Lokakuiset 2018 <3

@Ane773 sykkeiden kuunteluun.
Jos ei yhtään oo paikantanu missä kohti tämä ehkä-syke oli, niin lähtisin etenemään tosi hissuksiin, sentti sentintä. Ekana vaikka oikealta. Aloittaa häpyluun kohdilta kohti navan tasoa ja kuuntelee hetken joka kohdassa. Sitten siirtyy pikkusen keskemmälle ja alaspäin ja tätä kunnes on myös vasen käyty läpi.
Joillain auttaa liki täysi rakko, toisilla taas oltava ehdottomasti tyhjä. Kokeile molempia. Kannattaa kokeilla myös eri aikoja päivästä. Jos illalla vielä on selkeästi turvotusta vatsalla, voi olla ettei kuulu niin hyvin.
Asennoista mulla toimii matala puoli-istuva asento ja toisinaan oikea jalka hieman koukussa. Joillain on oltava täysin makuulla ja jalat suorina, toisilla kuin olisi gynetarkissa konsanaan, joillain hienan kyljellään jne. ja joskus pitää vähän painaa sillä laitteella vasten kohtua.
Kannattaa koklailla rauhassa kaikkea.:)

Ja kiitos, eiköhän se hyvin mene.:)
Näin kyllä unta että eksyttiin pahasti ja ei ehditty koko ultraan.:LOL: Mut otetaan taksi niin ei tarvii miettiä julkisilla pelleilyn kanssa.:ROFLMAO:
 
Kiitos kaikille, tulipa tervetullut olo! :)

@viipulainen oot kyllä sinnikkäästi jaksanut ilman varhaisultraa odotella, kyllä itseäkin jännitti tajuttomasti nt-ultra.. ja se helpotus ja onni kun tajusi, että kaikki on hyvin! <3 ehkä se pikajunan kuuleminen antaa viitteitä siitä että voi odottaa asioiden olevan mallillaan.

@Ane773 olen pääkaupunkiseudulta, luulen että päädyn Jorviin synnyttämään. Olenko huomaavinani jotain murretta sun tekstissä, et ehkä siis ole samoilta suunnilta? ;) juu, itse pyrin välttelemään tuota la:n mainitsemista ja kyselijöille olen sanonut että lokakuussa tai sen puolivälissä, parempi olisi varmaan sanoa suoraan marraskuuhun niin ei sitten loppuvaiheessa tule niin paljon kyselyitä että ”joko??!” :D vielä haluisin rauhotella siitä sydänäänten kuulumisesta, jos mitenkään kykenet niin anna pienelle ja masulle aikaa kasvaa, jos ne sitten sieltä tulisi helpommin esille. Varmaan helpommin sanottu kun tehty, itsellä ei doppleria ole niin ei sitä kuuntelemisen mahdollisuuttakaan löydy. Pienikin nauttii kun tietää että äiti luottaa <3 sitä tässä joudun itselleni toistamaan, olin liian huolestunut nt-ultraan saakka ja nyt haluan nauttia!

Ansel 13+0
 
@Ansel alussa oli kova hinku päästä varhaisultraan, mutta sitten mietin, että oonhan mie edelliset kolmekin pysyny järjissäni ilman. Ostin sitten ns.lohdutukseksi dopplerin.:giggle:
Sillä sai sen rauhan että elämää on.
Tää nt-ultra on aina niin raastava, oikeastaan vain siksi että siinä konkretisoituu raskaus, vauva ja samalla arvio vauvan hyvinvoinnista varsin laajalla kaavalla. Oon ennakkoon jännittäjä, rasittava luonteen piirre.:ROFLMAO: Mutta oon mä myös käynyt läpi mielessäni senkin, että mitä jos luvut hälyttää tai jos jotain poikkeavaa näkyisi. Helpottaa kun on kaikki ajateltu. En osaa siis mitenkään asennoitua vain hyviin uutisiin, mutta vaikka jännitän huonojen uutisten saamista, niin en kuitenkaan stressaa sikäli asiaa että mieli olisi maassa eikä ajatukset pyöri sen asian ympärillä. Kun en itse voi mitenkään asiaan vaikuttaa.:rolleyes: Katsotaan mitä vastassa on.

