**Joulun odottajat** JOULUKUUSSA

Käväisempä taas rutisemassa omaa oloani.

Janosta on ollut puhetta. Mä oon kans ollut niin janoinen viime ajat, mutta ilmeisesti sitten normaalia. Viime yönä heräsin janoon ja jouduin nousta sängystä ylös juomaan. Olin kyllä ihan hiestä märkäkin, että en tiedä mikä oli.

Kelläs täällä oli olo, että oli pyörällä ajanut pitkästi. Vai miten sen nyt osuvasti sanoit. Mulla kans on toi häpyluukipu loppunut ja kipu tullut tuonne takapuolelle. Ihan kuin siellä joku punnais ulospäin.

Synnytystä en nyt niinkään odota, oon kyllä kans mielessäni aatellu itsenäisyyspäivää. Kiire ei oo. Enempi toivon, että pääsis oikein kunnolla vessaan isolle asialle. Olo on ihan kuin olis korkki sekä ylä- että alapäässä ja mikään ei pääse ulos. Ihan kauhean ähky-puhku olo. Maanantaina vielä se pirun äippäpoli aika ja mulla paino varmaan vaikka mitä, kun ei mikään tuu ulos.

Ässiä ei oo täällä testailtu, eikä paljon mitään muitakaan aakkosia. Mutta sitä mun piti kysyä, että vaivaako ketään muuta väsymys. Mä nukun yöt hyvin, vähintään 9 tuntia. Silti otan päikkärit ja oon edelleen väsynyt. Suupielet repee kohta, kun mä haukottelen.

No itken mä kyllä täällä melkein joka päivä tuota synnytyksen jälkeistä aikaa. Mulla on ihan kauhea olo esikoisen alkuajoilta ja nyt ne muistot tulee pintaan taas. Ongelmahan oli se, että väkeä lappas ku marketin ovista ja mä olin ihan poikki. Lähinnä miehen äiti on yli-innokas ja mä en osaa sitten sanoa mitään. Mä vaan haluisin olla rauhassa oman perheen kanssa ja tutustua uuteen tulokkaaseen ja saada arjen rullaamaan kahden pienen kanssa. Mä en tiedä mitä mä tekisin tälle asialle. Mä en halua mitään ylimääräistä siihen, enkä kenenkään ulkopuolisen apua. Ymmärtääköhän tätä nyt taas kukaan, vaikea sanoa mitä tarkoittaa. Mutta MUA AHARISTAA jo nyt!!!

Kiukkuinen Nobody 37+4
 
:/ Nobody tajuun kyllä mistä sä puhut. Meillä ryysis alkaa ehkä jo synnärillä, onneksi mulla on kavereita joita sama homma ahdisti aikoinaan ja kielsivät sieltä vieraat, niille voi sanoa suoraan että tulkaa kotiin sitten vasta kun kutsutaan. Ja appivanhemmat rynnivät tänne varmasti ja majoittautuvat pariksi viikkoa kun niillä on monen sadan kilsan matka. Ja mun mies varmaan lähtee töihin kesken isyysloman kun ei ite kestä niitten seuraa...Enkä halua imettää anopin töllöttäessä vieressä...
Jos tällä kertaa sanoisit suoraan että vauvaa saa tulla katsomaan sitten kun kutsutaan ja sä et passaa ketään etkä laita kenellekkään nisua pöytään, jokainen tuokoon omat tarjottavansa. Sano miehellesi, että puhuu äidillesi.
 
Me asutaan naapureina, joten tuohon meidän talojen välille muodostuu varmaan syvä ura talven aikana. Ja anopille on vaikea sanoa mitään, kun sitten asia menee ihan äärimmäisyyksiin ja paisuu. Loukkaantuu siis. Oon mä miehelle puhunut, mutta en tiedä ymmärtääkö ihan täysin + on erittäin huono sanomaan kenellekään mitään. Oon miettinyt, että jos sanoisin tässä joku päivä ihan kiltisti asiasta. Koska tiedän, jos en sano, mä räjähdän täysin jossain vaiheessa myöhemmin. Mutta se sanominen on niin vaikeaa, kun toinen ei ymmärrä ja loukkaantuu.

Ei mun siis tartte mitään passata tai laittaa sitä varten, mutta käynti 3 kertaa päivässä on ihan liikaa. 3 kertaa viikossa ehkä olis parempi. Ääh tätä on niin hankala selittää. Mä oo sellanen yksinviihtyjä tyyppi ja mua ahdistaa liika lähelle tunkeminen. Joten imetys ei tuu kuuloonkaan toisten läsnä ollessa, ja mua ahdistaa ylimääräinen neuvominen ja häslääminen.



