**Joulukuun Pikkutontut HEINÄKUUSSA**

Muih täältäkin!

piti ihan alkaa tännekkin hehkuttamaan,kun tajusin ettei mulla ole ollut yhtään pissa-/hiivatulehdusta.
nuista kräsinyt poikien odotusten aikaan.vti:nestolääkkeetkään eivät ole auttaneet,nyt niitä ei ole edes käytössä.ja vti:n takia ollut myös osastolla tiputuksessa kun äytynyt pahaksi(puhtaanpissan ja munuaistulheduksen välissä n2,5vk)

olo muutenkin sellanen ei odottava..väsyttää tosin,nyt kun ilmat viileni niin tekis mieli vaan nukkua :)

kai se olis alettava pyykin pesuun ja jotain ruokaa laittamaan.

ihanaa sade päivää kaikille!

MARMAx4 ja jaz 18+1
 
VauvaHai tervetuloa mukaan :wave:. Lisäilin sut mukaan etusivulle =)

Hyyppäjäinen Mun vajaa 3½v kyllä ymmärtää että vauva on masussa ja syntyy ennen joulua, joten eiköhän tuo miehen erityislapsikin sen tajua jos on 4-5v tasoa :)

viena mulla on kyllä paljonkin tuntemuksia masunkasvusta. Jos enenmmän olen liikkeessä tuntuu ihan siltä kuin tarvitsisi jonkun tukivyön. Muumimaailmassakin tuntui paremmalta jos välillä pidin kaksinkäsin masusta kiinni kun mentiin siellä (aika paljon korkeuseroja).

Käytiin aamusta lasten kanssa lastenvaate kirppiksellä. Mitään muuta ei tarttunut mukaan kuin kaksi vaaleanpunaista pipoa (1€/kpl) ja yksi vaal.pun. kaulalappu (20snt). En voinut vastustaa, ja jos tulokas ei olekaan tyttö niin saanhan nuo aina myytyä kirpparilla eteenpäin tai annettua kaverille :D. Meillä arki taas alkoi kun mies palasi töihin 6 viikon isäkuukaudelta. Kuopus on päikkäreillä ja esikoinen katsoo prinsessa dvd:tä joten ehkä munkin on parasta huilia hetki. Nää sadepäivät on toisaalta ihania kun ei tarvitse olla koko aikaa menossa :)

Poppeliini ja kolmas muru 19+1 (tasan viikko rakenneultraan =) )
 
Vanillah Ihanat vaatteet! Kelpaa käyttää vauvalla! Harmittaa kun itsellä ei pysy ompelukone tarpeeksi hanskassa tommoisten tekemiseen.

Vauvahai tervetuloa!

vienamahankasvu tuntuu kyllä! Välillä tulee semmoisia repäsykipuja kun sängyssä kääntää kylkeä, niitä on harvakseltaan. Nyt maha on ottanut viimeisen viikonaikana hyvän kasvuspurtin, niin tuntuu iltaisin että mahanahkaa oikein kiristää!

Vaunuista: Me käytiin koeajamassa eilen yhdistelmiä Baby Stylessa, siellä olikin yhdet aika potentiaaliset, ABC Design merkkiset :http://verkkokauppa.babystyle.fi/products/view/5126/pl
Hintaa oli 399€ eli ei paha, mehän aiemmin ollaan katteltu niitä Firkonin 299€ maksavia halpisyhdistelmiä. Ei kuitenkaan haluta ostaa näkemättä ja kokeilematta, ja Firkoneita pitäisi ajaa Seinäjoelle asti kokeilemaan, joten siitä menisikin melkein satanen ajellessa. Saattaa siis olla että sijoitetaan satanen enemmän noihin ABC Designin vaunuihin, olivat meinaan huiput! Kevyet ja yllättävän ketterät, kovalla vaunukopalla, hyttysverkko kuului kuomuun, kankaat oli nätit ja jämäkät, heittoaisa löytyi, ilmakumirenkaat ja kunnon takuu.

kuka tiesi vakuutuksista, me ollaan vähän kahden vaiheilla otetaanko. Mitenköhän meille käy kun oli tota niskaturvotusta eikä edes menty punktioon hakemaan "puhtaita papereita". Mahtavatkohan myöntää meille vakuutusta ennen rakenneultraa tai senkään jälkeen?

sokerirasituksesta, mulla se on edessä muistaakseni rv 26. Luulin pääseväni pälkähästä kun olen alle 25, hoikka ja suvussa ei ole diabetestä. Mutta pyh pah, täällä se tehdään rutiinisti kaikille odottajille! En ole hirveän innoissani siitä. Hirvittää se monen tunnin syömättömyys siinä, mun tulee kauhea olo jos verensokeri liikaa laskee. Olen aina ollut sille herkkä ja nyt raskaana ollessa se on vielä korostunut. Saa nähdä kävelenkö omin jaloin sinne sokerirasitukseen.. Saattaa mies joutua kyydiksi.

