Lapsettomuudesta plussaan (kesä/syksy -09)! Paljon vauvoja syntynyt! <3

Vadelmaunelma: Ihanaa kuulla hyviä uutisia, täällä pidetään peukkuja. Alex: Sulla ei jännitysmomentteja puutu raskaudesta, muta aina on kiva lukea miten asiat kääntyy lopulta hyväksi =) Napsuneiti: Paljon tsemppiä leikkaukseen! Kyllä se hyvin menee.

(.) Täällä sf-mitat menee ihan omilla käyrillä kaksosten takia, nyt mitta oli huimat 32 :whistle: Painoa oli tullut kiloa 8 |O Hemppa on alhaalla raudan syömisestä huolimatta, mutta muuten ollaan kaikki kolme ihan terveitten kirjoissa.

Nyt kun ollaan jo yli puolen välin ja vauvoille alkaa tavaraa kertymään vierashuoneeseen, tajuaa ihan oikeasti että hitto, meille tulee vauvoja. Tuoreessa muistissa on kuitenkin ne raastavat itkut mitä vuodatettiin, kun hoidot ei onnistuneet ja alistuin jo siihenkin ettei minusta tule ikinä äitiä. Miten sitä voi elämä muuttuakaan, hyvään suuntaan onneksi. Lapset on lahja, toden totta.

23+4
 
Kuinkas kroko jakselee? Entäs rouvaB? Olette jo sen verran pidemmällä että loppu häämöttää! :)

Oma napa:täällä on ollut jo paljon kivuttomia päiviä,mikä kohentaa mielialaa ihan uskomattoman paljon! :D Olen jopa pystynyt tekemään lumitöitä!En ikimaailmassa uskonut mun voinnin olevan tälläinen pari viikkoa sitten...Tosi hyvä juttu!Josko se tästä lähtis normaaleille urille!Nyt voi taas alkaa miettimään hankintoja vauvale,meillä kun on kaikki muu ostamatta paitsi sänky.Pikkuhiljaa...

Alex ja tahvo 24+0
 
Hei Naiset! :wave:

Sen verran kiireistä tämä äitiyslomailu on OIKEASTI etten ehdi enää tehdä mitään. En edes käymään täällä. Se, että ehtii liikkumaan tarvittavan määrän vie koko päivän ja sen jälkeen onkin loppupäivä ruuan laittoa ja syömistä ja nukkumaan hakeutumista. Tehtävälista ei ole yhtään pienentynyt, aika suorastaan karkaa käsistä. Töihin sitä oli helppo vaan mennä istumaan, ehti surffailemaan täällä ja käymään kaupoilla ja vaikka mitä. Kuvitella nyt vielä vauva tähän, niin en yhtään ihmettele sitä että äidit väittävät että töissä käynti se vasta lepoa onkin. :D

Pakko onnitella Vadelmaunelmaa! :heart: Tervetuloa takaisin tälle puolelle, se kävi yhtä nopeasti kun multa! Mullakinhan se IVF-raskaus meni kesken ja jo seuraavasta kierrosta tärppäsi tämä. Ja jotenkin uskon, että eka raskaus "valmisteli" kroppaa sen verran, että se nyt tajuaa mitä kuuluu tehdä ja tämä raskaus on siksi mennyt niin hyvin ja kestänyt...

Alexandria: Ihanaa että olet voimaantunut! Hui kun täällä jo ehdittiinkin huolestua, onneksi vauva ja äiti voivat hyvin! :heart:

Hope: Onko 8 kiloa tuossa vaiheessa paljon jos odottaa kaksosia? Jotenkin luulis että se ois vaan neljä kiloa per vauva. :D Mulle on tullut jo kymmenen kiloa! En tiiä mihin se on menny, varmaan kaikki tuolla hirvittävän suuressa vatsassa, koska en minä muuten ole mielestäni lihonut mihinkään. :whistle:

Mintun työviikkoon tsempityksiä! Toivottavasti ei ala supistelemaan.

