Kesäkuun keijukaiset maaliskuussa

Onpa hassu tuo veroprosenttijuttu! Hyvä kun tuli esiin, nyt ehkä huomaan itsekin vilkaista sitä ja muokata jos tarpeen. :)

Mulla ei vielä ole tullut raskausarpia, mutta nahka kyllä kutisee (tosin mulla on atooppinen iho eli kutisee aina talvisin) joten oon sitä rasvannut uskollisesti aina suihkun jälkeen. Uskon samoin kuin emiliaksi, että niiden tulemiseen ei ihan hirveästi itse voi vaikuttaa, mutta eipä tuo rasvaaminen koskaan kai haitaksikaan ole. Mulla ainakin välillä kiristää mahanahkaa ihan kuin se olisi repeämäisillään, ja uskon että rasvaaminen vähän helpottaa tuomalla ihoon lisää kimmoisuutta.

Mä oon koko ajan ajatellut, että vauva tulee vähän yliajalla, ja olis aika hauskaa jos hän päättäisi vaikka juhannusaattona tähän maailmaan putkahtaa. :barefoot: Mutta ei ole mitään tuollaista vahvaa oloa päivämäärästä. :p

Toivoisin ettei mene ihan täyttä viikkoa yli, koska meidän äiti jo ilmoitti tulevansa kylään heinäkuun alussa. Musta on kivaa saada vieraita, kun muuten ollaan täällä niin kaukana läheisistä, mutta haluaisin ehtiä edes vähän aikaa pesiä vauvan ja miehen kanssa ihan keskenään... Vähän hirvittää jo sairaalakokemuskin täällä. Joudun luultavasti kustannussyistä valitsemaan jaetun huoneen, ja täällä on kuulemma tapana, että vieraat tulee heti sairaalaan ja istuu siellä sitten vierailuajan puitteissa koko päivän juhlistamassa uutta elämää. Eikä mitenkään vain lähiperhe vaan ihan kaikki kaverit ja tuttavatkin. Joudutaan siis varmaan kestämään huonekaverin kumminkaimanserkkuja synnytyksen jälkeen ekat päivät. o_O
 
Minä ymmärtäisin niin tuon Kelantekstin, että muutosverokortilla saa pienemmäksi tuon prosentin, kuin se 25%. Jos ei toimita muutosverokorttia niin väh 25% pidättävät. Muistaakseni itselläni oli kyllä vähän alle tuon 25% viimeksi ja toimitin sitten jossakin vaiheessa uuden kortin... Aika pitkään annoin mennä entisellä kortilla, niin loppua kohti sitten prosentti keveni. Normi kun on 32, joka ei kauheesti naurata yleensä :D

Minusta jotenkin tuntuu että tämäkin pieni syntyy 39+6, kuten edellinenkin. En ainakaan usko että kovin paljon yli menee :) Salille olen kuitenkin menossa la:n kunniaksi taas (kuten viimeksikin oli tarkoitus...) ja sitten saunaan sen jälkeen, mieskin jää samana vkl lomalle kun la on sitten ma, tehdään vaikka jotain tulista ruokaa vielä niin eiköhän synnytys käynnisty ;) Ja jos menee yli niin menee.

En minäkään usko että kovin noihin arpiin voi vaikuttaa. Atopiaa täällä myös ja kutinaan tuo rasvailu enemmän vaikuttaa.

Olipas hyvä mannamakaroni kun mainitsit tuista huone jutusta, pitää muistaa toivoa perhehuonetta. Viimeksi oli niin täyttä osastolla ettei toivoakaan saada perhehuonetta, oli vielä kaksi pakolaista ja meni edelle automaattisesti, muitakin tarvitsijoita/halukkaita olisi vissiin ollut. Sattui kyllä viimeksi niin hyvä huonetoveri, rauhallinen mamma ja lapsi :) Meidän poika siellä taisi enimmät mölyt päästellä :D Yölläkin pihkakakka jumitti pojan vatsan toiminnan ja keskellä yötä kamalan huudon jälkeen sitä kakkaa alettiin hoitajan kanssa siinä sitten houkuttelemaan. Olipas tosi kiva kun jännitti herätetäänkö huonekamun bebe siinä samalla... Ei onneksi herännyt :) Viimeksi oltiin 2 yötä sairaalassa ja yhtä lyhyellä reissulla toivon nytkin meidän selviävän. Kotona voi sitten rauhassa mekastaa.
 
mannamakaroni kiva kuulla missä asustelet!

mimma - sorry mun sekoilut saikusta, nyt meni nimet sekaisin.

