IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

@BlackCat Muistanhan minä :)! Sun tapauksesi antaakin vähän toivoa, että ensimmäisestäkin hoidosta voi tärpätä.
Tsemppiä teidän toiseen yritykseen!

Hups! Ei meille näemmä ICSIä tehtykään vaan perus-IVF o_O. En tiedä sanoiko labran täti vahingossa väärin vai kuulinko/tajusinko itse väärin eilen. Kysyin sitten nettipalvelun kautta miksi käytettiin ICSIä, kun mies halusi tietää oliko hänen näytteessään jotain vikaa, ja sieltä tuli nyt vastaus että ihan normi koeputkihedelmöitys tehtiin ja miehen näyte oli hyvä :).
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen
Mäkin innostuin liian aikaisen testaamisen pariin, itsensä inhottavaa kiusaamistahan tämä on näin aikaisin testailla. Herää ihan turhia kysymysmerkkejä ja menee turhanpäiväseksi testien tarkkailuksi :oops:

Ekan testin tein sunnuntai iltana ja tokan eilen. Ne oli rfsu:n testejä, varsinaisella testiajalla ei tullut mitään. Mutta reilun parikymmenen minuutin päästä kumpaankin testiin tuli "jotain". Ja kun kuivuivat loppuun, tuli niihin ihan ilman erityistä tiiraamistakin nähtäviin mielestäni jonkin asteista väriä, tai ainakin ne hailurat näkyy helposti etäämmältäkin katsoen.
Toisaalta rfsu:n testit on ihan tunnetusti kökköjä halpisliuskoja ja juu tiiän ettei niitä tulisi katsella sen jälkeen kun aika on täyteen tullut mutta silti jäin miettimään. Onko täällä kukaan tehnyt rfsu:n testejä ja kurkannut miltä testi kunnolla kuivuttaan näyttää?

Pregcheckin testin tein tänään eli PP7 ja se oli aivan selvä nega eli huuhtoi tehokkaasti turhat toiveet pois päästä :rolleyes: Mutta kuitenkin tämä jäi mietityttämään kun olen aiemminkin noilla rfsu:n testeillä kotitestiluja tehnyt ja ne on ennen olleet ihan negoja kuivuttaankin. Vaan onko muilla aiheeseen liittyviä havaintoja? :D
 
  • Tykkää
Reactions: atvk87
Jos nyt oikein muistan, mulla on ollut selä sofin että rfsu:n liuskatestejä, ja niistä olen pitänyt varmempana ja helpommin tulkittavana tuota rfsu:ta. Ja muistiinpanoistani...rfsu näytti hieman vahvemmin haamunsa, kuin sofi. Ja täältä saadun vinkin mukaan tein myös ovistestin (liuskan), joka näytti tummempaa kuin raskaustestit. pp6 raskaustesteissä tosi haaleat hailurat, pp10/11 viivan vahvuus mulla puolet kontrollista. pp13 viiva vahvempi kuin kontrolli. Nämä varmasti yksilöllisiä ja mulla pp-päivät blaston kanssa.
Mä niin toivoisin @justhope sulle plussaa!! @hillan_kukka varovaiset onnittelut plussasta!
 
  • Tykkää
Reactions: atvk87
@justhope mie testasin tolla rfsu testillä viime passissa ja sain juurikin näkyvän haamun mut siihen se jäi. (Kuvakin löytyy aiemmista viesteistä) Muut pysy negana.

Ite tein apteekin oman testin ja tuli hailura viiva luulen että viivanpaikka vaan kyllä vaikka tätä ei tartte edes tihrustaa ja pp5 siis menossa. Huomenna pitää hakee noita prisman testejä.
 
Kiitos vastauksista :) Mä itse epäilen että nää olisi siis viivanpaikkoja, mutta ainakin sunnuntain testin viiva oli mielestäni kovin erottuva pelkäksi viivanpaikaksi... tää on tätä toiveajattelua niin kun jää arvailun varaan vähän. Mulle riittäisi ihan sekin että tulisi sellainen kiinnittymisyritys joka perjantaina verikokeessa näkyisi. Että tulisi joku tunne että on ees joku mahis joskus onnistua...
Otin kuvan testeistäni huvikseni, jos joku haluaa antaa vielä näihin mielipiteitä. Ei näitä tosin hirveän hyvin saanut kameraan tallennettua miltä näyttävät mutta nojaa... Ylin se sunnuntainen ja siitä eilin iltanen ja alin eli sekein nega tänään.
https://aijaa.com/AoNZZr
Tavallaan koetan olla luopumatta toivosta, kun nää on kuitenkin iltasella vain muutaman tunnin pidättelyllä tehtyjä, kun en ole aamulla raaskinut mielenpahotustestejä tässä vaiheessa tehä, heh...
 
