***Joulukuiset lumihiutaleet 2010 KESÄKUUSSA***

Cisu Mun mielestä suositus on, ettei piikkimattoa käyttäisi raskauden aikana. En sitten tiedä tarkalleen mihin kielto perustuu, ehkäpä siihen, ettei tutkimustietoa ole?

Lillikka Hurjasti heitti nuo viikot! Onko niin, ettei 15 viikkoiselta sitten enää voi luotettavasti mitata niskaturvotusta? Ilmeisesti, koska olette saaneet tuollaisen suosituksen lääkäriltä. Toisaalta, sulla ei enää ole montaa viikkoa jäljellä siihen rakenneultraankaan ja siellähän kai myös pystytään jotain kromosomipoikkeavuuksia huomaamaan.
Lapsivesipunktiossa keskenmenoriski on todella pieni ja jos yhtään mietityttää ja kaivelee vammaisen (no, kai ne lähinnä downin syndroomaa sieltä etsii) lapsen saaminen, niin sitten sinne mun mielestä kannattaa mennä. Monethan joutuu nykyään ihan noista np-ultran seuloistakin lapsivesipunktioon, kun ne verikokeet on niin tarkkoja ja aiheuttaa vääriä hälytyksiä. Keskenmeno voi tulla muutenkin. Toisaalta, jos ehdottomasti haluaa välttää keskenmenoriskin, eikä lapsen vammaisuudella loppujen lopuksi ole merkitystä sille, haluatteko pitää lapsen, niin silloinhan sinne ei kannata mennä.
Näin mä itse ajattelen.

Mä taas itse luulen, että sikiö saattaa olla viikon (tai enemmänkin) pienempi, kuin mitä neuvolassa laskettiin. No, perjantaina se sitten nähdään. Inhottavaa tää ultran odottaminen! Odotan sitä jotenkin ihan liikaa, se pyörii mielessä paljon ja töissäkin on vaikea keskittyä omiin hommiin.
Tänään taas vaihteeksi oli tosi kivuliaita repäisykipuja kun nousin ylös sängystä. Pitkään ei oo ollut mitään ja mietin jo, onko masussa enää ketään. Kaipa siellä on. :heart:

mamadread & 11+0 (jee!)
 
meillä ois perjantaina edessä np-ultra,vähän alkaa nyt jännittämään.joku muu oli täällä tainnu kans kirjottaa et ahistaa kun ei vielä tule mitään elon merkkejä,mulla on sama kun on nyt jo yli kolme viikkoa viime ultrasta.jotenkin tullut sellanen olo et onkohan siellä elämää :D noh,luotan että on kun kuitenki aika lailla noita raskausoireita on ja mahaa nippailee säännällisesti.mut on tää kuitenkin sellanen piinavaihe ennenkö alkaa sit liikkeet tuntua.ja onhan se nyt kun varmistuu vihdoinki se laskettu aika oikeaks,perjantaita odotellessa :heart:
lillikka onpa vähän hankala tilanne.mut onhan se tosiaan kohta se rakenneultra,kuten mamadread totes.
voiamhaleja niitä kaipaaville :hug:
 
Lillikka, vaikeita asioita. Mulle on tehty ekasta raskaudesta istukkabiopsia, kun sen pystyi niillä viikoilla vielä tekemään, mutta siis vastaa keskenmenoriskiltään lapsivesipunktiota ja silloin siis nuo yleisimmät kromosomipoikkeavuudet tutkittiin. Oli inhottava toimenpide, mutta hienosti siitä selvittiin :) Kaikista tutkimuksistakaan huolimatta, ei kaikkia poikkeavuuksia löydetä ja joskus jopa niinkin, että uskotaan olevan poikkema, mutta syntyykin terve lapsi ja ainahan voi sattua matkankin varrella vaikka mitä. Eli uskon, ettei ole helppoa sitä siellä miettiä. Mutta siis ei kai sitä lapsivesipunktiota kannata pelätä, niitä tehdään kuitenkin paljon koko ajan ja ei varmaankaan tehtäisi, jos riski olisi kamalan suuri. Noita prosentteja on aika turha miettiä, kun ne on vaan prosentteja kumminkin. teette miehen kanssa yhdessä ratkaisun ja menette sitten sillä. Tähän ei ole yhtä ja oikeaa vastausta kumminkaan!
 
