~~Keskenmenon jälkeen kuumeilevat~~SYKSY/TALVI 2013-2014

Rosuliina aika suolaista, eikö vain! Mun piti alunperin ostaa kaksi mutta kun hamuilin sitä testiä ja etsin hintaa, mun eka reaktio oli "siis kai tässä on monta testiä paketissa?" Joo ei. Yksi. Tässä maassa kaikki tarpeellinen on hinnoiteltu yläkanttiin koska kun vaihtoehtoja ei ole, on pakko kaivaa kuvetta. Tästä syystä en koskaan olisi voinut liittyä himotestaaja-ryhmään. :D Mutta hei jee, sulla on hanat auenneet, varmasti huojentavaa kun pääsee välitilasta etiäpäin! Hellittikö sun kivut muuten itsekseen? Mä olen niin onnellinen kun sua ei tarvinnut enempää ronklata!!

Pippuri85, jep, se oli se viimenen "mitä jos ne ei ollutkaan menkat" skenaario. Mitä jos yksi meni kesken mutta toinen jäi hengailemaan. Tätä en todellakaan toivo koska tuli otettua vuodon aikana viiniä ja buranaa (ei tosin yhtäaikaa mutta kuitenkin). Hyi kamala.

Ei tässä auta muu kuin odottaa, ajateltiin miehen kanssa katsella perjantaihin että olenko vielä yhtenä kappaleena ja sitten varataan omalle lääkärille aika (ja ilmoitetaan iloisesti, että vuotaja täällä taas morjens, jos se vaikka halua nähdä meidät aiemmin kuin 8+ viikoilla).

Hermostuttavaa heiluntaa vaikka kuinka yrittäis pitää nuppinsa viileenä.
 
Nihwai Kyllä kivut loppuivat itsestään ja hcg lähti myös itsestään laskuun. Eilen lekuri oli näkevinään munajohtimen sivussa pienen möykyn, joka saattaa olla alkio. Tämä voisi tarkoittaa, että munajohdin on revennyt ja alkio on itsestään lähtenyt sieltä irti. Näitä asioitahan ei varmuudella tiedä ellei tehdä leikkausta. Siihen ei kuitenkaan ole tarvetta niin kauan kun kivut pysyvät normaalissa rajoissa eikä hcg lähde nousuun.

Nyt kun olen tutkinut netin ihmeellistä maailmaa ja kokemuksia ku:sta raskaudesta, niin täytyy sanoa, että olen ollut onnekas. Toki mahdollisuus uuteen kohdunulkoiseen on nyt suurempi, varsinkin jos johtimelle tuli damagea. Mutta onneksi mahdollisessa seuraavassa raskaudessa pääsen automaattisesti kättärille varhaisultraan.
 
Rosuliina Onko sen pakko repeytyä, että möykky lähtee liikenteeseen? Sitä en tiennytkään! Siltikin, mitä vähemmin ronklataan, sen parempihan se varmaan paikoille olisi.
Nyt toivotaan kauheasti, että mahdollinen damage olisi minimaalinen ja tasot ei käänny ylöspäin. :heart:

Mä olen monesti miettinyt, että KU:sta puhutaan aina, että "toooosi tooooosi harvinaista". Mitä enemmän mä täällä hengailen, sen vähemmän mä uskon sen minimaaliseen esiintymiseen, onkohan muilla samanlainen fiilari vai olenko se vain mää?

Täällä eka ultraus pyritään tekemään viikoilla 7-8 normitilanteissakin. Mä ennen tikkutestin tekoa listasin miehelleni "ehtoja" jos olen raskaana ja yksi oli se, että mä en aio katsoa skriiniltä ultrausta (jäi traumoja kun näin omani kuolleena) ennenku mun mies on sen ensin tarkistanut että viikot ja muut mätsää. Itsesuojelu maksimissa.
 
Niwhai, mä epäilen että näitä harvaisuuksia tuntuu olevan siksi kun aihe pyörii siinä vieressä tässäkin foorumilla. Eli vaikka km ja ku ja kkm on osa harviaisia ja osa yleisempiä niin jokaiselle meistä on jotenkin se kohdalle osunut..
Itse esim mietin yhdessä vaiheessa, että miten mun blogiini tulee näitä yhteydenottoja triploidiavauvojen äideiltä - sitten tajusin että mun blogi on yks ensimmäisistä suomenkielisistä tuloksista mitä google antaa kun etsii tietoa triploidiasta.
 
