Joulukuun pikkuiset ihmeet 2017

Hienoa saada uusia ryhmään!

Harmi vaan että täällä on kova kato käynyt :(

Omia kuulumisia sen verran, että viime pe sain lähetteen varhaisultraan ja sinne odottelen nyt aikaa. Minkäänlaista verenvuotoa ei ole ollut, sitä
muutamaa tiplua enempää. Oireitakin vähäisesti. Minäkin imetän vielä 1v tyttöäni.

Olo on malttamaton! Viikot kulkee hitaasti ja tekis mieli kertoa kaikille, mut en kyllä ennen nt ultraa edes harkitse.

Hyviä vointeja kaikille ❤❤

-annikki91 rv 5+1
 
Moikka vaan kaikille mä plussasin jo pari viikkoa sitten ois La 18.12 omien laskujen mukaan en uskaltanut tänne liittyä kun oli helmikuussa keskenmeno joka tapahtui 5+1 mut nyt oli 6+1✌ mulla on entuudestaan 5 v tyttö oon käyny jo neuvolassa, mutta labraan viikolla 9 ja sit varhaisultraan kutsua oottelen☺ on kyl jännää ja malttamatonta aikaa
 
Mä en ole kirjoitellut pitkään aikaan, mutta edelleen ollaan menossa mukana :). Viikkoja on nyt 6+5.

Aamuisin on havaittavissa pahoinvointia, mutta oksentanut en ole. Kahvi tökkii myös aika pahasti, ei jotenkin maistu. Ruokahalu on kasvanut ihan kamalasti ja voisin syödä ihan mitä vain, ihan koska vaan :whistle:. Väsymystä myös havaittavissa, samoin jäätävä turvotus.

Täällä harkitaan miehen kanssa jos lähiviikkoina menisi ultrassa käymään. Vielä ei olla varmoja kuitenkaan.. Jos muut on menossa, millä viikoilla?
 
@julle22 tervetuloa! :) Itsellänikin oli helmikuussa keskenmeno, joten ymmärrän pelon. Toivottavasti nyt menee kaikki hyvin :) Kerrotko ikäsi listaa varten?

@vilmaedith Itse olen menossa (kunnalliselle) tänään, 6+3. Esikoisesta oltiin 7+1 yksityisellä, se oli ihan kiva, kun oli jo n. sentin mittainen tyyppi siellä. Kuvassa hänen 4D-kuvansa ;)

Enää kolme tuntia ultraan yyyh, oksennan varmaan jännityksestä kohta.
 

Attachments

LA 2.12 mhv, 38, 3.
LA 2.12 momtobeM, 25, 2.
LA 2.12 Neljästoive, 33, 4.
LA 3.12 hömppää, 32, 6.
LA 3.12 khissu, 24, 3.
LA 3.12 Henzqu, 34, 1.?
LA 4.12 UusiElämä16, 39, 1.
LA 5.12 Lilliani, 30, 3
LA 7.12 iltatähti17, ?, 3.
LA 7.12 Nyytti88, 28, 4.
LA 7.12 Ruusunen5, ?, 1.
LA 7.12 ekkuvekuli, 38, 8.
LA 8.12 noora.I, 25, 1.
LA 9.12 AuroraK, 29, 2.
LA 10.12 liila~, ?, ?
LA 10.12 ovivia, 26, 2.
LA 11.12 mimmi92, 25, 3.
LA 12.12 Neilikkaa, 21, 1.
LA 12.12 Kaneli, 32, 6.
LA 13.12 Taaartsan, 35, 1.
LA 14.12?, mmauks, 25, 2
LA 14.12 vilmaedith, 25, 2.
LA 15.12 krafla, 25, 2.
LA 15.12 Poppy Honey, 33, 1.
LA 15.12. hipsu79, 38?, 6.
LA 16.12 Sunmer, 34, 2.
LA 17.12 Fritang, 24, 2.
LA 18.12 Snowmamma82, 35, 4.
LA 18.12 julle22, ?, 2.
LA 19.12 vihersmoothie, 34, 1.
LA 20.12 Tiha, 27, 2.
LA 20.12 -Amanda-, 23, 1.
LA 21.12 Clavel, 28, 2.
LA 21.12 Heiddi, 26, 2.
LA 23.12 tanttumaaria, 29, 2.
LA 24.12 milip, 30, 3.
LA 25.12 KittyKat, 36, 2.
LA 25.12 Annikki1, 26, 3.
LA 25.12 maijjup, 33, 4.
LA 26.12 iiel, 27, 1.
LA 26.12 tk87, 30, 3.
LA 28.12. suski90, 26, 5.
LA 29.12 Shara, 27, 1.
LA 29.12. Pinja-maria, 26, 1.
LA 31.12 Vilmu, 22, 1.
LA 1.1 Nems, 21, 2.