Onnea kaikille tulevaan ultraan :heart:
Itse saan jännitellä vielä maanantaihin ;)

Nyt lääkärineuvolaan...palailen kera kuulumisten myöhemmin! :wave:

Jennyli 11+4 (kovaa kyytiä kohti rv 12ta,jei!! ) :heart:
 
Parisuhteesta on turistu. meilläkin on 8 vuoden yhteiseloon kerennyt niitä alamäkiäkin olla, mutta jotenkin tuntuu, että molemmat rauhotuttiin esikon synnyttyä (3,5 vuotta sitten) ja ei sitten kovia yhteenottoja ole ollut. Mitä kavereiden parisuhteita olen seurannut, niin kaikkea on nähty. Täytyypi todeta, että töitä parisuhde vaatii ja silloin kun jompikumpi tuntee olevansa itsestäänselvyys, ongelmat alkavat. En näe kuitenkaan pieniä taukoja pahasta, vaan se voi tehdä hyvää ja herättää molempia. Tsemppiä parisuhdeongelmien kanssa polkeville, aika niille ei ole helpoin, jos nyt koskaan sitten onkaan.

Lillikalle seulonnoista sitä, että jos yhtään mietetyttää niin menkään punktioon. Jutelkaan miehen kanssa yhdessä aivan kuten Kadak:n painotti. Päätös ei ole helppo, eikä oikeaa vastausta ole. Mielenrauha on kuitenkin mielestäni parempi, jos kovasti arveluttaa ja pelottaa, kuin epätietoisuus ja pelko.

Omaa napaa: olo on kuin koska vain. Tosiaan tuntuu aivan kuin monella muullakin, että ei tässä edes raskaana olla. Oireista väsymys ainoana, ja sekin painottuu enemmän iltapäivään kuin iltaan. Ensi maanantaina olisi vsta neuvola, jos sykkeet siellä löytyy, niin pakko se on sit uskoa et vielä raskaana on. Olisi vaan ihanaa tuntea jo potkut, niin luottavaisempi ja todellisempi olisi olo.
Seulonnoista ei ole kuulunut mitään, ajattelin neuvolasta tänään kysellä. Niskaturvotus oli kuitenkin vain 1,3 eli sen puolesta kai huolta ei pitäisi olla, niin ja eivät ole kiireellisesti ainakaan yhteyttä ottaneet.
Rakenneultraan tuli kutsu eilen, on vasta rv 21+0 eli 29.7. oooh miten pitkän ajan päästä... ei jaksa odotella..

Leenu 13+6
 
Cisu, mullakin on se käsitys, että piikkimattoa ei saisi käyttää raskauden aikana.

Onnittelut niille, jotka ovat saaneet hyviä ultrakuulumisia ja tsemppiä niille, jotka kärsimättömästi odottavat ultraa :)

Lillikka, vaikea tilanne sulla mietittävänä. Mulla on niin kova piikkikammo, että jos veriseulassa jään kiinni, niin edessä on hurja miettiminen, uskallanko mennä sinne lapsivesipunktioon.

Mulla on kirjoittelut jääneet vähän vähemmälle, kun väsymys ja paha olo vaivaa ihan koko ajan :( Eikö kohta olis jo aika niidenkin loppua :saint:

Mullakin on perjantaina np-ultra ja vähän jännittää, onneksi ei ole enää montaa päivää odotettavana :) Ja 12 viikkoa tuli tänään täyteen, joten senkin puolesta voi jo vähän huokaista helpotuksesta.

