IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

@Rusakkonen Upea pudotus sulla! Ja kiva kuulla että onnistuu ilman hurjaa liikuntaa. Itsekin karsinut herkut ja viinit pois. Vielä pari kertaa PT-treeniä jäljellä, sen jälkeen aion jatkaa liikuntaharrastusta, mutta huomattavasti rauhallisempia treenejä!

@jonxu Mahtavan määrän olet pudottanut! En olisi varmaan itsekään päässyt julkiselle puolelle ilman painonpudotusta, mutta koska iän takia joka tapauksessa privaattiin, niin siellä kelpaa ylipainoistenkin raha ;) Ja kyllähän lääkäri on painottanut, että pienikin painonpudotus voi auttaa raskautumista, ja todella lämpimästi suositellut sitä.

@pcosilainen Ihan mielettömän hieno saalishan siitä sitten tuli :love:

@Nuttu92 Ääh, voi ei :( Huonoltahan tuo näyttää. Huomenna vielä varmistus kuitenkin.

Omaa napaa: Tänään follien kontrolliultrassa, ja siellä bongattu epämääräinen kokoelma (ei toki lukumääräisesti kovinkaan suuri) eri kokoisia follikkeleita. Lupaavimmat 4 kpl oikealla puolella sekä yksi iso vasemmalla. Loput vasemmalla pieniä. Punktio perjantaina!

Punktio jänskättää, ei kipujen tai muiden takia, lääkkeet toimii minulla hyvin, vaan lähinnä saaliin puolesta, ja saadaanko oikealta puolelta munasarja "nousemaan esille" siten että sieltä päästään punktoimaan. Viimeksi ei päästy, mutta silloin vasen puoli olikin tuottoisampi.

Enpä ollut etukäteen tajunnut tätäkään, että ei se punktion onnistuminen mikään itsestäänselvyys tosiaan ole mahdollisten lymyilevien ovaarioiden takia. Toki nuoremmilla naisilla usein kehittyy enemmän munasoluja, jolloin jo yhdeltäkin puolelta saadaan hyvä saalis, mutta ottaahan se nyt julmetusti päähän, jos on ensin työllä, tuskalla ja kalliilla rahalla kasvateltu munarakkuloita, eikä niitä päästä hyödyntämään...

Tsemppiä kaikille hoitojen eri vaiheissa, välikiertolaisille tyyneyttä odotteluun, ja negan saaneille myötatuntohalit ja voimia uuteen nousuun!
 
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen
Heips!

Ketä on tikuttanut clearbluen ovulaatiotesteillä, siinähän sanotaan että niistä viivoista ei saisi ja pitäisi tulkita mitään..MUTTA onko muilla tapahtunut selvää viivojen vahvistumista siinä ja pitääkö ne tälläkin testillä olla täysin samanvahvuiset? Aika vahva oli jo tänä aamuna. Ehkä huomenna tulisi hymynaama? En sitten yhtään jaksaisi odottaa enää:ROFLMAO: olen ihminen ketä vihaa odottamista tilanteessa kuin tilanteessa ja nämä hoidot on kyllä hyvin hyvin piinavia ihan joka vaiheessa:D:coffee:
Muoks. Äsken tulikin päiväpissasta ovisplussa! Jes
 
Viimeksi muokattu:
Nimi #ikä #yritys aloitettu #mones lapsi #syy #mones hoito meneillään

cindra#37#(nyt toisella kerralla 3/19)#2.#selittämätön#1.IVF
Ellinoora38 #38, #12/2018, #1., #siittiöiden vähyys/selittämätön, #1.ivf 2.PAS
Emmelie75 #44 #12/2018# 1.#ikä # 2. IVF/1. ICSI
Haaveilija91 #5/2018 #1. #FAP geenimutaatio #2. IVF+PGD
Jasmina20 #26 #toinen #miehellä syöpä #1. IVF? PAS tulossa 8/19
Jonxu #31 #8/17 #3. (miehen 1.) #siittiöt/ylipaino #1. ICSI tulossa 11/19
kiia-s #29 #2017#2. #pcos #2. Ivf
lapsettomuutta10v #1. #munatorvet/alkioiden laatu #2.IVF
Maikkukoo #toinen #1. IVF 3.pas
Maris83 #36v. #v.15-16 #amh/tuubat/endo #1. ivf
MyMa #31 #2016 #2. #PCO/anovulaatio #2.IVF 3.pas
Nipsu_78#41#selitt./ikä#4.ivf
Nuttu92 #27v., mies 32v.#5/17#1. lapsi#selittämätön#1.ICSI
pcosilainen #30 #2018 #1 #pco ainaki#1ivf
Silmu75 #43 #2013 #1. #ainakin endometrioosi ja ikä #1 #1.IVF 10/19, siirto seuraavaan kiertoon
Solunen #41 #8/18 #2. #ikä, matala amh #2.ivf>inseminaatio
Tuutikki84 #35 #9/18 #1. #munanjohdinvaurio #1.ivf
Wintersun #31# 12/10 #siittiöt #1.IVF/ICSI tulossa

