitten vaauhkopäisenä ja sitten veljeni joka on Allun kummisetä pitäis tulla katsastamaan vauvaa lastensa kanssa.. :) :heart:
visiittitäyteinen viikendi siis tulossa.. ja huomenna on äiskäpäiväkahvit tarhassa ja perhekahvila sen jälkeen sitten.. tsiiih !
sit ensi viikon alussa autohuolto heti maanantaina ja sit töihin tiistaina ja ja ja .. :LOL: :D joo ei oo "mtn" kalenterissa :whistle: oon tainnut kuitenkin järjestää tylsistymisen pelossa itselleni liikaa häppäriä.. :whistle:

am & neiti A.
 
Moikka!!

Jospa sitä minäkin saisin muutaman rivin kirjoitettua. Eli siis 30.4. meille syntyi pikku jätkä ;) Kohta hän siis viikon jo vanha!!
Mut viikko sitten iltapäivällä alkoi tulla supistuksia epäsäännöllisesti. Siinä käytiin kaupassa, kuskattiin isompia jumpassa, siivosin ja sitä rataa. Epäilin josko vauveli sittenkin syntyisi vielä huhtikuun puolella :) Klo. 21 niitä alkoi tulla n. 5-10 min välein, mutta eivät olleet kovin kipeitä. Katseltiin peliä, laittelin pyykkejä ja kuulostelin. Synnärille soitin 22.30 ja sanoi et heillä ruuhkaa. Mene suihkuun ja ota PAnadolia. Jos kipu hellittää synnytys ei vielä käynnissä. Olin suihkussa jonkun 45 min, eikä ne lakanneet, ehkä saivat lisää puhtia. Uusi soitto 24 aikaa ja toivotti tervetulleeksi. Sairaalassa olimme n. 01 ja sisätutkimus paljasti että kanavaa 2cm jäljellä, tosin erittäin pehmeää ja auki 4cm. Tyypillinen tilanne siis uudelleensynnyttäjälle. Supistuksia tuli kuitenkin 3-4min välein, mut eivät olleet kestoltaan kovin pitkiä. Sanoi että laittaa osastolle lepäämään, tai sitten ravataan tunti portaita, kotiin ei kuitenkaan päästänyt. No, ravattiin portaita ja kyllä se auttoi!! Takas tulessa supistukset olivat jo aika mojovia, tutkimus paljasti että pää kiinni ja auki 5cm. Hieman siis edistystä =) Aloin sitten naukkailla ilokaasua ja samoin mies ;) Olihan meillä siinä n, puolituntia hauskaa! Eli tuon ilokaasun naukkailun aloitin jokus 2.45.
Sit kolmen jälkeen vauva rupes ihan mielettömästi mekastaa ja sydänäänet hieman heikkeni. Kätilö kutsui lääkärin paikalle ja päättivät puhkaista kalvot klo. 3.15. Tässä vaiheessa olin n. 6cm auki.
Siitä alkoikin melkoiset kivut ja joka supistuksella tuli tosi kova ponnistamisen tarve, mutta ei voinu ku ei tarpeeksi auki!!! Siis ihan kamala tilanne pidätellä. Viimeiset pari senttiä tuntui olevan tiukassa aueta, mut onneksi kätilö käski kääntyä toiselle kyljelle ja niinpä sit olikin täydet 10cm auki parin supistuksen jälkeen ja sai ponnistaa! Ja minuutin ponnistamisen jälkeen ihana poikamme syntyi klo. 3.44. :heart: :heart:
Et ihan nopeasti kaikki kuitenkin meni, vaikka sairaalaan tullessa olin vielä ihan "kotiinlähtö" kunnossa.

Olimme sairaalassa yhden yön ja kotiin oli ihana tulla :heart: Maitoa onneksi tulee, mut jätkä meinaa välillä ottaa kunnon raivareita, et täytyy sit pulloa antaa pahimpaan huutoon. Isosiskot on aivan onnessaa ja ei ainakaan vielä mitään mustasukkaisuutta ole havaittavissa. Itsekin voin ihan hyvin, vaikka tietysti hieman väsyttää kun yöt katkonaisia.

Tosi ihania kuvia oli teidän vauvoista :heart:

Ja anteeksi kun en kommentoi mitään, mut en ehtinyt pinoa lukemaan. Ja voi kyllä olla etten suuremmin ehdi tänne kirjoitella, muksut pitää kiireisenä ;)

Oikein ihanaa vauva-arkea meille kaikille!