Kävin taas ultrassa (moneskohan kerta) ja siellä kaikki hyvin, alhaalla oleva istukka oli noussut riskirajoilta ylemmäksi, tieto helpotti! Vauva voi hyvin, mut kasvaa alimmalla käyrällä. Taas kolmen vkon päähän seuraava kontrolli.
Mulla ollut huvittava lääkäri pari krt, on niin nopea et ei ehdi kun hetken maata niin on jo kaiken tutkinut. Kätilökin nauroi viimeks et se on sit nopea. Kun olinkin hänen luonaan kauemmin, kätilö sanoi: teit enkat.

Nyt ei kirjoitettu saikkua, kun olen pärjännyt töissä hyvin tämän vkon. Mutta taas pari yötä valvoneena tilanne muuttuu nopeasti, nytkin oon valvonut jo pari tuntia. Joku vois sanoa et pistä puhelin pois jos nukuttais paremmin, mut jos pyörii sen 2-4 tuntia sängyssä niin alkaa ajatukset heittää aika mustan puolelle. Helpompi pitää ajatukset mukavammissa asioissa näin. Ei oo hääviä valvoa. Mut tuo saikku asia mietityttää, olisko sittenkin pitänyt pyytää.

Mulla taas on olo, et tää syntyy ennenaikaisesti. Edellinen alkoi syntyä vkoa ennen sovittua sektiopäivää. Ja kun matkaa sairaalaan 2 tuntia ambulanssilla niin meinas iskeä paniikki et ehtiikö (ehdittiin sektioon). Tietysti ambulanssin tuloonkin meni ensin se reipas puolituntia. Nyt saan synnyttää tunnin matkan päässä (suunniteltu sektio), mut jos käy kuin viimeks et syntyy milloin keksii.
Pelottaa jo etukäteen se asia. Vanhin lapsikin pelkää sitä. No sen pelko johtuu siitä, kun mulla meni keskellä yötä vedet ja mä aloin "huutaa" miehelle: tää syntyy, nyt äkkiä tee sitä ja tätä ja tuota. Lapsikin heräsi siihen mun paniikkiin ja säikähti kun ambulanssi miehet tuli ja vei äidin mennessään.
 
Nukkumisesta: kun jossain on ohjeistettu et ei sais nukkua selällään, koska vauva/kohtu voi painaa verisuonia. Olen yrittänyt noudattaa ohjetta, mut huomaan usein nukkuvani selälläni. Mahallaan en ole pystynyt nukkua pitkiin aikoihin. Samoin vatsa on tullut jo pitkään vastaan peiton heiluttelupuuhissa.
 
Eilen käyty sokerirasituksissa, paremmin meni kun edellisellä kerralla - selvisin tajuissani koko 2h :ROFLMAO: tänään soitin tulokset niin hyvät oli edelleen.

Raskausarpia miulla tullu tisseihin tosi paljon, mutta nyt vois jopa sanoo et miulla vihdoin on tissit :ROFLMAO::ROFLMAO: muualle en oo huomannu vielä tulleen. Oon bio-oilia käyttäny päivittäin omien normi rasvausten lisäksi, atoopikko oon miekin nimittäin. Olikos siihen muuten mitään kikkoja et ei vauva sais tätä atopiaa? Joskus luin jostain mustaherukkaöljystä tms, onko kukaan mitään sellasia käyttäny?

Mie en oo ikinä mahallaan nukkunu niin siitä en tiiä, selällään mieluiten nukkuisin, oon yrittäny harjotella sitä kylellään nukkumista mut usein yöllä herään siihen et oon selällään(n)

Edelleen kaikkea pientä kremppaa on, väsyttää jonkin verran mut työt saa ainakin toistaseks vielä hoidettua.
 
Aika hurjan kuuloinen lähtö on teillä kyllä ollut,@Nuutti79 ! Toivottavasti tällä kertaa menee vähän leppoisammin. :)

Mä oon tota mustaherukansiemenöljyä syönyt nyt pari kuukautta kapseleina, @Hannakau. Juurikin sen vuoksi, että sen on tutkimuksen mukaan todettu vähentävän todennäköisyyttä, että vauva saisi atopian. Pitäisi sen kai omaakin ihoa parantaa, mutta en ole merkittävää eroa huomannut... Mulla auttoi, kun otin käyttöön maitohappobakteerin päivittäin. Sen pitäisi vähentää myös vauvan allergiariskiä, mutta se on selvästi parantanut mun ihon kuntoa. (y)

Huomaa näin viikon loppua kohden, että väsyttää paljon enemmän kuin ennen. Käveleminen kolottaa jo niin kovasti, että tänään meinasin luovuttaa kesken työmatkan. :LOL: Lantiota vihloo vähän joka puolelta ja tämän lisäksi mulla on viime aikoina maha reistaillut. Turvottaa ja mahassa kiertää ja tulee ilmaa. Tosi inhottavaa. :poop: Onko muilla ollut vastaavaa?
 