Minut saa myös lisätä piinailijoihin. Tänään haettu 4 päiväinen (Kaitpa se on 4 pvä jos pakastettu 2pvä, maanantaina otettu sulamaan ja tänään laitettu kyytiin) 10soluinen alkio. Piti käydä hakemassa punaviiniä ja tummaa suklaata kun niistä päivällä täältä luin. Testipäivä olis 10.11 :) Nyt ei muuta kuin kaikille piinailijoille tarrasukkia :love:
 
  • Tykkää
Reactions: Nipsu_78
Nimi# yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään

adelmiina_ #2012 #2 #tuhoutuneet johtimet #3. IVF/1. PAS
Anemonee #9/16# 1.# siittiöt nyt ainakin #2.ICSI tulossa
Annimiina89 #4/16 #2. #munanjohtimet tukossa # 1.IVF
Aurora #2015 #2 #selittämätön #1.IVF
Carinem #10/16 #1. #endo # 2.IVF
CherryPie85 # 8/2018 # 2. #selittämätön/matala AMH # 3.ICSI / 1.PAS
daim1 #7/16 #1. #selittämätön # 4. ICSI
Domi #4/12 #1. #selittämätön # 5.IVF/1.PAS
gemmy #08/2017 #2. #PCOS/korkea AMH#4.IVF
hillan_kukka #2013 #2 # siittiöiden laatu ja määrä #4. IVF/1.PAS
Ihanapa #3/15, #1. #siittiöt #2.ICS/3.PAS
JannaJ #-10 #2. #selit./1.tuuba/hiipuvat munas. #2.IVF (ekasta tyttö)
Jantzu #-15 #1. # siittiöt # 3.ICSI/4.PAS
julie_ #1/11 #1 #pco, siittiön laatu #1. IVF/ICSI
Katti75 #4/2018 #2. #ikä #3. IVF (ekasta tyttö)
KuuBe #2013 #1.#selittämätön #2.IVF/1.PAS
lapsettomuutta10v #1. #munatorvet/alkioiden laatu #2.IVF
Maravilla #2/15 #1. #selit # 3.IVF
Mariah33 # 05/13 #1. # selittämätön/ikä # 2.ICSI
Millionnea # 2012 # 2 # siittiöt? munasolut? # 2. ICSI
Nennalii #2012 #1. #selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu # 2.ICSI
Ninnupinnu #6/16 #1. #selittämätön # 4.IVF/1.PAS
Nipsu_78 #9/17 #1. #ikä/muu tuntematon syy
#3. IVF
Noran # 1/18 # 2. # munanjohtimet poistettu # 2.IVF 3.PAS
Orapihlaja89 #-16 #2. #siittiöt # 1.IVF 1.PAS
Piikkinen #12/16 #2. #matala amh+ikä+endo+perussairaus # 4.IVF
Rusakkonen #1/2017 #1. #ikä # 5.IVF/ICSI 2.PAS
Summerblues #2/16 #1. #selittämätön # 1.IVF/ICSI
Taival #8/15 #1. #siittiöt # 2.IVF/ICSI 1.PAS
Toivo2016 #3/13 #1. #ikä, johdin poist. ym # 6.IVF
Tuimatar #10/2016 #1. #selittämätön/ siittiövasta-aineet #1. IVF
Uneksija17 #4/15 #1. #pcos/selit. # 1.IVF/2.PAS
vipe1986 #9/18 #3. #endo ja siittiöt # 2.ICSI 2.PAS
Wintersun #12/10 #siittiöt # 1.IVF/ICSI tulossa

Piinailijat:
hillan_kukka
2.11. (5pv)
adelmiina 2.11. (5pv)
justhope 2.11. (5pv)
vipe1986 8.11. (4pv)
Lallastiina 11.11. (3pv)
Rusakkonen 9.11.
Ihanapa 10.11. (4 pvä)



