istukkatutkimus / punktio

En tiedä miten lääkäri on asian sinulle kertonut, mutta kaikki kromosomianomaliat eivät todellakaan näy tavallisissa tutkimuksissa. Osa noista harvinaisemmista voidaan löytää sitten kun osataan juuri niitä etsiä. Joskus voi olla niin, että voidaan vai otaksua että lapsella on joku vika kromosomissa. Joku kohta kromosomissa voi olla toimimaton. Esim tuossa mainitsemani Angelman ja Prader Will johtuvat kromosomissa 15 olevasta pienestä deleetiosta eli osan häviämisestä. Joskus tuo "vika" löytyy kun lapsi on jo iso, kenties aikuinen. Aina ei löydy ollenkaan, voidaan vaan otaksua.

 

Hei!

Onpas pitkä ketju! Aihe on mielestäni todella ajankohtainen ja tärkeä meille yli 40 v odottajille.

Minullekin tarjottiin mahdollisuutta istukka- ja lapsivesinäytteiden ottoon. Ja monta kertaa. Tuntui, että se oli pääpuheenaihe joka neuvola- ja ultrakäynnillä. Ultrassa ei näkynyt mitään poikkeavaa, siis sellaista, mitä ultran avulla pystytään näkemään. Olin tehnyt kuitenkin päätökseni olla otattamatta näytettä, koska yhden (synymättömän) lapsen menettäneenä tiesin, etten uutta menetystä ehkä enää jaksaisi (menetys ei liittynyt kys. näyteenottoihin tai poikkeavuuksiin). Päätökseen päädyin keskenmenovaaran vuoksi, joka on pieni, mutta kuitenkin olemassa oleva. Eräs tuttuni kertoi, kuinka hän ei aikoinaan mennyt testiin (ja sai haukut siitä hoitohenkilökunnalta tuolloin!), mutta hänen ystävänsä meni. Ystävälle tuli keskenmeno näytteenoton jälkeen. Tutullani on taas terve, murrosikää lähenevä tytär.

Olen työskennellyt kehitysvammaisten lasten. Toivon kaikesta sydämestäni, kuten jokainen äiti toivoo, tervettä lasta tästä iltatähdestämme. Itseni tuntien tiedän, etten kuitenkaan pystyisi lopettamaan esim. down-lapsen elämää, koska kokemukseni mukaan he ovat valtavan positiivisia ja hyväntahtoisia lapsia ja tuovat paljon iloa ja välittämistä elämään. Toki myös enemmän työtä ja vaivannäköä.

Ratkaisun tekeminen voi olla äärimmäisen vaikeaa. Kannattaa miettiä joka kantilta sen ajan kuin vain ehtii miettiä. Ja käydä läpi erilaisia tilanteita ja mitä on valmis satsaamaan, mitä tahansa sitten onkin seurauksena päätöksestä. Minä valitsi näin, koska uskon pystyväni elämään tämän päätöksen kanssa lopun elämääni, kävi mitä kävi.

 

unnetaan useita oireyhtymiä, joiden syynä on ns. mikrodeleetio. Nämä ovat kromosomideleetioita, jotka ovat liian pieniä tunnistettavaksi tavallisella kromosomitutkimuksella tai edes prometafaasi-tutkimuksella. Deleetiot voidaan tunnistaa kutakin deleetiota varten spesifisellä DNA-koettimella käyttäen fluorescence in situ hybridisation (FISH) -menetelmää, jossa koetin hybridisoidaan kromosomipreparaatin metafaasikromosomeihin.

FISH-tutkimus voidaan tehdä mm. seuraavia oireyhtymiä aiheuttavien mikrodeleetioiden toteamiseksi:

Angelmanin oireyhtymä (15q11q13)
CATCH22 (DiGeorge) -oireyhtymä (22q11.2)
Cri Du Chat -oireyhtymä (5p15.2)
Miller-Dieker-oireyhtymä (17p13.3)
Prader-Willi-oireyhtymä (15q11q13)
Smith-Magenis-oireyhtymä (17p11.2)
Williamsin oireyhtymä (7q11.23)
Wolf-Hirschhorn-oireyhtymä (4p16.3)
1p36 deleetio-oireyhtymä
22q13 deleetio-oireyhtymä.