Tekisi hirveästi mieli päästä ostamaan jotain pienelle, tuntuu että odottavan aika on pitkä ja kun ei voi edes tässä tehdä mitään konkreettista pienen eteen. Noh, huutonetistä olen vähän kestoja varovasti katsellut, jos niitä pikkuhiljaa keräilisin..

Elloksen mammafarkut on saapuneet, taidetaan lähteä noutaan pakettia, toivottavasti on sopivat! Mun äiti oli löytänyt kirppikseltä h&m mammafarkut 5€, osti ne mulla ja istuvat kuin valetut! Ihanat housut!

Susimieli ja Pieni 18+2
 
täällä kans olis ihan pikkuriikkinen halu edes hypistellä vauvan vaatteita..mut en ole edes poikennut vauvanvaate osastoilla..miksihän..

mut jospa tämä pari viikkoa menisi äkkiä ja pääsisi sinne ultraan!!!!
 
VauvaHai tervetuloa!

Vanillah Ihanat vaatteet vauva saa. =)

Raskaustukivyö neuvolatäti puhu kuopuksen kanssa että uudellensynnyttäjien kannattais käyttää tukivyötä jo ihan alusta lähtien. Näillä helteillä en todellakaan olis pysytny sellasta käyttää. En kyl oo kokenu et sille olis ollu tarvettakaan, mut sit kun ilmat viilenee niin täytyy hankkia uus sellanen tuki"tuubi". Mä kokeilin niitä tarrakiinnitteisiä mut en tykänny niistä.

Sade on tosiaan aivan ihanaa, tosin meillä oli aamulla vielä 27,5 astetta olkkarissa, nyt kun oon koko päivän tuulettanu niin lämpöä on enää 26. Onneks en noina kuumina päivinä ole muistanu että olkkarin kellosta näkee sisälämpötilan.

Kysyin eilen mieheltä vauvan nimeä mut ei hänellä vielä ollut mitään nimiä suunniteltuna. Mies siis antaa miedän lapsille nimet kun tulee miehen kultuurista, eli igbonimet tulee.
Mullakin olo on lähinnä sellanen ettei raskaana edes oliskaan. Maha tosin on kasvanu ja liikkeitäkin tuntuu kun makaan selällä ja sokerieita saan olla mittaamassa vähän väliä mut muuten olo on täysin normaali.
 
Niskakipu ja perjantaina iskenyt suru ja stessi laukaisi niin hirveän migreenin että sunnuntaina makoilin melkein 4 tuntia terveyskeskuksen päivystyksessä kiputipassa. Migreeni lähti, niskakipu jäi. Oikealla puolella hartiassa on paha lihaskramppi. Lämpimällä olen sitä kohtaa haudutellut ja alkaa ehkä jo hieman helpottamaan. Parasetamolia on vaan pakko joka päivä ottaa. Ja huomenna sitten töihin kokeilemaan.

Entistä enemmän jännitää 22. päivä oleva rakenneultra. Vatsa ei ole juurikaan kasvanut eikä liikkeitä tuntunut. Tai ei ainakaan sellaisia miksi niitä on kuvattu eli ilmakuplan puhkeaminen, perhosen tai kalan hipaisu.
Ainoa uusi tunne on kaksi kertaa selinmakuulla tuntunut keskellä alavatsaa kuin pieni kramppi. Ei sattunut mitenkään ja kesti siis pari sekuntia.:confused:

Doppleria olen käyttänyt turhankin innokkaasti. Kyllä sieltä aina sydänäänet hyvin kuuluu. Nyt kuulostaa hevosen laukalta kun aiemmin oli puksuttava juna. Ja paljon kuuluu epämääräisiä muljahduksia.

Väsymys on valtava. Täytyy seuraavassa neuvolassa pyytää hemoglobiinin mittaus. Ei ole eka kerran jälkeen sitä mitattu kun oli silloin todella hyvä. Mutta kaipa sekin voi ajan myötä muuttua. Tosin raskausvitamiineissä on rautaa...

Vessassa ravaaminen edelleen aivan tolkutonta. Otettiin pissanäytekin sen takia jos joku tulehdus olisi kun on jatkuva tunne ettei rakko tyhjene kunnolla. Mutta ihan puhdas näyte oli. Ei bakteereja, sokereita eikä valkuaista.

