Joulukuun pikkuiset ihmeet 2017

@mimmi92 Kiva että yö meni hyvin! Oliko kyseessä yksittäistapaus vai onko yöt olleet tuon jälkeenkin yhtä hyviä? Ja kivaa sekin että junareissu onnistui. Mä en kyllä uskalla mennä vielä pitkään aikaan julkisiin kulkuneuvoihin vauvan kanssa, oon varmasti vähän turhan herkkä sen suhteen että pelkään jos vauva alkaa itkeä ja muut häiriintyvät. Toisaalta en itse muista häiriintyneeni koskaan toisten vauvojen itkusta, paitsi joulukirkossa :LOL: Eli ehkä mun pitää kasvaa ihmisenä ja lähteä reippaasti vauvan kanssa ihmisten ilmoille ja kaupoille.

@Lumi87 Miten synttärit meni?

Ja tuohon aiempaan imetyskommenttiini liittyen, en missään nimessä ajattele että korvikkeen anto olisi jotenkin paha juttu, vaikka se siltä saattoi kuulostaa! Mun aivojen järkevä, ei-hormonihuuruinen osa tajusi jo siinä korvikkeen antohetkellä että ihan turhaan mä siitä mitään omantunnontuskia otan, mutta se hormonihuuruinen osa on usein huomattavasti kovaäänisempi :D Siinä kohtaa kun vauva oli saanut sakeuttajan korvikkeen seassa ja nukkui tyytyväisenä ruuan jälkeen, oma hölmö reaktio jo vähän naurattikin.

Me oltiin ensimmäistä kertaa reissussa vauvan kanssa viikonloppuna, eli oltiin pari yötä mummolassa (mun vanhemmilla). Noin 1.5 tunnin matkat taittui autolla, kun isällä on eläkkeellä aikaa kuskata :LOL: Reissu meni kaikinpuolin kivasti, tyttö nukkui automatkat ja perilläkin käyttäytyi oikein nätisti. Yön pyllypesut vaati vähän luovaa ajattelua, kun makuuhuoneet on yläkerrassa ja ainoa vessa alhaalla, enkä halunnut kulkea jyrkkiä portaita yöllä vauva sylissä (vanha rintamamiestalo). Ratkaistiin ongelma niin, että otettiin ylös kuumaa vettä termareissa ja kylmää vettä kannuissa, ja lantrattiin siitä sopivan lämpöistä vettä pesuja varten ja pestiin peppu saavin päällä :p

Mies palasi tänään töihin, eli nyt ollaan kesäkuun alkuun asti tytön kanssa päivät kahdestaan. Vaatii vähän totuttelua, kun edeltävät kuusi viikkoa mies on ollut apuna ja tuomassa mulle ruokaa. Onneksi on Manduca, pääsee käymään vessassa ja koneella vähän vapaammin. Huomenna onkin sitten lääkärineuvola ja ensi viikolla jälkitarkastus.
 
@Shara Kiva kuulla että sielläkin reissu meni hyvin! Me ollaan reissussa hoidettu kakkavaipat kosteuspyyhkeillä, Tämä vauva ei onneksi ole enää yöllä kakannut ainakaan kuukauteen ja pissavaippojakaan en ole enää yöllä vaihtanut..

Mehän lähdettiinkin yllättäen mökille yhdeksi yöksi sittenkin koko porukalla. Automatkat (4h/suunta) meni hyvin molempiin suuntiin yhdellä pysähdyksellä. Vauva nukkui oikeastaan koko autossa oloajat. Nyt vaan ainakin esikoinen 40 asteen kuumeessa ja tytölläkin vähän lämpö nousussa :poop: toivon, että vauva säästyisi taudilta..

Viime yönä vauva nukkui 21.30-7.30 syömättä ja herättämättä! Koko ajan vaan paranee yöt (y)
Eli näyttäisi tästä tulevan yhtä hyvä nukkuja kuin isoveljensä. Tyttöhän alkoi vasta n. 1v nukkumaan yöt heräämättä muutamaa yksittäistä poikkeusta lukuunottamatta.

Mimmi & poitsu 10vko
 
Heh, ei me jaksettukaan odotella sinne jälkitarkastukseen vaan varovasti puuhailtiin jo. Ja turhaan jännittelin, kaikki meni hyvin. Ihan niinkuin ennenkin.

Mä voin kyllä rehellisesti hyvällä omalla tunnolla sanoa, että meillä Olivia saa pullosta sekä pumpattua maitoa, että korviketta (imetän kyllä myös) ja erittäin tyytyväinen ja terve tytsy on ollut.

Meillä on tosiaan hyvin mennyt miehen töihin paluun jälkeen, mutta kyllä se totuttelua vaati alkuun, ensin kun mies oli sen monta viikkoa kotona ja sit ei olekaan.
Tossa kun mies oli kotona, oli helppo käydä suihkussa/syödä/käydä vessassa/tehdä ruokaa/laittaa auto lämpenemään ennen kuin vie vauvan sinne. Mutta onnistuu ne nytkin, pienellä suunnittelulla.

@Shara kiva kuulla, että siellä reissu on mennyt hyvin.
Mä en uskalla Olivian kanssa tulla rappusia alas yöllä mutta kyllä mä ylös uskallan mennä jos tarve on.

Olivia nukkui viime yönä ensimmäistä kertaa koko yön mennen nukkumaan 21:30 ja heräten n. 7:30.
Oli itsellä jotenkin ihan älyttömän pirteä olo, kun nukkui itsekin 8,5h putkeen.

Käytiin Olivian kanssa vähän pidemmällä vaunulenkillä kuin normaalisti. Ja hyvin meni.
Takaisin tullessa poikettiin mun työpaikan kautta, joka on remontin takia tällä hetkellä ihan kaaoksen vallassa, onneks ei tarvitse tällä hetkellä olla siellä töissä.
Olivia nukkui koko lenkin ajan, vaikka meijän ohi meni ambulanssi pillit päällä. Tytsy on niin saanut isänsä unenlahjat.

Täällä hymyillään paljon, hyvä kun hymyltään pystyy syömään. Hän on oikee hymytyttö.

Ja kissa on ihan vauvanpauloissa. Aina kun tytsy on lattialla tai sohvalla (valvottuna) tulee kisu viereen, ei päälle vaan viereen. Sohvalla istuessa kun Olivia on sylissä, tulee kissa syliin (yleensä jalkojen päälle) tai mahdollisimman lähelle vauvaa.
Pinnasänkyyn kissa ei onneks pääse ja vaunutkin on turvassa. Mutta siis kissamme on täysin vauvan perään.

Me ollaan muutaman viikon päästä lähdössä visiitille mun siskon ja hänen avomiehen luo ja ajomatka on sen kolmisen tuntia, ja ensimmäinen matka.
Tosin onneks Olivia viihtyy hyvin autossa. Miehellä siis syntymäpäivät ja lahja sijaitsee siellä, ja nimenomaan kun lahja sijaitsee siellä päin niin siinä on hyvä mennä samalla visiitille siskon luo.