:heart:

Ooti ja pikku mies kohta viikon vanhana :D
 
Heips! Mäkin kerkeen taas vähän kirjotella, kun tyttö nukahti uudelleen, vaikka heräs kovaan itkuun vaunuista :( Itkuhälytin oli päällä, mutta ei sieltä mitään kuulunu, vaan satuin eteisessä pysähtymään, et itkeekö se reppana. Ja sielähän se itki ku mikäkin, iekutin itkuhälytin!!

Nussukka, meillä olis kans tullu vauvasta Johannes, jos olis ollu poju :) Tytöstä piti tulla Elisabet, mutta ei se näytäkään yhtään siltä. Nyt ollaan mietitty ehkä Viljaa, Pinjaa tai Enniä. Katotaan nyt. 17.5. meillä nimiäiset tulossa, siihen mennessä pitää päättää :)

Niin joku kysyi nimiäisistä. Meillä tarkotus pitää sellaset tai oikeestaan vauvan siunaamistilaisuus. Eli ruokailu ja kahvit. Ohjelmassa varmaan jotain lauluja, ainakin lapsiserkut vois laulaa vaiks Jumalan kämmenellä. Ja sit kerrotaan nimi ja siunataan. En osaa kyllä sellasista ei-hengellisistä nimiäisistä sanoo, kun en oo ikinä ollu sellasis... Ruoka tilataan, niin ei tarvi kauheesti ite ruveta vääntään. Vieraita tulossa n. 30.

Ihania kuvia ootte pikkusista laittaneet :heart: On ne niin sulosia :)

Onks kenenkään muiden vauvalle tullu nukahtamisvaikeuksia heti jos, ei ota päiväunia tai rytmi menee sekasin? Meillä ei siis varsinaisesti tarkkaa rytmiä vielä oo, mutta yleensä herätään siinä 9-9.30. Tissitellään ja seurustellaan ja sit typy simahtaa usein sisälle 1-2 tunniks. Sit tossa joskus klo 14 aikaan lähetään vaunutteleen ja saattaa nukkua 3kin tuntia. Illalla vielä sit yhet pitemmät unet ja tissittelyn jälkeen yöunille joskus klo 21-22. MUTTA, jos on jotain erikoista ohjelmaa, enkä saa neitiä nukahtamaan toisille päikkäreille, niin sillä meinaa mennä homma ihan ylikierroksille, ja sit saa illalla nukuttaa helposti 2-3 tuntiakin. Syö ja saattaa sit pulauttaa ja havahtuu, tissi uudelleen suuhun ja sama homma, jos ottaa tissin pois, niin alkaa kova väsyitku. Toissa iltana kävi näin ja olin ihan toivoton :( Onko kellään samanlaista kokemusta?

Tuttia meillä ei edelleenkäään oikeen huolita, paitsi autossa ja vaunuissa muutaman kerran on ottanu.

Ehkäisyä ootte miettineet. Meilläkin ehkä lähetään kumilla liikkeelle, kun ei noi hormonaaliset oikeen muakaan innosta. Mutta katotaan nyt. Jälkivuotoa edelleen on vaihtelevasti, et ei täs ihan vielä päästä niin pitkälle :LOL:

No joo, nyt lopetan. Ihanaa viikonlopun odottelua kaikille! Ai niin, meillä muuten tulee jo jonkin verran hymyä pikkuneidiltä :heart: Eilen oli terkka kotikäynnillä ja heti typykkä sille väläytti hymynsä :)

Zukkis ja pikku-kirppunen huomenna 3vkoa :heart:
 
AM kiitoksia tiedoista!! :) tiesin että siuhu voi luottaa! :D :flower:

jälkivuoto.. hmm.. ihme tuhrua tulee.. mut ei todellakaa paljoa,et ei tarvii mitää suojia pitää.. huomasin tänää et tikit on sulanu pois! jee! no ei niitä kyl ollukkaa ku kaksi :D vois vaikka ukon yllättää täs iltasella... ;) saas nähä mitä siitäki tulee :D voi olla et paikat ei vielä iha kestä.. noh, saa sitä yrittää :D joha täs on neljä viikkoo joutunu olee ilman :LOL: :LOL:

joo se voi olla et makuultee oon paljo rennompi ni se maito tulee paremmin.. pitää jatkaa sitä :)

ihanaa katella noita ylisöpöjä vauvakuvia :heart:
 
Jälkivuodosta Tulee ja ei tule!!!! :headwall: :headwall: Ärsyttää ku saattaa olla vuorokaudenki ettei tule ku vessassa käyessä paperiin joku pieni ruskee tuhruviiva, mut sitten taas joku toinen päivä tulee sitte sen verra että tosiaanki siteen tarvii... Vois nyt tulla sen minkä tulee, ja loppua sitte kerralla!! :headwall:
Mutta paljo niukempaa on ollu koko ajan mitä esikoisen aikana, sen suhteen ihan mukava "yllätys". Sairaalassa piti jo kysyä että voiko se vaikuttaa jälkivuodon määrään jos epparin ovat tehneet, mutta eipä kuulemma..
 