Olo on alakuloinen. Ehkä on ihan hyvä päästä töihin vaikka motivaatio on totaalisen hukassa. Olisin ottanut enemmän sairaslomaa mutta en kehdannut alkaa kinumaan. Mieskin on poissa melkein 5 päivää ja olen aina jotenkin omituisen haikealla tuulella jos olen yksin kotona pitempiä aikoja.


Ensku ja toukka 18+5
 
Viimeksi muokattu:
dopperista..epämääräiset muljahduksethan on niitä vauvan liikkeitä..meillä ainaski aika paljonkin kuuluu kun pikkuinen potkii ja heiluu kun kuunnellaan sydän ääniä :)

täällä kans migreenistä kärsivä: nyt pahimpia kohtauksia ole ollut,mut niitä onkin vain n.1krt/v mut se onkin sit sellanen että toinen puoli halvaantuu ja tajunnan taso laskee,silti kuulen kaiken.
mut tätä päänsärkyä kyllä löytyy miltein joka päivä.varsinkin vasemman puolen otsalohkoa.

yö on nukuttu hyvin jos 6-8h aikana vain 2krt jalkeilla.
 
Poppeliini
Juu, näin ajattelen normaalisti, mutta hän vielä tänää tarkensi, että KUKA saa vauvan, jos hän saa sisaruksen (Hänen äidillään lapsia monen eri miehen kanssa :whistle:|O), joten sitä meinasin, että tajusiko ihan että se tulee nyt meille... :)

Vanillah
Olen niin kade, kun en osaa tehdä mitään itse! :(:O Komeat on :)

Viime neuvolassa hb 123, ja olen kyllä suht. nuutunut jo. Laskenut on jo reippaasti siitä minun normaalista, mutta ei vielä käskyä tullut rautalisään.

Hyyppis+Höömö 18+2 (taas)
 
Mä kans just miehelle sanoin että pyydän kyllä ens maanantain neuvolassa mittaan hemoglobiinin, ekassa mittasivat, oli 135 eli ok, ja viimeksi ei mitannut. Voihan se olla että automaattisesti mittaavat nyt kun neuvola on puolivälin tienoilla.
Huimaa, hengästyn helposti ja sydän hakkaa ihan omiaan. Plus väsy ja päänsärky on vähän riesana ollut nyt.

Kestovaippoja alkaa pikkuhiljaa kertyä meille, huusin huutonetistä yhden sisävaipan ja lisäimun siihen ja tulossa on paketti jossa on 2010 ÄP:n imsevimset. Ihanaa saada vauvan tavaroita meille.
Pääsen miehellekkin selittämään miten kestot toimii, se on ihan täysillä aikeissa kanssa alkaa niitä käyttämään, mutta ei vaan juuri tiedä niistä. Tietääkö kukaan mistä saisi niitä riisipaperisia kuivaliinoja jotka helpottaa kakan siivoamista kestoista?

Vajaat kaksi viikkoa rakenne ultraan! Alkaa jännittään pikkuhiljaa.. :)
 
täällä kans hb oli n.7vk sit 135 ja nyt enää 120.kehoitti sillon tällöin ottamaan rautatabletin.jos tätä menos tippuu niin seuraavan neuvolan aikaan voikin olla alle sadan.
mulla ollut ongelmana tuo ettei nuo tabletit meinaa imeityä/vaikuttaa.joten hyvissä ajoin alettava ottamaan.

ite aikoinaan tilasin riisipaperin nettikaupast löytyy kun googlettaa..
 
MARMAx4 Ootko kokeillu Fexiniä raudan puutteeseen? Mä otin sitä kun ootin poikia, imeytyi ja tehosi hyvin kun on poretabletti. Mulla ei myöskään rautatabletit vaikuttanu minkään vertaa, jonka lisäks vielä herkis mahakii toimimasta :D Suosittelen Fexiniä :)

Kestoilusta Kestovaippoja käytin kaksosten kanssa joten ajattelin kyllä käyttää nytkin. Viimeks alotettiin kestoilu jossain muutaman kuukauden iässä kun kakka alkoi vähän kiinteytyä, pääsi vähemmällä vaippojen huuhtelulla ;) Aluksi tuntui vähän työläältä vaippojen täyttäminen ja purkaminen mutta pakko sanoa että koukkuun jäin kestoiluun, säästetyt eurot vilisi silmissä aina kun viritin kestot pojille jalkaan :D

Rakenneultrankin varasin muutaman viikon päähän, hetihän tuo alkoi jänskättää vaikka muuten hyvä kun ees muistaa että on raskaana :D