Krokolle kiitos muistutuksesta! Miunhan piti kanssa varata aika synnärin esittelyyn! Voi kun minuakin helpottas tuommonen tieto että lantio on ok ja pitäis voida synnyttää. On alkanut nimittäin jännittämään synnytys, ei oma kipu yhtään. Vaan se, että vauvalle tapahtuu jotakin. Eniten pelkään sitä, että minua ei uskota kun sanon että olen pieni ja vauva normaalia isomppi eikä se mahdu syntymään. Nimittäin meillä kulkee ahdas lantio suvussa ja itsekin kuolin synnytyksessä kun juutuin liiaksi lantioon. Hätäkaste annettiin, ja elvtystä sitten kuitenkin päätettiin yrittää ihan vaan jotta vois sanoa että kaikki yritettiin tehdä. Mutta virkosimpas. :D

Napsiksestapas saattaa tullajo kolmas äippälomalainen tähän pinoon! Tsemppiä leikkaukseen, kädestä tulee varmasti entistä ehompi niin jaksaa vauvaa nostella.

Toivoopi Bee ja Ee 31+2 (kai?)
 
Krokodiili
Alexandria. Iloitsemme kanssasi kohentuneesta voinnistasi! Sulla ehtii olla vielä hyvä tovi reipasta aikaa ennen kuin loppupuolella ehkä sitten vähän alkaa taas tahti hidastua...

Olen samaa mieltä rouva B:n kanssa siitä, että äitiyslomalaisen elämä on kiireistä. Monena päivänä olen miettinyt, että missä ihmeen välissä sitä joskus ehti töissä käydä :D . Tosin nyt olen koettanut tehdä erilaisia ei-pakollisiakin juttuja - esim. tänään kävin elokuvissa päivänäytöksessä, kun ei työaikana koskaan mitään sellaista ole ehtinyt... :)

( . ) Vatsaa kiristelee tosi paljon, jotain supistustahan se on. (Vaikkei selvää alkua ja loppua olekaan havaittavissa.) Sattuu jonkin verran. Toivottavasti paikat pehmenevät sen myötä niin, että pääsisin pian synnyttämään. Olen todella hajalla tähän aivan liian vähään nukkumiseen, viime yönäkin heräsin lopullisesti klo 01:30.

terv. Krokodiili 36+4
 
Vadelmaunelmalle Onnea ihan hirmuisesti! :heart:
Alex: Hienoa että kivut on loppuneet, johan niistä saitkin kärsiä tarpeeksi! Toivottavasti loppuraskaus menee kivuitta ja ilman ylimääräistä huolta!
Rouva B: Oletko neuvolassa puhunut tuosta synnytyksen jännittämisestä? Tai että oisko mahdollista päästä tarkistamaan sitä lantion kokoa? Hurja synnytys ollut äidilläsi :eek: Onneksi kuitenkin kaikki päättyi hyvin =)
Krokolle jaksuja unettomuuteen :hug: Täällä myös nukutaan huonosti. Vessassa saan käydä vähintään 4 kertaa yössä, lisäksi poika heräilee pahimmillaan 4x yössä ja sitten kun pääsen sänkyyn rauhoittuun niin vauva aloittaa melskaamisen mahassa.. Hermot on kireällä väsymyksen takia ja pahamieli vaivaa päivittäin kun hermostun niin helposti pojalle :( Voin kertoa että uhmaikäinen lapsi ja väsynyt äiti ei ole hyvä yhdistelmä :whistle:
Niin ja nyt olen sitten 2 viikkoa sairaslomalla. En mennyt eilen ollenkaan töihin, kun koko viikonlopun supisteli heti jos jotain tein. Lääkäri sanoi että kun äitiyslomaan on niin pitkä aika vielä niin sairaslomaa kirjoitetaan 1-2 viikon pätkissä. Enpä mä kyllä vielä oliskaan halunnu loppuun asti saikkua, edelleen elättelen toiveita että pystyisin töissä käymään (edes silloin tällöin muutaman päivän). Eipä vaan ollu kovin turvallinen olo käydä tuolla lääkärillä. Hän on meidän omalääkäri tk:ssa, sellainen vanhempi mies. Vuorottelee myös neuvolassa kahden muun lääkärin kanssa ja just viime viikolla neuvolan th sanoi että ovat vähän pulassa lääkäriaikojen kanssa kun tämä lääkäri on sanonut ettei halua neuvolassa tutkia raskaana olevia, koska ei oikeen osaa.. :eek: Mutta omat raskaana olevat potilaansa tietenkin tutkii tk:ssa. Mun oli pakko mennä tk:een lääkäriin, koska neuvolassa ei ollu yhtään vapaita aikoja, niin kiva mennä lääkärille joka on itse sanonu ettei oikeen osaa :| Ja oli tosi kovakourainen, maha oli koko eilisen päivän tosi kipee ja vihlo kovasti :'( Onneks mulla on kuukauden päästä äitipolille aika, siellä sentään on osaavat lääkärit..