Piinailijat

pcosilainen, 1.IVF, tuoresiirto, testipäivä 18.11

:love: Plussat 2019 :love:
Tammikuu:
hillan_kukka 4.IVF/2.PAS (5pv)
CherryPie85 3.ICSI/2.PAS (6pv)
Domi (5 IVF:n, yhteensä 18 siirron jälkeen "luomu", scratchingin jälk.)
Helmikuu:
kirsillevauva lahjamunasoluhoito (5pv) (km 8+0)
Taigariina 2.IVF (2pv)
Milli-34 2.ICSI (3pv) (tm)
Maaliskuu:
Anemonee 2.ICSI (6.pv)
Noran 2.IVF/5.PAS (3pv)
AuroraK 1. IVF, 2. PAS
Huhtikuu:
WishingUponAStar 1. IVF 1.PAS (5pv)
BlackCat 1.ICSI 2.PAS (3pv)
julie_ 1.IVF/ICSI/3.PAS (3pv)
Rusakkonen 6.IVF/ICSI (3pv)
rouvaNiisku 1. IVF 3. PAS
Toukokuu:
Millionnea 3.ICSI (3pv) kaksoset
Nipsu_78 4.ivf, 1.pas, (5pv) km
Kirsillevauva (km)
Kesäkuu:
Shelterme
1.IFV 1.PAS
Toiveitakovain80 1.IVF/1.PAS
Jantzu 5. ICSI 1. PAS
Aislinn83 2. IVF
Nonnakka 1.IVF 1. PAS
Nyuu 3. IVF
Elokuu
kirsillevauva. 2.Pas/lahjoitetut munasolut
Syyskuu
Carinem 3. IVF
Lokakuu
Pupuna112 1.IVF
Maris83 1.IVF
Marraskuu
Maikkukoo, 1.IVF, 3 PAS

Listaa päivittäessä klikkaa listan lopusta "vastaa", ja pyyhi pois listan alusta ja lopusta ja kaikki teksti, mitä kahden hakasulkeen [x] välissä on. Lisää omat tietosi listalle eli #ikä #yritys aloitettu #mones lapsi #syy #mones hoito meneillään ja lähetä.

Voit myös pyytää jotakuta muuta muokkaamaan tietosi, kirjoita tällöin päivitettävät asiat erillisenä kommenttina tai oman kommenttisi loppuun. Neuvoa saa aina kysyä:)
 
Täällä myös nega testattu pp14 :(
@Nuttu92 pahoittelut negasta ja toivottavasti pääsette pian seuraavaan siirtoon. Onko muuten niin ettei pas:ien välissä tarvitse pitää välikiertoa vai Onko paikasta kiinni?

Meillä nyt seuraavaksi sitten eka pas, mutta vasta joulukuun kierrosta. Ja katselin just et huonolla tuurilla osuisi just jouluksi eli ens vuoden puolelle sit menee:cautious:

Mut voisi kans lisäillä tuonne listalle eli
#32v.#09/2017#endometrioosi# 1.ivf (ja seuraavaksi sitten 1.pas)
 
@Helinä87 mun mielestä ei tarvii pitää taukoa ainakaan jos luonnolliseen kiertoon siirretään, korjatkaa jos oon väärässä

@pcosilainen kiitokset :love:

ON. Täällä vielä toistaiseksi kaikki hyvin, enkä halua vielä lähteä tästä ketjusta ennen ultraa.. Tuntuu et kuulun tänne vieläkin piinailemaan teidän kanssa ja haluan niin tsempata teitä täällä. Ootte ihan supernaisia, jokainen!  :love: (y)
 