Uusia mikrodeleetio-oireyhtymiä opitaan tuntemaan kaiken aikaa ja niiden FISH-diagnostiikka aloitetaan tarpeen mukaan.
Koska FISH-tutkimus tehdään käyttäen värjäämättömiä kromosomipreparaatteja, niistä voidaan haluttaessa tehdä myös tavallinen kromosomitutkimus.

Tämä on suoraa kopiota asiasta kertovalta nettisivustolta. Ei siis suinkaan omaa tekstiä

 

ndikaatiot
Kliininen epäily kyseisestä mikrodeleetio-oireyhtymästä.

Näyte
2-5 ml hepariiniverta steriilisti otettuna. Vastasyntyneestä saattaa riittää vähäisempikin määrä näytettä.
Lähetys huoneenlämmössä.

Jatkoa. Tuo indikaatiohan tarkoittaa sitä, että epäiltäessä ko tapausta tehdään tuo tutkimus.

 

Ja deleetioiden lisäksi on olemassa paljon muitakin poikkeuksia kromosomeissa, niistä sitten toisella kertaa....

 

Yleisimmät kromosomipoikkeavuudet ovat trisomia 21, 18 ja 13. Osa johtaa kuolemaan jo varhain vauvaiässä tai myöhemmin. Ehkä siksi näitä seulotaan. Vaikka kaikkia vammaisryhmiä ei voido pois sulkea joitakin voidaan. Millään tutkimuksella tai sikiötutkimuksella ei saada 100 % varmuutta lapsen terveydestä, mutta sehän on jo selvää.

 

Kaikille se ei ole selvää. Sori vaan, että vähän tuohduin. En tykkää että minua sanotaan valehtelijaksi. Et siis sinä sanonut, vaan joku muu.

 

En todellakaan käsitä miksi joittenkin täytyy moralisoida. Jos jollakin on down-lapsi, he tuntekoot itsensä sankareiksi ja sitä ovatkin. Syytä ei silti olisi moralisoida niitä, jotka tekevät päätöksensä toisin tai jo valmiiksi niitä, jotka sitä miettivät. Olen itse mieheni kanssa yhteisellä päätöksellä luopunut sairaasta kauan odotetusta sikiöstä, jonka elinmahdollisuudet olivat kyseenalaiset. Elän kyllä sen päätöksen kanssa sovussa vielä elämäni jälkeenkin. Ymmärrän kuitenkin myös niiden ratkaisun, jotka päättävät sairaan lapsen pitää. Ilman että minun on omaa päätöstäni erikseen hehkutettava. Jokainen tällainen päätös on vaikea, elämän vaikein. Sen luulisi jokaisen sellaisen tehneen ymmärtävän.

 

Näinhän se on kaihomieli. Olen tässä nyt lähinnä yrittänyt selittää sitä,että koskaan ei voi täysin varma olla tulevan lapsen kromosomeista. En tiedä minkälainen sinun tapauksesi on ollut. Ilmeisesti ei kuitenkaan down, koska puhut sairaudesta. Downhan ei ole sairaus. Voimia sinulle jatkossa.

 

\

Kaikille se ei ole selvää. Sori vaan, että vähän tuohduin. En tykkää että minua sanotaan valehtelijaksi. Et siis sinä sanonut, vaan joku muu.

Niin siis eihän kaikki vammaisuus johdu kromosomeista. Kromosomitutkimus ei todellakaan takaa tervettä lasta. Mitä se terveys sitten kenellekin on.
Meidän down-vauva on terve, jos ei ole esim. flunssa tms muu sairaus, mutta mun mielestä down on erityisyys/ominaisuus. =)

Ja se mitä noihin kromosomeihin vielä tulee niin oli mielenkiintoista lukea Jen sun tekstejä. En todellakaan tiennyt noista mitään =)

 

\

Jos jollakin on down-lapsi, he tuntekoot itsensä sankareiksi ja sitä ovatkin.

Miksi tällainen erittäin katkeroitunut, vihamielinen kommentti? Luulenpa, ettemme me downlasten vanhemmat tunne itseämme yhtään enempää sankareiksi kuin sinäkään (jos siis sinulla on lapsia). Kuinka monta d-lapsen vanhempaa muuten henkilökohtaisesti tunnet?

