***Joulukuun Pikkutontut MARRASKUUSSA***

Garden kuulostipas tosi kivalta sun synnytystarina! Voisin ihan samanmoisen vastaanottaa :D

Heitänpä minäkin oman veikkaukseni tämän kuun vauva saldosta. Eli veikkaisin, et kahdeksan vauvaa syntyy tän kuun aikana. :)

Eilinen ketutuspäivä on onneksi tiessään. Tänään on hyvä päivä, aivan sikahyvä fiilis!!! EI vaivan vaivaa :) Supistuksetkaan eivät ole vaivanneet. Pari kipeää mahan puolelle on tullut. Kovettumista tuntuu vähän väliä, mut ei se mitään, kuhan ei kipuile. Aurinko paistaa, pikku pakkanen ulkona ja lunta maassa, voiko ihanampaa marraskuun päivää enää ollakaan <3

Eilen vaavi ponkaisi takaisin ylös mahassa. Aivan kylkiluussa asti pylly pönötti ja olipas vaikea taas istuskella, ku pikkupylly yrittää pungertaa ylemmäs ja ylemmäs, vaikka matkanteko loppu siihen, ku tuli kylkiluu vastaan :D

Poliklinen synnytys toisaalta ihan kiva juttu, pääsis kotiin piakkoin, mutta toisaalta mie kuitenkin haluan pari päivää sairaalassa levätä rauhassa vauvan kanssa ennen kuin lähdetään kotiin. Saan itse rauhoittua kunnolla synnytyksen jälkeen, ku eka yö ainakin mulla on ollut tosi vähäuninen ja levoton synnytyksen jälkeen. Kokoajan näkee vaan unta synnytyksestä ja heräilee ja miettii sittenkin synnytystä ja sitten pitää ihailla vauvaa ja ja ja.... Jaksaa sitten toisten lastenkin kanssa paremmin tutustua yhdessä vauvaan ja kun kaikki on uutta vanhemmille lapsille niin hekin ovat varmasti melko levottomia vauvan tulon vuoksi. Nyt jo tuntuu että hypitään seinillä ja kysellään koska se vauva syntyy ym.

Astren vauva toivottavasti pysyy vielä pari viikkoa mahassa, että tärkeät elimet on varmasti sitten valmiit, ku vauva syntyy.

Hyviä vointeja kaikille ja toivotaan supistustuulia niitä toivoville!

simuli 36+4
 
adalmiina[/B] voi kun sinun kuulumisia onkin jo odoteltu:)Oikein paljon onnea koko perheelle pinenstä tytöstä:flower: Hyvinhän pikkuisella oli kokoa:)Tulehan sitten tarkemmin kertomaan kuulumisia kun olet päässyt kotiutumaan ja kunnon koneen ääreen:)

Fantaihana oikein paljon onnea:)Noin jos menis omakin käynnistetty synnytys niin ois kyllä mukava:)

(.) pitkästä aikaa kävin tänään hieman ulkoilemassa ja se tuntuikin niin hyvälle että vois melkein vaikka huomennakin käydä vähän kävelemässä kun vielä pystyy ennen kuin vauva syntyy.
Eilen pesin vauvan lelut valmiiksi ja katselin niitä vauvan tavaroita että mitä vielä on joita pitää pestä ja sairaalakassin meinasin pakata mahdollisimman loppuun ensi perjantaina.
ihanaa kun maa on valkea niin alkaa tuntumaan siltä että joulu ja vauvan tulo on jo oikeasti lähellä,ihanaa:)

Mukavaa päivää kaikille!

Metsätähti ja pikkuinen 36+3
 
ONNEA Fantaihana ja Adalmiina pienistä tytöistä! :flower: :heart: :heart:

Gardenilla kuulosti olleen oikein mallikas synnytys! Sellainen tännekin kiitos... =)

Ja mielellään aika pian... Olo on vähintäänkin ajoittain aika hirvee, eikä nukkuminen luonnistu enää juuri lainkaan. :|

SariP ja Jässikkä 38+1
 
Paljon onnea Garden,Adalmiina ja Fantaihana!!!:flower:

Synnytyssupistukset on mulla tuntunut myös enemmän reisissä ja selässä, kuin mahan puolella.

