***Joulukuiset lumihiutaleet 2010-ELOKUUSSA***

Mulla mittasi toissapäivänä neuvolalääkäri tuon sf-mitan ja se oli 21cm, eli ylärajoilla mentiin. Sanoi juurikin tuota, että on ihan normaalia tässä vaiheessa ja tasoittuu yleensä jahka raskaus etenee pitemmälle.

Karvankasvua olen huomannut eniten mahassa :D Onneksi karvat ovat vaaleita, joten ei näytä ihan kamalalta ryijyltä. Säärikarvoja en ole leikannut ikinä, koska omaan tosiaan niin vaalean karvoituksen, ettei sitä kukaan huomaa (ja olen hieman laiska trimmaamaan muuta kuin kainalokarvoja). Myös haaleanvaalea mahan keskiviiva on ollut näkyvissä jo pitkään.

Vauvatarvikkeita ei ole tullut hommattua vielä oikein muuta, kuin hieman vaatteita, lauantaina olisi tarkoitus käydä Ikeassa katselemassa pinnasänkyä. Vaunuja ja turvakaukaloa olen kuolannut netistä, hieman kiinnostaisi nuo Oran Taigat pehmeällä kantokassilla, sattuuko kellään olemaan kokemusta ko. vaunuista, ovatko hyvät? Ainoa huono puoli noissa on se, että ovat melkoisen painavat, mahtaako niitä saada roudattua helpolla portaita ylös kolmanteen kerrokseen? :/ Voipi olla, että jäävät verkkokellariin säilytykseen ja partsille hommaamme sitten hieman kökömmät päikkärivaunut...

PinguPongu 22+3
 
Pingu mulla on Oran Jovi Airit ja olen ollut enemmän kuin tyytyväinen tuon kuopuksen kohdalla!! Tosin, asumme maalla ja näihin olosuhteisiin tarvitaankin tuollaiset kunnon vaunut;)
Mutta siis voin kyllä suositella tuota Oraa merkkinä! Mulla on myös Oran Io matkarattaat ja nyt tulossa sitten näille pienimmille Oran Landit (tuplat). Olen niin tykästynyt että en halunnut vaihtaa muuhun merkkiin!=)

Hmm..karvat kasvaa kyllä täälläkin:whistle: Ainakin kainaloissa ja pimpsukassa tuntuu olevan kovinkin kiivasta:rolleyes:
Säärissä kaiketi ennallaan, en ole kyllä hetkeen ajellut!! Valkoiset villat peittelee myös minun masua...onhan se hyvä talveen varautua;):LOL:

Ja hei, rv 23 poooks!! Sen kunniaksi vähän rentoutumista kampaajalla:D
 
Hei! Liityn nyt vasta tänne, mahtunee mukaan vielä? :) Esikoista odotellaan, LA21.12., ja naistenklinikalle vissiin ollaan menossa synnyttämään sitten - toiveissa oisi ollut Jorvi mutta koska riskiraskaus niin .... Poikalupaus ollaan saatu. <3
Rv23+3 ;)

Muita Espoosta?
Raskausaika ei ole ollut ihan sitä mitä kuvittelin - ihanaa oloa? :( ei todellakaan, rv7 alkoi pahoinvointi joka alkanut helpottamaan ihan kunnolla vasta rv20. närästys ollut kaverina ties kuinka kauan. pahoinvointiaaltoja tulee ja menee edelleen ... kauhea nälkä ja väsy koko ajan. painoa ei oo tulllut juuri lainkaan, nytkin olin laihtunut :/ vaikeuksia nukkua asennon takia ja suonenvetojen takia....
 
Noniin...vanhat tunnukset toimivat taas ja etusivun muokkaus on alkanut:attn:
Kovasti on tullut rajoituksia esim. kuvien suhteen (ilm. kuormittaa niin paljon) joten etusivu on nyt alkuunsa ihan pelkistetty!
Tietoja puuttuu paljon ja uusimmat ovat pudonneet listoilta pois! Joten pidetäänkö nimenhuutoa?!
Onpahan minullakin viikonloppuna tekemistä:D
 
Jee, vanha kunnon nimenhuuto!