Yhteensä 46 odottajaa.
 
Pahoittelut @Fritang , en oikein osaa muuta sanoa :cry:

Me päädyttiin miehen kanssa varaamaan alkuraskauden ultra, se on 16.5 viikoilla 7+3. Halusin ottaa varman päälle niin, että jos siellä on syke näkyäkseen niin se varmasti sitten jo näkyy. Samana päivänä mulla on eka neuvola.

Olo on kummallinen, toisaalta on aika zen-olo ja sellainen että kaikki on hyvin, mutta toisaalta kaikki kauhukuvat kummittelee mielessä. Ei auta kuin odottaa ja pitää itsestään huolta. Tein eilen viimeiset testit kaapistakin, ja tuli kyllä niin vahvat viivat että niiden puolesta kaikki on hyvin.

Oireita ei oikein ole vieläkään, paitsi eilen ja tänään on ollut ihan kuolemanväsynyt olo. Saattaa johtua myös aikaisista herätyksistä. Ruoka maistuu hyvin, oikeastaan kaikki ruoka (ja kahvi) maistuu ihan poikkeuksellisen hyvältä. Toisaalta täälläkin on moni sanonut, että epäsäännöllinen ruokarytmi aiheuttaa pahaa oloa/pahoinvointia. Mulla on siitä onnellinen tilanne että voin syödä tasaisesti ja juuri silloin kun huvittaa, niin ei ehdi tulemaan mitään järkyttävää nälkää missään kohtaa.

- Shara, rv 4+4
 
Kovasti voimia @Fritang ja muut kovia kokeneet!
Kaksi peräkkäistä km kokeneena ymmärrän...

Meillä oli tänään varhaisultra ja siellä näkyi viikkoja vastaava sikiö (6+5), vielä oikeassa paikassa ja sykekin saatiin! Keskenmenojen vuoksi varmaan käyn vielä uudestaan tarkastamassa tilanteen ennen ekaa kunnallista ultraa, mutta kyllä nyt ehkä uskallan olla jo innoissaan jouluvauvasta ❤

Poppy Honey (6+5)
 
Moi kaikki!

Kai minäkin tänne liityn, vaikka pelottaa. Taikausko minussa sanoo, että on huono enne liittyä ryhmään ennen kuin edes tietää onko kohdussa elämää. Järkiminä taas koittaa kertoa, että elämää on tai ei riippumatta omista tekemisistäni.

Taustaa sen verran, että olen 30v yhden 7-vuotiaan lapsen äiti. Ensimmäinen raskaus alkoi helposti mutta tätä alussa olevaa raskautta tehtiin 14kk ja se sai lopulta alkunsa ovulaation induktio hoidoista letrozol + pregnyl + lugesteron -yhdistelmällä. Luget yhä käytössä ja niiden lopettaminen huolestuttaa.

Kaiken koetun jälkeen on tosi vaikea suhtautua raskauteen varmoin mielin, ääni päässä koittaa jatkuvasti sanoa, ettei kaikki voi mennä näin hyvin. Mutta etukäteen sureminen ei auta mitään, joten päätin yrittää nauttia raskaudesta, kunnes toisin todistetaan. Varhaisraskauden uä on varattu, mutta siihen on vielä muutama viikko aikaa.