:love: Plussat 2017 :love:
Loka:
Siida 2.ICSI/1.PAS (2x3pv)
Mishala 2.IVF (5pv)
~SeaWind~ 1.IVF(5pv)
kiuski 2.ICSI/1.PAS (5pv)
maljakko 3.ICSI 2.PAS (5pv)
Marras:
marrasmai 5.ICSI (5pv)
Joulu:
Zoona 2.IVF/3.PAS (3pv)
gemmy 3.IVF/1.PAS (tm)
Domi 4.IVF/1.PAS (tm)
lullaby 7.IVF (5pv)
Daim1 1.ICSI/1.PAS (tm)

:love: Plussat 2018 :love:
Tammikuu:
Ravishing (luomu)
An1z81 1.IVF 1.PAS (tm)
Choco coco 1.IVF 1.PAS (5pv)
joskusvielä 3.IVF PAS (6pv)
Helmikuu:
Piinailija 2.IVF/ICSI (kem)
Iiris80 1.IVF (5pv)
kop kop 1.ICSI 3.PAS (5pv)
Maaliskuu:
Amagara82 2.IVF 2.PAS (6pv)
Jantzu 3.ICSI (kem)
Huhtikuu:
Ckk 1.ICSI (5pv)
Toivo2016 6.IVF (kem)
mmmoi 1.ICSI 3.PAS (5pv)
Jantzu 3.ICSI/1.PAS (ku)
kettuperhe 1.IVF (2x3pv)
An1z81 1.IVF/2.PAS (5pv)
Toukokuu:
Voyage 2.ICSI (ku)
Miitta37 1.IVF/1.PAS (5pv)
Kesäkuu:
Toiveikas81 3.ICSI (5pv)
Fainatus 1.IVF/1.PAS (4pv)
Heinäkuu:
Ismundo 1.IVF/2.PAS (5pv)
BabyMaybe (luomu)
Elokuu:
-dino- 2.IVF/2.PAS (6pv)
Syyskuu:
Ihanapa 2.ICSI/1.PAS (3pv) (km)
rouvaNiisku 1.IVF/2.PAS(4pv)
Sunflower33 1.IVF/1.PAS (3pv)
Mandala 2.IVF/2.PAS (5pv)
Nipsu_78 2.IVF/1.PAS (3pv) (km)
atvk87 1.ICSI/2.PAS (5pv)
Lokakuu:
love- 3.IVF/ICSI/1.PAS (5pv)[/QUOTE]
 
Anteeksi omanapainen kirjoitus, mutta ärsyttää niin kovin. Maanantaina kävin ultrassa, kp 14. Pistoksia takana kiertopäivästä 2. No mitäs siellä oli, yksi iso 22 mm rakkula ja sitten muutama 8 mm rakkula ja loput pieniä. Sama kaava kun viime kuussa keskeytetyssä hoidossa ja IHAN SAMA tulos. Miksi se lääkäri ei halunnut vaihtaa lääkettä tai annosta :mad::mad: Mua ärsyttää. Meillä ei oikeasti ole kauheasti rahaa....jokainen ultrakäynti on puolen kuun ruuat ja bensat.

Menopuria olen pistellyt 4000 euron edestä vatsanahkaan tuloksena.....EI MITÄÄN. Perjantaina vielä katsotaan, pistelen nyt siihen asti pelkästään lääkärin mieliksi. Ongelma on, että tuoresiirto ei ole mahdollinen tuon 22 mm rakkulan takia, se on varmaan jo puhjennut ja tehnyt limakalvolle temppunsa. Ja sitten hyvin pienen määrän poimiminen on turhaa.

Olen ajatellut, että siirrytään dextraan takaisin. Ei täältä sinne ole kuin 350 km, mutta jos ainakin saisi jotain apuja tai edes vähän yksilöllisempää hoitoa.
 