Eli mukana ollaan. Azalea, la 25.12, tytön ultraaja mielestään pongasi, esikoinen on kyseessä, synnyttämään Kättärin Haikaranpesään, jos vaan kaikki menee hyvin ja tilaa h-hetkellä löytyy. Kiitos Jennyli, että jaksat päivitellä!

Jema85 teretulemast mukaan! Mä oon ainakin Espoosta ja musta neitoperho83 on kai kanssa (korjaa neito jos muistan väärin :D ). Ainakin neuvolan käytäntöjä ollaan vertailtu, kun samassa kunnassa käydään :)

Metsätähtönen joo hassua, miten on käytännöt erilaiset...meillä ei siis tosiaan eilen mitattu sf-mittaa vielä näillä viikoilla sen takia, että tilastoihin nähden ollaan lähes aina yläkäyrillä eli ei sen perusteella voisi sinne rasitukseen saada täällä lähetettä. Ikä lienee se ainoa selkeä juttu ja tietty jos edelliset lapset ovat olleet isoja jne.

Azalea ja Luru 22+6 taas kerran jollain 11 tunnin yöunilla...tänään siis ostamaan sitä rautaa!
 
Jokos Jennyli olet kyllästynyt päivttäjän-rooliin?! Vois olla välillä jonkun muunkin vuoro jos et enää halua sitä duunia hoitaa...

Mutta kuitenkin tässä tietoni uuteen listaan Cisu LA 13.12 synnäri K-HKS raskaus 1. tyttölupaus

Kiinnostaisko ketään jos FB:hen perustaisi vastaavan joulukuisten ryhmän?! Vai meneekö hankalaksi alkaa moneen paikkaan päivitteleen kuulumisia... Marraskuisilla taitaa ainakin olla naamassa oma ryhmänsä.

Ihanaa perjantai!!! :wave:

Cisu 24+4
 
nimenhuutoon myös me vastataan! elikäs mipe81, LA 21.12, TAYS ois synnärinä, kolmatta pukkaa, ja tyttöö lupailtiin ultrassa, varmistelen sitä vielä sitten kun tulee uus aika ultraan että vieläkö näyttää samalta ;)

..meillä junnulle iski kunnon tauti eilen, kuume kipus tonne 38 pintaan, veto ihan pois ja räkää tulee niin paljon että..harmittaa vaan kun huomenna on kavereiden häät mihinkä junnukin oli kovin mielellään tulossa mutta enhän mä sitä nyt voi sinne ottaa. äiti tulee hoitaan jäpikkää siks aikaa kun me muut mennään juhlistaan..toivottavasti nyt ois pikanen tauti...onneks ei sairasta usein, viimeks oli reilu vuosi sitten kipee mutta siitä tulikin sairaalakeikka ja sitä en nyt kyllä jaksais!
..mutta nyt päiväunille poitsulin kanssa! hyvät viikonlopun alut kaikille!!
 
kirjotin pitkän viestin, joka sit viime hetkellä katosi... :headwall:

Eli otetaanpa uusiksi: Nimenhuutoon tietoja Martta la 16.12, synnäri PKKS, 2. lapsi ja tyttölupaus

Töissä olen sinnitellyt.. luulen vissiin saavani jonkun urhoollisuusmitalin kun en älyä jäädä kotiin! Illat koskee mahaan ja selkään sekä ahdistaa rintaa yms. Mut aamut on ihan ok, niin tuntuu tyhmältä alkaa soitella saikkua. Ehkä mä ens viikolla viisastun..

