Kaksosten odottajia v.2009

Meillä alkoi tänään raskausviikko 35....kovasti jo odotellaan josko jotakin kohta alkais tapahtumaan, lastenhuonekkin on jo valmiina ja oikeastaan kaikki hankinnat tehty..:) Viime ultrassa oli jo kohdunkaula lyhentynyt ja pehmentynyt ja perjantaina olis taas ultra-aika..:)

Tupsuliini79 meillähän on ihan lähekkäin sitten tuo laskettuaika ja käynnistys mikäli eivät nyt synny tässä, koska minullekin lääkäri sanoi että 38 viikolla käynnistellään jos eivät jostain kumman syystä aikaisemmin tule...:)

Olen todella tyytyväinen että näin pitkälle on päästy hienosti ja suhteellisn hyvinvoivana...tai vointi on tosiaan ollut hyvä koko ajan, mutta nyt viimeiset pari viikkoa on nivuset olleet todella kipeät ja iltaisin ei meinaa enää jalat kantaa ja öisin sittä heräilee aivan jatkuvasti kun ei meinaa mikään asento olla hyvä...:)

Ihania syyspäiviä kaikille kaksosten odottajille ja kirjoittelen taas kuulumisia viimeistään perjantain ultran jälkeen!
 
Jdath, meillä tosiaan on la:t samoihin aikoihin :) Meilläkin jo odotellaan että vauvat syntyisivät... mä en ole kovin innostunut tuosta käynnistämisestä koska olen kuullut siitä vaan huonoja kokemuksia, jopa neuvolan terkkari kertoi siitä samaan tapaan :/ Lähinnä se siinä mietityttää kun käynnistää saa supistukset aikaan niin rajuina ja sitten mennäänkin hurjaa vauhtia eteenpäin. Kun taas luonnollisesti alkavassa synnytyksesssä supistukset alkavat pikku hiljaa, no ehkä näissäkin on monenlaisia tarinoita eikä voi yleistää :)
Onko sulla jo kovasti supistellut? Mulla 30 viikolta alkaen, lähinnä kävellessä mutta myös kotisohvalla makoillessa tullut harjoitussuppareita, limatulpasta on myös parin viikon ajan lähtenyt klönttejä ehkä parin ruokalusikallisen verran yhteensä.

Ollaan saatu palstalle lisää väkeä, hieno juttu, tervetuloa uudet tuplaodottajat! :wave:
 


Heipähei. Kuulumisia Naistenklinikalta :)
Tänään oli se äitipoliaika viimeinkin. Vauvoilla kaikki hyvin, aika samankokoisia olivat, sydämensykkeet hyvät ja liikkeet myös hyvät =)

Minulla alkaakin jo nyt 2viikon välein käynti siellä! Sitähän olen odottanutkin että alkaisi jo tiheämmin käynnit.

Oli ihanaa taas nähdä ultrassa vauvelit, olivat kivasti kasvaneet sitten viime kerrasta :heart:
 
Tupsuliini79 mua ei kanssa tuo käynnistys hirveesti innosta...muutenkin tuo synnytys jännittää kovasti...

Mulla on nyt tuosta noin viikolta 31 supistellut enemmänkin kun kävelee ja touhuilee ja nyt viikon verran ihan sohvalla istuessakin niitä ihan riittävästi tulee..:) Mulla kanssa lähti siitä limatulpasta klönttejä tuossa viime lauantaina ja siitä asti odotellut että jotakin ehkä saattaisi jo tapahtua, mutta ei vielä...taitaa olla niin että nyt kun oikein odottaa niin ei sitten tapahdu yhtään mitään..:)

Kiva kun on saatu palstalle taas uusiakin mukaan!!:)
 
Käynnistämisestä Mulla on esikoinen käynnstetty yliaikaisuuden vuoksi ja se ei minusta paha kokemus ollut. Toki varmasti sekin, miten kypsät paikat ja kuinka pitkällä raskaus on, vaikuttaa minkälainen käynnistyksestä tulee.


Eilen tuli 23 viikkoa täyteen ja tuntuu, että maha oikein pullahti ulos :D Tähän asti olen vielä selvinnyt suht vaivoitta ja mukavasti. Toivottavasti näin jatkuu mahdollisimman pitkälle. Hankintoja pitäisi varmaan ihan tosissaan alkaa tekemään. Esikoiseltahan on tavaroita tallessa, mutta eihän ne kahdelle riitä. Ja vaunutkin pitäisi vaihtaa tupliin. Meillä vain on tainnut suurin osa energiasta mennä uuden auton pohdintaan ja etsimisen. Tila-autoja ei kauheasti ole tarjolla meille sopivaan hintaan. Paljon menee aikaa kun kierretään katsomassa käytettyjä. Puuh, sanon minä |O
 
Moikka,en löytänyt mistään oikeen mitään tietoa,mutta voisiko joku teistä kertoa miltä kuulostaa sydänäänet jos niitä on kahdet?siis kuuluuko ne kahdesta kohtaa vaiko jotenkin samaan aikaan...ehkä tyhmä kysymys,mutta asia kovasti mietityttää.
 