NewYork Olisko palkattu hoitaja huono vaihtoehto?

Lumine meidän esikoinen on myös huono syömään vieraassa paikassa ja huono nukkumaan aina :D Kuitenkin tuo on muutamat kerrat yllättänyt ja käynyt kiltisti nukkumaan kun joku muu on laitanut. Ekalla yöhoidolla, 2kk sitten (kylläkin kotona), oli pyytänyt itse päästä nukkumaan:O

Mä kirjasin synnytystoivelistaan polikliinisen synnytyksen, mikäli äidin ja vauvan kunto sellainen. Meillä muutenkin uudelleensynnyttäjät "potkitaan ulos" n.vuorokauden kuluttua synnytksestä.

Mä en ole vieläkään edes ajatellut sairaalakassin pakkaamista. Eilen sain viimein tuplarattaat hankittua lapsosille. Enää tarvii tutit ja vaipat ostaa, niin ollaan valmiita vauvan saapumiseen. Toivottavasti ei kuitenkaan vielä muutamaan viikkoon tulis. Mä olen vissiin harvoja jotka toivoo raskauden menevän yli lasketun ajan :)

Mango ja Ola 34+5
 
Viimeyön sai sentää nukuttuaki ihan hyvin. :) Tää päivä on menny kokopäivä koneella, mitään ei oikein huvittais eikä jaksais tehä ja tosi väsyny olo on :( Vaikka toisaalta ärsyttää ku on niin tylsää ja niskat jumissa :(
Minä taas toivoisin että tämä pikkupoika tulis ulos aivan heti ku se vaan on turvallista, alkaa ärsyttämään kovin tämä odottaminen ja mahankanssa oleminen ku ei oikee vessassakäyminenkään enään onnistu :D

Olin tänään vissiin omissa mailmoissani ku menin suihkuun niin unohdin silmälasit päähän ja kerkesin olemaan joku 10min suihkussa kun tajusin että ne on mun päässä :D Alko pikkusen naurattamaan että näinkö hajamieliseks sitä on tullut :)

Baarbi 35+4
 
Onnea Fantaihana ja adalmiina pienistä joulutontuista :flower:

Täällä ei ihmeempää. Eilen illalla muutama iso supistus juuri kun olin leffaan lähdössä katsomaan Twilightia :p
Leffa oli siis aivan ihana ja jännitin siinä istuessani kun mahassa "naksui" että jos vedet menee siihen penkille niin mitä teen :whistle:

Tänään käytiin katsomassa Volkswagen Touran, 7 paikkainen auto (ma mennään ostamaan) joten nyt jokaiselle olisi tilaa autossa. Vain se neljäs lapsi puuttuu, meidän pieni jouluyllätys :heart:

Tonttua odottaen 37+1 :xmas:


Muoks: Mä veikkaan että 9 vauvaa syntyy marraskuun puolella :wave:
 
Viimeksi muokattu:
Tänään eka soitto kätilölle..Oltiin tuttavien luon kahvittelemassa ja vessareissulla tuli keltaista limaa (osa limatulpasta?!?) paperiin..
Kuten aikaisemmin olen maininnut, selkää on poltellut, muksu riehunut aivan hulluna tänään mahassa, maha koko ajan ihan pinkeänä, tuntuu venytyksiä, outoja tuntemuksia kohduunsuulla...Mutta ilmeisesti ihan normaalia viikkoihin nähden (näin kätilö sanoi...)
Soitto uudelleen jos alkaa tulla kipeitä supistuksia tai verta lorahtaa...
Niin ja suoli tyhjentyny täysin...:ashamed:
Ukkeloinen tuntuu olevan enemmän jännittynyt, kuin minä :D
Informoin jos jotain infoamisen aihetta on :D Hitsin pujut, kun ei oo kokemusta suppareista..Noo ehkä sen sitten todella tajuaa, kun on tosi kyseessä! :p

Kahlan ja maha-nahan venyttelijä rv.35+3 :xmas:
 