@gemmy kuullostaa todella vääryydeltä! Kun on täälläkin nähnyt hoitoja, joissa todellakin muutetaan kaavaa, jos joku ei toimi, etenkin yksityisellä. Teinä vaihtaisin klinikkaa, jos mahdollista. Eihän tuo ole matka eikä mikään. Täällä kans jokainen käynti 350 km suuntaansa. :D
 
Nimi #yritys aloitettu #mones lapsi #syy #mones hoito meneillään

adelmiina_ #2012 #2 #tuhoutuneet johtimet #3. IVF/1. PAS
Anemonee #9/16# 1.# siittiöt nyt ainakin #2.ICSI tulossa
Annimiina89 #4/16 #2. #munanjohtimet tukossa # 1.IVF
Aurora #2015 #2 #selittämätön #1.IVF
Carinem #10/16 #1. #endo # 2.IVF
CherryPie85 # 8/2018 # 2. #selittämätön/matala AMH # 3.ICSI / 2.PAS
daim1 #7/16 #1. #selittämätön # 4. ICSI
Domi #4/12 #1. #selittämätön # 5.IVF/1.PAS
gemmy #08/2017 #2. #PCOS/korkea AMH #4.IVF
hillan_kukka #2013 #2 # siittiöiden laatu ja määrä #4. IVF/1.PAS
Ihanapa #3/15, #1. #siittiöt #2.ICS/3.PAS
JannaJ #-10 #2. #selit./1.tuuba/hiipuvat munas. #2.IVF
Jantzu #-15 #1. # siittiöt # 3.ICSI/4.PAS
julie_ #1/11 #1 #pco, siittiön laatu #1. IVF/ICSI
Katti75 #4/2018 #2. #ikä #3. IVF
KuuBe #2013 #1.#selittämätön #2.IVF/1.PAS
lapsettomuutta10v #1. #munatorvet/alkioiden laatu #2.IVF
Maravilla #2/15 #1. #selit # 3.IVF
Mariah33 # 05/13 #1. # selittämätön/ikä # 2.ICSI
Millionnea # 2012 # 2 # siittiöt? munasolut? # 2. ICSI
Nennalii #2012 #1. #selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu # 2.ICSI
Ninnupinnu #6/16 #1. #selittämätön # 4.IVF/1.PAS
Nipsu_78 #9/17 #1. #ikä/muu tuntematon syy
#3. IVF
Noran # 1/18 # 2. # munanjohtimet poistettu # 2.IVF 3.PAS
Orapihlaja89 #-16 #2. #siittiöt # 1.IVF 1.PAS
Piikkinen #12/16 #2. #matala amh+ikä+endo+perussairaus # 4.IVF
Rusakkonen #1/2017 #1. #ikä # 5.IVF/ICSI 2.PAS
Summerblues #2/16 #1. #selittämätön # 1.IVF/ICSI
Taival #8/15 #1. #siittiöt # 2.IVF/ICSI 1.PAS
Toivo2016 #3/13 #1. #ikä, johdin poist. ym # 6.IVF
Tuimatar #10/2016 #1. #selittämätön/ siittiövasta-aineet #1. IVF
Uneksija17 #4/15 #1. #pcos/selit. # 1.IVF/2.PAS
vipe1986 #9/18 #3. #endo ja siittiöt # 2.ICSI 2.PAS
Wintersun #12/10 #siittiöt # 1.IVF/ICSI tulossa

Piinailijat:
hillan_kukka
2.11. (5pv)
adelmiina 2.11. (5pv)
justhope 2.11. (5pv)
vipe1986 8.11. (4pv)
Lallastiina 11.11. (3pv)
Rusakkonen 9.11. (5pv)
Ihanapa 10.11. (3pv)


:love: Plussat 2017 :love:
Marras:
marrasmai 5.ICSI (5pv)
Joulu:
Zoona 2.IVF/3.PAS (3pv)
gemmy 3.IVF/1.PAS (tm)
Domi 4.IVF/1.PAS (tm)
lullaby 7.IVF (5pv)
Daim1 1.ICSI/1.PAS (tm)