Hei kaikille pitkästä aikaa! En ole tänne joutanut kirjoittelemaankaan, nyt laitoin ihan paperille ylös aiheita niin ei unohdu heti mistä piti kirjoittaa.

Minä nukun yleensä kyljellään joten siihen ei ole muutoksia tarvinnut tehdä. Maha on ahistanut kyllä jo pitkään eli en voi illalla ennen nukkumaan menoakaan edes puolittain mahallaan selailla kännykkää.

Minulla oli hemoglobiini 105 silloin aikasemmin ja söin noin kuukauden obsidania kerran päivässä ja välillä unohtuikin niin nyt oli noussut 121:een. Nyt ei tarvii ottaa enää kuin joka toinen päivä.

Minä meinasin laskettaa veroprosentin uudelleen sitten kun olen saanut kaikki palkat työnantajalta. Yleensä äitiysloman jälkeen on tullut aika paljon palautuksia, toisaalta ihan kiva mut sit sille rahalle ois käyttöö muutenkin niin on vähän tympee makuuttaa niitä rahoja siellä sinne joulukuuhun asti.

Minulle ei ole tullut koskaan raskausarpia enkä ole rasvaillut et taitaa olla ihan geeneistä kiinni. Äidilläni ei ole myöskään.

Minusta tuntuu (ja vähän toivonkin) että vauva syntyis hieman ennen laskettua. Minullahan radin takia on eka kontrolli rv 40+5 mut ei kai ne silloinkaan automaattisesti käynnistä jos ei ole pakottavaa syytä. Kaikkein eniten toivon et synnytys sais käynnistyä luonnollisesti. Aiemmat synnytykset käynnistyneet supistuksilla rv 40+3 ja rv 39+4.

Onpas siellä mammamakaroni harmillista et joutuu tuollaisessa härdellissä viettämään osastoajan. Täällä ei osastolle pääse vierailemaan kuin isä ja sisarukset. Kysissä siis tällainen käytäntö, onkohan muuallakin sama juttu? Ja huoneet on kahden hengen huoneita et aika rauhassa on saanut olla kun välillä on ollut pitkä väli ettei oo ketään huonekaverina.

(.) Oma vointi on ollut ihmeen hyvä, nyt ne huippauskohtauksetkin on jääneet pois et johtuivat varmaan siitä hemoglobiinista. Harkkasupistuksia on ollut tosi vähän kun muistelen että niitä aiemmissa raskauksissa oli puolivälin jälkeen ihan päivittäin. Aamuyöllä heräilen helposti vauvan möyrintään et se vähän verottaa yöunia mutta muuten olo on oikein pirteä :LOL: Vauvatarvikkeetkin on aika pitkälle hankittu et kai tässä kohta pitää alkaa raivaamaan tuota makkarin nurkkausta ja kokoamaan pinnasänkyä paikoilleen :eek:

Särö 28+0
 
Itellä ollut kans vatta vaivoja tässä menneenä viikkona parina, turvottaa hirmuisesti ja tuntuu ettei se turvotus katoa enää edes yön aikana :confused: muutenkin nyt alkanut neste kertymään kroppaan ja olen saanut viikossa yli kilon lisäpainoa... jalat on kuin tukit ja naamaakin turvottaa kamalasti, vaikka tähän asti olen turvotukselta välttynyt. hetken jo käväisi ajatus raskausmyrkytyksestä,mutta oon ymmärtäny että silloin verenpaine nousee myös.. itellä paineet96/45 joten toivottavasti nyt ainakin kyse vaan normi turvotuksesta, joka nyt vaan päätti ilmaantua yks kaks yllättäen ja vähän enemmän kerralla (n):confused:

Miten teillä muilla vauvan liikkeet tuntuu? Onko selkeästi voimistuneet kokoajan? Itellä tuntuu, että jotenkin olis liikkeet vähentynyt/vaimentunut:( liikkeitä kyllä tuntuu pitkin päivää, mutta jossain vaiheessa ne olivat mielestäni jo voimakkaampia, ja pääsin ottamaan videoita kun liikkeet näkyivät uloskin päin ja koko vatsa heilui potkuista ja kohoili liikkeistä... nyt tuntuu taas että ei niin selvädti ainakaan enää näy :cry:.
 