Minnihiiri + murunen rv 12+0
 
Mä voin liittyä myös näihin, joista tuntuu, ettei edes raskaana ole, kun olo on niin hyvä. :D No, tämän ajanhan pitäiskin olla raskauden parasta aikaa! Mietin juuri aamulla töihin pyöräillessäni, että kiva, kun se paras aikaa osuu just kesään. :)

Iltaisin on selkeä massukka kyllä pömpöttämässä, eilen ihmettelin sitä koiran kanssa lenkkeillessäni ja mieskin siitä huomautteli. Aamulla masu on taas suurimmaksi osaksi kadonnut. No kaipa se siitä sitten vähitellen kasvaa. Tilasin jo H&M:ltä ensimmäisen äitiysvaatteeni, caprihousut, toivottavasti on kivat. Paitojen kanssa ajattelin pärjätä mahd. pitkään tavallisilla vaatteilla, pitkillä topeilla ym.

Lillikalle tsemppiä päätöksen tekemiseen. Itse varmaan menisin punktioon kun riski on kuitenkin noin pieni, mutta toki molemmissa vaihtoehdoissa on omat huonot puolensa.

Minnihiirelle onnea maagisesta 12+0 rajasta, kyllä sekin kummasti helpotti ainakin itseä. :)

Hampiainen 14+0 *poks*, uskomatonta miten nopeasti aika menee, jo rv:lla 15! :eek:
 
Mulla sama kuin hampiaisella eli illalla maha näyttää siltä että siellä vois joku olla mutta aamulla kauhistun aina kun maha on kuin ennenkin eli ihan kuin siellä ei olis ketään :eek: . Tänään menin aamulla vaa'alle ja paino oli taas laskenut :whistle: (johtuu tästä tyhmästä rd-ruokavaliosta). Varasin perjantaiksi ultra-ajan koska mietityttää kun viime ultrasta kuukausi että onko elämää vai ei. Ja tuo painon putoaminen pelottaa kun neuvolassa sanovat ettei tässä vaiheessa saa enää pudota... Pelkään että tämä ruokavalio on liian tiukka.
Niin että onko muilla mahat kasvaneet niin että aamuisinkin ne jo selvästi näyttävät siltä että raskaana ollaan? Mulla nyt rv 14+5 ja ultran mukaan 15+2.
 
heippa kaikille!

olen taustaillut joulukuisia ihan alusta asti..mutta vasta nyt uskaltaudun mukaan..tein positiivisen testin 15.4. olen 26v ja kotoa löytyy myös mies ja kaksi tyttöä..esikoisemme on syntynyt elokuussa 2005 ja kuopus huhtikuussa 2009.. tästä laskettuaika olisi 21.12

kerran on jo neuvolassa ultrattu että onko oikeassa paikassa ja lyökö sydän..mutta np-ultra on vasta viikon päästä..jännittää että onko kaikki hyvin, mutta koitan olla positiivinen ja turhia stressaamatta =) pahoinvointi on hiukan alkanut helpottaa, vaikka ei se olekkaan ollut edes kamalan voimakasta

mulle vois päivittää seuraavat tiedot

lumi-enkeli........21.12. ..............TAYS...........3 odotetaan

lumi-enkeli ja aarre 12+1 :heart:
 
Lillikka
Kiitos kommenteista! Soitan vielä tänään tonne sikiötutkimusyksikköön, jos keksin jotain järkevää kysyttävää... Joku joskus sanoi, että parempi on katua tekemisiään kuin tekemättä jättämisiään ja aika kamalalta kuitenkin tuntuisi, jos lapsella olisi kromopoikkeavuus ja olisin jättänyt nämä tutkimukset tekemättä. Kai se neulanpisto jonkin verran ikävältä tuntuu, mutta eiköhän siitäkin selvitä. Miestä tuntuu inhottavan toi tutkimus enemmän kuin mahdollinen keskenmenon riski ja uudelleenyrittäminen, se ei varmaan itse menisi moiseen piikitykseen, mutta tukee mua, mitä ikinä päätänkin. Onhan se niinkin, että tässä iässä ei enää kovin isoa katrasta tehdä ja senkin takia olisi kiva saada enemmän varmuutta, että tulossa on terve lapsi. Joopa joo... Niskaturvotus häviää kaikilta joskus vkon 14 jälkeen eli sen takia mä en mennyt enää edes siihen veriseulaan.