:love: Plussat 2018 :love:
Tammikuu:
Ravishing (luomu)
An1z81 1.IVF 1.PAS (tm)
Choco coco 1.IVF 1.PAS (5pv)
joskusvielä 3.IVF PAS (6pv)
Helmikuu:
Piinailija 2.IVF/ICSI (kem)
Iiris80 1.IVF (5pv)
kop kop 1.ICSI 3.PAS (5pv)
Maaliskuu:
Amagara82 2.IVF 2.PAS (6pv)
Jantzu 3.ICSI (kem)
Huhtikuu:
Ckk 1.ICSI (5pv)
Toivo2016 6.IVF (kem)
mmmoi 1.ICSI 3.PAS (5pv)
Jantzu 3.ICSI/1.PAS (ku)
kettuperhe 1.IVF (2x3pv)
An1z81 1.IVF/2.PAS (5pv)
Toukokuu:
Voyage 2.ICSI (ku)
Miitta37 1.IVF/1.PAS (5pv)
Kesäkuu:
Toiveikas81 3.ICSI (5pv)
Fainatus 1.IVF/1.PAS (4pv)
Heinäkuu:
Ismundo 1.IVF/2.PAS (5pv)
BabyMaybe (luomu)
Elokuu:
-dino- 2.IVF/2.PAS (6pv)
Syyskuu:
Ihanapa 2.ICSI/1.PAS (3pv) (km)
rouvaNiisku 1.IVF/2.PAS(4pv)
Sunflower33 1.IVF/1.PAS (3pv)
Mandala 2.IVF/2.PAS (5pv)
Nipsu_78 2.IVF/1.PAS (3pv) (km)
atvk87 1.ICSI/2.PAS (5pv)
Lokakuu:
love- 3.IVF/ICSI/1.PAS (4pv)
 
Viimeksi muokattu:
Eilen jätin testailut väliin, tänään tässä iltasella testastin rfsu:n testillä ja ihan nega se on vaikka miten tiirailisi.
Huomenna ajattelin tehä kaapissa jäljellä olevat pregcheckin ja rfsun testit samaan aikaan aamulla. Siitä sitten oikeeseen testiin eli verikokeeseen tuomiota hakemaan. Veikkaan kyllä vahvasti että eipä taaskaan tuu ees kiinnittymisyritykseksi luokiteltavaa tulosta.
 
Nimi #yritys aloitettu #mones lapsi #syy #mones hoito meneillään

Anemonee #9/16# 1.# siittiöt nyt ainakin #2.ICSI tulossa
Annimiina89 #4/16 #2. #munanjohtimet tukossa # 1.IVF
Aurora #2015 #2 #selittämätön #1.IVF
Carinem #10/16 #1. #endo # 2.IVF
CherryPie85 # 8/2018 # 2. #selittämätön/matala AMH # 3.ICSI / 2.PAS
daim1 #7/16 #1. #selittämätön # 4. ICSI
Domi #4/12 #1. #selittämätön # 5.IVF/1.PAS
gemmy #08/2017 #2. #PCOS/korkea AMH #4.IVF
hillan_kukka #2013 #2 # siittiöiden laatu ja määrä #4. IVF/1.PAS
Ihanapa #3/15, #1. #siittiöt #2.ICS/3.PAS
JannaJ #-10 #2. #selit./1.tuuba/hiipuvat munas. #2.IVF
Jantzu #-15 #1. # siittiöt # 3.ICSI/4.PAS
julie_ #1/11 #1 #pco, siittiön laatu #1. IVF/ICSI
Katti75 #4/2018 #2. #ikä #3. IVF
KuuBe #2013 #1.#selittämätön #2.IVF/1.PAS
lapsettomuutta10v #1. #munatorvet/alkioiden laatu #2.IVF
Maravilla #2/15 #1. #selit # 3.IVF
Mariah33 # 05/13 #1. # selittämätön/ikä # 2.ICSI
Millionnea # 2012 # 2 # siittiöt? munasolut? # 2. ICSI
Nennalii #2012 #1. #selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu # 2.ICSI
Ninnupinnu #6/16 #1. #selittämätön # 4.IVF/1.PAS
Nipsu_78 #9/17 #1. #ikä/muu tuntematon syy
#3. IVF
Noran # 1/18 # 2. # munanjohtimet poistettu # 2.IVF 3.PAS
Orapihlaja89 #-16 #2. #siittiöt # 1.IVF 1.PAS
Piikkinen #12/16 #2. #matala amh+ikä+endo+perussairaus # 4.IVF
Rusakkonen #1/2017 #1. #ikä # 5.IVF/ICSI 2.PAS
Summerblues #2/16 #1. #selittämätön # 1.IVF/ICSI
Taival #8/15 #1. #siittiöt # 2.IVF/ICSI 1.PAS
Toivo2016 #3/13 #1. #ikä, johdin poist. ym # 6.IVF
Tuimatar #10/2016 #1. #selittämätön/ siittiövasta-aineet #1. IVF
Uneksija17 #4/15 #1. #pcos/selit. # 1.IVF/2.PAS
vipe1986 #9/18 #3. #endo ja siittiöt # 2.ICSI 2.PAS
Wintersun #12/10 #siittiöt # 1.IVF/ICSI tulossa