Jälkitarkastus ja Olivian 2kk neuvola on samana päivänä ennen kuin lähdetään reissuun. Eli vajaa kaks viikkoa siihen.

Mua alkuun vähän jännitti se, että mitä jos/kun vauva rupeaa kaupassa itkemään. Mutta sit mä tajusin sen, että ne kaikki muut kaupassa olijat on joskus itsekin olleet lapsia/niillä voi olla mahdollisesti itselläänkin lapsia.
Mua ei tosin koskaan oo häirinnyt lasten itku missään, ei edes lentokoneessa.

@Lumi87 mites synttärit meni?

Ja ihana kuulla, että ristiäiset/nimiäiset/arki sujuu kullakin hyvin. :)
Puhelimella kirjoitan jälleen, niin en jaksa skrollailla. :)

Ja nyt taidan lopetella. :)

Amanda & Olivia 7vko
 
@mimmi92 Kosteuspyyhkeet olisi muuten jees, mutta meidän tyttö on ainakin vielä sellainen kakkamasiina että yöllä tulee yleensä kahdet kakat, joista ainakin toinen satsi on sitä kokoluokkaa että siihen menisi varmaan koko paketillinen kosteuspyyhkeitä että ne saisi putsattua :D

Meillä oli kuuden viikon neuvola(lääkäri) tänään. Hyvin kasvaa tyttö edelleen, pituutta on nyt 59.5 cm, painoa 5855 g ja pään ympärys 39 cm. Osa 56 cm vaatteista onkin käynyt jo pieniksi. Erityiskehuja lääkäriltä tuli pään kannattelusta, tyttö onkin siinä ihan älyttömän taitava.
 
@-Amanda- Kiva kuulla, että sielläkin nukuttu hyvin :)

@Shara hyvin siis kasvaa tyttö! (y) joo tosiaan meilläkin kyllä niitä kosteuspyyhkeitä kyllä kului ihan reippaasti, vaikka vain yksi kakkavaippa reissussa vaihdettiin :ROFLMAO: mökillä vaan kun ei ole juoksevaa vettä niin paljon helpompi noilla pesut hoitaa, ellei saunassa juuri sopivasti satu olemaan lämmintä vettä :)

Täällä nyt ihmetellään pitkään (pari viikkoa) jatkuneita vatsakipuja. Ihan kuin lievä supistus olisi päällä koko ajan. Negan raskaustestinkin (oli todella niukat menkat) varmuuden vuoksi eilen testasin. Olisikohan vaan jotain suoliston/sisäelinten takaisin paikoilleen hakeutumista? Onko muilla jotain kipuja ollut? Ei mulla kyllä edellisistä tämmöistä ole muistaakseni ollut..
 
@Shara kiva että vauva on hyväntuulinen ja kasvaa hyvin (y)

@mimmi92 mulla on ollut välillä alavatsakipua mutta jotenkin oon vain ajatellut että johtuu vaan hormonien muuttumisesta. Mutta voihan ne olla sisäelinten järjestyksestä (kuulostaa hölmöltä) :LOL:

Meillä nukutaan aika paljon, en tiedä onko maailmassa nyt niin paljon katseltavaa että se myös väsyttää vai onko joku tiheä kasvukausi. Muutamana päivänä on kyllä syötykin paljon, mutta välillä on hankalaa syöttää riittävän ajoissa kun vauva ei millään näytä että olisi nälkä ja sitten alkaa kamala huuto kun on nälkä eikä rinta meinaa kelvata itkulta :unsure: joutuu siis ennakoimaan, että syöttää viisi minuuttia ennen huutoa :D
Onko teillä pysyneet päivärytmit samankaltaisina?
Meillä on päivärytmi aika vakiintunut. Aamuisin hereillä ollaan noin tunti, sitten pätkä syö ja nukkuu tissillä hetken, sitten taas ollaan hereillä ennen pitkiä päiväunia (silloin lähdetään vaunu- tai kantoliinalenkille). Illemmalla on vielä pikkutirsat ennen yöunia. Yöt menee pääosin hyvin, viitisen tuntia ennen ekaa syömistä.. aamuyöstä toisinaan vähän ähkitään vatsaa ja silloin mä en kyllä saa nukuttua o_O
Maanantaina on sitten 3kk neuvola :love:
 
Tytön juhlat meni hyvin ja mun äiti oli vauvan kanssa pari tuntia. Menikin hyvin, kun syötin vauvan ennen lähtöä ja vauva oli pääasiassa nukkunut ja hetken seurustellut ennen kuin palattiin, mummin ei ollut tarvinnut edes syötellä vauvaa. Huomaan kyllä itse ottavani paljon rennommin kuin ekan kanssa, en juuri ehtinyt miettiä miten kotona menee. Tytön kanssa oli kauhea ikävä ekat lyhyet hoitokerrat.

Tänään oli 6vko lääkärineuvola. Poju kasvanut kovasti, reilut 5,3kg paino, pituus 56cm eli liki pari kiloa tullut syntymäpainoon ja pituutta 5cm. Poika hymyili ja jutteli lääkärille koko sen ajan kun häntä tutkittiin. :D Viime päivinä juttelut lisääntyneet kovasti, ihania ääntelyjä! :love: Päätä kannattelee hienosti ja vatsamakuulla kampeaa polvia vatsan alle ja näyttää niin kuin olisi liikkeelle lähdössä, tosi jäntevä kaveri. Rotarokote otettiin.

@Hilma85 meillä on rytmit kyllä vielä päivisin hakusessa. Ainoa rytmi on se, että käydään päivittäin reilu tunti aamutouhujen jälkeen kävelyllä, silloin poika nukkuu 1-2,5h päivästä riippuen, kun on ollut hereillä ensin 1-2h yöunien jälkeen. Sen jälkeen vaihteleekin tosi paljon, joinakin päivinä on illasta vielä parin tunnin unet ja muuten lyhyempiä pätkiä, välillä menee loppupäivä vaan pienillä torkuilla. Jos vauva vaikuttaa kovin väsyneeltä ja nukkuu vaan hetkisen, pyrin käymään pienellä lenkillä vielä myöhemmin nukuttamassa vaunuihin (jonne nukahtaa aina). Yöunille menokin on arvoitus, yleensä on virkeänä melkein 23 asti, mutta eilen nukahti yöunille jo ennen kymmentä. Ja täälläkin välillä nälkä niin kova yhtäkkiä että vauva vaan nokkii raivona rintaa niin kuin ei raivoltaan enää osaisi siihen tarttua ja täytyy rauhoitella ennen kuin syöminen onnistuu.

@-Amanda- onpa sielläkin ollut hyvä yö! Meillä on kerran ollut 6h unipätkä yöllä mutta muuten vauva syö noin neljän tunnin välein yöllä. Nyt ollaan siirretty vauva ekaan syöttöön asti nukkumaan pinnasängyssä ja sen jälkeen jää viereen ihan siitä syystä, että nukahdan syötölle.