Nyt taidan nukkua univelkoja vähän pois.. Poika on hoidossa, aion häntä normaalisti sinne viedä vaikka olenkin itse kotona. Suppareita tulee hänenkin kanssa touhutessa :/
Hyviä vointeja kaikille :wave:

-minttu ja rimprenssa :heart: 24+0 (jee!)
 
Alexandria: Ihanaa, että punktiovastaus oli puhdas ja kivutkin helpottaneet. :)
Kroko: Jospa ne kiristykset enteilis synnytystä. Älä kuitenkaan liikaa odota, ettei viimeset viikot ole ihan tuskaa, ei näistä koskaan tiijä, jos menee vaikka yli lasketunajan. Toivotaan, ettei mene. :)
Vadelmaunelma: Onnea hirmuisesti. Toivotaan, että kaikki menee loppuun asti hyvin. :heart:

Täällä kolmas äippälomalainen. Sen verran herkästi supistelee, että töihin ei ole enää mitään asiaa. Muutenkin joutuu ottamaan tosi rauhallisesti, siivoaminen, kävely yms. pitää ottaa ihan hissukseen ja rauhallisesti. Mulla käy kyllä aika pitkäksi. Lähes kaikki on ostettu, siivoaminen ei todellakaan innosta, eikä kyllä jatkuvasti mitään siivottavaa riitäkkään. Vauvan vaatteet on vielä pesemättä, mutta lykkään sitä hommaa tahallaan, että on myöhemminkin jotain tekemistä.

RouvaB: Mulla on kans paino noussut n. 9kg, enkä tajua mihin se on mennyt. Ehkä aavistus saattaa lantiolla olla enempi, kun ennen raskautta, mutta en tajua!

Huomenna vaihtuu viikot ja viimeinen 10 viikkoa (tai 12) alkaa :) Tänään siis 29+6.
 
Kohta alkaa tähänkin ketjuun tulla vauvauutisia! Kroko on selvästi jo lähtökuopissa :) Täälläkin aletaan olla ainakin henkisesti kypsempiä siihen, että mahasta olisi jo kiva päästä eroon. Painoa ei kyllä ole tullut liikaa, täsmälleen saman verran kuin ekasta muksusta, mutta silti liitoskivut alkaa olla sitä luokkaa taasen, että... supistuksia tulee useita päivän mittaan, sellaisia minkä takia pitää kävellessä vähän hellittää tahtia tai pysähtyä, mutta menevät aina ohi.

Pinnis on koottu ja äippälaatikko siellä sisällä vuorattuna kauniisti. Sairaalakassia ei vielä ole pakattu, mutta jos senkin kohta laittaisi.

RouvaB: mulla ekassa raskaudessa ainakin ottivat ihan tosissaan tuon lantion ahtauden ja pääsin lantioröntgeniin. Spina-mitta oli 3 mm kiinni etteivät olisi määritelleet liian ahtaaksi ja siitä sitä sitten lähdettin alatiesynnytykseen. Vauvan pää vaan oli pari senttiä normia isompi, mutta tuli se sieltä sitten kuitenkin (imukupilla). Joka tapauksessa siis, ota asia puheeksi, pitäisi onnistua tuo kuvaus noilla sukutiedoilla. Mulla oli myös perusteena se, että minut on sektioitu pihalle kun äiti oli myös ahdaslantioinen ja vauvan koko alkoi olla loppu vaiheessa aika suuri (oli sitten 3880gr).
 
Rouva B: Vissiin tuo 8 kg on ihan "normaalia" kaksoisraskaudessa tässä vaiheessa. Joillekin tulee enemmän, joillekin vähemmän. Neuvolassa sanovat vaan, että ei haittaa vaikka kiloja tuleekin enemmän. No minua haittaa :eek:

Krokolla on selkeästi lähtökuopat kaivettu =) Toivottavasti ei mene yliaikaiseksi.

Minuttu1: No onpas "kiva" lääkäri osunut sulle. Toivottavasti ei tarvitse enää törmätä sen lekurin kanssa. Ei kauhean luottamusta herättävää..