Mipelle jaksamista pikkupotilaan kanssa, täällä riehuu oksutautia ja flunssaa joten oon kauhulla odottanu et millon meidän perheessä aloitetaan. Pikkumiehenkin vetää aina heikoksi ja voi vaan kuvitella miten huonossa hapessa itse olisin.. :(

Kirjotin paljon muutakin, mut en enää muista mitä.. Otanpahan taas uusiksi jossain vaiheessa!
Tänään jännä päivä, mennään pankkiin allekirjottaan lainapaperit ja sit alkaakin oman talon teko kunnolla edistymään!! :D

-Martta 24+1-
 
martta09 Saman asian kanssa mäkin täällä pähkäilen... Eli tuon saikulle jäämisen. Aamu on ihan ok yleensä mutta päivänmittaan pahenee. Mutta kun ei luonne anna periksi jäädä kotiin. Ja saako sitä saikkuakaan ilman lääkäri käyntiä??!!! Riittääkö pelkkä soitto?
 
Eilen sokerirasitus ja tulokset oli NORMAALIT:rolleyes:. Mulla siis jo rd-diagnoosi alkuraskauden sokerirasituksesta mut nyt arvot kunnossa, jeeee! Mun tiedot tuolla alussa varmaan onkin ihan kunnossa kun joulukuun alkupään ihmisiä olen!

Tänään rv 26+1
 
Tervetuloa mukaan Jema85! Ja jep, Espoosta täälläkin ollaan.

Kävin tänään neuvolassa ja verenpaine on edelleen matalalla. Sen lisäksi hemppa oli laskenut 117:aan ja terkkari suositteli raudan aloitusta :x Sf-mitta huiteli keski- ja yläkäyrän puolessa välissä (20cm). Sen sijaan painoa oli tullut vain 330g/viikko ja raskauden alusta alkaenkin vain 4kg. Pelkäsin jo pahempaa! Sokerirasituksesta unohdin kysyä, mutta ei siitä ainakaan mitään puhetta ollut.

Yritin myös kysellä noista vatsakivuista ja supistuksista, joita on jatkuvasti erityisesti istuessa (ja liikkuessa ja kumarrellessa...) + ensi viikolla alkavasta lomamatkasta, mutta yhtä ympäripyöreitä vastauksia sain kuin aina ennekin. Että kaikenlaiset kivut kuuluu asiaan ja jos istuessa supistelee niin voisin vaikka liikkua vähän enemmän. Ja kun kerroin, että kävellessäkin supistelee, niin ohje oli, että kävele hitaammin. Jep jep. Hiukan arveluttaa lähteä pitkälle lennolle ja pariksi viikoksi ulkomaille, kun ei tiedä mikä on normaalia ja mikä ei.

Lisäksi meilläpäin kaikki on niin keskitettyä, että neuvolassa ei tehdä mitään ylimääräisiä lääkäritarkastuksia, sairaalaan ei pääse ja terveyskeskuksen lääkärille voi halutessaan mennä jonottamaan, mutta siellä ei ole ultraa. Tai sitten voi mennä yksityiselle, jos kovasti huolestuttaa :mad: Loistavaa tämä julkinen huolto.

Eilen sairaslomalla vatsakivut ja supistukset helpotti, mutta tänään taas töissä alkoivat heti aamusta uudestaan. Taitaa mennä taas viikonloppu toipuessa.

Mulla on muuten myös aina välillä noita "heikotuskohtauksia" ja oon laittanut ne matalan verenpaineen piikkiin. Mutta nyt siis myös hemppa matala, joten sekin vaikuttanee. Portaiden kipuaminen on tosiaan silloin melko tuskaa : / Onneksi mies on ollut tosi ymmärtäväinen ja täyspalvelu pelaa silloin ruokahuollon yms. suhteen.

neitoperho & toukka 22+0 *POKS*
 
nimenhuutoon tulen minäkin!
Manna, LA 30.12. synnäri ei vielä varma (odotan maksusitoumusta)

