Joulutähtöset -05 maaliskuu


Heippodei :wave:

Kirjoittelin aamupäivällä tooooosi pitkät pätkät ja omaa tyhmyyttäni vahingossa painoin jotakin nappulaa ja tsädää, teksti hävisi! Koitan nyt uudestaan, mut niin pitkälti en just nyt jaksa enää kommentoida.

Tanskuliini kyseli vkl-suunnitelmista. Noh, meillä mies on töissä, mut on onneks illat kotosalla, tänään tulee kuuden jälkeen ja huomenna viiden, eli ainakin yhdessä keretään hetki aikaa viettää! Tänään olis tarkoitus lähteä koko perheen voimin syömään ravintolaan! Ihanaa!!

Lillukka, toivottavasti saat pitää työpaikkasi! Täällä on peukkulit pystyssä!!

Tinttamooses, me käydään mummoloissa liian harvoin. Miehen työ on sellaista reissuamista, että kun vapaa vkl on, niin mielellään se vietetään sitten ihan oman perheen kesken. Mummoloissa käydään n. 1x/kk, joskus on pidempikin väli (näin keväisin noiden messujen takia tulee toooosi pitkät välit).
Mummoloihin on sopiva matka (toiseen 60 km ja toiseen 80 km) ja molemmat mummolat sijaitsee samalla paikkakunnalla, joten sikäli kyläily on helppoa. Samalla reissulla hoidellaan molemmat mummolat :D

Mun äiti käy uuden miehensä kanssa meillä n. 1-3 x vuodessa, useammin mielellään kävisivät, mutta kun ei kummallakaan ole ajokorttia eikä tietty sitä autoakaan :D , niin siksi nuo käynnit on noin harvassa. Mun isä ei ole koskaan käynyt meillä...
Miehen porukat käy useammin (mut eivät kuitenkaan riesaksi asti), nyt kun asutaan tässä "lähellä". Varkaudessa kun asuttiin useampi vuosi opiskeluaikoina, niin eivät tainneet käydä kertaakaan...

Omaa ( . ) sen verran, että olen nyt pikkuhiljaa koittanut aloitella taas noita kotihommien tekoa, kun "toimettomana" ollessa alkaa psyyke olla tiukoilla :D Noh, alkuviikon hommat meni ok, mutta tänään ahnehdin liikaa (tilavaatteiden tuulettaminen ja vaihto, imurointi ja hullu kun olin, niin piti saada sängyn alusetkin imuroitua sekä sohvaa siirtää, että sain sieltäkin kaikki pölypallerot mukaan, ulkoiltiin Jullen kanssa, tein ruoan, pyykkäri ja kuivuri on pyörineet...) ja niinhän siinä kävi, että sain parit kipeät supparit aikaiseksi... Juuh, ja nyt osaan taas hetken ottaa rennosti...

Odottelen tässä Aleksia kotiin... aamupäivästä lähti ulos ja vieläkään ei kotio näy! Koitin soittaakin, mut puhelin on kiinni! \|O Sais tulla jo, niin kerkeisin suihkussa käymään ennen kun mies tulee töistä! Olisi kiva lähteä syömään puhtaana ja raikkaana :D

No juu, nyt taidan pötkähtää soffalle kera Julberin ja iiiiiison massuni :heart:

Eilen oli neukkari ja kaikki kunnossa!

Mukavaa lauantai-illan jatkoa kaikille ja jaksuja sairastaville (ainakin Tanskuliinin porukka sairastaa)!!

T. Gerbsukka & PikkuWernukka rv 25+5 :heart:
 
Iltoja!

Huh, nää päivät on ihan hirveen kiireisiä, ei ehdi edes vessassa käydä, puhumattakaan syömisestä ja juomisesta... Oon kyllä yrittänyt syödä ja juoda mahdollisimman paljon niin jatkuis maidontulo hyvin! Meijän Rasmus on sellanen "rintalapsi", mä en saa sille menemään pullosta maitoa juur ollenkaan :/ Mutta pullostakin pitää antaa, ettei pikkuista rasiteta liikaa (kun siis tissillä joutuu tekemään enemmän töitä).