Mulla ei ole noin pahoja unettomuuksia mitä Krokolla, mutta yölliset vessassa ravaamiset on tullu takaisin pari viikkoa sitten. Menihän tässä jopa pari kuukautta hyvin nukkuen. Lisäkkeenä on mojovat kohdunkasvukivut, ei kroppa meinaa pysyä kaksosten tahdissa. Raskausarpia ei (vielä ) ole tullut, luojan kiitos.

Hope & sintit 24+0
 
Nyt törmäsin tähän ketjuun ja ilmeisesti mie tänne kuulun. Lokakuun alussa oli alkion siirto ja nyt mennään rv 20+6. IVF siis toi avun monen vuoden yrittämiseen, mikä olikin ollut lähes turhaa ja vain pahentanut kroppani tilannetta. Tuoresiirto ei onnistunut, endo pillastui hormooneista ja kaikki kropassa sekaisin, mutta pitkän lamautuksen jälkeen pakastealkio jäi matkaan mukaan. Ongelmia ollut ja välillä huoli suuri pienestä. Muutamana viime viikkona ollut todella kipeitä vihlaisuja ja jomotuksia, kohtu kasvaa ja endon tekemät kiinnikkeet venyvät ja paukkuvat. :wave:
 
papulia: tervetuloa joukkoon.

Omaa: Jäin kiinni sokeritestissä....kaksi ekaa arvoa oli ok mutta se kahen tunnin arvo oli ihan jotain muuta kun pitäs! Masentaa ja ärsyttää. Huomenna neuvolaan hakemaan mittaria kotia jotta voin seurailla. Ruokavalionkin pitäs muuttua mutta se onkin hankalampi asia......
Painoakin tullut jo 7-8 kiloa!!!!! SE on hirveesti mulle koska ennestäänkin ylipainoa :(
OIkeesti tää odotus ei oo mitenkään onnellinen odotus vaan todella masentava, aivan muuta kuin edelliset....

T:äitiliini & pyörremyrsku 26+2 :heart:
 
Krokodiili
papulia. Tervetuloa ketjuun! :flower:

aitiliini83. Voihan nyt harmin paikka, että sokerirasitus meni noin. Mutta onhan se tietty hyvä, että nyt on sitten seurantaa luvassa. Sun ja lapsen parhaaksihan se kuitenkin on. Jaksamista!!

Hope79. Älä edes mainitse mahdollista yliaikaisuutta, psyykeni ei kestä ajatustakaan siitä... :D :kieh: Ihan oikeesti, tän on PAKKO syntyä pian...

( . ) Mulla oli tänään pelkokeskustelu kätilön kanssa. Hän kirjoittaa sen perusteella synnytyksen suunnittelupaperin. Varhaista epiduraalia suunnitellaan, se on präntättynä papereissa. Kätilö oli myös sitä mieltä, että mun tilanteessa kannattaa ehdottomasti miettiä isän lisäksi "ulkopuolisen" tukihenkilön mukaan ottamista synnytykseen. Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että otan äidin mukaan sinne miehen lisäksi. Puhuin siitä jo äidin kanssa, mutta varmaksi emme sopineet asiaa. Riippuu sitten vähän käytännön asianhaaroistakin... että pääseekö äiti edes juuri silloin kun tarvitsee. Saattaisi kyllä olla vaikka vain osan aikaa siellä mukana. En ole kyllä mitenkään ennen ajatellut, että ottaisin sinne mukaan muita kuin miehen. Mutta kätilö tosiaan kannusti tukihenkilöön... Katsotaan. Jotenkin tuntuu nololta ottaa synnytykseen mukaan "puoli sukua". Kätilö sanoi, että a) ei ole kyse siitä, että siellä olisi "puoli sukua" b) ei ole noloa.

Kätilö oli vähän sitäkin mieltä, että tarttisin lääkkeitä nukkumiseen... Olen nukkunut viikkokausia max. 3 h/yö (ja senkin aina monessa pätkässä ). En nyt jaksaisi aloittaa mitään lääkkeitä kuitenkaan, sanoin että koetan vielä kestää.

terv. Krokodiili 37+0 (täysiaikaisuus poksahti justiinsa...)
 
papulia tervetuloa! :D

Tänään käyty ultrassa äippäpolilla.Kaveri on pieni ikäisekseen :/ Kasvaa käyrien alarajoilla mutta oli kasvanut kuitenkin painoarvio oli n.570g. Koska oli niin pieni niin kontrolliultra otetaan 2 viikon päästä jotta nähdään onko kasvu hidastumaan päin...Eli se siitä voinnin helpotuksesta.Mä oon niiiiiiin kypsä kun aina tulee jotakin uutta huolen aihetta... :kieh:

Alex + tahvo 24+3
 
Alex: :hug: Kyllä sua nyt koetellaan! Toivottavasti ei ole kasvun hidastumisesta kyse, vaan olis muuten vaan pieni vauva tulossa. Lohdutukseks voin kertoa että meillä esikoisen painoarviot meni kans aina aika alarajoilla, mutta kasvoi kuitenkin. Syntyessään rv37+0 tuo olikin sitten 2600g/46cm pikkukirppu, eli aika pieni jopa viikkoihin nähden, mutta hyvin on kasvanu.
Krokolle edelleen jaksuja loppuaikaan!
(.)Mä lähdin eilen illalla käymään synnärillä näytillä kun koko päivän supisteli enemmän ja vähemmän ja kova paineentunne oli alapäässä. Verikokeita ja tulehdusnäytteet ja pissanäyte otettiin, niistä saan vastaukset myöhemmin jos on jotain. Kohdunsuulla ei ollu onneks tapahtunu mitään hälyyttävää ja ultrassa vauva oli virkeä ja oli jopa ottanut kasvuspurtin, kun rakenneultrassa oli 4-5pvää pienempi kuin viikot, niin nyt vastas viikkoja. Painoarvio oli 836g, mistä yllätyin, jotenkin odotin että joku reilu 500g.. Kahden viikon päähän sain äitipolille kontrolliajan ja lääkäri jatkoi saikkua siihen asti. Ohjeina runsas lepo, ei rehkimistä, ei yhdyntöjä yms.
Sokerit on alkanu nyt heitteleen vaikka aikasemmin pysyi hyvinä samalla ruokavaliolla. No olihan se odotettavissa kun taustalla on pco, mutta ärsyttää se silti :| Mutta eipä se auta kuin alkaa pisteleen itteensä jos käsky käy..
Nyt pojan kanssa piirteleen, on ollut 3 päivää kipeenä kotona, toivottavasti viikonlopun aikana helpottais. Kun ei ainakaan auta noihin mun suppareihin kanniskella tollasta 13kg:sta, hää kun on nyt oikea sylivauva :heart:
 
Hei Naiset!

Alexille tsemppiä edelleen koitoksiin!

Täällä ollaan kotona oltu nyt neljä viikkoa. Tylsistyttää. Ei voi kauheasti edes liikkua. No vesijumpas olen käynyt, siinä ei tunnu niin pahalta. Sitten kotona istumisesta meni takapuoli ihan jumiin. Kävin hierojalla, ja nyt on komeasti pylly mustelmilla ja hellänä. Pitää muistaa venytellä että ei jumahtais tolleen uudestaan.
Sitten sain päänsäryn vaivakseni. Johtuu varmaankin yläselän jumituksesta. Tiistaina on onneks hieroja.
Ja epäilen, että on virtsatietulehdus nyt päällä. Jonkin aikaa ollut vähän sen suuntaisia tuntemuksia, mutta ei niin selvästi kuin ennen raskautta. Jotenkin vaikea nyt tietää onko vai ei, kun muutenkin tuo alamaha aika ajoin vihloo ja häpyliitos on kipeenä. No mutta vien näytteen maanantaina varuiksi ja juon siihen asti karpalomehua. Tiistaina onkin sitten neuvolalääkäri, pitäis päättää sitten yritänko mennä jo töihin vai jatketaanko lomaa. Nyt tuntuu jo vähän paremmalta kun olen ollut vaan täs kotona, mutta eipä sitä taida tietää kuin kokeilemalla pystyiskö jo käymään töissä. Kiva vaan mennä sitten töihin viiden viikon jälkeen, kun kukaan ei ole tuurannut mua mitenkään :) No pitää vaan ottaa sitten asia kerrallaan selvitykseen ja tehdä mitä pystyy.

Tänään käytiin lastenvaatekirppiksellä. Jotain pientä ostin, lakana+tyynyliina, pari ihan pienet sukat, ne oli niin söpöt :) ja yhden bodyn. Ja äitiyspakkaushakemuksen laitoin menemään perjantaina. Vielä en niitä muita rahoja hakenut, kun en edes tiedä milloinka jäisin äitiyslomalle ja pidänkö lomia yms. vai jatkuuko tää sairasloma.