Tirppa ja Hertta (tai Martti) 16+3
 
Vanillah, ihanat vaatteet olet saanut aikaiseksi. Kade!!!
Tervetuloa vauvahaille :wave:
Hb ja rautalääke,mä olen joutunut jo 2 viikkoa syömään kun Hb laski 100 tietämille. Huomenna pitäisi mennä verikokeeseen katsomaan onko rautalääke auttanut asiaan. Toisinaan olo hyvin vetämätön ja väsynyt.
Vaunuista, en ole huomannut onko joku muukin ostanut/omistaa edellisiltä tai on harkinnut, mutta minä liputan Teutonian nimeen! Ehdottomasti minun mielestä ykköset, tarpeeksi tilavat mutta silti keposet ja ketterät. Menee pieneen tilaan kasattuna ja nättejä kuoseja.
Harmittaa että 3 jälkeen myin teutoniat pois, mutta ostin Huutonetistä siistit tilalle jo :D Odotan että saan pikkuisen kyytiin niihin <3
Dopplerista, täällä kanssa epämääräisiä ääniä kuuluu välillä kun vauva potkii. En itse niitä vaan tunne vieläkään kunnolla. Mutta en ota huolta, äänet kuitenkin hyvät ja maha kasvaa niin hurjaa vauhtia että :)
Sunnuntaina lasten kanssa Tukholmaan ja kaveri lasten kanssa lähtee myös, tulee vähän erilainen reissu. Sitten ens viikon pe ultra, se odotettu ja la Turkkiin. On niin paljon kaikkea kivaa tässä parin viikon sisällä että en meinaa housuissani pysyä.. :whistle:
Olo ok, tänään olen siivoillut kaappeja hulluna ja muutenkin ollut pesänrakennus viettiä havaittavissa.

neljäs 18+4 :heart:
 
Heippa vaan taas pitkästä aikaa!

Iltaisin ei usein jaksa enää koneella käydä, kun on päivällä sen ääressä 8 h istunut, joten netissä tulee usein käytyä vain kännykällä, ja sillä ei tosiaankaan viitsi alkaa kirjoittelemaan! Mutta jutut käyn lukemassa päivittäin kyllä :)

Olitte puhuneet kestoilusta, mulla ei ole kyllä ikinä tullut edes mieleen alkaa siihen rumbaan, vaikuttaa omasta näkökulmastani liian työläältä ja onhan se vähän epämiellyttävääkin varmasti näin kauniisti sanottuna :LOL: Tosiaan sitten kun lapsi syntyy, voi tulla aivan eri suhtautuminen ulosteisiin.

Ihosta myöskin oli joku sivu sitten puhe. Kuten olen täällä jo aiemmin valitellutkin, pillereiden lopettaminen reilun 10 vuoden syönnin jälkeen sai aikaiseksi aknen. Eli raskausoireena en tätä pidä. On ollut tosi epätoivoinen meininki sen kanssa, etenkin kun pillereillä iho pysyi lähes täydellisessä kunnossa. Kävin ihotautilääkärillä, ja hän määräsi minulle pesuun Basiron Washia ja sitten Skinorenia. Olen nyt reilun kuukauden käyttänyt näitä, ja ehkä _ihan lievää_ paranemista voi olla nähtävillä, tai sitten vain kuvittelen. Mutta lääkäri sanoikin, että vähintään kuukausi menee ennen kuin alkaa auttaa. Toivon, että saisin ihon takaisin kuntoon pian, on tämä niin ärsyttävää olla kuin teini! Harmillisesti näppylät jättävät myös arpia jälkeensä, vaikka en niitä mitenkään näplääkään. Onko kellään tiedossa mitään hyvää arpiin tepsivää ainetta? Pitää kyllä mennä mikrohiontaan kunhan suurimmat näpyt ovat poissa. Mietin että en kyllä pillereitä ainakaan enää aloita uudelleen, jos tästä nyt saan vielä asiat takaisin kuntoon. Myrkkyä sanon mä!

Meillä on rakenneultra 1.8., sitä jännityksellä odotetaan! Jotenkin ehkä poikafiilis, mutta ei kyllä mitään vahvaa tunnetta. Kiinalainen raskauskalenteri lupasi myös poikaa :D. Sitä ennen kuitenkin vielä kolmas neuvola ensi viikolla. Odottelen jo kovasti, että pääsisi sydänääniä jälleen kuulemaan :heart:

Kesälukemisista Aloitin eilen juuri Minna Kiistalan Minä en sitten muutu. Vaikuttaa todella hyvältä kirjalta, ahmaisinkin siitä melkein puolet jo yhdessä illassa :) Voin kyllä samaistua kirjoittajaan vauvatuputtajineen kaikkineen :D Minulla ei myöskään ole koskaan ollut vauvakuumetta, mutta kun ikää on tullut, on sitä tullut ajatukselle myönteisemmäksi. Ja miehen pitkäaikainen vauvakuume on tietysti osaltaan vaikuttanut asiaan :heart: On kyllä ihanaa kun toinen on niin kovasti mukana odotuksessa. Silittelee masua, puhuu vauvasta, joskus kuuntelee masua kuuluisiko sieltä mitään ääntä, on tosi huolehtivainen mun syömisien ja tekemisien suhteen =) Hyviä kirjavinkkejä otetaan edelleen vastaan, pian alkaa kesäloma, joten aikaa on!

