Letrozol & ovulaatio

Huomenta :love: mitäs tänne kuuluu? Itsellä tänä aamuna kp1. Eli toisessa letrokierrossa luteaalivaihe oli 15pvää. Nyt vaan pää ylös ja kohti uutta kiertoa sekä meidän häitä. Apua vajaa 3viikkoa enää :sick: jos sitä häälahjaksi saisi vaikka plussan :love: en kyllä usko, mutta ainahan sitä saa toivoa. Syyskuussa sitten nokka kohti julkisia :cry: Miten naivi sitä olikaan sillon vuosi sitten syyskuussa kun uskoi heti tai ainakin suht nopeasti tärppäävän. Uskoin, että alttarille kävellään kolmisteen salamatkustaja kyydissä. Mutta ei tule tapahtumaan :( jos olisin tiennyt miten pitkä matka tästä vielä tulee, niin olisin jättänyt ehkäisyn pois jo aikaa sitten..
Pahoittelut uuteen kiertoon joutumisesta. :( Mutta tsemppiä kuitenkin hääjärkkäilyjen viimeiseen rutistukseen! <3

Täällä edelleen odotellaan vuotoa. En ole dpo 10 jälkeen enää testaillut, mutta olen varma, että sieltä se täti kylään tulee. Ei mitään oireita, jotka viittaisivat raskauteen. Toivoisin, että luteaalivaihe kestäisi vielä pari päivää, niin voisi seuraavassa kierrossakin ottaa letrot avuksi. Jos tänään menkat alkavat, niin luvassa olisi luomukierto, sillä matkojen takia en pääsisi kontrolliultraan. :/

Mekin alettiin kovien taistelujen jälkeen yrittää vauvaa vasta vuosi naimisiinmenon jälkeen. Mies kun oli siinä uskossa, että raskaudun ensiyrittämällä. Itse jotenkin tiesin, ettei niin tule käymään. Meilläkin tulee vuosi yritystä täyteen nyt syyskuussa. Toki yksi km kun on takana, niin julkiselle päästään vasta ensi vuoden maaliskuussa. :( Toivottavasti ei tulisi toista km:eek:a vielä tähän ennen maaliskuuta.
 
Mulla oli vaan ekassa letrokierrossa kontrolliultra muissa ei kuulemma tarvitse joten oon mennyt ilman ultrausta. Näin siis sanoo gyne.
Voi toivottavasti sun menkat ei alakaan. Pidä meidät ajantasalla. Mä pidän sulle peukkuja.
 
  • Tykkää
Reactions: Emppuelkku
  • Tykkää
Reactions: Keltain3n

No sieltähän se täti tuli kylään oikein rytinällä. :( Tänään tietty alkoi juuri, kun lomareissu alkoi. :ROFLMAO: Munkin pitää yrittää, jos tän kierron jälkeen ei tarvitsisi enää mennä ultraan. Ymmärrän kyllä, että vielä ainakin tässä kierrossa käyn, kun viime kierto oli kaikin puolin niin erikoinen.

Muoks. Ja siis sain kuin sainkin sen kontrolliultran kuitenkin sovittua. Siksi siis tulee tästäkin letroilukierto. :D
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Iiduliinu

Kuinka pitkä sun luteaalivaiheesta nyt sitten tuli tässä kierrossa? Peukut tähän kiertoon.
Ja rentouttavaa lomaa(y)
 
Luteaalivaihe oli lopulta 14 päivää. Ei siis onneksi paljoa venynyt normaalista. :)

Jännää, miten kovaa sitä taas kuitenkin pettyi, kun menkat alkoivat vaikka osasinkin niitä odottaa ja vähän jopa toivoin. Toivottavasti kohtuun ei enää ilmestyisi mitään ylimääräistä nestettä ja gyne olisi oikeassa, että neste olisi ollut vielä keskenmenon jälkimaininkeja ja nyt raskauden onnistumisen todennäköisyys olisi taas parempi. Niiiiiiin toivon, että tämä yk 4 keskenmenon jälkeen olisi viimein se the kierto!
 
Nyt plussia meille kaikille kiiiitooos :love:(y)

Minä ihmettelen täällä, kun viimeksi ovisplus tuli kp 21 ja nyt on menossa kp 11 ja viivat alkaa tummua.

Voikohan olla, että letrot sais kierron tasaantumaan ja ovis tuleekin aijemmin? o_O:love:
Sehän on juurikin letrojen tarkoitus, että ovis tulee aikaisemmin. Tai siis oikeaan aikaan. Ilman letroja mulla tuli ovis kp17 ja letrojen kanssa on tullut kp14 sekä 12.
 
  • Tykkää
Reactions: Keltain3n
Täällä kp 5 menossa ja kolmas letro takana. Parin päivän sisään on tullut taas jo kaksi kunnon itkukohtausta. Oon kyllä muutenkin tosi herkkä, mutta nämä kovat yhtäkkiset itkukohtaukset kyllä hämmentää. Viime kierrossakin mulla siis näitä oli ja tosi pahoja juuri letrojen aikaan. Gynekin vähän epäili, että voisi olla letroista johtuvaa. Ootteko te muut huomanneet itkuisuuden lisääntymistä letrojen aikana?