 

Kaikki vammaisuus ei johdu kromosomeista eikä kaikkia kromosomeista johtuvia vammoja löydetä etukäteen tutkittaessa. Just näin. Ihanaa, että on olemassa downeja ja heidän yhtä ihania vanhempiaan. Aivan samoin on ihanaa, että on olemassa kaikenlaisia ihmisiä. Kyllä tänne mahdumme kaikki. Kukin elää sen hänelle tarkoitetun elämän. =)

 

\

Aivan samoin on ihanaa, että on olemassa kaikenlaisia ihmisiä. Kyllä tänne mahdumme kaikki. Kukin elää sen hänelle tarkoitetun elämän. =)

Tämä on varmaan yksi tärkeimmistä asioista, jonka olen oppinut lapseni kanssa =) . Ei minun tarvitse kadehtia tai aliarvioida muita ihmisiä, halveksia heidän mielipiteitään, olemustaan jne. vaikka ne poikkeaisivat niistä arvoista, jotka minä katson tärkeiksi omassa elämässäni.

 

\

\

Jos jollakin on down-lapsi, he tuntekoot itsensä sankareiksi ja sitä ovatkin.

Miksi tällainen erittäin katkeroitunut, vihamielinen kommentti? Luulenpa, ettemme me downlasten vanhemmat tunne itseämme yhtään enempää sankareiksi kuin sinäkään (jos siis sinulla on lapsia). Kuinka monta d-lapsen vanhempaa muuten henkilökohtaisesti tunnet?

Tuota samaa vähän kummastelin... En missään tapauksessa tunne itseäni sankariksi esikoisen vamman takia. Olen aivan tavallinen äiti, joka rakastaa lapsiaan ja tekee kaikkensa heidän eteensä, olivat he sitten terveitä tai sairaita/vammaisia. =) :heart: Yksi päivä on helpompi, toinen vaikeampi; elämästä ei koskaan tiedä. Ainoa mistä olen varma on se, että nämä ihanat lapset ovat paras ja rakkain lahja mitä meille on annettu ja tuon ylimääräisen kromosomin koen lähinnä lisämausteena arjessamme.

Voi olla että tämä down-lapsi vaatii meiltä enemmän kuin terve sisaruksena -tai sitten toisin päin. Missään ei olla sanottu että terveenä syntynyt lapsi pysyy ikänsä terveenä, tai että terve lapsi olisi muuten sen helpompi kuin vammainen. Uskon kuitenkin että niitä voimia meille annetaan sen mukaan mitä tarvitsemme. =)

Itse tuskin jatkossakaan koen tarvetta punktioihin. Meille lapset ovat tervetulleita sellaisina kuin ovat. Ei sen takia että vammaisen lapsen äitinä saisi jonkun marttyyrin sädekehän, vaan puhtaasti siksi etten kykenisi lastani abortoimaan. Jokainen tekee omat ratkaisunsa, meidän valintamme on tämä. Oli elämä vammaisen lapsen äitinä sitten miten raskasta hyvänsä, tunnen itseäni sen verran hyvin että abortin jälkeen kulkuni olisi vielä raskaampaa.

Ja ihan lisähuomiona ihmettelen välillä miksi vammaisista lapsista puhuttaessa aina nostetaan esille vanhemmuuden raskaus? :/ Meillä tuota yhteistä polkua tuon d-lapsen kanssa on takana vasta 1,5v, mutta en koe tätä aikaa mitenkään raskaana. Päinvastaoin, nämä ovat olleet elämäni parhaita hetkiä. :heart: Vammaisen lapsen äitinä nautin aivan samoista asioista mistä nauttisin terveen lapsen äitinäkin. Jokaisesta hymystä ja riemusta jonka lapseni kasvoilla näen. Uskonpa jopa että osaan paremmin iloita lapsen oppimista uusista taidoista, mitä osaisin terveen lapsen kanssa. =) Meille kun mikään ei ole itsestäänselvyyttä. Ja meillä on lisäksi oikeus kulkea vapaasti omaa polkuamme neuvolan käyrien ja naapuruston lasten keskenään vertailun ulkopuolella...

