IVF-hoitoja syksyllä/talvella aloittelevat

Hei!

Minäkin tulisin mukaan :wave:
Jonotusta on takana reilu vuosi, vauvahaaveita jo monen monta vuotta, mutta nyt alkaa viimeinkin jotain tapahtumaan.

Minulla on 9v. poika. Olen nyt uudessa liitossa ja ikää minulla on 29v.
Mieheni kanssa ollaan aina tiedetty, että apua tässä asiassa tullaan tarvitsemaan, malttia on jonossa olo vaatinut, mutta niin sitä vaan ollaan tässä pisteessä, että tänne haluaisin tulla juttelemaan =)

Mulla on huomenna Procren pistos edessä ja syyskuun alkupuolella alkaa sitten piikittelyt. Pitkähoitokaava ja ICSI hoito.

Mut nyt nukkumaan, öitä :wave:
 
Tervetuloa, kerällä!

Noista lääkekustannuksista vielä, että onneksi kalenterivuosittain on Kelan lääkekatto, joka on tänä vuonna jotain 670 euroa + rapiat. Kun se täyttyy, jokainen lääkeosto maksaa vain 1,5 € loppuvuoden ajan. Mulla oli kesän alussa ostoja reilun 200 €:n edestä (tuon voi jokainen tarkistaa Kelan sivuilta, pankkitunnukset tarvitaan), eli ekasta hoidosta tuo katto mulla jo täyttyy. Lääkeostokset kannattaa keskittää samaan apteekkiin, niin seuranta on helpompaa. Ja jos mahdollista, mieluusti isoon apteekkiin (esim. Yliopiston), joissa on varmimmin aina lääkkeitä varastossa.

Jjep, täällä kp 1, iltapäivällä soitto polille siis. Jos mennään pitkällä kaavalla, niin sumuttelut alkaa siis 3 viikon päästä.
 
Meidänhän piti aloittaa ens kierrosta, mutta kuinka kävikään...

Mun kierto oli just sopivassa vaiheessa, joten piikitykset aloitetaankin jo tänään! Punktio ois ens viikon perjantaina ainakin näin alustavan arvion mukaan ja siirto sit seuraavana maanantaina. Iih!

Ihan mahtavaa, kun päästään vihdoin etenemään, vaikka oli tämä kesätauko kyllä todella hyvä juttu mielenterveyden kannalta :)
 
lumileopardi, ollaan kaikki samassa veneessä anyway, kumpaan tahansa päädytkin. :) Mulla on tänään ihan samanlainen "säälittävä raskaaksi haluava nainen" -fiilis. Noh, ei menkkojen eka päivä ikinä kovin hehkeeltä tunnu fyysisesti tai psyykkisesti.

jadekivi, positiivisia uutisia siis! Yay! :D Elikkä siellä ilmeisesti edetään lyhyellä kaavalla? Millähän perusteella ne yleensä päättää tuon kuinka aloitetaan eka hoito? Me ei oikeestaan siinä IVF-keskustelussa käyty edes läpi lyhyttä kaavaa, joten jotenkin oletan, ettei se tule meidän kohdalla sitten kyseeseen. Sitten lääkärin pakeilla sekin selvinnee...

Jooh, kävi kuten pelkäsinkin enkä päässyt iltapäivän puhelinaikana läpi. Nyt on ekaa viikkoa kesän jälkeen polin soittoajat taas käytössä, joten voi kuvitella, että ruuhkaa on. No, onneks mulla ei tässä mikään hengenhätä ole, pitää huomenna herätä aamulla pommittamaan uudelleen. Jospa jo huomenna lykästäis ja saisin sen ajan sovittua. Tuo soittaminen on kyllä aina tosi stressaavaa, kun aika usein siinä samalla on niin monella muullakin sinne asiaa. :stick:

Muoks: Ainiin, pitäiskö meidän jonkinmoinen lista tämän pinon porukasta vääntää? Osaisko joku? Vois ottaa mallia aiemmista vastaavien pinojen listoista.
 
