Lapsettomuushoidoista plussaan 2012-2013

Voi ei Willbe, tulipa ihan paha olo tosta sun ultrauutisesta. Itsellä niin tuoreessa muistissa mun vastaavanlainen alkuraskaudenultra ja se paska fiilis ja pelko. :'( Joten ymmärrän täysin sun fiilikset.
Ja vielä pari viikkoa joudut piinailemaan ja odottelemaan. Mulla sentäs oli vaan viikko ja siinäkin oli tekemistä.
Mähän kävin siis kans 7+1 varhaisultrassa ja sain melko varman tuomion tulevasta keskenmenosta. (Alkio ei vastannut viikkoja eikä kunnon sykettä ym ollut näkyvissä) Mutta viikon päästä suureksi yllätyksekseni kaikki olikin täysin kunnossa eikä km viittaavaa ollut.
Joten älä menetä toivoa kuitenkaan!!!! Kaikki voi olla oikeesti hyvin. Se odottaminen on vaan tuskaa ja epätietoisuus on pahinta.
Etkö sä olis voinut jo mennä viikon päästä uusintaultraan? Josko sullakin olis alkio kiinnittynyt hieman myöhässä ja tulis vähän viikkojaan jäljessä niinkun mulla eikä sen takia näkynyt vielä ultrassa? Oliko sulla aiemmin pahoinvointia? Että onko jäänyt nyt ykskaks pois? Mites muut oireet? Mulla on ollu aika vähäoireinen alkuraskaus ja usein on oireettomia päiviä että tuntuu ettei enää oliskaan raskaana. Sais olla kunnon oireet että helpottais omaa epävarmuutta.
Kurja tilanne, mä niin tiedän. Ihan hirveesti sulle voimahaleja ja jaksuja tulevaan piinailuun. Pidän peukut ja varpaat pystyssä ja toivon parasta. Koita jaksaa uskoa vielä :heart:

Scarleth Mikä ultra sulla on ens viikolla? Onko sullakin jotain seurantaa varhaisultran takia vai mikä juttu toi nyt oli??

Mulla ens maanantaina ne lukuisat veri- ja pissakokeet. NT-ultraan pitäis varata aika mutta en ole saanut aikaseks.
Kotidopplerilla olen parisen kertaa yrittänyt kuunnella sydänääniä mutta en ole saanut vielä kuuluviin.

Cisu 10+1
 
Mä varmaan kuolen verisuonitukokseen ennen synnytystä:LOL: kun siis mulle ei maistu kun roskaruoka..lihapiirakka, hamppari, makkaraperunat jne. Ja normisti en syö niitä kuin harvoin..oon lihonu jo pari kiloa ja sekin ahistaa..mulla ei tullu kuin 8kg esikon odotuksessa mutta nyt kun tätä tahtii mätän tota mäski ruokaa niin tursuun ovista. Tavallinen ruoka vaan ei maistu kun huono olo kokoajan.

Eilen tehtiin ukosn kaa se testi joska kertoo lapsen sukupuolen ja meille se veikkas tyttöä:Dtosin eihän siihen voi 100% luottaa mutta hauskaa oli se tehdä.
willbe kuten Chisu jo sanoi, toivotaan että kaikki olisi kuitenkin hyvin:hug: kaksi viikkoa on vaan pirun pitkä odottaa...jospamenisit yksityiselle tässä välissä?
 
Willbelle jo kirjoitinkin toisessa ketjussa. Todella hermojaraastava tilanne, mutta ei auta kuin toivoa, että se vielä kääntyy parhain päin!!

Scarleth Mikä ultra sulla on ens viikolla? Onko sullakin jotain seurantaa varhaisultran takia vai mikä juttu toi nyt oli??
Cisu, neurootikon on mentävä omakustanteisesti yhteen ylimääräiseen ultraan yksityiselle, kun ar-ultran ja nt-ultran välinen aika mukamas on niin pitkä. Tosin nt-ultra-aika äitiyspolille tuli eilen, ja ei siihenkään nyt ole kuin päivää vajaat kolme viikkoa. Mutta kun nyt ehdin tuon yksityisen ultran varata, niin ajattelin sinne kuitenkin mennä. Tai mulla on päivää ennen tuota ultraa neuvolalääkäri, ja ajattelin että jos siellä sattuu jo sydänäänet kuulumaan, voin perua tuon ekstraultran ja odottaa nt-ultraan. Mutta ellei kuulu, mikä on vielä tässä vaiheessa enemmän kuin todennäköistä, niin sitten vaan hermoja rauhoittamaan 150 euron edulliseen hintaan :D Että näin. Mulla tuo yksi keskenmenokokemus taustalla aiheuttaa kohtuuttoman paljon pelkoa tässä alussa.