Onnellista raskauden jatkoa kaikille ja toivon sydämestäni että nämä ihastuttavat erityislahjat päätyvät juuri oikeisiin perheisiin! :heart: =)

 

Kyllä se katkeruus ja vihamielisyys näytti olevan jossakin muualla kuin minun viestissäni. Eipä minulla ole tarvetta puuttua kenenkään yksittäseen viestiin ja tökkiä ketään: "(jos sinulla lapsia on)", "kuinka monta down-lapsen vanhempaa henkilökohtaisesti tunnet". Kirjoitin oman mielipiteeni yleisesti, kaikkien vaihtoehtoisten ratkaisujen puolesta, joka näytti joihinkin osuvan liian henkilökohtaisesti. Hmmm...

 

\

Eipä minulla ole tarvetta puuttua kenenkään yksittäseen viestiin ja tökkiä ketään: "(jos sinulla lapsia on)", "kuinka monta down-lapsen vanhempaa henkilökohtaisesti tunnet". Kirjoitin oman mielipiteeni yleisesti, kaikkien vaihtoehtoisten ratkaisujen puolesta, joka näytti joihinkin osuvan liian henkilökohtaisesti. Hmmm...

Lähinnä mielenilmauksesi huvitti, siis se "sankaruus" -kohta . Kysyin tuota tuntemiesi vanhempien määrää sen takia, että olet muodostanut mielipiteesi ilmeisesti ihan tuulesta temmaten...Ja kuten huomaat, en puuttunut muuten kirjoittamasi tekstin sisältöön. Siis mikä osui henkilökohtaisesti? Luepa muuten Madicken04:n kirjoitus tuosta ylempää, hän on onnistunut kiteyttämään aika hyvin sen, millaista on elämä spesiaalilapsen kanssa. Ja tuo tölväys lapsista oli kyllä harkittu, myönnän sen. Yleensähän parhaat kommentit saa lapsiasioissa sellaisilta, joilla niitä ei ole...

 

Kirjoitin selkeästi mielipiteeni, en mielenilmausta. Taisin taas osua johonkin. Eikä minulla ole edelleenkään tarvetta arvailla tai tölviä ketään siitä, montako lasta kenelläkin on ja millaisia tai millaisia tuttavia lapsiperheissä. Kannatan asiallista keskustelua henkilökohtaisuuksiin menemättä.

 

Lipsahti viesti liian aikaisin. Piti vielä sanomani, että minusta tämä aihe on niin vakava, että yksittäiseen kirjoittajaan kohdistuvat tölväisyt ovat...
Mutta poistunpa takavasemmalle, koska en konettakaan osaa käyttää.

 

Hei,

Olisin teiltä istukkapunktion kokeneilta kysynyt, että oliko teillä kipuja punktion jälkeen?
Itse olin istukkapunktiossa eilen ja koko loppupäivän oikeastaan alavatsalla oli enemmän tai vähemmän polttelua. Välillä oli parikin tuntia, ettei tuntunut mitään kipua, mutta sitten taas polttoa. Pystyin kyllä normaalisti esim. kävelemään ja istumaan, mutta koko ajan alavatsalla oli ikävä polttelun tunne.
Nyt punktiosta on kulunut vuorokausi ja polttelua edelleen mahassa. Pitäisiköhän käydä tarkistamassa tilanne vai onko tämä vielä normaalia?

 

\

Hei,

Olisin teiltä istukkapunktion kokeneilta kysynyt, että oliko teillä kipuja punktion jälkeen?
Itse olin istukkapunktiossa eilen ja koko loppupäivän oikeastaan alavatsalla oli enemmän tai vähemmän polttelua. Välillä oli parikin tuntia, ettei tuntunut mitään kipua, mutta sitten taas polttoa. Pystyin kyllä normaalisti esim. kävelemään ja istumaan, mutta koko ajan alavatsalla oli ikävä polttelun tunne.
Nyt punktiosta on kulunut vuorokausi ja polttelua edelleen mahassa. Pitäisiköhän käydä tarkistamassa tilanne vai onko tämä vielä normaalia?

