Kesäkuun kullanmurut 2015

Täällä ollaan touhuttu nimiäisvalmistelujen kanssa :) huomenna siis juhlat ja tietysti KAIKKI piti jättää viime tippaan. Onneksi on ihan rennot juhlat tulossa, mutta silti vähän harmittaa, kun ei tää toteutus ehkä nyt ihan kuitenkaan vastaa niitä mun visioita. Mutta onpahan nyt ainakin siivottu, leivottu ja vähän koristeltukin kotia... Vähän nyt jännittää, että vieläkö noi reilu viikko sitten pojalle ostetut juhlavaatteet mahtuu päälle, sen verran pienen näköisinä nimittäin tulivat eilen pesukoneesta :D ja itsellekään ei löytynyt mitään kivaa päällepantavaa juhliin, kun pari kertaa kävin kauppoja nopeasti kiertämässä. Oisi ollut kiva laittaa jotain uutta päälle, mutta täytyy sitten huomenna aamulla arpoa päälle jotain omasta vaatekaapista.

Päivitys meidän anoppitilanteeseen :D: eilen tuo ilmoitti miehelle, että voisivat tulla jouluksi meille ja kertoi jo päivätkin, milloin tulisivat. Harmitteli vielä, että pystyvät olla VAIN 5 päivää :rolleyes: Voipi olla, että tästä vielä keskustellaan miehen kanssa :D nyt en kyllä mitenkään jaksa ajatellakaan niin pitkälle, kun selviäisi nyt ekana sinne ensi perjantaihin. No jos nyt jotain hyvääkin anopista välillä sanoisi, niin tänään tästä on kyllä ollut suuri apu, kun on leiponut ja kokannut ja pessyt parit ikkunatkin meillä :D
 
  • Tykkää
Reactions: BeiBei
Siis apua ei voi olla totta et tästä ryhmästä 5.6 synnyttäneet kaikki kolme ollaa oltu samalla osastolla :ROFLMAO::LOL::)

Mut oyssissahan on osasto 13/1 ja 13/2 , niin kummassa sinä Neiti Sievänen olit? Lisään tähän jälkeenpäin et siis ilmeisesti tosiaa olit samalla osastollaki :) Mun huonekaveri oli mukava ja tultii hyvin juttuun. Nuo sairaalat on vähä semmosia ku joutuu jakamaan sen huoneen ja jos vielä usemman päivän..

En muute ois sua miiula osannut yhdistää mut eihä se teidän poika voinut olla herättämättä huomiota niiden ihania tummien ja paksujen hiusten kans:love: Ja sit ku sanoit et ulkomaalainen mies ja päivämäärä ja sairaalaki passas yhteen.

Vielä pakko siitä osastosta sanoa et olipa ne hoitajat kyl laidasta laitaan. Nuoremmat oli huomaavaisia ja jotenkin "lässyttivät" niinkuin vauvalle vaikka puhuivat mulle, luultavasti aattelivat et äidin sen verra hormooneissa et eivät halua yhtään ärsyttää :D Ja ne vanhemmat taas oli niin työhösä kyllästyneitä, varsinkin se oranssi/puna lyhythiuksinen... Mut se yks "mummero" hoitaja taas oli tosi hellyttävä :D Nojoo samapa tuo ku ei tarvi sielä enää olla.

Ja tuli tosiaa 5päivää sielä vietettyä niin jotenki sitä jäi tietyt ihmiset mieleen, niinkuin yleensäkin. En jaksanu muutaku syöttää 3h välein ja itse syödä ja levätä, joten jäi tämän palstan lukemiset kokonaan niin en siks tiennyt et teitä muitakin oli siellä.

pupumama, tuohan se just on niiden anoppien ja äidin äidin tehtävä, eli auttaa niissä kotihommissa et äiti voi itse keskittyä siihen vauvaan. Mut nämä mummot meinaa unohtaa roolinsa ja haluavat vain auttaa "lastenhoidossa" eli just väärin päin!
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: pupumama
Mun äiti oli meillä perjantaina vahtimassa isompaa sen aikaa kun käytiin lääkärissä tutkituttamassa vauvan lonkkia. Epäilevät siis lonkkaluksaatiota, mutta jännä juttu kun kumpikin tutkinut lääkäri oli erimieltä että kumpiko lonkka on kyseessä. En tiiä olisko tää eka "valmistuva" kirjoittanu väärin tietoihin. Mutta joo, ei tullut lastaa vielä, kun on siinä rajoilla että tarvitseeko. Meillä käytetään nyt seuraavat 2vkoa tuplavaippaa, jotta tukisi jalkoja ja pitäisi niitä edes vähän sammakkoasennossa. Ei tätä sitten voitu synnäriltä lähtiessä kertoa että oltaisiin voitu jo silloin aloittaa. Mutta toivotaan että päästään tällä, eikä tarttis sitä lastaa laittaa. Oli sen verran hankalan näköinen kapine, kun kaikki vaatteetkin pitää pukea sen päälle. Vaipoista lähtien ( eli kakkat olisi joka kerta selässä..).