@Shara sielläkin hyvin kasvava ja jäntevä tapaus. :) Juu hormonihöyryissä voi joskus erikoiset asiat tuntua suurilta ja ainakin itse olen huomannut, että moneen asiaan ei oikeasti tiedä omaa suhtautumista ennen kuin tilanne on omalla kohdalla edessä. Kiva että reissu meni hyvin! Täälläkin tulee kakat lähes joka yö ja silloin nousen vaipan vaihtamaan. Muutenkin kakkaa tuntuu tulevan vähän jokaisen pierun mukana ja muutaman kerran päivässä isompi satsi, jonka poika punkeaa naama punaisena miehekkäästi murahdellen. :ROFLMAO:

@mimmi92 pitäisköhän itsekin yks imetystoppi käydä ostamassa ihan vaan siitä syystä, että voisi käyttää muitakin kuin imetyspaitoja. Alkaa tylsistyttää kun joka päivä on päällä joku kolmesta imetys t-paidasta ja päällä neule. Ensin raskausaika meni hyvin vähillä vaatteilla ja nyt vaan jatkuu... Tosin mun normaalit paidat tuntuu lähes kaikki pieniltä kun rinnat on nyt niin paljon isommat. Saa odottaa imetyksen loppumista monien suosikkipaitojen kanssa.

Noi vanhan malliset junat on ikäviä! Nykyisin niitä tosin onneksi menee enää ruuhka-aikoina, tytön vaunuaikana niitä meni vielä paljon päivittäin ja piti aina tarkkaan katsoa matalalattiavuoroja.

Täällä ei noin upeita öitä tosiaan vielä ole, mutta nautin siitä kun saa kuitenkin nukkua eikö vauvaa tarvitse hyssytellä pahemmin öisin. ~4h jälkeen eka syöttö ja sen jälkeen 2-4h välein. Mä niin unessa vauvan syötän etten aina edes tiedä monestiko on syöty. Välillä yöllä havahdunkin siihen, että rinta jäänyt paljaaksi ja valuttanut maidot pitkin sänkyä, on aina pyyhettä ja harsoa mun puolella sänkyä.

Parina iltana vauvalla ollut joku selittämätön reilun tunnin itkukohtaus, johon mikään ei auta. :unsure: Yöt menneet kuitenkin rauhassa.

Tytöllä hiihtoloma ja puuhasteltu lomajuttuja, ulkoiltu paljon ja luisteltu ym. Kylmiä päiviä olut, mutta onneksi vaunuihin saa vauvan hyvin pakattua ja vaunujen suuaukolla olen pitänyt tarvittaessa vielä fleecehuopaa.

Lumi ja poju 6,5 viikkoa
 
@Hilma85 Voi kun siellä ollaan jo niin "vanhoja" :) ei kyllä pysty tajuamaan miten tämä aika vaan menee.

Täällä jonkin näköinen rytmi muodostunut ja pysynyt jonkun aikaa suunnilleen samana;

7 aikaan alkaa aamu ja 9 ekoille tunnin unille. 12 aikaan alkaa 3h unet ja 17-18 aikaan toiset tunnin unet. 22 yöunille. Yöllä syö yleensä 0-1 kertaa x aikaan :D
Tämä rytmi sopii meille paremmin kuin hyvin ja helppo (jos vaan vauvalle sopii) karsia sitten joskus tulevaisuudessa nuo tunnin unet pois :)

@Lumi87 kiva kulla, että juhlat meni hyvin! Ja hienosti siellä ainakin kasvetaan! (y)
hauska verrata poikien kasvua, kun näköjään meillä samat syntymämitat :) paljonko pojalla oli muiten päänympärys syntyessä? Meillä 35cm.
Mä olen käyttänyt tavallisten paitojen alla ihan myös normitoppeja, jos vaan saa kaula-aukon niistä venymään :) ja mulla myös omat paidat hiukan lyhyitä, mutta ei ole haitannut kun alla tosiaan toppi ja helpompi vaan ollut paidan helman alta sitten syöttää kun jo valmiiksi hiukan ylempänä :) omiin housuihin kyllä olisi pikkuhiljaa ihan kiva mahtua, edellen miehen kollarit ja äitiyslegginssit käytössä.

Vauvakin ihan räkäinen. Ja kärttyinen ollut. Vähän väliä kuumetta mittaillut, mutta ei tänään ainakaan vielä ole liian korkea (37,5 kainalosta).
Tyttö vieläkin yli 40 asteen kuumeessa ja kivuton korvatulehdus ainakin löytyi. Huonosti siis tullut pari yötä itse nukuttua kun lasten vointia tullut tarkkailtua. Ehkäpä tämä tästä pikkuhiljaa helpottaa. 38 jos vauvalle nousee lämpö tuli ohjeeksi hakeutua päivystykseen.

Vauva tykkää huitoa roikkuvia leluja, on se vaan niin suloista katsottavaa, kun toinen innostuu niin kovasti :love:

Kauanko muilla muuten kestänyt Kela kortin tulossa, jos siis joku jo saanut? :) Meille ei ole vielä tullut.
 
Viimeksi muokattu:
@mimmi92 nimiäisten vuoksi ilmoitettiin itse maistraattiin nimi ja kela-kortti tuli noin kolmessa viikossa.

@Lumi87 kiva että juhlat meni noin hyvin :) mulla syöttäessä usein toinen rinta heruu ja sitten unesta herään kun kastuu..

Mulla on muutamia imetyspaitoja, lisäksi käytän tavallinen toppi+t-paita yhdistelmää kans.. mulle menee omat housut ja jopa toppahousut joihin en mahtunut viime talvena ollenkaan :D oli jo aikakin saada näitä kiloja häipymään (y)

Täällä on 20 asteen pakkaset joten lenkkeily on vähän niin ja näin. Pätkän toppasin täs yhtenä päivänä lampaantaljan kanssa ratasosaan kun vaunukoppa on niin ahdas ja pysyi kyllä hyvin lämpöisenä, mutta onhan tuo päivisinkin oleva -15 aika raaka kasvoille. Tokihan kuomun ja vaunuverhon alla on lämpöisempää (n)
 
@mimmi92 täälläkin oli syntyessä päänympärys 35cm. Uskomatonta, että kaikki syntymämitat tismalleen samat. :D Mites teillä olikaan poika kasvanut? Kurja sairastelukierre teillä, toivottavasti vauva ei tule kovin kipeäksi. Ja hyvä vinkki, täytyykin hakea leikkimatto varastosta.

Mulla muutama tavallinen toppi, joita kotioloissa käytän ja venytän kaula-aukkoa imettäessä. Yleisillä paikoilla voiskin laittaa vaan toisen paidan päälle.

Kela-kortti tuli tänään postissa. Lähetin maistraattiin paperit pari viikkoa sitten eli suht nopeasti tuli.