(.) En ole ehtinyt kirjoittelamaan tänne taas. Eilen oli neuvola, kaikki hyvin sf mitta oli muistaakseni 18 ja painoa tullut 2,4kg alusta.
Mua on nyt kaikista fysioterapeutin antamista harjoituksista huolimatta alkanut koskemaan ihan tuhottomasti tonne lantioon. Yöllä ei meinaa saada unta kivun takia... ja kävely alkaa olla tosi hankalaa, kun kaikki keskivartalon luut tuntuu olevan ihan täysin paikoiltaan pois. Kävin sit taas siellä fysioterapeutilla joka sanoikin että mulla on vaan muutenkin nää alaselän/lantion luut niin liikkuvat ettei tarvitsisi yhtään lisää löystyä, mutta kun raskaus vaan saa sen aikaan...
Aika kurja olo kun näyttää siltä että loppuraskaus menee niin, jo tässä vaiheessa, etten pysty paljon liikkumaan. Esikoisen nostelut ja kantamiset kyllä vaikeuttaa tätä, kun just sellaista nostelua ei saisi tehdä, mutta mitä sitä voi kun on päivät yksin kotona eikä apua ole vasta kuin sitten kun mies tulee kotiin.

anteeksi valitus. Mua vaan on oikeesti masentanut tää aika paljon, toivoin niin paljon ettei olisi nyt jo alkanut nää kivut...

FB ryhmästä: muuten kiva idea, mutta kun esikoien kohdalla sellainen perustettiin niin tajusin, että sitä kautta kaikki tutut voi nähdä että oon sellaisessa ryhmässä ja sit sitä kautta käydä lukemassa näitä juttuja täällä. Kuitenkin yritän jonkun verran pitää anonyyminä niin että saa tänne kirjoittaa vapaammin.

Vauvatarvikkeista: meillä aika paljon jo löytyy. Mies väsäilee hoitopöytää (löysin netistä kuvan sellaisesta jonka haluan, ja hän tekee meille samanlaisen :heart:) Ja itse etsin kuumeisena vaunuja. Haluaisin ihan hirveesti easywalker duot mutta ne on vaan niin hullun kalliit... Oon niin kyllästynyt painaviin vaunuihin vaikka alkuun tykkäsinkin tosi paljon esikoisen emmaljungista, mutta nyt ehdottomasti haluan sellaiset jotka on kevyemmät ja joissa on kääntyvät etupyörät tarvittaessa. Noi easywalkerit ois unelmat, mutta niihin ei kyllä oo varaa uusina eikä käytettyinä löydy. Oon kans miettinyt vähän phil&Tedsejä mutta en oo varma siitä alhaalla olevasta sisaristuimesta.
Miten muuten muut joille on sisarusrattaat tulossa, pidättekö vielä tavalliset yhden hengen rattaatkin? En tajua mihin saadaan mahtumaan jos on molemmat käytössä, kun ei ole varastoa. Haluaisin myydä noi emmaljunga vaunut ja niistä sais varmaan rahaakin jonkun verran, mutta kuitenkin sit tarvii kakkoselle tavis vaunutkin silloin kun isosisko ei ole matkassa. Paitsi sit jos hankkis noi p&t:t....
 
Vaikka en täällä käykään kirjoittelemassa, niin lueskelen kyllä aina kun ehdin. Joten listoilla haluan pysyä edelleen :)

Nimenhuutoon: babar, la 22.12, toinen lapsi, tyttölupaus ja synnärinä Jorvi

babar 23+2
 
Cisu, kyllä saikkuun tarttee näytillä käydä lääkärillä tai hoitajalla. Nämä raskausjutut taitaa yleensä mennä lääkärihommiksi? Tietysti joissaki työpaikoissa voi olla, että omalla ilmoituksella voi olla poissa..mutta nämäki vaihtelee. Mulla itellä on ollu aina semmoset työpaikat, että omalla ilmotuksella ois muka saanu olla kolme päivää pois mutta käytännössä vaadittiin lääkärintodistus (tai sairaanhoitajan jos ei lääkärille päässy) ja ainoastaan pahapäisimmät akat sai olla omalla ilmotuksella pois:rolleyes: Mutta ehkä se on helpompi mennä suoraan lääkäriin, varsinkin jos pitenee sitten se saikku niin on heti asiat kunnossa.