Piinailijat:
hillan_kukka
2.11. (5pv)
justhope 2.11. (5pv)
vipe1986 8.11. (4pv)
Lallastiina 11.11. (3pv)
Rusakkonen 9.11. (5pv)
Ihanapa 10.11. (3pv)


:love: Plussat 2017 :love:
Marras:
marrasmai 5.ICSI (5pv)
Joulu:
Zoona 2.IVF/3.PAS (3pv)
gemmy 3.IVF/1.PAS (tm)
Domi 4.IVF/1.PAS (tm)
lullaby 7.IVF (5pv)
Daim1 1.ICSI/1.PAS (tm)

:love: Plussat 2018 :love:
Tammikuu:
Ravishing (luomu)
An1z81 1.IVF 1.PAS (tm)
Choco coco 1.IVF 1.PAS (5pv)
joskusvielä 3.IVF PAS (6pv)
Helmikuu:
Piinailija 2.IVF/ICSI (kem)
Iiris80 1.IVF (5pv)
kop kop 1.ICSI 3.PAS (5pv)
Maaliskuu:
Amagara82 2.IVF 2.PAS (6pv)
Jantzu 3.ICSI (kem)
Huhtikuu:
Ckk 1.ICSI (5pv)
Toivo2016 6.IVF (kem)
mmmoi 1.ICSI 3.PAS (5pv)
Jantzu 3.ICSI/1.PAS (ku)
kettuperhe 1.IVF (2x3pv)
An1z81 1.IVF/2.PAS (5pv)
Toukokuu:
Voyage 2.ICSI (ku)
Miitta37 1.IVF/1.PAS (5pv)
Kesäkuu:
Toiveikas81 3.ICSI (5pv)
Fainatus 1.IVF/1.PAS (4pv)
Heinäkuu:
Ismundo 1.IVF/2.PAS (5pv)
BabyMaybe (luomu)
Elokuu:
-dino- 2.IVF/2.PAS (6pv)
Syyskuu:
Ihanapa 2.ICSI/1.PAS (3pv) (km)
rouvaNiisku 1.IVF/2.PAS(4pv)
Sunflower33 1.IVF/1.PAS (3pv)
Mandala 2.IVF/2.PAS (5pv)
Nipsu_78 2.IVF/1.PAS (3pv) (km)
atvk87 1.ICSI/2.PAS (5pv)
Lokakuu:
love- 3.IVF/ICSI/1.PAS (4pv)
Marraskuu:
adelmiina_ 3.IVF/2.PAS (5pv)

Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy. Kiitos :)
 
  • Tykkää
Reactions: atvk87
@hillan_kukka Joo eihän se 350 km nyt sinällään ole mikään ongelma, mutta olis se kiva jos se olisi ainoa vaihtoehto niin saisi sitten ne Kelan matkarahat. Mutta tässä se ei varmaan ole perusteltavissa mitenkään kun lähin klinikka on 800 m päässä.

@marrasmai oltiin esikoisesta Dextralla kun asuttiin Helsingissä silloin. Silloin Annika ei tainnut olla töissä siellä.

@vipe1986 oi onnea :love::love::love:

@adelmiina_ ollaan nyt oltu siis yksityisellä hoidossa niinkuin aina. Julkinen ei meitä suostu hoitamaan.

@justhope :cry: eikä. Voimia.

Kävin tänään taas klinikalla. Tämä oli nyt lääkärin mieliksi pistetyt neljä iltaa Menopuria 300 yksikköä. No tilannehan oli, että siellä oli yksi 26 mm follikkeli ja kaikki muut 6 mm. Sekin mikä oli maanantaina 12 mm oli kutistunut 8 mm. Eli keskeytettiin.
Lääkäri suunnitteli ensi kiertoon uuden hoidon, josta olen nyt ristiriitaisin mielin. Vaihtoi lääkkeen toiseksi, nyt määräsi Pergoverista. Siitä ei ole mitään kokemuksia tai muistikuvaa, että joku olisi kirjoittanut siitä jotain täällä. Onko siis kokemuksia?
Olen tosi turhautunut lääkäriin, mutta nyt muutti annoksen isommaksi ja lääkkeen eriksi niin tekisi sitten kuitenkin mieli vielä kokeilla tämä kerta täällä. Tavallaan sitten kun tulee näitä keskeytyneitä kiertoja niin tulee myös vähän alennusta. Enpä tiedä, jaksaisiko vielä nyt ennen joulua sitten kuitenkin kokeilla. Olisiko se vaikka meidän jouluihme tai joululahja tulossa. Jos toivonsa nostaisi kattoon näin valoisan vuoden ajan kunniaksi :):):) Tai ainakin yrittäisi.