Mietin muutenkin jo ajanvarausta jollekin ammattiauttajalle, sillä koville ottaa nega toisensa jälkeen km:n jälkeen. Olin tietty tosi toiveikas km:n jälkeen, sillä uusi raskaus alkaa usein nopeasti keskenmenon jälkeen. Keskenmenneen raskauden laskettu aika alkaa lähestymään enkä oikein tiedä miten selviän siitä, jos uutta raskautta ei ennen sitä ala. :cry:
 
Hei me mennään samassa täälläkin kp5. Itkuisuutta mulla ei ole ollut. Nämähän toisaalta blokkaavat oman estrogeenin tuotannon niiden päivien ajaksi jolloin sitä syödään. Eli aiheuttaa 5päivän mittaiset ”vaihdevuodet”. Kuuluuko vaihdevuosiin herkkyys?
Kiukkunen mä olen ja pää taas joka pvä helkutin kipeä :devil:

Voi sinua. Kyllä se plussa ihan varmasti pian tulee. Haluan uskoa, että tässä on joku syy miksi toiset joutuu odottamaan ja kokemaan kkm. Mutta vielä en tiedä mikä syy se on. Ehkä se selviää sitten kun saa pienen syliin :cry::love:
Ammattiauttajasta vois ollakin apua. Mene ihmeessä käymään jos siltä tuntuu. Kyllä kovaa tekoa saa olla, jotta pää jaksais tätä hommaa nega negan jälkeen.
 
Sä vaikutat kyllä ihanan positiiviselta ihmiseltä! Voi kun olisin samanlainen! :love: Sulle jos jollekin toivoisi onnistunutta raskautta ja pientä kääröä pikaisesti!

Taitavat mielialavaihtelut, ahdistuneisuus ja masentuneisuus kuulua kyllä vaihdevuosioireisiin, mutta niiden liittyminen estrogeenin tuotantoon taitaa olla epävarmaa. Voihan mulla toki muutoinkin pää hajoilla, en ihmettelisi sitä yhtään. :ROFLMAO::whistle:
 
Voi ei, kiitos kauniista sanoista. Ihana kuulla :love:
Mille kp:lle sait ultran? Mun täytyy varmaan ruveta ovista tikuttamaan heti kun vuoto loppuu. Viimeksi pamahti plussa jo kp11 ja jos ovis jatkaa aikaistumistaan, se tulee tosi aikaisin tällä kertaa. Näillä näkymin mun menkat alkaa hääpäivänä! Voi kun kiva! Turvotusta, ilmavaivoja ja ripulia hääaamuna. Nice. Puhumattakaan hääyötä :ROFLMAO::eek:

Koita siellä lomalla rentoutua ja nauttikaa toisistanne. Tämä on varmaan miehelle kans ihan yhtä raskasta. Ainakin meillä mies pettyy joka kk kun ne menkat sieltä tulevat. :cry:

Mutta hittovie, mä oon sitä mieltä, että tää saa olla meidän viimeinen kierto ja tästä pärähtää plussa meille molemmille. Sinä jos joku on kkm jälkeen plussansa ansainnut :love:
 
@Emppuelkku Minulla letrot toi tässä kierrossa vain kuumia aaltota. Edellisessä oli väsymys, päänsärky ja kuumat aallot.

HELP;

En tajua miten oon voinu olla näin hajamielinen. Mun piti ottaa letroja kp 4-8, 2 tablettia 2,5mg ja kp 12-14; 2,5 mg YKSI... Äsken otin sitten viimeiset.. huom monikko. Tajusin, et ei vit.. oon ottanu nyt nää kp 12-14; 2 tablettia yhden sijaan.. Naistenpoli kesälomalla... Mitähän tässä voi tehä? Eikai oo ensiapu juttuja kuitenkaa :confused: että mä oon....
 
Ultra on jo maanantaina eli kp 8. Toivon, että silloin jo osattaisiin sanomaan jotain rakkuloista. Meillä mies on vielä luottavaisin mielin ja osaa hyvin tsempata, kun itsellä alkaa epätoivo nostaa päätään. Onneksi näin. <3

Voi, olisi varmasti paras häälahja, jos tosiaan saisit plussan tässä kierrossa! :love::barefoot: Toivotaan parasta!
 
@Emppuelkku Minulla letrot toi tässä kierrossa vain kuumia aaltota. Edellisessä oli väsymys, päänsärky ja kuumat aallot.

HELP;

En tajua miten oon voinu olla näin hajamielinen. Mun piti ottaa letroja kp 4-8, 2 tablettia 2,5mg ja kp 12-14; 2,5 mg YKSI... Äsken otin sitten viimeiset.. huom monikko. Tajusin, et ei vit.. oon ottanu nyt nää kp 12-14; 2 tablettia yhden sijaan.. Naistenpoli kesälomalla... Mitähän tässä voi tehä? Eikai oo ensiapu juttuja kuitenkaa :confused: että mä oon....
Voisiko olla, että tuo vain aikaistaa ovulaatiota? Tuskin tuo niin paha on, jos on ottanut tupla-annoksen parina päivänä. (n)
 
Nii.. Harmittaa, jos jotain menin pilaamaan. Toivotaan, että ei käynyt kuinkaan :whistle:
Monikko riski tuskin kasvaa.. En ehtiny ku 3 päivää ottaa onneks.

Ihmettelin vähä näitä kuumia aaltoja, että mites ne nyt näin laittaa hikoilee o_O ja syy selvis sit tänää, ku tajusin..
 
Mitä tänne kuuluu? :p
Onko teillä ollut pääkipeä letroista? Mulla oli kun söin ja edelleen on ihan joka helkatin päivä. Burana+panadol auttaa muutamaksi tunniksi ja sitten taas tulee takas :mad: tässä kierrossa söin vaan kp2-6 vaikka ois pitänyt 2-7. Unohdin sen viimeisen päivän :( no toivottavasti ei paljoa hallaa tehnyt (y)
 
Täällä menny letroilu tällä kertaa aika kivuttomasti. Ei oo oikeestaan ollu pääkään kipee. Viime kierrossa mullakin jomotti päätä niin kovaa, että jourui kans särkylääkettä ottamaan. Kuumia aaltoja kyllä on ollu enemmän ku viimeks ja yöhikoilua. Onneks itkukohtauksia ei oo enää tullu. Ne on näköjään ekojen päivien juttu.

Kävin tänään jo ultrassa ja 10 mm rakkula löytyi. Ens ma pitäisi mennä uusintaultraan, jos ei ovista oo vielä tullu. Toivottavasti ovis tulis jo ennen maanantaita, niin säästyis rahat. :D En kyllä ymmärrä, miksi pitää uusintaultraan vielä mennä, kun yksi selvä johtofolli sieltä jo löytyi. (n) Mutta nyt ei näkynyt mitään ylimääräistä nestettä kohdussa! (y) Sitä jännitin tosi kovaa.
 
Kuulostaa tosi hyvältä toivotaan, että ovis tulee sitä ennen. Ehkä ne haluaa tarkistaa, että kasvaako follit tarpeeksi isoiksi..
kuumat aallot on täällä kans. Ainut hyvä asia letroista on tässä kierrossa ollut se, että oon nukkunut niiden aikaan pirun hyvin. Edes häästressi ei tuolloin häirinnyt :whistle:
 
@Iiduliinu Mulla tosiaan päänsärkyä oli. Ekassa kierrossa pahin. Sellasta viiltävää, mikä ei meinaa mennä ohi.. Ja kuumat aallot, hävettää iha ku hiki valuu aina iha yhtäkkii, ku jossain olen :unsure:

Kp 15 piti ottaa 1g panadol migreenin vuoksi ja meniköhän se sit pilaamaan oviksen.
Kp 11 tienoilla oli jo nättejä viivoja, mut ei plussaa kuitenkaa ja nyt taas kp 18 niiiiin hailakkaa että... viime kierrossa tosin plussa tuli vasta kp 21.
Toivotaaaan toivotaaan :love:

Siitä letro hommasta soitin ja ei kukaan osannut mitään sanoa, kun lapsettomuus puoli kesälomalla..

Viimeksi oli puhe metformiinista, että saisin ne.. auttaisikohan ne paremmin tässä projektissa?
 
@Iiduliinu Hyvä sivuvaikutus nuo hyvät unet! :LOL:

@Keltain3n Kauanko lapsettomuuspuoli on vielä lomalla? Heinäkuun vain? Inhottavaa, jos siellä ei ketään löydy, joka osaisi vastata! :(

Jäi muuten vielä eilisestä lääkärikäynnistä mieleen, että eilinen gyne oli sitä mieltä, että verenvuoto on tosiaan yleistä letrojen kanssa. Kun oma gyne sanoi taas, että ei todellakaan ole normaalia, jos letrojen kanssa tulee verenvuotoa. Jännä, että saman klinikan gynet sanoo ihan päinvastaista. (n) Pitää nyt vaan toivoa, että verta ei tosiaan tässä kierrossa tule ja kaikki menisi hyvin! :geek:

Onko teillä muilla ollut mitään tuntemuksia vielä alamahassa? Mulla tuntuu jo oikealla tuttua kokoaikaista jomotusta, joten kyllä siellä varmaan folli kovaa kasvaa. Tänään tuli jo ihan superpieni määrä venyvää limaa. Ei ollut kuitenkaan vielä kirkasta, millaiseksi se yleensä muuttuu ennen ovista. Ja viimeksi sitä tuli vielä tosi paljon. Gyne neuvoi aloittamaan ovistikuttelut vasta kp 13 eli lauantaina, mutta pitäisiköhän aloittaa jo aiemmin, ettei vaan mene ohi. (n)
 
Tällänen nopee vastaus kun pitää kohta olla kirkossa harjoittelemassa ja siellä papin haastattelussa.. saakeli :cautious:
Mutta välillä joo jomottaa. Mun gyne käski mun testailla kp10 eteenpäin. Ehkä sunki kannattaa, niin ei varmasti mene ohi eikä siitä mitään haittaa voi olla.
 
Yhteistyössä