Mulla oli istukkabiopsian jälkeen koko maha kipeä. Ilmeisesti jännitin niin paljon toimenpidettä että kaikki lihaksetkin oli kipeät. Siis sen päivän kun biopsia tehtiin. Pistokohta oli kipeä vielä usean päivän ajan, kosketusarka ja joskus vihloi. Itse kävin 4 päivää biopsian jälkeen ultrassa, kun vihlonta ei tuntunut loppuvan. Kaikki oli onneksi hyvin =)

 

Ja ihan lisähuomiona ihmettelen välillä miksi vammaisista lapsista puhuttaessa aina nostetaan esille vanhemmuuden raskaus? :/ Meillä tuota yhteistä polkua tuon d-lapsen kanssa on takana vasta 1,5v, mutta en koe tätä aikaa mitenkään raskaana. Päinvastaoin, nämä ovat olleet elämäni parhaita hetkiä. :heart: Vammaisen lapsen äitinä nautin aivan samoista asioista mistä nauttisin terveen lapsen äitinäkin. Jokaisesta hymystä ja riemusta jonka lapseni kasvoilla näen. Uskonpa jopa että osaan paremmin iloita lapsen oppimista uusista taidoista, mitä osaisin terveen lapsen kanssa. =) Meille kun mikään ei ole itsestäänselvyyttä. Ja meillä on lisäksi oikeus kulkea vapaasti omaa polkuamme neuvolan käyrien ja naapuruston lasten keskenään vertailun ulkopuolella...

Onnellista raskauden jatkoa kaikille ja toivon sydämestäni että nämä ihastuttavat erityislahjat päätyvät juuri oikeisiin perheisiin! :heart: =)
[/quote]

En minäkään koe downlasta taakkana. Hän on ihana omana itsenään. Kehitys kulkee hitaasti eteenpäin, saanpahan nauttia pidennetystä vauva-ajasta!!!!! Ja jos jonain päivänä ei ehdi tehdä jumppaa ja muuta harjoittelua, niin ei maailma siihen kaadu, lapsella on aikaa myös odottaa. Itse koen, että erilaisen lapsen saaminen on auttanut minua hyväksymään monia sellaisia asioita joita en olisi ehkä oppinut ilman ds-lastani. Enää en nipota pienistä, suuretkin asiat ovat saaneet "järkevämmän" mittasuhteen jne.

Voi olla, että luonto suo ds-lapset vain valituille vanhemmille??? Meillä ainakin on ollut onni saada tälläinen lapsi. Olihan se tietty aluksi aika kova pala purtavaksi, synnyttää kehitysvammainen lapsi, lapsi joka ei ole yhteiskunnnan normien mukainen, hävettikin. Mutta kun alun yli päästiin, niin ihanaa on ollut.

On toki kaikkien vanhempien oma ratkaisu ottaako vastaan tiedetyn kehitysvammaisen vai ei. Joku saa sellaisen aivan yllätyksenä, tosin jätin kyllä tietoisesti seulat väliin.....enkä ole sitä katunut.

Oma äitini meni seuloihin 80-luvulla ja olisi tehnyt keskeytyksen jos olisi tiennyt ds-raskaudesta. Muistan jo silloin pohtineeni asiaa. No raskaus oli normaali ja sai jatkua. Poika oli terve ja tänä päivänä terveen pojan isä. Minä sensijaan sain ds-lapsen. En tiedä mitä syviä mietteitä äitini on mielessään miettinyt. Varmasti muistaa omat ajatuksensa silloin joskus. Hän tietää, että minä jätin seulat väliin tietoisesti. No, ajattelee mitä vaan ainakin on aivan hulluna nyt 2v poikaan ja opettelee viittomia innolla. Vaikka hänelle ei olisi kelvannut oma ds-lapsi, niin hän on joutunut ottamaan vastaan ds-lapsenlapsen. Ja ei näytä pahastuneelta.
Tässäkin tulee mieleen se, että kun jotain annetaan, niin sopeuduttava on. Joskus olen miettinyt niitä isoäitejä, jotka ovat keskeyttäneet ds-raskauden ja sitten oma lapsi saa ds-lapsen. Mitähän heillä on mielessä? Niitäkin kun alkaa jo olla. Sen verran kauan näitä lapsivesipunktioita on tehty. On täysin totta, että rarkaisun kanssa pitää sitten elää loppuelämä. Joku elää keskeytyksen kanssa ja joku sitten sen ds-lapsen kanssa. Omia valintoja ainakin johonkin pisteeseen kaikki, ja sattumaa mukana.
Jen kirjoittikin taas asiantuntevasti noista mikrodeleetioista yms. Niitä todellakaan ei tavallinen lapsivesitytkimus löydä. Jos niitä on aiemmin perheessä, niin sitten voidaan täsmätutkimuksella seuloa raskausaikana. Ja vielä on paljon tuollaisia pieniä kromosomin osan vikoja ja geenivikoja, joita siis ei ole vielä löydettykään. Tuo tavallinen kromosomitutkimus tutkiin lähinnä nuo kromosomien määrät, hienotutkimuksiin ei päästä. Tutkitaan siis myös sukupuolikromosomien lukumäärä, jotkin rengaskromosomit yms. Englannissa on laskettu, että säästöjä tulisi valtavasti jos katsottaisiinkin jollakin täsmätutkimukella vain trisomia 13,18 ja 21.
Toisaalta suomessakin on joku eettisesti ajatteleva sikiöseulontoihin kuuluva työryhmän jäsen miettinyt, että onko trisomia 21 ollenkaan eettisesti riittävä syy raskaudenkeskeytykseen. Kun tuo ajatau on sellainen, että lupa keskeyttää olisi vain elinkelvottomien kromosomipoikkeavuuksien vuoksi. Ja down ei ole elinkelvoton ja kehitysvammaisuuskin on kuitenkin sen asteinen, että kaikkinensa se on itse asiassa kehitysvammaisuuden helpoimmasta ja lievimmästä päästä. Downihmisten sosiaalisuus kompensoi paljon sitä älykkyyden menetystä mikä tähän syndroomaan liittyy. Ja nykyinen kuntoutus on myös mahdollisesti jatkossa lievittämässä vajaamielisyyttä lisää.