Minä en ole kuullutkaan tuosta mustaherukkaöljystä... Probiootteja olen syönyt ja niistä luin sen tutkimuksenkin, että niiden syönti saattaa ehkäistä atopian periytymisen vauvalle. Iho on kyllä ollut tosi hyvänä raskauden aikana. Saa nähdä mitä iholle tapahtuu sitten kesällä, vauvan synnytyä hormonit pistää minut ainakin hikoilemaan öisin ihan hulluna ja iho on minulla herkkä reagoimaan hikoilulle :( Jos ei olisi kovin kuuma alkukesä (y)

Minulla tuli tuo turvotus jalkoihin viimesen 4 vkon aikana, mitkään kengät ei meinannut mahtua jalkaan :LOL: Lenkkareiden nauhat piti löysätä ja muut kenkiä ei tullut käytettyäkään.

Liikkeet täällä ainakin tuntuu tosi hyvin. Kyljellään sohvalla maha hyllyy kun tyyppi temmeltää. Liikkeet on kyllä täällä ainakin voimistunut tasaisesti. Tänään käytiin (Kuopion) matkuksen kauppakeskuksessa shoppailemassa ja kävellessäkin liikkeitä tuntui, yleensä vauva on aika hiljakseen jos minä kävelen tai liikun. Olin jo vähän epäileväinen, että tuntuiko jopa vaimeita supistuksia liikkuessa... Toivottavasti ei, en kaipaisi tuntuvia harkkasupistuksia. Kai näillä vauvoilla saattaa kuitenkin olla hiljaisempiakin kausia välillä, ehkä tärkeämpää on tuntea jotakin liikkeitä eikä ole niin tärkeää kuinka vahvoja ne on. Jos jollakin parempi tieto tuosta asiasta, niin korjatkaa ihmeessä (y)

Kysissä on tosiaan tuo vierailukäytäntö juuri kuten Särö78 kerroit. Itselläni sattui hyvin kun puoli sukua äidistä lähtien töissä Kysissä ;) Sai sitten äidin, tädit ja oman kummitädin vierailemaan heti osastolle. Katsotaan tulevatko tälläkin kertaa :) Joensuussa tiedän ainakin että isovanhemmat saa mennä pienokaista osastolle katsomaan, ainakin vielä 4 vuotta sitten sai, niin vissiin Jyväskylässäkin, tuo kuultu kukkakaupassa joltakin mummukalta :D

Huomenna mennään miehen kanssa brunssille, ihanaa! Katsotaan mitä uskaltaa juustoista ja leikkeleistä syödä, tilalle saa toivoa jotain sopivaa kuitenkin :)
 
Itsellä meni vkl töitä tehdessä. Loppuaika meneekin aika pitkälti levätessä, sen verran vie voimia tuo seisomatyö, sisältäen myös aika paljon kävelyä ja stressiä. (n) näinköhän jaksaa äitiysloman alkuun asti, saa nähdä.

Mie tein kaikki hakemukset viikko sitten. Aattelin että hoidetaan alta pois kun nuo on niin ärsyttäviä nuo kelan hakemukset.:ROFLMAO: vähän aiemmin olin joutunu laittamaan vuoden 2015 tulot koulusta valmistumisen jälkeen, kun olin jopa kahdelta kuukaudelta opintotukea nostanut.. Toinen kuukausi oli kelan mielestä liikaa. Nyt oottelen sitte uutta päätöstä sen suhteen.

Vauvan liikkeitä oon tuntenu jo jonkin aikaa, lauantai-iltana oli ensimmäistä kertaa nukkumaan mennessä jo hieman epämukavia potkuja.:ROFLMAO: mutta kyllä niistä silti on aina vaan innoissaan kun niitä tuntee. Miulla tuntuu ne oikeestaan pelkästään ihan alavatsalla?o_O

Viikoissa taidetaan mennä viikolla 26.. Ehkä:ROFLMAO:
 
Jos sitä pitkästä aikaa kirjoittelisi tännekin! Joka päivä pitänyt mutta jotenkin ei oo aikaiseksi saanut :D

Täällä oltu sairaslomalla torstaista saakka, huomenna lääkärille, että saapi nähdä tuleeko jatkoa. Töissä vaan meinaa aika raskasta olla mummoja nostellessa ja puettaessa eikä asiaa auta, että oon saanut muutaman kerran iskun asukkaalta vatsaan. :censored:

Muutettiin tosiaan tossa kuukausi sitten ja nyt odotetaan vielä kylppärirempan alkua. Itse bongattiin, että vessan lattiamatto hieman halki nurkasta ja kosteuttahan siellä alla on niin vuokranantaja ehdotti jos se remppais koko kylppärin.