Meidän eilinen anoppilareissu meni ihan jees, vähän isomumma ihmetteli että kuinka tällä voi olla jo nyt taas nälkä, kun vastahan se äsken oli tissillä! ..

Mitähän sitä tänään tekis, pihalle mielisin mutta sadetta luvataan. Plääh..

B & Pikku-A 15 päivää!
 
Hei vaan!
Täällä 2 kk neuvola takana ja enpäs kerrankin niin välittänyt. Uuteen neuvolaan piti nyt mennä, niin sehän vaihtu heti sairaus tapauksen vuoksi ja toisessa neuvolassa nuori tyttö otti vastaan. Sai tuntemaan vähän omituiselta. Meillä siis vauvan kanssa menee hyvin ja neuvolan jälkeen oli olo, että täh, mikäs vikana. Onneksi toinen lapsi, niin sain karistettua tunteen pian. Mutta jotain kertoo jo se, että meidän herra rauhallisuus huusi sieltä tullessa pää punaisena ja itsekin olin kuumissani ja ärsyyntynyt. Rotavirus rokote saatiin ja se aiheutti illalla vähän mahan puruja, mutta meni illassa ohi.
Tsemppiä anoppien kanssa kärvisteleville. Itselläni ihana anoppi ja tykkään, että vauva on mahdollisimman monissa syleissä, itse saan tarpeeksi kanneksia omasta mielestäni. Mutta ymmärrän hyvin, jos ei tyylit kohtaa ja lapsen vanhemmalla kyllä oikeus päättää. Mulla klikkaa välillä äitini kanssa. Joka kerta, kun imetän vanhempieni luona ja vauva inahtaa sen jälkeen, niin äiti tulee kyselee loppuiko maito. Ja aina vastaan ei, ei loppunut. Hän itse ei meitä siskoni kanssa pystynyt imettämään kuin kuukauden, kunnes maito loppui, niin esikoisen imetyksestä asti jankannut samaa. Huoh, se vähän ärsyttää...
Meillä otettu manduca kanssa käyttöön. Esikoisen kanssa käytin Baby Björniä ja tykkäsin, mutta häntä en osannut imettää julkisilla paikoilla, mihin taas manduca näköjään on hyvä. Käytiin sisävesiristeilyllä ja Poju viihtyi siinä tosi hyvin. Jalkapallo pelissäkin hän on käynyt kantokopassa, mutta seuraavan kerran lähtee kyllä manducassa. Tuli muuten mieleen, että oliskos Bei Bein vauvalle manduca hyvä, kun siinä todellakin on vauvan jalat hyvin sammakko asennossa?
Täällä monet taitaa olla vauvoissa kiinni ja vähän kadehdin. Itse en ole kovin luontainen äiti. Vauvan hoito helppoa, hyvien unenlahjojeni ansiosta, mutta sitten kasvaessa olenkin hyvin epämukavuus alueella. Meillähän isä osallistuu paljon ja hoitaa käytännössä tuon esikoisen. Huono mutsi fiilistä vähän kokenut, kun nimen omaan meilläkin oli se, että kun mies lähti viikonloppureissulle, niin esikoinen meni hoitoon. En kyllä pitkään aikaan nukkunut niin hyvin, kun vauvan kanssa kahdestaan kotona... Olen myös käynyt viinijuhlilla ja kesäloman aloittajaisissa ja ollut siis kaksi kertaa kuusi tuntia vauvastakin erossa. Tullut tarpeeseen ja imetykset suunnitellut tarkoin poissaolon ympärille, mutta silti vähän omituinen olo... No, toisaalta käytiin myös ekalla hotellireissulla ja matka onnistui erinomaisesti. Esikoinen pääsi leikkimään paljon ja vanhemmat sai rentoutua nukkuvan vauvan kanssa .
Mutta hyvää kesän jatkoa kaikille!
 
