~KesäMassut 2007~

Hei kaikille, taas jälleen kerran tosi pitkästä aikaa. Taustalla olen koko ajan pysynyt, mutta laiska ollut kirjoittamaan ja nyt sitten äsken kirjoitin pitkän stoorin, niin eiköhän se hävinnyt sitten jonnekkin :kieh: arsyttävää. Ehkä teidän onneksi nyt sitten lyhennetty versio :)

Ensiksi kaikille tippuneille suuri :hug: ja paljon voimia ja jaksamista.
Ja uusille tervetuloa mukaan.

Ja nyt sinne omaa napaa tuijottelemaan ;)
Väsymys ja huonovointisuus alkaa oleen jo takanapäin, pikkuhiljaa. Hampurilaiset ovat olleet suuressa suosiossa ja hieman pelottaakin miten käy kilojen kanssa. No eiköhän hamppari into tasoitu kun alkaa oleen taas ruokahalu kohdallaan. Ja ei esikoisestakaan tullut kuin 8 kg. (Tuntuupas tyhmältä kirjoitella tällaisista asioista, kun muilla on suurempiakin huolia.) Np-ultrassa kaikki näytti olevan hyvin. Turvotusta 0.5. Oli se taas niin hassua nähdä pieni ihme siellä , vaikka onkin jo aikaisempaa kokemusta ja tiesi mitä odottaa, mutta mieletöntä se on silti.

Ja sitten muiden napojen pariin ;)
Donsku Meillä on sama laskettu päivä ja sama synnäri eli Kätilöopisto. Esikoinen syntyi Haikaranpesässä ja sinne yritetään taas päästä, ihana paikka! Ja näytti olevan muutama muukin Kättärille tulossa, ehkäpä törmätään :)

Lyydis Aloin syömään 2+ tabletteja heti plussattuani 1/pvä ja sen lisäksi esikoiselta nappaan minisuneja 1/pvä

Moonlight-80 Tsemppiä sulle tosi paljon, toivotaan että olo paranis jo pian. Ja mepäs tunnetaan jo ennestään yhteisen Elli ystävämme kautta :whistle: Alun perin samalta paikkakunnalta kotoisin ja nyt täällä pääkaupunkiseudulla asustelen, tunnistatko?

:wave: :wave: Kirppuliini

Ai niin...hentoisia, pieniä, kuplimisen tuntuista liikehdintää tuntuu jo masussa, JÄNNÄÄ!
 
elin
Hani ja muutkin: on ihan totta, että harvemmin viesteihin tulee kommentteja, ellei viestissä ole esitetty suoraa kysymystä tai ellei viestin sisältö ole kovin dramaattinen. Myönnettäköön, että itsekin harvemmin kommentoin viesteihin, joissa on kerrottu kaiken olevan kunnossa, vaikka juuri nämä viestithän olisivat ilman muuta kommentin arvoisia. Ehkäpä neuvolakuulumiset yms. kirjoitetaan ikäänkuin julkisena päiväkirjana. Mielenkiinnolla näitä kokemuksia kyllä luen ja uskon, että lukevat muutkin. :)

Hanille edelleen: onko siihen sun työpaikan ongelmaan löytynyt mitään ratkaisua? (siis ettet päässyt pahoinvoinnin uhallakaan välillä syömään) Tosi kurja tilanne kyllä, jos asiakaspalvelussa pitää olla todella huonovointisena. Itse olen joutunut muutaman kerran säntäämään luokasta kesken tunnin ja oppilaat ovat sitten spekuloineet keskenään, että onkohan opella krapula... :/ :LOL:
 
no eipä siihen työpaikka ongelmaan ole ratkaisua löytynyt. nyt onneksi on pahaolo jo helpottamaan päin, mutta uutena vaivana on tullut ummetus. se on töissä ihan yhtä huono juttu kun ei voi istua rauhassa vessassa kun on se tauko vaan 10 min, eikä se riitä edes siihen vessassa käyntiin. edellispäivänä vessassa käyntini kesti 5 tuntia. aina välillä oli palattava töihin ja sitten taas kohta uudelleen yrittämään kun ei oikeen pystynyt edes istumaan kun tuntui se hätä paineena tuolla jossain.
tähän vaivaan ostin apteekista duphalacia mikä on kuulemma hyvä raskaana oleville kun on hellävarainen. olen vasta kerran ehtinyt käyttää sitä etten ole vielä huomannut paljon eroa.
täällä joku jo ennekin synnyttänyt kertoi että tuntee jo pienenlaista kuplinttaa tai jotain vauvan liikkeistä. voi kun me ensisynnyttäjätkin ruvettaisiin niitä kohta tuntemaan. jouluna meillä on rv 17 ja elättelen toiveita että jotain ihan pientä tuntuisi, vaikka lääkäri sanoi että voi mennä lähemmäs 2kk vielä ennen kun tuntee :/