Onhan se kiva saada uusi kylppäri mutta toivottavasti olisi aikataulussa valmis, että pääsis valmistautumaan vauvaa varten :love:
 
Enpä viitsinyt itsekään kauheasti netissä roikkua tänä viikonloppuna, niin ihanasta kevätsäästä saatiin nauttia! +16 lämmintä ja auringonpaistetta, kyllä kelpaa vihdoin tämänkin vilukissan istua parvekkeella kahvilla. :geek: Nyt vaan nenä on ihan tukossa ja verta tulee aina niistäessä eli taisi tulla siitepölyt auringon mukana... Onneksi keskiviikkona on lääkäri, voin kysellä jotain troppia allergioihin kun antihistamiini käsittääkseni on pannassa.

Mulla vauvan liikkeet on viime viikkoina selkeästi voimistuneet ja melkoinen melska-petteri siellä tuntuu olevan tuloillaan... sillä on kuitenkin välillä useampiakin rauhallisia päiviä (jolloin mäkin saan vähän lepoa!) ja selkeästi asennosta riippuu, kuinka kovana se möyriminen tuntuu. Eli ei välttämättä ole yhtään huolestuttavaa vaikka välillä olisi hiljaisiakin kausia, kunhan jotain liikettä tuntuu. (y)

Rupesin listaamaan eilen kaikkea paperisotaa, joka meidän on vauvan tuloon liittyen käytävä ja hankalalta tuntuu. Meillä on vielä kahden eri maan sosiaaliturvat iloisesti sekaisin ja itse pitää pysyä kärryillä, mitä papereita ja todistuksia toimitetaan mihinkin. Olkaa vaan iloisia että saatte asioida yksinomaan Kelan kanssa! :LOL:;) Meillä menee osa papereista Kelaan, osa mun ja miehen työnantajille, osa paikalliseen sairaskassaan, osa paikalliseen sosiaaliturvatoimistoon ja osa kuntaan. Ja mikään ei toimi netissä vaan kaikki paperilla... mun yksi suurimmista peloista on että meidän olkkarissa syttyy tulipalo ja kansiot papereineen syttyy palamaan!o_O:ROFLMAO:
 
Täälä meni viikonloppu synttäri hulinoissa ja seuraava menee samaisissa touhuissa..

Joka paikka on niin kipeänä, jotta pelkkä seisominen ja kävely tekee ihan kamalan kipeetä. Vauva potkii päivät ja yöt itteänsä läpi joka reunalta, mutta on ne potkut vaan ihania <3 Suonenvedot tekee aamuiksi olon , ku ois juossu maratonin yöllä..

Kaveri synnytti viime yönä, eikä se paranna tätä synnytyskuumetta yhtään :D

Kilpirauhas / maksakokeet oli kaikki normien rajoissa.
On vaan ilmeisesti muuten vaan paljo vaivoja.

Äitiyspakkauksen hain netissä pari vkoa sitten, joten luulis että kohta on postissa. Samoin kaikki tuet haettu.

Harkkasupistuksia tulee kyllä suhteellisen usein.

Mitähän viä. Aika menee niin kamalan nopeesti.

mimma 28+0
 
Nyt muistin ettei vielä ole ollutkaan noita suonenvetoja. Viimeksi niitä tuli juuri öisin, jalkapohjiin ja pohkeisiin. Jospa nyt säästyisi kokonaan ainakin tuolta vaivalta (y) Sopiihan sitä toivoa :D

Kyllä varmaan kohta pitäisi äp kuulua jos 2 vkoa sitten mimma olet sen hakenut, Kelan sivuilla äitiysavustuksen käsittelyajaksi kerrotaan 2 vkoa.

Täälläkin tuntui tänään ihan kunnon mukilointia masussa ;) :LOL: Piti välillä silitellä ja hieroa, josko tyyppi vaihtaisi asentoa ja potkisi välillä muuhun kohtaan. Kyljen kääntäminen auttoi ja teki tilaa kääntymiselle. Ei ainakaan tarvitse liikkeitä etsiä... Missä vaiheessa sitä liikelaskentaa piti alkaa tekemään jos liikkeitä ei tunnu säännöllisesti? En muistanut neuvolassa kysyä viime viikolla. Havahduin myös ettei tässä kovin montaa neuvolaa ehdi enää ollakaan! 12.4 on seuraava ja siitä varmaan lääkäri joskus toukokuun puolessa välissä. Sitten onkin jo rv 36 tai 37. Sen jälkeen taitaa olla neuvola joka viikko synnytykseen asti, mutta jos syntyy vaikka rv 39 niin tässä on vaan kolme neuvolaa ja yksi lääkäri, hurjaa! Aika tosiaan menee nopeeta. :) (y)

