Omasta asenteestahan se on kiinni, minkälaisen elämän kokee ihanaksi. Eihän ihana elämä tarkoita helppoa elämää, eikä täydellistä, vaan sitä, että siitä saa tyydytyksen tunteita. Elämä voi olla tosi rankkaakin, ja silti ihanaa. Mitä realistisempi käsitys elämästä yleensä ottaen on, sen helpompaa on nauttia siitä. Ei ajattele, että ne huonot hetket ja huonot päivät on mikään maailmanloppu, vaan pystyy näkemään kokonaisuuden, sen että asiat on oikeasti tosi hyvin.
Minäkin olin pitkään kotona, ja se oli ihanaa aikaa. Rankkaa, mutta ihanaa. Jos isompi olisi ollut päivähoidossa, elämä olisi ollut ihan yhtä rankkaa, mutta paljon vähemmän ihanaa, koska esikoinen(kin) on ihana lapsi, jonka hoitaminen ja kasvun seuraaminen on parhaimpia asioita elämässä. Siksi minusta on ihan luonnollista ja uskottavaa, että muutkin ovat nauttineet omien lastensa hoitamisesta. Totta kai se joskus väsyttää, mut mitä sitten. Onko se iso juttu, jos aikuista tai lasta joskus väsyttää tai kiukuttaa. Ei minusta.