Maha on kovasti kasvanut, ja painoa alusta lähtien noin 5 kg. Kuulostaa hurjalta näin aikaisessa vaiheessa! Tuo on muuten jännä miten koko ajan kuvittelen olevani niin alussa, vaikka pian ollaan jo puolivälissä :O Fiilis on ollut hyvä henkisesti että fyysisesti.

Vakuutuksista pyysin tosiaan tarjouksia, mutta en ole vielä jaksanut perehtyä niihin. Niitä on jotenkin niin tylsää vertailla ja pähkäillä. Pitäisi kuitenkin ottaa asiakseen kun vain jaksaisi... Tosin ei sekään ole poissuljettua, että jätettäisiin vakuutus kokonaan ottamatta.

Varmasti taas jäi monta asiaa sanomatta, mutta tekee mieli niin kovasti päästä jatkamaan tuota kirjaa, joten painun pehkuihin tästä :) Mukavaa kesänjatkoa!

Joululahja2011 17+5

muoks. Ainiin liikkeitä täällä ei tunnu vieläkään!
 
Viimeksi muokattu:
vanillah aivan mielettömän suloiste vaatteet! Osaisimpa ittekkin!


vaunut ei niin mitään hajua. Jotkut 2 käyvät jotka menee pieneen ja jossa istutaan vierekkäin... Taitaa olla mahdottomuus. :whistle:

kestoilu mietin sitä esikoisen kanssa mutta jäi sille tasolle ja nyt ei kakka kasat kyllä nappase yhtään. :ashamed: eli kauppaan vaan kerttiksiä kantamaan.

(.) kaaduin toissapäivänä mökillä ollessa kivi rappusissa niin että molemmat nilkat on mennyttä. Toisessa vain revähdys ja toisessa jotain vielä kipeämpää ja järkyttävät turvotukset. Myös selkä on jumissa. Lääkärissä kävin ja se määräsi makaamaan aurinkotuoliin ja syömään jäätelöä!!!!!! melkein olisi tehnyt mieli tumauttaa. Leimasi mut siis ihan tyhmäksi. Nyt toinen jalka on pahentunu ja menny mustaksi eli ei kun huomenna uudestaan..
 
Vahingossa lähti viesti himppusen liian aikaisin.. :ashamed:
Vielä piti kirjottaa että masukin sykkeet kuitenkin on kuulunut hienosti eli pienellä on kaikki ilmeisesti hyvin.. :) liikkeitä vaan saisi tuntua useammin...
Mutta tässä taas meidän kuulumisia... Eipä oikein ossaa muuta laitella taaskaan...
Kännykällä kun näpytän niin enempää ei kyllä jaksakkaan :D

Tanjuska & prin 17+2 (iik muistinkohan oikein) :whistle:
 
Viimeksi muokattu:
joululahja2011 sanoi kuvittelevansa koko ajan olevansa ihan alussa raskautta, hassua, itse ajattelen monesti kans että tosi alussa mennään enkä millään meinaa sisäistää että tässä on puolet kohta takana! Hurjaa!
 
Huomenta!
Täälä vietetään vapaapäivää..mitähän sitä keksis??
Siivota pitäs kyllä jo kun lauantaina tulee vieraita, mutta toisaalta se tuntuu vähän turhalta kun kuitenkin kämppä on jo ihan sekaisin lauantaina jos tänään jo siivoo. Mut toisaalta loppuviikosta ei kauheesti oo aikaa sitten enää. Pihahommiakin tarvis tehä. Ei osaa päättää taas mihin sitä ryhtyis...ehkä surffailen vaan netissä :whistle:

Hitto kun tuo aamuykäily ei ota loppuakseen. Suht normaali olo jo on muuten, mut aamuisin heikottaa ja käyn pöntöllä yökkäilemässä vieläkin. Aikaisina aamuina töissä on huono olo pari tuntia ja pitää syödä siinä vähän väliä jotain, mutta sit alkaa helpottaan. Sais vaan kokonaan jo loppua tää.
Mä en myöskään ole tuntenut mitään liikkeitä vielä. Eilen oikein yritin keskittyä kuulosteleen, mut en kyllä voi mitään varmaa liikettä sanoa tunteneeni. OIshan se ihanaa kun sais ees jotain merkkejä pikkusesta, edellisestä neuvolasta ja sydänäänien kuuntelusta kun on kohta jo kuukausi ja rakenneultraan vielä 2vko.