On tämä melkoista touhua; ensin oireita kiroaa, ja sitten kun ne lievenevät, onkin uusi paniikinaihe siinä, että onko jotain vinossa. Itselläni nyt pari päivää ollut selkeästi vähäoireisempia, ja sekös huolestuttaa. Rinnat ei eilen ja tänään ole aristaneet juurikaan, ja pahoinvointiakaan ei enää ole varsinaisesti pitkin päivää vaan vain aamulla ihan lyhyinä häivähdyksinä. Olen yrittänyt hakea voimia sellaisista kirjoituksista, joissa kokeneemmat konkarit vakuuttaa moisen oireiden lievenemisen olevan ihan normaalia, mutta pakko myöntää että vähän ahdistaa. Miksei sitä nyt vaan voisi nauttia siitä, että raskaana ollaan kunnes toisin todistetaan, ja murehtia vasta sitten jos siihen oikeasti tulee syytä?

tyty, tuo roskamätön maistuminen on tuttua mullekin :) Tosin sitten kyllä monenlainen terveellinenkin maistuu. Ja painoa ei ole tullut yhtään, päinvastoin paremminkin ehkä vähän lähtenyt sitten plussaamisen. Johtunee siitä, että mun on ollut hankala syödä kovin paljon kerrallaan ja ajoittainen pahoinvointi kuitenkin rajoittanut niitä ruoka-aineita mitkä menee alas. Ehkä nuo on sitten vähän kompensoineet sitä, että ajoittain hampurilaiset, leivonnaiset sun muu höttö maistuvat ihan taivaallisen hyvälle :)
 
Kovasti voimia ja jaksamista Wilbelle!! :hug: Kuulostaa kyllä ihan sietämättömän tuskaiselta tuo tilanne. Onneksi toivoa kuitenkin on!! Saisitko mitenkään käytyä ensi viikolla ultrassa? Kahden viikon odotus tuntuu kyllä ihan sietämättömän pitkältä!

Roskaruuasta.. täällä ei maistu mikään muu kun ranskalaiset, hampurilaiset, majoneesi, kebab ja kaikki suolainen. En ole punninnut itseäni sitten oksennustaudin, enkä kyllä uskallakaan. Toivon vaan että tämä ahtaminen tasoittuu jossain vaiheessa ja sitä jaksaisi vähän lenkkeilläkin. :)

Me ollaan jo jouduttu kertoa muutamille tästä raskaudesta, naapurimmekin arvasi mistä on kyse kun näki vatsani. En tiedä onko kyse kolmannesta raskaudesta, huonoista vatsalihaksista, vai hyperin takia.. mutta joudun jo käyttämään äitiyshousuja. Vatsaa ei saa enää mitenkään piiloon, vaan näytän jo siltä että rv 12 olisi jo takana päin. Muuten tämä paisuminen ei haittaa, mutta en vaan haluaisi vielä ihmisten tietävän, ennen kun tuo np-ultra on ohi.

tyty mihin tuo sukupuolitesti perustuu? Pissataanko johonkin tikkuun, vai miten se toimii? :)
 
Minä uskaltauduin kerran tänne kirjoittamaan, mutta olen pyrkinyt pysymään edelleen taustalla. Olen kyllä käynyt lukemassa teidän kuulumisia lähes päivittäin. Odottelen ensi viikon alkuraskauden ultraa (tiistaina) ja mikäli sieltä tulee hyviä uutisia uskallan ehkä hiljalleen kirjoitella tännekin. :) Mitään raskauteen viittaavia oireita minulla ei edelleenkään ole (paitsi vuoto on pysynyt poissa), joten on vaikea luottaa. Tokikin myös keväinen ku kummittelee taustalla. Nyt on menossa minun laskujeni mukaan 6+4, toivottavasti viikot senkun vain lisääntyvät.

On ollut rohkaisevaa ja mukavaa lukea teidän hyviä ultrakuulumisia. Olen iloinen kaikkien puolesta.

Willbe kurjaa, että sinä sait epävarmoja uutisia. Epätietoisuus on niin kurjaa, mutta niin kuin muutkin ovat jo todenneet toivoa on. Pidän peukut pystyssä ja voimia tuleviin päiviin.

