Linkittäkää mulle KAUNIIN isokokoisen naisen kuva (en ole koskaan nähnyt)

  • Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti
fyina
Hmm, enpä minäkään osaa oikein pitää ketjun kuvissa esiintyneitä naisia oikeasti kauniina, koska mun kauneuden määritelmään kuuluu myös se, että vartalo on kunnossa.
Luulen, että se on ihan biologiasta johtuvaa, hoikkuus kertoo terveydestä ja kelpoisuudesta, ylipaino ei. Ja saattaahan ylipaino viestiä myös jonkinlaista itsekurin puutetta ja välinpitämättömyyttä omaa kroppaa kohtaan.

Mutta oikeassa elämässähän nämä asiat saavat harmaan sävyjä, mutta jos nyt puhutaan vain kuvien malleista ja tuntemattomista, tarkastellaan pelkkää kauneuden ulkoista määritelmää objektiivisesti, niin aika helposti pystyy määrittelemään kauneutta. Esim. parinvalinnassa pelkkä ulkonäkö tuskin riittää kenellekään.

Mutta kyllä pitää myöntää, että en ehkä ihan heti voisi kuvitella kiinnostuvani reilusti ylipainoisesta miehestä, se vaan viestii mulle jotain negatiivista seksuaalisessa mielessä, että en pystyisi eikä kiinnostaisi. Vaikea eritellä, että miksi näin.

Lievä ylipaino taas ei olisi mikään este ja sekin vaikuttaa, että kuinka paljon siellä läskin alla on lihasta ja miten ryhdikäs kroppa on. Jos on sata kiloa pelkkää sohvan nurkassa jalostettua läskiä, niin ei se voi näyttää hyvältä.
 
Mutta kyllä pitää myöntää, että en ehkä ihan heti voisi kuvitella kiinnostuvani reilusti ylipainoisesta miehestä, se vaan viestii mulle jotain negatiivista seksuaalisessa mielessä, että en pystyisi eikä kiinnostaisi. Vaikea eritellä, että miksi näin..
Ei muakaan viehätä ylipainoiset miehet. Naisissa kuitenkin se pehmeys on se mikä muhun vetoaa.
 
"minna"
Hmm, enpä minäkään osaa oikein pitää ketjun kuvissa esiintyneitä naisia oikeasti kauniina, koska mun kauneuden määritelmään kuuluu myös se, että vartalo on kunnossa.
Luulen, että se on ihan biologiasta johtuvaa, hoikkuus kertoo terveydestä ja kelpoisuudesta, ylipaino ei. Ja saattaahan ylipaino viestiä myös jonkinlaista itsekurin puutetta ja välinpitämättömyyttä omaa kroppaa kohtaan.

Mutta oikeassa elämässähän nämä asiat saavat harmaan sävyjä, mutta jos nyt puhutaan vain kuvien malleista ja tuntemattomista, tarkastellaan pelkkää kauneuden ulkoista määritelmää objektiivisesti, niin aika helposti pystyy määrittelemään kauneutta. Esim. parinvalinnassa pelkkä ulkonäkö tuskin riittää kenellekään.

Mutta kyllä pitää myöntää, että en ehkä ihan heti voisi kuvitella kiinnostuvani reilusti ylipainoisesta miehestä, se vaan viestii mulle jotain negatiivista seksuaalisessa mielessä, että en pystyisi eikä kiinnostaisi. Vaikea eritellä, että miksi näin.

Lievä ylipaino taas ei olisi mikään este ja sekin vaikuttaa, että kuinka paljon siellä läskin alla on lihasta ja miten ryhdikäs kroppa on. Jos on sata kiloa pelkkää sohvan nurkassa jalostettua läskiä, niin ei se voi näyttää hyvältä.
Mutta tämähän nimenomaan toimii myös toisinpäin. Joku toinen kokee ylipainoisenkin kauniina ja joku toinen ei. Lähtökohtaisesti kumpikaan ei ole väärässä, sillä jokainen kokee kauneuden eri tavalla ja ihmisiin vetoavat erilaiset piirteet ja asiat. (Ja omasta mielestäni taas sitten voi ajatella myös, että lihava on kaunis ja silti ajatella, että se lihava olisi vielä kauniimpi normaalipainoisena.)
 
  • Tykkää
Reactions: versatile
"minna"
Entäs tämä? Ainakin jossain tv-ohjelmassa lihava nainen väitti, että syö, koska ihmiset rakastavat hänen ulkonäköään ja hänen ruokailunsa katsomista.
Sun logiikalla siis kaikki lihavat ovat rumia, koska kaikki eivät ole viehättäviä.

Samalla logiikalla sitten kaikki ihmiset ovat rumia, koska on aina olemassa joku, jonka mielestä ihminen ei ole viehättävä.