Hihii mammat. :D En ala vieläkään kirjottaa synnytystarinaa, vaikka senkin saatte jossain vaihees lukea, mut mulla on siis täällä sairaalassa miniläppäri mukana, sillä on kiva selata nettiä jne mutta ei niin kiva kirjoittaa että jaksaisin jotain varsinaista sisältöä tuottaa. :LOL:

Meidän neiti on kyllä järjettömän valloittava, erityisesti nukkuessaan. :D Viime yö meni ihan tärviölle kun mulla ei ollu maito viel noussu yhtään, tai siis tuli vaan sellasta kirkasta sokerista, ei viel kunnon kermaa. :D Ei sit tytölle tullu oikeen unikaan silmään, joten käveltiin pitkin käytäviä ja mä hyssyttelin toista ja yritin tutilla huijata ja lopulta annoin sen roikkua kolme tuntia tississä ihan vaan että on hiljaa (kun saatiin aamuyöstä viel huonekaveri jonka synnytys oli kestäny 17h, mut vesien menosta oli jo ollu hällä 3päivää ilman unta, annettiin edes hänen sitten nukkua siis). Arvatkaapa nyt tissien fiilikset.. :kieh:
Mies haki aamulla tullessaan Lansinohia ja nyt sit oon sitä sivelly tisseihin. vihdoinki myös iteltä on alkanu paremmin tulee maitoo ja sellasta parempaakin tavaraa hiljaksiin. :) Sain tytön ihan kanttuvei just imettämällä. :D Jee, voittajafiilis! :D (tosin sitä ennen pelästytin sen suihkuttamalla maitoa naamalle. :LOL: )

Vitsit miten ihanaa on tänään ollu, ku miehen tulon jälkeen sain tunnin päiväunia, pääsin vihdoinki suihkuun (ja hiustenpesulle), sain vähän herkkuja ja puhtaat vaatteet päälle, ja viel parasta, keksin missä asennossa pystyn istumaan, niin ei oo pakko maata koko ajan! :D

Niin ja on meidän tytöllä nimikin (Se oli jo etukäteen tiedossa), tai siis ei tietty vielä virallisesti papereissa, mut hänestä tulee siis Aura Ruska Ilona. :) Ollaan nyt vaihtelevasti onnistuttu kutsumaan häntä jo nimelläkin, eikä vaan Punkeroksi. :D Ei voi oikeen Punkeroksi aina kutsua kun oikeesti on pitkä ja hoikka. :LOL:

Laala ja Aura punkero kohta 2vrk (kauhee ku meinaa automaattisesti kirjottaa rv..)
 
voi kökkö. Ultrassa ja lääkärillä käyty. Sappiarvot ja jotkut muut selkeesti koholla. Ultralla näkyi pippurinkokoisia sappikiviä paljon.
Ensviikolla taas lääkäriin ja sitten selviää enemmän. Mutta luultavasti leikkaus taas edessä.... ihan kuin mua ei olisi leikelty tarpeeksi ( joulukuussa umppari ja maaliskuussa sektio )

Samalla oli jälkitarkastus ja neidin neuvola. Kaikki kunnossa, kohtu palautunut hyvin ja sektioa haava parantunut hyvin.
Vauva on terve ja hyvinvoiva. Kasvaa ihan törkeen hyvin, viikossa oli tullut 300g ja 1cm eli ikää nyt reilu 6vko ja mitat 3.9kg ja 52cm

Samalla todettiin ettei toistaiseksi tartte miettiä ehkäisyä. Tai siis lääkäri sanoi että kerran sappiarvot ovat koholla ja muitakin ongelmia on niin ei suostu mulle hormonaalista ehkäisyä antamaan ennenkuin tämä juttu on hoidettu. Joten kumilla mennään....