Nimenhuutoon: Metsätähtönen, la 23.12., ensimmäinen ja tyttöOLO. Lupauksiahan en saanut suuntaan enkä toiseen. Synnäriä en välitä laittaa listoille.

Munkin mielestä tuo fb-ryhmä toisaalta on hyvä ajatus, mutta toisaalta just ite kans tykkään vähän anonyymina olla. Että hieman mietityttää. Ainakin se pitää olla hyvin salattu, ilmeisesti niitä voi salata jopa niin ettei sen ryhmän olemassaoloa edes tiedä ellei tunnuksia tms? En tiedä olenko ymmärtänyt oikein, en ole noita nykyisiä asetuksia juuri katellut.

Täällä on mustikkapiirakkaa kkumottu ja pitäis jatkaa koulutehtävien tekoa:wave:

-metsis 23+1
 
Nimenhuuto: eli Anve 22.12 synnäri OAS ja kolmas

manna: meil syntyy jo kolmas, mut kyl meil on silti vaik oli vain kaks oli niin tuplat kuin normi rattaatki. Ihan sen takia et nuo normit oli alkuun sisällä, ni vauva nukku niissä + sekä ulkoillessa, ku isompi touhus omiaan ni pienempi kölli rattaissa. Ja on ne nytki ahkerasti päiväunilla ja ulkoreissuilla käytössä vaik neiti on jo 8kk. Esim. eilen ku tehtiin pihahommia ja oli märkää katteli pirpana alkuun rattaista meidän puuhia ja sit nostin maahan. Loppupeleissä meil ei hirveästi ole nuo tuplat ollu käytössä. Tai nyt ei varmaan pariin viikkoon ole ollu ollenkaan, ku ei olla käyty pidemmällä lenkillä eikä missää tapahtumassa.
Mut tietty jos tulee säilytys ongelma ni sit häätyy luopua. Mä oon hommaamassa meidän carenoihin seisomalautaa, mut pitäs vain päästä liikkeeseen kokeileen et oimiiko se käytännössä. Brion seisomalaudan pitäs nuihin passata ja sit ku nuo normit rattaat on briot ni voitas jo nyt käyttää seisomalautaa niissä, ku mennään tuonne puolenkilsan päähän leikkiin. Meil esikoinen nyt 2½v.

Mä taas jatkan tuota kaappien penkomista, oon raivannu niin kesä kuin pieneksi jääneitä vaatteita tyttöjen kaapeista ja pahasti näyttää siltä et äiti joutuu lähteen kauppaan.

Mä ennemmin kannatan tuon fb-ryhmän tilalle kerhon perustamista tänne 2+, johon pääsee esim. ne jotka on kerhon perustamishetkellä listassa, tosin siinä helposti käy niin et tämä yleinen puoli hiljenee ja sit taas myöhemmin kyl se kerhoki kutistuu..
 
Viimeksi muokattu:
Nimenhuutoon: donter, la 11.12, KYS, esikoinen

Neitoperho83 mä oon saanut yhtä epämääräisiä vastauksia. Mutta kun mulla seurataan kohdunkaulan tilannetta (kun se muuttui aluksi), niin uskallan ajatella että nää oireet tosiaan on vaarattomia. Ja hissutellen kävellään täälläkin.

Sairaslomaa meillä ei saa omalla ilmolla kuin jos syy on esim kuume tai vatsatauti (3 päivää). Muista syistä aina lääkäriin, ja onhan se näissä supistusjutuissa ihan mukavaa että kohdunkaulan tilanteen tarkistavat. Mulle ovat lääkärit sanoneet, että takaisin vain sinne jos oireet töissä pahenee, eivät siis pidä mitenkään turhina sairaslomina. Nyt on maanantaina töihin paluu, toivottavasti voisi siellä olla kun ei tää sairaslomailu mitään herkkua mulle ole.

facebookista mua ei lödy, joten jos suljetumpaa keskustelua halutaan niin miten olis nuo kerhot täällä?