Hani ja "samppa" rv 13+3
 
Viesejä olikin tullut iiiihan älyttömästi ja täytyy tunnustaa että ihan kaikkia en jaksanu kahlata läpi=) Vointi on hyvä paitsi että väsymystä ja migreeniä on melkein joka päivä, johtuu varmaan pitkistä koulupäivistä...
sitten yli-ihania uutisia!!! Meidän kirppu liikkuu!!! Tunsin jo maanantaina pikkusia pyrähdyksiä kohdussa. Voin vakuuttaa että on maailman hienoin ja hämmentävin tunne, kun joku pieni liikuskelee ja kutittelee...

Parisuhdetta meillä on vielä helppo hoitaa, kun kumpikaan ei juui jaksa iltaisin liikkua pois kotoa... löhöillään yhdessä, suunnitellaan tulevaa ja haaveillaan kesästä. Kotitöitä jaetaan ja ruoan laitolla saan miehen usein yllätettyä, ja jos on juhlimisen arvoista ja riittävästi rahaa, niin pyritään käymään välillä ulkona yhdessä syömässä.Molemmin puolinen kunnioitus ja yhteinen aika taitaa olla meillä ne valttikortit.

Asutaan vuokralla kolmiossa, asuutu jo pitkään, aluksi asuttiin vuokralla 100m2 omakotitalo-asunnossa, mut talo meni myyntiin ja nyt sitten ollaan yritetty sopeutua kolmioon... kumpikin kaipaa aika paljon tilaa ja toinen makkari onkin jaettu työhuone/miehen pojan makuu ja leikkihuone... täytyy suunnitella neliötä, kun masukki sitten vanhenee=)

Mutta nyt taas huilimaan ja jaksamisia kaikille.

Maariana+ Iinuska 13+4
 
Paljon halauksia kesäkuiselle :hug: :'( ei niitä aina tahdo ymmärtää, että niillä kaikilla olisi jokin tarkoitus..

HIIVIÖ: josko nyt huomaisit minunki tietoni päivittää????
entinen laskettuaikani oli 27.06 ja nykyinen laskettuaika 21.06 ja synnytys sairaala olisi OYS!

nyt en muista nimeä kellä oli samana päivänä la ja sama synnäri, mutta saas nähdä sitten satuttaisko yhtäaikaa! :)

hiiviö vielä siitä raskausmyrkytyksestä:
jos on ollut yhden kerran niin kuulemma voi tulaa helpommin uudelleen, niin oli ainakin minun äidille sanottu kun sillä oli 2 viimeisellä raskaudella raskausmyrkytys ja oli sanottu että voi myös olla vähän periytyvää, minun siskolla on myös ollut raskausmyrkytys, mutta vain kerran ja hänellä on 5 lasta!kaikki silti on niin yksilöllistä, että eihän sitä voi 100% sanoa!toivotaan, ettei se toistuisi! olen kyllä itsekkin lukenut jostain että se on ensimmäisessä raskaudessa ,eikä toistisi helposti!tiedä sitten niin!no, oli kyllä niin epävarma vastaus että saipa nyt siis jotain selvää.. :headwall:

juu..jännitääpä sit kyllä niin se 12 päivän ultra että huh...
on taas ihan niinkuin tulossa pahoinvointti takasi päin.. :kieh:
on kyllä ollut niin ihana olla kun ei oo tarvinnu taistella siitä pahasta olosta pitkään aikaan...nipistelyä tuntuu mahassa ja muutenki möyryää koko ajan.. :(

joku puhui ummetuksesta niin luin tältä odottajien palstalta että vehnälese auttaa hyvin siihen ja mulla on auttanut hyvin mysli.. :p njam..

osaako kukaan sanoa mitään kohdun lakeumasta kun mulla on alkanu pelottaan se kun tuolla lapäässä on semmosta 2 möykkyä jotka näkyy vähän niinku tulevan ulos niin niin niin pelottaa..kävin kyllä neuvolassa viime synntyksen jälkeen niin sillon jo oli e möykyt (sen takia kävin) mutta sano että normaalilta näyttää muttaa silti koko ajan niin huolettaa..mut onkko niin että jos kohtuon laskeutunut on ain yksi näkyvä "möykky"? pitää kyllä yrittää selventää ekassa lääkäri neuvilassa toi aisia perin phjin niin vaivaa.......... :ashamed:

mut hyviä odotushetkiä kaikille!pitä taas kirjoitella kun sen aika koittaa :)

anttuliisa ja rv 11+1
 
Onko täällä kaikki käyny jo ultrassa tai muuten kuulleet sydänäänet? Mun pitäisi vielä viikko oottaa, että saa varmuuden onko masussa oikeasti elämää. Jotenkin ei uskalla vielä ajatella mitään tän pidemmälle.. Kun nuo huonot olotkin loppui kuin seinään :/ Odottavan aika on pitkä..
 
Eka Vekara, toi on niin tuttu tunne!
Mä odotin torstaista ultraa kuin kuuta nousevaa, odottaminen tuntui välillä jopa tuskallisen hitaalta mutta niin se päivä sitten koitti. :) Mutta voin sanoa ainakin omasta puolestani, että mulla loppui huonot olo kuin seinään 11. viikon alussa, ja sen koommin ei ole näkyny, paitsi jos on kova nälkä. Älä ole huolissasi vaan yritä jaksaa odotella sinne ensi viikkoon =)

Nti Kesäheinä & pikku-kesis 13+3
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.12.2006 klo 23:47 Eka Vekara kirjoitti:
Onko täällä kaikki käyny jo ultrassa tai muuten kuulleet sydänäänet? Mun pitäisi vielä viikko oottaa, että saa varmuuden onko masussa oikeasti elämää. Jotenkin ei uskalla vielä ajatella mitään tän pidemmälle.. Kun nuo huonot olotkin loppui kuin seinään :/ Odottavan aika on pitkä..
Mä olin silloin, oiskohan ollut viikolla 7 ultrassa, mutta vaikka siellä sydän näytti sykkivän, niin muutenhan se oli vaan sellanen soikio tuolla sisällä. Kyllä mä oikeasti odotan innolla ensiviikolla olevaa np-ultraa, koska aika monella siellä on sitten nähnyt sen vaavin paremmin.

Mulla kävi taas tämän kirjoittelun kanssa yhtenä päivänä ihan perinteisesti eli kirjoitin pitkät jorinat jotka katos bittiavaruuteen.

Hani ja muutkin: harrastatteko liikuntaa (vielä) ja millaista? Katsoin Hanin profiilista, että ainakin jazz-tanssia olet harrastanut. Kaverin kanssa vertailtiin neuvoloiden ohjeita kun mulle sanottiin, että on ok harrastaa vauhdikkaitakin lajeja ja kaverilta suurin piirtein heti kiellettiin. Ollaan melkein samoilla viikoilla.

Mikä Vau-kirja? Meillä saa ilmeisesti erilaista matskua neuvolasta kun muualla. Me saatiin dvd vauvan hoidosta ja paljon paperimatskua, mm. Meille tulee vauva-kirja.

Huoh, pitäisi lähteä katsomaan sitä hääpukua - olen viikolla 22 kun on häät. Te joilla on jo lapsia, näkyikö teillä maha jo silloin?

Vielä toinen kysymys kaikille, joilla on jo lapsia/odotus takana, kuinka paljon sormet turpoaa? Sellaista sormuksen ostoa kun tässä mietin....


 
Maariana83
Voiko noin aikasin jo tuntea liikkeitä?Itse ajattelin et vasta rv 16 aikasintaan/luin.Sinulla on jos siis poika?Johtuuko toisesta lapsesta liikkeiden tunteminen aikaisemmin?

Itselllä esikoinen tulossa ja luulen,ettnen osaa edes liikkeitä huomata.Jos ne kerta alussa kuin perhosen siiven hento kosketus-kuten vauva-kirja kuvaa.

Kerros millaisia ne on

Pompula81 13+1
 
Heipat!

Jonina:
Mä jätin jumpat (bp,pace, spinning) tauolle rv 5 huimauksen takia. Meinasin pökrätä spinningissä...
Nyt ajattelin kyllä uudelleen aloittaa, mutta varovaisemmin ja vähentää painoja ja suoritusaikoja. Aikaisemmin saatoin käydä 5-6x viikossa ja 2h kerrallaan. Terkkari sanoi neuvolassa että vauvalle parasta liikuntaa on kävely raittiissa ilmassa. Hankin sitten sauvakävelysauvatkin...

Eka vekara:
Mulla hävisi vähäksi aikaa raskausoireet kun rv 8 alkoi.
Rv 7+1 olin käynyt jo ultrassa ja tiesin siis kaiken olevan kunnossa.
Mutta kun rv 9+3 neuvolassa ei sydänääniä kuulunut olin aika vauhkona ja varma keskenmenosta. Onneksi nyt tällä viikolla kuulin nuo ihanat sydänäänet!! Raskausoireiden lieventyminen/häviäminen ei välttämättä tarkoita mitään pahaa.

Neuvolassa painottivat terveellistä ruokavaliota. Mun täytyy myöntää että kaikki epäterveellinen on maistunut viime aikoina.
Väsymyksen takia ei jaksa laittaa ruokaa ja sinne hampurilaiselle on niin helppo mennä... ;)
Miten muut? Oletteko repsahtaneet roskaruokaan / valmisruokiin vai muistaneet noudattaa ruokaympyrää ? ;)

Anni rv 10+4 :heart: <br><br>
 
Liikunnasta: olen harrastanut paljon erilaisia tansseja monta kertaa viikossa ja käynyt esiintymässä. nyt raskaus aikana en ole voinut tehdä yhtään mitään. välillä olen joutunut olemaan vuodepotilaana kun on pahaolo yltynyt niin rajuksi ja muuten on haitannut tuo huimaus ja kerran olen jo pyörtynytkin. että se rajoittaa kyllä noita mun harrastuksia, mut tarkoitus olis ensi vuoden alusta aloittaa säännöllinen kuntouinti ja kävelemässä käyn aina kun olotila sen sallii.
Ruuasta: kyllä mulla on usein sinne roskaruoan puolelle menny ku on täytyny miettii mikä menee alas. ja on ollu niin hirveää väsymystä ettei o jaksanu alkaa tekee mitään gourmee ruokaa :(
 
Vastailenpa minäkin noihin liikunta- ja ruokajuttuihin.

Ruokaa olen syönyt lähinnä sen, mikä on kunnialla alas mennyt. Usein se on tarkoittanut lähinnä marjoja, hedelmiö ja vihanneksia. Ihan ummetuksen takia jo pitäisi saada lisäiltyä enemmän ruisleipää, mutta vähän kerrassaan...

Liikunnan kanssa olen painiskellut jo useamman vuoden. Aiemmin olin todella aktiivinen budoharrastaja (5-7treeniä/vko ja kaikki koulu- treeni ym. matkat kävellen), mutta nyt en ole pitkien masennuspätkien jälkeen saanut oikein otetta lajiini. Alkuraskaudessa pahoinvoinnin ja kesken treenejä väsähtämisen pelossa ei ole paljon tullut käytyä, eli lähinnä kävelyä nyt olen harrastanut. Viikossa tulee tehtyä ehkä 4 sellaista tunnin lenkkiä, reippausaste on riippunut ihan pahoinvoinnin määrästä. Eilen olin kaverin kanssa pitkästä aikaa telinesalilla, ja nyt on sitten muutaman puolivolttiharjoituksen jäljiltä reisilihakset ihan umpijuntturassa. :kieh: Huomaa, että pitäisi harjoitusta lisätä, kun noin vähästä tulen kipeäksi!

Näin siis meillä. Liikunnan lisääminen pyörii päivittäin mielessä, mutta mutta...
 
Heips pitkästä aikaa! Aloitin työt viikko sitten (4 vkon sijaisuus) niin on jäänyt tietokoneella käymättä miltei kokonaan.Töissä on menny ihmeen hyvin,ei ole tarvinnu kertaakaan käydä työpaikalla oksentamassa,iltaisin sitten onkin kotona enempi huono olo. Kävin vasta tänään ostamassa apteekista d-vitamiinia kun minulle neuvolantäti sanoi ettei mitään ylimääräistä saa syödä ennen kuin 12.vkoa on täynnä,eli kuuliaisesti aloitan d-vitamiinin syömisen vasta maanantaina. Muutenkin ruoista tietenkin maksaa pitää välttää,mutta minulle oli yllätys että toinen joiden syömistä kannattaa välttää on säilykehedelmienliemi. En ollut koskaan kuullut ja ananasta olenkin syönyt mutta muuten en säilykehedelmiin ole koskenut. Niissä on kuulemma listeria riski. Kovin on sekaista kirjoitus,mutta toivottavasti joku tolkkusi... :D Maanantaina on niskapoimu-ultra ja hivenen jännittää.Se on jotenkin sellanen merkkipaalu että sitten uskaltaa laajemmalti raskaudesta kertoa,töissäkään en ole sanonut kenellekään.

Terveisin: Helmiina 11+6
 
maariana83harmaana
Pompula!!

Luin kanssa monesta opuksesta että liikkeitä ei tunne vasta ku aikasintaan 16 viikolla, mutta ne pienimmät pyrähdykset mulla on ainakin tuntunu jo ja tiedän monia joilla on tuntunu kans jo 14. ja 15. viikolla.
Poikapuoli on, joten en siis ole synnyttänyt aikasemmin. Kai liikkeiden tunteminen on osittain siitäkin kiinni, kuinka herkkä unto on kohdussa tms. tunsin jo menkkojen alkamisen viiden minuutin tarkkuudella.... mutta jokainen tuntee aikanaan, enkä usko että siihen on täysin määriteltyä aikaa olemassa... joten ihan rauhassa vaan kuunnelkaa kehoanne, alussa se on ihan semmosta pientä aaltoilua tuossa alamasun kohdilla=)

Menen tästä laittamaan iltapalaa ja aletaan kattoa elokuvia miehen kanssa=)

Maariana83 + Iinuska 13+5
 
Yöllä myöhään kirjoittelen...

Matkustelu: Esikoista odotellessa kävin Roomassa rv 17 aikoihin, ja hyvin meni reissu kaikin puolin. Mm. salaatteja ja kannussa tarjottua vettä yritin vältellä pöpöjen pelossa. Esikoisen raskaus oli kyllä alusta asti niin helppo, etten edes epäröinyt lähteä, kun matkaa alettiin noin kuukautta aikaisemmin varata. Nyt en kyllä varaisi matkaa minnekään ennen kun voin olla varma, että tämä hirveä olo menee ohi... Niin Italiassa oltiin huhtikuussa, joten ilma oli vielä sopivan viileä.

Jonina: Mulla oli esikoisen kanssa jo kunnon masu rv 22. Sormet ei turvonneet vasta kun ihan loppuraskaudesta. Valitse vain sopivan kokoinen sormus tai jos paljonkin ennen häitä sovittelet sitä niin ennemmin vähän liian suuri kuin tiukka. Sormuksia on kuitenkin helppo pienennyttää tai suurennuttaa jälkeen päin, jos sattuu valitsemaan vähän väärän kokoisen.

Liikunta ja terveellinen ruokavalio: Mulla kumpikin ihan retuperällä :ashamed: En muutenkaan ole mikään himoliikkuja, mutta nyt kaikki urheiluun viittaava on jäänyt vaunujen työntelyyn ehkä kerran viikossa... Ruokaa syön juuri sen minkä jaksan valmistaa ja saan alas. Einekset kovassa käytössä, salaatit ei. Tuoremehuja ja hedelmiä käytän paljon. Oon kyllä luvannut ja vannonut parantavani tapani, kun vaan olo antaa myöten.

Liikkeet: Ihanaa, kun osa porukasta saa jo tuntea fyysisesti pikkuisen läsnäolon! Mulla taitaa mennä siihen vielä useampi viikko, kun oon näitä pinon perimmäisiä... Esikoisesta tunsin aika aikasin ekat kuplinnat, silloin mentiin 16. viikolla. En kyllä uskonut, että ne olisi vauvan liikkeitä ennen kun viikon, parin päästä.

Nyt uudestaan unta yrittämään. Ne on noi luvattoman pitkät päiväunet, mitkä siirtää yön alkamaan näin myöhään...

-ebbuliini rv 10+3-
 
Huomenta!

Lista on taas päivitetty!

Tosta syömisjutusta, että mä olen syönyt oikeastaan just sitä mitä on tehnyt mieli (joo ei kuulosta kauhean terveelliseltä), mutta painoa on silti lähtenyt nyt raskausaikana 4,5kg.

Mun ei ole yhtään tehnyt mieli karkkia tai suklaata tms. eikä kyllä oikeastaan nyt mitään älyterveellistä ruokaa, ihan peruskotiruokaa ja välillä tosiaan 2 tunninkin välein, joten vähän hassua että sitten nuinkin paljon lähtenyt. Ei tietysti haittaa yhtään :D On sitä välillä sitten tullut hampurilaisellakin herkuteltua :p

Mä odotan kanssa kovasti niitten liikkeitten tuntemista... ekaa kun odotin niin vasta 19+3 tajusin liikkeet, vaikka niitä olin jo reilu viikon tuntenut, kun kävin rakenneultrassa.. siinä kun näki että jaa nyt se potkaisi ja sit tuntu sellainen 'kuplahdus' masussa... ihan kuin sellainen pieni pore.
En sitä vaan jotenkin aiemmin yhdistänyt, koska mulla on nyttenkin tuntunut sellaisia möyrintöjä ja poksahduksia, jotka myöhemmin vastaavat vauvan liikkeitä ja nyt ovat jotain suoliston/mahan omaa kurnimista. Ihan samanlaista kuitenkin muuten :D

Mullakin on tänään sitten täynnä ne maagiset 12 viikkoa täynnä, vaikka se ei oikeastaan miltään merkkipaalulta tunnukkaan, ennekuin on siellä ultrassa päässy käymään.

-Hiiviö & Elvis 12+0-
 
elin
Ruokavalio on hieman retuperällä täälläkin... Aika paljon on uponnut kaikenlaista herkkua. :ashamed:
Liikunta on ollut vielä enemmän retuperällä. Töihin menee niin paljon aikaa ja energiaa, ettei sitten illasta jaksa ajatellakaan mitään liikuntaa. Viikonloppuisin ollaan sitten oltu pihalla poikien kanssa (viikolla ulkoilevat päiväkodissa) mutta eipä sitä voi kyllä liikunnaksi kutsua. :/

Tarttis varmaan tehrä jotain... ... ...
 
Moikka!
Noista liikkeistä kun aikaisemmin kirjoittelin, niin tosiaan niitä nyt tässä toisessa raskaudessa jo osaa kuulostella tai siis tunnustella. Esikoista odottaessa tunsin ne noin viikolla 19 ja olis jo varmaan aikaisemminkin, muttei tajunnut että se pieni kuplinta juuri sitä on. Mies tunsi seuraavalla viikolla ja ulospäin näkyivät viikolla 21.
Ja sitten siitä syömisestä. Ensimmäisessä raskaudessa pahaolo loppui siihen kun tuli 16 viikkoa täyteen. Oksentanu en kertaakaan, mutta enpä kyllä paljoa ruokaa saanu alaskaan. Cokikseen oli hirvee himo ja salmiakkiin. Terkka silloin sanokin että kunhan jotain alas saat, niin hyvä niin, paino kun alkoi laskeen. Ruokakaupat oli jotain ihan hirveitä paikkoja.Mieskin alkoi käymään jo kierroksilla välillä kun yritti kysellä et mitä tehdään ruokaa, ja minä siihen että älä puhu mulle ruuasta. Tietenkin huoli et pitäis sinne hänen lapselle jotain ravintoa kuljettaa. (Vauveli kuulema kyllä ottaa sen minkä tarvii, mutta mitäpä sitten jää äidille :whistle: )
Hampparit ovat sitten todellakin tässä raskaudessa olleet sellainen intohimo että apua :whistle: ja muutenkin lihaa pitää saada. Pahaolo ei suoranaisesti oo vaivannu, mut ei vaan oikein tee mieli...muuta kun hampurilaisia :LOL: Ja sitä ruokaa pitäis olla heti tarjolla kun se syömisinto sitten vihdoin joskus iskee. Hedelmiä olen yrittänyt pitkin päivää napostella. Sekin on nyt sitten hauska nähdä vaikuttaako nämä erilaiset raskaudet sukupuoleen. Ensimmäisessä raskaudessa teki mieli makeaa(tyttö tuli) ja tässä suolaista. Ekassa mies joutui hakeen mulle leivoksi ja suklaata ja nyt saa ajaa Hesen autokaistalle hakeen pekonihampurilaisia, no ehkä kuiten yksi kerrallaan. No, noihan on vaan tietysti sellaisia uskomuksia joihin ei ole mitään todisteita ja kun olen niin paljon kuullut, että on ollut ihan erilaiset raskaudet, mutta saman sukupuolen edustaja sieltä on tullut. Senpäs näkee sitten kesällä. Löysin aiheesta(siis tyttömaha vai poikamaha jne.) tälläisen jutun. Käykääpäs katsoon jos kiinnostaa

http://www.yle.fi/akuutti/arkisto2006/140306_a.htm


Hiiviö Jos viitsit vielä lisätä minulle tuonne synnytyssairaalaksi Kätilöopiston. La 2.6.
Te muut jotka olette menossa Kättärille synnyttään, niin yritättekö Haikaranpesään? Esikoinen syntyi siellä ja oli ihana paikka eli ehdottomasti yritämme myös nyt sinne päästä. Donskun kanssa tais olla sama laskettukkin.

Kirppuliini 14+1
 
Maariana ym.
Minkäläistä on liikkeistä tuntuva kuplinta??
Mulla on nyt 2 aamuna kuulunut outoa "murinaa" mahasta 3-4 kertaa.
Siis ihan kuin olisi nälkä vaikka ei ole.En ennen aamupalaa muulloinkaan ole tätä kuullut,mutta nyt kuuluu mahan vasemmalla puolella.
Sitten kun olen aamupalan syönyt ei ole muistaakseni enään kuulunut.
Mutta sata varma olen eetei ole nälän ääni vaan joku muu??Mutta mikä?
Nyt kutsuu työt!Meilläkin alkaa töissä su aukiolot-great
 
Maariana83harmaana
Liikkeet:
No, en oo kyllä huomannu liikkeissä ääniä=) Mutta tuntuu semmosta "polskintaa" liikkeet eivät tunnu koko ajan, ja niiden selvyys riippuu täysin vauvan asennosta, eli liikkeet jotka osuu kohdun etureunaan on selvempiä kuin muualle osuvat. Voisin kuvata tunnetta sillä, kuin olisi niellyt elävän kalan ja vatsalaukku olisi navan alla=)
Eilen Iinuska illalla selkeästi teki kuperkeikan, tuntu selkeästi siltä kuin "kala" olisi tehnyt kuerkeikan, ensin tuntui isompi tölväisy ja sitten pienempi perässä. Tunnen liikkeitä parhaiten iltaisin, kun makaan selälläni. Liikkeet eivät ole vielä säännöllisiä ja varmasti vahvistuvat myöhemmin. Semmoista pientä kuplintaa, kuin joku puhaltaisi pillillä kaakaolasiin tai sitten kalan pyrstön kosketuksia ja muljahduksia=)
Mutta ihan rauhassa aan, eikä niitä liikkeitä ehkä tajua edes tarkastella, kun ne tuntuu niin hassuilta ja on helppo liittää suoliston toimintaan tms...

Ruoka:Syön kanssa juuri sitä mikä alas menee, paino on laskenut viitisen kiloa. Kotiruokaa, mieli tekee välillä roskaruokaa, mutta yvin on pystynyt hillitsemään itseään, kun opiskelijabudjetilla ei pahemmin pröystäillä, ja jos on livennyt pudjetista on nälkäpäiviä loppukuusta=)

Liikunta:Kävelyä bussipysäkille, pysäkiltä kouluun ja toisin päin... salilla oon yrittäny jaksaa käydä, melkein kerran kahessaviikossa jaksaa raahautua=) salilla personaltrainer teki uuden ohjelma, vaikka neuvolassa sanottiin, että kaikkea saa jatkaa ja kerroin käyväni salilla. Aika poikkeavia ohjeita jokaisessa neuvolassa jaetaan...
Mutta liikutaan sen mukaan ku jaksetaan=)

:flower: Vointeja kaikille!!!
 
Ohhoh kun olikin viestejä viikonlopun aikana tullut!!!
=)

Vauvaunelma-en käynyt np ultrassa,silloin (7v takaperin) oli trendi toinen.Tehtiin AFP-seerumitesti viikolla 15 ja siinä jäin kiinni.Tulos oli positiivinen ja oli tosi kaameeta kun sairaanhoitaja soitti ja sanoie ttä näyttää selkäydinkanavan kehityshäiriöltä.

Onneks tiesin että tuosta kokeesta ei voi moinen näkyä.Sitten ootin ultraa ja tuossahan näkyi jo se mitä osasin liikkeistä epäillä,massussa olikin kaksi vauvaa!!!


Turvotuksista joku kyseli,mulla ei ole turvonnut yhestäkään vauvasta sormet eikä jalat.ELi kaikilla ei ole turvotusta lainkaan.Edelliskesä oli tosi kuuma ja tyttö syntyi heinäkuussa,ei silti ollut tuvotusta.

ELi sormukseen ei kannata varata "turvotusvaraa" noin niinkin varmuudeksi.Ja eiköhän sormetkin palaa ennalleen odotuksen jälkeen jos turpoovat.

Täällä masu alkaa pömpöttää,varsinkin iltasin!!

Oottekos kattoneet www.amazingpregnancy sivuilta millasia masuja toisilla on jo näillä viikoilla!!
Jännää kuinka voi olla niin erilaisia massuja!!! =)

Musta on ihanaa kkun alkaa jo vähän pullottaa.JOhtuu kyllä isoks osaks siitä ettten saanut masulihaksia kuntoutettua kun oli vaan vuosi näissä raskauksissa väliä.Paras on tämä että masu näkyy aiemmin,mut kenkkua se että tiedossa varmasti selkävaivoja..Vielä vois koittaa vähän lihaksia jumpata...

Liikkeitä täälläkin tuntunut noin viikon verran.Konkretisoi kyllä odotusta isosti.Samoin kyllä teki tuo np ultra.

heippa!!
kata 14+2
 
Sainpas sitten vihdoinkin aikaiseksi kirjautua. Eli niistä liikkeistä... tosiaan sellaista kuplintaa minullakin, mutta ilman ääniä ja illalla tunnen yleensä kun "liike pysähtyy" pidemmäksi aikaa. Ja välillä tuntuu kun joku pieni ilmakupla poksahtais, mutta ilman ääntä.

Liikunnasta sen verran että Pilateksesta olen jäänyt pois kun ei yksinkertaisesti ole illalla jaksanut tunneille lähteä. Tarkoitus olis aloittaa uudelleen kun saa taas vähän energiaa ja tehdä liikkeitä sen mukaan mikä hyvältä tuntuu. Aika hyvin tuo 2-vuotias energiapakkaus pitää myös äidin kuntoa yllä :) Olen itse entinen tanssija, niin tulee sitten pompittua täällä kotona tytön kans ja leikkittyä kaikenlaisia tanssileikkejä yms. Yhdessä käydään myös jumpalla kerran viikossa. Lääkäriltä kysyin tuosta liikuntahommasta, niin sanoi että ihan omaa kroppaa kuunnelen voi jatkaa, pilatestakin.

Kirppuliini (ei oo meidän vaaville vielä "työnimeä")
 
Hahaa,mäkin kirjauduin!!

Mistä äänistä te puhutte??Siis mahasta kuuluis ääniä vai?Ihan outoa asia mulle,4 lapsen äidille!! =)

En ole kauheen hyvin lukenut näitä kaikkia viestejä,joku mennyt ohitte kaiketi!!

:snotty:

Nyt opettelen muutenkin käyttämään näitä sivuja ja lueskelemaan vähän muitakin juttuja!!
 
Näistä äänistä puhuttiin

\
Alkuperäinen kirjoittaja 03.12.2006 klo 10:49 pompula81 kirjoitti:
Maariana ym.
Minkäläistä on liikkeistä tuntuva kuplinta??
Mulla on nyt 2 aamuna kuulunut outoa "murinaa" mahasta 3-4 kertaa.
Siis ihan kuin olisi nälkä vaikka ei ole.En ennen aamupalaa muulloinkaan ole tätä kuullut,mutta nyt kuuluu mahan vasemmalla puolella.
Sitten kun olen aamupalan syönyt ei ole muistaakseni enään kuulunut.
Mutta sata varma olen eetei ole nälän ääni vaan joku muu??Mutta mikä?
 

Yhteistyössä