  • Tykkää
Reactions: eltsu81
Nihwai ei sen tarvitse revetä lähteäkseen sieltä itsestään. Kuoltuaan alkio voi ymmärtääkseni alkaa hajota ja siirtyä pois munajohtimesta. Mutta mulla kun oli sitä verta mahassa niin se voi (tämä siis spekulointia) viitata siihen, että jonkinasteinen repeämä siellä oli ja sit ku se möykky oli siinä johtimen vieressä.
Lekuri sanoi, että se möykky kyllä todennäköisesti häviää sieltä, koska siinä ei ollut verenkiertoa. Se vaan hajoaa.
 
Viimeksi muokattu:
Niwhai mun on pakko sanoo vielä yks juttu sulle joka tuhrua kauhistelet.. se ei tarkoita valitettavasti mitään.. Mulla ei ollut minkäänlaista vuotoa, ei edes ihmeempää valkovuotoa, vahvat raskausoireet. Muistan jopa varhaisultraa edeltävän illan, jolloin oksensin vessassa koska mies paistoi jauhelihaa ja se haju oli musta niin kuvottava. Näistä syistä en osannut pelätä mitään, no kuinkas kävikään, kuollut sikiö siellä ultrassa löytyi. Ja sitten taas samaan aikaan raskaana ollut kaverini sai ihan menkkoihin verrattavan alkuraskauden vuodon, noh kuinkas kävikään hänellä ja vauvalla kaikki ok. Eli, spekulointi ei auta, mitä vaan voi tapahtua ja jos se tapahtuu niin on tapahtuakseen. Mä elin aina siinä uskossa että keskenmeno ilmoittaa itsestään, mutta ei. En saanut tippaakaan verta enkä tuhrua varoituksena, vaan ultrakuvassa kaksi päivää sitten kuollut sikiö. En sano että et saa murehtia enkä lupaa että kaikki menee hyvin tuhrusta huolimatta, vaan sanon että koskaan ei tiedä ja mikään ei ole varmaa. Koita nyt jaksaa päivä kerrallaan eteenpäin. Tässä voi käydä vielä hyvin =)

Unohdin eilen ilmoittaa että verisen tiputteluni aikaan testasin myös omasta mielestäni ovisplussan, joka tänään oli lähes näkymätön. Eli mitä v****a! Oliko mulla ovis ja siks mä vuodin ja mahaa viilsi.. ja se oli ja meni vai.. ja mä kieltäydyin miehen ehdoituksista koska aattelen et mun paikat on rikki? yhyyyy emmä jaksa enää tätä! :headwall:
 
Ambrosia85 hyvä pointti, itsekin mietin johtuisiko se siitä, että tähän keskusteluun vaan tulee koottua ne harvinaisemmatkin tapaukset. Loogistahan tuo on. :) Itsekin käyn sun blogia usein lukemassa, muuten! Se on mun lukulistalla.

evaparadise ihan oikeassa olet ja yritän pitää nuppiani viileänä. Kun nyt ei ole tietoa kuin siitä, että on hormonia virtsassa. Sen enempää vastauksia ei vaan ole ja sen kanssa on elettävä mutta auta armias kun on vaikeeta elää tietämättömyydessä. Onneks te olette olemassa. :heart:

Voi hittiläinen noita mysteerivuotoja. :hug:
 
Keskenmenon jälkeen kuumeilevat



Tiistai 17.9.2013



Minnah88____KU 2/13, KM 5/13_____________________KP 43/28-37
Mariah33____33v____KM 5/13______________________KP 13/27-30
evaparadise___24v____KKM 6/13____________________KP 11/43
Emeli-____22v_____KM 6/13________________________KP 29/29
Sunflower86_____KM 5/13__________________________KP ?/?
VanillaLady___27v____KM 8/13______________________KP ?/?
aada78__35v____KM 8/13__________________________KP 7/25
NtiKesäheinä___30v____KKM 6/13____________________KP 33/28



MiNalo___28v___KKM 6/11,KKM 3/12,KM 11/12_________KP 6/30
Alien_1____KKM 10/12, KM 2/13_____________________KP 43/28-31
eltsu81____31v____KKM 7/13_______________________KP 6/28
-pansku- ____25v_____KKM 7/13____________________KP 22/28
Markke____30v____KM 6/10, KM 7/13________________KP 15/30-31
Silvia Logo____KKM 8/13___________________________KP ?/?
Tyntti___22v____KKM 9/13_________________________KP ?/?
bumbis___25v____KKM 7/13________________________KP 3/28-29