Eikai muuten keskeytyneitä kierroksia lasketa hoidoiksi, onko ne vaan keräykseen johtavat? Eli kai tää 4. IVF alkaa kolmatta kertaa? Ainakin noin niinkuin Kelan silmissä?
 
@gemmy Mulla on ollu kahdessa hoidossa pergoveris, ja ainakin alkioiden laatu oli keskimäärin parempaa kun menopurilla, vaikkei onnistuneita raskauksia sillä saatukaan. Hedelmöitys/ jakaantumisprosentti tais olla vähän heikompi, mutta eihän se määrä vaan laatu.. Sen sijaan menopurilla on tehty 2 hoitoa 7:stä ja kuinka ollakaan, niillä kerroilla on tullu kaikkein paskinta laatua. Monillahan käy juuri päinvastoin..
En tiedä onko pergoveriksessa nykysin muita annoskokoja kun 150iu, mutta jos lisäannostusta tarvii, niin kannattaa varmaan kokeilla ihan pelkkää fsh:ta sisältäviä, niillä mulla on tullu parasta tavaraa ja onnistuneet raskaudet (bemfola ja elonva+puregon). Noissahan menopurissa ja pergoveriksessa on lisänä lh:takin, ja jälkimmäinen on synteettistä.

Käsittääkseni vain siirtoon johtaneet hoidot lasketaan, luulis kelan noudattavan samaa sääntöö?
 
kiitokset @Katti75 ja @daim1 Tässä kuoppaisessa tiessä sekä yhden kuolleen pienen pienen vauvan synnyttäneenä on myös miettinyt, että uskaltaako sitä lähteä uudelleen IVF-hoitoihin ja yrittämään. Yhtään keskenmenoa, komplikaatioita tms. tuntuu ettei enään kestäisi, mutta kai se aika hoitaa haavoja ja taas sitä olen jännittämässä mitä se testi näyttää.

Tsemppiä kaikille testailijoille ja punktioiden kanssa kamppailijoille. Jokainen lapsi on lahja, sitä ei ymmärrä kukaan muu kuin hedelmättömyyden kanssa kamppaileva, joten toivotan kaikille onnea!
 
Nimi# yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään

adelmiina_ #2012 #2 #tuhoutuneet johtimet #3. IVF/1. PAS
Anemonee #9/16# 1.# siittiöt nyt ainakin #2.ICSI tulossa
Annimiina89 #4/16 #2. #munanjohtimet tukossa # 1.IVF
Aurora #2015 #2 #selittämätön #1.IVF
Carinem #10/16 #1. #endo # 2.IVF
CherryPie85 # 8/2018 # 2. #selittämätön/matala AMH # 3.ICSI / 1.PAS
daim1 #7/16 #1. #selittämätön # 4. ICSI
Domi #4/12 #1. #selittämätön # 5.IVF/1.PAS
gemmy #08/2017 #2. #PCOS/korkea AMH#4.IVF
hillan_kukka #2013 #2 # siittiöiden laatu ja määrä #4. IVF/1.PAS
Ihanapa #3/15, #1. #siittiöt #2.ICS/3.PAS
JannaJ #-10 #2. #selit./1.tuuba/hiipuvat munas. #2.IVF (ekasta tyttö)
Jantzu #-15 #1. # siittiöt # 3.ICSI/4.PAS
julie_ #1/11 #1 #pco, siittiön laatu #1. IVF/ICSI
Katti75 #4/2018 #2. #ikä #3. IVF (ekasta tyttö)
KuuBe #2013 #1.#selittämätön #2.IVF/1.PAS
lapsettomuutta10v #1. #munatorvet/alkioiden laatu #2.IVF
Maravilla #2/15 #1. #selit # 3.IVF
Mariah33 # 05/13 #1. # selittämätön/ikä # 2.ICSI
Millionnea # 2012 # 2 # siittiöt? munasolut? # 2. ICSI
Nennalii #2012 #1. #selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu # 2.ICSI
Neppari123 #2015 #2 #selittämätön #2.IVF #1.PAS
Ninnupinnu #6/16 #1. #selittämätön # 4.IVF/1.PAS
Nipsu_78 #9/17 #1. #ikä/muu tuntematon syy
#3. IVF
Noran # 1/18 # 2. # munanjohtimet poistettu # 2.IVF 3.PAS
Orapihlaja89 #-16 #2. #siittiöt # 1.IVF 1.PAS
Piikkinen #12/16 #2. #matala amh+ikä+endo+perussairaus # 4.IVF
Rusakkonen #1/2017 #1. #ikä # 5.IVF/ICSI 2.PAS
Summerblues #2/16 #1. #selittämätön # 1.IVF/ICSI
Taival #8/15 #1. #siittiöt # 2.IVF/ICSI 1.PAS
Toivo2016 #3/13 #1. #ikä, johdin poist. ym # 6.IVF
Tuimatar #10/2016 #1. #selittämätön/ siittiövasta-aineet #1. IVF
Uneksija17 #4/15 #1. #pcos/selit. # 1.IVF/2.PAS
vipe1986 #9/18 #3. #endo ja siittiöt # 2.ICSI 2.PAS
Wintersun #12/10 #siittiöt # 1.IVF/ICSI tulossa