Vähän vaan tuppas naurattamaan, että onhan niitä sellasiakin ihmisiä, joilla on "normaalit" menkat vaikka kuinka monta kertaa, vaikka ovat raskaana ja sitten niille sanotaan, että joo kohta meet synnyttämään :) Mulla tuli yhdet tiputtelua runsaammat maaliskuussa, mutta olinkin sitten raskautunut jo helmikuun puolella. Esikon kohdalla oli vähän samaa, mutta se oli paljon niukempaa kuin tämä. No näin väärässä ihminen voi olla!!

Mulle voi siis laittaa lasketuksi ajaksi 29.11. Heilun täällä teidän porukoissa kuitenkin, jos sopii =)

Onpas monilla nt-ultrat edessä, tsemppiä kaikille ja eiköhän siellä polski ihanat pienet tyypit oireettomuudesta huolimatta!

 
Olin ti np ultrassa ja vauva ei vastannut ihan viikkoja. Ultrahoitajan mielestä vauva on laitettu alulle päivää ennen kun tulin siskoni luota kotiin. Siskopa asuu ulkomailla ja olin hänen luonaan viikon joten jokainen voi laskea 1+1, että miltä miehestäni nyt tuntuu. itse pystyn isyyden todistamaan hänelle vasta isyystestillä kun vauva on syntynyt, mutta tuskin huolin häntä sitten enää takaisin jos lähtee... :'(
en tiedä vielä kumpaa meistä tämä väite vaivaa enemmän. Harmittaa vaan tosi paljon.
 
Miauhille kovasti tsemppiä ultraan!

Ohhoh, olipas sulla Lillikka melkoisia uutisia! Mutta tuossa edellä onkin tullut jo monta hyvää vastausta ja samaan yhdyn minäkin, eli kyllä se riski on melko pieni, jos yhtään epäilyttää.

Auringonpilkku: melko omituista, että hoitaja voisi noin tarkasti sanoa, milloin hedelmöittymisaika on ollut. Siis arvioitahan ne vaan on ja eivät kaikki sikiöt mene samaa käyrää pitkin. Toivottavasti miehesikin kuitenkin tajuaa asian! Voin uskoa että harmittaa tollainen :eek:

Kävin eilen hakemassa mun dopplerin ja heti halusi mieskin sitä testailla. ;) Ja kyllähän sieltä löytyi pieni höyryveturi joka puksutti suunnilleen 160krt/min :heart: Kaikenlaista muutakin sieltä kuului, joten ihan varma en ole, löydettiinkö oikea ääni, mutta melko säännöllinen se oli ollakseen mikään muu. Nyt voi taas pikkuisen levollisemmin mielin odotella ens viikon ultraa. Ehkä uskaltaisin jo viikonloppuna kertoakin uutisesta tutuille...

Olo on hyvä, kuvotus on tosi pientä, väsymys alkaa vähentyä ja oon taas nukkunutkin öisin! :)

Neitoperho & toukka 10+4
 
Lillikka olin kuopuksesta lapsivesipunktiossa koska jäin seuloissa kiinni. Terve tyttö syntyi onneksi. mitään komplikaatioita ei punktion seurauksena tullut vaikka pelottikin se keskenmenoriski ja jälkeenpäin olin tyytyväinen että olin punktiossa käynyt. en edes harkinnut jättäväni punktiota väliin! Mutta ymmärrän tilanteesi ja pelkosi todella hyvin. Päätät sitten mmitä vain niin varmasti teet oikean päätöksen. :heart:
 
Auringonpilkku, toivottavasti sinä ja miehesi jätätte tuollaisen ajatuksen omaan arvoonsa. Viikot on ainakin mulla vaihdelleet varhais- ja np-ultrassa, joten ei sitä tunnu niin tarkkaan voivan laskea. Yrittäkää ottaa huumorin kannalta koko homma, etteikö miehesi muka olisi lapsen isä.
 