 
Riikkuli: Mäkään en mitään veriviiruja ole bongannut, ihan sellasta rusehtavaa liisteriä. :D (sorry vaan... :ashamed: ) Ja välillä nyt päivän aikana tullut pyyhkiessä, välillä ei. Nyt illemmalla tuli peukunpäänkokoinen, joka ois kyllä pysynyt seinässä (tosin en kokeillut. :D)

Vesseli: Mulla tulee maitoa, suihkussa tulee ihan kunnolla valuen... Toivottavasti sitä tulee sit synnytyksen jälkeenkin... :whistle:

Mitä vielä puuttuu: amme, mut mun vanhemmat sen käy ostamassa ja laittavat sitten tavarat miehelle ja tytölle siihen. On sitten se ammekin niin kuin lahja. :D Rintapumppua ei vieläkään ole, mut sen ehtii sitten kauppareissulla vaikka kun on maito kunnolla noussut... Niitä kuviollisia sideharsoja en vieläkään ole saanut ostettua, mut ennen joulua pitää vielä mennä lastentarvikeliikkeeseen kun luvattiin kummipojalle lahjaksi syöttärin pehmuste, niin vois niitä sitten samalla katsoa... :) Tutit tutkin mitä ennestään oli, ja ainakaan nyt vetämällä niitä ei saanut rikki eikä tuhottua, pitää vielä katsoa millaseks ne menee keittämisen jälkeen. :D Ne kun on sellaisia noi pikkututit mitä meillä on, ne ne on esikoisella ollu varatutteina, kun ei ehtinyt käyttöön kun sit oli jo isompien aika... Et jos noi keittämisen kestää (isäntä saa keitellä, joten se on todellinen testi. :D) niin kelpaavat sitten tarvittaessa käyttöön. Laitokselle en aio tutteja tai muutakaan tarviketta ottaa, ne saa sitten talon puolesta... :D Neitikin sai sieltä ensimmäisen tuttinsa, koska ei ollut mukana, ja kotiin lähtiessä se oli suussa niin eivät pois ottaneet. :D

Oi oi Landir. :D On varmaan luksusta herätä väärällä kyljellä ja ihmetellä miten se on onnistunut. :D Odotan sitä et pääsee kääntymään suuremitta ongelmitta ja et pääsis mahalleen nukkumaan... Voi sitä onnea. :D

vanessa: mulla ei ole mitään käsitystä koska esikoisen aikaan on limatulppa lähtenyt... Laitokselle mentäessä kätilö kysy et koska vedet menny, niin mä olin :eek: en tiiä. :D (Selitin kyl et olin kylvyssä niin vedet meni aika tarkkaan puolen tunnin välein... :whistle: )

Asrai: Mulle sanottiin sillon kun esikoisesta olin yliaikaiskontrollissa, et samalle päivälle ei koskaan anna aikaa, vaan muutaman päivän päähän. Monta kertaa kuulemma se kontrollin sisätukimus auttaa käynnistämään synnytyksen ja suurin osa menee synnyttämään jos ei saman vuorokauden aikana niin sitten seuraavana. Tosin se voi olla eri käytäntö eri paikoissa... :hug:

Nobody: Täällä kans yks unikeko. :wave: Tosin en kunnolla saa nukuttua, kun paikat kipeet, mut väsyttää yöunista ja päiväunista huolimatta... :/ Ja nyt sitte jos alkaa yli-innokkaita vieraita olla, niin sanot vaan et ei käy. :hug: Ihan sen takia, kun kerran muistat millainen sun olo esikoisen jälkeen oli... :hug: Mä olen jo kaikille ilmoittanut hyvissä ajoin, että jos vaan kaikki menee hyvin synnytyksessä, niin laitoksella saa vierailuaikoina käydä vaikka joka päivä, mutta sitten kun tullaan kotiin niin sitten ei tarvii jatkuvasti soittaa/laittaa viestiä/tulla käymään, että me sitten kutsutaan joko meille kylään tai sitten kutsutaan itsemme kylään kun jaksaa. Viimeksi toimi ainakin ihan kivasti. :D Ja meillä kans anoppi tyyppiä joka saattaa vaan ilmaantua oven taakse, se jos mikä ärsyttää. :headwall: Ja neuvoo ihan varmana, koska mikään muu ei ole oikein kuin se, miten hän tekisi... :whistle: Mä olin alkuun kans sellanen, etten sanonut mitään. Mies sitten koitii kiltisti sanoa, etten jaksa (siis kun jos pienikin ääni vauvasta pääsi, sillä oli hetki nälkä tai kylmä. Aina liian vähän vaatteita vaikka lämmintä oli +20... Jne...) ja kun se ei auttanut, mä sanoin "ei-ihan-niin-nätisti" ja lähdin vauvan kanssa kotiin ovet paukkuen... :whistle: Pysyttelin poissa näkyvistä varmaan kuukauden, mies kävi pikaseen sitten anoppilassa vauvan kanssa, mitä syötön välillä nyt ehti käymään. ;) Sitten rauhottui, ja olen sanonut miehelle et tekee nyt jo ennen syntymää selväksi, et mä en kuuntele ainuttakaan neuvoa, et mä kyllä kysyn jos apua/neuvoa tarviin. Suuttuu jos suuttuu, mua ei vois vähempää kiinnostaa. :whistle: Ja ihan tasapuolisuuden nimissä olen samat asiat sanonut äidilleni, että kysyn neuvoa jos tarviin, ja jos yhtään alkaa häsläämään niin voi olla varma et käynnit harvenee huomattavasti. Ainut ero tässä on se, et oma äitini ei tule kutsumatta eikä neuvo, korkeintaan kysyy et "ootko ajatellut jos...". Mut uskoo kun sille sanoo...

Vielä vähän ( . ): Kivuttomia suppareita ollut pitkin päivää, jopa nukkuessa. Uskoisin, et limatulppaa ulostautunut, tai sitten se on jotain muuta... :whistle: Menkkamaista juilintaa pitkin iltaa ja vähän ölkö olo. Että jospa ei itellään lähe niin jos kuitenkin sais paikat kypsymään sen verran et se tippa sitten maanantaina auttais (jos meitä ei kotiin passiteta...). :D Hui, sehän on jo ylihuomenna. :eek: "Kauhistuttaa" vähän, jos tämä synnytys kestääkin kauemmin kuin esikoisesta, se kesti 4,5 tuntia ja jotenkin sellanen olo et toinen ei vaan voi kauempaa kestää... :whistle: No, näkee sitten...

Isäntä haki suklaat keittiöstä, pitää kai pitää puolensa ja mennä kainaloon nysväämään jos vaik sais... Suklaata. :D

Öitä. :wave:

Shamandalie ja Torsti edellee 38+5 :heart:
 
suzycolle tsemppiä!!


mä nyt taas täällä jaarittelen....ei ole tilanne edistyny mulla,vaikka kovasti toivoin viikonlopputapahtumia.no,sunnuntai on vielä jäljellä.
mulla on edelleen kävely ihan tuskaa,joka askel sattuu alapäähän,ja siellä alhaalla on ihan sellasia tuntemuksia että ois paikat aukeemassa....vihlasuja kun istuu tai kumartelee.....ja ne kovettumissupistukset jatkuu.....ex tuossa kävi vähän "rintoja hellimässä ja muuta",jos se ässä edes jotain tekis! tai siis NE ässät,meinaan vietettiin saunailta,ja oli kyllä liikuttavaa kun mies oli saunan puolella ja mä suihkussa,ja se sieltä huuteli hädissään että mitä kävi,kun tyhjensin lastenammetta ja se vähän kolahti,oli mies ihan vihanen ettei saa tässä tilassa metelöidä! sit jo en voinu olla nauramatta kun hiuksia pesin ja niistä sitte hulahti vettä lattialle huuhdellessa niin et kuulu läts,ja mies heti kärppänä et mitä kävi. heh,ei mitään..... odotti kai et vedet menee,kun näki mun tuskasen olotilan.....

mulla on entisestään lisääntynyt paha olo,siis sellanen epämukava olo..... ja nää kivut jatkuvana seurana meinaa saada aikaseks itkut.
kaveri ehdotteli et viides päivä ois hyvä päivä synnyttää kun on hänen synttärinsä,tuntuu kauhean pitkältä ajalta odottaa näiden kipujen kans!

tänään oltiin työpaikan lasten pikkujouluissa,sain taas herkullisia kommentteja,pari oli ihan luullu että laskettu päivä on ohitettu jo,näytän kuulemma ihan valtavalta.....ja pomon mieskin tuli heittää että terve paksukainen,mutta oli selvästi niin ilonen tervehdys että mutkin vielä näki,niin ei voinut kun kiittää kommentista....

kaupassa se tuttu myyjäkin käski jo painua synnyttää,kun näytän ihan tuskaselta.....

no,eipä tässä olossa nyt kumempaa,muuta kuin istumaan ei mahu,seistessä tuntuu että lantio pettää alta.makuullaan sietää olla,mutta kyljen kääntö on tuskaa....


joo,ei tosiaan tänäänkään tullu vauvaa,josko jo huomenna.... ;)

menninkäinen 39+2
 
tänne tulin istuun ja seuraaan loppuuko supparit....alko 10 jälkeen alaselässä polttelu...nyt tuntunu tunnin ajan että voimistunu kipu...mutta yleensä loppunu kun konkoillu ylös että saas nähä loppuuko nytkin.ei yhtään haittaa vaikka loppuski kun kuopus vielä huonossa kunnossa mahatauissa ja mietintä myssy päässä että jos ammulla vielä yhtä voipilas niin käytetään siltä otattamassa nestearvot ettei pääse kuivuun...ois kai se kun äiti ois synnytämässä ja lapsi tipassa :/ :headwall: oon nyt saanu kyllä nukkua 3-4yötä hyvin.yhteenputkeen n.5h ja samalla kylellä oon tuonki ajan pystyny nukkuun etä josko nyt se myrsky on sitte alkamassa :eek: pittää käyä käppäsemässä tuossa ja kattua mitä se vaavi hoksaa.nyt kyllä ollu illasta tähän asti extra levoton...josko kaivais pakkasesta jäätelöö :p :ashamed: ja virkkais vähän aikaa ja seurais mitä tuleman pitää...
lähtiköhän se vanessa tosi toimiin???
 
Huomenta!
Mitä ihmettä mä teen hereillä PIRTEÄNÄ tähän aikaan sunnuntaiaamuna? :headwall: Onko tää nyt sitten se Liberon uutiskirjeen lupaama energisyyspuuska synnytyksen lähestyessä :saint: ?
Takana hyvin nukuttu yö kuitenkin, joten samapa tuo, vaikka vähän aloittelis näitä siivouspuuhia. Päikkäreillehän pääsee mihin aikaan vaan :whistle: ...

Mrs Nobody
:
Ei mun siis tartte mitään passata tai laittaa sitä varten, mutta käynti 3 kertaa päivässä on ihan liikaa. 3 kertaa viikossa ehkä olis parempi.
Sä oot kyllä mun asteikolla jo suunnattoman jalo, jos jaksat 3 krt viikossa (!!!) ottaa anoppisi vastaan. Mulla on tosi kiva ja avulias anoppi, mutta en häntä enkä edes omia vanhempiani haluaisi alussa 3 kertaa viikossa kylään, koska haluan opetella toimimaan vauvan kanssa ilman, että kokeneemmat ja asioista paremmin tietävät neuvovat, miten vauvaa nyt sitten saa pitää sylissä ja milloin sen pitää nukkua ja syödä jne. He ovat saaneet sen jo kokea - nyt on minun vuoroni B) .

Kiiuska:
Enkä halua imettää anopin töllöttäessä vieressä...
Sama vika. Tai siis toivon, ettei alkuun kukaan töllöttäisi vieressä :ashamed: . Siihenkin haluan totutella omaan tahtiini. Kyllä minä sitten itse jään ihmisten ilmoille imettämään, kun olen siihen valmis :p .

Teillä kaikilla on jo kauheasti kaikkia oireita :/ . Täällä on vaan yltiövilkas vauva. Suurimman osan ajasta tuntuu todennäköisemmältä, että vauva puskee jonkun raajansa jostain kohti mun kroppaa läpi, kuin se, että hän olisi oikeasti syntymässä :whistle: ...

Että sellaista... 38+3 menossa siis, eikä mitään merkkejä ilmassa :whistle: ...
Mukavaa sunnuntaita :wave: !
 
:kieh: :kieh: voi kaikki mahdolliset voimasanat :kieh: hyvin taas menee illalla tosiaan supisteli mukavasti, yöllä taas hiipuivat niin että heräsin vaan kolme kertaa. Supistukset mitä tulee on siis jo tosi voimakkaita, mutta mutta MISSÄ NE SÄÄNNÖLLISET VIIPYY?? :eek: onpa tosi kiva jos näitä nyt vaan tulee niinku tulee muttei mitään todellista tapahdu.oikeesti mä oon ihan poikki :headwall: (vali vali, sori)
vane+vauva 40+4
 
Kiitti Kiiuska, Sätsis ja Shamandalie tsempeistä anoppi-ongelmaan. Mä en oo vieläkään saanu asiaa hoidettua. Normaalioloissa mä keskustelisin ihmisen kanssa ongemista, mutta kuten jo oon kertonut, anopille ei voi sanoa. Mutta toisaalta parempi olis tietty sanoa nyt vielä ihan kiltisti, kun sitten syntymän jälkeen räjähtäen. Räjähdän mä kyllä ihan varmasti jossain vaiheessa, jos tahti on sama kuin 2 vuotta sitten. Ja sekin tuli eilen mieleen, kun vauva vaan otetaan sylistä, että mä tulin nyt pitämään sitä sylissä. Sitten sitä kannetaan ja leperrellään pari tuntia. Mä saan sitten syliin, kun vauva itkee nälkäänsä. Kun musta tuntuu, että mun se kuuluis saada tehdä. En tiedä. Jos vaan olis tiukkana sitten, että en anna kun mä pidän nyt. Mä oon varmaan ihan outo. Tarkoitus ei oo mitenkään loukata tai suututtaa ketään. Anoppi on ihan ok ihminen, vähän liian utelias ja innokas vaan. Ja just kun liian usein tullaan ja liian lähelle, mä en tykkää. Sori meni taas tähän jauhamiseen, mutta kun en tiedä kelle muullekaan mä tästä puhun. Kun ei miehellekään viitti koko ajan marista ja sitä inhottavaan välikäteen laittaa. Oikeasti mulla ei oo muuta pyyntöä kuin sen, että saatais olla rauhassa eikä käydä joka päivä. :'( :'(

No joo se siitä. Täällä tuntuu monella olevan ihan jo jotain tapahtumassa. Mä en edelleenkään oo ensimmäistäkään kipeää supistusta bongannut ja kuten Sätsikselläkin vauva vaan ponkii ja yrittää navan kautta ulos. Ei mitään merkkejä tuolla alapäässä mistään.

Nyt tää pakollinen limajuttu. Mullakin on jo pitkän aikaa tullut ja nyt taas uudestaan sellasta valkoista liimaa, erikeepperiä tai jotain muistuttaa. En tiedä mitä lie, ei kai toi limatulppaa oo kun sitä on niin kauan tullut.

Sitten tää perskeleen ummetus, mä en halua mennä sinne äippäpolille huomenna. Ihan oikeasti mulla ei tuu mitään ulos ja paino varmaan vaikka mitä sen takia. Viimeksi lääkäri oli niin kiukkuinen mun 7 kg painon noususta (rv 34) ja haukkui mut lyttyyn. Nyt sitten pelottaa, jos se sama setä siellä on taas vastassa. Alan varmaan itkemään.

Ja miks mulla ei tuu tässäkään raskaudessa maitoa? Onkohan mun imetyksen alku yhtä tuskaista kuin ensimmäiselläkin kerralla. Ihan oikeasti en silloin olis uskonut, että imetys on niin hankalaa. Eikä asiaa todella auta vieraat silmäparit 10 sentin päässä tai sairaalassa hoitaja vetämässä tissiä vauvan suuhun...

No joo mä oon tosi positiivinen tänä aamuna taas. Anteeksi ja näkemiin!
 
Huh huh mikä yö takana... puol 1 alko kipeet supistukset n 7 - 15 min välein.. en oo nukkunu ollenkaan. Kuuden aikaan menin suihkuun jos lähtö tulee. En tiiä oisko pitäny jo mennä synnärille, mut oon vielä kärvistelly kotona ku pystyy oleen. No tuossa 9 maissa alko hiipuun eikä tullu 20 min yhtään supparia. koitin käydä nukkumassa mut ei vaikka väsyttää niin ei tuu uni. Vissiin jännittää et millon lähetään. nyt tullu pari supistusta 5 min välein et kyl mä kohta ainaki soitan et tulisinko. luulis paikkojen ainaki auenneen... pistää kyllä puhaltaan ku supistaa sen verta kipeitä on.

Snoukku ihan sekona 40+2
 
Moikka.. ihan pikana vaan tuohon sun ummetus ongelmaan, että käy hakemassa apteekista microlax ruiskeita. Ovat sellaisisa pienoisperäruiskeit, joita on turvallista käyttää myös raskaana ollessa. Helpottaa oloasi varmasti. ;)
 
Nobody: Meillä vähän molempien äideillä sellanen kans et koittavat omia vauvan kun vanhemmathan saavat muuten koko ajan sylissä pitää. :headwall: Ihan niin kuin se vanhemmille ei olisi uusi ja ihana juttu pitää vauvaa, vaikka kuinka olisi hänen kanssaan 24/7. :headwall: Mun äiti sanoo just et "kyllä te sit kotona saatte" kuitenkin vähän sellaseen kysyvään malliin josko sais... :whistle: Anoppi taas tulee suunilleen repimään sylistä et "eikö sitä ollenkaan pitää saa..." :headwall: Ja vaikka kuinka se vauva ihana onkin, niin aion tehdä kuten esikoisenkin kanssa, eli en totuta nukkumaan sylissä, vaan saa alusta saakka nukkua myös sängyssä ja vaunuissa, myöhemmin sit mahdollisesti myös sitteriin saa oppia torkahtelemaan. Julmaa tai ei, mut en halua samaan tilanteeseen missä kaveri oli: vauva oli aina sylissä nukahtaessaan, ja vielä 2v ei nukahtanut kuin äidin syliin, oli kyse sitten päivä- tai yöunista... :whistle: Ei sovi mulle... Enkä tajua sitä sun lääkäriä. :eek: Vois sanoo et sulla paino ei oo noussut ollenkaan. Mitä tollasesta pitää alkaa vaahtoomaan. :kieh: Jos se on se 7kg kokonaisnousu, niin siitä vauva vie kolmisen jo heti pois, plus sit ne muut tilpehöörit niin eipä sulle mitään niistä synnytyksen jäljelle jää. :kieh: Mä varmaan ilmoittaisin sille lääkärille et tekee pieniä laskutoimituksia ja palataan sitten jos tilanne näyttää katastrofille. :kieh: Mutta, mä olen mä ja toivotan sulle tsemppiä ja voimia lääkärikäyntiin ja anopinkin kanssa. :hug:

Snoukku: Tsemppiä. :flower: Toivottavasti pääset lähtemään tämän päivän aikana... :hug: Peukutan täällä sille. :)

( . ) Tulppaa tulee edelleen, mut muita merkkejä ei ole. Iltainen menkkajomotuskin loppui eikä haitannut illalla edes nukahtamista. Pitkästä aikaa nukuin melko hyvin, ja 23-06 välillä en käyny ees vessassa. :eek: Isäntä sitten nousi tytön kanssa ylös, ja tulivat herättämään mut 9 aikaan kun oli aamupuuro ja kahvi valmista. :heart: Nyt nuo lähti ulos, ja mulla ois tuolla jokunen tontun homma sillä aikaa. :) Paketoin nyt valmiina olevat lahjat, niin on jotain sitten ainakin valmiina jos huomenna vaikka jotain tapahtuisikin... Tosin nyt mua on alkanut pelottaa, et ne laittaa joko suoraan kotiin ettei edes yritä käynnistää huomenna, tai sit et se käynnistys ei tehoa... :| Onko jollain käynnistys tipalla epäonnistunut? Toisaalta on sellanen olo et vois auttaakin, kun kuitenkin jonkin verran supistellut ja kun tuota tulppaakin tulee niin kai ne paikat siellä vähän ees on perjantaista kypsynyt, mut mun tuurilla ei tapahdu mitään ja laittavat kotiin odottamaan... :'( Miehelle sanoin, etten ota mitään tarviketta mukaan, koska sitten ainakin joutuu kotiin jos varustautuu jäämään... Ainut minkä "ylimääräisen" otan on kamera, mut harjat, hammastahna sun muut saa jäädä kotiin ja pakkaamattakin... Osaahan tuo isäntä sitten ne kassiin laittaan...

Mut nyt sinne tontun hommiin et saa ne piiloonkin ennen kuin muut kotiutuu lumihommista. :wave:

Shamandalie ja Torsti 38+6 :heart:
 
Täälä kauhea hammassärky yö takana...
Vittumainen kokonaaman puuduttava vihkonta kesti kolmeen kunnes panadolin tai yleisen uupumuksen takia nukahdin ja nukuin melkeen kymmeneen.
Nyt hammas on jotenkin rauhottunut mut pitää varmaan huomenna soitella että tsekkaavat sen jos joku reikä vihloo.

Oli kyllä ihan perseestä. |O

Sama linja jatkuu, ei supista. Yöllä Tirppa oli ihan pirteenä ja kyllä se on iso mokkula kun tuolla vääntää ja kääntää.

Milloinhan sitä pääsis jo...

Tuitsu ja Tirppa rv 39+5
 
Moi!

Täälläki vielä yhtenä ja ilmeisesti nyt ei kukaan oo ilmottautunut että lähtö ois tullu?

Itsenäisyydenpäivälle on tilattu haikara, kun ei se kerta pe-la yönä tullu, tosin luulin eilen että tulis viime yönä kun oli koko illan ja päivänkin noita supistuksia jotka alkaa olla jo sellaisia haastavan tuntuisia, jotain tapahtuu mutta ei vielä mitään ratkaisevaa. Tovion mukaan huomisella neuvolareissulla saan ajan mahd pian polille ja ne tekis sellasenki sisätutkimuksen että oksat pois :D Joo eikä haittaa pätkääkää että laskettu aika oli ja meni, on ollu sen verran mukavaa puuhaa eilen ja tällekki päivälle ois alkuillaksi synttärikyläily että semmosta. Ja illal tietenki jännittelen bb finaalia. Jeps. Mutta jaksamista taas kaikille :wave:

Aijuu, omaki anoppi jaksaa aina rutista että "kun se äiti omii vauvan.." :/ Joo ja ottaa aivoon, todellakin. |O

:wave:

maukkis 40+1
 
On tuo laskettu aika vaan maaginen. Olin jotenkin ihan varma, että viime yönä alkaisi oirehtia, varsinkin kun sitä yhtä ässää tuli harrastettua tosi pitkästä aikaa. Mutta ei mitään muuta kuin huonosti nukuttu yö. Vähän menkkamaista jomotusta, ei mitään muuta, selkä jumissa. Niin, ja kuvotusta. Eli varsinaista pahoinvointia mulla ei ole missään vaiheessa ollut, mutta alussa oli tosiaan kuvotusta. Nyt se on tullut takaisin. Ruokahalu on tosi huono.

Onkos Polka päässyt jo tositoimiin, kun ei ole tämän kuun pinossa käynyt ollenkaan kirjoittamassa. Ethän nyt ilman minua ole lähtenyt? Jos olet, niin epistä.

Mutta olisin tosiaan ihan valmis jo lähtemään synnyttämään, mieskin alkaa olla niin hermona, ettei ole enää oikein nukkunut, ja lisäksi haluaisin että tää lapsi sais syntymäpäivän kuitenkin mahdollisimman kauas joulusta. No, varmaankin korkeintaan se pari viikkoa enää, vaikka nyt just se ei kauheesti lohduta. Alan ymmärtämään noita Asrain ja Vanessan tuntemuksia oikein hyvin.

Eli sama fiilis kuin melkein kaikilla muillakin, milloinkohan sitä olisi oma vuoro... Ja tän kun piti lääkärin mukaan syntyä etuajassa... :headwall:

Landir 40+0
 
:wave:

Mrs Nobody Täälläkin vaivaa ummetus :kieh: Ruokaa kyllä uppoaa sisuksiin, mutta mitään ei tule ulos :$ Huomenna neuvola ja paino noussut varmaan yli 2 kg :( .

Snoukulle tsemppiä :) Kuulostaa oikein lupaavalta :)

Anopeista oli puhetta... Meillä ei tule sitä ongelmaa varmaan olemaan, että anoppi hyppää kylässä - asuvat lähes 300 kilsan päässä ja eivät ole kovin innokkaita matkaajia. Mutta minua ärsyttää jo valmiiksi se, kun meidän pitäis sitten olla usein heidän luonaan ja se kyttääminen :kieh: Kuuntelin jo kauhulla reilu vuosi sitten, kun mieheni sisko sai vauvan ja olivat kylässä heillä, kuinka anoppi vahti kellosta milloin pitää antaa toiselle ruokaa yms... ja minähän en tule tuota sietämään :whistle: Olenkin miehelleni ilmoittanut, että jos minulla alkaa hermot menee niin näytän sen myös ja aion sanoa suoraan asioista. Tämä on kuitenkin meidän lapsi ja me halutaan kasvattaa tämä omalla tavallamme - ei kuten anoppi haluaa. Onneksi mieheni on kultainen ja on samaa mieltä asiasta :)

(.) Huomenna olisi sitten laskettupäivä :) Eilen illalla tuli jonkun verran supistuksia, mutta ei yhtään kunnon kipeää :ashamed: Jotenkin nyt alkaa ahdistaa tämä odottelu, vaikka kuinka olen varautunut siihen, että yliaikaiseksi menee :whistle: Tietääkö muuten kukaan, kuinka paljon Suomessa joudutaan käynnistämään synnytyksiä siis tarkoitan sen vuoksi, kun vauva ei ole halunnut tulla ulos ennen rv 42? Mutta ehkäpä mekin sinne sairaalaan joku päivä päästään ponnistamaan :). Pitää vaan koettaa olla ja ajatella kaikkea muuta (juu, tosi helppoa) :headwall:

Mukavaa ensimmäistä adventtia kaikille :heart:

Veeruska & Heppu Huoleton 39+6
 
Tuitsu: Jos särky taas yllättää, niin jos sulla on niin koita laittaa poskeen Icepoweria. Mulla se ainakin tehos paremmin ja kauemmin kuin särkylääke. ;) Toivottavasti ei ala enää särkeä, se on niin koko olemisen puuduttava särky, samoin kuin päänsärky... :hug:

Landir: Mulla kans ruokahalu tiessään. Sitten on pakko väkisin syödä jotain vähän kun on niin heikko olo et kädet tärisee ja jalat tuntuu vetelälle... :/ Isäntä pitää kyllä huolen et jotain tulee tasaisesti syötyä, kun tuun sit viel kiukkuseks kun en oo syöny. :ashamed:
 
Thanks vinkistä Shamandalie, toivottavasti ei särje enään. melkeen täällä itkua väänsin viime yönä kun puoli naamaa on ihan hervoton ja juilii...

Toivottavasti pääsisin jo huomenna tsekkaukseen kun sit pienenpienen kanssa on pikkasen hankalaa mennä heti hampilääkärille...
 
Täällä taas häiriköin. Sain pojan päiväunille ja nyt ei itteäni nukuta juurikaan, jos jättäis tältä päivältä unet väliin.

Ihanaa, kun moni tuntee kuitenkin samoin noiden anoppien ja äitien kommenttien yms kanssa. Tai siis eihän se ihanaa oo niin tuntea, mutta en vissiin ihan sekopää ookaan. Josko tällä kertaa sitten ottais sellasen asenteen, että mä päätän enkä oo mikään täys tohveli, joka ei saa puoliaan pidettyä.

Vanessa kiitti vinkistä. Mietinkin jo, että pitänee tästä jotain hakea. En vaan millään viittis lähteä, kun ei apteekki ihan kulman takana oo, mutta pakko kai se on.

Shamandalie se lääkäri oli muillekin äideille ollut vähän tiukka. Neuvolatädiltä kuulin, kun kyseli mun käynnistä, että oli muutkin meidän neuvolan äidit melkein itku kurkussa siellä olleet. Sen lääkärin mielestä mä oon kato luuseri, kun on toi raskausdiabetes, ettei kiloja saa tulla. Kiva sitten, kun mulla nousee toi verenpainekin sitten tästä jännityksestä ja lääkäripelosta. Varmaan saan siitäkin huomenna haukut. Ja kun mä oon niin tohveli, etten saa sanottua. Jälkeenpäin tulee mieleen, että kaikkea mäkin siedän. Tiedän vaan, että mun painoindeksi, raskausdiabetes ja verenpaine koholla, niin tosi antoisa käynti...

Mä jo luulin, että Maukkis oli lähtenyt synnyttämään. Mutta nähdään sitten siellä synnärillä, mäkin meinaan itsenäisyyspäivänä synnyttää. Ja toi on just niin tuttua "anna nyt se vauva mummulle, kun äiti saa aina pitää..."

No niin poistun taas vähäksi aikaa. Haen jotain syömistä, että menis lopunkin umpeen koko akka.



 
Nobody ja muut samassa veneessä olijat
huijui 3 kertaa päivässä! Ei tule kuuloonkaan! :eek: :eek: :eek: Harkitsisin muuttoa muualle tuossa tilanteessa...Hyvää se sun anoppisikin varmaan tarkoittaa mut valitettavasti jotkut ihmiset ovat tietämättään tuollaisia jotka eivät ajattele että muut voisivat haluta omaa rauhaa, varsinkin jos on itse yksinäinen tapaus ja seuraihminen ja välttämättä jos on itse tuommoinen asioihin puuttuja, omat kaverit puuttuvat! Kaverini ratkaisi asian hyvin, asuvat anopin kanssa 200metrin päässä toisistaan mutta anoppi käy niillä kerran viikossa. Kaverin mies kai oli ilmoittanut asiasta nätisti.


Mä olen kerran ottanut anopin kanssa totaalisesti yhteen ja nyt osaa kunnioittaa vähän paremmin mun rajoja (meille tullaan silloin kun meille sopii ja vierailun pituus kerrotaan meille etukäteen koska on muutakin tekemistä kalenterissa joskus yllättäen, silti mua votuttaa ne vierailut kun jotenkin mun mies aina luistaa niistä ja ne jää mun viihdytettäväksi). Alkuaikoina anoppi valitti mulle kun 'istun vain kotona' (tein silloin lopputyötäni) enkä käy töissä. Sitten aloin käymään töissä ja niitä tein joskus aikoinani kuulemma liikaa kun tein joskus 2 vuoroa...luulen että oli mustis pojastaan silloin kauan sitten).

Mutsilleni hermostuin tässä taannoin kun se ilmoitti mulle etten enää voi nukkua korvatulppien kanssa koska vauva voi vaikka tukehtua enkä kuule sitä. Ilman tulppia en nukkuisi pätkääkään koska mies kuorsaa. Luulen että jos kuorsaus tulee tulppien läpi niin kyllä sitten vauvan itkukin...varsinkin jos vauvan sänky on aluksi mun sängyssä kiinni. Tai myöhemmin itkuhälytin kertoo jos jotain on vialla vauvan huoneessa.
 
Shamandalie Mulla vissiin menny jotain ohi mutta saako kysyä että miksi sulla yritetään käynnistää nyt jo kun viikkoja on "vasta" 38? No varmaan niillä on syynsä mutta ihmettelen vaan :)

Täällä ei merkkejä että ois syntymässä mutta musta tuntuu että tässä parissa päivässä tää etureppu on retkahtanu alemmas, tiedä sitten onko vai tuntuuko vain. Mies sano että ei hän tiiä mutta ainaki se näyttää koko ajan isommalta =)

Jos tänään sais aikaan yrittää tehdä noi joululahjat valmiiksi, jos niistä mitään tulee. Saas nähdä, yritys hyvä ja intoa riittää mutta ei tiiä mikä on lopputulos...