Kestoilusta mulla on sen verran kokemusta, että esikoiselle sain lainaks ison pussillisen kestovaippoja, mutta kertaakaan ne ei eksyny vauvan päälle. EN tiä olinko niin laiska vai tietämätön vai mitä, mut en saanu aikaseks niitä alkaa käyttää. Palautinkin ne sitten ennenkuin kakkonen synty ja sanoin ettei oo mun juttuni. Mä en kertikissä niin ajattel sitä rahaa...toki ovat varmasti kalliimpia kuin kestovaipat...mutta se jätemäärä mitä kertakäytöistä syntyy on kyllä aikamoinen. SIinä tunnen pienen piston sydämessäni, mutta en mä nyt mitään kauheeta syyllisyyttä silti langeta harteilleni. Meillä käytetään kertakäyttövaippoja jatkossakin!!

Nyt pilkahti aurinko ulkona, taidanpa suunnata pihalle ainakin hetkeks ettei mene päivä hukkaan.

Muisku 18+2
 
Vanillah on tehnyt tosi ihanat vauvavaatteet :) WAU!

Itsellä tää pesänrakennusvietti toimii nyt neulomiseen, toissapäivänä sain valmiiksi vauvalle luumun värisen neulehaalarin, joka on niiiin söpö :) sen tein ihan kotiutumista ja niitä ihan pikkuvauva-aikoja varten. Aattelin vielä väsätä samasta langasta myssyn, tumput ja sukat... tosin, mulla on vaan yksi 50g kerä niin en tiiä, et riittääkö se ja kun lankakaupassa myyjä sanoi, että sitä ei oo enää kun yksi kerä jäljellä silläkään ja sitä väriä ei enää tilata, niin pitäisköhän mun hakea varmuudeksi sekin sieltä, kun olis se kurjaa, jos olis sukat väärää väriä :D mitäs kokeneemmat neulojat on mieltä, saako 50g kerästä tehtyä sukat, tumput JA myssyn?
Eilen neuloin elämäni ekat tumput esikoiselle ja kun saan ne valmiiksi niin sit pitäis tehä pipo miehelle ja keskimmäiselle ja kuopuksellekin tumput talveksi... sit oma kaulaliinakin on kesken, kun se vaan on niin tylsää neuloa, kun ei oo mitään muutosta, kun koko ajan vaan ainaoikeaa.
Sen jälkeen pitäis kait ruveta sukulaisen 50v lahjaksi jotain neulomaan... oisko kaulahuivi, tumput ja pipo samasta langasta tylsä?

joululahja ja susimieli tossa mietti, että raskaus on vasta ihan "alussa" niin itellä täysin sama fiilis!! musta tuntuu, et vastahan tää alkoi ja sit kun alkaa miettiin, niin nythän on jo 17. raskausviikko menossa, et ei se nyt niin alussa olekaan!
Eilen tosin miehelle sanoin, et tuntuu et maha olis jotenkin "pullahtanut" esiin ihan tässä viikon sisällä... nyt masu on sen kokoinen kun edellisestä oli rv 21 suurinpiirtein. Tossa ihan tuoretta kuvaa tältä päivältä :)



sitten tänään taas tuli oksennettua aamupala!! Mä jo olin kuvitellut, että pahoinvointi on taaksejäänyttä elämää, mutta eipä sitten ollutkaan :( muutamaan viikkoon ei oo tarvinnut oksentaa, mut tänään se vaan tuli... huoh!!

Mulla olis neuvola ensi viikolla, piti olla jo tällä viikolla, mut tunnollisena ( :D ) työntekijänä sitten aattelin, et siirrän sen ens viikolle, kun on kesäloma, ettei tarvii töistä olla pois, mut sit alko harmittaan, kun menee moiseen ihan hukkaan yksi lomapäivä :( sille päivälle ei voi sit mitään muuta suunnitella, kun on ihan keskellä päivää, pöh!