Onnea onnea mammoille!!! Yritän puhelimella kirjottaa :/ mä olen hirmusesti nukkunut,joka välissä. Tänään koiruus sai vain vara-sertin,huomenna uusi yritys ja sit kotia. Vauvakin saa mun puolesta alkaa ulostautumaan yksiöstänsä heti su iltana,kiitos ;-)
 
  • Tykkää
Reactions: Tarantella83
Olipas kiva tulla lukemaan kuulumisia ku täällä oli jo kolme tottua putkahtanu.
Onnea Garden, Adalmiina ja Fantaihana :heart:

Täällä olo jo melko tuskanen ja jännityksellä odotellaan ens viikon lääkärineuvolaa et mitä masuun kuuluu. Tuntemukset on jokseeni kyllä muttunu, on harkkasuppareita ja alaosastossa jytkyttävää tunnetta.. jotain aivan omituista jota ei osaa selittää. Vauvan liikkeet on selkeesti lähinnä muljahduksia, eikä enää niin kvian tuntosia : /

Toivottavasti pian saadaan lisää hellpoja synnytystarinoita, rauhottaa ensikertalaisen mieltä kummasti!

Nyt nyyhkimään twilightia, viikonloppuja kanssasiskot!!

Bellaella ja Antsa 36+0 POKS!!
 
Fantaihana ja Adalmiina Onnittelut vauvoista. Ihanaa!! :heart:

supistukset Mullakin ne kunnon supparit tuntui silloin pääasiassa selässä.

veikkaan että marraskuussa syntyy 9 vauvaa. :)

Onpas tullut syötyä. Heh. Eilen mies teki lettuja ja tänään syötiin roskaruokaa. :)

Metsätähti Lähetäppä tännekin sitä lunta. =)

millis ja vertti 37+0 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Lämpimät onnittelut Fantaihana ja Adalmiina! <3

Miulla "ne oikeet supparit" tuntu eniten ekasta mukulasta reisissä. Kaks päivää enne synnytystä menin turhaan sairaalaan kun luulin että sillon oli tosi kyseessä. Oli inhottava kokemus jotenki, kun ei ollukkaan oikeesti. Sitten kun mentiin taas, oli taas vähän semmone meininki, että "jää nyt yöksi jos haluat", herkkä fiilis tietyst vielä päällä, ni inhotti. Sitten yön aikana en hiiskunutkaan hoitajille supistuksista ja kärvistelin niin pitkään kuin mahdollista itekseen, siinä olikin sit hoitajat ihmeissää kun olin kestänyt niin auki asti hissukseen. Oli semmonen voittajafiilis et siitäs saivat ;). Nyt jos tietäis paremmin tästä lapsesta, milloin lähtee!

Kyynärsauvoja käytettävä, kun lonkka on tavattoman kipeä, löystymisvaivahan se on. Vauvan pää hyvin alhaalla ja kaikki ok, täällä ei lääkäri mitään muuta oikein tutkinutkaan, ei painoarviota tai miten kypsät paikat on tms. Mutta kaikki ok, tullee kun tullee. <3

Nyt alkaa jännittää jo kyllä, ja fiilikset alkaa kääntymään siihen, että saa syntyä milloin vaan, kun saatu kotona kaikki sillä lailla kuntoon.

Eve ja poikanen 36+4
 
esikoisen hoidosta synnytyksen aikana mun pitää ottaa puhelin kauniiseen käteen ja soittaa kaupungille. Siellä olis lapsiperheiden kotipalvelu josta pitää saada selville voiko ne tulla illalla/yöaikaan tänne. Palvelulla on hintaa 8,70e/h mut jos sais sitten jonkun aamuksi niin ei tule kauhen suurta paukkua. Jos ne ei tule illaksi/yöksi täällä on yks päiväkoti 24h MUTTA sekin on epävarma! (lapsi-hoitajasuhde ei saa ylittyä) huoh. Mummolla on nyt ainakin putkipäällä joten päätin unohtaa koko homman hänen osaltaan.

en malta odottaa ens keskiviikkoa kun lääkäri saa sanoa mikä tilanne on alakerrassa. Osaa ainakin varautua siihen meneekö yli lasketunajan ja sitten suunnitella juuri sitä lastenhoitoa yms. Masu on kyllä ollu pinkeä ja tuntuu ikävältä. muutama supistus ja se on siinä.
 
Onneksi olkoon Garden, Adalmiina ja Fantaihana!

Supistuksia tulee ja tulee ja tulee, koko ajan, mutta kun ne ei ole niitä Oikeita. Niistä ei ole koskaan voinut erehtyä, ovat olleet joka muksun kohdalla aivan eri maailmasta kuin nämä rasittavat harkkasupistukset. Oikeat on tuntuneet mahan lisäksi reisissä ja selässä. Jos tämä olisi ensimmäinen raskaus, olisin varmasti luullut jo moneen kertaan kohta synnyttäväni ja niiden supistusten olevan kipeitä mutta nyt jo tietää, että tämä on vain tympeää eikä saa mitään edes aikaiseksi. Huoks.

Isompien hoito on jotenkuten järjestyksessä. Jos vauva malttaa odottaa, niin äitini tulisi viikoksi siinä lasketun ajan molemmin puolin ja asia olisi sillä selvä. Ja kyllähän nämä on antaneet itseään odottaa ennenkin, kun ei vain menisi ylisi kovin paljoa... Muussa tapauksessa on muutama yästäväperhe luvannut ottaa lapset.

Kaikki alkoi jo olemaan valmiina vauvaa varten, löytyi vihdoin 7-paikkainen autokin ja kuopukselle turvaistuin, että kaukalo vapautuu vauvalle. Kas kummaa vaan, niin auton saakin sitten loppujen lopuksi vasta ensi viikolla ja sitä turvaistuintakaan ei sitten uskaltanut kokeilematta ostaa, varattuna sentään on liikkeessä. Lisäksi pyykkikone hajosi ja täällä on joka paikka täynnä likaisia vaatteita ja Gigantin kanssa uuden toimituksesta räyhätessä on verenpaineet käyneet välillä vaarallisen korkealla. Sais nyt sen pyykkikoneen ennen vauvan syntymään, vaikka muuten olen kyllä ihan ääriäni myöten täynnä tätä raskautta ja odotan sterilisaatiota kuin kuuta nousevaa.

Polikliininen synnytys olisi muuten varmasti minulle oikein sopiva vaihtoehto, mutta tällä kertaa taidan tarvita sitä lepoa ihan eri tavalla kuin aiemmin. Kuopus nimittäin on aikamoinen vilperö ja 5-vuotiaallakin on joku äitiäiti-kausi ja esikoinen ilmeisesti jossain ihme esimurrosiässä, että olisin kyllä helisemässä jos heti joutuisin kaiken sen keskelle. Se nimittäin on varmaa, että jos tulen kotiin, mies katsoo, että hän voi sitten jättää lastenhoidon minulle ja painua töihin ja niitä niin mahdottoman kallisarvoisia sosiaalisia suhteitaan hoitamaan.


Tsoink ja vauveli 38+2
 
Tarantella Mulle sanoi neuvolassa ettei oo muita lääkärineuvoloita kuin se yksi (mulla oli rv 26) jos kaikki on ok. Sit jos menee yläkäyrillä sf-mitta tai on jotain syytä epäillä ettei mahdu syntymään niin lähettävät painoarvioon.
Ajattelin kyllä ensi tiistain neuvolassa pyytämällä pyytää päästä edes neuvolalääkärille, haluan tietää kohdunsuun tilanteen kun on jonkun verran supistellut, ja oma äiti on synnyttänyt meidät aika vauhdilla (kuulemmahan äidin synnytykset saattaa antaa suuntaa omiinkin synnytyksiin) mä esikoisena olen syntynyt viidessä tunnissa... Niin olisi kiva tietää onko paikat yhtään kypsyneet tässä, vai mikä on tilanne, ja kuinka nopeaa toimintaa on odotettavissa jahka alkaa tapahtua.
Lumine sanoi käyvänsä uimassa, haluaisin kovasti käydä mahan kanssa, kokeilla kuinka kevyeltä olo tuntuu, mutta en tohdi kun en tiedä onko kohdunsuu kiinni.

Tänään meillä oli suursiivous, saa nähdä supisteleeko ensiyönä. Viimeyönä ainakin välillä oli sellainen paine taas alaselässä, kyllä taitaa pojalla tuo pää painaa aika alas..

Susimieli ja Pieni 36+6
 
Piti vielä sanoa Gardenille ettää melkoinen unelmasynnytys :)

Niin ja huomaa että ensimmäinen lapsenlapsi tulossa noille omille vanhemmilleni, isäni soitti tuossa illalla ja ensimmäinen kysymys oli "aateltiin kun ei olla pariin päivään oltu yhteyksissä, että montakos teitä siellä on." Niin mehän toki olemme heille ilmoittamassa kun tositoimet alkaa, ja se on heille sanottu monta kertaa :D
 
Tänään täällä ollut oikein supistelujen päivä. Lähes koko päivän on supistellut ja laskeskelinkin noita jo. Reilu kymmenen tunnissa. Nyt ovat hieman rauhoittuneet, joten taidan lähteä nukkumaan siinä toivossa, että pikkuinen ei vielä huomenna pyri pihalle. Ei tarvitsisi olla siellä sairaalassa niin kauan. Minulla muuten lähes aina supistukset tuntuu selässä. Tänään joitakin poikkeuksellisesti tuntunut mahan puolelta.

Toivon mukaan tuleva päivä parempi ja pääsee hieman liikkumaan. Tämä lepääminen kun ei ole oikein minun juttuni.

Sairaalakassi alkaa täällä olla valmiina, vain eväät puuttuu.

Polikliininen synnytys kyllä olisi hieno. Itse en uskalla vielä sitä toivoa. Minulla aikankin hyvin vaikea saada sairaalassa nukuttua. Esikoisen jälkeen olin tosi väsynyt päästyäni kotiin. Viikko pienellä unella ja kovassa hälinässä oli aika karmaiseva kokemus.

Tuollaista Gardenin synnytyskokemusta kyllä itsekin unelmoin.

Täällä taas ja pikkuinen 36
 
Ai niin, sain viimeinkin pakattua sairaalakassin siivoamisen yhteydessä, deodorantti ja puhelimen laturi pitää muistaa pakata sit lähtöä tehdessä, muistilappu on kassin päällä.

Nyt kun tuossa sohvalla pötkötin niin oli taas niitä kipeää tekeviä suppareita hetken. Rauhottuivat kun nousin ja liikuin.

Koska vuorokausi kerkesi jo vaihtua, niin täällä ollaan täysiaikaisia!

Susimieli ja Pieni 37+0
 
Tänä aamuna sitten tuo limatulppa irtosi. Aiemmisssa raskauksissa ei ole sitä tapahtunut. Onko täällä kellään kokemuksia kuinka pian synnytys alkaa tuosta limatulpan irtoamisesta? Niin ja pitäisikö asian vuoksi olla huolissaan? Viikkoja minulla kuitenkin on 36. Pitäisikö tässä ottaa yhteyttä johonkin? Huomenna neuvola on auki ja tuskin kannattaa synnärillekään olla yhteydessä vielä.

Täällä taas ja pikkuinen 36
 
Tääl taas Mulla lähti synnytys käyntiin pari päivää limatulpan irtoamisen jälkeen, mutta jostain oon lukenut että 1-7 vrk on normaali aika mikä siinä saattaa mennä, joskus useampi viikkokin. Eipä siinä varmaan muuta voi kun ootella ja ottaa rauhallisesti :) Mulla on esikoinen syntynyt rv 36+4 ja oli melkein kolmekilonen ja 5 päivää oltiin sairaalassa kun sai yhden vuorokauden valohoitoa, mutta sai olla kuitenkin mun kanssa samalla osastolla eikä joutunut lasten osastolle :)

Susimieli ja Hyyppäjäinen Onnea täysiaikaisuudesta :)

New York Hyvä että on edes muutama paikka mistä voi kysyä :) Toivottavasti saisit hoitoavun niin ei tarvitsisi sitä enää miettiä :)

Tota autohommaa on meilläkin pähkäilty, kun meillä on kyllä farmari, mutta kun se on meidän ainoa oma auto, että jos jonnekin mökillekin lähdetään niin on kiva pakkaaminen kaikissa tavaroissa ja lastenistuimisssa jne. Et harkinnan alla kanssa auton vaihto (mutta kun ne maksaa...:kieh:) ehkäpä jossain vaiheessa sellaiseen mihin saa taakse lisää paikkoja tarvittaessa tai suoraan 7 paikkaseen... Katotaan nyt milloin jos milloinkaan.

Se ois huomenna sitten 38 viikkoa :whistle: Mä en oo ikinä ollut näin pitkään raskaana ja sen kyllä huomaa :LOL: No tänään imuroin alakerran ja ja laitoin tavaroita paikoilleen jne, mutta eipä sekään aiheuttanut muuta kuin lonkkakipua. Kauppaan pitäisi lähteä ostamaan pyykinkuivaustelinettä, kun meidän ikivanha kuivausrumpu sanoi sopimuksenssa irti, mutta en raaski uutta tässä rahatilanteessa ruveta ostamaan, kun ensi viikonloppuna olisi tarkoitus jatkaa tätä remppahommaakin... : /

Hilipatuinen ja Silmukka rv 37+6
 
Paljon onnea Adalmiina ja Fantaihana!! Fantaihana, muistelenko oikein että sulle oli paljon suurempi kokoarvio annettu jokin aika sitten? Ei niitä arvioita kai kannata kovin vakavasti ottaa.

Jännitystä on monella päällä! Veikkaan, että marraskuussa syntyy yksitoista tonttua.

Täällä poksuu huomenna rv 38, eikä vielä mitään tuntemuksia synnytyksestä. Veikkaan, että yli menee niin että paukkuu, ja siihen myös henkisesti varaudun!

Liikunnasta mä käyn vielä mammajoogassa, pyöräilen ja koitan myös silloin tällöin raahautua uimaan. Uimahallissa olen kyllä niin julkinen nähtävyys!! Mut uinti on ihanaa kun siellä on niin kevyt olo, viimeks menin takaisin altaaseen kun painojärkytys oli niin iso kun nousin altaasta :)

Tuisku ja Boberle 37+6
 
heip

Viimeyön taas valvonu selkäsärkyjen (supistusten kans??) :( Siitä johtuen olen tänään sit vaan märynny koko päivän väsyneenä ihan kaikesta turhastaki. :( Pakkastaki on -15 eikä ulos pääse ku ei oo vaatteita mikkä mahtus päälle :( Koko päivän ootellu kylään hyää ystävää joka ollu täällä käymässä ku asuu toisella paikkakunnalla mut eipä tuota oo näkyny eikä kuulunu. :( Eipä oo ainut kaveri joka on tuota harrastanu,ne kai luulee et mulla ku on aikaa niin antaapa ootella eikä sit tuukkaan :( Yksinäni saanu montaviikkoa päivät olla. Pikkusiskoki alkaa olla jotenki kyllästyny mun seuraan ku aina sitä johonki pyytämässä mut minkäs tehet ku se on ainut joka on päivisin kotona niinku mieki :(

Pikkuhiljaa alan jo toivoa et vauva tulis et olis seuraa ja tekemistä päiviksi :)

höyhen ja HP 38+1 :heart:
 
Pakkasilman kunniaksi käytiin miehen kanssa pitämässä koiraa irti läheisen laskettelurinteen lähimetsissä, monta kilsaa tuli kiipeiltyä metsäpolkuja, saa nähdä kostautuuko illalla. Nyt ainakin tuntuu poika painavan kohdunsuuta kipeesti. Malttais nyt hetken, ollaan just syömässä Pancho Villassa ja ruuan jälkeen katsoon uusin Twilight.:)
 

Yhteistyössä