Mutta sellaisia tänne. Mukavaa viikonloppua kaikille ja hyvää laskiaista sekä ystävänpäivää!!

T.Ripe + Elvis 23+5 :heart: (Elvis potkiskelee jo päivittäin (ja öin) tuonne alaspäin lähinnä )
 
Krokodiili
Hyvää ystävänpäivää, kamut!! :heart:

( . ) Supistelee varsinkin ilta-aikaan välillä aika napakastikin... Levossa ja makuulla ei kuitenkaan vielä mitään. Aika vähän jaksaa enää mitään tehdä, vaikka mieli tekisikin. Haluaisin kirppikselle yms., mutta kun en jaksa kävellä siellä ja alkaa supistaa ja pelkään että lapsivedet menee kesken kaiken jne...

terv. Krokodiili 37+3
 
heipat pitkästä aikaa.

en ole koneelle päässyt kun vasta tänään. Oli to lähtien Naistenklinikalla lepäilemässä. Oli vissiin tää kaikki stressi ja pelko siitä perjantaisesta leikkauksesta liikaa ja oli muutoksia kohdunsuulla jo. Onneksi Töölön lääkäri pisti mut naikkarin päivystykseen kontrolliin to, eikä suoraan lähtenyt pe leikkaamaan. Jouduin vuorokaudeksi vuodelepoon, sain supistuksenestolääkityksen koko viikonlopun ajaksi ja vauvan keuhkoja kypsyttämään 2 kortisonipiikkiä. Meinas peruuntua koko perjantainen leikkaus kun tilanne näytti to aika pahalta. Supistikin säännöllisesti 4-5min välein. Mut Töölön lääkärit oli sitä mieltä että jos vaan mitenkään mahdollista ni leikata pitää ja niin se sit tehtiin. Anestesiaa tosin ei voitu käyttää ni paikallispuudutuksessa ja rauhoittavassa-sekä kipulääkityksessä. Leikkaus kesti 2h ja sieltä pääsin sit heräämön kautta suoraan ambulanssilla Naikkarille takas.

Siellä sit viikonlopun olin lääkityksellä ja käyrissä ja pääsin kun pääsinkin kotiin tänään. IHANAA! Mutta töihin ei tosiaan tartte enää mennä. Pitää lepäillä ja kahden viikon päästä on kontrolliaika jossa katsotaan taas tilannetta.

Ja Töölöstä kuulen sit tulokset siitä onko se johonkin levinnyt kolmisen viikon päästä. Kaikkia imusolmukkeita ei nyt saatu pois, jotka alunperin oli suunniteltu poistettavaksi. Ei olisi onnistunut siinä puudutuksessa koska nämäkin kaksi olivat niin syvällä että kaivoivat luuhun saakka ja joutuivat aika paljon siirteleen ja venytteleen lihaksia. Olis ollut liian raskasta. jatko tosiaan selviää sit kun siellä käyn seuraavaks. Hyvällä tuurilla tämä riittää.

Nyt sit parantelen kättä kotosalla ja otan masun kanssa rennosti. Se on hyvä se että ne Kortisonipiikit sain, sokerivauvoilla kun keuhkot ei kai niin hyvin kypsy. ja vauvalla on painoa jotain reilu 1kg - 1,5kg välillä.

Lisäksi sain kaverilta IHANAN paketin pieniä vaatteita. Niitä saan hipelöidä nyt sitten kotosalla <3! On se vaan ihanaa olla kotona!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

kuulumisia lueskelen illemmalla. Nyt kutsuu ruoka ;)
 
Alex: Vai on teillä pieni pumpelo siellä seurattavana. Voi kun menis vähän tasasemmin nää, meillä kun pelätään aivan liian isoa. Tänään viimeksi neuvolassa asiaa ihmetelty, mutta vasta synnytystapa-arviossa sitten nähdään onko herra tosiaan liian iso näin ppienelle äidille alateitse synnytettäväksi. paino-arvio oli tosiaan jo kuukausi(a?) sitten sen 3,8 kg...