@Hilma85 mullakin heruu toinen rinta kun imetän, ja nyt oon muutaman kerran lypsänyt toisen rinnan samalla. Tolla menetelmällä oon saanut 100ml helposti lypsettyä

Tänään olikin tosi kova pakkanen. Aamulla käytiin -20c kuitenkin hetki pulkkamäessä, tai tyttö laski ja vauva nukkui vaunuissa. Aurinko lämmitti mukavasti niin vaunuissa tuhisi tyytyväinen poju. Päivälläkin oli vielä melkein -15c kun käytiin vajaa tunti kävelemässä. Olen pitänyt vauvaa villa+toppavaatteissa makuupussissa ja hyvin pysynyt lämpimänä. Mutta kyllä mä odotan kevättä, ettei tarvitse enää pakata vauvaa niin moneen vaatekerrokseen!
 
Mulla myös heruu toinen rinta imettäessä. Tytön kanssa pumppailut hoidin kuten @Lumi87 ja helpolla sai juurikin n. 100ml pumpattua. On tuo kyllä myös ärsyttävä vaiva, jos liivinsuoja huonosti tai unohtunut laittaa niin heti kastuu paita, vaikka rinta olisi mukamas tyhjä. Ei sentään onneksi nykyään herumista enää tapahdu ilman vauvan imemistä! :)
ja tästä tulikin mieleen, että varmaan ihan turha edes kuvitella ilman vauvan apua pumppaamista, en herunut pumpulle tytön kanssa alun jälkeen enää ollenkaan. Vaikka 30min olisi kahvaa painellut niin saldoksi tuli 10ml :LOL:

Tunteeko muut itse maidon herumisen?
Mulla eka ryöppy tuntuu aika kovanakin kipuna kainaloissa asti, mutta laimenee joka kerta, mitä useampi niitä tulee yhtä imetystä kohti. Ei kuitenkaan koskaan jää huomaamatta, milloin maitoa alkaa kunnolla tulla.

@Lumi87 meillä taisi olla 6vko 4650g/55,8cm ja 2kk 5130g/57cm. Siihen verrattuna teillä kyllä kasvaa pian ohi (ainakin painossa menty jo) :D

Joo ja korvatulehdushan se on kaikilla lapsilla :poop: inhottava jotenkin antaa antibiotteja näin pienelle, mutta eipä kyllä oikein muutakaan voi. Nyt siis kaikilla lapsilla elämänsä eka korvatuhdus. Itse kun olen kyseiselle lääkkeelle allerginen, niin myös pelottaa, että jollekkin lapsista tulee reaktio. Lääkäriltä kysyin, niin ei pitäisi kyllä olla periytyvää.
Täytyy myös sanoa, että ainakin toistaiseksi julkinen terveydenhuolto on täällä pelannut hyvin, lääkärille on aina saanut ajan parin tunnin päähän soittaessa (y)

Mimmi & poitsu 2,5kk
 
Maidon herumisen tunnen minäkin sellaisena vähän inhottavana pistelynä. Ja mulla heruu ilman vauvan imua etenkin aamuisin, jos rinnat täydemmät ja kuulen vauvan itkun tai edes ajattelen vauvaa. Suihkuun mennessä valuttaa välillä pitkin lattioita. :D

Rinnat myös suihkuaa kovalla paineella, etenkin toisesta rinnasta tulee välillä useita suihkuja samaan aikaan ja suihkuaa kymmenien senttien päähän. Vauvaparalla monesti koko naama täynnä maitoa kun päästää irti pahimman suihkun ajaksi. Kävi viime viikolla myös tosi pelottava juttu kun pelkäsin vauvan tukehtuvan kun veti maidot väärään kurkkuun ja meni hetkeksi ihan veltoksi ja hiljaiseksi. Roikotin jo pää alaspäin ja löin selkään ennen kuin tilanne laukesi. Säikähdin ihan kamalasti.

@mimmi92 no joo on vähän kokoeroa kertynyt. :ROFLMAO: Mun tyttö oli 3kk ikäisenä sen kokoinen kun poika nyt. Ai korvatulehdukset kaikilla lapsilla, kurjaa, vaikka lääkkeet onneksi puree nopeasti. Hyvin ootte säästyneet jos nyt eka tulehdus kaikilla! Meillä tytöllä oli paha korvakierre ja ekat putket jo 1v synttäreiden tienoilla ja tokat vuotta myöhemmin. Kierre alkoi puolen vuoden iässä, saa nähdä tuleeko pojallekin.

Täällä oli vähän ärsyttävä päivä kun oltiin isovanhemmilla koko päivä eikä vaunuja ollut mukana. Poika ei meinannut millään nukkua kuin vartin pätkiä kunnes lopulta nukahti sitteriin pariksi tunniksi. Odotan jo aamun vaunulenkkiä!
 
Kuulostaa tutulta maidonherumiset. Kipuun imetyksen alussa osasin varautua, mutta nuo nipistelyt ja herumisen tunne tuli yllätyksenä. Täälläkin kai jonkinlaiset suihkutissit kun vauvan naama saa välillä osansa, voi raukkaa. Usein täytyy harsoon suihkia "ylimääräiset maidot". Samoin lämmin suihku aiheuttaa kunnon maitohyökkäyksen. Ja vauvan ajattelu tai itku saa myös herumaan. Imetysliivit ja liivinsuojat on päällä yötäpäivää. Tällä viikolla oli pari yötä kun heräsin ihan pakkautuneisiin rintoihin ja oli pakko käydä käsin lypsämässä pahimmat vessan lavuaariin kun tyttö nukkui pitkät unet.

Nukkuminen on viimeaikoina mennytkin meillä tosi hyvin ja alkaa olla yli viiden tunnin pätkiä, saanut itsekin hyvin levätä. Toivottavasti sama jatkuisi vielä ja maidontulo vähän tasoittuisi. Tietysti hyvä, että maitoa riittää :)

@Lumi87 Hui mikä säikähdys :eek: Täälläkin välillä köhitään maitoja, mutta veltoksi ja hiljaiseksi meneminen kuulostaa tosi pelottavalta.

Kelakortti tuli meille tosi nopeasti, päivää ennen nimiäisiä. Eli ennen tammikuun puoltaväliä.

Meidän piti lähteä ekalle pidemmälle reissulle appivanhempien luo, mutta mies tuli flunssaan ja jäätiin kotiin.

Päivät menee tosi nopeasti ja vauvan kanssa on ihanaa, mutta jotenkin vähän alkanut kaipaamaan enemmän sisältöä päiviin. Pitäisi kai yrittää uskaltaa enemmän lähteä ihmisten ilmoille. Lenkeillä tulee käytyä ja välillä vauvan kanssa kauppareissuja. Bussilla voisi kokeilla lähteä keskustaan pyörimään vaunujen kanssa. Mutta vähän vielä jännittää ja kylmien ilmojen takia pukeminen hankalaa, kun liikkuu sisällä ja ulkona. Ehtiihän sitä vielä.

aprikoosinkukka & tyttö 2kk
 
@Lumi87 hui kun tuollainen kyllä pelästyttää!
Meillä maidot sylissä syöttäessä vedetään poikkeuksetta jossain vaiheessa henkeen, mutta yleensä mennyt hetken yskimisellä ohi. Välillä alkanut vauvalla huulet sinertää, jos ei heti ole saanut yskittyä pois. Tästä syystä syötän kotona yleensä aina kyljellään maaten (onneksi on iso sohva :D

Kuulostaa kyllä ikävältä, tuollainen korva kierre :( toivottavasti ei pojalle tule. Onnekkaita kyllä ollaan oltu kun vasta nyt ekat (tai sitten ei vaan olla huomattu). Nyt niin selkeästi osasi tuo melkein 4v esikoinen kertoa mihin sattuu. Tyttö taas ei valittanut ollenkaan ja kuumeen takia lääkärissä käytettiin. Vauva taas ei viihtynyt makuuasennossa hereillä ollenkaan ja sylissäkin kitisi, mikä ei tuolle ole ollenkaan normaalia.