  • Tykkää
Reactions: BeiBei
Pupumama, mä en kyllä suostuisi ottamaan anoppia meille jouluvierailulle :D meidän välien takia me ei olla enää pariin vuoteen käyty anoppilassa ollenkaan jouluna. Mun vanhemmilla syömässä ja muuten ollaan oltu ihan oman perheen kesken :) kamala ajatus, että anoppi olisi meillä järjestämässä joulua omaan tyyliinsä! Hyi!

Mä olen imetyksen suhteen niin herkkä ja koen sen niin henkilökohtaiseksi, että toi herkästi loukkaannun, jos joku yhtään kyseenalaistaa. Eilen mun äiti sanoi, että se ei ymmärrä, miten jotkut imettää vielä 2 vuotiaita (jos täältä nyt sellaisia löytyy, niin älkää loukkaantuko :)) ja mä heti kuvittelin sen tarkoittavan, että mun pitäisi jo alkaa syöttämään pojalle pullosta :D eikä se sitä todellakaan tarkoittanut niin, poikahan on vasta 2kk ja vielä en todellakaan ole ajatellut lopettaa imettämistä :) on vaan vähän herkkä aihe.

Manduca oli taas aamulenkillä mukana. Toista tuntia oltiin ja poika viihtyi oikein hyvin, eikä mullakaan kipeytynyt selkä tai hartiat :) siskolle mainostin eilen (siskolla on 4,5kk ikäinen vauva) ja se lähtikin samantien kauppaan etsimään kantoreppua :D

Poika täytti tänään 2kk ja ensi viikolla on taas neuvola.
 
Samaa olen miettinyt että mihin lauwra on kadonnut...

Ihana kommentti Staffyn anopilta

Citypähkinä, älä missään nimessä pode huono mutsi fiiliksiä aiheesta, muista aina että sinä olet paras äiti lapsillesi juuri tuollaisena kuin olet! Ei kaikkien tarvitse/pidä olla pullantuoksuisia puistomammoja. Rakkautta voi osoittaa niin monella tavalla.

Täällä ollaan appivanhempien tykönä..huh huh kun väsyttää tämä oleminen.. kohta siis vauvan viereen tuutimaan!
 
Pihla, kiva, että joku jaksoi lukea synnytyskertomuksen. :) En tosiaan tiedä sattuiko mulla vaan hyvä tuuri, vai auttoiko se kaikki henkinen valmistautuminen synnytykseen, mutta se oli kyllä tosi positiivinen kokemus. Mulla oli se raskaus niin täynnä oksentamista ja huonoa oloa, että ottaisin kyllä synnytyksen milloin vaan sen sijaan.

Ollaan miehen kanssa itse asiassa pohdittu jo pikkukakkosta. :rolleyes: Siis lähinnä, että koska olisi hyvä aika yrittää toista lasta (mun kohdalla tähän ajankohtaan liittyy myös pohdinta siitä, että mitkä kaksi kuukautta on "kivointa" viettää sisällä/sairaalassa oksentamassa). Onko ihan omituista, kun jo nyt tekis mieli laittaa toinen alulle? :D Ehkä kroppa olis vähän toista mieltä... Mutta joku 2-3 vuoden ikäero kuulostaa hyvältä.

Manducasta, BeiBei ihan samat ajatukset täälläkin. Jos ostan uuden 100e, enkä tykkää, niin näköjään sen saa myytyä pois 70e, niin onko järkeä ostaa käytettyä. Huoh, haluaisin kyllä niin kokeilla tuota manducaa, kun ei tämä meidän 3vk neiti ainakaan tässä vaiheessa yhtään tykkää kantoliinoista (varsinkaan kun en osaa niitä käyttää...).
 
Mamira, tykkään lukea blogejakin ja enemmän häiritsee liian lyhyet tekstit :D ja kyllä, olet hullu, kun jo nyt mietit uutta raskautta :D mutta mikäs siinä, jos itse tuntee olevansa valmis ja kroppa on siihen valmis. Onneksi en itse edes haaveile uudesta raskaudesta! Olisi se aika kurjaa, kun tietää, ettei enää saa tulla raskaaksi. Haikeinta on se, kun miettii, että nyt kun laittaa pienimmät vaatteet pois, niin meillä ei enää tule olemaan niille käyttöä. Ja kun poika kasvaa ulos turvakaukalosta, voidaan myydä se pois, koska meillä ei enää tule sille käyttöä. Tytön jäljiltä säilytettiin kaikki sillä ajatuksella, että niille tulee vielä käyttöä.