Jonuli, sydänäänet kuuluu eri kohdista, kuunnellaan ne sitten vaan doplerilla tai otetaan käyrät. Kun kaksosten sydänsykkeet otetaan käyrillä on hauskan kuulloista kuulla sykkeet omissa tahdeissaan. Meidän tapauksessa meni niin että ekan kerran rv 11 neuvolalääkäri doplerilla löysi hienosti yhden vauvan sykkeen ja kaikki hyvin, olettamus on että masussa on vain yksi sikiö. rv 12 oli sitten eka ultra (np) ja kaksi vauvelia siellä olikin :)
 
Sydänäänistä: Meillä ne ei nouvolassa ole tähän rv 20 mennessä osanneet kuunnella molempia sydänääniä. Kovasti ne aina niitä kahdesta kohtaa etsii, mutta eivät löydä kun yhdet. En ole ottanut asiasta stressiä, kun noita ultria on kuitenkin sen verran enemmän, ni sillon aina viimestään kuulee/näkee molemmat.

Käynnistyksestä: Mulla on pari aiempaa käynnistetty, siinä laskettuna aikana. Ei ole jäänyt mitenkään epämiellyttävä kokemus. Paikat ilmeisesti olleet jo niin kypsät. Synnytystä kamalampaa musta on ollut jälkisupistelut, jotka neljännen lapsen jälkeen olivat järkyttävämmät kuin yksikään synnystys supistus. Se tässä nytkin oikeastaan eniten kauhistuttaa, että kun kohtu venyy entistäkin enemmän, niin millaisia noi jälkisupistukset tulee olemaan.
 
Sydänäänistä: Mulla on ollut kotidoppler käytössä vkosta 14 lähtien ja joka kerta olen mielestäni kahdet sydänäänet löytänyt. Kuuluvat noin 10 cm päästä toisistaan, mutta voivat kuulostaa aika samanlaisilta muuten. Tietysti varminta on jos on sellainen doppler, kuten ainakin mun neuvolassakin on, josta syke näkyy numeroina eli kun yleensä kummallakin on hiukan eri syke niin siitä tietää, että on eri sikiöstä kyse. Joissakin hienommissa kotidopplereissakin taitaa sellainen ominaisuus olla. Mulle tuo kotidoppler on ollut todellinen pelastus mun mielenrauhalle ja mun mielestä se on ollut ihan helppo käyttääkin. Nevolassakin on molemmat sykkeet aina löytynyt ihan hyvin. :D

20+0 tuli täyteen tänään, jippii!!! :D Toissapäivänä oli rakenneultra ja molemmilla oli kaikki rakenteet normaalit ja kasvavat ihan hyvin ja johdonmukaisesti, 2-3 päivän kokoero on ollut alusta asti. Niitä verihyytymiä sielä oli edelleen eli yksi kummankin kalvojen sisällä, toisella kalvojen välissä ja toisella isompi hyytymä lapsivedessä kellumassa ja lapsivedessäkin näkyi sellaisia verihiutaleita niin, että vesi oli hiukan sameaa. Aika ikävää ajatella että vauva nielee sitä verta koko ajan. Olen kyllä aika huolissani noista hyytymistä edelleen, koska ilmeisesti sielä joku pieni suoni tihkuttaa koko ajan. Sairauslomani tietenkin jatkuu eli näyttää siltä, etten enää ole palaamassa töihin ennen äitiyslomaa, mikä toisaalta oli helpotus. Makailua ja lepoa vaan sitten... 2 viikon kuluttua olen menossa vielä 4D-ultraankin. Nyt pitäisi kai alkaa ajatella jotain tavaroiden hankkimistakin, kun vielä en ole uskaltanut ostaa mitään muuta kuin vauvakirjat, jotka osui silmiin enkä voinut vastustaa kun ihastuin niihin niin kovasti. :heart: :heart:

Hienoa muuten että saadaan sitten ilmeisesti heti terveydenhuoltohenkilöstön jälkeen sikainfluenssarokotteetkin, vai mitä muut olette mieltä, pelottaako ottaa rokotus?? Itse kyllä aion rokotteen ottaa heti kun mahdollista.
 
Moikka taas,
ja tervetuloa taas uusille. Mukavaa kun joukko kasvaa.

Meille kuuluu hyvää, kromosomistot ovat normaalit vauveleilla ja oli kyllä mieletön helpotus se kuulla. Nyt seraava etappi sitten rakenneultra muutaman viikon kuluttua.

