Lapsi hoitoon-äiti kotona! EN käsitä...

\

Oma mielipiteeni vielä kerran pähkinänkuoressa- jokainen perhe päättää omalta kohdaltaan mikä on heille paras ratkaisu. Normaalit vanhemamt varmasti kuuntelevat lastaan ja tuskin väkisin pakottavat häntä kerhoon vain siksi,että äiti on liian laiska ja inhoaa leikkiä lapsensa kanssa. Jos ja kun tälläsiä tapauksia on, niin eikös tätä varten ole olemassa lastensuojeluviranomaiset ja sosiaalityöntekijät. Muutoin lapsen hoitoon laittaminen, jos hän siellä tykkää käydä, ei tee kenestäkään huonoa äitiä tai velvollista selitettelemääm syitä lapsen hoidossakäyntiin.
Miksi naiset ovat aina toistensa pahimpia viha´miehiä´ ? Itse näen positiivisena muutoksena sen, että suomalaisnaiset, jotka ovat kauan nauttineet kyseenalaista mainetta siitä, että eivät pidä itsestään huolta vaan uhraavat kaiken perheelleen (´itselleni en ikinä osta vaatteita tai käy kampaajalla...mitäpä minä itsestäni..tärkeintä että lapsilla on sitä sun toista- ilmiö), ovat viimeinkin oppimassa terveellä tavalla itsekkääksi. Mitä pahaa siinä on jos myöntää ajattelevan itseäänkin?Ja ketkä sitten ovat ne ensimmäiset arvostelijat- no muut naiset tietenkin, ne jotka uskovat tietävänsä miten ne naapurinkin lapset pitäisi kasvattaa. Miksi edes pitäisi olla joku vakava masennus tai väkivaltainen koti tai joku muu ääripäätilanne, ennekuin uskaltaisi viedä lapsensä hoitopaikkaan, jonne hän itse menee mielellään ???? En ymmärrä tätä.
Jos joku päättää pitää kaikki lapset kotonaan heidän kouluunlähtöönsä asti, ei asia vaivaa minua puoleen tai toiseen. Miksi sitten vaivaa toisinpäin ? Onko kyseessä kenties taas kateus ja pelko siitä, että jollakulla muulla on helpompaa kuin itsellä ?
Mainittakoon vielä, että kirjoitustani ei ole tarkoitettu kenelläkään henkilökohtaisesti.
Hauskaa illanjatkoa kaikille

Vielä kerran otan kantaa tähän asiaan vaikka mun piti jo lopettaa koko asian vatvominen, mutta kun Hope otti tän mielenkiintoisen asian esille eli miksi niin suunnattomasti ihaillaan kotiäitiyttä ja mollataan niitä jotka eivät sitä halua? En tarkoita etteikö se ole hieno ratkaisu ja todella kunnioitettavaa, arvostan niitä jotka sen valitsevat ja haluavat/jaksavat huolehtia perheestään ja lapsistaan kokopäiväisesti. Mutta en vaan voi ymmärtää sitä ajatusta etteikö joku muukin vaihtoehto olisi yhtä hyvä?! Täällä kirjoitetaan siihen malliin, että "ilman muuta hoidan molemmat lapseni kotona" tai " ei tullut mieleenikään viedä esikoista hoitoon" sellaisella paatoksella että heikompaa hirvittää. Meillä esikoinen käy nyt päiväkodissa puolipäiväisenä eli on aamupäivät hoidossa ja iltapäivät ja illat kotona. Esikoinen on siis 3v. ja vauva 2kk. Sanon suoraan, etten todellakaan jaksaisi ellei välillä tulisi breikkiä esikoisesta, mutta esikoinen myös viihtyy päiväkodissa. Jos näin ei olisi hän olisi kotona. Se on muuten merkillistä että omia ratkaisujaan varsinkin näin päin saa olla aina selittämässä kun ymmärrystä ei löydy. Toivoisin vaan että täyspäiväiset kotiäidit voisivat laajentaa näkökantojaan sen verran, että ymmärtäisivät että niin äitejä, lapsia kuin perheitäkin on erilaisia ja siksi ratkaisujakin on. Voitaisiinko olla tuomitsematta toisia huonoiksi äideiksi vaikka he joskus haluavat omaa aikaa tai tehdä kotitöitä rauhassa?

 

En ole mielestäni missään vaiheessa haukkunut lapsiaan hoitoon vieviä äitejä huonoiksi. Jokainen on hyvä äiti omilleen (toivottavasti). Lapsiaan hoitoon vievät äidit ovat mielestäni ainakin tässä kirjoittelussa aivan itse kirjoittaneet hyvä/huono äiti asetelmasta. Asioista pitää silti pystyä keskustelemaan ja puhua niistä niiden oikeilla nimillä. Jokaisella on oikeus sanoa mielipiteensä, olipa hän mitä mieltä tahansa ja siitä ei pidä kenenkään loukkaantua. Kummallinen asetelma tämäkin, että naiset ovat toisiensa pahimpia vihollisia ja heti poistamassa saavutettuja etuuksia. Itse olen ainakin kirjoittanut tästä asiasta lasten kannalta. Surullinen olen viime vuosien kehityksestä erityisesti lasten kannalta. Toki toivoisin, että yhteiskunnan varoja voitaisiin käyttää myös tasapuolisemmin kaikkien lapsiperheiden hyväksi. Kokopäiväinen päivähoitopaikka käy nimittäin aika kalliiksi yhteiskunnalle.