Ja kiva kuulla, etten ole ainut jolla heruminenn tuntuu epämiellyttävältä. Ja myös maito suihkuaa täälläkin, mun mielestä kuitenkin tällä kertaa ei ihan samoissa määrin, kuin mitä tytön kanssa. Nyt onkin ihanaa kun pystyy jo suihkun jälkeen pukemaan rauhassa ilman että maitoa valuu joka paikkaan, eli toivottavasti muillakin hiukan tasoittuisi maidontulo! :)

Toivottavasti @aprikoosinkukka flunssa ei tartu teille!

Ja meille muuten olikin myös tullut se Kela kortti perjantaina, eli vajaa 2vko meni siitä kun paperi annettiin papille.

Vauva on taas oma aurinkoinen itsensä flunssasta huolimatta, taitaa nopeasti alkaa antibiotit vaikuttamaan! Mutta nyt onkin itsellä sitten koko kropan kutiseva nokkosihottuma ilmestynyt. Ja nyt en sitten tiedä johtuuko flunssasta, vai onko lasten lääkkeitä pääsyt (ihon kautta?) muhun..

Mimmi & poitsu 11vko
 
Viimeksi muokattu:
Täällä päivärytmi pysynyt suht samana, kuin aiemmin kirjoittelin, eli aika samanlainen rytmi, kuin @Hilma85 lla ja @mimmi92 llä. Yöt on ollut nyt tosi hyviä, nukkumaan n. klo 22 ja aamu alkaa n. klo 8. Välissä syödään kerran (joskus kahdesti), viimeyönäkin nukuttiin seitsämän tuntia putkeen ja syötiin vasta 5.20, jonka jälkeen jatkettiin vielä melkein pari tuntia unia. :)

Heruminen ei mulla tunnu kipeänä, vaan sellaisena pienenä "kihelmöintinä", jota ei välttämättä edes huomaisi. Ja välistä toinen rinta heruu samalla, kun vauva imee toista ja joskus heruvat myös ihan omia aikojaan, jos syötöstä on pidempi aika, vaikka vauva ois nukkumassa. Pumpulle herun kyllä melko huonosti, joten koen sen vähän liian työläänä saaliiseen nähden ja siksipä vauva on saanutkin surutta korviketta tarvittaessa. Tärkeintä, että masu tulee täyteen. :giggle:

Onpa harmillinen sairastelukierre siellä @mimmi92 ! Toivottavasti pian helpottaa. Meillä myös esikolla räkis jo toistamiseen kuukauden sisällä, onneksi näyttäis olevan lievempi tälläkertaa ja vauva on taudeilta säästynyt.

Hui, kun on ollut pelottava tilanne siellä @Lumi87 ! Varmasti on säikäyttänyt!

Meillä oli kahdenkuukauden neuvola ja hienosti oli kuukaudessa kasvanut alun takkuisen painonnousun jälkeen. Vaikka samanlainen hoikka ja pitkähkö tapaus näyttäisi olevan kuin siskonsa. Rota otettiin myös.

Jälkitarkastus mulla oli pariviikkoa sitten. Kaikki ok. Minipillerit sain sieltä kolmen kuukauden näytesatsin (en oo vielä aloittanut) ja niihin reseptin. Kovasti mietin myös kierukkaa tai ehkäisykapselia (kumma, kun ei tuosta kapselista neukkutäti puhunut mitään, ennenkuin kysyin, kovasti kierukan kannalla vaan oli, jos pidempiaikaiselle ehkäisylle tarve), mutta ei nyt ihan vielä, niin saa rauhassa miettiä mikä on hyvä ratkaisu ja onko niitä lapsihaaveita vielä tulossa. Miten te, joilla kierukka ollut, niin onko ollut hyvä ratkaisu ja miltä sen asentaminen/poisto on tuntunut? Onkos kellään kokemusta tuosta kapselista, mielellään siitäkin kuulisin kokemuksia. Toistaiseksi täällä menty siis kondomilla, mutta onhan se vähän sellaista... säätämistä. :ROFLMAO: Tänään mulla taisi alkaa menkat, pari päivää ollut olematonta tuhrua pyyhkiessä ja tänään sitten minimaalisesti verta siteeseen asti, mutta kai nää menkat on... (n) Mietin sitten, että varmaan parempi nyt sitten nuo pillerit aloittaa samalla, jos tässä nyt kerta menkatkin alkaa, kun viimeksi pillereitä syödessä mulla ei menkkoja tullut lainkaan.

Minäkin oon vähän arka vauvan kanssa liikkumaan tuolla ihmisten ilmoilla, vaikka muuten rennommin on pystynytkin ottamaan kaiken tämän toisen lapsukaisen kohdalla. Täytyisi varmaan vaan rohkaistua ja lähteä reippaammin vaikka kaupoille, mutta kerkeäähän sitä vielä, jahka nuo ilmat tuosta lämpenee. Ootan niin kovasti kevättä ja kesää, en oo yhtään talvi ihminen (ellei joulua lasketa). :rolleyes:

Nanna ja neiti 2kk 2pv
 
3kk neuvola takana (y) painoa 8130g :whistle: taas sain hämmästelyä hyvästä rintamaidosta.. me otettiin vain vitosrokote nyt, ensi kerralla sitten pneumo. Näyttää olevan poika niin herkkä että halutaan miehen kanssa tietää jos tulee joku reaktio että kumpi rokote sen aiheutti. Tärkeitä ovat kyllä molemmat. Vielä ei ole edes lämpöä tullut.
Paljon saatiin kehuja jäntevyydestä, niska pysyy tosi hyvin ylhäällä, eli kaikki hyvin :)
Mä kävin lauantaina ikeassa vauvan kanssa, hyvin meni nukkuen kolmen tunnin matkat molempiin suuntiin ja vaikka vähän itkettiin ja kitistiin väsyä paikan päällä, niin selvittiin :ROFLMAO:

Mulla heruminen ottaa melkein kipeää, tuntuu ihan lapaluissa asti. Toinen tissi on suihkutissi ja nyt vauva on alkanut päästää irti ja sitten on naama ja vaatteet märkiä. Pumpulle herun kans helposti ilman vauvaa ja oonkin ihan tarkoituksella lypsänyt pakkaseen kun korvikkeita ei tohdi kokeilla maidon vuoksi..
Meillä on meininki vähän muuttunut kun pätkä seuraa ja touhuaa jo tosi kovaa ja unohtaa nälän ja väsyn kunnes ne on tosi kovia ja sitten ei meinaa rauhottua syömään lainkaan vaan huutaa vaan. Olenkin yrittänyt oppia ennakoimaan, mutta aika hankalaa :unsure: monena iltana on pitänyt mennä sänkyyn syöttämään että on malttanut syödä ja nukahtaa..

@mimmi92 voi teidän sairastelua, toivottavasti siellä ollaan jo paremmassa kunnossa :)
 
@Nanna-87 hienoa, että sielläkin kasvu hyvää :)
Mulla ehti olla hetken hormonikierukka viimeksi. Asennettiin 4kk synnytyksestä. Ei tuntunut kovin ikävältä laittaa. Langat tuntui ainakin pari viikkoa asennuksesta omiin sormiin (mies ei mitään kummallista huomannut), mutta 4kk myöhemmin poistaessa langat oli kadonnut ja gyne joutui niitä jollain työkalulla kaivelemaan. Ei sekään kovin kamalaa ollut. Ikävimmältä noissa on tuntunut se väline, jolla kohdunsuuta levitetään auki..

Kierukan kanssa mulla alun tiputteluvuodon jälkeen katosi menkat kokonaan. Ainoastaan rankemman salipäivän jälkeen tuli jotain pientä vuotoa. En olisi kyllä poistanut, ellei vauvakuume olisi iskenyt :)

Mua kiinnostaa myös kokemukset ehkäisykapselista!
Olen kuullut, että asennus ei tunnu missään, mutta pois ottaminen/uuden vaihtaminen ainakin yhden tutun mukaan oli kamalaa.

Mäkään en vielä ole aloittanut pillereitä, jahkailu lapsiluvun suhteen siis jatkuu edelleen ilman ehkäisyä. Nämä sairastelut kyllä hiukan loiventaa tämän hetkistä vauvakuumetta. Ja järki yrittää sanoa, että nyt saisi riittää :D Lapset alkaa jo terveitä olla, mutta itse tulossa hulluiksi tämän ihottuman/kutinan kanssa. Eiköhän kohta lääkket siihenkin (toivottavasti) ala vaikuttamaan :)

@Hilma85 Oi kun siellä nousee hyvin paino! (y) ja kiva kuulla, että ikean reissu mennyt hyvin :)

Meillä 3kk neuvola viikon päästä :)
 
Oli kyllä pelottava tuo tilanne, meinasin joutua ihan paniikin valtaan miettiessäni, mitä teen jos vauva ei ala reagoimaan. :unsure: Toivottavasti ei toistu enää ikinä.

Voi teidän öitä. Meidän vauva on alkanut heräillä teidän muidenkin puolesta. Ekat 5 viikkoa meni 1-2 syötöllä ja nyt viikon aikana vauva herännyt vähintään 4 kertaa yössä. Suurimpana ongelmana tuntuu olevan ilmavaivat, paukuttelee kovasti ja tekee pieruja. Ei nukahda yöllä ilman tissiä niin syö varmaan vähän turhan usein ja sekin lisää mahavaivoja. Eilen päivälläkin tosin söi tunnin välein, en ymmärrä miksi kun ei pitäis mitään tiheän imun kauttakaan tässä vaiheessa olla?

Mä en oo pahemmin ehkäisyä miettinyt. Minipillereitä en varmaan aloita kun ne teki viimeksi vaan ongelmia. Saako noita kapseleita ym käyttää imetyksen aikana? Mua kauhistuttaa jostain syystä kierukan laitto ja poisto niin etten ole sitä pitänyt vaihtoehtona. Ja yhdistelmäpillereitä joutuu odottamaan imetyksen loppuun asti. Onko jollakulla kokemuksia tuosta kapselista?

@Hilma85 siellä on kyllä hyvän kokoinen jässikkä. :) Hyvä että noita rokotteita voi vähän jakaa eri ajankohdille jos siltä tuntuu, tärkeä ne mielestäni on kuitenkin ottaa. Ja tosiaan tiedätte sitten paremmin oireiden aiheuttajan jos oireita tulee.

@Nanna-87 kiva ettei painonnoususta tarvitse enää kantaa huolta!

Täällä -20c, taitaa olla päivä kun vauva jää sisälle. Saa nähdä mitä päivästä tulee kun poika ei oikein ole päikkäreitä sisällä osannut nukkua. Varastosta kaivettu puuhamatto on onneksi osoittautunut hyväksi, poika eilen tutki pitkään mattoa ja jutteli leluille. Sinne vaan viereen pötköttämään ja torkkumaan. :D

Lumi ja poika 7,5 viikkoa
 
Kylläpä siellä @Hilma85 on kasvettu hienosti! :)

@Lumi87 meillä myös alle kk ikäisenä oli yöt tai paremminkin aamuyöt levottomia, kun vauva ähisi ja puhisi ja pieruja teki. Aloitettiin sitten n. kk ikäisenä disflatyl tipat pilkkomaan noita mahakaauja ja vaihdoin d-tipat maitohappobakteereja sisältäviin. Helpotti kyllä, edelleen rupsuttelee kyllä reilusti, mutta ei enää öisin ähise niiden takia. :)

Minä aloitin ne minipillerit eilen, ajattelin, että sama se on alkaa niitä syödä, kun menkat (toooodella niukat edelleen) kerta alkoi ja lapsihaaveitakaan ei ainakaan tällähetkellä ole. Katsotaan tuleeko mitä oiretta nyt, viimeksi alkuun vuoteli varmaan pari kolmeviikkoa, mutta silloin ei ollutkaan menkat vielä alkanut. Muutoin sopi kyllä ihan hyvin.

Minä kyselin jälkitarkastuksessa sen verran tuosta kapselista, että voi käyttää imetysaikana. Himpun hintavampi, kuin kierukka (n. 180€ muistaakseni) ja 5 vuotta voi olla. Mua myös tuo kapseli kiinnostaisi enemmän, koska kuten @Lumi87 lla, niin muakin vähän kauhistuttaa tuo kierukan asennus ja poisto... :confused:
Kapselissa on sama vaikuttava aine, kuin minipillereissä ja siksi pitäisikin kuulema syödä pillereitä ennen kapselinlaittoa, että näkee sopiiko se ylipäätään. Mua vaan vähän kummastuttaa, kun neuvolantäti ei tuosta kapselista maininnut sanallakaan ennenkuin kysyin. Kierukkaa vaan hehkutti vaikka noita pillereitä alkuun suosittelikin... :sneaky:

Pakkaspäivä täälläkin, eli sisällä ollaan. Jännä tosiaan nähdä, että miten nyt nukkuu päikkärit, kun yleensä tosiaan vaunuilemaan lähdetty ja siitä jatkanut sen pidemmän päiväunipätkän... :ninja:
 
@Lumi87 toivottavasti yöt menisi pian paremmiksi!