Viimeksi muokattu:
Rowan,
ymmärtääkseni meidän klinikalla suositaan lyhyttä kaavaa, ja sama käytäntö on kai useimmilla muillakin yksityisillä? Meille sanottiin että pitkää kaavaa käytetään lähinnä silloin, jos hoidon ajoittaminen tiettyihin päiviin on tärkeää tai jos lyhyellä kaavalla ei olla saatu hyvää vastetta.

Julkisella taas käytetään pitkää kaavaa useimmiten, koska siellä ei pystytä tekemään näitä rankempia hoitoja samaan tahtiin kuin yksityisellä. Ei ole tarpeeksi resursseja.


Ja mä voin kyllä tehdä listaa jos joku muu ei halua? :)
 
huh huh!! kylläpäs jännitti tänään, vaikkakin aika lailla turhaan.. Ensimmäinen käynti siis lääkärillä takana IVF:n suhteen..
Oikeella munasarjat ultran mukaan aika pikkuiset, eivät ehkä toimi niinkuin pitäisi, vasemmalla kuulemma ihan normaalit.
ja sitten niitä IHANIA päivämääriä, pitkällä kaavalla siis täälläkin mennään, vaikka yksityisellä puolella hoidossa ollaankin. Sumuttelut (Synarela) alkaa 1.9 ja pistokset (Puregon) sitten 12.9, ja punktio ja siirto olis sitten viikolla 39.. =)
 
Kiitoksia vastauksistanne hoitojen kustannuksista. Näin arvelinkin että lääkekustannukset jää itselle.
Viitsisikö vielä joku viisaampi vastailla, että mistä johtuu pitkän ja lyhyen hoitokaavan ero, ts. minkälaisissa tapauksissa riittää lyhyt kaava? Vaikka lienee sekin riippuvainen lapsettomuuden syistä?
Tee vain jadekivilistaa, jos viitsit!

Täällähän alkaa monella pian tapahtua!!!:wave:

Niin ja mitä tietoja listaan laitetaan?:confused:
 
Viimeksi muokattu:
Plaah. Meidan piti aloittaa tan viikon torstaina syomaan sita 3 viikon e-pilleri kuuria (pitka kaava kai alkaa niin), mutta menin sit mainitsemaan etta on harrastettu luomuseksia ja viikonloppuna oli kierron puolivali ja ovulaatio oireet. Nyt sit siirtyy tod.nak. kuukaudella eteenpain koko hoito ja turhautumis asteet nousi taivaisiin. Ei olis voinut totakin asiaa jostain etukateen saada tietaa. Siis ok, jos olis raskaana niin kyllahan nuo hoidot ja tutkimukset olis huono juttu sille pienelle, mutta eikohan tassa oo luomusti yritetty kaks vuotta kohta ja mitaan ei oo tapahtunut. Plaah Plaah

Tsemppia minulle. Ja kaikille muille tietenkin :)
 
Heipparallaa!!
Vieläkö mahtuu mukaan?
Vähän taustatietoja.. Mulla leikattu n.1 1/2v sitten todella paha endometrioosi, ja lapsitoive lähetettiin reilu vuosi sitten..Eli ei olla sinänsä "kauaa"yritetty,verrattuna vuosia yrittäneisiin, mutta pitkä ja kivinen tie tämä on siltikkin ollut!

Huhti-toukokuussa tehtiin 1.IVF-hoito, josta tuloksena siirtopäivänä yksi ainoa hed.munasolu, pakkaseen nothing. Ja alle parin viikon piinailun jälkeen kamala itkupotkuraivari, en ees testiä saanu tehä kun alko vuoto jo pari päivää ennen testipäivää :kieh:

sovittiin sitten että syksyllä (lokakuu?) suunniteltais seuraavaa hoitoa.
Olin jo ihan varma että varmasti menee marraskuulle ainakin, julkisella kun ollaan, mutta kuinkas sitten kävikään....
Tänään soitin ivf-hoitajalle ihan vaan että kyselen alustavia aikatauluja (lomien takia), ja sano että juttelee lääkärin kanssa ja soittaa viimistään huomenna. no eipä menny puolta tuntia kun soitti, ja sano että lauantaina alotan Terolut-kuurin viikoksi, sitten seuraavalla vkolla alkaa pistokset, ja punktio ja toivottavasti siirto on JO viikolla 37!!!