Minusta erityisen huolestuttavaa on se kehitys, että niin monet alle viisi vuotiaat lapset ovat hoidossa kokopäiväisesti, vaikka toinen vanhemmista on kotona. Sitä ei voida enää perustella vanhempien jaksamisella. Jossakin vaiheessa tulisi ottaa huomioon lapsenkin etu ja viimeaikainen kehitys ei vain mielestäni ole enää lapsen edun mukaista. Käsittämätöntä on, että yksin Espoossa 800 lasta on kokopäiväisesti hoidossa vanhemman ollessa kotona. Tilastoihin mahtuu varmasti aina kaikenlaisia tapauksia, mutta kovin suuri prosenttiosuus 800:sta lapsesta ei voi olla tilasto-oikku. Oma mukavuudentavoittelu on vain mielestäni mennyt silloin joissakin tapauksissa liian pitkälle.

Vanhemmilla on ollut viime vuodet oikeus itse valita, käyttävätkö subjektiivista oikeutta päivähoitoon ja tilastot mielestäni osoittavat, että siinä me vanhemmat emme ole onnistuneet. Tämä ei siis ole vain perheiden oma asia, vaan kyllä tämä on yhteiskunnallinen asia. Se on sitä jo lasten edunkin nimissä. Tämän johdosta tätä oikeutta pitäisi ainakin kaventaa ja silti lainsäädännössä voitaisiin antaa tilaa poikkeustapauksille.

Mukavaa päivänjatkoa kaikilla!

 

Vanhemmilla on ollut viime vuodet oikeus itse valita, käyttävätkö subjektiivista oikeutta päivähoitoon ja tilastot mielestäni osoittavat, että siinä me vanhemmat emme ole onnistuneet. Tämä ei siis ole vain perheiden oma asia, vaan kyllä tämä on yhteiskunnallinen asia. Se on sitä jo lasten edunkin nimissä. Tämän johdosta tätä oikeutta pitäisi ainakin kaventaa ja silti lainsäädännössä voitaisiin antaa tilaa poikkeustapauksille.

Tuohon voin rehellisesti myöntää olevani jäävi ottamaan kantaa, sillä asun ulkomailla ja oma lapseni on ollut aina yksityisessä päiväkodissa jota ei ole kenenkään veromarkoilla rahoitettu. Tosin ajatus siitä, että kotiäideillä ei olisi minkäänlaista etua valtion rahoittamiin hoitopaikkohin (paitsi näissä erikoistapauksissa) kuulostaa mielestäni aika syrjivältä ja rasisitiselta ajatuskelta, ellei näistä hoitopaikoista ole sitten aivan huutava pula?
Edelleen olen vahvasti erimieltä kanssasi tuosta lasten etu kysymyksestä, niinkuin olet varmaan kirjoituksistani huomannut. Meistä tuskin kumpikaan onnistuu toistemme mieltä muuttamaan asiasta, eikä kai ole tarvettakaan.

 

Tosin ajatus siitä, että kotiäideillä ei olisi minkäänlaista etua valtion rahoittamiin hoitopaikkohin (paitsi näissä erikoistapauksissa) kuulostaa mielestäni aika syrjivältä ja rasisitiselta ajatuskelta, ellei näistä hoitopaikoista ole sitten aivan huutava pula?

Jos et huomannut, esitin aikaisemmin kompromissiratkaisuna, että lapsiaan/lastaan kotona hoitavilla äideillä olisi oikeus saada vanhempi lapsensa hoitoon muutamana päivänä viikossa tai puolipäiväisesti, mutta ainakin tämä kokopäiväisyys pitäisi minun mielestäni poistaa ensi tilassa.

 

Mielenkiintoinen keskustelu ja varmasti pitkään ajankohtainen. Itselläni on 3 lasta; 4v, 2v ja 1v. Olen kotiäiti ja tällä hetkellä ei ole edes työpaikkaa minne palata. Tässä elämäntilanteessa en voisi laittaa lapsiani päivähoitoon ja ehkä juuri siksi oma ajatus- ja mielipidemaailma muokkautuu helposti oman elämän mukaiseksi. Luulisin näin käyvän meille jokaiselle. Kukin puolustaa omaa valintaansa.

Meillä esikoinen oli muutaman tunnin ja päivän viikossa päiväkodissa, kun keskimmäinen syntyi. Hän halusi sinne itse ja sai jäädä kotiinkin, kun tahtoi. Häntä ei sinne väkisin viety. Asuimme saaristossa, joten erilaisten virikkeiden ja ikätovereiden seuran hakeminen oli ongelma. Siksi pidin päiväkotia loistavana "kerhopaikkana".

Kuopuksen synnyttyä koko katras oli jo kotona ja näin on jatkunut reilun vuoden.

En arvostele kenenkään valintoja, mutta usein olen pohtinut, miksi naapurin rouva on päivät kotona YKSIN ja vie lapsensa päiväkotiin. Ei vaikuta mitenkään sairaalta ihmiseltä. Hän "kehuskelee" kuinka on ihanaa nukkua keskellä päivää ja on selkeästi pystyssä vielä puolilta öin (kuten minäkin, kotiäiti). Eikö siinä ole jo laiskuuden makua?

Itse olen jaksanut suht hyvin tätä arjen pyöritystä, vaikka välillä meno pyörryttää ja savu tulee korvista. Mielenterveyteni on kaikinpuolin kunnossa. Se mitä kaipaan, on muutama hiljainen hetki päivässä (meillä ei lapset nuku edes päiväunia, paitsi kuopus hetkisen). Niitä ei tipu.