Nyt näyttäis siltä, että Rasmus ei välttämättä pääsekään ihan alkuviikosta pois, tai niin vähän ite veikkailen... :/ Nenä-mahaletku on edelleen käytössä, muuten on kyllä virkeämpi.

Joonatan on ottanut tän aika rankasti, jos nyt niin voi sanoa... On ollut kipeänä, jonain päivänä oli kuumetta, nyt räkä valuu ja yskä vaivaa reppanaa. On ihan hirveän huonolla tuulella ja kiukuttelee :( Syö tosi huonosti, on kyllä nukkunut tosi kivasti (koputan puuta!!).

Illan oli Jonttu hyvällä tuulella, kun sain syötettyä + poika itse söi vaikka mitä, puuroa, jugurttia jne. Oli ihanan hyväntuulinen poitsu :heart: Touhuttiin vaikka mitä :)

Huomenna meen taas Rasmuksen luo siinä aamupäivästä, ekalle syötölle.

Äiti on ollut ihan mielettömän mukana ja tukena tän asian kanssa, ilman sitä en olis varmaan pärjännyt ja jaksanut :'( :heart: On ollut joko sairaalassa mukana tai sitten Jontun kanssa, että mies pääsee mukaan.

Kattinka: Mä en oo tosiaan paljoa tässä koneella ollut, enkä irciä avannut ollenkaan, kun on kauhee kiire koko ajan... Täällä palstalla koitan pikaisesti kerran päivässä käydä ja teidän juttuja lukea ja sit kirjoittaa omia kuulumisia. Sit toinen juttu, että meillä ei oo nyt sitä kuvaohjelmaa tässä koneella, en siis saa kamerasta kuvia koneelle :/ Äiti kyllä lähetti yks päivä pari kuvaa, mutten oo vielä ehtinyt niitä mihinkään laittaa.

Tansku: Mä kyllä liikutuin niin siitä paketista :'( :hug: Oli aivan ihana yllätys :heart:

Mies nukuttaa just Jonttua... On ihan väsynyt, mut ei malttais ilmeisesti alkaa nukkumaan :/

Mutta eipä tässä tän kummempia... :wave:
 

Huomenta!

Onpas täällä hiljaista, ollut jo pidemmän aikaa...

Me käytiin eilen syöpöttelemässä ja ihana reissu oli! Molemmat pojat käyttäytyi oikein mallikelpoisesti, vaikka vähän epäilinkin Juliuksen jaksamista, kun niin myöhään vasta päästiin ravintolaan lähtemään. Kotona oltiin puoli kympin jälkeen, eikä Julle ollut lainkaan väsynyt. Teki hyvää meille kaikille! :heart:

Supisteluja tuli eilen illalla aikas paljon ja sit kun suppailut laantui, niin oli masu pinkeenä koko ajan. Yön aikana suppareita ei tullut ja nyt olo on ok. Tää päivä menee rennosti ottaen, huomenna on taas kaikenlaista menoa koko päivälle.

Tänä iltana siirretään (mies siirtää jonkun muun kanssa) meidän makkarin lipaston toiselle seinustalle ja pinnasänky siirretään sit oikealle paikalleen. Aloitan ensi viikolla vauvan vaatteiden pesun, niin saan ne sitten laitettua suoraan lipastoon, kun se on jo oikealla paikallaan. Ihan varuilta jo pesen, eivät jää sitten muiden huolehdittavaksi, jos vaikka sairaalaan joutusin tms.
Pinnasänkyä ei vietykään varastoon, vaan pistettiin pinnat takaisin paikoilleen (ei pääse Julle enää sinne menemään) ja tuolla se makkarissa odottaa uutta nukkujaa :heart:

Jaahas, täytynee jatkaa soffalla makoilua!

Mukavata sunnuntaita!!
 

Yhteistyössä