  • Tykkää
Reactions: Nuttu92
@Helinä87 Kiitos, pahoittelut sinnekin. Mulla PAS tehtiin luonnolliseen kiertoon ja näin myös jatkossa, ainoastaan luget olleet tukilääkkeenä. Mulle 1. PAS tehtiin heti punktion jälkeiseen kiertoon, tosin edellytyksenä oli, että ovulaatio tapahtui normaalisti. Ilmeisesti näitä luonnolliseen kiertoon tehtäviä siirtoja voidaan tehdä useampi peräkkäin, en tiedä miten lääkkeellisessä kierrossa on se ohjeistus. Mulle annettiin tänään klinikalta lupa yrittää siirtoa seuraavaan kiertoon, katsotaan tapahtuuko ovulaatio ja saako kaiken osumaan muutenkin niin hyvin kohdilleen kuin tässä kierrossa.. Harmi että sinun pitää odottaa noin pitkään seuraavaa siirtoa:unsure:Toivotaan kuitenkin, että sen ehtisi tehdä ennen joulua! Tsemppiä joka tapauksessa pettymyksen käsittelyyn ja odotteluun, ei auta kuin uskoa tulevaan ja lähteä taas uudella innolla yrittämään.
 
Joo, ainakin luonnolliseen kiertoon tehtynä voi tehdä peräkkäin. Musta se oli jotenkin lohdullistakin, että heti kun tuli se negan pettymys alkoikin uuden kierron oviksen seuraaminen ja negasta 2-3 viikon päästä oli taas siirto ja uusi mahdollisuus. Toki luonnollisessa kierrossa joutui myös stressaamaan sitä, ettei siirto vaan osuisi viikonlopulle.
 
Mut voi lisätä myös listalle :) #32v. #03/2015#selittämätön#1 ivf

Pahoittelut kaikille kenen siirto ei tuottanut toivottua tulosta :( Olkoon ens siirto se oikea!

@maikkukoo paljon onnea plussasta :love:
Toivottavasti loputkin porukasta pääsee samaan junaan pian :)

Ihan uskomattomia painonpudotuksia monella takana. Upeeta! Mä täällä sumuttelen ja oottelen ensviikon ultraa. Aika vähän on mitään oireita tosta Synarelasta tullut. Toivottavasti toimii toivotulla tavalla.
 
Nimi #ikä #yritys aloitettu #mones lapsi #syy #mones hoito meneillään

cindra#37#(nyt toisella kerralla 3/19)#2.#selittämätön#1.IVF
Ellinoora38 #38, #12/2018, #1., #siittiöiden vähyys/selittämätön, #1.ivf 2.PAS
Emmelie75 #44 #12/2018# 1.#ikä # 2. IVF/1. ICSI
Haaveilija91 #5/2018 #1. #FAP geenimutaatio #2. IVF+PGD
Jasmina20 #26 #toinen #miehellä syöpä #1. IVF? PAS tulossa 8/19
Jonxu #31 #8/17 #3. (miehen 1.) #siittiöt/ylipaino #1. ICSI tulossa 11/19
kiia-s #29 #2017#2. #pcos #2. Ivf
lapsettomuutta10v #1. #munatorvet/alkioiden laatu #2.IVF
Maikkukoo #toinen #1. IVF 3.pas
Maris83 #36v. #v.15-16 #amh/tuubat/endo #1. ivf
MyMa #31 #2016 #2. #PCO/anovulaatio #2.IVF 3.pas
Nipsu_78#41#selitt./ikä#4.ivf
Nuttu92 #27v., mies 32v.#5/17#1. lapsi#selittämätön#1.ICSI
pcosilainen #30 #2018 #1 #pco ainaki#1ivf
Silmu75 #43 #2013 #1. #ainakin endometrioosi ja ikä #1 #1.IVF 10/19, siirto seuraavaan kiertoon
Solunen #41 #8/18 #2. #ikä, matala amh #2.ivf>inseminaatio
Tuutikki84 #35 #9/18 #1. #munanjohdinvaurio #1.ivf
Wintersun #31# 12/10 #siittiöt #1.IVF/ICSI tulossa
Odotuksienodotus #33v #05/2018 #ovulaatiohäiriö, pcos-tyyppinen ja epäilty munasoluvika #1.ivf 2.pas
Helinä87 #32v.#09/2017#endometrioosi# 1.ivf (ja seuraavaksi sitten 1.pas)
Puhalluskukka #32v. #03/2015#selittämätön#1 ivf

Piinailijat

Pcosilainen, 1.IVF, tuoresiirto, testipäivä 18.11
Jasmina20, 1.IVF, PAS (5pv) siirto, 11.11, testipäivä 24.11
Odotuksienodotus, 1.IVF, 2 PAS, siirto 14.11


:love: Plussat 2019 :love:
Tammikuu:
hillan_kukka 4.IVF/2.PAS (5pv)
CherryPie85 3.ICSI/2.PAS (6pv)
Domi (5 IVF:n, yhteensä 18 siirron jälkeen "luomu", scratchingin jälk.)
Helmikuu:
kirsillevauva lahjamunasoluhoito (5pv) (km 8+0)
Taigariina 2.IVF (2pv)
Milli-34 2.ICSI (3pv) (tm)
Maaliskuu:
Anemonee 2.ICSI (6.pv)
Noran 2.IVF/5.PAS (3pv)
AuroraK 1. IVF, 2. PAS
Huhtikuu:
WishingUponAStar 1. IVF 1.PAS (5pv)
BlackCat 1.ICSI 2.PAS (3pv)
julie_ 1.IVF/ICSI/3.PAS (3pv)
Rusakkonen 6.IVF/ICSI (3pv)
rouvaNiisku 1. IVF 3. PAS
Toukokuu:
Millionnea 3.ICSI (3pv) kaksoset
Nipsu_78 4.ivf, 1.pas, (5pv) km
Kirsillevauva (km)
Kesäkuu:
Shelterme
1.IFV 1.PAS
Toiveitakovain80 1.IVF/1.PAS
Jantzu 5. ICSI 1. PAS
Aislinn83 2. IVF
Nonnakka 1.IVF 1. PAS
Nyuu 3. IVF
Elokuu
kirsillevauva. 2.Pas/lahjoitetut munasolut
Syyskuu
Carinem 3. IVF
Lokakuu
Pupuna112 1.IVF
Maris83 1.IVF
Marraskuu
Maikkukoo, 1.IVF, 3 PAS

Listaa päivittäessä klikkaa listan lopusta "vastaa", ja pyyhi pois listan alusta ja lopusta ja kaikki teksti, mitä kahden hakasulkeen [x] välissä on. Lisää omat tietosi listalle eli #ikä #yritys aloitettu #mones lapsi #syy #mones hoito meneillään ja lähetä.

Voit myös pyytää jotakuta muuta muokkaamaan tietosi, kirjoita tällöin päivitettävät asiat erillisenä kommenttina tai oman kommenttisi loppuun. Neuvoa saa aina kysyä:)
 
@pcosilainen Kiitos kysymästä :)
Meni hyvin, 7 munasolua!! Ne nyt icsataan, ja kypsillä munasoluilla on mahdollisuus hedelmöittyä. Lääkäri, joka oli itsekin suorastaan ilahtunut näinkin hyvästä saaliista, muistutteli kyllä siitä että kaikki eivät varmasti ole ehtineet kypsyä ihan samaan tahtiin.
Jos joku hedelmöittyy ja alkio näyttää hyvältä, niin siirto maanantaina :)
 
@Emmelie75 ja @Jasmina20 Meillähän onkin sitten ehkä peräkkäisinä päivinä siirrot! :) En tiedä miks oon ihan varma, että jotain menee vielä pieleen eikä siirto toteudu. Tyyliin kumpikaan alkio ei selviä sulatuksesta, limakalvo onkin ohentunut tms. Mutta eipä tässä auta kuin odotella tiistaita ja toivoa parasta. Toivottavasti päästään kaikki siirtoon ens viikolla!
 
Mä oon kans täällä jo maalannut uhkakuvia seinille että maanantai aamuna tulee puhelu, että alkiot ei selvinnyt ja jaksanut kasvaa.. sitten taas toinen ääripää jossa suunnittelen miten kerron raskaudesta :LOL: voi jestas, ei oo helppoo olla nainen! :D toivottavasti nyt kaikki plussataan :love:
 
ihanaa miten paljon piinailijoita tulossa ens viikolla! :love:

@Jasmina20 siis mulla on täysin sama, ääripäästä toiseenn koko ajan! :D

nyt koko ajan tuntuu sille että ei oo tärpännyt että uutta kierrosta vaa tulemaan.. ja toisaalta taas mietin että pääsenkö jouluna kertomaan perheelleni ilouutisia.. (n) tää on aivan kamalaa piinaa :unsure:
 
  • Tykkää
Reactions: Emmelie75

Yhteistyössä