Väpä08_____KM 2/13_______________________________KP 6/28
Sanna-M_____KKM 6/13_____________________________KP 6/28-29
Pippuri85*___27v___KM 6/13_________________________KP 9/?
kaarina80____KM 8/13_______________________________KP 13/30
sydäntähti____27v____KM 9/07, 12/07, 8/13____________KP ?/?
sapu____3xKM ja KM 7/13 ___________________________KP 21/26-28



carolina30+____KM 6/09, TM 3/12_____________________KP 19/27
Joosukka_____KKM 5/13_____________________________KP 36/28-35








TAUSTALLA/KATEISSA:

Bambini
Piki80
suurperheen mamma
Khisu
saraah
Villemo
_Kenguru_
Ambrosia85
verppu
espe--
Pölö-
Hanttuliini84
Minel83
Jetta
Taru81
KoiKoi
Esteri1
Rosuliina
Kirppu.81




PLUSSANNEET 2012

Tammikuu: Koski, adora, Riikka90, _Lumi_, Fantteli
Helmikuu: Unelma kolme, Micaela, Johnu, Idylli?
Maaliskuu: Nellielli, Ipna, rontti1, Missa-76, Daizy06, Jenksula
Huhtikuu: mame31, malttamaton, Wandii, tiiru, vaavimasu, meadow, Lynette, Suerte, m1n1
Toukokuu: zoobles, *kenguru*, adora, Aniit, diiselikissa, Pink89, Sirel, Toivotonko
Kesäkuu: Tuuliannaliina, Neiti-81, Sanniz, cannes, mamiksi monelle, kodehu, heidukka, Jiiii, Suikkis, Missa-76
Heinäkuu: kwaidan, Whisky Peat
Elokuu: Naneni, Sussu -72, Hanne_, tiinelli, Mimmiel
Syyskuu: Quu, mumina, Scarleth, P12
Lokakuu: Emppuli83, kultakimpale2, iitu85, Lilleri82, heisu81, Haaveissani, Tanita, piuu, Lapinmaria, Tartsu74, tillukas, Taivaanrannan maalari
Marraskuu: Mosmos, Simpu83
Joulukuu: EVO, KattiKoo, Pintsu, Nöhvi1, lauru, hanja


PLUSSANNEET 2013

Tammikuu: Miima81, suhveli, zapata, rupeltaja, Marsilio, rakkaudesta äiti, Essence
Helmikuu: Marlin, Miramei
Maaliskuu: Stellini, p.ö.m.p.p.i.s, Taike80, dyddö, kanella, Pippari
Huhtikuu: Miirabell, Equus, verppu, Alexa, mamuska7
Toukokuu: Praia, zannukka, miss_piggy
Kesäkuu: katrinainen, Pikkusukka
Heinäkuu: niiskunenä, Eleonoora86, dyddö, Spirit, ralliruutu
Elokuu: Fujin, Miwwi, PiipaKaa, Dorian, coffeeBreak
Syyskuu: Ollakovai...?, kukkurukuu, Niwhai



Linkit edellisiin kuumeilukeskusteluihin:
TALVI 2012-2013
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/vauvakuume/2220012-keskenmenon-jalkeen-kuumeilevat-talvella-2012-2013-a/sivu41.html
KEVÄT 2013
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/vauvakuume/2251418-keskenmenon-jalkeen-kuumeilevat-kevat-2013-a/
KESÄ 2013
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/vauvakuume/2266342-keskenmenon-jalkeen-kuumeilevat-kesalla-2013-a/

Linkki odotuspuolelle siirtyneisiin:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2268840-keskenmenon-jalkeen-plussanneet-kesalla-2013-a/

Lyhenteitä:
KM = (spontaani) keskenmeno
KKM = keskeytynyt keskenmeno
KU = kohdunulkoinen raskaus
TM = tuulimunaraskaus
KEM = kemiallinen raskaus
KP ?/? = meneillään oleva kiertopäivä/keskimäärin kierron pituus
dpo = Days Past Ovulation (päiviä ovulaation jälkeen), dpo -1 = ovisplussapäivä, dpo 0 = ovulaatiopäivä, dpo 1 = ensimmäinen ovulaation jälkeinen päivä
JP = "jännäpäivä" (raskaustestin tekopäivä)


Päivityspyynnöt korostetusti kiitos!
(Kun kp:si paukkuvat yli 60 etkä ole hetkeen ilmoitellut itsestäsi, sinut siirretään taustailijoihin, toki sieltä pääsee aina huikkaamalla takaisin listalle! :))

 
Viimeksi muokattu:
Niwhai Toivottavasti pääsisit pian ultraan kuulemaan ihanat uutiset! :heart: Minustakin kaksoset kuulostais ihan mahdolliselta ajatukselta! :) Tai sitten raskaus tosiaan on pidemmällä jo..