Minttu: Näyttää olevan noita suppareita liikenteessä ketjulaisilla! Toivottavasti hellittävät sielläkin päin. Mulla ei ole vieläkään niitä ollut ja on jotenkin semmonen olo että tää menee yli-ajalle tää vauva. Mikä ei houkuttas yhtään kun on muutenkin niin iso lapsi. tsemppiä esikoisen kanssa. Ymmärrän kyllä että välillä varmasti rankkaa, meiltä lähti just vuoden ikänen lapsi joka oli vaan pari tuntia ja oon siitäkin jo poikki. Kun jotenkin raskaana kaipaa semmosta tiettyä rauhaa välillä (tai kokoajan) ;) .

Ripelläkin on jos minkä sorttista! Tuop vesiliikunta on ihanaa, mie käyn 45 minuuttia joka toinen päivä vesijuoksussa, jonka jälkeen jään pulikoimaan vielä ehkä noin tunniksi. Ja sit joka toinen päivä käyn parin tunnin lenkin ulkona. Niillä oon pysyny ihan virkeenä, mutta on tuo vesi vaan niin paljon helpompi elementti kun lumiset, syvähankiset lenkkipolut. Ihanaa kun se painon tunne häviää edes hetkeksi ja voi liikkua oikein ketterästi altaassa. Toivottavasti ei ole virtsistä, se on inha vaiva kun ei ole turvallista lääkettä senkään hoitoon raskaana. Nitrofuriahan ne antaa raskaana oleville, mutta sekin on periaatteessa huono lääke. Mie oon VTI-ekspertti, oon potenu sitä vuosia kroonisena. Nyt on sitten koko seksi kielletty raskaana ettei tartteis ottaa edes noita Nitrofureja. :)

Kroko: Huii, sulla jo supistelee! Siun vauveli ei kyllä oo kaukana, ihanaa! Tosi jännää jotenkin. :heart:

Napsis: HUI! Sovitaanko, että annat Krokon ensin synnyttää. ;) Onneks siun poikanen on jo ihan hyvän kokonen, varmuuden varalta on tuota elopainoakin jos sattuu olemaan kiire maailmaan. Ja keuhkonkypsytinkin annettu. Toivottavasti käden leikkaus onnistui niin että riittäisi jo se kaivaminen. Ehtisi hieman edes parantua ennen vauvan syntymää se käsi, ja sittenhän sitä kättä tarvitsisi kyllä pienen kanssa koko ajan. Niin hankalaahan se olisi jos pitäisi taas leikellä.
Ihanaa että sinäkin sait jo pieniä hypistelyvaatteita, ja niin, oikein hyvää äitiyslomaa! Meitä on jo useampi tässä ketjussa jotka ei enää töihin mene. Neljäkös meitä jo on?

Minä: Tänään käyty neuvolassa. Vauvalla oli kamala hikka, hytky koko maha, mutta syke löytyi silti, vähän alle 150. hemoglobiini päivittäisestä raudasta huolimatta vaan 104, sain kehotuksen ottaa toisenkin tabletin päivässä jos muistan. Synnytys- ja perhevalmennuksiin ei sit epidemian vuoksi päästy kertaakaan, joten saatiin terkkarilta kotiin DVD-opetusvieoita, joista jo kaksi katottiin tänään (synnytyksestä ja imettämisestä). Tällä viikolla käskivät katsoa kaiken että on tietoa ennen kun lähdetään reissuun. Niin, siis mehän lähetään reissulle aasiaan ensi tiistaina pariksi viikoksi. Onneks ei oo merkkiäkään synnytysoireista eikä ole mitään kremppojakaan vielä, joten uskon jaksavani ihan hyvin. Vakuutuksetkin ovat kunnossa.

Täällä siis kaikki oikein hyvin!

Samaa toivon teillekinn hyvät naiset! :heart:

Toivoopi Bee ja Ee rv 32
 
napsuneiti onpas sulla ollu kurja loppuviikko! :eek: Onneksi ei sentään synnytys käynnistynyt ja nyt ilmeisesti kaikki paremmin? Kaikesta huolimatta hyvä että saivat leikkauksen tehtyä jotta ei pitkity taudin hoitaminen. Jaksamista sulle sinne,tiedän täysin millaista on elää murheen ja stressin alaisena... :hug: Onneksi pikkuisella ja sulla nyt kaikki hyvin! :)

Oma napa: huomenna töihin! :) :| Molemmat hymiöt koska en oikein tiedä mitä mieltä asiasta olen...Pelottaa mennä sillä sieltä nää ongelmat alko ja nyt pitäis 2 kk tauon jälkeen mennä kokeilemaan onnea...Vointi on ollut kuitenkin ihan kohtalainen.Iltaisin tulee hengenahdistusta ja painon tunnetta alavatsalle mutta jotenkin yhdistäisin sen ilman kertymiseen mahaan,joka ei pääse poistumaan? Saas nähdä,tulen taas loppuviikosta kertomaan miten töissä meni.
 