Viime viikkoina olen kaivannut työelämään ja "toivottanut" lapsetkin tervemenneeksi päivähoitoon. Voisin myös olla muutaman päivän viikossa kotona vain esim. kuopuksen kanssa. Eli minulla on ajatuksia ja kokemustakin molemmista ääripäistä. Hyvin vaikea siis puolustaa tai moittia.

Tämä kirjoitus ei nyt ketään auttanut, mutta toinpahan ajatuksiani minäkin esille. Miksei täällä muuten kukaan "rehellisesti" kerro nauttivansa lasten poissaolosta ja omasta ajasta kuten naapurin rouvamme?

Aurinkoista syksyä! :wave:

 

Ihmeissään olevalle aloittajalle,
Otsikkosi oli ehkä todellakin hieman kärjistetty, ja haluaisin ihan sinulta kysyä tämän värikkään ja monipuolisen keskustelun jälkeen, että ETKÖ vieläkään KÄSITÄ tätä asiaa monipuolisemmin? Sen käsityksen ainakin sain viimeisimmästä kirjoituksestasi.
Itse vedit mukaan lapsen tunteet, mutta YKSIPUOLISESTI. Oletko miettinyt sitä toista puolta nyt?
Olen itse samaa mieltä, että ehkä kokopäiväpaikka ei ole se paras mahdollinen ratkaisu KAIKILLE niille lapsille, jonka äiti kotona on. Joillekin tosin on. Mutta valitettava tosiasia on, että on paljon paikkakuntia, joissa ei konkreettista vaihtoehtoa; esim. avointa äiti-lapsi-kahvilaa ole tai edes MAHDOLLISUUTTA puolipäivähoitoon! Tässä asiassa ei voi vanhempia syylistää, se on päättäjien asia.
Ja mitä tulee päiväkodin tarjoamaan virikkeelliseen toimintaan, niin avoin äiti-lapsi-kahvila esim. ei ole kyllä yleensä ihan vastaava, JOSKIN hyvä vaihtoehto on ja monelle äidille tärkeä henkireikä.

Mitä tulee puolusteluihin ym. niin te, jotka aloittajan kanssa samaa mieltä olette, vetoatte kovasti siihen lapseen ja surkuttelette sen puolesta. Minkähän takia? Mistä te voitte tietää onko se hoidossa oleva isompi lapsi niin kovin onneton kuin annatte ymmärtää? Ei se kotona olo takaa sitä, että lapsi olisi jotenkin onnellisempi, tasapainoisempi tmv. ei todellakaan! tai vedätte ikärajoja "sen ja sen ikäisen silleen ja tälleen ymmärrän, mutta sen ja sen ikäistä en..." -tyyliin. Ikä on kuitenkin vain YKSI tekijä lapsen kehityksessä, eikä todellakaan kerro kaikkea!
Eli minun mielestäni TE siihen syyllistämiseen enemmän sorrutte.
Mainittakoon vielä, että itseäni en tässä mitenkään puolustele, minulla on vain yksi lapsi, jota hoidin kotona lähes kolmivuotiaaksi ennenkuin töihin palasin. Mutta en todellakaan koe olevani niin täydellinen, että voin tuntemattomien ratkaisuja ruveta moralisoimaan tai päättelemään lapsen onnellisuutta, tuntematta lasta.

Se, mistä mielestäni voidaan tässä asiassa ainoastaan järkevästi keskustella on subjektiivisen päivähoidon tarpeellisuus ja ennenkaikkea MITÄ VAIHTOEHTOJA SILLE VOITAISIIN TARJOTA, niille, joilla ei välttämättä päivähoidon tarvetta ole (huom.kotona olevallakin voi se todellinen tarve olla!) koska tällä hetkellä niitä todellisia vaihtoehtoja ei pienemmissä paikoissa juurikaan ole. Eikä kovin äkkiä välttämättä tulekaan. Tästä asiasta kun voidan keskustella vetämättä niitä "mututuntumia" lasten onnellisuudesta tai onnettomuudesta.

 

kyllä minä ainakin toisinaan nautin siitä että olen jo päässyt aikaisemmin kotiin töistä ja tulen yksin kotiin.

saan yhden pienen hetken päivässä nauttia siittä että voin olla rauhassa ilman hälyä ja hässäkkää =)
olen kylläkin päiväkodissa töissä joten pidän sitä ihan oikeutettuna hetkenä.
totta on se että asioihin on puututtu!
en sano missä mutta ainakin meillä siis töissäni on ilmoitettu että jos toinen vanhemmista on kotona olisi suotavaa että lapsen hoitoaika olisi 8-16 välillä ja tämä turvallisuus syistä(kun välivuoro lähtee töistä jää lapsia melkopaljon iltavuorolaiselle)

minä en siltikään lähtisi tuomitsemaan ketään =)
mielestäni alle kolmevuotiaskin on oikeutettu sitomaan kaverisuhteita ja jos ei niitä ole pihapiirissä niin missä muuallakaan kuin päiväkodissa,näin lapsi oppii ottamaan toisia huomioon ym. mielestäni päiväkodissa on paljon sellaista mistä myös lapsi nauttii(ei toki välttämättä kaikki), mutta omani ainakin, joka päivä poikaani harmittaa 2,5v ja itku tulee kun pitää leikit jättää kesken ja lähteä kotiin...ja kun aamulla vien jää reippaasti leikkimään.toki kaikki lapset ei tykkää olla päiväkodissa.