Lillikalle tulin kertomaan kokemukseni punktiosta. Ensinnäkin onnittelut hyvistä ultrakuulumisista!

Itse kävin pari viikkoa sitten istukkabiopsiassa, koska sikiöllä todettiin 3,7 mm niskaturvotus todennäköisyys kromosomipoikkeamiin oli sen myötä 1/4. Toimenpide tehtiin NKL:n sikiötutkimusyksikössä ja lääkäri oli todella ammattitaitoinen. Itse punktio tuntui korkeintaan ikävältä, ei missään nimessä sattunut ja oli ohi parissa minuutissa. Ilmeisesti lapsivesipunktio tuntuu vielä vähemmän, sillä istukasta pitää "harjata" näyte talteen.

Keskenmenon riskiksi sanottiin 0,5%. Tämä on ilmeisesti kansainvälinen tilasto ja oma intuitioni sanoo, että tuolla sikiötutkimusyksikössä prosentti saattaa olla vielä pienempi sillä tietyt lääkärit keskittyvät nimenomaan näihin toimenpiteisiin kun taas esim jenkeissä kaikki raskauksia hoitavat lääkärit ottavat näytteitä.

Itse tilanteessasi menisin punktioon, sillä hyvien tulosten jälkeen asiaa ei tarvitsisi enää murehtia. Käsittääkseni ikäsi perustella kromosomipoikkeaman todennäköisyys on kuitenkin suurempi kuin tuo keskenmenon riski - itse olen pitänyt tätä mittarina. Jos tuota keskenmenon riskiä haluaa suhteuttaa johonkin muuhun, on käsittääkseni normaali keskenmenon riski vielä ihan loppuraskaudessakin 1-2%.

Vaikean asian kanssa pähkäilette :hug: Tehkää päätös yhdessä puolisosi kanssa. Minä halusin tietää jo näin alkuraskaudessa kaiken mahdollisen, vaikka edelleen joudun jännittämään kun meillä on vielä kohonnut rakennepoikkeamien riski (10%).

SpanishDancer & pieni (14+1)
 
Kiitoksia kannanotoistanne piikkmattoasiaan. Enköhän malta odotella sen käyttöönottoa vauvan syntymän jälkeen.

Entä luontaistuotteet? Käyttääkö joku niitä? Esimerkiksi Pascoe-emäsjauhetta?! Minä jätin sen käytön raskaaksi tultuani vaikka luontaistuotekaupanmyyjä sano että saa käyttää raskauden aikana ja siitä saattaisi olla hyötyäkin jopa. Mutta myyjä ei ole sama asia kun lääkäri tai tutkija joten jätin varmuuden vuoksi jauheen käytön pois.

Onko kukaan jo tuntenut vauvan liikehdintää?! Millaiselta se tuntui? Tänään tunsin kuplivaa kutitusta kohdustani ja mietinkin josko se tulisi vauvan liikkumisesta =) Voisiko olla mahdollista?!


Mukavaa päivänjatkoa kaikille! :flower: Cisu 13+2
 
me mennään lumi-enkeli aikas samoissa täälä =) tervetuloa vaan!

Pikainen pyörähdys, iltavuoroon matka käy. Meillä kans raskauskeijun dopleri ja toimii oikein hienosti, sielä se sydän jyskytää :heart:
Meillä täälä tilanne sellainen että virallisesti muutetaan eri osoitteisiin, mutta ei silti ole kysymys minkäänlaisesta erosta. Suhde meillä kukoistaa kyllä ja paljon tulemme yhdessä olemaan vaikka virallisesti asutaan eri paikoissa. Mulla on nyt niiiiin hyvä olla :heart: kämppäkin jo olisi katsomista vaille meidän :)

nyt syömään ja töihin :wave:

keffeli & möhömäinen rv 12+2 :heart:
 
lumi-enkeli :)

Sain sen maanantaina tilaamani Bola-korun jo tiistaina postiluukkuun. oli kyllä nopeaa toimintaa, vaikka nettisivuilla oli tilaamani korun kohdalla 2-3 vkon toimitusaika! On se kyllä tosi blingbling ja tuntuu ku kaulassa killuisi lehmänkello, hih. No siirrän sen myöhemmin enemmän masun päälle, nyt on lyhyessä hopeaketjussa ihan kaulalla.