Täällä myös oli kyllä kylmä aamulla viedä ja hakea esikoinen kerhosta, yhtään ei kyllä huvita ulos mennä, ellei ole pakko.

@Nanna-87 mullekkaan ei ole neuvolassa mainostettu tuota kapselia mitenkään. Itse siitä jotain kysyin niin lääkäri puhui, että vain 3v olisi se voimassa :O ja mulla myös tokat menkat oli todella niukat, ainoastaan kivuista tunnisti menkoiksi.

Aina vaan kierukkaa tyrkyttävät joka neuvolassa. Siinä muuten kai myöskin sama vaikuttava aine kuin minipillereissä ja kapselissa. Muakaan ei se vaan jostain syystä enää kiinnosta ollenkaan.
Kai mä vähän pelkään, että se lähtee pois paikaltaan ja aiheuttaa siten jotain isompia ongelmia, tai sitten että seuraavalla kerralla ei lähdekään poistaessa yhtä helposti, jos langat katoaa taas.

Pillereitä taas ei jotenkin jakaisi muistaa syödä joka päivä :D aamulla unohdin lastenkin lääkkeet ja D tipat unohtuu antaa melkein kerran viikossa..
Mutta joo seuraavista menkoista ajatuksena aloittaa ne minipillerit nyt alkuun ja sitten miettiä miten tehdään.

Ja auts, vauva on alkanut mahan täyttyessä imettäessä puremaan ikenillä ja riuhtaisemaan päätä taaksepäin. Onneksi ei ole vielä hampaita.
 
@Lumi87 Hui miten pelottava tilanne tuo vauvan veltoksi meneminen, toivottavasti ei tosiaan toistu!

@Hilma85 :n vauva kasvaa kyllä hienosti (y)

@Nanna-87 ja muut kierukkaa miettineet, mulla oli hormonikierukka neljän vuoden ajan. Mulle ei ikinä sopineet mitkään pillerit enkä lahopäänä muistanut ottaa niitä ajallaan, mutta kierukasta tykkäsin tosi paljon. Mulla oli Mirena, nykyäänhän tarjolla on myös Jaydess josta en osaa sanoa mitään. Mä olin silloin vielä synnyttämätön kun se mulle laitettiin, ja silloin sen laitto teki kyllä kipeää. Ensimmäisen viikon ajan oli kovien menkkakipujen kaltaista kipua ja ehkä ensimmäisen kuukauden ajan oli melkein jatkuvaa tiputteluvuotoa, mutta sen jälkeen elämä oli ihanaa kun menkat jäi kokonaan pois. Ja hyvin se toimi kun en raskaaksi tullut :LOL: Pois ottaminen ei tuntunut miltään, hetken toimenpide, ja kiertokin taisi palautua aika nopeasti (ainakaan en muista ihmetelleeni että missä menkat viipyy).

Kapselista muistan lukeneeni että se saattaa runsastuttaa vuotoja, minkä takia oon hylännyt sen omalta ehkäisyvaihtoehtolistaltani.

Mulla oli tänään jälkitarkastus, oli oikein sairaalassa kun osallistuin synnytyksen aikana yhteen tutkimukseen. Kohtu ultrattiin (en tiedä onko se normaali käytäntö sektion jälkeen?) ja juteltiin synnytyksestä kun se oli sen verran dramaattinen tapaus. Sain sitten vielä minipillerireseptin varuiksi mukaan. En kyllä aio niitä aloittaa, kondomilla mennään. Mies oli tarkastuksen ajan ensimmäistä kertaa pidemmän pätkän vauvan kanssa kahdestaan kotona, ja oli kuulemma ollut ihmeellisen rankkaa :LOL:

Yöt on meillä rauhoittuneet ehkä vielä entisestään. Nykyään mennään yhdellä tai kahdella syötöllä, unet alkaa noin klo 19 - 20 ja jos syöttöjä on kaksi, on ne suunnilleen yhdeltä ja neljältä, ja jos syöttöjä on yksi niin se on kolmen maissa. Sitten herätään vaihtelevasti viiden ja seitsemän välillä. Yökakkoja ei ole enää myöskään tullut joka yö, mikä on luksusta!

Päivätkin menee paremmin unien kannalta, tänään tyttö otti jopa 1.5 tunnin päikkärit mikä on tosi pitkä aika meille. Muuten nukkuu aika tiheästi sellaisia 15 minuutin pätkiä, ja pysyy kyllä niiden avulla hyväntuulisena iltaan asti. Ihanaa kun ehtii lukea kirjoja, ja katsoa Babyboxin Viaplay-koodin ansiosta hömppää :p Meilläkin on kyllä usein illalla ennen nukkumaanmenoa huutohetki mistä @Lumi87 myös mainitsi, sellaiset iltahuudot jotka ei lopu millään normaalilla keinolla. Jossain kohtaa sitten vauva vaan malttaa käydä unille ja rauha palaa maahan.
 
Tuntuu, että Olivia kasvaa vallan silmissä. Vaatekootkin on vaihtunut yhtä poikkeusta lukuunottamatta seuraavaan ja samoin vaipat vaihtuneet seuraavaan kokoon.
Kovasti kannattelee päätään ja "höpöttelee" hurjasti. Muutenki tuntuu kasvaneen ihan älyttömän paljon ja älyttömän nopeasti.
Neuvolassa käytiin ja rotavirusrokote saatiin, Olivia otti sen hyvin vastaan. Nyt jännätään, että tuleeko siitä jotain. Vielä ei ainakaan oo mitään ilmaantunut.
Hyvin on kasvanut 60cm ja 5,3kg.
Mä ehtisin jo tässä muutaman tunnin sisällä laittamaan neuvolakortinkin sen verran hyvään paikkaan, että en tiedä missä se on juur tällä hetkellä.

Meillä tuli Kela-kortti noin kaks viikkoa ristiäisten jälkeen.

Täällä on nyt hetken nukuttu 5-6h putkeen ennen kuin herätään syömään.
Sen jälkeen ottaa vielä 1-2h unet ja ollaankin hereillä samanmoiset.

@mimmi92 teillä on kyllä harmillinen sairastelukierre siellä. Toivottavasti alkais menemään hyvin pikaisesti ohi.

@Lumi87 hyi miten pelottava tilanne teillä ollut siellä. Varmasti on kyllä säikäyttänyt.
Joo, hyvin täällä nukutaan, mikä on kyllä tälle äidillekin aika luksusta, että voi/pystyy/on mahdollista nukkua monta tuntia putkeen.
Tuo on kyllä järkevää, että nostaa sitten ekan ruokailun jälkeen vauvan viereen nukkumaan, pääsee äitikin vähän helpommalla.