Toisaalta jännittää ja vähän melkein pelottaa kun tosiaan olin varautunu että vähintään sen 2kk saa ootella enneku päästään mitään ees suunnitelee.
Punktiota pelkään aivan kamalasti, viime kerralla sattui niin paljon että tuskanhiki valui ja teki mieli potkasta sitä lääkäriä joka jalkovälissä ronkki, ei auttanu kipulääkkeet mitään vaikka koko ruiskun laittovat, johtuen ehkä myös siitä että vasen munasarja on aikaslailla täynnä endoa..

Mutta nyt tulee niin pitkä sepustus että paree lopettaa nää löpinät ja toivotella
MEILLE KAIKILLE OIKEIN PALJON VAUVAONNEA TULEVAAN SYKSYYN!! :flower:
 
Huomenia kaikille.

Tervetuloa Ööpö :wave:

jadekivi, hieno, että asiat lähti rullamaan ja pistelyt alkaa :)
Mulla oli kans suunnittelukäynnillä kierto just passelissa vaiheessa, mutta lyhyt kaava ei onnistunu juurikin tämän ilmeisen resurssipulan takia, julkisella puolella ollaan ja täältä maalta asioidaan keskussairaalaan, josta meidät sitten lähetetään Tampereelle punktioon ja siirtoon.
Lopulta kun lääkäri oli kalenteriaan moneen kertaan laskenut ja Tampereelle menevien listaa tutkaillut, meille löytyi pitkällä kaavalla paikka :D

Nonna76 onnittelut päivämäärien saannista :)

Dreamer74 Tsemppiä sinullekin!

Eilen pistelin Procrenin, pistoskohta ärtyi kyllä, muuten ei mitään tuntemuksia vielä ole, niitä kai tuleekin sitten vasta myöhemmin jos on tullakseen? Monella on täällä ne sumut, samalla periaatteella kai toimivat?
 
83yrittäjä heh, mun mielestä Synarelasta tulee erikeepperin maku. En siis ole sitä syönyt, enkä impannutkaan :LOL:, muta sellainen mille se "tuoksuu". Ei ole kovin herkullista, ja olin "onnellinen" kun sumuttelut loppui. Ennemmin käytän limalugeja :D.

Keräilijä81 tervetuloa joukkoon jonottamaan :wave:. Sitä jotenkin liian usein kuvittelee, että yhden lapsen saatuaan niitä sitten vain tehdään lisää. Jaksan kuitenkin uskoa että saatte vielä toisen käärön "aikaiseksi", onneksi olet vielä nuori. Sitä varmaan eniten tulee ajateltua tuota ikää, kun itse juoksee dynamiittipötkö takapuolessa, iän puolesta siis...:D.

Lumileopardi, ei kai täällä ollut mitään erottelua yksityisen tai julkisen suhteen. Terveoloa vaan täällä :)

Nonna76, on tosiaan helpottavaa kun vihdoin pääsee tosi toimiin! Onnea matkaan!