Alexille tsemppiä töihin menoon! Jännittää itseäkin mennä, mutta eipä sit tiedä kuin kokeilemalla pärjääkö!

Krokolle kans jaksamista loppuun ja eihän sitä tiedä jos kohta jo alkais tapahtumaan!

Napsuneidillä on ollut taas paljon käänteitä ja epävarmuutta. :hug: Jaksamista ja toivotaan parasta!

Mintulle Toivotaan supistusten hellittämistä ja jaksamista sinne myös esikoisen kanssa!

RouvaB Tiedossa vielä matka! Aikas jännää!
Joo niin ei ollut onneks VTI:tä näytteen mukaan, eikä löytynyt myöskään sokeria eikä proteiinia. Että ainoostaan hiiva vois olla. Mutta enpä tiedä siitäkään. Ja mulle muuten tuosta Nitrofurista on tullut allergista ihottumaa, että en sitä ainakaan mielelläni käyttäis! Hyvä että ei tartte nyt ottaa kuuria!

Muuten täällä päänsärky hellitti mutta tilalle tuli flussa. Tässähän se on synttäripäivä mennyt flunnsaa potiessa viltin alla. Onneksi oli vielä tämä viikko sairaslomaa muutenkin.
Huomenna neuvolalääkärille keskustelemaan jatkosta!

Hyvää iltaa ja yötä naiset!

t.Ripe + Elvis 24+0 taas poksui
 
Krokodiili
Rouva B & Alexandria: Joo, kyllä tässä aika pian voi olla jo lähtö käsillä?! Hyvä niin, tää loppuaika on oikeesti ihan silkkaa tuskaa (...JOS OLI KYLLÄ ALKUAIKAKIN, kun oksensin sen yli 3½ kk... no se olikin kyllä vielä pahempaa kuin tämä loppu!!). Viime yönä poltti selkää niin, etten pystynyt olemaan missään asennossa ja nukuin yht. 3 h (30 min pätkissä ). Mulla ei ole koskaan aiemmin ollut minkäänasteista selkäongelmaa. Tuo saattoi olla jotain supistusperäistä kipua, en tiedä. Kauhulla odotan tulevaa yötä.

Alexandria: Työn iloa sinulle! Toivottavasti menee hyvin sorvin ääressä tauon jälkeen.

Rouva B: Vai olet lähdössä hetkeksi kaukomaille. Onneksi matkasi on nyt, eikä yhtään myöhemmin - kyllä siinä nimittäin joidenkin viikkojen päästä voisi sullakin käydä niin, että alkaisi jo tuollainen pitkä matka hirvittää. Ja vointikin tulee ...raskaammaksi. Itselläni ainakin n. 35. viikolta alkaen ollut huomattavasti tuskaisempaa, etenkin 36. viikolta alkaen. Nyt on tilanne jo se, että ahdistaa lähteä kaupunkiin kaupoille tms., kun ei ole sitten niin kovin kiva jos menee vedet kaupassa tms...

terv. Kroko 37+4
 
Napsiksella ja Alexilla on ollut huolenaiheita. Toivotaan, että kaikki menee nyt hyvin, ja Napsiksen näytteet on puhtaat ja supistelut loppuu ja Alexin vauva kasvaa hyvin :)

Rouva B on reipas, vielä matkalle lähdössä, kuulostaa ihanalta.

ON:Mäkään en enää töihin palaa, saikkua on nyt loppuaika tän kaksosraskauden takia, alkaa selkä ja muut paikat olla jo aika kovalla koettelemuksella.
Painoa on tullut nyt 11 kg.
Maanantaina oli ultra naistenklinikalla, ja molemmat pojat noin 1200 g painoisia ja kaikki hyvin :) Kova myllerrys käy mahassa, on se ihme, että siellä kasvaa kaksi pientä, joita niin pitkään on tähän perheeseen toivottu..

Vilhelmiina ja pojat 28+0

 

Yhteistyössä