Piinailijat:
hillan_kukka
2.11. (5pv)
adelmiina 2.11. (5pv)
justhope 2.11. (5pv)
vipe1986 8.11. (4pv)
Lallastiina 11.11. (3pv)
Rusakkonen 9.11.
Ihanapa 10.11. (4 pvä)
NEppari123 7.11



:love: Plussat 2017 :love:
Loka:
Siida 2.ICSI/1.PAS (2x3pv)
Mishala 2.IVF (5pv)
~SeaWind~ 1.IVF(5pv)
kiuski 2.ICSI/1.PAS (5pv)
maljakko 3.ICSI 2.PAS (5pv)
Marras:
marrasmai 5.ICSI (5pv)
Joulu:
Zoona 2.IVF/3.PAS (3pv)
gemmy 3.IVF/1.PAS (tm)
Domi 4.IVF/1.PAS (tm)
lullaby 7.IVF (5pv)
Daim1 1.ICSI/1.PAS (tm)

:love: Plussat 2018 :love:
Tammikuu:
Ravishing (luomu)
An1z81 1.IVF 1.PAS (tm)
Choco coco 1.IVF 1.PAS (5pv)
joskusvielä 3.IVF PAS (6pv)
Helmikuu:
Piinailija 2.IVF/ICSI (kem)
Iiris80 1.IVF (5pv)
kop kop 1.ICSI 3.PAS (5pv)
Maaliskuu:
Amagara82 2.IVF 2.PAS (6pv)
Jantzu 3.ICSI (kem)
Huhtikuu:
Ckk 1.ICSI (5pv)
Toivo2016 6.IVF (kem)
mmmoi 1.ICSI 3.PAS (5pv)
Jantzu 3.ICSI/1.PAS (ku)
kettuperhe 1.IVF (2x3pv)
An1z81 1.IVF/2.PAS (5pv)
Toukokuu:
Voyage 2.ICSI (ku)
Miitta37 1.IVF/1.PAS (5pv)
Kesäkuu:
Toiveikas81 3.ICSI (5pv)
Fainatus 1.IVF/1.PAS (4pv)
Heinäkuu:
Ismundo 1.IVF/2.PAS (5pv)
BabyMaybe (luomu)
Elokuu:
-dino- 2.IVF/2.PAS (6pv)
Syyskuu:
Ihanapa 2.ICSI/1.PAS (3pv) (km)
rouvaNiisku 1.IVF/2.PAS(4pv)
Sunflower33 1.IVF/1.PAS (3pv)
Mandala 2.IVF/2.PAS (5pv)
Nipsu_78 2.IVF/1.PAS (3pv) (km)
atvk87 1.ICSI/2.PAS (5pv)
Lokakuu:
love- 3.IVF/ICSI/1.PAS (5pv)[
 

Yhteistyössä