Dreamer74, meille kyllä taidettiin mainita että ehkäisyä pitäisi käyttää juuri tuossa kohtaa kiertoa, ja jossain lapussa lukikin jotenkin sellaista. Me autuaasti unohdettiin se, ja kaverikin kyseli, että meinaatkos kertoilla lääkäreille. Jätin kertomatta, mutta kyllä sitä koko ajan jännitti että jos se nyt sitten olisikin tapahtunut luomuna tässä kierrossa, ja hirvitti vetää kuitenkin Synarelaa. Siinä kun luki että: ei ole tutkittu vaikutusta raskauden aikana. Pahimmissa kuvitelmissani ehdin jo kuvitella vaikka mitä, abortista lähtien. Mutta onneksi tälläkertaa, niin eihän meidän kohdalla mitään luomua koskaan tapahdu. Vähän olisin itsekin toivonut enemmän painotusta tuolle ehkäisyn käytölle, jos se kerran niin merkittävää on. Tässä kun ei ole ollut ehkäisyä neljään vuoteen, niin ei sitä oikein tule mieleenkään käyttää, ja tuosta kerrastakin oli jo pari kuukautta kun se meille kerrottiin. Muistin sitten vasta jälkeenpäin hämärästi siitä.

Tosi harmi nyt että teillä hoidot siirtyy, mutta etpä ainakaan joudu käymään läpi noita samoja tuskia mitä minä kävin. Ei ollut kovin hauskaa. Sitä vauvaa kun toivoo niiiiiiiiiin kamalasti, ettei varmasti ikinä antaisi itselleen anteeksi jos tekisi jotain mokia joista on kovasti haittoja, joko lapselle, tai joutuisi käymään läpi abortin. Yöks ja kauhistus!

Ihania uutisia Ööpö ja Jadekivi! Tässä jotuu niin paljon piinailemaan ja odottelemaan, että nuo hoidon aikaistumiset ovat aivan mahtavia uutisia. Ja ihanaa saada lisää seurattavia tänne! Ja

Ööpö
(ihana nikki :D), höpötä sen minkä kerkeät. Mun mielestä ainakin on paljon mukavampaa kun tänne on tullut tekstiä, ja mielelläni luen muiden ajatuksia.

Kerällä81, luin sun nikkis tosi pitkään "Keräiliä81", tai "kerjäilijä81" :D. Mulla ei kyllä ole mitään lukihäiriötä. En siis tiedä miksi noin. Mulle ei kyllä tullut mitään kipuja pistokohtiin milloinkaan, vaikka annokset oli 200 puregonissa. Mutta eipä ole kokemuksia Procrenista.

Itsellä kaikki on kuten ennenkin, ei oikeastaan mitään tuntemuksia. Yritän keräillä voimia pettymyksen kohtaamiseen. Eivät nämä piinapäivät ole olleet mitenkään mukavia, kun sitä jotenkin antaa toivon mennä hieman yelmmäs kuin insseissä. Onhan näissä jo paljon isommat onnistumisprosentit. Jonkin verran on siis sellainen "kissa pistoksissa" olo koko ajan. Eli pienetkin ulkopuoliset ärsytykset tuntuu nyt isoilta, ja työskentelen niiden pitämiseksi sisällä.
 
Joku naputteli tuossa kysymystä miksi joillain pitkä ja joillain lyhyt. No meille ei annettu lyhyttä vaihtoehtoa lainkaan koska pitkällä voidaan meidän tapauksessa saada enemmän rakkuloita aikaan. Meillä siis munasarjat hiipumassa (vaikka ikää on se 27 vasta) ja muniksia tuskin tulee kovin montaa. Pitkä kaava myös varmistaa vielä paremmin että ei lähde yksi kasvamaan johtavaksi folliksi.
 