Lillikka, mulla on laskettu aika tarkentunut 26.11., oman laskennan mukaan oli 29.11., varhaisultrassa 1.12. ja nyt np-ultran perusteella muuttivat tohon 26.11. Eli aika samoilla päivillä mennään!

k&pikku-r 15+5
 
Auringonpilkku :hug: Minäkin epäilen nyt kyllä ihan lääkärin tekemää mittavirhettä!! Jos itse tiedät kuka isä on ja koska olette olleet yhdynnässä ja mikä ajankohta on oikea niin luota itseesi :heart: Kyse ei näillä viikoilla tai yleensäkään tarvitse olla kuin millin heitosta ja johan päivät heittää ihan häränpyllyä!!!

Kodak wau,olipa nopeaa toimintaa! :eek: Minä tilailen omani huomena...luultavasti ihan perus hopeisena =)
Laitahan kuvaa omastasi jos onnistuu?!

Lillikka tsemppiä sinne vaikeiden päätösten äärelle :hug: Omaa kokemusta ko. asiasta ei ole mutta lähipiirissä kylläkin ja kaikki mennyt hyvin! Uskon siis että voit ihan luottavaisin mielin tuohon punktioon mennä jos siihen päädytte :heart:

(.) Tänään tosiaan lääkärineuvola ja aika läpihuutojuttu oli! Ei kuunneltu edes sydänääniä :eek: Ja kun asiasta kysyin niin lääkäri (joka on vielä sitäpaitsi synnytyslääkäri ) sanoi että vasta rv 20 jälkeen aletaan sydänäänistä tarkkailla vauvan vointia!! :eek:
Siis aivan uusi juttu mulle....aina on sydänäänet kuunneltu aikaisemmissa raskauksissa!! Onneksi mulla siis on tuo kotidoppler olemassa ;)
Muutoin kohtu oli pyöristynyt ja vastasi kooltaan viikkoja!

Tässä muut verraten edelliseen käyntii...
Rv 11+4 (rv 8+5 )
Hb - (135 )
Pissa puhdas (puhdas )
Rr 116/75 (118/79 )
Paino 59.4 (58.7 )

Maanataina sitten kauan odotettu ultra :heart:
 
Auringonpilkku, eihän ne lapset syntyneinäkään ihan käyrillä just mene, niin miksi ne menisivät sikiöaikanakaan? Eikös noissa nimenomaan ole aika paljon heittoja, ottavat sitten kasvuspurtteja jne. Jos sulla mies tuosta lähtee, niin varmaan lähtis sitten muutenkin. Tietysti pettäminen on parisuhteista varmasti top3 syy lähteä, mutta koska tuo on todellakin epävarmaa niin voisi kuvitella miehesikin ymmärtävän tuon asian. Voisitko käydä jossain yksityisellä tms? Tietysti ymmärtää, että miehelläsikin on varmaan kurja fiilis, kun noin tullaan sanomaan ja hänkin on varmasti odottanut tätä lasta kuitenkin. Jospa hän kuitenkin ymmärtäis, että hän on edelleen lapsen isä :hug:

Täällä alkaa kyllä heti väsyttämään ja muutenkin tulee noita repäisykipuja, jos on vähän raskaampaa työtä tehnyt tms. Oikeestaan koko ilta menee sitten toipuessa. Muutenkin vieläkin helpommasta alan puuskuttamaan kuin normaalisti, että tämmöstä kait tämä sitten on.

-metsis 11+3
 

Yhteistyössä