Huomenna piti päästä kuntosalille, saattaa jäädä väliin. Poika oli kuumeessa viime yönä ja tänään aika väsynyt. Huomenna piti olla hoitopäivä, tämän päivän 3 tunnin päiväunet kyllä vihjasi ettei poika huomenna jaksa hoitoon. Siellä päiväkodissa kun ei saa yhtä rauhallisia unia kun kotona ja herätellään jos unet alkaa mennä ruoka-ajan kanssa päällekkäin. Jospa hakisin jotakin take away lounasta itselleni huomenna ja nautiskelen vaan kotipäivästä poitsun kanssa ;)

Nobelius & rusetti 28+0
 
26+0 poks!! Täkäläisenkin laskutavan mukaan alkaa siis 7. kuukausi ja viimeinen kolmannes. Tosi hurjaa että kolmen kuukauden päästä tyyppi todella muuttaa meille asumaan. :barefoot:

Mulla ei kans oo vetänyt suonta mutta jalat kramppaa aina välillä ihan urakalla... muuten kyllä onneksi edelleen liitoskipuja ja huonontuneita yöunia lukuunottamatta tosi hyvä ja normaali olo!

Huomenna olis mulla edessä sokerirasitus ja jännään tuloksia ihan sairaasti jo nyt... makeanhimo on niin hirveä että tulee kyllä tosi vaikea loppuraskaus (noin niin kuin itsehillinnän kannalta) jos radi-diagnoosi napsahtaa.:ninja:
 
Miten se voikin muka olla niin vaikeaa jaksaa/ehtiä tänne kirjoitella, kun teidän juttuja luen ja aina herää jotain ajatuksia. Sitten tulee näitä maraton-tekstejä, joita kukaan muu ei varmaan jaksa lukea..

Sokerirasituksesta on ollut puhetta. Mullahan ekassa raskaudessa oli radi, mutta tässä raskaudessa viikolla 17 arvot oli kunnossa. Perjantaina eli rv 27+5 on uusinta ja jännittää jo kovasti :/ herkkuja on kulunut ja liikunta on ollut kovin vähäistä. Ekassa lähtöpainokin oli tosin 15kg enemmän ja elintavat kaikenkaikkiaan enemmän pielessä, että josko tää painonpudotus ois auttanu. Toivotaan ainaki!

Raskausarpia tuli ekasta mahaan PALJON. Pitkiä, pystysuuntaisia, leveitä. Haalentuneet on, mutta kyllähän noi näkyy. Eli en rasvaile tai mitään, kun tässä vaiheessa se on aivan yksi ja sama kun pilalla on :'D

Vaivoja ei juurikaan ole ollut. Alapään kolotuksia ja ilmavaivoja lähinnä, haha. Odotan silti kovasti, että ens viikolla pääsen lääkäriä tapaamaan, lähinnä et kohdunkaulan tilanteen tarkastaa. Mullahan siis neuvolan vaihdon (ei minun halusta) takia jäi alkuraskauden lääkärineuvola kokonaan käymättä, että tosi reilua.. Enpä itsekään sitä vaatinut, kun vointi ollut niin hyvä. Uus neuvolantäti mittas viimeks pitkin hampain hb:n ja se oli jotain 120 ja sanoi, että hyvä on joten koko loppuraskaudessa sitä ei tartte enää kattoa.. Ööö okei, entä jos se tuosta vielä laskee, niin kävi eka kerrallakin.

Mulla ei oo rinnat kasvanu yhtään kai? Ei ne viimekskään kasvanu, eikä imetyskään sit oikein lähteny onnistumaan. Syytän maidon nousun riittämättömyydestä tosin myös omaa tietämättömyyttä ja täysin paskaa opastusta sairaalassa. Nyt aion pesiä ja oikeesti yrittää enemmän kun tietoakin on. Toivon niiiiiiin paljon, että täysimetys tällä kertaa onnistuis <3

Mulla on synnytysmatka sairaalaan noin 120km, vähän pelottaa. Eka synnytys kesti noin 11h, tosin sitä joudutettiin mm. kalvojen puhkaisulla ja oksitosiinitipalla, niin ehkei toivottavasti mikään syöksysynnytys olis tulossa. :'D

Uudesta äitiyspakkauksesta tykkään kovin, toivon että sen saan! Vaikka oikeastaan en haluaisi edes sitä ottaa, mutta mies haluaa niin samapa tuo. Ei se rahasumma niin suuri ole, että sen takia alkaisin väitellä miestä vastaan.