Olen nyt sitten alkanut entistä suuremmalla innolla tuota lastenhuonetta miettiä. Ja tällä viikolla ostin satsin vauvanvaatteitakin. :)

Sydänäänistä: mulla kuunneltiin ekalla neuvolakerralla jo ja heti löytyi yhdet, ei edes osannut terkkari etsiä toisia. Rakenneultrassa siis vasta paljastui että kaksosraskaus. Seur. nlassa löytyi molemmat, ja noin viikolta 14 on löytynyt myös kotidopplerilla aina. Se on kyllä kiva laite.

Sikaifluessarokotteesta: otan sen varmastikin jos/kun tarjotaan. Eihän se kauheasti mekaniikaltaan poikkea aiempien vuosien influenssarokotteista, ja niitäkin on huoletta annettu raskaanaoleville... Jostain luin että kun rokotetta ei ole ehditty tutkia muka tarpeeksi. Luotan kyllä hoitohlökuntaan tässä.

Mäkin haluaisin siihen 4d-ultraan. On vaan aika tyyris, jos ei saa kelalta avustusta. Jostain katsoin että turussa 260 e. Että se saattaa jäädä, jollei esim kokoero ala vaivaamaan ja sinne siksi joutuisi. Eli toivottavasti ei. :)

Mitenkäs te olette voineet? Mä paksusti. Nälkä vaivaa ja jos ei syö, tulee paha olo. Ajoittain on myö päänsärkyä ollut. Ja selkäsärkyä. Ja aivastaessa virtsankarkailua. Mutta muuten tosi onnellinen ja hyvillä mielin on nyt menty. En malttais odottaa että saan vauvat kotiin.

Mukavaa sunnuntaita!

 
Moikka kaikille,

Rupesin tossa AnnaBellen ja tuplurin kuulumisista miettimään, että millä perusteilla te olette saaneet kotiin noi doplerit. Suositteliko niitä joku, vai kysyittekö vaan, vai lykkäskö ne neuvolasta/lääkäristä?

Sikafluta vastaan en ajatellut ottaa rokotetta. En ole siitä oikein vakuuttunut, että kannattaa. Monet puoltaa, että kyllä ammattilaiset tietää. Sitten kun THL:n aiemman tamiflu lääkityksenkin kriteereitä, joku vähän kyseenalaisti, niin jo ne alle 3 vuotiaatkin poistui siitä riskiryhmästä. Muutenkin tota rokotetta on kuitenkin vähän tutkittu ja sen vaikutuksista sikiöön/lapsen kehitykseen pystyy tuskin kukaan tässä vaiheessa sanomaan. No mutta tästäkin asiasta löytyy niitä puoltavia ääniä siinä missä vastaankin. Jokainen tehköön kuten parhaaksi näkee.

Aurinkoista päivää kaikille, kenellä se sattuu paistamaan B)
 
Tuune: Kotidoppler on hiukan simppelimpi vekotin kuin neuvolan doppler, niitä myydään netissä monessakin paikassa käytettynä ja uutena, mulla on AngelSounds-merkkinen lainassa yhdeltä tutulta. Googleta "kotidoppler"!

Meillä on tuola kerhon puolella sellainen käytäntö, että raskaanaolevat laittaa oman tekstinsä alkuun raskausviikkonsa sulkuihin (20+3) niin että on toisten helpompi seurata kuulumisia. Tääläkin on varmaan aika paljon kirjoittajia eikä ainakaan näin uutena millään muista millä viikoilla kukin menee, niin mitä olette mieltä tuollaisesta käytönnöstä jos kokeiltais??
 
Äitikarhu vm84
34+3

En ookaan AIKOIHIN kirjotellu tänne.

Mulla tytöt 1v ja 2v.

Mulla siis supistelut alko jo 16+6 ja saikulle jäin joskus puolenvälin jälkeen. Sairaalaan jouduin kanavan lyhenemisen vuoksi rv 29+4 ja pääsin kotiin päivittäisistä supisteluista huolimatta 32+1. Kun eivät mitään tehneet. Kotona oon makoillut ja pikkuhiljaa alkanut kotihommia tekemään. Ihan vain pyykin laittoa, tiskikoneen täyttöä jne. Ei mitään isompaa. Tällä viikolla vasta vaippojaki vaihtanu ja pukenu tyttöjä ulos. Meillä on täällä siis mun äiti koko ajan apuna. Ja mies oli kesälomalla niin sillon hoiti tytöt.

Yöt ovat tuskaa, varsinki nyt ku flunssassa ollu kohta viikon. Ventoline (astma-kohtauslääke) auttanu, otan yhden annoksen iltaisin ja aamusin. Ja kipulääkkeen avulla nukkumaan, ei muuten saa nukuttua eikä oikein senkään avulla. :D Maha on nyt niin suuri, että ku kääntää kylkeä, pitää "pidellä vauvoista kiinni" samalla ku kääntyy, ja siltiki sattuu ihan älyttömästi.