Toisaalta, voisi kun joskus seuraa joiden ihmisten tuijottavan kun lihava ihminen syö, voisi oikeasti kuvitella että ne rakastavat sitä katselua. Miksi kukaan muuten niin antaumuksella tuijottelisi toisten ruokailua :D
 
"..."
Noilla Idunnorin linkittämillä on kaikilla kauniit kasvot, mutta kropan takia en heitä sillä tavalla hyvännäköisinä pidä. Minun mielestä kauniilla ihmisellä on sekä kasvot että kroppa priimaa. :)
no tässä ketjussa kyse olikin nimenomaan pärstältään kauniista isoista naisista. sinun mielipide olkoon erikseen jota ei tarvinnut ees ääneen laukoa MINUN MIELESTÄNI
 
Ihmisyyttä arvostava
Meidäthän leimataan ulkoisesta olemuksesta joka puolella. Tämä lähtee jo neuvolasta. Siellä lapset leimataan käyrien mukaan ja puhutaan lihavuudesta. Näilläkin puheilla on lapseen suuri vaikutus. Lapseen luodaan tietynlainen mielikuva siitä, että hänen pitäisi olla jotakin ihan muuta.

Sama opittu tapa jatkuu sitten nuoruudessa. Ei ole mikään uusi asia, että nuoret ihailevat aliravittuja malleja ja matkivat heitä. Netissä on paljon huollestuttavia sivuja siitä, että nuoria kannustetaan esim. bulimiaan.
Koulukiusaajien kohteeksikin joutuvat aika usein ylipainoiset tai taustaltaan erilaiset lapset ja nuoret. Monikaan lapsi ei osaa arvostaa toisiansa, mitä se sitten kertookaan meistä vanhemmista.

On jotenkin hvuvittavaa, että ihmisyydellä ei ole mitään arvoa tässä maailmassa. Jos poikkeat ulkoiselta olemukseltasi muista, sinussa on automaattisesti jotain vikaa.
Sinänsä sääli, koska meillä kaikilla on tasa-arvoiseen elämään oikeus. Ihmisyyttä pitäisi kunnioittaa.

Kauniita ihmisiä on ihan jokaisessa painoluokassa. Joku meistä vaan osaa nähdä kauneuden muullakin tavoin kuin ulkoisena olemuksena. Pelkkä kaunis kuori ei kerro sinusta mitään.
 
[QUOTE="...";24165393]no tässä ketjussa kyse olikin nimenomaan pärstältään kauniista isoista naisista. sinun mielipide olkoon erikseen jota ei tarvinnut ees ääneen laukoa MINUN MIELESTÄNI[/QUOTE]

Sitä ei oltu otsikossa erikseen määritelty, että minkä osan kauneudesta olikaan kyse, mutta mukvavaa että tiesit ja täsmensit. :)
 
"näin on"
Jep :) Ja joskus vaik ei oiskaan ihan kohdillaan, jos vaan kantaa itsensä hyvin :)
Totta. Tosin se kurvien kantaminen ýlpeänä on vähän sellainen hätäapuratkaisu, sillä varmasti lihava olisi kauniimpi normaalipainoisena tai vain hyvin lievästi lihavana. Läski ei vaan kaunista, mutta jos on kasvoistaan kaunis ja kävelee ryhdikkäänä, niin se ei ole ihan niin paha.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ihmisyyttä arvostava;24165407:
Kauniita ihmisiä on ihan jokaisessa painoluokassa. Joku meistä vaan osaa nähdä kauneuden muullakin tavoin kuin ulkoisena olemuksena. Pelkkä kaunis kuori ei kerro sinusta mitään.
Mun mielestäni tämä on ihan yhtä pinnallinen ajattelutapa. Se perustuu juuri siihen, että ylipainoinen ei voi olla ulkoisestikin kaunis, tai että kauneus itsessään veisi jotenkin pois sisäisiä arvoja.
 
---
Alkuperäinen kirjoittaja ölmö;24165494:
MUISTAKAAPA, että näiltä kaunottarilta on kuvissa photoshopattu selluliitit ja raskausarvet pois
Samalla lailla alipainoisilta malleiltakin shopataan pois kaikki ihopoimut ja maksaläiskät ja selluliitti. Eilen muuten näin livenä n. 50-kiloisen nuoren naisen, jolla oli reidet ihan hirveän sellun peitossa, mutta niinpä vain käveli reippaasti minishortseissa. Ei se sellu ilmesty vain niille jotka ylittää tietyn BMI-rajan.
 
Josie S
Alkuperäinen kirjoittaja metsänpeitto;24165437:
Mun mielestäni tämä on ihan yhtä pinnallinen ajattelutapa. Se perustuu juuri siihen, että ylipainoinen ei voi olla ulkoisestikin kaunis, tai että kauneus itsessään veisi jotenkin pois sisäisiä arvoja.
Ei ole mitenkään pinnallinen. Siinä annetaan uusi näkökulma asialle, että automaattisesti laiha olisi lihavaa kauniimpi tai muutenkaan parempi ihminen.

Sisäiset arvot ovat jokaisen omia henkilökohtaisia arvoja elämälleen.

Toisaalta, monihan täällä on haukkunut lihavia sen ulkoisen olemuksensa perusteella. Tästä nyt on kyse. Nämäkin ovat niitä henkilöiden omia sisäisiä arvoja joiden perusteella luomme yleisen mielikuvan kirjoittaneesta henkilöstä.
 

Yhteistyössä