Rosuliina Ompa hyvä et vuoto alkoi kunnolla! Täällä sormet ja varpaat ristissä et kaikki sujuu hyvin eikä mitään toimenpiteitä tarvita. Jaksuja kovasti! :hug:

evaparadiselle tsemppiä epämääräisten vuotojen kanssa! :hug: Se on kyllä ihan peestä kun ei tiedä mitä oma kroppa oikein tekee..Eikö keskenmenossa ole jo tarpeeksi kestämistä!

ON Täällä täti pakkailee laukkujaan..jostain ihmeestä oon taas saanu revittyä irti sitä taistelutahtoa uuteen kiertoon! Olin ihan maani myyny, kun menkat alkoi. Paras ystäväni nimittäin ilmoitti tuona samaisena päivänä raskaudestaan..Silloin musta tuntui, että kaikki romahti! Itkin monta tuntia..tunsin syyllisyyttä omasta reaktiostani. Olinhan tosi onnellinen hänen puolestaan! Oikeasti olin! Ja silti minun oli paha olla, niin niin paha. Mutta nyt, olen kai joten kuten päässyt asiasta yli ja päätin et minähän saan sen vauvan, keinolla millä tahansa! Mutta...toinenkin asia varjostaa mieltä nyt. Nimittäin huominen gynellä käynti. Pelkään niin saavani huonoja uutisia..lisää ongelmia, mutkia matkaan. Niitähän minulla on riittänyt aiemminkin, joten en vain uskalla toivoa, että lääkäri toteaisi kaiken olevan kunnossa, ainakin päällisin puolin. Eiköhän nämä mun kivut ja nipistelyt puhu jonkin munasarjaongelman puolesta. :( Noh, edessä siis jonkin sortin tuomionpäivä huomenna.
 
Tsemppiä MiNalo huomiseen! Vaikka tieto lisää tuskaa, niin toisaalta se avaa taas uusia ovia. Tuo taistelutahdon herääminen on tosi hyvä juttu, negatiivisyydëstä ei ole mitään hyötyä pidemmän päälle. Itsekin jaksan vielä uskoa parempaan vaikka ikävä takapakkihan tämä on.
 
  • Tykkää
Reactions: MiNalo
Arvatkaas mitä just tajusin! Mähän kävin siinä vyöhyketerapiassa noin viikko oletetun oviksen jälkeen. Käsitellessään mun vasenta jalkapohjaa (samaa puolta, jossa tää KU oli) munasarjapisteen kohdalta, hoitaja sanoi siellä olevan jonkinlaisen tukoksen/jumin (en muista tarkkaa sanamuotoa). Muistan, että siitä kohdasta sattui kun hän paineli. Oikean jalan kohdalla ei käynyt niin. Molemmissa jaloissa on pisteet munasarjoille.

Joo, vyöhyketerapia on jokseenkin kai henkimaailman juttuja, mutta ei tämä voi olla sattumaa.
Aion mennä uudestaan samaiselle hoitajalle parin viikon päästä.

Edit: näitä kommentteja tippuu multa nyt tiuhaan tahtiin kun ei ole työt häiritsemässä:) ja ajatukset on vaan nyt tässä tietyssä aiheessa, luonnollisesti.
 
Viimeksi muokattu:
Heiii, mahtuuhan teidän joukkoon vielä yksi! :)

Täällä siis bumbis, 25 v!
Haaveissa olisi siis toinen lapsi, ensimmäisellä ikää 1v, ja toinen olisi enemmän kuin tervetullut. Vaikka äärettömän kiitollinen olen tuosta pienestä pojastakin :)
Kesäkuun plussa paljastui keskeytyneeksi keskenmenoksi varhaisultrassa 7/2013. Täti ei lääkkellisen tyhjennyksen jälkeen ole kyläillyt joten nyt terolut kehissä ainakin 3 kk ajan.. Nyt siis menossa yk1 keskenmenon jälkeen. kp 3/28-29.

Niiiin, ja noihin vuotoihin sen verran että ensimmäisessä raskaudessa tuli punaista tiputtelua aika useastikin ja terve poika syntyi.. Toisen raskauden kohdalla samainen tiputtelu oli kuitenkin sitten keskeytynyt raskaus.. Eli voi käydä kuinka vaan vuodoista huolimatta..

Onnea plussanneille :)
 
Viimeksi muokattu:
Kiitti Rosuliina! :) Mä asun pohjoisessa niin en ihan Femedaan asti pääse. :p Mut oon menossa Mehiläiseen kun siellä oon käynyt aikaisemminkin pari vuotta sitten. Ja oli mukava lääkäri ja meen nyt siis sille samalle. Silloinkin ultras ja otti papan mut en muista yhtään et paljonko se maksoi. Mutta tais se olla just jotain 130-140 euroo. Toivottavasti ei nyt ainakaan yli 150 tulis maksamaan..
 