Mukavaa viikonloppua kaikille!

donter 24+6
 
Viimeksi muokattu:
Jee,päivitykset alkaneet :) Ja hyvin voin päivittelijänä jatkaa, ainakaan näin odotusaikana tästä ei oo mitään vaivaa! Sitten kun vauva syntyy niin elämä taitaa olla senverran touhukasta näiden lapsieni kanssa että odotuspuolen ketjua en lupaa perustaa! ;)

Meillä viimevuoden marraskuisilla on fb:ssä oma ryhmä (hyvin hiljainen kyllä) ja mä sellaiseen kyllä mielelläni liityn jos jollain on vain taitoa ja jaksamista ylläpitäjäksi?!
Tuo meidän marraskuisten ryhmä on todella niin salattu ettei kukaan mun ystävistä näe että sellaiseen edes kuulun tahi kommentoin!! Eli niistä saa kyllä hyvin suojattuja/salaisia!!
Kerhohan meille oli myös perustettu mutta mä jostain syystä en jaksa sielä käydä...turinoin täällä julkisella puolella sitten mitä turisen ;)
 
Nimenhuutoon: Jazzy82, la 12.12, OYS ja esikoista odotellaan. Ja poika olis ultran mukaan kyydillä.

Tervetuloa Jema85:flower:

Täällä myös yksi jolla karvankasvu näyttäisi kiihtyvän vaan kokoajan. Mahaa peittää valkoinen untuvakarva ja mies kyseleekin leikillään että aionko kissaksi muuttua =D
Kainalot on onneksi helppo siistiä, vaan alakerran kohdalla saakin harrastaa vähän akrobatiaa kun tuo maha on jo jokseenkin edessä...:p

Ja selkä ja lonkkakivut edelleen mukana kuvioissa, öiseen aikaan vaivaa nuo lonkat eniten. Selällään en osaa nukkua ollenkaan, joten koitan olla molemmilla kyljillä vuorotellen ja silti lonkat ottaa itseensä heti, sitten niitä pakottaakin koko yön ja aamupäivän=(

Miten teillä miehet on olleet raskaus aikana mukana kotihommissa?
Mulla mies on kyllä ollut aivan ihana, minä tykkään imuroida vaan tavaroiden siirtely ja kyykkiminen on jo ikävää niin mies nostaa kaikki aina sohvalle valmiiksi ettei tartte ku huristella vaan imurin kanssa=) Hoitaa pyykkihommia myös ja oikeastaan kaikki kodinhoidon juttuja. On toki jo ennen raskautta tehnyt kotihommia, vaan nyt vielä enemmän kun tietää että kipeydyn helposti nyt.

Ja liukkari asiaan sen verran, että meillä käytössä click ja hyvä on ollut. On ollut käytössä ajoittain jo ennen raskauttakin. Nyt on vaan tullut petipuuhiin pieni tauko, alakerta on ollut arka ja kipeä jo muutaman viikon. Ja nivuset myös, joten ei aina onnistu nuo hommat. Mutta onneksi läheisyyttä on muunkinlaista kuin vain seksi ja mieskään ei pistä pahaksi kun saa/ pääsee antamaan välissä muunlaista "hoitoa":D:whistle:

Ja tosiaan nyt muutama viikko saattaa mennä että harvemmin kirjoittelen, kun mökillä vietämme paljon aikaa. Mutta mukana keikun silti edelleen, en ole jättäytynyt pois kyydistä=)

Jazzy&Morso 24+5
 
Viimeksi muokattu:
Nimenhuutoon: Piianen.. LA 1.12. KOLMAS tulossa ja synnärinä KOKS vanhat tiedot olleet vähän vinksallaan jo aika kauan mut eipä toi niiiiin nokonuukaa;)

Tervetuloa vielä mukaan tulleille!!! ja vointia kaikille, täällä aika maksimaalista närästystä podetaan..

Piianen+Mökönen 26+2 (uä 26+6)
 

Yhteistyössä