Hyviä vointeja kaikille ja onnellista odotusta. :)
 
Onko menkka jomotukset tässä vaiheessa normaaleja:O ?mulla tasan rv7+0 ja äa
sken alko polttelee /jomottelee kohtua ja alaselkää..ei onneks vielä kovin kovasti..mutta jotenki säikäytti kun mulla ei oo ollu mitään maha tuntemuksia koko tänä alku aikana..pelottaa että onko tää menossa kesken..tiedän ei sais turhia panikoida..ja nää voi olla varmaan niitä kohdun kasvukipujakin..
 
Amele tervetuloa mukaan!

Tyty, toivottavasti kipu menee ohi eikä ole mitään vakavampaa, pidän peukkuja!!

ON: Kiitos kaikille myötäelämisestä ja tsemppauksesta! Kyllä tää tästä. Kuten tuonne toiseen pinoon kirjoitin, olen vähitellen hyväksynyt tilanteeni. Ei tässä muukaan auta. Yritän ajatella positiivisesti ja elää tässä hetkessä: raskaana kunnes toisin todistetaan. Stressaaminen ja vatvominen ei auta, joten paras vain hyväksyä epävarma tilanne ja odottaa uusintaultraa. Varhaisultra tehtiin siis yksityisellä lapsettomuusklinikalla, mutta lääkäri halusi pelata varman päälle ja tehdä uusintaultran vasta kahden viikon päästä. Silloin tilanteessa ei pitäisi enää olla mitään tulkinnanvaraa, kun taas ensi viikolla tilanne voi pahimmillaan edelleen olla epäselvä. Jos kestän odotella viikon verran niin kestän varmasti myös kahden viikon odottelun. Näin ajattelen tänään, katsotaan miltä tuntuu viikon päästä..!

Scarleth: mä en taida olla paras vertailun kohde mutta mulla on ollut aika lieviä oireita. Rintoja on aristanut alusta saakka ja koko tuntuu suurentuneen, vatsassa tuntuu välillä menkkamaista vääntelyä, joskus närästää, ja syödä pitää säännöllisin väliajoin, mutta pahoinvointia ei juurikaan ole ollut. Eilen illalla ja tänään aamulla oli lievää aaltoina tulevaa pahoinvointia, mutta sitten rupesin miettimään oliko se oikeasti pahoinvointia, vai suggeroinko vain itselleni oireen..?

Rentouttavaa sunnuntaita ja pidetään peukkuja, että pääsemme kaikki maaliin saakka!
 
Ikävistä uutisista kaikille halauksia kuten myös hyvistä uutisista :heart:

Flunssa on ihan kamalaa raskausaikana. Olen ollut 2 päivää sängynpohjalla. Pahoinvointi siihen päälle nii ei tee muuta mieli kun mehua ja vettä. Mutta ihan pakko kuitenkin syödä pienen vuoksi. Kasvissosekeitto meni suht hyvin alas ;) Roskaruokaa ei ole tehnyt mieli. Tosin en syö sellaista muutenkaan. Itsetehtyä pizzaa himoitsen lähinnä juuston takia ;) Suklaa, jäätelö ja maitoherkut esim. vanukkaat ja jugurtit on mun heikkous. Nyt ei kyllä nekään uppoa...

Huomenna varmaan piristää kun pääsee vihdoin kauan odotettuun niskaturvotusultraan :heart:

rv 11+1 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
tyty86 minulla on myös ollut menkkakivun tyylisiä vatsakipuja. Aluksi lähinnä öisin, mutta nyt myös päivisin. Kipu alkaa nopeasti ja kestää muutamia minuutteja ja loppuu sitten ihan seinään. Ja juuri samanlaista kipua kuin minulla on ennen menkkoja / menkkojen aikana, mutta kestää aina vain hetken kerrallaan. En tiedä, ovat menkkakivut normaaleja, koska minulla ei raskaudesta ole kokemusta (paitsi yhdestä ihan alussa keskenmenneestä sellaisesta). Neuvolasta kysäisin asiaa, kun sinne soittelin, niin sanoi olevan normaalia, jos kivut eivät kovaksi ylly. Toivottavasti sullakin kipuilut siellä helpottavat.

Willbe tsemppiä ja malttia seuraaviin viikkoihin. Pidetään kaikki peukkuja, että saat hyviä uutisia. :)

sekundamamma voi kurjuus tuo sun flunssas, toivottavasti pääset pian tolpillesi sieltä sängyn pohjalta!