jadekivi, kiitti tiedosta! =) En osannut itse tuota ajatellakaan, että julkisella tehtäis nimenomaan pitkällä kaavalla mieluummin, kun siinä saadaan helpommin päivät ajoitettua. Omalla kohdalla oon aatellut, että pitkä sopis paremmin, kun mulla oma kierto vähän heittelee ja itselle ois ehkä vähemmän stressiä kun tietää tarkemmin mitä milloinkin tapahtuu. Vaikka onhan tuo pidempi prosessi ja enemmän joutuu hormoneja käyttämään. Ois kiva, jos viitsisit sen listan tehdä! :) Sit tietty varmaan jokainen vois ite omalta kohdaltaan päivittää sitä kun tilanteet kehittyy. Pitäiskö siihen sit laittaa vaikka mones hoito (esim. 1. IVF/ICSI) ja ajankohta (esim. lokakuu) Ja kun viikot/päivät on tiedossa, vois lisätä esim. punktio- ja siirtopäivät? Ja sit vois olla siirron jälkeen piinailijoiden lista, johon tulis testipäivä. Ja tottakai se toivotuin, eli plussanneet johon toivottavasti kaikki päästäisiin mahdollisimman pian? Ehdotelkaa muutkin millainen lista vois meillä olla! Tää miun ehdotus oli aika suoraan matkittu tuolta kevään/kesän hoitolaisista. :)

Nonna, hei huippua, kun pääsettekin jo ihan kohta aloittamaan! :) Jos meillä menee niinkuin ite oon laskeskellut, alkais Synarela kp 21 (jos se tulee mulle) 5.9., eli pikkuisen teidän perässä sit oltais liikenteessä. Mutta pitää nyt eka siellä lekurilla käydä, ei nuolaista ennenkuin tipahtaa. :D

Hilda, ollos hyvä. :) Itsekin mietiskelin noita lyhyen ja pitkän kaavan syitä. Olittekos te julkiselle vai yksityisellä aloittamassa? Ilmeisesti siis ainakin siitä riippuu, eli jos julkisella niin ehkä se pitkä kaava ois tulossa.

Dreamer, no voihan kökkö! : / Tuo ois tosiaan ollu varmasti kiva tietää etukäteen, ni ei ois enää viivästyksiä tullut. Mut toisaalta on se niinkin kuin Susirouva sanoi, että ei sit tarvii murehtia taas yhtä asiaa, että entä jos oiskin se plussa tullu (vaikka se tässä vaiheessa tuntuukin niiiiin epätodennäköiseltä) ja sit vetää sellasta lääkettä mitä ei sais ottaa... Laiha lohtu varmasti, mutta parempi kuitenkin siis tietää tuosta. :hug:

Ööpö, oho teillähän etenee vauhdikkaasti! :) Onko tuo sit joku pitkän ja lyhyen välimuoto vai mikä kun Terolutia otat viikon verran..? Hui, sulla on ollut tosi ikävä punktiokokemus, mutta olen kuullut sellaisistakin tapauksista, että vaikka ois eka kerralla ollut kivulias, niin toisella kerralla on voinut olla ihan kivutonkin. Toivottavasti sulle käy nyt myös niin. Mie pelkään sitä punktiota myös, vaikka ei ole edes kokemusta siitä vielä...

kerällä, juu sama lopputulos tuolla Procrenilla on kuin sumuillakin (esim. Synarela), mutta tuo piikki siis taitaa olla vain kertaluontoinen juttu (?). Synarelaa pitää käyttää aamuin illoin olikohan se nyt pari viikkoa vähintään (korjatkaa viisaammat jos oon väärässä). Eli periaatteessa luulis, että tuo piikki ois silleen helpompi, kun ei tarvii kuin kerran laittaa. Taas paha sanoa, kun ei oo vielä omaa kokemusta kummastakaan. :confused:

Susirouva, milloinkas sulla se testipäivä olikaan? (Joo se lista ois ihan kiva niin ois helpompaa ja nopeempaa aina tarkistaa teidän kaikkien tärkeät tapahtumat ja ajankohdat. :D) Voisko tää syksy alkaa paremmin kuin heti plussauutisilla? Ei varmasti. Kovasti peukkuja siis siihen suuntaan! =)

83yrittäjä, joo itekin oon aatellut, että ehkä omalle kohdalle tuo pitkä sopis paremmin. Tosin minusta ei ole vielä tähän mennessä oikein vikaa löytynyt (miehen simpoista on), mutta jotenkin luottaisin tuohon pitkään kaavaan omalla kohdalla paremmin. Mutta kaipa ne lääkärit tietää parhaiten kun sinne asti päästään.