Mulla on toi manduca new style ja maksoin siitä 55€. Ja postikulujahan ei tullut, kun oli tästä läheltä. Mitä nyt olen toria seuraillut, niin halvalla lähti tuo mun oma, kun menisi uudesta ihan hyvin. Siinä ei ole mitään käytönjälkiä. Kovempia hintoja pyydetään vanhemmasta mallista ja joissain mainitaan värin haalistuminenkin ja silti myydään kalliimmalla kuin tuo, minkä mä ostin. Uuteen verrattuna sain kuitenkin puoleen hintaan :) onneksi olin tosi nopea ja siitä, kun ilmoitus ilmestyi toriin, meni 1,5vrk siihen, että manduca oli mulla :D ja mä olen niiiiiin rakastunut tuohon, että olisin voinut maksaa enemmänkin, jos olisin tiennyt, miten hyvä se on :) ja meillä poikakin nukahtaa siihen heti ja kiukku tulee siinä vaiheessa, kun otan pois manducasta. En tiedä, miten pitkään jaksaisi siinä olla :) tälläiselle läheisyydenkaipuiselle vauvalle kyllä tosi hyvä.

Olisikohan Lauwra kadonnut Facebookiin?
 
Pihla, ei muakaan kyllä oikein houkuta joulu anopin kanssa :D varsinkin nyt, kun on meidän ensimmäinen joulu omana pikkuperheenä. Niin olisi kiva viettää se rauhassa, meidän omalla tavalla :) mutta onneksi jouluun on vielä hetki aikaa.

Me ollaan käytetty meidän kantojuttuja (Tula ja rengasliina) vasta vaan sisällä, pitäisi kyllä uskaltautua uloskin niiden kanssa! Miten te puette vauvat kun ulkoilette noiden manducoiden yms. kanssa?

Staffy85, olipas tyhmä kommentti! Mä ainakin olen suht pienirintainen (vaikkakin nyt hieman paisuneet...), mutta maitoa kyllä tulee melkein liikaakin :D välillä mietin, että miten näistä edes on mahdollista tulla niin paljon :cautious: mutta hyvä vaan, kaiketi!

Pakko myöntää, että toinen vauva vähän mielessä jo täälläkin :whistle: kyllä mä haluaisin seuraavan suht pienellä ikäerolla :) ei nyt siis ihan vielä tietenkään, mutta en pidä mahdottomana että toinen tulisi jo ensi vuonna. Vaan eihän sitä koskaan tiedä, tätä ekaa yritettiin 1,5 vuotta :) muutenkin taidan olla vähän hullu, kun jo nyt välillä kaiholla ikävöin raskausaikaa ja jopa synnytystä... Aika kullannut muistot näemmä jo aika hyvin :LOL:

Meillä oli tänään vauvan nimiäiset. Jännitin vähän etukäteen että miten tulee menemään, mutta kaikki siis meni aivan tosi hyvin! Pikkumies nukkui KOKO juhlien ajan (n. 5h), yhden kerran heräsi tankkaamaan ja sitten taas jatkoi uniaan. Vähän jopa harmitti, kun ei ollenkaan ollut hereillä niin olisi vieraatkin saaneet vähän seurustella juhlakalun kanssa. Vieraiden lähdettyäkin olisi varmaan nukkunut vielä vaikka kuinka pitkään, mutta olisi sitten pakko herättää syömään kun tissit tuntui räjähtävän muuten. Samalla kun vauva söi toisesta rinnasta niin toisesta kertyi 70ml maitoa maidonkerääjään :p en kyllä tulis toimeen ilman tota maidonkerääjää. Mutta tosiaan, oli onnistuneet ja rennot juhlat, ja nyt on kiva kun voi puhua vauvasta kaikille nimellä eikä vaan vauvana! Saatiin myös tosi kivoja lahjoja vauvalle :) Meillä oli ainoana "ohjelmanumerona" sellainen, että pyydettiin vieraita kirjoittamaan paperilapuille terveisiä vauvalle ja säilötään ne sitten vauvakirjassa olevaan kirjekuoreen. Äsken käytiin miehen kanssa läpi, mitä kaikkea vieraat olivat kirjoittaneet, ja itkuhan siinä pääsi :X3: niin ihania juttuja ja toivotuksia pikkuiselle siellä.

Toivottavasti saisi ensi yönä nukuttua kunnolla, sen verran jännittävä päivä kuitenkin takana ja muutenkin koko tää viikko anopin kanssa on ollut aika... Raskas :D ja vielä 5 päivää kestettävää.

Pupumama ja poju 5vk
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Mamira
Ei oo lauwra Facebookkiin eksynyt, on tainnut kesä viedä mennessään :)

Ihania nuo nro kakkos pohdinnat :) Me aikanaan esikoista jo odottaessa tiedettiin milloin aletaan seuraavaa yrittämään. Esikoista "tehtiin" 9kk niin ajateltiin että tokaan voi mennä samanmoiset ja siksi aloitettiin ennen kuin esikoinen oli vuoden. No, ekasta kierrosta lykästi :D nyt neideillä tuli ikäeroksi 1v6kk. Vähän on työlästä ehkä mutta eiköhän helpota ajanmyötä.

Nro3 ei ole mahdottomuus ja tahtoisin lapset tehdä ennen kuin 35 täytän. Vielä olidi siis 2,5 vuotta aikaa siihen rajapyykkiin... ;)

Kantorepulle täältäkin täydet pisteet! Nyt ollaan siis appivanhempien luona ja lähimpään leikkipuistoon on 15min kävely. Otettiin vain matkarattaat mukaan kun ei tuo esikoinen välttämättä jaksa kävellä. Niin vauva kulkee kätevästi repussa. Ja varmat unet vauva saa siinä! :)
Suosittelen siis jos kantaminen kiinnostaa. Manducalla on hyvä jälleenmyyntiarvo vaikka jo nyt käytettynä ostaisi.

Catnip82
 
Pupumama, kiva että nimiäiset meni hyvin :) kummasti ne joulunvietot muuttui, kun ensimmäine lapsi syntyi. Siihen saakka juostiin sukulaisten luona, mutta lapsen syntymän jälkeen haluttiin viettää joulua ihan oman perheen kesken, vaikka mun vanhemmilla onkin silti käyty :) onhan siihen jouluun tosiaan vielä hetki, mutta kannattaa silti ottaa ajoissa puheeksi miehen kanssa, jos et halua appivanhempia teille jouluksi. Aika menee hirveän nopeasti. Ei ole kauaa, kun valitin, miten hitaasti viikot menee :D

Manducaan olen pojalle laittanut bodyn, housut ja hatun. On tainnut olla ihan sopiva vaatetus näillä keleillä :)

Mitenhän Seireenin vauva voi? Onkohan jo kotiutunut?

Mä vannoin, että tyttö jää ainoaksi lapseksi :D ekaa kertaa aloin ajattelemaan toista lasta siinä vaiheessa, kun jouduin laittamaan ensimmäisiä pieneksi jääneitä vaatteita pois. Näillä on nyt ikäeroa vähän päälle 2v5kk ja mun mielestä oikein kiva ikäero :) tyttö on sen verran omatoiminen, puhuu kunnolla ja on myös iso apu, kun on sopivalla tuulella. Osaa viihdyttää vauvaa, jos mä laitan ruokaa tai pesen hampaita tjtn. Lapsenvahdiksi siitä ei tietenkään ole, mutta tuollaisia pikkuhetkiä seurustelee vauvan kanssa, jos mun on pakko tehdä jotain ja poika meinaa hermostua.

Meillä on tänään 3v. hääpäivä ja aamulla jääkaapin ovesta löytyi lappu, jossa luki "hyvää hääpäivää rakas" ja jääkaapin ovessa roikkui kassi, jossa oli kaikkia mun lempikarkkeja ja energiajuomaa :) oli aika kiva yllätys :)
 
Pihla, samoilla vaatetuksilla täälläkin kannetaan. Oma ruumiinlämpö lämmittää kuitenkin niin paljon. Tänään aamukäppäilyjen jälkeen oli jopa hiki pienellä kun aurinko lämmitti ihanasti.

Mukava tuo teidän ikäero lapsilla, isompi jo ymmärtää niin hyvin puhetta. Meidän esikoinen ymmärtää sen minkä haluaa ;) ja hällä on tuo hoitovietti niin vahva että ei voi ihan luottaa.. kun kattoo miten "hoitaa" nukkeja niin ihan sellaiseen käsittelyyn ei voi pikkusiskoa antaa :D
 
Mä taidan jatkaa kirjottelua vain tuolla facen puolella, tulkaahan loputkin sinne! Mahtava nähä tyypit nimimerkkien takana ja kuvia vauveleista jne :)

Mut iso kiitos ihan jokaiselle raskausajan kanssamatkustajalle!<3 ootte ollu niin korvaamaton tuki ja apu kaikissa niissä närästyksissä, hormonihuuruissa ja lonkankolotuksissa! Mahtava porukka!
Hyvää jatkoa, ihanaa kesää ja vauvantuoksuista arkea kaikille!

<3 kerttuliinu ja typykkä 1kk
 
  • Tykkää
Reactions: Staffy85
Tähkä, hyvä että itkuisuus on vähentynyt :) itsekin varmasti jaksat paremmin, kun vauva ei itke koko aikaa.

Catnip, en mäkään kyllä jättäisi tyttöä pojan kanssa kaksin, jos en itse olisi näkö- ja kuuloetäisyydellä :D ei tuollaiseen pikkuihmiseen voi luottaa ja kun pienet lapset tuppaa olemaan melko rajuja ihan tahtomattaan. Hyvin tyttö kyllä ymmärtää, kun sanoo, että vauvaa ei saa rapsuttaa, sitä pitää paijata ja ettei voi mennä vauvan päälle. Joskus halailee niin kovasti, että näkee, miten vauva ahdistuu ja silloin on aina toppuuteltava. Ja muisti tytöllä on erittäin valikoiva, että samoista asioista on sanottava usein :D

Kerttuliinu, kaikkea hyvää sullekin :) harmi, että jätät tämän puolen kokonaan. Toivottavasti kaikki muut ei sinne faceen siirry. Mulla ei edelleenkään ole siellä profiilia, joten jatkan pelkästään täällä, jos tänne ketään jää :)

Meillä oli tänään 2kk neuvola. Poika sai rota-rokotteen, joka on aiheuttanut aika mehevät pierut. Ei onneksi mitään kitinää kuitenkaan :) pituutta oli 56,9cm ja painoa 4275g. Painoa oli nyt sitten tullutkin kahdessa viikossa melkein 400g, mikä on meidän ennätys! Pituutta oli tullut kahdessa viikossa melkein 3cm! Tämähän kasvaa ihan silmissä! Hyvin mullakin siis taitaa maito riittää :) korviketta poika on saanut maksimissaan 100ml/päivä, jos en ole pumpannut tarpeeksi. Ja mun rintapumppu sanoi itsensä irti... Tänään oli pakko ostaa uusi, kun alkoi tuntumaan, että tissit räjähtää ja jokainen hipaisu ja liike sattui. Nyt on jo huomattavasti parempi, kun sai pumpattua ja poika on illan ollut tiiviisti tissillä. Nyt nukahti, muta eiköhän tuo vaipanvaihtoon herää ja se on vielä pakko vaihtaa. Kovasti poika sai kehuja neuvolantädiltä, kun hymyili ja jutteli niin kovasti. Kuulemma oikea hurmuri :) täytyy olla, kun meidän vähän kuivakka neuvolantätikin oli niin myyty :D päätä kannattelee jo hyvin, ottaa kontaktia ja on tosi tarkkaavainen kaveri :)

Nyt vaipanvaihtopuuhiin, josko päästäisiin ajoissa nukkumaan. Mies ja tyttö meni jo (saatiin tyttö viikonloppuna vihdoin taas omaan sänkyynsä nukkumaan!), joten vähän tylsää, kun telkkariakaan ei ole voinut katsoa sitten aamun. Kiitos vaan elisa...
 
Minä varmaan jatkan molemmissa, sekä facessa että täällä, kun netissä muutenkin roikun (ihan liikaa). Tosin saa nähdä miten aika riittää, kun tyttö viettää joka päivä aina vähän enemmän aikaa hereillä. Kirjoittaminen luonnistuu kyllä nytkin imettäessä, tosin vaan yhdellä kädellä ja hitaasti. :D

Pihla, onpas teidän poika tosiaan kasvanut, tosin onhan se jo kaksi kuukautta vanha. Saanut meidän 3vk tytön jo kiinni. :) Oon miettiny, että kuinka erilailla vauva mahtaa kehittyä kohdussa ja kohdun ulkona. Kun periaatteessa meidän monen vauvat on saman ikäisiä, ovat siis saaneet alkunsa samaan aikaan, tulleet vaan ulos eri aikaan. :rolleyes:

Niin ja piti hehkuttaa että voi vitsi kun bongasin ihan huippuedullisesti läjän taskuvaippoja ja imuja ja kuivaliinoja jajaja!! :eek: 20 euroa maksoin, ja sit kun miettii, että yks vaippa maksaa uutena sen verran ja yks paketti kuivaliinojakin sen kympin. Ja noita siis oli kaikenkaikkiaan kassillinen. Oon siis nyt hurahtanut kestoiluun, tosin en mitenkään täyspäiväisesti. Tässä on vielä tällainen opettelu ja kokeiluvaihe menossa.

Ostaa päräytin myös käytetyn manducan, sen pitäisi tulla postissa huomenissa. Kiva, kun mieskin on siitä innostunut (kestoilusta ei niinkään välitä).

Kovasti tekisi mieli lopettaa tämä selibaattielo, mutta jälkivuoto (tosin hyvin niukka sellainen) ja epparihaava vähän saa epäröimään. :unsure: En kyllä tiedä jaksanko toisaalta odottaa mihinkään jälkitarkastukseen asti. :D
 
  • Tykkää
Reactions: pupumama
Minäkin kyllä mielelläni jatkan molemmissa kirjoittelua, jos tännekin vain porukkaa jää :) mulla yleensä kans imetykset on myös niitä hetkiä, kun ehdin roikkua netissä, muutoinpa harvemmin. Vähän hidasta tää kirjoittaminen toki on, mutta äkkiäkös siihenkin on tottunut :D

Jee, mä olen jo melkein selvinnyt näistä 12 kauhun päivästä appivanhempien kanssa! Nyt perjantaina siis lähtevät takaisin Puolaan, voi että on ollutkin pitkät pari viikkoa... Mies saa kyllä niin korvata jotenkin tän aiheuttamansa kärsimyksen mulle :whistle::p

Meidän pikkuherra sai eilen ensimmäiset julkiraivarinsa. :D Oltiin oltu kaupungilla kävelemässä ja vauva nukkui tyytyväisenä vaunuissa. Pysähdyttiin siinä sitten yhdessä liikkeessä, ja siellä vauva yhtäkkiä heräsi ja alkoi saman tien itkemään. Ei auttanut tutti eikä sylissä hyssyttely. Lähdettiin sitten ulos ja ajattelin, että poika rauhoittuisi uudelleen vaunuihin, kun ei vaipanvaihdosta ja syömisestäkään kovin pitkä aika ollut. No eipä rauhoittunut, vaan huuto jatkui kahta kauheampana... Kotiin oli vielä jonkin verran matkaa, joten lähdettiin pikavauhtia kävelemään kohti matkan varrella olevaa ostoskeskusta. Ja vauva siis itki koko matkan pää punaisena :( no tulipa testattua ekan kerran ton ostoskeskuksen lastenhoitohuone, joka olikin kyllä aivan mahtava! :LOL: Siellä sitten vaihdettiin vaippa ja imetin vauvan, ja elämä alkoi taas voittaa... Onneksi meillä oli Tula mukana vaunuissa, niin mies kantoi siinä vauvan loppumatkan kotiin, siinä sitten rauhoitti kunnolla ja nukahtikin. Oli se kyllä stressaava hetki! Kauheaa tuollainen, kun ei saa mitenkään vauvaa lohdutettua ja rauhoittumaan. Tulee itsellekin niin paha olla kun toinen niin kovasti itkee.

Pupumama ja huomenna 6 viikkoa täyttävä vauva
 
http://www.hs.fi/m/matka/a1352353735028?jako=5fd399c8a28fa603ff86624a8ab61cef&ref=fb-share

Aivan loistava kirjoitus. Itsekkin silloin esikoisen kanssa olin aivan paniikissa jos heräsi kesken kauppareissun ja rupesi huutamaan, nyt oltiin lauantaina Prismassa ja tyttö tietenkin heräsi ja huusi pää punasena. Mutta ihan rauhassa kun itse olin niin sain vauvankin rauhoittumaan ja simahtamaan uudelleen. En jaksa enää välittää mitä muut ajattelee, pitää tehdä niinkin itsestä parhaalta tuntuu :)

Aikiin, kokeiltiin taas liinailua -> 5min kaikki ok ja sitten tuli totaalinen ahdistus vauvalla. Kauhea huuto eikä rauhottunu vaikka pääsi pois :( täytyy siirtää tuota varman vähän myöhemmäksi uudelleen kokeiluun.
 
Joops joo, nyt taiskataan et kuin usein meidän pitää mennä anoppilaan 100km päähän... mulle passais kerran kuukaudessa mut miehen mielestä vähintään joka toinen viikko..hän töissä niiin mielummin viikonloppuna levähtää ja ois kotona. Kysynpä vaan miksei miehen vanhemmat voi koskaa tulla meille... suoraa sanottuna jos viikonlopulle on muuta mielenkiintoista tapahtumaa tms. Niin menen sinne, vauvan kans luonnollisesti, koska saan olla viikot sisällä kokoajan neuvola ja kauppareissuja lukuunottamatta.. ja sitä samaa möhötystä se ois anoppilassa, asuvat pienessä kylässä mis luonnollisestakaa ei ole mitään tekemistä tai nähtävää.