Haluttaisiin miehen kanssa tehdä joku kahden yön reissu kahdestaan ennen tän kakkosen syntymää. Esikoinen on nyt n. 3,5v, enkä oo raaskinu yhtä yötä pidempään olla erossa, vaikka reipas muru aivan varmasti ei edes huomais mun poissaoloa. Nyt oon luvannut et jotain tehdään. :) hyviä ehdotuksia?

Savonlinna muuten edelleen on tuolla listalla, vaikka siellä ei vuosin ole synnytetty. Ei se mua häiritse, sanoinpahan vain :)
 
Myö ollaa miehen kanssa lähössä parin yön reissulle Jyväskylään viikonloppuna, miulla kun nuo vklp-vapaat on harvinaista herkkua. Miehen sukulaisia käydään moikkaamassa, mutta tykkään kyllä muutenkin tosi paljon Jyväskylästä kaupunkina. :) yövytään hotellissa niin saa vähän kahdenkeskistä aikaa siinä samalla(y)
Aattelin myös tutkailla sieltä mahdollisia hankintoja vauvaa varten, kirppareilta yms. Siellä varmaan enemmän tarjontaa.

Vielä pitäs kuitenkin jaksaa kaks iltavuoroa ennen vapaita.. Sitten ois 10pv työputki yhellä vapaalla taputeltu. :cautious: vähän meinaa vielä flunssaa pukata sekä miehelle että miulle, toivottavasti viikonloppuna olis täysin terveenä!

Kodin rempasta ois vielä yhden seinän tapetointi, sitten alkas tällä erää olla rempat tehty. Ei vaan olla osattu/keretty päättää vielä, millainen tapetti:ROFLMAO:

Tsemppiä kaikille kenellä vielä sokerirasitukset edessä, toivotaan ettei tule pahoja tuomioita!:ROFLMAO:(y)
 
Nyt on Savonlinna poistettu! Muistin et joku piti poistaa, mutta päässä oli musta aukko siinä kohtaa, että mikä se mahtoi olla niin en uskaltanut tätä ennen koskea. :LOL:

Aika hurjia matkoja joutuu Suomessa ajelemaan synnytyssairaalaan (ja sitten kuulee tarinoita niistä autoon tai huoltoasemalle syntyneistä)... Minkälainen matka teillä muilla on synnärille? Me valittiin sairaala pitkälti sijainnin ja toki aiempien hyvien kokemusten perusteella, eli matkaa on vain 2 kilometriä. Pitäis ehtiä perille vaikka olis vähän ruuhkaakin, jos ei ihan tolkuttomalla vauhdilla päätä pieni tulla maailmaan...! (y)

Sokerirasitus on nyt (onneksi) takana. Olin ajatellut, että siinä tulisi jotenkin paljon huonompi olo, mutta aika helpolla meni. Tylsää puuhaa vain se odottelu ja meinasin aamuajan vuoksi nukahtaa pariin otteeseen... Nyt vain sormet ristiin että lopputulos on toivottu. :geek:

Nyt kuulemma saisi pian aloittaa synnytysvalmennuksen, sain "määräyksen" yhdeksään käyntiin ja itse saa valita paikan. Täällä kai useimmiten sen vetää fysioterapeutti ja ajattelin, että johonkin ryhmään olisi kivampi mennä kuin yksityiskäynneille. Minkälainen valmennus Suomessa on?
 
Meillä on 4km sairaalaan, ei siis matka eikä mikään. Loppuraskaudesta (eli viim kuukauden) aikana ei reissata kotimaassakaan mihinkään, että pääsisi omaan srl:n sitten synnyttämään. Isossa sairaalassa tuntuu hyvältä synnyttää ja sähköisesti menee kaikki synnytykseen liittyvät toiveetkin sinne. (y)

Meidän myös piti lähteä viikonlopuksi sukulaisiin appivanhempien luokse, no ne ilmoitti tänään että ovat ilmeisesti norossa siellä. Ei todella siis sinne mennä ainakaan pariin viikkoon! "Kivoja" tämmöiset suunnitelmien muutokset, tätäkin kun on jo pari kuukautta aiemmin järjestelty. Nyt pitäisi tässä kuukauden sisään päästä siellä käymään, aika paljon kaikkea muuta menoakin vaan ois... Katsotaan, saisivat minun puolesta raahata itsensä tänne.
Loppuraskauden aikana kun ei sinne enää mennä, eikä kyllä heti vauvan synnyttyäkään. Haluan kotona omassa rauhassa olla ja nukkua omassa sängyssä :LOL:

Täällä päin synnytysvalmennus esikoista odottaville järjestetään srl:n auditoriossa,kestää 2h ja kätilöt pitää. Siellä esitellään synnytyssalia, synnytyksen kulkua, ponnistus asentoja, mitä isä voi tehdä synnytyksen aikana, kipulääkkeitä ym. Minusta oli ihan hyvä juttu :) Nykyään taitaa olla vaan virtuaalinen materiaali/esittely...