Arvet paukkuu niin että kyyneleet lentää. Tämänki päivän aikana näemmä tullu muutaman sentin verran arpea lisää. :x

Ä-polilla käytiin 34+1 ja vauvat rt, molemmat 2,3kg. Kaikki kaikin puolin hyvin. Limatulpan palasia täälläki tullu jo jonkin aikaa. Käynnistyaika annettiin kuitenki "varmuuden vuoks". :D
Se olis sitte rv 37+1.
 
Marylene, tässä kuva mun mahasta ja pojat syntyi sitten 4.5-09
http://www.aijaa.com/v.php?i=4936403.jpg

tässä rv22
http://www.aijaa.com/v.php?i=4936418.jpg


Mulla käynnistettiin kalvojen puhkaisulla ja supistusten tehoa lisättiin tipalla. Tokan synnytys meni ihan luomuna ja siihen verrattuna oli paaaljon pahempi. Onneksi sain spinaalin ja olo huomattavasti mukavempi.

Ei sitä pahalla jää miettimään, ihanat pojat syntyi :heart: :heart:
 
Äitikarhu vm84
Mä otan viimesen kuvan joko 35+5 tai 36+1 ja laitan sen sitte irc-galleriaan, linkitän sen sit tänneki. Just noi rv:t siks ko käynnistys jompana kumpana päivänä (ens pe / ma).
 
En ookkaan nyt pieneen hetkeen käynyt kirjoittamasssa tänne..

Maanantaina oltiin lääkärillä ultrassa ja kaksoset voivat hyvin ja alkavat olemaan 3 kilosia jässiköitä jo! :)

Supieteluja on ollut viikon sisällä paljon..välillä koviakin...kohdunkaulaa oli vajaa sentti jäljellä, aivan pehmeä ja noin sentin auki...että kohta mennään...:) mikäli eivät päätä meidän kaksoset tällä viikolla tulla niin maanantai aamuna käy nokka kohti sairaala käynnistykseen...tuo synnytys pelottaa jotenkin kovasti...en oikein meinaa saada ajatuksia ollenkaan siitä pois...

Että tällasta meidän odotukseen tällä kertaa! :)

Jdath 37+2
 
Hei,

Anteeksi, että tungen tänne kaksosten odottajien pinoon, mutta haluaisin kysyä teiltä seuraavaa: Eli olen raskaana nyt rv.6+2 IVF/ICSI -hoidon tuoresiirrosta, jossa siirrettiin 2 alkiota. Kävin eilen "paniikkiultrassa", koska olen vuotanut aika reilustikin alkuraskaudessa. Eilen ultrassa näkyi sitten kaksi raskaussäkkiä, toisessa sikökaiku ja syke, mutta toisesta vain siis raskaussäkki. Mikä kokemus teillä on, että jos tässä vaiheessa vain toisesta säkistä löytyy sikiökaiku ja syke, niin onko silti toiseenkin ilmestynyt myöhemmin sikiökaiku ja syke? Meillähän siis nämä alkiot siirrettiin samana päivänä ja ne on hedelmöitetty samana päivänä, joten olettaisin, että kehittyisivät suunnilleen samaa tahtia :/ Mutta olisin oikein kiitollinen, jos jollakin on kokemusta vastaavasta. Jännittyneenä odotellaan ensi viikon ultraa, jossa katsotaan tilannetta uudelleen.
 
Vähän olen tähän ketjuun ehtinyt kirjoitella. Piti kirjoitella enempi ultran jälkeen, vaan tapahtuikin jotain yllättävää...

Pienet päättivät syntyä 2.10 rv25+3
Poika syntyi ensin painaen 865g ja sisko painoi 627g. Nuo painot eivät kuitenkaan ole tarkkoja, koska heidät on punnittu hyvin nopeasti ennen keskoskaappeihin laittoa. Varsinkin tytön epäillään painaneen enemmän. Pituutta heillä oli n. 35-36cm
Minä kotiuduin tänään. Pienet jäivät vielä tehohoitoon. Kotiin heitä tuskin tulemme saamaankaan ennen laskettua aikaa.

Kunhan tästä kaikki asettuu, niin voin tulla kirjoittelemaan lisää.

Hipkukka ja pienokaiset
:heart: :heart:
 
Äitikarhu vm84
Vadelmaunelma : mulla oli edellisessä raskaudessa raskaushormonia tuplamäärä, ja epäiltiin kaksosraskautta. Niinpä sain monia ultrakuvia ja nyt kun odotamme kaksosia, osasimme yhdestä edellisen odotuksen ultrakuvasta katsoa että kaksi pussia siellä ollut, mutta toisessa vain asukki. Siis ihan luomuraskauksia nämä meillä.
 

Yhteistyössä