Eilen tunsin muuten ekan selkeän potkun :heart: oon jo aiemmin ollut tuntevinani jotain keveitä liikkeitä ja vähän ollut huolissanikin, kun ei vielä liikkeet sen paremmin tunnu, kun aiemmista oon tuntenut tosi aikasilla viikoilla, esikoisestakin liikkeet tunsin jo rv 16, kahdesta seuraavasta rv 13 paikkeilla ja nyt ei oo ollut mitään selkeää, mut sit eilen illalla tömähti ja siinä ei jäänyt arvailulle varaa. Se on niiiiiin ihanaa!!! :) :) :) voi kun niitä alkais sateleen useammin ja selkeämmin, ihan parasta :)

tanjuska AUTS! Kuulostaapa kipeältä :( onpas taas ollut lääkäri, jos ohjeena on "maata aurinkotuolissa ja syödä jäätelöä" toivottavasti ei oo mitään venähdystä vakavampaa! Nuo nilkatkin kun on aika tarpeelliset ihmisellä! Pikaista paranemista!!

joululahja pitääpäs käydä katsomassa löytyykö sitä kirjaston valikoimasta, tuota kirjaa. Kuulostaa ihan mielenkiintoiselta! Itse tykkään lukea noita raskauskirjoja, Anna-Leena Härkösen "heikosti positiivinen" antoi uskoa siihen, että kaikki tunteet on sallittuja ja sellanen kirja kuin "raskausjärkytys" oli kiva lukea, kun jossain määrin pystyi samaistumaan ja just se, et saa lukea muiden "omakohtaisia" kokemuksia asiaan romaanimuodossa.

tatomira vaihteeksi omanapaisena rv 16+1
 
  • Tykkää
Reactions: MARMAx4
Susimieli mä en ole ihan varma, mutta musta tuntuu että teidän kohonnut turvotus voi kyllä olla esteenä vakuutuksen saamiselle. Tai ehkä se että ette ole olleet jatkotutkimuksissa (=istukka/lapsivesipunktio). Niissä lapuissahan kysytään että onko jotain poikkeavaa todettu ja turvotus kyllä mun mielestä menee sen piikkiin vaikkei ultrissa muuta olekaan näkynyt. Voi varmasti riippua yhtiöstäkin, itse en tod näk olisi saanut vakuutusta ylipainon/rd:n vuoksi jostain muusta vakuutusyhtiöstä, mutta fenniassa sen sain (sain kuopuksestakin).

raskauden kulusta itsestäkin tuntuu hurjalta että tosiaan enää ensi viikon maanantaihin niin olaan puolivälissä raskautta :O

tanjuska nilkan väri ei kerro siitä onko vain venähdys vai murtuma. Venähtänyt nilkka voi tulla todella pahannäköiseksi päivän-parin-kolmen sisällä tapatuneesta (musta, punainen, sininen, turvonnut..). Miehelläni meni nilkka tosi pahasti (ei murtunut) 4v sitten eikä hän pystynyt pariin viikkoon kävelmään muuta kuin kepeillä. Juokseminen voi vieläkin tehdä välillä kipeää. Tietysti sitä jalkaa kannattaa käydä näyttämässä uudestaan jos tilanne ei parane ollenkaan n viikon sisällä. Monta nilkkaa on tullut nähtyä kun oon työskennellyt pari vuotta erään ks:n päivystyksessä aikoinaan.

Taisin ostaa jotain hormonimansikoita tänään torilta, ovat sen verta isoja :D. Laji taisi olla joku uusi, sonata (?), ei ihan yhtä makea kuin polka mutta hyvältä maistui silti :p. Illalla mennään katsomaan kaverin vajaa 4 viikon ikäistä tyttöä. Ihanaa päästä nuuhkimaan vauvaa =)

Poppeliini ja kolmas muru 19+2

*muoks* googletin eilen ultrakuvia tyttö ja poika sikiöistä. Osaan sitten itskein katsoa paremmin kun ti on ultra. Kyllä musta alkoi vähän tuntumaan että tyttö tuolla masussa on, kun silloin rv 15+ ei näkymyt kyllä mitään jalkovälissä...
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa uusille.

Oltiin tuossa reilu viikko lomareissussa, eikä silloin ehtinyt/viitsinyt lukea palstaa, kun oltiin miehen sukulaisten luona kyläilemässä. Kyllä oli tekstiä tullut viikossa, meni kyllä oma aikansa, kun niitä lueskelin.

Meillä on rakenneultra 26.7. eli melkein kaksi viikkoa vielä :ashamed:

Juhannuksena laitettiin tieto lähisuvulle, että jälkikasvua on tulossa eli sekin on alta nyt pois.

Itse olen miettinyt, alkaako tuohon kestovaipparumbaan vai ei. En osaa oikein päättää.

Hankintoja ei ole vieläkään tehty lapselle, kun mies on sitä mieltä, että aikaa on vielä. Pitää varmaan syksyllä lähteä kangaskauppaan ostamaan kankaita, jos sitten äitiyslomalla jaksaisi ommella vaatteita tulokkaalle. Käytiin Pärnussa viime viikolla ja siellä on edullinen kristallikauppa. Sen verran sitten tuli hoksattua, että ostettiin sitten kastemalja valmiiksi :). Mieskään ei pistänyt hanttiin.