Kannattaa MiNalo soittaa eri lääkäriasemille ja kysyä reilusti vaan hintoja ja onko eri lääkäreiden välillä kuinka paljon eroa.
Me käytiin kanssa vu:ssa Femedassa Olavi Ylikorkala nimisellä lääkärillä, joka kulutti meihin aikaansa ihan tuhottoman pitkään ja selitti kaiken tosi tarkasti ja antoi vielä käyntikorttinsa että jos tulee jotain niin soittakaa, tässä on numero.
Hintaa koko hommalle tuli 75 euroa, eli oli mun mittapuulla jo halpa. Kun etin sopivaa lääkäriasemaa niin esim. Diacor ilmoitti et vu:t lähtee siitä 180 eurosta - siis KYLLÄ, 180 EUROSTA ylöspäin ja Femedassa keskihinta oli öbauttiarallaa 120e.

Omissa epälisääntymistarpeissa oon käyttänyt terveystaloa ja Mehiläistä ja mun mielestä pörriäisen luona on päässyt kyllä halvemmalla.
 
MiNalo: Kuinka pohjoisessa asut? Oulussa on ainakin Gyneko, jossa maksoi siinä 140€ Kelakorvauksen jälkeen :)

Kävin tosiaan tänään tarkastuksessa ja siellähän selvisi, että alavatsakivut johtuivat luultavasti kohdunkaulan seutuvilla olevasta tulehduksesta. Muuten kaikki näytti olevan päällisin puolin kunnossa! Onneksi! Osasin jo pelätä jotain vakavampaa.. Se kohdunpohja on vain ärtynyt ja siksi myös yhdyntä aiheuttaa kipuja. Sain emättimeen laitettavaa antibioottista lääkettä seuraavaksi 7päiväksi.

Lääkäri oli siis sama, joka tutki minut ja määräsi terolutit -11 elokuussa ja sen ansiosta saatiin esikoinen alulle :) Oli kiinnostunut kumpi tuli ja kyseli muutenkin raskaudesta ja muusta. Sanoi sitten, että olen ilmeisen helposti raskautuvaa sorttia sen ensimmäisen kiertojen tasoittamisen jälkeen; tulinhan kuitenkin tuossa keväälläkin heti raskaaksi lopetettuani minipillerit! Harmi vain, että se meni sitten kesken..
Mutta tuli kyllä niin hyvä mieli nuista sanoista ja uutta puhtia tähän toisen lapsen yrittämiseen :) Ostin jopa niitä monen, teidänkin kehumia Gelée Royaleja tukemaan kroppaa tässä projektissa ;) Mitenkäs muuten niitä tulee ottaa? :D Siis ainakin 1-2päivässä, mutta kuinka kauan? Lopetetaanko ne, jos tulee raskaaksi?
 
Viimeksi muokattu:
bumbis tervetuloa joukkoon!

Niwhai koetahan pitää nuppi kasassa, ja keskittyä kaikkeen positiiviseen vaikka se niin pirun vaikeaa onkin! Miulla just tuttava sai tasavahvat viivat, ja hups heijjaa, hän onkin jo vkolla 10 raskaana :D kuulemma ihan normaalit menkat tulleet, ettei ole osannut epäillä mitään.. Ultrassa köllötteli kuulemma suloinen vauvanalku.. Tippahan siinä tuli linssiin. Sielläkin lasta toivottu jo jonkun aikaa.


ON: Hirmuinen menkkaturvotus koko ajan päällä.. Ei yhtään kivaa.. Sieltä se punanuttu siis tekee tuloaan..:stick:
 
-pansku- Oulussahan mie majailen! :D Ja Mehiläiseen siis menossa..Okei, jos kerran Gynekossa maksoi tuon verran niin varmaan aika saman verran myös Mehiläisessä uskoisin niin. Sisältyikö tohon 140 euroon siis ultra ja papakin?
 
^ No niin just :D Joo siis ultrasi ja kysyi onko tehty papa millon. Eli ei multa kyllä ottanu nyt sitä näytettä, kun -12 otettu, että en kyllä tiä oisko se sitten maksanu enempi.. Mutta ainakin puhelimessa sanottiin, että se kuuluu siihen tarkastukseen nykyään.. Eli luultavasti siis tuon maksaisi myös sen näytteen kanssa.
 

Yhteistyössä