@Fritang voimia sinulle, miten kurjaa, että toistamiseen tuollainen tilanne. Voimia jaksaa eteenpäin. <3

Ja oma rivini:

LA 30.12, Lumi87, 30, 2.
 
@Annikki91 mä kävin toista odottaessa ekan kerran ultrassa rv 5+5 ja näkyi muistaakseni ruskuaisrengas ja raskauspussi. Ei siis mitään alkiota tai sykettä. Mitat otti kaikesta ja ne vastasivat viikkoja.

Onnittelut sykkeistä @AuroraK ja @Poppy Honey :)

Tervetuloa @Lumi87 :)

Ääh kyllä pienen stressin lykkäsi tuo kättärin lakkauttaminen. Edellinen synnytys oli todella nopea ja tuo kun olisi ollut lähin niin ehdottomasti olisin sinne halunnut. Noh vielä on ihan liian aikaista miettiä kun ei ole edes tietoa onko mahassa ketään...

Mimmi rv 7+2
 
Heippa.

Minäkin tänne voisin uskaltautua.
Ensimmäinen vauva olisi meille tulossa, laskettu aika 5.12. Aprillipäivänä plussasin ja olihan tuo melkoinen yllätys vaikkakin odotettu ❤ Pitkään on yritetty ja melkein epätoivo jo iski, että näinkö on, ettei meille vauvaa tule.

Alkuraskauden ultrassa käytiin varmistamassa asiat viikolla 6+5 ja siellähän näytti kaikki olevan kunnossa. Aika uskomaton tunne!
Nyt ollaan viikolla 8+2.

Kaikki on niin uutta, jännää ja ihanaa
 
Mimmi92 Juu siis shän tässä nyt käsittämätöntä onkin, että ovis mielestäni otti ja meni plörinäksi. Tajusin tuossa hetki sitten että ostin vajaa pari vk sitten siteitä että menkat pitäisi alkaa. No ne nyt sattuu olemaan pari viikkoa myöhässä kun ajattelen. Lisäksi kärsin palelusta, lievästi pahoinvoinnista, paineentunteesta alavatsalla ja repäisykivuista nukkumaanmennessä. Siis miten voi oikeesti näin monen vuoden konkari olla tajuamatta että olen raskaana. Kaippa se että luopui jo toivosta luomuplussasta, heitti vaan pyyhkeen kehään ja näin kävi.

Noh, nyt ois menkoista laskettuna siis 6+4, laskettu ois joskus joulukuun puolenvälin tienoilla. Ensi tiistaina on ultra jossa nähdään onko raskaus lähtenyt kehittymään normaalisti.
 
Ultrassa käyty ja ei siellä vielä sykettä näkynyt. Normaali kohdunsisäinen raskaus, koneen mukaan 5+5. Lääkäri oli sitä mieltä että näyttää siltä kun pitääkin. Ja normaaliseuranta, eli nt ultraa odotellessa..
 
Liian paljon huonoja uutisia täällä lähipäivinä, kovasti voimia kaikille niitä saaneille <3

Onneks mukaan mahtuu paljon uusia odottajiakin! Onnea plussasta :)

Täällä vaihtui eilen taas viikko, 8+1 ois tänää. En malta odottaa ultraa!! Vielä ei ole aikakaan selvillä, postissa pitäisi kutsu lähipäivinä tulla.. Nää on ollut ehdottomasti mun elämän hitaimmat viikot! Voi kun vois pompata jo kuukauden tai pari eteenpäin :D
 
Tervetuloa kaikille uusille, paljon onnea odotukseen ja suuren suuret pahoittelut menetyksen kohdanneille.

En oo ite pystyny moneen viikkoon lukemaan enkä kirjoittamaan mitään, sen verran kovana pahoinvointi on iskenyt päälle. Joka kerta aina edellistä pahempana. Pahoinvoinnin lisäksi itkuherkkyys, palelu ja väsymys ovat oireitani.