ON: Sain tänään viimein varattua ajan lääkärille, ensi keskiviikoksi. Vähän harmittaa ajankohta, kun aloitan työt maanantaina ja jo heti keskiviikkona joudun lähtemään töistä vähän aiemmin tuon takia. Mutta hoitaja sanoi, että miun olis hyvä tulla jo ensi viikolla, niin saatais suunnitelmat tehtyä ja aloitettua mahdollisimman nopeasti. Onneks töissä tiedetään tilanne (tai siis keväällä ainakin tiedettiin miun polikäynneistä), joten helpompi mennä sit sanomaan näistä.
 
Viimeksi muokattu:
Hei kaikille :wave:

Täällä olisi kans yksi IVF-hoitoja aloitteleva. Meikäläisellä ikää 40 vuotta, ja ikä alkaa painaa, mikä näkyy hormonitasoissa. :( Hoidot yksityisellä puolella, koska Vaasassa on julkisella vuoden jono, ja lääkärin mukaan "silloin voi olla jo myöhäistä". Pitkällä kaavalla mennään, ja aloitus olisi 1.9. Reseptit tulivat postissa eilen, käyn työpaikan lähellä olevalla lääkäriasemalla kontrolliultrissa ja varsinaiset toimenpiteet tehdään Tampereella.
 
Rowan79 Hoitaja sanoi että noilla Teroluteilla saadaan aikaan tyhjennysvuoto, ja sit pääsee 0-ultran jälkeen pistelemään. Miule ei oikein oo ihan selvillä itelläkään että onko tuo nyt se lyhyt kaava, keväällä oli ainakin toooosi pitkä hoito, ekana 3kk Zoladexiä ja sit sumut,pistokset ym.
Mutta kovasti oon iloinen ettei nyt tarvii mitään vaihevuosia kärsiä,oli tuon Zolan aikana aikamoista kidutusta elämä, sekä miun että etenkin miehen :ashamed:

Kerällä81 Mie kans yhdyn susirouvan sanoihin, oon koko ajan kans lukenu sun nikkis "keräiliäks" :)

susirouvalle Voimia piinailuun!!:flower: Todellakin nimensä mukaiset päivät!!
 
Mä en osaa laittaa näitä keskitetysti, joten käykö näin? Nopeasti vaan selasin ketjun läpi, joten tarkastakaa nyt onko omat tietonne oikein :$

Palailen paremmalla ajalla kirjottelemaan enemmän. Nyt on tehtävä ruokaa
;)

****************************************************


Hoitolaiset:


83yrittäjä
.....1.IVF.......lokakuu?
Dreamer74......1.IVF.......syyskuu?
Euphonia.......1.IVF.......syyskuu
Hilda80........1.IVF.......?
jadekivi.......1.IVF.......elo/syyskuu
kerällä81......1.ICSI......elo/syyskuu
MiiJane........1.ICSI......lokakuu?
Ninnu77........1.ICSI......heinä/elokuu
Nonna76........1.IVF.......syyskuu
Rowan79........1.IVF.......syys/lokakuu
susirouva......1.IVF.......elokuu
Tuuli 1976.....1.IVF.......elokuu
Ööpö...........2.IVF.......elo/syyskuu



Testipäivät:


Ninnu77
..........22.8


Plussat:

:heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ööpö;24428998:
Rowan79 Miule ei oikein oo ihan selvillä itelläkään että onko tuo nyt se lyhyt kaava, keväällä oli ainakin toooosi pitkä hoito, ekana 3kk Zoladexiä ja sit sumut,pistokset ym.

:LOL:

Mutta kovasti oon iloinen ettei nyt tarvii mitään vaihevuosia kärsiä,oli tuon Zolan aikana aikamoista kidutusta elämä, sekä miun että etenkin miehen :ashamed:

:LOL:, kiitos nauruista, tuli tarpeeseen :D.