KakkaÄllövaroitus:
Niille joilla ummettaa kovasti niin kannattaa kokeilla myös sellasta peräruisketta kuin Klyx, se on määrällisesti isompi kuin se Toilax/Microlax-ruiske mutta hellävaraisempi. Klyx on sellanen vesi/glyseroli-ruiske (ja varmaan jotain lääkeaineitakin) kun taas Toilax on pieni ja pippurinen ruiske joka saa kyllä aikaan mutta ainakin mulla teki tosi kipeetä joskus muinoin kuin jouduin laittamaan. Ja niin ällöltä kuin se kuulostaakin, niin joskus voi olla että on pakko auttaa sormella että saa sen tulpan ulos, sitten se kyllä olo helpottuu kun saa paikat tyhjäksi. Ja kannattaa muistaa että kun alkaa tuohon hommaan niin kannattaa kyllä ehkä vähän rasvatakin ensin niin luistaa paremmin... (soooorrrryyyyy :ashamed: )
 
tuli vain mieleen että mun miehen molemmat isovanhemmat aikoinaan kuulemma taistelivat miehestäni kun hän oli vauva, kuka sai kaitsea häntä. vuoronperään isovanhemmat kävivät toistensa luona hakemassa miestäni pois (kun ei sillä ole hyvä olla siellä vaan ainoastaan meidän luona kun meillä hoidetaan paremmin...)

anopillani ei silloin ollut mitään tätä taistelua vastaan koska oli tokan vuoden lääketieteen opiskelija ja teki silloin pitkää päivää. toivottavasti meille ei tule tuota tilannetta, pitää jotenkin pitää huoli siitä että tasavertaisesti saa lapsi olla sitten molempien isovanhempien luona kun muuten tulee ihan varmasti mustasukkaisuuskohtauksia.


onkohan asrai jo tositoimissa niinku povasin :)
K
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kiiuska:
Nobody ja muut samassa veneessä olijat
huijui 3 kertaa päivässä! Ei tule kuuloonkaan! :eek: :eek: :eek: Harkitsisin muuttoa muualle tuossa tilanteessa...Hyvää se sun anoppisikin varmaan tarkoittaa mut valitettavasti jotkut ihmiset ovat tietämättään tuollaisia jotka eivät ajattele että muut voisivat haluta omaa rauhaa, varsinkin jos on itse yksinäinen tapaus ja seuraihminen ja välttämättä jos on itse tuommoinen asioihin puuttuja, omat kaverit puuttuvat! Kaverini ratkaisi asian hyvin, asuvat anopin kanssa 200metrin päässä toisistaan mutta anoppi käy niillä kerran viikossa. Kaverin mies kai oli ilmoittanut asiasta nätist
Ongelma on kai vähän siinäkin, että mä oon kyllä aikanaan ennen lapsia jo sanonut asiasta. Siis että oon yksinviihtyjä, erakko, haluan omaa rauhaa. En tykkää vieraista, en tykkää käydä kylässä. Mutta en tiedä sitten, eikö lue itseään vieraaksi tms, kun ei asia mene perille. Kun yritän ja yritän nätisti sanoa, mutta ei vaan muutosta tapahdu. Mä niin haluaisin tämän asian pois päiväjärjestyksestä ja keskustella siitä, mutta sitten tulee se "kohta musta pääsette, kun mä kuolen"- juttu. Sitten mä lohdutan ja mun ongelmat on taas unohdettu.

Juu ei varmasti tarkoita pahaa, mutta mun mielestä vois ihan oikeasti ajatella asiaa mun kannalta. Ei vaan niin, että hän haluaa tulla ja nähdä lapset.

Mutta edelleen kiva kuulla, etten oo kohtuuton tässä asiassa. Oon jo pähkäillyt ja ajatellut, että mä oon vaan jotenkin liian tiukka. Että mitä harmia siitä voi olla, jos toinen käy. Mutta kun mä vaan jotenkin en kestä sitä. Ja kun mä mietin asiaa siltäkin kantilta, että jos kyseessä oli mun äiti. Enkä mä kyllä häntäkään halua käymään joka päivä, mutta mun äiti on vähän eriluontoinen. Sillä on ns. muutakin elämää ja kai sitä omalle äidille voi sanoa vähän ärhäkämmin. Toki mun äiti tunteekin mut ja tietää jo ilmeestä, milloin pitää olla hiljaa.

Juu anteeksi vaan, kun mä tätä samaa asiaa täällä jauhan päivä tolkulla. Tää vaan painaa niin mieltä ja veetuttaa.

Juu hyvin taas onnistui tää lainaus, mutta asia tullee selväksi...
 
Alkuperäinen kirjoittaja joulumami:
Shamandalie Mulla vissiin menny jotain ohi mutta saako kysyä että miksi sulla yritetään käynnistää nyt jo kun viikkoja on "vasta" 38? No varmaan niillä on syynsä mutta ihmettelen vaan :)
Rv 37+4 tehtiin ultralla painoarvio -> sillä hetkellä n. 4,2kg. Ihan siis sen painon vuoksi... :)

Kiiuska: Mulla ois tuo 3krt/vko jo liikaa, en sittenkää jaksais olla ystävällinen. :kieh: Kerta viikkon on riittävä, toisinaan liikaakin... :whistle: (koskee myös omia vanhempia)

Nobody: Jauha ihmeessä mieltä painavasta asiasta, niin me muutkin, ainakin suurin osa, tehdään. :hug: Sitä varten tää palsta on, helpompi täällä purkaa joitain juttuja kuin oikeassa elämässä. =) :hug:
 

Yhteistyössä