Laalalle hurjan isot onnittelut pitkästä tytöstä.
Anna vaan vauvalle tissiä niin paljon kuin huolii ja rinnanpäät kestää. Kestämistä auttaa just se voide, ilmakylvyt ja puhtaana ja kuivana pito, eli vaihda liivinsuojat usein.
Juo paljon ja lepää. Kyllä se imetys siitä lähtee pikkuhiljaa sujumaan. Ja mitä enemmän vauva on tissillä niin sen paremmin maitoakin tulee.
Onnea kovasti. Ja ihana nimi hänellä.

hekla, meillä isommat, 4.5v ja vajaa 3v ovat ottaneet vauvan tosi hyvin vastaan. Ihan kuin pikkuinen olisi aina ollutkin meillä. Uskomattoman hyvin sujunut kyllä.

Meillä ei vielä hymyjä tule ( vaikka lähellä luulen sen kyllä olevan jo ) pientä jokeltelun tapaista on havaittavissa. Päätään kannattelee heikonlaisesti.
Mutta toisaalta kerran tyttö syntyi keskosena niin en niitä kauheasti vielä odotakkaan. Varoittelivat että voi näin alussa tulla kehitysjutut vähän viivellä sen takia.
Mikäs kiire tässä edes on. Kerkiääpä sitä.

Miinulaiselle onnea!

huoh, pitäisi vissiin olla jo nukkumassa. Ellikin tuhisee tyytyväisenä vieressä.


t: Solina ja Hurmuri rinsessa
 
Moikka!

Pikaisesti merkkailen ja samalla ilmoittelen etten ole unohtanut teitä :wave:. Jotenkin vaan jäänyt nyt tää netissä roikkuminen. Vielä muutama sivu lukematta tästä toukokuun pinosta, huomenna yritän lueskella ja sitten kirjoitella vähän meidänkin vauva-arkikuulumisia :).

Talvitie ja neitokainen 4vko :heart:
 
Huomenta


Me ollaan viime yönä puoli kaksi kotiuduttu Lastenklinikalta pienen kanssa.. Kuume nousi hälle ja mamalla kova huoli pienestä. Muutenkin hän oli ihan outo eilispäivän ei ees tissiä vaatinut ja imi kyllä kun rinnalle laittoi. :(
Kuume ei tosin ollut mikään korkea, mutta koska mulla se strepto oli plussalla niin lähdettiin päivystykseen. Onneksi vauvan tulos on negatiivinen, joten ei oo hällä sitä tartuntaa vaikkei synnytyksessä kerennytkään mun tippa olemaan 4h ennen. (yksi huoli vähemmän)

Cpr oli pikkasen koholla ja vasen korva punottaa (ensimmäinen lekuri jo sanoi että on korvatulehdus, mutta toinen ei tuota sitten lähtenyt vielä diagnosoimaan).

Myöskin rs-v:n ottivat ja sekin negatiivinen. Eli nuhaflunssa se vissiin pienellä sitten on. Tosin esikoinen on ollut myös koko viikon kipeenä. :/

Onneksi pieni oli kuitenkin pirteä niin päästiin kotiin, tosin nyt aamusta pitää mennä uudelleen kontrolliin ja verikokeisiin.


Ruttana & Beanie 3vko 2pv :heart:
 
Huomenia jälleen!

Laala ihanaa että pääset nauttimaan vauva arjesta :hug:

Ruttana tosi kurjaa että pikkunen on kipeenä, vointeja mammalle ja vauvalle!

Meidän eilisilta oli aika hurjaa unenmetsästystä! onko muilla vauvat ajaútunu ns. yliväsymyksen partaalle ja sen jälkeen unille laitto on ihan sairaan vaikeeta? Poika ei huolinu tuttia ei tissiä ja silmät senkun lurpsus..edes iltapullo ei tainnuttanu! Mä olin aivan huulipyöreenä että mitäs ny?! Jossain vaihees luulin et se nukahti ja menin suihkuun ja kun tulin takas oli poika vaippasillaan petivaatteet lattialla leveellä..mä olin että mitä helv?! Poika oli oksentanu vissiin aikalailla (mun mielestö pieni läntti) ja isukki reppana oli säikähtäny että se tukehtuu ym :LOL: mua nauratti ja pisti vihaksi samaan aikaan, koska olin just saanu sen unille mutta ymmärsin onneksi että mies oli tosi huolissaan! Sen jälkeen pojalle vaatteet ja taas unenmetsästykseen. Vaikka kuinka röyhtäytin niin ainaski tunti sen jälkeen poika puklas! Onko muilla tämmöstä..en usko sen olevan refluksia..voisko olla niin et jätkä vaan ahmi ja söi ns. liikaa?