 

Nuo hymiöllä koristellut kappaleet ovat siis lainausta, jatko on kommenttiani siihen. Jostakin syystä ei nyt tullut lainaus kursiivilla yms. merkittynä.

 

Lapsivesipunktio tehtiin 15+4 viikolla korkean ikäni vuoksi. Toinen lapsi joten pelotti tuo keskenmenon riski. Ja lääkäri teki vatsaani kolme reikää ja loppujen lopuksi sai näytten otettua istukan läpi. Siinä jos jossain tuntu että keskenmenoriski nousi korkealle. Mutta hengissä selvittiin parin päivän vatsakipujen kanssa. Toiste en menisi. Suurempi riski vauvan on vahingoittua synnytyksessä niin kuin esikoiseni, joka sai vakavan aivoveren vuodon synnytyksen yhteydessä. On nyt monivammainen ja lääkärit eivät osaa ennustaa elinikää kuin puolivuotta kerrallaan. Nyt ikää kuitenkin jo 7 ja on reipas koululainen. Että kyllä se elämä osaa ottaa ja antaa. :flower:

 

Ensimmäinen ja pitkään odotettu raskauteni alkoi 39 vuotiaana. Ikäindikaatiolla suositeltiin lapsivesipunktiota, ja koska keskenmenon riski tuntui niin pieneltä, päätimme miehen kanssa, että mikäs siinä, tutkitaan vaan, kun sellainen mahdollisuus annetaan.

Toimenpide tehtiin TYKS:ssa, ja mukana oli lääketieteen opiskelijoita seuraamassa operaatiota, ja muutenkin minusta tuntui kuin lääkärillä olisi ollut hiukan huono päivä, hän äksyili hoitajille, ja tunsin itsekin olevani vain riesa... Punktio jouduttiin tekemään melko alhaalta. Mutta toimenpide sinänsä oli nopeasti ohi, eikä tuntunut juuri miltään.

Seuraavana päivänä meni lapsivesi, minut määrättiin lepoon, mutta lapsi menehtyi kohtuun. Synnytys käynnistettiin ja meille syntyi kuollut pikkupoika.

Parin viikon päästä tuli punktion tulokset: terve poika.

Olen nyt toista kertaa raskaana, mittarissa 40 vuotta, rv 10, enkä suostu enää ottamaan riskiä, enkä siis mene lapsivesipunktioon. Tämä saattaa olla viimeinen mahdollisuutemme saada lapsi, enkä riskeeraa sitä millään.

 

Kikkara :hug: :hug: :'( . Olen erittäin pahoillani vauvasi menetyksestä. Mielestäni tätä keskenmenoriskiä väheksytään aivan liian paljon: vaikka se olisi sen 1% luokkaa (en nyt muista onko alle vai himpun yli tuon), ei se paljon tuskaa vähennä, jos omalle kohdalle osuu!