Jälkitarkastuskin täällä viimein käyty ja kaikki hyvin. Hb hyvä, verenpaine myös ja painokin on samassa mitä se oli ennen raskautta.
Luvat tuli, mutta mä en vielä oo kyllä suunnitellut juoksulenkeille lähtemistä. Odotellaan rauhassa. Käydään kuitenkin Olivian kanssa melkein joka päivä kerran päivässä reippaalla vaunulenkillä. Kotona ajattelin kyllä vähän jotain puuhailla.
Mutta mäkin sain minipillerien kolmen kuukauden satsin, mutta pohdituttaa niiden aloittaminen.
Mä en siis ole kuin hetken käyttänyt aiemmin pillereitä ja silloin ne ei sopinut yhtään mulle, joten niiden aloittaminen on sen takia vähän tai aika paljonkin pohdinnan alla. Mä menin siis ihan sekaisin viimeksi niistä tai ainakin kroppa ja hormonit meni.. Raivosin miehellekin kaikesta ihan turhasta.
Joten ei, en kyllä mielellään aloittais mitään pillereitä.
Kondomilla me ollaan hyvin pärjätty tähänkin asti, joten toistaiseksi ainakin sillä jatketaan. Varsinkin kun se toinen on toiveissa pienellä ikäerolla.

Mä totesin eilen, että ymmärsin minkä takia moni arkailee vauvan kanssa liikkeelle lähtöä. Ei siis muuten mitään, mutta Olivia halus eilen ottaa kunnolla huomion itseensä ja itki kunnolla keskellä kauppaa.
Rauhoittui kyllä aika nopeasti, mutta kyllä sillä äänellä neiti sai huomion aika hyvin itseensä.

Sais vähän kyllä tuo ilma lauhtua. Harmittaa, että ulkona on päivälläkin -10 astetta pakkasta tai enemmänkin.

Huomenna edessä se ensimmäinen hieman pidempi ajomatka ja kyllä mua vähän jännittää, että miten se menee.
Toisaalta Olivia tykkää olla autossa ja nukahtaa melkein heti kun auto lähtee liikkeelle.

Ja rakkaalla, ihanalla miehellä on tänään syntymäpäivä. ❤
Sen kunniaksi kävin ostamassa miehelle hänen lempiolutta (yhden) ja suklaata.
Oikea lahja odottelee tosiaan tuolla siskon luona tai siis siellä päin.

On muuten vaikea pakata vauvan tavaroita. Kun ei yhtään tiedä montako vaatekerrastoa/vaatetta tarvitsee.
Meneekö pulautteluksi, tuleeko niskakakkoja, joten laitan suosiolla reippaasti vaatetta mukaan.

Amanda & Olivia 2kk
 
Kuin ihmeen kaupalla poika nukkui sisällä kahtena päivänä 2-3h päikkärit, kun ulkona oli liian kylmä. Nyt onneksi ollut enää max -15c ulkoiluaikoina niin ollaan palattu normaaliin rytmiin aamupäivän vaunulenkin merkeissä. Mutta ehkä joku pieni rytminpoikanen on alkanut kehittyä kun sisälläkin unet onnistui. (y) Yötkin olleet taas parempia ja nyt parina yönä eka unipätkä ollut 5 tuntia.

Mulla oli jälkitarkastus tänään. Kaikki kunnossa ja vatsalihasten tilannekin kuulemma tosi hyvä, että saan luvan alkaa hiljalleen hölkkäillä! En muista, että viimeksi olisi pitänyt ponnistaa kovasti niin että lääkäri katsoo onko laskeumia, mutta sellasta tänään lääkäri katsoi. Eikä onneksi ole.

Sain nyt kuitenkin kierukkareseptin ja ehkä keväämmällä sen haen. Kuulemma kierukalla paljon tyytyväisemmät käyttäjät kuin kapselilla siitä syystä, että hormonikierukalla vuodot yleensä vähenee/loppuu kun taas kapseli lisää vuotoja. Sanoin pelkääväni kierukan laittoa/poistoa ja siksi en ole pitänyt sitä vaihtoehtona. Lääkäri kovasti puhui, että synnyttäneelle laitto ja poisto ei ole isoja toimenpiteitä ja etenkin poisto huomattavasti helpompi kuin kapselin poisto. @Shara ainakin pohti samoja asioita niin tässä yhden lääkärin näkökulma.

@Nanna-87 meillä cuplatonit käytössä ja ne onneksi vähän helpottaa. Ei kyllä kauhean pahoja mahavaivoja ole kun ei ne itkua aiheuta, lähinnä vaan ähinää ja puhinaa. Ja mulle lääkäri sanoi että kapseli ois vaan kolmen vuoden ehkäisy. :eek:

@-Amanda- mukavaa reissua, toivottavasti automatkat ym menee hyvin! Autolla kun reissaa on onneksi helppo ottaa ennemmin vähän liikaa tavaraa mukaan. :)

Mä oon vaunujen kanssa kävellyt jo parisataa kilometriä ja nyt muutaman kerran kokeillut ihan lyhyitä pätkiä hölkätä välissä. Ei ole aiheuttanut mitään tuntemuksia ja ajattelin viikonloppuna käydä ihan yksin lyhyellä hölkkä-kävelyllä. Mullahan on pitkä kestävyysurheilutausta ja olen harrastanut pitkänmatkanjuoksua. Olen myös tunnollisesti tehnyt lantionpohjan- ja syvien vatsalihasten treeniä niin uskallan hissuksiin palata juoksun pariin. Onkin ollut ihan valtava ikävä juoksuaskelia.

Mukavaa viikonloppua kaikille! Nyt on ihana vaihe kun vauva juttelee ja hymyilee ja on jotenkin joka päivä aina enemmän kontaktia ottava. Ja ihana kun se persoona sieltä vähitellen paljastuu. :love:
 
Ihanaa, poika nukahti eilen klo: 21 yöunille ja heräsi syömään vasta neljältä yöllä! Sen jälkeen jatkettiinkin unia seitsemään asti. Ihanaa jos noi tiheät heräämiset oli vaan joku lyhyt vaihe. :)

Äsken käytiin 7km reippaalla vaunulenkillä pakkasessa ja auringonpaisteessa, aivan ihanaa!

Aurinkoista viikonloppua!
 
Mä en halua toistaiseksi hormonaalista ehkäisyä joten vaihtoehdot on kans aika vähissä. Meillä luultavasti aloitetaan yritys heti kun sektiosta on riittävästi aikaa..

@-Amanda- reissuun pakkaamisessa on aina omat hommansa kun ei voi tietää paljonko vaihtovaatetta tarvii. Meillä meni ikeassa vaatteet vaihtoon, onneksi pakkasin useamman bodyn mukaan :LOL: menikö reissu hyvin?

@Lumi87 ompas nukuttu hyvin (y)

Me ollaan joka päivä käyty vaunulenkillä päikkäreiden aikaan, oon vain topannut pikkumiehen kunnolla rattaisiin lampaantaljan päälle, makuupussiin ja villapeiton alle, hyvin on kyllä tarennut :) oma pää ei kestä ilman lenkkiä enää päivääkään, ärsyttävän levoton ja turhautunut olo tulee..
Meillä viihdytään leikkimatolla jo pitkiäkin aikoja ja kamalasti höpötetään :love:
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä