~~~KESÄMASUT 2009 huhtikuussa~~~

Heipsan!
Kiva lukea taas kuulumisia. Täällä muuten ok, mutta kaksi päivää jouduin olemaan töistä pois, En tajua miten toi nukkuminen oli niin vaikeetaa, menin nukkuun noin 11:sta, sitten heräsin puoli kaksi ja jouduin valvomaan yli viiteen, ennenkuin sain nukuttua. Oli tukala olo ja supisteli jne. Oli pakko sit laittaa viestiä seittemältä, etten pääse töihin, koko päivä meni silleen "krapula" fiiliksellä kun oli väsy. Toinen yö meni vähän paremmin, valvoin vaan noin kolme tuntia keskellä yötä, mutten uskaltanut töihin mennä kun olo oli silti huono, ajattelin etä saan nyt rauhassa sitten olla kun on nää vapaat, niin jaksais sitten vielä loput päivät tehdä töitä. Jäljellä on kahtena viikkona 4 päivää, eli tosi vähiin käy.

Ylihuomennahan napsahtaa viiikkoja jo 33...ups. Herkut täälläkin on maistuneet =) mutta aika rennosti yritän ottaa ja vaan nauttia tästä odotuksesta ja vauvahaaveista. Ihana kevät ja kesä tulossa, kaikki jotenkin hyvin. Vaikka meillä toi rahatilanne on vähän huono kun mies hoitovapaalla ja nyt oli pakko ostaa isompi auto, että kaikki kuus mahdutaan, ja muutama muukin pakollinen typerä lasku/maksu tullut, mutta kaippa niistä selvitään.

Äippärahasta en vielä tiedä kun otan sen vikan 6 kk mukaan ja palkanlaskija tekee sen sitten varmaan ihan vikana työpäivänä, hakemus on kumminkin tehty, joten kaippa se raha tulee sitten kun tulee, eikö se jälkikäteen kumminkin makseta?

Ajatella että noita vaippoja tarttis oikeasti jo jossain vaiheessa paketillinen ostaa kotiin =) hassua...

kekkeri, pääsiäisfiiliksillä 32+5

hih, kävin lukasemalla toukokuisten pinoa ja voi vitsi mikä hulina ja jännitys siellä on päällä, huomaa että alkaa heidän aika lähestyä. Ollaankohan me kk päästä samalla tavalla ihan kierroksilla....vähiin käy tytöt...
 
Hauskaa pääsiäistä kaikille! =) Aurinko paistaa ja tänään luvattu +13 meille B)
Lähden lasten kanssa kauppaan, kunhan ollaan syöty ja laitettu paikat kuntoon! Ihanan lämmintä luvassa täksi päiväksi, sekä huomiselle.
Lapset ja mies nukkuu vielä :heart: Mitäs olette hommailleet pyhät ja mitä hommailette tulevat pyhät? Miten perheessänne on totuttu muuten vappu viettämään?
Oi, ja juhannus kolkuttelee jo ovella ;) Olisipa ihanaa mennä mökkeilemään.

Mami ja toukka 28+4 :heart:
 
mihan tervetuloa mukaan :wave:

Kohta pitäisi lähteä savustamaan lohta ihan kunnon savustuspöntössä :p
Ens tiistaina olisi neuvola,dieetti ei ole oikein sujunut nyt 2 viikon aikana :whistle: :snotty:
No,kuhan painoa ei olisi tullut niin on hyvä.
Huomenna poksuu taas viikot :heart:
Ja tosissaan,ens kuu oliskin jo mun kuukausi la perusteella :eek:

BV ja P 32+6
 
HelloShitty
ei se aurinko täälläkän näy, mutta suht lämmintä on silti.

esikoinen täyttää tänään 7v! :heart: :eek:
kohta alkaa vieraita rymistellä ovista ja ikkunoista. :LOL:

ja mitä parasta!!!!!! pesukone hajos.. :headwall: :headwall: :headwall: :headwall: olihan se tiedossa että näin tulee käymään mutta pitikö just nyt kun on juhlat tulossa. kiva kun on koko kylppäri täynnä pyykkiä. :/ ei voi mitään..nyt tekemään kakku loppuun..tulin vaan pikasesti käymään kun ukko ja kolmonen lähti kauppaan. :D

HS ja Jools rv 32+2(?)
 
HelloShitty
Alkuperäinen kirjoittaja masuha1:
Kuinka moni tekee sitä lääkärien ym. suosittelevaa liikkeiden tarkkailua?Eiks se ollu sellanen sääntö et 10 potkua yms. tunnin sisällä pitäs olla...?

Masuha&Piskuinen 30+3 :heart:
sen verran villi tapaus ettei oo tarvetta vielä. ja näillä viikoilla ne yleensä sitten rauhoittuu että on ihan normaalia jos on joskus hiljaisempaa. =)

oon huomannu että tääkin on villimpi myöhään illalla..nytkin on ihan hiljaista..taitaa nukkua. mutta eilen yöllä en meinanu saada unta kun toisella oli niin paljon tekemsitä. |O :heart:
 
Kotona pääsiäistä vietellään.. Lapsille piilottelen pääsiäismunia pitkin kotia ja saavat ne sitten etsiskellä. Jos tänään tulee sopiva hetki, askarrellaan varmaankin korit munia varten =) Eilen koristeltiin maalitusseilla tyhjiä kananmunankuoria. Iltapalaksi teinkin pannaria ja sokeriarvot olivat aamulla taas aika koholla :ashamed:

Vapuksi ei kovin kummallisia suunnitelmia ole. Meillä on hääpäivä muutama päivä ennen vappua ja vappu on yleensä jäänyt vähemmälle huomiolle. ;) Käydään lasten kanssa kuitenkin tivolissa (joka on ollut monena vuonna tuossa ihan vieressä ) ja syödään hattaraa. Nyt onkin sitten isin reipastuttava ja mentävä lasten kanssa laitteisiin, kun minä en pääse. Mies ei yhtään nauti kyllä noista laitteista, mutta lasten tähden... :D

Kävin äsken ostamassa insuliinia. Kyllä ottaa päähän ostaa viisi pakettia, kun ei niitä kahta enempää ehdi varmaankaan käyttää! Pitkävaikutteista en vielä edes ostanut, kun katson vielä miten tämän allergisen reaktion kanssa vielä muutamana iltana käy... Kauhea kutina on pistoskohtien ympärillä ja punaiset paukamat. Pitää kortisonivoiteesta huolimata raapia kun kutisee niin kovasti. Ei kivaa! Ja en viitsi toista viisikymppistä maksaa siitä hyvästä, että joudun viikon sisällä vaihtamaan lääkemerkkiä! :kieh:

Nyt pitää vielä mennä muutama pikkuasia hakemaan kaupasta ja siivoilla kotia. :wave:
Nauttikaahan pääsiäisestä! :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja masuha1:
Kuinka moni tekee sitä lääkärien ym. suosittelevaa liikkeiden tarkkailua?Eiks se ollu sellanen sääntö et 10 potkua yms. tunnin sisällä pitäs olla...?

Masuha&Piskuinen 30+3 :heart:
Mä en myöskään tee, kun liikkeitä on niin paljon. Mun käsittääkseni ylipäätään ei sitä tarvi tehdä jos vauva on liikkuva tapaus. Ehkä vikoilla viikoilla alkaa tahti sitten hiljetyä kun ei enää ole niin paljon tilaa mennä mekastaa.

kekkeri
 
Täällä mennyt pääsiäinen tähän asti ihan lötkistellessä.Aamulla mietiskelin ukolleni ,et josko soitettas sen siskolle et tulis perheineen kyllään(tai lapsensa ja ex miehensä kans),mut ne kerkes ennen meitä soittaa,et josko he tulis meille yöksi...Äitini oli kerennyt haalia kaikki neljä isompaa lapsenlasta yökylään itselleen,mut käski tuoda tämän ukon siskonpojanki yöksi sinne joten aikuisten ilta tiedossa,eli muut ottaa muutaman oluen,syödään,saunotaan ja pelataan aliasta...

Vapuksi ei ole mitään suunnitelmia,paitsi ilmapallojen puhallusta.Yleensä olen aina kaikki pyhät töissä,ainakin osittain,mut nyt sairasloman takia saan nautiskella kotona...aika jännä kun on kotona pyhät nyt .niin ei ole muka mitään tekemistä ja sit kun oiskin töissä niin jopas ois kiva reissata ym.aina tällaset pyhät...mihinkään ei ole tyytyväinen...

Seppo alkanut jotenkin ikävästi painamaan tuonne ihan alas...yölläkin oikein kipeänä olin,kun niin vihloi...mietin et käskiskö neuvolan katsoa tuota värkkiä,et onko paikat avautuneet lisää,sen verran outoja tuntemuksia ollut...jospa se tästä,onneksi viikot on jo mun puolella;)Aika kyllä hurjaa et vajaa 9viikkoa niin ois täysaikainen...nyt kun tutut sai sielun rauhan et olen ostanut ees jotain vauvalle,niin nyt ne sit on alkaneet hätäileen et meijän pitäs alotella makuriremppaa äkkiä...ei vauvansänky mahdu muuten ,ellei pureta yks kaappi makurista ja joudutaan vaihtaan lattia ja tapetit samalla...kiitos vanhan talon,ylläreitä löytyy...mut ei paniikkia...olin mä jo niin reipas et tytön huoneeseen kävin katsoon tapetteja ja yäk!meidän neiti haluaa violetit seinät :x mut mitäpä äiti ei tekisi lapsensa eteen :headwall:

Mut pakko kait se on alkaa imuroimaan,et kehtaa ottaa vieraat vastaan :)

Pääsiäisen jatko terkuin :ryhis ja seppo 31+3

PS. Mä olin kans ostanut sepolla just samat potkuhousut ,kuin jollakin oli tuossa taannoin tällä palstalla kuvana:) lindexiltä sellaset sikatörkeen ihanat "retro"pöksyt...
 
Neuvola 9.4

raskaus viikkoja 32+2
Painoa +550/vko
RR 111/68
Hb 108 eli lisä rautaa
Sf 25
RT
syke 140+
liikkeet ++

Eilen siskon tytön 10v synttäreillä vertailtiin meidän neuvolakortteja. Aika lailla oli siskollakin sf-mitta ala lukemilla. Sillä vielä myöhemmin oli vatsa alkanut näkymään kun mulla. Itsell kyllä nyt on masu kasvanut huomattavasti, mutta sf mitta ei ole muuttunut kahteen viikkoon mihinkään.

Hauska nähdä miten jäbä myllää masussa. Tänään kun askartelin, eli tein vähän puutöitä alakerrassa ja kuviosahalla työskentelin, jätkä pisti itsensä ihan ihme asentoon. Masu oli ihan toispuoleinen. Yritti vissiin puskea itseään ulos oikealata puolelta. Sit sama oli kun vähäks aikaa menin pitkäkseen. Sitten tunsin ihan selkeästi sen jonkun raajan tuossa kohdun yläpäässä. Olisko ollut sen jalka. Nää on niin mahtavia tunteita :heart: Tulee semmoinen et "voi että miten ihana sä oot" tänäänki ku tunsin sen jalan sieltä niin selkeästi, tai kun se joskus pepullansa punkee itseään kylkiluun alapuolelle. Onneks kohta loppuu työt ja vähän on edes aikaa lomailla ennen kun vauvarumba alkaa.

Oon nyt kauheesti tehnyt kaikkea vauvalle valmiiksi. Ompelin verhot ja sen taskupussukan. Sit tein tuossa jäbälle ja kummitytölle naulakot. Vaatteita olen pessyt ja niitä vaippoja.
Enää uupuu pinnasänky ja kun sen saan laitettua, ei ole enää mitään.

Mä oon nytkin jo ihan sairaan uupunut kun oon pari päivää vaan ommellut ja tehnyt niitä puutöitä. Eilenkin nukahdin samantien kun menin kymmeneltä nukkumaan. Vielä kun saan tuon karkkipussin kummitytölle ommeltua niin sit mä meen saunaan rentoudun koko loppupäivän!!

Terkuin Lissu ja teräsmies 31(32)+4
 
Täällä mimmi liikkunut viime päivinä jopa 2 tuntia yhteen putkeen, ei tarvitse olla liikkeistä tosiaankaan huolissaan.

Oma vointi on erinomainen,pirteä ja energinen.Niskapäänsärkykin helpotti puudutepiikeillä.

Mukavaa,et ensiviikolla pääsee jo normaaliin tapaan pumppiinkin.Näil näkymin jatkan sitä synnytykseen ast ja tuun aloittamaan heti synnytyksen jälkeen uudelleen niin pian kun pystyn.

Tulin ilmoittamaan,et vaikenen joksikin aikaa tyystin.Pöytätietokoneen niin jumiin,et sille ei pääse lainkaan enää ja mä inhoan käyttää tätä läppäriä.Ja uutta tietokonetta ei osteta vähään aikaan, kun aiotaan ostaa uus telkkari entisen sanottua sopimuksen irti.Koulun loputtua mun ei oo enää tarpeellista edes konetta aukaista.

Ens viikon lopulla tai seuraavan viikon alulla tulee keittiökalusteet ja asentajat,sit kun koulu loppuu meen päiviksi mökille touhuamaan kun pikkutytöt on hoidossa täydet hoitopäivät toukokuun loppuun asti ja toukokuulla mul on enää 4 lähipäivää toisesta koulusta jäljellä.

Pikkuhiljaa oon pessyt vauvan vaatteita ja kevätsiivouskin on pian valmis,vain yläkerran makkarit on enää siivoamatta paremmin.

Kohta alan leipomaan esikoispojan synttäreille tarjottavat jo valmiiksi pakkaseen,jos viimeinen yritysnäyttö huhti-toukokuun vaihteessa vie enemmälti aikaa,niin ei tarvitse stressata ainakaan,ettei ois tarjottavaa.

A-Mam ja Mimmi rv 32+5 :heart:
 
nyt on kaukalo ja pinniksen patjakin hommattu eli alkaa olla valmista jo :D enää puuttuu pullot ja tutit :D kun kosteuspyyhkeitä ja pyllyrasvaa löytyy muutenkin kun esikoinen on vielä vaipoissa :)

kauhee väsy ja joka paikkaa särkee kun on tota kuumetta :/ mut ei viittis enää mennä päikkäreille kun sit menee yöunet :/

noppispoppis & toukkis 30+4 :heart:
 
Hyvää pääsiäistä! :)

Minä olin eilen vapaalla ja lopun pääsiäisen töissä. Muksut vietiin tänään mummulaan, ja mies lähtee hunningolle kavereiden kanssa. En edes muista, milloin mies olisi viimeksi ollut viihteellä... Pääsiäistä edeltävät vapaat käytin siivoomiseen. Poika 3v. alkoi jo ihmetellä, että miksi äiti siivoo koko ajan? Ihan sen takia, että kaikki kestää niin pirun kauan. Kyykistely, kumartelu ja kaikki muukin fyysiseen viittava tuottaa suunnatonta tuskaa. Pakko oli tehdä siivoukset loppuun asti, kun varta vasten vannotin, ettei mies saa tällä viikolla siivota. Kolme päiväähän siihen sitten meni... Käytännössä mies on siivonnut meillä koko raskauden ajan, koska oon ollut kipuinen alusta asti. Ja saa siivota loppuun asti...

Onko kaikilla muilla jo nimet valmiina? Mä oon paria etunimeä ehdottanut miehelle, eikä oo kelvannut... Toisena nimenä meidän muksuilla on suvusta tulleet nimet, eikä tälle kolmoselle meinaa löytyä suvusta enää sopivaa. Sairaalapaperiin laitoin semmosen nimen, mikä on hylätty jo kakkosta odotellessa, joten ei se tule tällekään jäämään... Pojan nimestä päästiin aikanaan yhteisymmärrykseen vasta pojan synnyttyä, joten onhan tässä vielä aikaa miettiä.

Sf-mitta on otettu viimeksi rv 28+2 ja se oli 25 cm. Ihan keskikäyrällä mennään. Mulla on edellisetkin raskaudet menneet tasaseen keskiviivaa pitkin ja "lopputulokset" oli 3300g ja 4075g. Eli ei tuo sf-mitta kerro samankaan mamman kohdalla hirveesti vauvan koosta :)

Joku aika sitten täällä oli puhetta neuvolakäyntien määrästä. Kattelin just kortista, että oon ollut vasta viisi kertaa neuvolassa, ja kaksi niistä käynneistä on vartin lääkäripiipahduksia. Seuraava neuvola on vasta 2 viikon päästä. Ilmeisesti jotain säästölinjaa vedetään meidän neuvolassa... Toisaalta en ole tuntenut tarvetta käydä useemminkaan neuvolassa, joten en valita. Jonkun verran on supisellut, mutta kohdunsuulla ei ollut silloin rv 28+ tapahtunut muuta kuin pehmenemistä.

Aurinkoisia päiviä toivotellen!
-Ettie ja neito rv 29+5
 
Alkuperäinen kirjoittaja Raffel:
Heiiiiii :wave:

Täällä pääsiäinen menny ihanasti. Kahestaan ollaan ukon kanssa kotona vaan möllötetty, syöty hyvin ja saunottu. Eilen kokkailtiin yhdessä lohta kermaviilikastikkseessa, tänään sisäfilettä pippurikastikkeessa. Namnam :heart: Ihanaa kun ehtii kerrankin oikeesti olemaan yhdessä ja nauttimaan keväästä ja vapaa ajasta. Tänään käytiin vähän kaupungilla kiertelemässä. Ostettiin vauvalle musiikkimobile ja käytiin apteekista hakemassa suppoja ja jotaki muuta vauvakamaa :) Sitte käytiin terassilla avaamassa terassikausi. Hävetti niin kamalasti edes astua sinne baariin sisään :ashamed: Yritin tilata mahdollisimman kovalla äänellä ALKOHOLITTOMAN siiderin, ettei kukaan luulisi että mä oon tullu sinne dokaamaan ison mahani kanssa. Mentiin sitte pihalle istumaan ni johan sielä päät kääntyili ja ihmiset mulkoili mua todella vihasesti. Tuli paha mieli kun ne oli niin ilkeitä, hirvee sipinä ja supina ja jotkut koitti jopa kovaan ääneen arvostella raskaana olevien juomista, että mä "vahingossa" kuulisin. Olis tehny mieli karjua kaikille että "tää on alkoholitonta senkin tampiot!" Mutta enhän mä voinu kun ei kukaan varsinaisesti musta puhunu, eikä sanonut meille henk koht mitään. Toisaalta ymmärrän kyllä, että näyttää tosi pahalta ku joku istuu terassilla siiderin kanssa maha pystyssä, mutta harmitti vaan se etten päässy puolustamaan itteäni vaan kaikki automaattisesti oletti että mä oon ihan kamala hirviö ja oon sielä myrkyttämässä meidän vauvaa :s Ne ihmisten ilmeet oli niin kamalia etten varmaan koskaan unohda niitä. Ihan järkky tunne ku kaikki kattoo niiiiiiiiiiiin halveksuen.. Ja vielä ilman syytä :'(

Kuinka jotkut mammat pystyyki dokaamaan ja polttamaan ihan muina naisina ihmisten nähden. Mä en kestäis niitä katseita..

Raffel ja Papsi 30+4
Juu, enemmän se silti varmaan on sitä että TUNTUU että kaikki katsoo ja arvostelee kun että ne niin oikeasti sitä tekis. Mä varmaan olisin heilutellut auton avaimia käsissä tms. jotta näkyis että juon jotain mutta kuitenkin olen ajokuntoinen.
Tässä kun jo neljättä kertaa raskaana niin on jo tottunut olemaan "usein" ison vatsan kanssa, en siis käy "koskaan" terasseilla tai juo muutenkaan joten siitä ei kokemusta, mutta äijä kyllä juo olutta ja tupakoikin lähes aina (siis oli taannoin vuoden ja pari kertaa usemman kk ilman tupakkaa, mutta muuten) joten kaupassa kun ostan tupakkaa ja mäyräkoiran niin tunnen kanssa katseita selässä =) Sitten kanssa vähän lapsille kovempaan ääneen sanon, että viedään isälle tms.... (no eikai sekään sen parempi ole mutta silti)

Hassua että sitä jotenkin kokee syyllisyyttä asioista mitä ei edes tee =) Kaippa ne naiset helposti sellaisia ollaan. Ja ehkä myös meitä sitten arvostellaan eri tavalla kun miehiä.

kekkeri, odottaa huomista 33 poksausta

 
HelloShitty
Alkuperäinen kirjoittaja EttiE:
Onko kaikilla muilla jo nimet valmiina? Mä oon paria etunimeä ehdottanut miehelle, eikä oo kelvannut... Toisena nimenä meidän muksuilla on suvusta tulleet nimet, eikä tälle kolmoselle meinaa löytyä suvusta enää sopivaa. Sairaalapaperiin laitoin semmosen nimen, mikä on hylätty jo kakkosta odotellessa, joten ei se tule tällekään jäämään... Pojan nimestä päästiin aikanaan yhteisymmärrykseen vasta pojan synnyttyä, joten onhan tässä vielä aikaa miettiä.
meillä on etunimi valmiina. tokaa nimeä mietitään vielä. oli siinä kova homma että löytyi edes 1 nimi joka kelpas molemmille. |O :LOL:

meillä ei oo niitä sairaalaan papereita että ois pakko laittaa jotain nimeä mutta mun mielestä on kiva että on edes 1 nimi valmiin..varmuuden vuoks jos ei kaikki meniskään ihan putkeen. :|

suvusta ei löydy oikein mitään kivaa..enkä osaa päättää laittaako tavis nimi tokaks vai ei. kun eka nimi ei löydy kalenterista niin jääkö typy ilman nimppareita jos tokakin on harvinainen. :whistle:

HS ja Jools rv 32+2 vielä hetken.
 
Mä en tiiä mitä mitäis ajatella.. Se yks lähti baariin.. Katsotaan pitääkö lupauksensa että palaa puol kahteen kotiin, sanoin nimittäin että se aiheuttaa mulle suurta vaivaa kipeenä lähtee sitten etsimään sitä jos se ei oo tullukkaan :'( Mä en jaksa jos se pettää mun luottamuksen taas
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kleopatra84:
Mä en tiiä mitä mitäis ajatella.. Se yks lähti baariin.. Katsotaan pitääkö lupauksensa että palaa puol kahteen kotiin, sanoin nimittäin että se aiheuttaa mulle suurta vaivaa kipeenä lähtee sitten etsimään sitä jos se ei oo tullukkaan :'( Mä en jaksa jos se pettää mun luottamuksen taas
Mun mies on kanssa viettämässä saunailtaa ja sitten menevät kundiporukalla baariin.
Kleo: miksi sun pitää lähteä etsii jos ei mies tulis kotiin...tai miksei se ylipäätään tulis ? :hug: Koita nyt vaan olla ottamatta mitään lisämurheita mistään...

Muutoin ihan omaa napaa niin nautiskelen tässä sihisevää...eli suomeksi cokista =) ja vietän ns omaa aikaa koneen äärellä. Molemmat muksut on nukkumassa ja saan surffata just niillä sivuilla joilla haluan ilman että kukaan tulee ruinaa pääsyä koneelle :D

Mutta mukavaa pääsiäisviikonloppua itse kullekkin...
 
Mä en vaan osaa enää olla yksin.. Kamalan itkukohtauksen järjestin kun se lähti.. Kyllä mä luotan ettei se petä mutta suututtaa kun se ei halua mua mukaan sinne (en kyllä lähtiskään, mutta vois pyytää ees) :/

Ahistaa tosi paljon.. Miks sen pitää ylipäänsä kulkea jossain baarissa tai ylipäänsä juoda?!? :ashamed: Enhän mäkään.. Olis niin mukavaa tasapuolisuus.. Tuleekohan tuo ees kotiin.. Aiemmin kun ei tullut baarireissulta niin pistin viikon kestävän asumiseron pystyyn ja käskin ajatella asioita ja pistää asiat tärkeysjärjestykseen.. Näinkö kauan sitä kesti?

Asiat on vielä hyvin mutta huomenna tuon tietää tarkemmin.. :'( Meen varmaan nukkumaan

kleo :heart: Sara-rakas 30+3
 
HelloShitty
Alkuperäinen kirjoittaja Kleopatra84:
Mä en tiiä mitä mitäis ajatella.. Se yks lähti baariin.. Katsotaan pitääkö lupauksensa että palaa puol kahteen kotiin, sanoin nimittäin että se aiheuttaa mulle suurta vaivaa kipeenä lähtee sitten etsimään sitä jos se ei oo tullukkaan :'( Mä en jaksa jos se pettää mun luottamuksen taas
ei sun tarvii lähtee ettii sitä..jos ei tuu himaan niin ei tuu. :whistle: toivottavasti et pety. :hug:
 
HelloShitty
tiiätkö mun mies on ollu samanlainen...meillä alkoholi on iso ongelma. mutta mä oon päättäny etten aio suostua kaikkeen. jos toi ei osaa muuttua niin se menettää enemmän kuin minä. mä en aio viettää loppuelämää katsellessa jotain semmosta mistä mulle tulee paska olo. mielummin oon sitten yksin kuin semmosessa suhteessa missä mua ei kunnioiteta. :whistle:

eli koeaikaa tässä eletään tälläkin hetkellä. :saint:
 

Yhteistyössä