Näin ne välit kiristyy... mun äiti asuu melkeen naapurissa joten luonnollista et hän käy tai mä käyn hänen luona useammin ku anoppilassa.. eli nyt tää mummojen "näkemisoikeus" on meidän välejä viilentäny. Tuntuu et mulla ei oo oikeutta päättää mitä haluan tehdä vaan kaikki aika pitäs käyttää mummoloissa olemiseen.. prkl o_O saapa nähä mitä kaikkee erimielisyyksiä täs kerkee kehittyä.

Mua kans pelottaa tuo julkinen huuto ja "kaikki kyttää" tunne, joten siks en yksin uskalla käydä vauvan kans kaupungilla tms. Kauempana kotoa ellei mies tai äiti ole mukana turvana :LOL::rolleyes: ja tän takia siis olen viikot vaan kotona. Kun täs saa itsevarmuutta enemmän.. tääl pääsee bussiin ilmaseksi vanujen kans mut oishan se hirveetä jos huuto alkais siellä kun ei kovin viiti tissiä siellä kaivaa eikä niissä vielä ole lastenhoitohuonetta :ROFLMAO:
 
Mamira, tosiaan hassua, miten erilailla vauvat kasvaa kohdussa ja kohdun ulkopuolella :) meidän poika taitaa nyt 2 kuisena olla samaa kokoluokkaa kuin suurin osa tässä ketjussa syntyneistä oli syntyessään :D hurja ajatus, että monet on tämän kokoisia puskeneet alakautta maailmaan.

Pupumama, helpotuksen huokaus ja nyt on varmasti ihanaa ;) voin vaan kuvitella, miltä tuntuu kun tuollainen pitkä ja rasittava vierailu vihdoin tulee päätökseen. Mahtaa olla mukavaa, kun kodissa ei häärää ylimääräisiä :)

Sonde, vähän samaa isovanhempiongelmaa meilläkin. Mun vanhemmat asuu n. kilometrin päässä meistä ja heitä nähdään vähintään kerran viikossa. Usein kyllä vieläkin enemmän. Miehen vanhempia ei nähdä edes kuukausittain, vaikkei nekään hirmu kaukana asu. Sille on syynsä ja sen kanssa eletään, vaikka tiedän, että se varmasti välillä aiheuttaa harmitusta. Jos ei miehelle, niin ainakin anopille. Me ollaan onneksi miehen kanssa yhtä mieltä siitä, ettei meidän lapset ole mitään näyttelyesineitä, mitä kierrätetään jokaisen halukkaan sukulaisen luona näytillä. Kuka haluaa lapsia nähdä, voi kyllä ihan itse raahautua meillekin. Meillä ei ole mitään velvollisuutta raahata lapsia yhtään mihinkään.

Meillä rota-rokote on aiheuttanut melkoiset vatsavaivat. Päivisin ei niinkään, mutta illalla kun pitäisi käydä nukkumaan. Poika nukahtaa sohvalla tissille, mutta havahtuu kun siirrytään sänkyyn. Keskiviikkoiltana nukkui ehkä kymmenen minuuttia, kunnes alkoi pieremään niin, että peitto lepatti ja sitten alkoi huuto. Puolille öin hytkyttelin ja pidin sylissä, ennenkuin suostui nukkumaan. Sylissä ei sentään huutanut. Torstai-iltana nukahti myös sohvalla tissille. Heräsi kun siirryttiin sänkyyn. Aikansa ähelsi, pieri ja alkoi huutamaan. Nyt ei pelkkä sylittely auttanut, vaan oli pakko ottaa tissille, että rauhoittui. 00.30 saakka roikkui tissillä. Itse taisin välillä vähän torkahtaa :D tyttökin on häätänyt sängystään koiraa (jota siellä ei ollut) ja etsinyt unikavereitaan. Vähän huonompia öitä siis takana. Mutta ei se mitään. Kyllä nämä vielä joskus nukkuu yhtä aikaa :D tämä nyt vaan kuuluu tähän pikkulapsiarkeen ja aina noista huonommista öistä jotenkin selviää :)

Tänään saankin pojan nukutettua suoraan sänkyyn. Kun alkaa torkkumaan enemmän, niin vaihdan imetysasennon vaakatasoon, ettei tarvi enää ollenkaan siirtää poikaa, kun nukahtaa. Jospa pääsisin itsekin nukkumaan ennen puoltayötä.
 

Yhteistyössä