Minä odotan kauhunsekaisin tuntein huomista varhaisultraa. Pelottaa tosi paljon. Olen käynyt tilanteen monta kertaa mielessäni läpi ja kuvitellut, sitä että saan hyviä uutisia ja myöskin sitä, etteivät uutiset ole toivotunlaisia. Jotenkin käsittelen varmasti asiaa tällä tavalla. Onneksi tämä asia ei ole pyörinyt mielessä tähän tyyliin kuin lähinnä eilen ja tänään. Jotenkin pelon takaa kuitenkin kurkkaa toivo. Toive siitä, että kyllähän kaikki on varmasti kunnossa, täytyyhän olla. Koitan siis psyykata itseäni toiveikkain mielin huomiseen.
 
Täällä mahakivut hellittäneet..ilmeisesti juurikin niitä kohdunkasvukipuja.
sebu kysyit siitä sukupuolitestistä ja se tehdään juurikin pissistä rv6 alkaen..raskauskeijun sivuilta niitä löytyy=)

Mulla siis niin herkkä maha:O mulla on laktoosi intoleranssi ja nyt en siedä mitään normi maito juttuja tai muutakaa..paistoin eilen pullaa ja tein ihan laktoosittomaan maitoon..maha meni sika kipeeks..mulla mene tosi herkästi eri suuista maha sekasin. Yö meni mahakivuissa..mutta ei tarvinnu vessassa juossa niinku viime viikolla kun ihan oli pössi sekasin..onko muilla vatsa herkkä?

Mua niin stressaa tää paha olo|O yhtään ei voi nauttia alkuraskaudesta..oispa jo rv12

tyty86 rv7+3
 
Onko menkka jomotukset tässä vaiheessa normaaleja:O ?mulla tasan rv7+0 ja äa
sken alko polttelee /jomottelee kohtua ja alaselkää..ei onneks vielä kovin kovasti..
Ainakin mulla on ollut näitä menkkakipujen tapaisia tuntemuksia mahassa ja erityisesti alaselässä. Ihan alkuraskaudessa, plussaamisen aikaan, ne oli tosi kovia. Sittemmin ne ovat vähän tulleet ja menneet: useimmiten niitä ei ole, mutta jonain yksittäisenä päivänä voivat sitten taas tuntua, tosin paljon lievempänä kuin silloin alussa. Uskoisin, että ovat ihan normaaleja ellei kipu sitten todella kovaksi ylly. Kyllä nämä muakin huolestutti jossain vaiheessa.

Kääk, tänään olisi neuvolalääkäri ja huomenna ultra, ja molemmat jännittää niin hitosti!!! Olen taas ollut jo monta päivää ihan pessimisisimmilläni ja vain miettinyt, että mitäs jos nyt sitten kaikki ei olekaan hyvin. Pitäisi vaan muistaa, että todennäköisintä on, että kaikki kuitenkin on aivan ok.... no parin tunnin päästä olen ehkä vähän viisaampi. Menisipä nyt aika äkkiä!!
 
^ Tsemppiä lekurikäyntiin ja ultraan! :heart:


Mulla ei ns. menkkajomotuksia ole ollut, mutta kaikennäköistä muuta kolotusta on kyllä. Jostain syystä varsinkin oikea kylki oireilee tuosta lonkan yläpuolelta. :| Lisäksi välillä iskee sellaisia kovia vihlaisuja vatsaan, jotka kestää ehkä just nippanappa sekunnin ajan ja ovat tiessään.

Mun ymmärtääkseni ummetus on tosi yleinen alkuraskauden vaiva, mutta mulla on kyllä vatsa ollut ihan löysällä koko ajan. Punktion jälkeen ummetti, mutta se johtui ilmeisesti niistä kipulääkkeistä. Mä olen vältellyt viljojen syöntiä kyllä aika pitkään ennen raskautumista, joten nää patongin ja pastan puputtamiset voi toki ärsyttää suolta jotenkin..

Etomistakin on nyt ollut. Ei nyt sentään ole yltynyt pahaksi, mutta automatkat on kyllä aika inhottavia ja niistä olen selvinnyt toistaiseksi kunnialla imeskelemällä vahvoja salmiakkipastilleja. Nälän iskiessä alkaa myös etoa, joten nyt syönkin töissä mandariineja lähes tauotta :ashamed:

Aika myöhään kyllä tuli tämä pahoinvointi, toivottavasti ois hyvin nopeasti ohimenevää, eikä tästä ainakaan pahenisi.
 
Scarleth tsemppiä täältäkin lääkärille ja ultraan!

Minä kävin aamulla varhaisultrassa ja kaikki oli kunnossa! :) Alkio löytyi oikeasta paikasta ja syke myös. Hui, pelkäsin niiin paljon, mutta onneksi kaikki vaikutti ainakin tässä vaiheessa olevan kunnossa. Josko nyt uskoisin, että raskaana tässä ollaan. :) Lääkärin mukaan alkio vastasi viikkoja 6+6 ja oikea on 7+1, mutta tämä heitto on kuulemma pientä ja ihan normaalia, toivotaan siis näin.

Iloa päivään kaikille.
 
Moikka kaikille!

Onnea Amele hyvistä ultrakuulumisista! Hienoa =) Muutaman päivän heitot suuntaan tai toiseen on normaaleja viikkojen arvioinnissa.

Tyty86 Hyvä jos kivut hellittäneet. Mutta älä huoli jos niitä vielä tulee. Niinkun tässäkin pinossa jo aiemmin noista menkkakivuista ollaan puhuttu niin ovat siis ihan normaaleja ja kuuluu raskausoireisiin, toisilla enemmän, toisilla vähemmän. On juurikin kohdunkasvukipuja ja verenkiertoon liittyviä yms. Mulla ainakin on ajoittain menkkakipuja ja selkäsärkyjä. Esikoista odottaessa oli melkein puoleen väliin raskautta saakka. Toki senkin jälkeen mutta erilaisia särkyjä. Sitten jos tulee kirkasta verta tai kivut on ylivoimaisia niin on vasta syytä huoleen.

Mulla on ollu molempia, sekä ummetusta että mahan löysyyttä.

Tsempit Scarleth ultraan ja lääkäriin.

Mä kävin eilen veri- ja pissakokeet suorittamassa ja tilasin ajan nt-ultraan. On vasta 30.10 ja silloin mulla viikot 12+5.

Mukavaa viikkoa kaikille! Cisu ja pikkucisu 10+5
 
Pikaisesti ihanat kuulumiset neuvolalääkäristä: vauvan sydänäänet kuului jo dopplerilla vatsan päältä! :heart: Aika uskomatonta, lääkäri ei ensin edes meinannut kuunnella, kun kuulemma niin harvalla vielä näillä viikoilla saadaan sykettä kuuluviin. Mutta kuunteli sitten kun pyysin, ja aika nopeasti se jumputus sieltä löytyikin :)

Lääkärissä oli muutenkin kaikki hyvin, kohtu kasvanut jne. Ja lääkäri oli tosi mukava, ymmärsi lapsettomuustaustaa paljon paremmin kuin neuvolan terkkari! Osasi kysellä kaikenlaista ja myös, olenko pystynyt kuitenkin myös iloitsemaan raskaudesta. Oli tosi kiva, että joku oikeasti välittää myös tästä henkisen puolen voinnista, joka ei lapsettomuus- ja keskenmenotaustaisella aina automaattisesti tässä vaiheessa ole pelkkää onnea ja autuutta.

Nyt jos vielä saisi edes yhden yön nukuttua paremmin, niin johan elämä hymyilisi :)
 
Viimeksi muokattu:
Niskauturvotusultrassa löytyi tänään rv 11+2 vilkkaasti liikkuva pieni ihmisen alku, sydän sykki ja kaikki raajat heiluivat :heart:

1,6 mm oli turvotusta, joten normaalin rajoissa! Lääkäri totesi, että vilkkaasti liikkuva sikiö on aina hyvä merkki. Nenäluu löytyi ja kaikki muutenkin hyvin. Sikiön koko 5,4 cm vastasi viikkoja 12+0, mutta lääkäri ei muuttanut laskettua aikaa, koska kyseessä ICSI:n PAS. Kävin vielä labrassa antamassa ultraan liittyvät veriseulanäytteet, joista vastaus tulee kotiin 2 viikon kuluttua. Taas jännitetään sitä ja seuraavaa rakenneultraa joulukuun lopulla :)

Flunssakin alkaa hellittämään, mutt lepään vielä huomisen kotona :)
 
  • Tykkää
Reactions: Cisu ja Scarleth
Onpas kiva aina käydä täällä lukemassa mukavia ultrakuulumisia :) Onnittelut kaikille tasapuolisesti :heart:

Willbe iso jaksamishali odotteluun! Täällä on peukut ja varpaat pystyssä, että kaikki ollsi seuraavalla kerralla kunnossa.

on. On tässä päivien mittaan käynyt kerran jos toisenkin mielessä aikaistaa tuota ar-ultra-aikaa. Varsinkin eilen pohdin asiaa ihan vakavasti kun vasemmalla puolella alkoi tuntua aikaisempaan verrattuna erilaista juilintaa. Neurootikkona tietenkin heti tuli mieleen kohdunulkoinen raskaus... Nyt "tuntemukset" kuitenkin koko alamahan alueella ja olo vähän levollisempi. On muuten jännää juilintaa?!? Ei sellasta menkkakipumaista vaan ennemminkin pieniä tuikkasuja (erittäin hankala kuvailla). Kipu tulee kuitenkin vaan silloin tällöin ja on vähäistä eikä mitään vuotoa ole tullut, niin jospa se on vaan jotain kohdunkasvukipuja tai muuta vaaratonta. Toivotaan niin. Ja ellei olotilassa nyt muutoksia tule niin jospa sitä jaksais ens maanantaihin asti oottaa sitä ultraa :)
 
Mä sain itseni eilen huolestumaan ekaa kertaa tän raskauden aikana. Illalla iski tosi kummia kipuja, en oikein osannut paikantaa, että oliko suolistoperäistä vai särkikö kohtua. Tosi kovia jomotuksia kuitenkin, ja ne vastasi vähän punktion jälkeisiä kipuja, jotka mulla johtui munasarjan verenpurkaumasta. Mä tietty heti ryntäsin vessaan katsomaan, että tuleeko verta, mutta ei ole onneksi näkynyt.

Kivutkin hellitti, kun lepäilin loppuillan sohvalla ja nyt on kyllä jo ihan normaali olo.
Tai normaali ja normaali... etoo nyt kolmatta päivää. Eli voi se pahoinvointi nähtävästi alkaa hieman myöhäisemmilläkin viikoilla vasta :O

Tänään ois vihdoin eka neuvola, ja taidan pyytää kätilöä ultraamaan. Nt-ultra kun varmaan osuu vasta ens kuun alkupuolelle, joten oishan se kiva vilkaista sitä pientä papua vielä kerran ennen sitä.

jadekivi rv8+0 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Heippa!

Liittyisin joukkoonne nyt ainakin hetkeksi jos tänne sopii :) Onnea valtavasti kaikille plussanneille ja jo pidemmälle odotuksessaan ehtineille!

Plussasin itse yrityksemme ensimmäisestä ovulatorisesta kierrosta noin vuoden aikana kolmen clomin ja metforminin avulla eli pääsimme näillä "pehmeämmillä" menetelmillä alkuun. Positiivisen raskaustestin tein 30.9. sunnuntaina. Ensimmäisiä oireita ovat rintojen lievähkö pakotus ja jonkinlainen pahoinvointi nyt viime päivinä. Ei siis mitään maatamullistavia oireita, oikeastaan vaikka clomi-oireet olivat paljon elämää häiritsevämpiä.

Eilen omien laskujeni mukaan on hedelmöityshetkestä (ovulaatio testattu ja ultrattu) viikkoja 6+0 ja kävin sairaalassa ultrassa. Siellä näkyi vain pieni sikiöpussi kohdussa (kai jotain 10mm, en edes kysellyt tarkemmin). Ei alkiota, ruskuaispussia, sykkeestä puhumattakaan. Kystamuodostuma oikeassa munasarjassa taisi olla vakuuttavin löydös... Sain ajan ultraan sairaanhoitajalta, joka puhelimessa minulle sanoi, että tuolloin (eilen) pitäisi jo jotain näkyäkin. Lääkäri ei suostunut ottamaan asiaan oikeastaan mitään kantaa. Sanoi vain, että katsotaan kahden viikon päästä uudelleen - kiitos ja näkemiin.

Olen eilisen ultran jälkeen hyvin skeptinen tämän raskauden suhteen, mutta kaipaan kuitenkin jotain tällaista vertaistukea. Uskon, että kyseessä tod. näk. on tuulimuna. Minulle onnistunut raskaus ensimmäisestä ovulaatiosta kuulostaisi myös naurettavan hyvälle tuurille...

Tsemppiä ja pikaisesti kiiruhtavia päiviä kaikille muillekkin alkuraskauden piinailijoille ;)
 
0emppu0, tervetuloa mukaan! :) En nyt toki ole itse mikään asiantuntija näissä jutuissa, mutta luulisin että ainakin sykkeen näkymisen kannalta 6+0 on ihan liian varhainen vaihe. Sitä en sitten tiedä, pitäisikö itse sikiön jo näkyä paremmin kuin mitä sinulla on näkynyt. Ainakin omalla klinikallani ei missään nimessä suostuttu antamaan ekaan ultraan aikaa ennen kuin vasta 7+0 - juuri sen takia, että aikaisemmin ei vielä välttämättä näy riittävästi, joka sitten aiheuttaa ihan turhaa huolta. Uskoisin, että kaikki on siis vielä mahdollista ja yhtä hyvin voi kyseessä olla normaalikin raskaus! Toivon tsemppiä näihin pariin piinaavaan odotteluviikkoon!

jadekivi, kyllä tuollaiset kivut varmasti säikäyttää!! Toivotaan nyt, että oli ihan harmitonta. Luulisin että aika kovatkin jomottelut ja pistelyt voi kuulua asiaan, mutta samaa olen kyllä itsekin miettinyt että missä sitten menee raja normaalin ja huolestuttavan kivun välillä.

ON: Kävin itse tänään yksityisellä ultrassa, ja ihan hyviä uutisia sielläkin :) Siellä meidän sintti uiskenteli ja liikkui. Kädet ja jalat näkyi, napanuora erottui, ja muutenkin hän näytti lääkärin mukaan voivan hyvin. Koko vastasi 9+3 ja tänään siis laskennallisesti 9+4, mutta tuosta en ajatellut panikoitua ;) ekassa ultrassahan sintti oli kolme päivää vaihettaan jäljessä, joten nythän se sentäs oli kirinyt viiveen jo lähes kiinni :) No, ultran jälkeisissä hyvissä fiiliksissä lähti mopo käsistä ja kävin ostamassa kahdet äitiyshousut ja yhden paidan.... alamaha on pömpsähtänyt muutamassa päivässä sellaiseksi, että normifarkut ei enää mahdu kiinni. Mikä ihana tekosyy vaatefriikille ostaa vaatteita!!
 
  • Tykkää
Reactions: Cisu
Tervetuloa joukkoon 0emppu0 :flower: Mun on kyllä kans ihan pakko ihmetellä tota kuinka aikasin sun varhaisultra oli jos se siis oli jo viikolla 6+0?! Olen kans ollu siinä luulossa että julkiset sekä yksityiset ei mielellään ultrais kun aikasintaan rv 7+0 juuri sen takia että tuollaisilta epäselviltä tilanteilta vältyttäisiin. Minusta 6+0 on liian varhainen ajankohta että voisi odottaa sykkeen tai muun edes näkyvän!!! Itse kävin tässä raskaudessa ultrassa 6+0 ja 7+1 eikä kummallakaan kerralla näkynyt kunnon sykettä. Vasta viikolla 8+1 näkyi selkeä syke, alkio ja ruskuaispussi. Toki poikkeuksia aina on ja paljon vaikuttaa se missä istukka on, millainen ultralaite ja itse käyttäjäkin. Minusta sun ei pidä vielä heittää toivoa menemään. Ei todellakaan. Kaikki voi olla kunnossa mutta oli liian varhainen ultra. Lisäksi vaikka hedelmöittymispäivän tietäiskin tarkalleen niinkuin mulla niin kiinnittymistä ei. Joten jo senkin takia saattaa tulla alkion kokoon yms heittoja helpostikin. Isot tsemppi- ja voimahalit sulle parin viikon piinaan. Jotenkin tuli sun lääkäristä ja sairaanhoitajasta vähän epäpätevä tai asiasta kunnollatietämätön vaikutelma. Viikon päästä tilanne voisi olla jo ihan eri.

Jadekivi ja Lila13 Mulla ainakin on ollu kaikenlaisia vatsatuntemuksia ja -kipujakin. Toiset vähän säikäyttää tai tuntuu jopa voimakkailta mutta yhden raskauden ennenstään kokeneena tiedän niiden kuuluvan asiaan. Joten älkää huoliko, teidän tuntemukset ovat varmasti aivan normaaleja.

Cisu 10+6
 
Viimeksi muokattu:
Juttelin kätilön kätilön kanssa noista kivuista tänään, ja se sanoi, että kuulostaa ihan joltain ligamenttien(?) venymiseltä. Olisi kuulemma todella outoa jos ei kipuja, vihlaisuja tai muita vatsatuntemuksia olisi. Kyllä raskauden pitää joltain tuntua jo tässä vaiheessa :rolleyes:

Kätilö onnistui myös säikäyttämään meidän pahanpäiväisesti.
Suostuttiin hänen kolmanneksi alakautta ultrattavaksi, kun mahan päältä ei löydetty koko kohtua! Kätilöllä ei siis ollut alakautta ultraamisesta juuri ollenkaan kokemusta, joten mä otin rauhallisen asenteen. Kyllä ne sanat "Ei tämä nyt kyllä kovin hyvältä näytä" kuitenkin sai huolestumaan. Mies varsinkin oli aivan paniikissa.

Lopulta lähdettiin metsästämään jotain pientä häivähdystä kohdussa, joka siis näytti pitkään aivan tyhjältä. Ja löytyihän se pieni sieltä lopulta! Vastasi viikkojaan, mittojen ollessa n. 1,4cm ja sydän sykki vimmatusti :heart:

Eli loppujen lopuksi oikein ihana käynti.
Nt-ultra varattiin ja se on 13.11. Ihan hirvittävän pitkä aika odotella, joten varattiin myös yksi pikakäynti neuvolassa tuohon kuunvaihteeseen, jolloin yritetään kuunnella sydänääniä.

---

Toivottavasti 0emppu0lla olisi ollut tuo ultra vaan liian aikaisin. Me ei oltais saatu klinikalta ultra-aikaa vielä tuossa vaiheessa. rv6+2 oli aikaisin, mitä olisi voinut ultrata, mutta siitä hoitaja sanoi suoraan, että kannattaa siirtää myöhemmälle, että syke varmasti näkyy.
 
Viimeksi muokattu:
Juttelin kätilön kätilön kanssa noista kivuista tänään, ja se sanoi, että kuulostaa ihan joltain ligamenttien(?) venymiseltä. Olisi kuulemma todella outoa jos ei kipuja, vihlaisuja tai muita vatsatuntemuksia olisi. Kyllä raskauden pitää joltain tuntua jo tässä vaiheessa :rolleyes:
Lainaus vau'n odotuskirjasesta:

"Nivus- ja alavatsakivut
Kohdun ympärillä on ligamentteja, nivelsiteitä ja jänteitä, jotka pitävät kohdun paikoillaan. Kun kohtu kasvaa, ligamentit venyvät ja tämä voi sattua. Ligamentit ovat kiinnittyneet nivusiin. Eräät kokevat voimakasta ja melkein kouristuksina tuntuvia kipuja nivusissa (toisella tai molemmilla puolilla). Kipu voi kestää kuitenkin yleensä vaan lyhyen aikaa.
Kipuja voi tuntua jos nouset nopeasti jaloillesi, käännyt äkkiä vuoteessa tai vaikkapa vain kävelyretkellä. Tämä voi säikäyttää luulemaan, että jotain on vialla. Onneksi siitä ei ole kyse. Kivut ovat pääsääntöisesti vaarattomia ja niitä esiintyy yleensä vain raskauden alussa. Jos ne vaivaavat sinua, vartalon taivuttaminen kevyesti eteenpäin voi auttaa, kun tunnet kivun tulevan."
 
OemppuO olen samaa mieltä muiden kanssa, että sinulla ultra oli tosi aikaisin ja ei ihmekään, ettei vielä sykettä löytynyt. Kaikki voi silti olla kunnossa, tsemppiä! Niin ja tervetuloa mukaan. :)

Scarleth onnea ihanista ultrakuulumisista. Niin ne viikot vain lisääntyvät, jee. Hauskaa, että rohkaistuit ostoksille, minä en ole uskaltanut ostaa vielä yhtään mitään raskauteen liittyvää. Ehkä muutaman viikon kuluttua?

jadekivi mainiota, että sielläkin ultrassa saitte hyviä uutisia, vaikka säikäytys oli varmasti melkoinen. Voin vain kuvitella, että siinä on jo pulssi ehtinyt nousemaan ja mielessä kerkee kelata kaikenlaista. Onneksi kuitenkin näin. :)

Täällä tuntuu monilla olevan erilaisia vatsatuntemuksia ja jopa kipuja, joten taitavat siis kuulua asiaan. Minulla on eilisestä saakka ollut sellaista jatkuvaa lievää menkkamaista jomotusta, joka tietysti taas saa pienen huolen nousemaan. Päätin toissapäivänä varhaisultran jälkeen, etten panikoi joka asiasta ja tässä sitä taas ollaan. Koitan kuitenkin cisun rohkaisevien sanojen avulla olla huolestumatta liikaa. :) Jomotuksen lisäksi eilen samoihin alkoi tulla kirkasta ja venyvää limaa (yök). Onko teillä muilla ollut vastaavaa?
 

Yhteistyössä