mun mielestä molemmat vaihtoehdot on silti ok on lapsi sit hoidossa tai kotona =) itse varmaan jos tässä nyt lisää kullannuppuja syntyy niin valitsisin joko avoimen päiväkerhon tai sitten hoitopäivät eli poikani saisi esim olla hoidossa ti,ke ja to ja kotona ma ja pe.

on varmaan aika sekava kirjoitus, on vaan aika laaja aihe ja paljon asiaa ja mielipiteitä.
päiväkoti on lapselle rikastuttava paikka jos vain siellä viihtyy toivottavasti jokainen löytää sen itselle ja perheelleen sopivimman vaihtoehdon oli se sitten mikä hyvänsä.

mukavaa syksyä kaikille :heart:

 

Nosto :flower:
Keskustelun aloittaneelta haluaisin vielä kysyä sen verran, että kunpi sinua huolestuttaa eniten- hoidon kulut yhteiskunnalle äitien ollessa kotona vai hoidon vaikutus lapseen? Tiedän, että olet jo selittänyt kantasi kekustelussa, mutta haluaisin vain mielenkiinnosta tietää kunpi asianhaara on päälimmäisenä.

 

Vastaan vielä muutamalle kysyjälle ja voin myös kirjoittaa lyhyesti, miten käyty keskustelu on muovannut omaa ajatusmaailmaani (jos teitä se kiinnostaa). Alla ensin lainaus omasta aikaisemmasta kirjoituksestani, joka mielestäni osoittaa, että pystyn kyllä KÄSITTÄMÄÄN asian monipuolisemminkin.

"Tiesin, että tämä aihe kuohuttaa tunteita ja mielipiteitä on monenlaisia. Yllättävää silti lukea, miten monenlaisia mietteitä asia herättää. Todettakoon tässä nyt vielä, että minua henkilökohtaisesti harmittavat eniten äidit, jotka vievät vanhempia lapsiaan hoitoon lähes viikon jokaisena päivänä 5 - 9 tuntia päivä, vaikka ovat vanhemman lapsen kanssa kotosalla. Hienosti äitiäiti perusteli tulevaa valintatilannettaan ja varmasti asialla on myös toinen puoli, joku raja pitäisi kuitenkin olla tässä systeemin hyväksikäytössä.

Miltä teistä kuulostaisi sitten edes seuraavanlainen kompromissiratkaisu: Subjektiivinen oikeus päivähoitoon vanhemman ollessa kotona kavennettaisiin edes 2 päivään viikossa max 6 tuntia/pvä lapsen ollessa alle viisi vuotias. Tässäkin voisi ottaa erityistilanteet huomioon ja joustaa asiassa tarvittaessa. Vanhemmat voisivat valita katsovatko tarpeelliseksi tyytyä kerhotoimintaan vai valitsevatko esimerkiksi jo lapselle tutun päiväkodin sen sijaan muutamana päivänä viikossa. "

Yllä olevaan viitaten voin todeta, että useamman vuoden olen ollut todella ärsyyntynyt ja harmissani niiden lasten puolesta, jotka ovat kokopäiväisesti tarhassa vaikka niin ei olisi asian pakko olla. Tässä ehkä se syy, miksi päätin aloittaa asiasta keskustelun tälläkin palstalla. Aikaisemmin jo viittasin oman lähipiirini äiteihin. Tunnen heidät hyvin (yksi niistä mm lapsemme kummi) ja tiedän myös heidän perhetilanteensa mielestäni riittävän hyvin ottaakseni asiaan kantaa. Useasti muutama äiti on myös kertonut miten hankalia aamut esikoisen kanssa välillä on, kun on kiire ja isä hermostuu jne... Uskoisin, että näitä lapsia/perheitä on muitakin kuin tuntemani tapaukset.

Kovin pitkästi en jaksa selitellä, mutta oma ajatusmaailmani on avartunut tämän keskustelun myötä. Aikaisemmin olin sitä mieltä, että subjektiivinen oikeus päivähoitoon tulisi poistaa kokonaan ja tämä mielipide kumpusi ehkä tuosta em. suuttumuksesta. Minusta tämä asia ei vain ole niin, että kenelläkään ei ole oikeus mennä arvostelemaan toisten ratkaisuja. En toki ole rohjennut asioista puhua näin kärkkäästi tuttujen kanssa tai oikeastan en ole halunnut ottaa sitä puheeksi. Ihania ihmisiä ja mukavia äitejä kaikki. Useimpien kanssa olen todella paljonkin tekemisissä. Välillä on kyllä rahmittanut, kun heidän esikoisista ei ole päivisin meidän vanhemmalle lapselle seuraa.

Niin siis em lainauksesta selviääkin jo kompromissiratkaisun muodossa, miten oma ajatusmaailmani on avartunut. Voisin nyt pitää hyvinkin perusteltuna sitä, että vanhemmat saisivat valita käykä esikoinen puolipäiväisesti hoidossa uuden lapsen synnyttyä. Varmasti se on aivan yhtä hyvä vaihtoehto kuin kerhotoiminta ym ja toki lapset seuraa ja sosiaalisia kontakteja tarvitsevat. Meidän esikoinen käy kaksi kertaa viikossa seurakunnan kerhossa (jos halusitte sen tietää).

Hopelle vielä: Ehdottomasti minua kiinnostaa tässä asiassa enemmän lapsen etu. Yhteiskunnan rahavaroistahan kun ei edes aina tiedä suunnattaisiinko säästetyt rahat lapsiperheiden hyväksi vai hukkuisivatko ne yhteiseen kassaan. Lapsien etu olisi mielestäni se, että kokopäiväisten hoitopaikkojen tarpeellisuudesta käytäisiin ainakin kunnollinen yhteiskunnallinen keskustelu. Siitä keskustelusta ei pitäisi kenenkään loukkaantua ja ottaa asioita liian henkilökohtaisesti.

Mukavaa päivää kaikilleja iloista mieltä! =)

 

Keiju00: mitä tarkoitit seuraavalla?

"Itse vedit mukaan lapsen tunteet, mutta YKSIPUOLISESTI. Oletko miettinyt sitä toista puolta nyt?"

Kerrotko, mikä on mielestäsi se lapsen tunteiden vastakohta tai toinen puoli?

 

=) Välillä kyllä kuulostaa siltä, että väkeä ei harmita kulut, eikä se mikä vaikutus hoidolla olisi lapseen... vaan kun oikeastaan kaikista olisi joskus ihan kiva juttu saada lapset hoitoon, vaikka itse olisikin kotona. Tiedetään, että päivähoidollakin on hyviä vaikutuksia lapseen esim. nyt nuo sosiaalisen puolen taidot voivat jonkun kohdalla olla. Lapsen on myös tervettä tutustua ja oppia luottamaan paitsi omiin lähihuoltajiin myös toisiin aikuisiin. Ja lähihuoltajille tekee hyvää vähän saada sitä paljon puhuttua "omaa aikaa", joka oikeasti on kyllä perheen aikaa, kun silloin hoidetaan asioita (jotka kenties jäisivät muuten hoitamatta), järkätään kotia ja saadaan olla ehkä hetki yksin... elinehto ihmiselle hengittää joskus yksin.

Onhan sekin epistä, että jollakulla perheellä on laaja tukiverkosto ihan luonnostaan, on mummuja, pappoja, tätejä,s etiä, kummeja, ystäviä... siinä on väkeä jakamassa jos nyt ei kasvatusvastuuta, niin ainakin antamassa tukea ja välillä ehkä hoivaa ja huolenpitoa koko perheelle, ottaa esim. lapset joskus kylään, ja kuukausikaupalla valvoneet vanhemmat voivat nukkua!

Kuka tukee yksinäistä perhettä?

Minä en vielä tiedä miten tämä lapsi hoitoon juttu menee kohdallamme tulevaisuudessa, vauva kun vielä polskii mahassa. Ikävä kyllä vaikuttaa siltä, että töihin on mentävä ja lapsi hoitoon. Mielelläni työtä teen, mutta mielelläni olisin myös kasvattamassa ja hoitamassa lastani kotona.

Ehkä näihin systeemeihin keksitään jossakin vaiheessa tässä valtakunnassa sellainen systeemi, että nämä asiat voidaan yhdistää. Mikä lie olisi malli, jolla lapsistamme kasvaisi ihmisiä, jotka selviytyvät tulevaisuuden maailmassa paremmin kuin me ihmiset tänään? :wave: =)

 

=) Huhuu... lapsen näkökulmasta kaksi päivää viikossa hoidossa ei ole kauhean hauska homma!

Mitä ne päivät olisi? Siinä pääsee pieneltä jo monta kertaa unohtumaan, että mikä paikka se päiväkoti olikaan, jos hän vaikka ma ja pe, tai ma ja ti, tai to, pe tai ke, to... heh... jne. Eikä se joka toinen päivä systeemikään mikään järkevä ole lapsosen kannalta. Aina sama sopeutuminen, eikä ehdi kiinnittymään ryhmään. Ja koko muulle päivähoitoryhmänkin kannalta melkoista väen ramppaamista, jos kovin paljon näitä kahden päivän lapsia. Ryhmä muodostuu aina uudelleen kun siinä on eri kokoonpano.

Kolme päivää, se on minimi...

 

Unohtuipahan vielä tämäkin:

Minusta subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta ja sen tarpeellisuudesta on vaikea keskustella, ellei puhuta samalla myös siihen läheisesti liittyvista asioista ja syy seuraus suhteista. Esimerkiksi äidin jaksamisesta, lapsen tarpeista, eri ikäisten lasten tarpeista, yhteiskunnan rahavarojen käyttämisestä, tilastoista (jotka kertovat ainakin jotakin), päivähoidolle tarjottavista vaihtoehdoista jne. Kyllä nämä asiat liittyvät toisiinsa! Oikeudesta pelkkänä oikeutena on mahdotonta puhua yksinään. Mielenkiintoinen hysymys on myös se, onko oikeus lapsen oikeus päivähoitoon vai vanhemman oikeus viedä lapsi päivähoitoon. Nyt varmasti sohaisin taas muurahaispesään. Ottakaa edellinen kommentti myös vähän sarkastisesti.

En ole siis itse ainakaan enää niin tuohtunut asiasta. Paljon olette varmaan liittäneet minun nimimerkkini alle muiden asiaa kritisoineiden mielipiteitä. Lukaisin eilen omat kirjoitukseni. Eivät ne ehkä ihan niin tyrmääviä ole kuin jotkut antavat ymmärtää.

Mukavaa päivänjatkoa edelleen ja edelleen iloista mieltä! =)

 

itse hoidin esikoiseni melkein 5vuotiaaksi asti kotona,ollut nyt kuukauden hoidossa ja täyttää ensi viikolla sen viisi.olen itse vieläkin kotona,koska on vauva ja toinen tulossa.ja täytyy sanoa että tuon ikäiselle ei löydy tarpeeksi virikkeitä enää kotoa,vaan kyllä ne kaipaavat sitä toisten lasten seuraa ja toimintaa enemmän kuin mitä minulla on tarjota.oma viemiseni virikkeisiin on rajallinen,koska vauvojen kanssa ei voi olla kauan missään.lisäksi en halunnut että poika joutuu kuiviltaan eskariin ilman minkäänlaista kokemusta elämänmenosta muualla,joten mieletäni ihan hyvä ratkaisu...

 

En malta olla jatkamatta asian puimista..
Nimimerkille ihmeissään- kiitos kun jaksoit vielä näkökantaasi noin hyvin selittää. Totta myös, että monet muut kirjoitukset ovat olleet paljon kärkkäämpiä kuin omasi ja kirjoituksissasi olet ainakin perustellut kannanottosi.
Tuli vielä tälläinen mieleen,että minusta olsisi hyvä myös ottaa esille se seikka,että kotiäityiden kasvot ovat muuttuneet rajusti yhteiskunnan muutoksien myötä viimeisin viidenkymmenen vuoden aikana ja jopa omasta lapsuudestani. Tämän takia selitys, että ´jaksettin sitä ennenkin hoitaa kaikki kymmenen lasta yksin kotona´ ei ole mielekäs. Esim. vieraassa ja uudessa kaupungisssa asuvat perheet eivät ole enää mikään harvinainen ilmiö ja se jo yläpuolella mainiuttu tukiverkko tämän myötä usein kaukana (sukulaiset, lähiperhe..). Myöskään uusia ystävyyssuhteita ei ole välttämättä vielä ehditty solmimaan, eli moni kotiäiti on kotiäitiytensä kanssa hyvin yksin. Yleistyksena voidaan myös sanoa, että nykyajan kerrostalonaapuruussuhteita voi harvoin verrata esim. pienen kyläyhteisön naapuruussuhteisiin.
Tällä haluan siis painottaa sitä, kuinka helpommin kotiäti tuntee itsensä yksinäiseksi ja eristyksissä muihin. ´Vanhannajan´malli, jolloin pystyttin kysäisemään naapuria vahtimaan lapsia sen aikaa, kun itse käy esim kaupassa tai lääkärillä on nopeasti katoamassa.Kuinka moni uskaultautuu enää edes piipahtamaan kahville ystävän luo soittamatta hyvissä ajoin etukäteen? Silloin myös voimavarat loppuvat nopeammin.
Mutta haluaisin myös korostaa näiden muutosten vaikutusta lapseen- myös lapselle uusien ystävyyssuhteiden solmiminen ei ole useinkaan enää ns. luonnollinen osa elämää (kuten esim pienessä kylässä, jossa lapset leikkivät vapaasti ulkona jne.) ja monesti ainut paikka pitempiaikaisten ystävysysuhteiden solmiseen on se päiväkerho tai hoitopaikka. Kuinka moni esim kerrostalossa asuva uskaltaa enää päästää nelivuotiaan yksin ulos leikkimään? Lisääntynyt tietoisuus pedofiileistä, autojen lisääntyminen liikenteessä jne.. ovat kaikki osia kasvaneesta varovaisuudesta. Muistan itse vielä omasta lapsuudestani (olen 27 v), että sain leikkiä vapaasti ulkona ja sisälle mentiin, kun äiti huusi syömään. Siis lapsen ja äidin suhde oli molemminpuolin vapaampi ja avarampi, ei kahtakymmentä neljää tuntia kokoajan toistensa seurassa olemista. Äiti ei olllut se ainoa virikkeiden antaja.
Myös se miten lapsia ´tulisi´kasvattaa on muutunut paljon. Esim. 30 vuotta sitten maatalousperheeseen syntynyt tuskin muistaa keskusteluja laatuajasta...rakastetullakin lapsella oli paikka ja tehtävä perheessä jo varhaisesta iästä lähtien. Ei ajateltu pelkästään mitä vanhemmat voivat tehdä lapselleen vaan myös miten lapsi voi auttaa perheen sisällä. Enää ei tahdo riittää, että on lapsensa kanssa kotona vaan paine siitä (amerikasta imetty malli mielestäni) kuinka monta harrastusta ja kuinka nuorena lapsi on oppinut sen ja sen uuden kyvyn on kova. Ja samalla myös siis täytyy olla varma, että lapsi on onnellinen ja henksisesti hyvin sopeutunut kaikkien suorituspaineiden keskellä (tämä sivuaa nyt vähän jo itse aiheesta, mutta oli pakko mainita). Näissä olosuhteissa on lapsen hoitoonvieminen mielestäni usein luonnollinen vaihtoehto. Minulle sanottiin esim. poikani aloittaessa on koulun, että hyvä, että hän on käynyt hoidossa. Syynä se, että hoidossa käyneet ovat kuulemma koulun alkaessa usein paljon edistyneempiä kuin kotona olleet (kirjoituksessa, piirtämissä jne). Eli kiitoksen sijasta voi käydä niinkin, että kotona lapsensa kouluun saakka pitänyt saakin ns. vitsoja. En sano, että tämä on oikein vaan usein realiteetti eli ei please vihaisia kommentteja tästä.
Huh, tulipa taas kirjoitettua!

 

Mielestäni on ihmeellistä, miten helposti ja nopeasti on unohdettu se, miten suuri vaikutus sillä, että ko. päivähoitojärjestelmä on Suomeen saatu on ollut erityisesti naisten kannalta. Ja naiset taas syyllistävät ja haukkuvat toisia naisia! Emmekö me ikinä opi? Itseäni ärsyttää tämä todella paljon, kun muutenkin hämmentää se miten sovittaa yhteen kaikki ne vaatimukset, joita nykyajan naisten niskaan kaadetaan. Ja kaikesta tästä keskustelusta on unohdettu ne miehet, jotka ainakin suurimmaksi osaksi myös osallistuvat lasten kasvatukseen ja lapsia koskevien ratkaisujen tekoon!! Miksi ihmeessä kukaan ei kritisoi miehiä siitä, että he antavat lastensa mennä päiväkotiin "liian nuorina"?

Alkuperäiseen kysymykseen kommentoisin vain sen, että mielestäni subjektiivinen oikeus tulisis säilyttää ja luottaa siihen, että kyllä perheissä osataan kuunnella lasta ja arvioida hänen tarpeita (ja toivottavasti myös lapsia kotiin hoitamaan jääneen vanhemman tarpeita).

 

\

Tässä sinulle aloittaja, lainaus lapsen tunteiden TOISESTA PUOLESTA, kun sitä kyselit. On kuin minun suustani kirjoitettu!

Joku, olisiko aloittaja, veti mukaan lapsen tunteet, eli miltä lapsesta tuntuu, kun isä vie hänet päiväkotiin, kun äiti ja vauva jäävät kotiin... tämä oli aika yksipuolisesti ajateltu lapsen tunteista. Näinkin voi toki jonkun kohdalla olla, mutta toisinpäin: lapsi viihtyy hoitoryhmässään, siellä on mukavat hoitajat, joista on myös muodostunut hänelle tärkeä aikuiskontakti ja ennenkaikkea, lapsella on siellä monta hyvää ystävää ja leikkikaveria, joiden näkemistä varsinkin viikonlopun jälkeen odotetaan. Miltä lapsesta tuntuu, kun hänet riistetään kokonaan hänelle tärkeiden ihmisten luota (kotihoitoon)? Ajatellaan, että onhan niitä avoimia kerhoja, jossa lapselle on ikäistään seuraa... MUTTA unohdetaan se, että jo lapsikin osaa muodostaa ystävyyssuhteita, jotka ovat hänelle tärkeitä! Jos hänellä on päiväkodissa hyvät ystävät, vaikka Maija ja Liisa, niin ei se ole sama kuin joku samanikäinen Leena avoimessa kerhossa. Maija, Liisa ja Leena ovat eri persoonia!! Lapselle se on tosiasia, jota vanhemmat usein vähättelevät. Vähän sama asia, kun jos sinua äitinä kiellettäisiin yhtäkkiä menemästä ollenkaan kyläilemään/pitämästä yhteyttä parhaaseen ystävääsi, ja sanotaan, että otappa hänen tilalleen tuosta ensimmäinen vastaantuleva nainen. Eihän se ole meille aikuisille sama asia, miksi lapselle sitten olisi sama, kenen kanssa hän leikkii!

 

Tästä asiasta, subjektiivisesta päivähoidosta ja vaihtoehdoista kokopäivähoidolle VOI todellakin puhua asiana. Siihen asiaan toki kuuluu perheiden tilantee ym. mutta EI ne mutu-tuntumalla heitetyt säälimiset hoidossa olevista lapsista, heidän henkisestä tmv.kehityksestä ja yleistäminen. Näistä asioista voi puhua yksittäisissä tapauksissa, jotka itse tuntee, mutta ei yleisesti tuntemattomista.

Ehkä sinäkin, aloittaja, saisit tuttavapiirissäsi enemmän aikaan kun ottaisit asian puheeksi heidän kanssaan. Ehkä ei syyllistää kannata, mutta voisitte keskustella mielipiteistänne ja arvoistanne

 

jäi kesken...

Minä myös tiedän toisaalta sellaisia perheitä, joissa mielestäni vanhemmalle lapselle päiväkoti saattaisi olla todella hyväksi, vaikka äiti pienemmän tai pienempien kanssa kotona onkin. Isommalle ei ehkä riitä sitä aikaa mitä hän tarvitsisi ja se saattaa purkautua ulospäin kovempana uhmana, "agressiivisuutena" toisia lapsia kohtaan tai muuna ei-toivottavana, ei-sosiaalisena taipumuksena, jotka saattaisivat hyvinkin jäädä taka-alalle tai poistua, jos lapsella olisi ympärillä asiansa osaavat, virikkeitä antavat aikuiset ja samanikäisiä ystäviä.

En todellakaan tarkoita näin olevan automaattisesti kotona olevilla lapsilla, mutta tiedänpä itse muutaman tälläisen tapauksen, joille se päivähoito voisi saada "ihmeitä" aikaan. Nämä lapset kun ovat sellaisia, että oma lapseni ei halua näiden kanssa leikkiä, koska heillä ei ole mitään sosiaalisia taitoja ja jokainen leikki päättyy lyömiseen tmv. Olen asian näiden kanssa puheeksi ottanut, mutta heidän mielestään lapsen kuuluu olla kotona, kun äitikin on. EN SIIS TODELLAKAAN VÄHEKSY KOTIHOITOA, EN! Mutta en myöskään pidä siitä mustavalkoisesta ajattelutavasta, että päivähoidossa olevat lapset joiden äiti tai isä on kotona, olisivat jotenkin onnettomampia tai heidän tunne-elämänsä kehitys siitä jotenkin vääristyisi (kärjistettynä) koska näin ei todellakaan välttämättä aina ole. Aina ei se kotikaan ole paras mahdollinen paikka päiviänsä viettää. Tai se paikka, josta lapsen kehitykselle eneten hyötyä/haitta olisi.

Tähän voisi heittää myös sen, mikä jo aimmin (ehkä käänteisenä) tässä ketjussa kirjoitettiin, että ongelmien korjaaminen on sitä vaikeampaa, mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa. Ja eritoten sen lapsen kannalta tilanne on vaikea.

Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen on niin kovin vaikeaa. Kuka pystyy sanomaan mihin se raja vedetään? Mikäli rajaa kiristetään ja päivähoito-oikeus kotona olevan äidin lapselle rajataan esim. "lausuntolapsille", mitäs luulette sen saavan aikaan? Jonot lääkäreille ja neurologeille kasvavat, jotta lapselle se "lausunto" saataisiin ja taasen ne lapset, jotka esim.neurologia oikeasti tarvitsevat, kärsisivät. Ja yhteiskunnan rahoja käytettäisiin väärin.

 

Mie kyllä hyväksyn en,että lapsi on osapäiväisenä pari kertaa viikossa hoidossa vaikka toinen vanhemmista on kotona tai äiti vauvan kanssa..saa lapsi virikkeitä ja ikäistänsä seuraa,jos samassa taloyhtiössä ei esim ole...mut se on todellakin max 2krt viikko ja 6h päivä vaan!!!

 

Onpas tästä tullut aikamoinen keskustelu!! Mäkin olen jo lauhtunut muutaman kipakan kommentin jälkeen ja uskallan taas kirjoittaa...

Joku kirjoitti, että pari päivää viikossa päivähoidossa saa lapsen mielen sekaisin, kun välillä unohtaa mitä se päiväkoti olikaan. Tää seikka pitää ainakin meillä paikkaansa. Tytön piti käydä päiväkodissa muutamana päivänä viikossa n. 6 tuntia kerrallaan ja olla loput päivät kotona, mut kieltämättä siitä tulikin jonkin sortin härdelli kun välillä ehti jo unohtua päiväkodin kuviot. Päiväkodista itse ehdottivat että josko muutettais tää käyminen puolipäiväiseksi, siis ma-pe 8-12, jolloin suurin osa pk:n toiminnasta tapahtuu. Tällöin lapsella pysyy tietty rytmi eikä päivät tule liian pitkiksi. Luulen et tällanen rytmitys sopii meille paremmin, mut tiedän perheitä joille se kaksi päivää viikossa on ihan yhtä hyvä. Parasta on kuunnella lasta. Meillä niin tehtiin ja nyt näyttää että kaikki on hyvin, tyttö viihtyy hyvin kun päiväkotipäivä on lyhyt ja sinne mennään säännöllisesti. Ja voihan sitä aina välillä ottaa siltikin vapaapäivän ja viettää aikaa kotona! Että osaan minäkin sentään joustaa(heh heh!),lapsen etuhan tässä tärkein on niin kuin alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti aiemmin.

Sen vielä lisään tähän kotiäiti keskusteluun että kun kyselin aiemmin miksi tuntuu että on huono äiti jos vie lapsen hoitoon vaikka itse on kotona, joku vastasi ettei ketään olla huonoksi äidiksi haukuttu. Mutta sille ei voi mitään että sellasen vaikutelman siitä vaan saa ihan rivien välistä vaikkei sitä kukaan suoraan sanoisikaan!

No mutta, ehkäpä tässä aletaan hiljalleen ymmärtää toisiamme kun tarpeeksi kauan väännetään ja lyödään päätä seinään :headwall:

Niin, piti vielä lisätä, että meidän taloyhtiössä ei asu yhtään samanikäistä kaveria meidän esikoiselle enkä tunne juurikaan alueen muita äitejä (ainakaan vielä), joten päiväkoti on toistaiseksi ainoa paikka missä niitä leikkikavereita on.

 

Ihan uteliaisuudesta kysyisin, että oletteko te, jotka alussa puolustitte voimakkaasti perheiden subjektiivista päivähoito-oikeutta taipuvaisia ajattelemaan nyt, että kokopäiväinen perhepäivähoitopaikka on ehkä pääsääntöisesti vähän liikaa silloin, kun toinen vanhemmista on kotona? :wave:

 

\

Ihan uteliaisuudesta kysyisin, että oletteko te, jotka alussa puolustitte voimakkaasti perheiden subjektiivista päivähoito-oikeutta taipuvaisia ajattelemaan nyt, että kokopäiväinen perhepäivähoitopaikka on ehkä pääsääntöisesti vähän liikaa silloin, kun toinen vanhemmista on kotona? :wave:

Miksi asia sinua niin hirveästi kiinostaa?

 

Minulta kysyttiin aikaisemmin, olenko taipuvainen yhtään lieventämään kantaani asiassa tai näkemään sitä toisin tämän keskustelun valossa. Vastasin esitettyyn kysymykseen. Ehkä tämän takia tulin kysyneeksi asiaa. Olisi vain ihan mukava kuulla. =)

 

Tiskatessa mieleen tullutta:

Augustiina, hauska huomata, että täällä ovat muidenkin tunteet tasaantuneet ja pulssi laskenut.