Meillä hymyiltiin eilen!!!! ISKÄLLE :headwall: ja aamulla juteltiin tai laitettiin et HUHUU sille neuvolan hymynaama julisteelle :)

Nussukka ja "Martti-Erkki" 5vko 2 pv
 
huomenta =)

ruttana :hug: toivottavasti vauva paranee pian! aivan älyttömän kurjia tuommoiset taudit noin pienillä.

solina kylläpä sua nyt (taas) koetellaan :( oot tosiaan leikkauksista saanu kärsiä jo ihan riittävästi. kovasti voimia sinne :hug:

laala hieno nimi teidän pienellä :heart: laitahan synnärikertomusta kun tosiaan jaksat. ja yritä nukkua päivällä nokkiksia jos vauva valvottaa yöt.

nussukka meillä myös iltaisin väliin melkoista väsytystaistelua saada vauva nukahtaan kun menee toinen yliväsymyksen puolelle eikä meinaa rauhoittua millään. parhaiten auttaa kun sylittää ja kävelee, laulelee hiljalleen ja antaa rintaa välillä, mutta ei joka itkuun. mulla semmoset suihkutissit että vauva saa liikaa maitoa ja etenkin jos on jo kylläinen ja tarjoaa rintaa, niin vauva kyllä sitä alkaa imeä mutta saa sitten raivarit, kun ei oikeasti masu enää vedä... sitten puklaillaan ja itketään. mutta onneksi ei joka ilta itketä eikä pitkään ja aina viimeistään klo 23 vauva on unten mailla :heart:

ehkäisy hormoneja en halua ja kortsut on ärsyttäviä, joten tuurilla taidetaan mennä imetyksen ajan meilläkin, kuten ruttanalla (toivottavasti muistan oikein!!) ;) eikä haittaa vaikka toinen tulisi lyhyellä ikäerolla, joten tuskin kovin järeää ehkäisyä myöhemminkään harkitaan. mulla on kohta taas vauvakuume... :LOL:

ehkäsystä seksi- ja alapääasioihin :D mä sain synnytyksessä 3 tikkiä ja ne parani vissiin aika nopee, kun en ollu kuin laitoksella vähä kipee. jälkivuotoo oli 4-5 vkoa ja heti ku oli abaut lähes loppu kokeiltiin seksiä (ns vappupano, tais yks kuoharilasi herättää himot :whistle:). ja oli kivaa :D :heart: vaikka etukäteen pelkäsin ettei se koskaan enää tuntuisi samalta. en kyllä tiiä oisko pitäny jotain kortsuu vielä käyttää mutta ei kai tulehdusriskejä enää oo? :eek: synnytyksestä jo 5 vkoa... no, ens vkolla jälkitarkastus, siel voi kysellä.

allusmamma sulla riittää (taas) vauhtia =) miten sä pääset kahden pienen kaa noin hyvin liikenteeseen?? meidän neiti on kyllä semmonen yllättäjä ettei hirmuisesti ohjelmaa päiville uskalla järjestää... kyllä meillä silti ainakin yksi "ohjelmanumero" on joka päivälle varattu, mutta yleensä iltapäivisin/iltaisin kun aamupäivät neiti tykkää tankata rinnalla ja seurustella, väliin hyvin kovaäänisesti... =)

joo, nyt vois jatkaa siivousta huomisia ristiäisiä varten. ollut poikkeuksellinen aamu, kun vauva NUKKUU, niin oon saanu syötyä aamiaisen, pestyä pyykkiä ja vaikka mitä!! tää on ihmeellistä, toivottavasti nyt nukkus sitte iltapäivälläki normi unosensa...

aurinkoista perjantaita B)

t. manna + enää päivän nimetön pikkuneiti 5½ vkoa :heart:
 
AAM
:wave: holaaa !!

kotiuduttu mll:n perhekahvilan kahvituksilta ja tarhan äiskäpäivän aamukaffelta.. esikoinen isun kanssa ulkona ja neiti riippuu rinulissa :whistle: yhdenkäden kirjoitustaito kehittyy :LOL:

Solina :hug:

Laala vielä sua meinaavat siellä pitää kovinkin kauan? =)

ooti jo oli teillä sutjakka synnytys kuite...

Ruttanan beebikselle paljon parantumishalituksia..:hug:

Mannalla hyvät ristoäismeiningit :) :hug: :flower:

Neiti yllätti mut taas unenlahjoillaan.. tuti kevyet 7 h putkeen :eek: kapaloituna oli joten se on avain rauhallisiin yöuniin meillä.. ja sit ennen tietty hillitön nestetankkaus illalla.. :/ :p

nyt pihalla nauttimaan arskasta B) ja esikoisen jalkapalloinnostuksesta.. :heart:

am & neiti A. 2 viikkoa tasan =) :heart:
 

Yhteistyössä