Liikkeistä....Pari kertaa olen miettinyt, että onko tuntemukset olleet vauvan liikkeitä vai pelkkää ilmaa tai muuta. Kun ekaa odottelee, niin ei oikein tiedä, pitäisikö olla huolissaan vai ei, kun ei selviä liikkeitä pystyy tuntemaan. Onneksi perjantaina on neuvola, joten toivottavasti päästään kuulemaan sydänäänet, rauhoittuisi taas tuo oma mieli sitten.

No joo, lomat on lusittu ja täytyy varmaankin jatkaa noita töitä....

Lapitar ja kaveri 19+0
 
Fantaihana ja Poppeliini Kiitoksia tiedosta,kun kyselin niitä rd-kotiarvoja. =)

Täällä poksuu tänään puoliväli...POKS POKS 20+0 :whistle:!On kyllä aika mennyt nopsaan...vastahan sen plussan sai testiin ja nyt jo puoliväli.Vajaa viikko vielä rakenneultraan ja ei millään malttaisi odottaa sitä :heart:.

Mies lähti tänään töihin neljän ja puolen viikon kesäloman jälkeen.On taas pojan kanssa oltu kaksistaan.Nyt jo tuntuu että voimat on ihan loppu ja vasta eka päivä takanapäin.Ja tuskin tämä tästä syksyä kohti helpottaa,kun vatsa kasvaa ja liikkuminen ei varsinaisesti helpotu.Ai niin...joskus oli puhetta ikäeroista.Meillä tulee esikoisen ja tän tokan ikäeroksi 3v 1kk. Tällähetkellä poika siis vajaa kolme vuotta ja meno on jokseenkin melko villiä.Noh,syksyllä poika pääsee pari kertaa viikossa ikäistensä kanssa leikkimään,että josko sitten saisi äitikin vähän lepäillä ennen uuden tulokkaan syntymää.

adalmiina 20+0
 
  • Tykkää
Reactions: MARMAx4
Vanillah aivan ihanat vaatteet! Voi kun osais itsekin ommella. Onneks nuo kutimet sentään pysyy käsissä, niin sa pienelle jotain itse tehtyä.

Joululahja2011 Ei se oman lapsen kakka niin pahalta tunnu, vaikka nyt vielä ällöttäisikin koko ajatus ;) Joten kestoilemaan vaan =) Meillä oli kuopus sen verran taloudellinen ja säästi erityisesti miehen haju-herkkää mieltä, kun ei kakannut kuin noin kerran kahdessa viikossa ekat kolme kuukautta. Sitten sitä kyllä tulikin kerralla ainakin se kahden viikon satsi :)

Joku kysyi kestoiluvinkkejä vastasyntyneen kanssa. Mä koin parhaimmaksi ja pitävimmäksi systeemiksi muotoon ommellun sisävaipan ja hahtuvavillikset. Niistä ei sinapit pursuillu reisille eikä muutenkaan tullut pahemmin ohivuotoja niin kuin taskuvaipat tuppas tekemään. Muuten taskut ja AIO-vaipat on musta kätevämpiä, mutta vasta hiukan isomman vauvan kanssa. Meilläkin mies oli aluksi aika kielteinen koko kestovaippatouhuun, mutta aika pian hänkin innostui ja alkoi kyselemään mitä mihinkin laitetaan yms. Kerran oli raukka laittanut pelkän taskuvaipan vauvalle eikä imua ollenkaan sisälle. Hassustihan siinä sitten kävi ja kohta oli vaattee ihan märkinä :) Sen jälkeen olenkin täyttänyt vaipat valmiiksi, jottei tarvii miehen itse pähkäillä mitä laitetaan.

Enskulle jaksuja alkakuloon!

Tanjuskalle pikaista paranemista!

Liikkeitä tuntuu nykyään jo päivittäin. Varsinkin aamuisin :) Tuntuuko muilla liikkeet aina samassa kohtaa? Musta tuntuu, että tämä kaveri tykkää makoilla tuolla ihan oikeassa reunassa kohtua, kun siellä ne liikkeet aina tuntuu ja sieltä ne sykkeetkin löytyy.

Monella jo rakenne-uät:t tosi lähellä. Mä saan omaani vielä odotella tovin. Ja puolivälit alkaa poksumaan :) Hurjaa! Jotenkin itselläkin olo, että alussa ollaan vielä. Mutta eipä sitä niin alussa ollakaan.

Niisku 17+0 POKS POKS
 

Yhteistyössä