Käytiin pojan kanssa äsken ulkona ja nyt on taas tuo nivunen niin kipeä :( Piti poikaa kantaa rapuissa ja nostella, se kun koluaa kaikki lätäköt ja konttailee välillä menemään, eikö osaa vielä kenkien kanssa nousta seisomaan ulkona. Nyt sitten tässä lepuutan (taas) alusta.

Nyt kun meillä onkin koti viikonloppu niin mennään varmaan pulkkamäkeen joku päivä :) Käydään ehkä syömässä ja leffassa, jos poika saadaan hoitoon siksi aikaa. Onneksi en vielä ehtinyt pakata :D ei tarvitse nyt sitten purkaa.
 
@nobelius Hyvä kuitenkin, että saivat sen noron nyt eikä esim. vasta viikonloppuna, niin säästyitte siltä vitsaukselta. (y)

En oo vielä ainakaan kuullut napsumista, mutta oon kuullut muilta että sellaista loppua kohden alkaisi kuulua. Tosi mysteeristä!

Mulla eilen maha heilui aivan holtittomasti, kun makasin sohvalla ja vauva otti oikein kunnon iltavillit ja potki voimalla. Harmitti vähän kun mies ei ollut näkemässä, mutta kyllähän näitä varmaan tulee lisää ajan myötä. :) Vauva tuntui riehaantuvan tuosta sokerirasituksesta, kun se myllersi koko päivän hirveällä vauhdilla. Itsellä oli sitä vastoin niin voimaton olo kuin voi olla. Koko iltapäivän nuokuin vain toimistolla ja illalla jaksoin lähinnä lojua sohvalla ja odottaa nukkumaan menoa... :oops: Huomenna lääkäri lupasi soittaa, jos on häikkää arvoissa. Jos ei, pitää odottaa seuraavaan käyntiin, että saan kysyttyä tarkat tulokset.

Kurkittiin myös vauvaa ultralla, joskin mun mielestä ne kuvat tulee sitä suttuisemmiksi mitä isommaksi tyyppi kasvaa. Hän oli jo painoarvion mukaan inan verran yli kilon eli edelleen kasvaa vähän viikkojaan isompana. Ei auta muuta kuin valmistautua henkisesti punnertamaan nelikiloinen tähän maailmaan...
 
Heippa!
Mulla ei oo raskausarpia tullut, ei tullut ekastakaan, tosin ei se vatsa vielä ole oikein kasvanutkaan.
Mä en nuku ikinä vatsallani, joten en nyt raskaanakaan ole sitä kaivannut, kyljelläni nukun ja kyljen kääntäminen on hankalaa. Mun puolelta sänkyä lakanakin aina ihan rypyssä.
Meiltä on matkaa sairaalaan 10 km, tosin mun radin takia käynnistettäneen viimeistään laskettuna päivänä, joten luultavasti saan ihan rauhassa sovittuna kellonaikana mennä.
Meille tuli tänään vaunut ja turvakaukalo, viime viikolla kiertelin kirppiksilläkin, joten nyt on aika pitkälti kamat hankittu. Itkuhälytin pitäis vielä hommata, tosin sillä ei mikään kiire.
Pahoinvointi on vähän helpottanut, nivelvaivoja yhä on ja huonounisuutta.
Kelasta ei ole vielä kuulunut äitiyspäivärahojen suhteen mitään, jännityksellä odotan, kun mulla tätä saikkuakin tässä ollut, pitää nekin päivärahat selvittää. Onneksi on säästöjä, jos niitä rahoja pitkään joutuu odottamaan.
Aurinkoa kevääseen, täällä jo 11 astetta!
AdAstra 27+1
 
No onneksi näin tosiaan, ettei oltu jo siellä kylässä kun tuo tauti sinne iski.

Tänään olin aamulla siellä sokerirasituksessa :) Hyvin meni ja vointi oli ihan hyvä koko ajan. Taisin paastotakin 14h, illalla en ehtinyt syödä. Siellä me näytteenoton aulassa rivissä muiden odottavien mammojen kanssa istuttiin :D Nyt sitten kyselen niitä tuloksia puhelimitse ens viikon alussa.
Ostin sairaalan kahviosta banaanikermamunkit kotiin, vauva arvatenkin villiintyi sokerista sitten ;) No saipa isikin liikkeet käteen tuntumaan (y)
 

Yhteistyössä