Nyt luin koko ketjun yheltä istumalta (eli makuulta) oksennus kurkussa. Helpotuksen omaan olooni olen saanut pahoinvointirannekkeista! Tilauksesta seuraavana päivänä oli jo postilaatikossa. Suosittelen! Ei poista oloa kokonaan, mutta helpottaa sen verran, että kykenen lapset jotenkuten hoitamaan ja ruokkimaan.

Mitään ei tee mieli syödä, kun kaikki oksettaa, mutta oksettaa myös, jos ei syö. Hyi. Mä niin odotan, että tästä olosta päästään eroon..

hömppää 8+5.
 
LA 2.12 mhv, 38, 3.
LA 2.12 momtobeM, 25, 2.
LA 2.12 Neljästoive, 33, 4.
LA 3.12 hömppää, 32, 6.
LA 3.12 khissu, 24, 3.
LA 3.12 Henzqu, 34, 1.?
LA 4.12 UusiElämä16, 39, 1.
LA 5.12 Lilliani, 30, 3
LA 5.12 suvi88, ?, 1.
LA 7.12 iltatähti17, ?, 3.
LA 7.12 Nyytti88, 28, 4.
LA 7.12 Ruusunen5, ?, 1.
LA 7.12 ekkuvekuli, 38, 8.
LA 8.12 noora.I, 25, 1.
LA 9.12 AuroraK, 29, 2.
LA 10.12 liila~, ?, ?
LA 10.12 ovivia, 26, 2.
LA 11.12 mimmi92, 25, 3.
LA 12.12 Neilikkaa, 21, 1.
LA 12.12 Kaneli, 32, 6.
LA 13.12 Taaartsan, 35, 1.
LA 14.12?, mmauks, 25, 2
LA 14.12 vilmaedith, 25, 2.
LA 15.12 krafla, 25, 2.
LA 15.12 Poppy Honey, 33, 1.
LA 15.12 hipsu79, 38?, 6.
LA 16.12 Sunmer, 34, 2.
LA 18.12 Snowmamma82, 35, 4.
LA 18.12 julle22, ?, 2.
LA 19.12 vihersmoothie, 34, 1.
LA 20.12 Tiha, 27, 2.
LA 20.12 -Amanda-, 23, 1.
LA 21.12 Clavel, 28, 2.
LA 21.12 Heiddi, 26, 2.
LA 23.12 tanttumaaria, 29, 2.
LA 24.12 milip, 30, 3.
LA 25.12 KittyKat, 36, 2.
LA 25.12 Annikki91, 26, 3.
LA 25.12 maijjup, 33, 4.
LA 26.12 iiel, 27, 1.
LA 26.12 tk87, 30, 3.
LA 28.12 suski90, 26, 5.
LA 29.12 Emmerdale 2015, 33, 2.
LA 29.12 Shara, 27, 1.
LA 29.12 Pinja-maria, 26, 1.
LA 31.12 Vilmu, 22, 1.
LA 31.12 Lumi87, 30, 2.
LA 1.1 Nems, 21, 2.

Yhteensä 48 odottajaa.
 
Viimeksi muokattu:
Hei!
Minäkin voisin liittyä toiveikkaana joukkoon
Meillä toinen ihanuus toivottavasti tulossa! Takana 2 km, nyt toivotaan pienelle paljon jarrusukkia matkaan mukaan
Laitan viestiä fb-ryhmään pääsemiseksi!

Mun rivi on siis LA 29.12./33vuotta/2 lapsi
 
Pahoittelut täältäkin km kokeneille. Itsellä oli toista lasta yrittäessa 4 perättäistä km kahden vuoden sisään, helppoa ei ollut. Nyt pelätään sitten samaa kohtaloa, tavallaan olen jo valmistautunut siihen ettei ultrassa löydy mitään, mutta toivossa on hyvä elää. Itketään sitten kun siihen annetaan vasta aihetta, etukäteen ei kannata murehtia. :(

Toivoa löytyy, sillä lopulta mekin saatiin SE raskaus alulle ja vauva syliin asti. <3
 

Yhteistyössä