Kerällä81 Mie kans yhdyn susirouvan sanoihin, oon koko ajan kans lukenu sun nikkis "keräiliäks" :)

:LOL:

susirouvalle Voimia piinailuun!!:flower: Todellakin nimensä mukaiset päivät!!
Ja kiitos!
 
****************************************************
Hoitolaiset:

83yrittäjä.....1.IVF.......lokakuu?
Dreamer74......1.IVF.......syyskuu?
Euphonia.......1.IVF.......syyskuu
Hilda80........1.IVF.......?
jadekivi.......1.IVF.......elo/syyskuu
kerällä81......1.ICSI......elo/syyskuu
MiiJane........1.ICSI......lokakuu?
Ninnu77........1.ICSI......heinä/elokuu
Nonna76........1.IVF.......syyskuu
Rowan79........1.IVF.......syys/lokakuu
Tuuli 1976.....1.IVF.......elokuu
Ööpö...........2.IVF.......elo/syyskuu
Jag78...........1.IVF.......syyskuu


Testipäivät:


Ninnu77
..........22.8



Susirouva
..........23.8




Plussat:

:heart:
 
Viimeksi muokattu:
Olipas se hankala päivittää, siis tuo lista.

ON: Reilu viikko piikittelyn alkuun, menopurit on jo odottamassa kun niiden toimiteuksessa on kuulemma ongelmia... Töissä en ole puhunut mitään, katotaan kun kierto alkaa jos saisin esimiehelle jotain kakistettua :/ Ajattelin myös jossain salilla/jumpassa kuitenkin jonkun verran käydä, miten muiden liikunta ? Toki punktion jälkeen lepäilen mutta kai jotain kevyemmin voi liikkua ? 11 hoidot pinossa kirjoittelinkin enemmän peloista.

Tsemppiä piinailijat =)
 
Heips,

Mä haluun tunkee myös itseni tähän pakkaan.
Meillä yrityksiä on takana jo 4 vuotta. Keväällä tehtiin ekat hoidot vasta eli 4 x Inssi, eikä tuottanu yksikään mitään tulosta. Ens viikolla alottelen piikitykset ja ekat ultrat. Eka IVF hoito siis syyskuun alussa. Ja tosiaan selittämättömiä ollaan. Tää eka IVF tehään nyt yksityisellä mutta ollaan jonossa koko ajan myös julkiselle. Julkisen jono on sen 6 kk joten suunnitteluaikakin vasta joulukuussa.
Ei enää jaksanu ootella niin päätettiin välissä käydä koittamassa yksityisellä jos vaik tärppäis=)

Täytyy sadepäivän iloksi kahlata tän pinon jutut läpi=)

Tsemiä kaikille!
 
Kiitos Jadekivilistasta!

Rowan79: Julkiselle ollaan menossa hoitoihin, ensikäynti lokakuussa, jatkoa toivottavasti mahdollisimman pian! Odotuttaa ja pelotuttaa tasapuolisesti!!!

Oletteko te etukäteen pohdiskelleet, että mitä, jos eka/toka hoitokierros ei tuo tulosta, kuinka moneen hoitoon luulette olevanne henkisesti valmiita menemään?
Itse tulen tätä miettineeksi useastikin... Varmasti jatko riippuu paljon siitä, kuinka rankkoja hoidot itselle on. Tällä hetkellä tuntuu, että julkisen puolen "anti" katsotaan ja sitten saa olla, mutta ehkä mieli voi matkan varrella muuttuakin, mene ja tiedä...:p

Pian päästään jännäilemään ekoja plussia!!!:heart:
 
lumileopardin voi myös lisätä tähänkin listaan.:wave: Heilun myös tuolla alkuvuoden ketjussa, mutta tää varmaan tulee olemaan tulevaisuus myös mulle. Eli pyrin pääsemään IVF hoitoon loka/marraskuussa, jos joku päivittää tuota listaa niin mut voi laittaa sinne kanssa. Ja kyseessä on 1.IVF
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä