Taaperolle ja pienelle paljon siunausta ja jaksamista! Olette rukouksissani!
Minä ainakin aloitan nyt kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen synnytyskertomusta. Katsotaan, kuinka pitkään ALmalla riittää unta.
Mullahan oli tentti ma 8.12. Edellisenä yönä oli jo supistuksia 10 min välein, jotka sitten loppuivat vissiin, kun heräsin aamulla yhtenä kappaleena. Aamulla oli ensin kahdeksalta pakollinen seminaari opintoihin liittyen, iltapäivällä olis ollu luennot mutta tulin kotiin vähän vielä preppaamaan tenttiin, joka oli sitten klo 16-20. Olishan sitä voinut enemmänkin lukea, mutta ihan hyvin se meni ja kuulemma läpikin.
Melkein arvasin, että synnytys käynnistyy sitten seuraavana yönä, ja kahden aikaan heräsinkin säännöllisiin supistuksiin. Niiden kanssa pärjäili ihan hyvin kotona, luin lehteä, söin, kuuntelin jouluradiota. Seitsemän aikaan ruvettiin tekemään lähtöä sairaalaan, siellä olin pari senttiä auki ja sain sairaalaan kamppeet. Pian ekan tutkimuksen jälkeen menikin vedet ja huutelin sieltä pediltäni verhojen takaa, että anteeksi, hei, tulisiko joku tänne, kun tulvii. Alakerran synnytysvastaanotossa saatiin ohjeeksi käyrän ottamisen jälkeen, että niin pitkään siellä ollaan, kunnes kivut käy niin koviksi, että tarvitsee lääkettä. Se oli vähän hankala tietää, kun oli ne supistuksen kaiken aikaa kovia, mutta kyllähän niitä silti kesti.
Puolen päivän aikaan sitten pyysin päästä saliin ja päästiinkin. Siellä tilanne sama kuin aamulla, pari senttiä auki. Sain aqua-rakkulat neljästi. Laittaminen sattui aika lailla, mutta kyllä ne auttoi kivasti selän puolen kipuihin. Pääsin keinutuoliin ilokaasulle ja suihkuun ja supistukset sitten laantui kaikkien harmiksi, tuli kuitenkin yhä alle kymmenen minuutin välein. Me lähdettiin sitten miehen kans sairaalaan kanttiiniin kävelylle ja jätskille tunniks. Kyllä ihmisetvähän ihmetteli, kun välillä aina menin melkein kaksinkerroin heiluttelemaan lantiota ja puhisemaan. Mutta taas pitkälle mennessä salissa supistukset väheni siihen noin kymmeneen minuuttiin. Sain sitten petidiinin ja ohjeen nukkua vähän. Enne petskua rupesi kätilö jo vähän pohjustamaan, että ehkä osastolle siirretään hakemaan vauhtiaa, kun salitkin on niin täynnä. Niin sitten sainkin pari tuntia nukuttua, vedin vaan vähän väliä ilokaasua unen läpi. Sitten tuli jo lääkärikin jo ilmoittamaan, että nyt on osastolle meno. Sinänsä kiva, että sai siellä ruokaa, mutta sinänsä kurjaa, että oli jo ehtinyt päästä ilokaasun makuun supistusten aikana, ja sitten sitä ei enää ollutkaan.
Synnyttämättömien osastolla on telkkari auki ja sieltä tuli Nelosen Sairaala-sarja. Olin ollut kandina pari kk aiemmin synnärijaksolla ja semmoisessakin synnytyksessä, jossa oli kamerat. Niin eiköhän se nyt tule sitten telkusta se jakso, ja siinä saa seurata itteensä. Että hyvä että telkkarissa näyttäis menevän hyvin synnärin puolella, vaikkei tosielämässä mennytkään.
Osastolla oltiin pari tuntia ja sitten hoitajat sanoi, että nyt olet kyllä niin kipeä, että sun paikkas on synnärissä.
Siellä olikin ihana kätilö ja -opiskelija vuorossa ja pian siinä alettiinkin jo puuhaamaan oksitosiinitippaa ja epiduraalia. Viiteen senttiin aukesin omilla supistuksilla, tosin siihen meni melkein se vuorokausi! Oli ihanaa, että melkein heti oksitosiinin aloituksen jälkeen sai epiduraalin ja sen kanssa sitten nukuttua taas tunteroisen. Kivut alkoi taas palata ehkä kahden aikaan yöllä ja sain toisen annoksen epiduraalia. Nukahtelin taas, kunnes se kävi hankalaksi paineentunteen vuoksi. Soitettiin kätilö paikalle ja paikat olikin auki ponnistamista varten.
Tässä vaiheessa viimeistään kävi ilmi, että yö oli tosi kiireinen ja jäätiin monta kertaa keskenään opiskelijan kanssa, kun kätilö lähti avustamaan muihin synnytyksiin. Mulla on semmoinen muistikuva, että se aina välillä pälähti paikalle ja kertoi, että nyt tuli tyttö tuolla ja poika tuolla.
Ponnistusvaihe kesti sitten yli 40 min, alkoi jo epätoivo iskeä, kun aina sanottiin, että hyvin tulee hyvin tulee, muttei se tuntunut ulos asti tulevan. Se ponnistaminen ei ollu sinänsä kivuliasta, mutta epämiellyttävää se oli. Ei olis yhtään huvittanut ponnistaa. Lopulta sinne haettiin paikalle lääkärikin imukuppeineen, mutta jotenkin Alma tuli kuitenkin ulos ilman sitä kuppia. Eppari kuitenkin tehtiin, se ei paljon siinä hommassa tuntunut. Alma syntyi klo 4.52 ja sai 8-9 pistettä.
Niintuli Alma ulos ja olin ihan ihmeissäni, että miten se on tyttö! Sain sen paidan alle ja samalla siinä syntyi jälkeiset ja ommeltiin taisteluvammat. Nukahtelin siinä vähän kahden yön valvomisen jälkeen vauva rinnalla. Mun kurssikaverit oli jo tulleet aamuvuoroon ja sanoin kätilölle, että jos yks mun kaveri on vuorossa, niin voi tulla katsomaan, ja niin saatiin eka vieraskin. Suihkun ja aamupalan kautta siirryttiin sitten osastolle.
Rankka ponnistus, mutta ei nyt niin kauhean kivulias missään vaiheessa, ehkä se oli pahinta, kun siirrettiin osastolle ilman ilokaasua olemaan. Ja se ponnistamisen epätoivo. Mutta hyvä lopputulos joka tapauksessa!
Ineli ja Alma 2vkoa1pvä