Mulla on muuten by the way iskenyt uudelleen joku tankkaus vaihe.:cautious:
Nälkä on samanlaista kuin alkuraskaudessa, eli siis aivan kammottavan voimakasta.
Tuntuu ettei mikään riittäisi. Eilenki söin kahteen otteeseen kunnon ruokaa, välipalat välissä tupla määrillä, lounas, aamiainen ja iltapalan jälkeen oli vielä syötävä pari leipää ennen nukkumaan menoa kun tuntui etten olisi syönyt koko päivänä.:eek:
Tää on kyllä tuttua keskimmäisen ja kuopuksen raskauksista (hekin oli lokiksia). Kevät tekee mulla luonnostaan sen että aineenvaihdunta kiihtyy ja nyt kun väsymys ja pahoinvointi on väistynyt, jaksan puuhata kuten normaalisti, eli paljon. :LOL:
 
Hyviä pointteja ja tunnistin myös omia ajatuksia. Osaahan sitä järkeillä, että esim. keskenmenot on tosi luonnollinen ja yleinen asia, mutta ei järkiajattelu varmasti lohdutusta tuo niin sattuessa.. mutta inhoan itsessäni murehtijan piirrettä ja pidän liiallista stressiä myrkkynä, niin nyt otan ilon irti, kävi miten kävi! Ja ihanaa että teillä on jo huomenna se ultra! <3

Kiva kuulla että jollakin virtaa riittää! :D allekirjotan tuon nälän ja joka päivä kuitenkin unohdan ennakoinnin, en onnistu syömään tarpeeksi tiheästi ettei tulisi huono olo. On myös sitä yönälkää. Mutta tää ummetus on kyllä todellakin rasittavaa!
 
  • Tykkää
Reactions: viipulainen
@viipulainen Kiitti vinkeistä! Kokkeilen vielä niitäki, ku NYT MÄÄ SEN LÖYSIN:love: Siis ihan yhtäkkiä siinä soli, tosi alhaalla ja heikosti kuulu ja sit ku vähän liikautin dopplerin ni voimistu ja sain nauhotettuaki :love: Luulen, et kaveri ehkä karkaili välillä, ku välillä vaikka tuntu ainaki et pidin paikoillaan Doppleria, ni hiipu ja piti taas ettiä uudelleen :D Mut testaan kyl noilla vinkeillä joko illalla tai huomenna vielä, et pääsis helluki kuunteleen livenä :love: En oo varma löysinkö sen istukan viuhviuh -äänenkö, mut EHKÄ:D Tällä kertaa en tiiä lähtikö auttaa toi, ku söin just ennen ku koklasin :sneaky: Pittää testata illasta tai huomen tosiaan syönnin jälkeen :D Haha, noi unet on kyllä väliin niin huippuja :ROFLMAO: Mie näin yks yö unta et onnsituin vetään meän vauvan (joka oli siis jotenki tosi pieni) vessanpytystä alas ku yritin pestä sitä :oops: Jälkeenpäin naurattaa koko uni, mut sillon herätessä ei naurattanu, ku olin vaan paniikissa, et minne mun pitää soittaa; neuvolaan, viemärihuoltoon vai sossun tädeille :ROFLMAO::ROFLMAO::ROFLMAO: Ja ihan legitisti mietin kunnes tajusin, et vauvaan on vasta mahassa + normaalisti en EHKÄ pesis vauvaa pytyn yläpuolella..? :ROFLMAO::ROFLMAO::ROFLMAO:
Mullaki ollu järetön nälkä! :eek: Ja oon vetäny ihan hulluna niitä pilttejä ja siis niitä taaperoille tarkotettuja lasipurkisa olevia ruokia (poronkäristysn+ muusi ja perunaa ja lohta)!!! Tosin suolaa Oon niihin lisäänny, mut herranen aika ku ne on muka niin hyviä:eek::eek::eek: Ja älyttömästi syön :confused:

@Ansel No höh :( Minoon alunperin Kemi-Tornio seutuvilta (yes yes, I know:LOL: ) ja nykyään Oulussa :D Noh, mutta saadaanhan myö tätäki kautta yhteyttä, ku H-hetki lähestyy, JÄNNÄÄ :love:
Ja joo, murretta tuloo vähän mistä vain, mie jotenki tosi herkästi olen itteeni murtheet :confused: Son samalla siistiä ja samalla tosi ärsyttävää :D
JA jeps, oon jotenki yllättyny, etten oo vaikuttanu sen kummemmin ressaavan asioista, ainoo vaan et tietyt asiat harmittanu hirveästi :confused: Toki myös huolta mahtunu jo tähän odotukseen, mut juurikin sitä oon yrittäny selittää ittelleni, et kroppa tietää mitä tekee, samoin vauva ja jos jottain ois tapahtuakseen, ni todennäköisesti en siihen voisi vaikuttaa... Ja mahaa kyllä on jo hirveesti! :confused: Mut jospa se pikkunenki nousis sieltä ylemmäksi kohta, ni sit sitä vasta oiski :D Yritän kans Sallaan päästä ku se, eli NAUTTIMAAN raskaudesta. Koko ajan kyllä kiitollinen olenki ollu, mut jos sitä juurikin tuon nt-ultra takia osais nyt heittää loputko jännäilyt pois ja oikeasti nauttia, ku hyväähän se teee sekä Itelle, että vauvalle:love:

Nyt oon heppu ku kuulinko ne äänet ja tiiän EHKÄ mistä niitä ettiä :D Piti olla lökölököpäivä, mut sainki jo klo 14 kutsun sinne vakuutusyhtiöön, ku niillä oli peruutusaika :confused: Noh, hilipasen sinne ja sit lököttelen loppupäivän :D Jos jaksais tännään valvoa myöhempään, ni ei ois niin poikki huomen yövuorossa :rolleyes:

Ane773 ja Pätkis 13+0
 
  • Tykkää
Reactions: viipulainen
No nyt on ravattu lääkärissä! Eilen kävin yksityisellä sisätautilääkärillä joka mittasi noita kilpirauhasarvoja laajemmin ja myös selitti hyvin mitä muutoksia jo normaalikin raskaus tuo kilpirauhashormoneihin :). Eli se arvo mikä näytti olevan mulla vinksallaan, laskee 12 ekan raskausviikon aikana tosi alas just niinkuin menisi kilpirauhasen liikatoiminnossakin. Voi että tämän kuuleminen rauhoitti mun mieltä! :love: Sain ekat uudet labratuloksetkin jo samana päivänä ja onneksi kaikki näyttää normaalilta. Maanantaina saan vielä sen viimeisen arvon (TSH reseptorin vasta-aineet), jonka perusteella näkee onko tää sairaus aktivoitunut vai ei. Jos on niin saan lähetteen sisätautien poliklinikalle. Oon kuitenkin nyt tosi luottavaisilla mielin, koska itse kilpirauhanen toimii niinkuin pitää :love:. Mies oli mukana ja totesi illalla, että tällä rahalla saatiin nyt sitten mielenrauhaa :whistle:(y).

Tänään oli nt-ultra :love:. Siellä pikkuinen papu nökötti toinen käsi suorassa ja näytti ihan miniversiolta nukkuvasta isoveljestään :) Olin syönyt aamupalan 2 h ennen ultraa, joten sairaanhoitaja sanoi, että silloin ne yleensä nukkuu tai on paikallaan, koska sokeritasot on matalat. Syömisen jälkeen sokerit kohoaa ja sitten riehutaan. Kun yritettiin töniä kaveria liikkeelle, pieni vaan nosti jalat hetkeksi suoraan ylös ja käänsi kylkeä. Näytti olevan lokoiset olot :love:. Ja kaikki ihanat varpaat ja sormet näkyivät selvästi ja mitat olivat normaalit (niskaturvotus 1.1 mm ja pituutta 65 mm). Toi pituus vastaa päivälleen varhaisultrassa arvioitua hedelmöitysaikaa, eli nyt on meneillään rv 12 +5. Kyseessä on siis ollut vähän lyhyempi kierto, mitä vähän itsekin aavistelin ja sen perusteella LA olisi 20.10. Viimeisten kuukautisten perusteella laskettu aika on kuitenkin vain kolme päivää myöhemmin, joten sitä ei siirretä (LA siirretään vain jos eroa yli 5 vrk). Ehkä tämän virallisen lasketun ajan voisi päivittää listaan:

LA 23.10/AnMaaria/kolmas/NKL

Nyt pitäis vaan päättää milloin tästä kerrotaan muille - ensin lapsille ja sitten muille varmaan vähän sitä mukaa kun niitä näkee (sukulaiset, kaverit ja työkaverit). Lapsille on vaan nii-in pitkä aika odottaa uutta sisarusta - yli puoli vuotta! Mutta jotenkin ajattelen, että lasten on kuitenkin tärkeintä saada tietää ensimmäisenä, koska niiden elämään tällä tulee olemaan isoin muutos. Ja jos ne kuulisi sen vahingossa jostain muualta, se olisi outoa. Ollaan jo luettu "Tomppa ja piimänakki" kirjaa meidän 2.5 -vuotiaalle (jossa siis Tompan äidillä on alussa iso maha ja sitten sieltä syntyy pikkusisko) ja hän jo alkoi silitellä mun mahaa yhtenä iltana :D.

Ai niin, mulla on kurkku kipeä, kuumetta ja ääni hävinnyt, mutta nää ei nyt paljon haittaa - oon niin iloinen ja onnellinen kaikista hyvistä uutisista :)

AnMaaria ja pikkuinen papu rv12 + 5
 
Ompas kivoja uutisia taas kaikilla! Tsemppiä @viipulainen ultraan, kyllä se hyvin menee! (y)

Ihanan leppoisa vesseli sulla majailee vatsassa @AnMaaria :love:

Täällä aamuoksenteluista on tullut nyt ihan joka-aamuinen perinne :confused:eikä ruoka edelleenkään oikein maistu. Mutta sain vihdoin kerrottua pomolle, huh! Teki kyllä tiukkaa mutta sain itseäni niskasta kiinni. :X3: Ja olihan se pelkästään iloinen, oli jo onneksi palkkaamassa uutta työntekijää avustamaan sitä yhdessä toisessa hommassa, niin totesi että se sama tyyppihän vois sitten jatkaa mun tuurausta sitten kun jään äippälomalle. Täydellistä! Kivi putosi harteilta.

Sympatiaa sinne @Eetuha, mulla on ollu vähän samansuuntaisia ongelmia tässä, vielä ei vaivaa pahasti mutta tilanne ei varmaan ainakaan parane raskauden edetessä... :poop:

Ja toinen inhottava vaiva ilmaantui eilen: toiseen takareiteen (melkein polvitaipeeseen) ilmestyi tosi iso verenpurkauma. Polvitaivetta kutitteli eilen ja sitä raavinkin, ja vasta kotona huomasin että siinä on megaiso mustelma. Tänä aamuna myös siihen viereen ihan taipeeseen oli tullut kaksi lisää. Ei se tunnu kohoavan iholta että en tiedä onko suonikohju vai vaan mustelma, vai onko ne peräti sama asia? Ei se nyt kutita mutta on aavistuksen on kipeä. Vähän hirvittää jos suonet tolla lailla rikkoutuu o_O Onko kellään jotain vinkkejä? Ens viikolla vasta lääkäri jolta ajattelin viimeistään kysellä.
 
Ihanaa @AnMaaria ! Hyvä et kilpparijutut vaikuttaa olevan fine ja ne otetaan tarkkailuun jos ei oo(y) Ihanaa myös toi nt-ultra! :love: Voi että ne pienet sormet ja varpaat, en kestä:love: Hihi, kerrohan sitten mitä reaktioita tuli, ku saatte kerrottua -eritoten lasten reaktiot kiinostaa, itellä nyt vatsa eka tulossa, mut sisaruksia kyllä hälle haluan, ni kiinnostaa noi lasten reaktiot :D

@Eetuha O-ou :confused: Saapas nähä tulleeko Itelle ja koska :confused: Toivottavasti ei pahenis sulla (eikä muillakaan) :( Onkhan niihin jottain ehkäsykeinoja olemassa? :confused:

@amaia Son jännä miksi se niin jännittää pomolle kertoa ja jännää sekin, ku oikeesti tarttis ilmottaa vasta 2kk ennen äippälomaa :confused: Toki tuntuu, et mitä aiemmin, ni sitä enemmän aikaa ois pomolla justiin ettii sijainen... Toki taas näin ei-vakkarina aina kuumottaa, jos työt loppuu, vaikka eihän se raskaus sais sitä sopimuksen uusimista tms. estää, mutta silti :oops:
Eiks verenpurkaumiin oo jottain voiteitaki olemassa? Mulla yhellä kaverilla tuli randomisti jalkoihin paljon sellasia mustelmia, ni siltä otettiin jottain ihmekokeita, joita tutkittiin Helsingissä :confused: Ei niis sit ollu mitään, mutta jännä, en kyllä yhtään muista mitä ne sit epäili... Mut sillä oli tosi paljon! Mustelmiinhan auttaa kylmähoidot ja yleensä paranee ittestään viikossa. Jos käyttää ibuprofeiinia tai asetyylisalisyylihappoa, ni nekihän lisää vähän mustelmariskiä :) Jos sulle ei ihan hulluna tuu mustelmia ja jonku 3-4cm tai alle on se iso mustelma, ni ei tarvi huolestuu, jos tulis paljon mustelmia ja tai se iso ois yli sen 3-4 cm ni kanttii varmistaa osaavammalta taholta, ku voi sit liittyä veren hyytymistekijöihin... Siis jos niitä ilmaantuu ilman syytä, niitä verenpurkaumia/mustelmia :) Ja ei, en usko, et tarvii huolestua, mut kysäse varmuudeks ens viikolla siltä lääkäriltä (y)

( . ) Vakuutusasiat MELKEIN hoidossa! Yks todistus vielä äippäpolilla (saas nähä, tarkkaan ne kyselee mun tiedot, voi vauvaparkaa jos sekään ei oo vakuutuksen arvonen vain, koska mä en oo :cry:) , ni katsotaan saahaanko vakuutus nyt vai sit ku syntyy, jännää :eek: Väsyttää, vaikka aika vasta heräsin, ku nukahin tossa ~18 aikoihin, tarkotus ois valvoo nyt sit pitempään yöhön, jotta jaksaa huomenna nukkua päivästä (iha ku se ois muka ongelma :D), että jaksaa sit yön/-t valvoa :cool:
Jännittää löydänkö sit ennen nukkumaanmenoa/ ennen ku hellu laittaa nukkumaan niitä ykkeitä dopplerilla :love::confused::p Oli kuulemma hurja kuulla (lähetin ääniviestillä mun sykkeen, sen EHKÄ istukan (vai mistä se viuhviuh/wooshwoosh ääni nyt tuleekaan) ja sit Pätkiksen sykkeen:love: ) ne erot ja sit ku sai sen pikkusenki sykkeen kuiten aika hyvin kuulumaan, ni hihihii <3 Nyt vaan joutunu putkeen hammasta, etten kertois anopille ja äitille sykkeestä, tai lähettää sitä niille, ku tarkotus ois just kuunelluttaa sit livenä, ku tiiän et se merkkais tosi paljon :love: Tosin varmaan tasapuolisuuden nimissä sit ku äitille kuunnellutan, ni lähetän anopilleki viestillä, se kuitenki pääsee useemmin käymään ja meki käydään siellä useemmin, niin jotenki näin...
Onko muilla millaiset suhteet äiteihin ja anoppeihin ja onko tällasta "Mäki haluun ku toinen saa"/ "tasapuolisuus"ongelmia""?:) Mulla hyvät välit molempiin, oma äiti ehkä vähän marttyyri ajoittain ja nyt sitä varsinki harmittaa, ku se asuu niin kaukana, eikä pääse osallistuin juttuihin. Anoppi taas ei niinkään marttyyri, mut suuttuis kyllä, jos pimitettäis tietoa tai ei heti kerrottas esim. Ku vauva syntynyt... Sama tosin mahtaa olla äidilläni :DSinänsä kiva, ku molemmat mukana odotuksessa ja oottaa innolla, mut sit just jännää se, et saako ite kunnolla sit vauvan ja hellun kaa aikaa, jos molemmat hyörii sit täällä heti alusta asti :confused: Toisaalta pieni osa musta aattelee, et ne osaa antaa tilaaki, mutta... Mitenhän sit saan nätisti Ilmastua, et nyt riittää, meki halutaan ja tarvitaan vauvan kans ja perheenä aikaa... Omalle äitille helppo sanoa, ja uskallan mää varmaan anopilleki, sen verran ihana ja lunki tyyppi, mut mietityttää kans toi miekkonen, et sille tuskin ongelma mun äitille sanua, mut omalleen...:D Noh, onpahan sinne vielä aikaa, mut kuiten, hyvä kai näitäki jo miettiä...
En tiiä oliko jo puhetta, tai en muista, et mitenhän sairaalassa vierailut? Saiko siellä isovanhemmat käydä? Varmaan joo riippuu sairaalasta ja kysymällähän se selviää, mut mietin vaan... Ku villi veikkaus et mummot syöksymässä heti kyllä visiitille jos vaan mahollista :rolleyes: Sais EHKÄ kotona omaa aikaa, jos pääsisivät sairaalassa jo kattomaan pikkusta :rolleyes:

Toivotaan... Tää on kivuliasra... Ehkäisy... Baseen pitää luistaa, ei saa istua pöntöllä kuin tarvittavat ajan... Ei saisi ummettaa... Kuitupitoinen ruoka
 
  • Tykkää
Reactions: Ane773
Toivotaan... Tää on kivuliasra... Ehkäisy... Baseen pitää luistaa, ei saa istua pöntöllä kuin tarvittavat ajan... Ei saisi ummettaa... Kuitupitoinen ruoka
No luulis sit et itellä aika pieni riski, vaikka nyt välillä alkanukki oleen sillai tosi kovaa toi :poop: Mut lähtökohtasestihan oon ite ns. Läpipaskoja, et :poop: Kyllä luistaa vähän liianki hyvin :ROFLMAO: Et ma ku mittään siemennäkkäriäkään voi syyä ku tulee melkein ripaskaa... Mut tokihan taas ku ei oo tottunu et ummelle ois tai kovaa :poop:, ni voihan olla et sit tuleeki helpommin pukamat:confused: Uh oh, toivottavsti ei :D Luumua ja pegorionia ja sitä visibliniähän noi ikäihmiset syö, ni niille ainaki löysyttää hyvin ulosteen... Ja ite vannon sen siemennäkkärin nimeen, mut en sit tiiä ku niissä siemenissä taas raskauden osalta rajotuksia sitten. Mun äitillä paljon ollu ummelle maha, ni ykskaks sillä siemennäkkärillä hyvin lähteny toimiin! (y)
 
noista verenpurkaumista sen verran, että raskauden aikana veri myös ns.ohenee lisääntyneiden nesteiden vuoksi vaikka osaltaan veren määrä myös lisääntyy. Mulla ainakin raskaana tulee herkemmin mustelmiakin sellasesta tökkäsystä mistä normaalisti ei tulis ku hetken punanen läntti.:D
 
  • Tykkää
Reactions: amaia ja Ane773
No luulis sit et itellä aika pieni riski, vaikka nyt välillä alkanukki oleen sillai tosi kovaa toi :poop: Mut lähtökohtasestihan oon ite ns. Läpipaskoja, et :poop: Kyllä luistaa vähän liianki hyvin :ROFLMAO: Et ma ku mittään siemennäkkäriäkään voi syyä ku tulee melkein ripaskaa... Mut tokihan taas ku ei oo tottunu et ummelle ois tai kovaa :poop:, ni voihan olla et sit tuleeki helpommin pukamat:confused: Uh oh, toivottavsti ei :D Luumua ja pegorionia ja sitä visibliniähän noi ikäihmiset syö, ni niille ainaki löysyttää hyvin ulosteen... Ja ite vannon sen siemennäkkärin nimeen, mut en sit tiiä ku niissä siemenissä taas raskauden osalta rajotuksia sitten. Mun äitillä paljon ollu ummelle maha, ni ykskaks sillä siemennäkkärillä hyvin lähteny toimiin! (y)
Kiitos kolme vatsatautia ja ummetus niiden jälkeen... Mulla ei oo tosiaan ikinä ollut

Nyt on alkanut supistella rv 12+0 menossa
 
No ni... Unohdin ettei siemeniä saa syödä ja vedin niitä vähän... Sitten kun lopetin huomasin pussin olevan vanha.... Teinkö nyt hallaa vauvalle.... Soimaan itseäsi oikein kunnolla... Yritin oksentaa siemenet pois mutta tuskimpa vain sain kaikki pois kehostani :'( :'( mä oon niin tyhmä
 
Höpsis muru. Pienistä määristä tai satunnaisista syömisistä ei ole todettu olevan haittaa. Esimerkiksi leivässä olevat siemenet ei haittaa mitään. Lähinnä se ettei söisi isoja määriä tai pienempiä määriä useasti viikon aikana on se juttu.:) Ole huoleti siis.
 
  • Tykkää
Reactions: Eetuha

Stressaannuin ihan huolella.. mieheni totesi ettei siemen tiedä olevansa 2kk vanha
 
Ja nyt ultrakuulumisia.:)
Kaikki oli pienellä hyvin. Kaikki raajat ja vauva itsekkin liikkuivat erittäin esimerkillisesti, rakko löytyi jossa pissaa eli myös munuaiset voitiin olettaa toimiviksi. Sydän tykytti nätisti ja aivot kehittyneet viikkoja vastaavasti sekä nenäluu näkyi selkeästi.
Kooltaan vastasi viikkoja 12+2 kun tänään neuvolan mukaan olisi 11+5. Laskettu aika siirrettiin päivällä taakse päin eli 27.10. Ei merkittävää muutosta siis, mutta sanoi että synnäreille tää on tärkee.:LOL:
Niskaturvotus oli vain 0,8 ja kätilö sanoi että sen pohjalta mitä itsellään on kokemusta, ei ainakaan heti usko poikkeamia olevan seuloissakaan, toki kyseessä vain hänen mielipide ja pitää odottaa virallisia tuloksia.
Istukka oli ihan pienesti etuseinämän kupeessa, mutta koska ei niin selkeästi ollut päällä, oletti että siirtynee vielä sivumpaan tai jopa taakse asti. Mutta ei ollut ainakaan kohdunsuun päällä.(y)
Itu oli tosi vilkas...ja itsepäinen. Totesin että jos tästä pitäis päätellä, niin väittäisin tytöksi.:LOL: Alkoi nukkumaan tasan siinä kohti kun viimein olisi kätilö mittaillut niskapoimua, ja ei meinannut millään kääntyä vaikka mä hypin ja kätilö tuuppi.:ROFLMAO: Lopulta sitten kun kätilö päätti tutkia muita juttuja, päätti alkaa esitellä niskaansa. :giggle:

Mutta tosi kivasti meni.:love:

Mulle vois siis päivittää lasketun
Viipulainen/ laskettu aika siirtyy 28.10 --> 27.10

Ja niin tosiaan. Oikealla lymysi kuten dopplerilla olenkin itse todennut.:)

Mä nyt jatkat viikkojen laskua tolla uudella lasketulla, vaikka vastasi sitäkin isompaa.:D

Viipulainen & Itu 11+6:love:
 
  • Tykkää
Reactions: Kems
Stressaannuin ihan huolella.. mieheni totesi ettei siemen tiedä olevansa 2kk vanha
Joo ei ja siis jos siinä paketissa lukee parasta ennen eikä viimeinen käyttöpäivä, niin eivät ole vanhoja. Parasta ennen merkintä tarkoittaa että sen jälkeen tuotte saattaa muuttua hieman maultaan esimerkiksi tai voi tulla rakenteeseen/koostumukseen muutoksia.:)
 
  • Tykkää
Reactions: Eetuha
Onnea @viipulainen hienoista uutisista! Kaikkihan oli masussa siis oikein mallillaan. :love: Mäkin vielä pohdin tota laskettua että muuttuukohan se kun oli mittojen mukaan sen viisi päivää vanhempi. Ei sillä muuten väliä mutta se äippäloman aloitus. Täällä se alkaa tasan 42 pv ennen laskettua, joten voisin ihan mielellään vaikka aloittaa sen 5 päivää aikaisemmin :sneaky: Kysäisen sitäkin ensi viikolla hoitavalta lääkäriltä. Se on se joka sen äippälomankin lopulta kirjoittaa, täällä se on ns. "sairaslomaa".

Ja niin noista mustelmista! Pohdin itekin sitä että ehkä aiheutin sen itse itselleni sillä raapimisellani :rolleyes: Ehkä pidän näppini vastedes kurissa. :LOL:

(.) Mulla töissä uutiset kirii kulovalkean tavoin, vähän väliä joku tulee mun huoneeseen hassu virne päällä onnittelemaan :D Siis kohta tietää AIVAN KAIKKI. Ja mä kerroin siis vain yhdelle ihmiselle. :ROFLMAO: Mua myös semisti ärsyttää ja samalla huvittaa etenkin miespuoliset kollegat jotka tulee heti tuijottelemaan vatsaa. "eihän se näy vielä ollenkaan!" No ei näy juu vielä tässä vaiheessa, hölmö. Miehet!

Ja @Eetuha älä huolehdi yhdestä siemenannoksesta! Eihän tollasella satunnaisella napsimisella nyt mitään hallaa saa aikaan. Mä syön kans ihan huolettomasti siemenleipää silloin tällöin.

amaia ja toukka 12+2

p.s. tänä aamuna EN oksentanu! Jess!
 
  • Tykkää
Reactions: ahmis
@Eetuha samaistunn tohon ittensä ruoskimikeen, ku tekee jonku "virheen" :( MUTTA kuten Viipulainen viisaasti mainitti, ettei satunnaisuuteen kuole ja tosiaankin parasta ennen päiväys ei tosiaankaan meinaa et pilalla ois ja jos siinä jottain pilaantunutta ois, ni kyllä sen maistais ja näin. Itsstä ainaki tuntuu, et kroppa oikeen todenteolla alkaa yökkäyttään mua, jos on tuote vähänkö "pilalla" :) Elä huoli!

@viipulainen Hihihii ihanaa kun niin hyvin kaikki ultrassa ja ihana ku rakossakin virtsaa(lause jota en ihan heti ois uskonu suustani päästävän, vaikka hoitsu oonki:D) ja huippu juttu kaikkinensa! :love: Jännä, miksihän toi siirto oli tärkee synnärille? :eek: Huippua, et siirty taaemmaksi, mut jännä! Hih, nyt iski toden teolla hinku alkaa arvuutteleen kelle tulee mitäki sukupuolta :D Mulla kaverit uhkas, jos pidetään babyshowerit, et tehhään kaikki maholliset sukupuolitestit (siis you know, uskomukset ja näin, mahan muoto yms) ja ois kyl kiva testailla :D

@amaia Apua, mulla ei hajuakaan miten täällä äippäloma, oon kyl sijainen ja most likely saattaa jopa olla, et elokuun puolessa välissä loppuu sijaisuus, ni eiks sitten syyskuussa ainaki voi jo jäävä lomalle? Siis joskus puolessa välissä..? Itellä ois tarkotus olla mahd. pitkään töissä, toki oman ja eritoten vauvan vointi huomioiden... Mut jos siis on lokakuussa laskettu, ni onks se äitiysloma (onks se ees oikee termi? )sit sen 4-8 viikkoa vai häh? :confused: Onneksi ne kuulemma neuvolassa neuvoo, mutta ääääh :ROFLMAO: Ku lähinnä mietin kans, et mihin saakkan(jos vointi sallii) uskallan lupautua sijaiseksi sit syksymmällä :confused: Ja toi tiedon leviäminen on sekä Niiiiin ärsyttävää, et samalla toki kätevääki... Mulla kyllä mahan huomaa heti, mutta miespuoliset tutut ei kyllä oikeen tiiä vissiin miten pitäis olla :ROFLMAO: Oon mie hetken vähän nauttinu ku non vissiin vähän sillai kiusaantuneita, mut lopulta kyl vaan sanonu kaikill, et ihan normaalisti voitta olla, en mää kuolemassa oo enkä mie loukkaannu, jos eivät merkkejä huomaa :ROFLMAO: Suurin asia mikä yhtä tais hävettää, oli se, ku se tarjos mulle alkoholia, kieltäydyin ja en mie siis aatellu siitä mitään, mut hän oli jotenki tosi välillään ja mutisi jottain :"niin joo, vauva, sille tulee... Jottain jos juot" :ROFLMAO::ROFLMAO::ROFLMAO: Naurahin vaan ja sannoin et joo, mut ei se mittään, juokaa muut menemään :ROFLMAO: Eli huokaus, MIEHET :ROFLMAO:
Jospa se siitä helpottaa toi oksentelu!!! :LOL:

Ane773 ja Pätkis 13+1
 
@viipulainen Hieno juttu, onnea!

@Ane773 Sukupuolesta: Jos pitäisi arvata sanoisin, että voisi olla poika. Mulla on siis takana jo yksi poika- ja tyttöraskaus. Poikaa odottaessa oksensin (tosin vain yhden kerran) ja oli melkoisen huonovointiset 12 ekaa viikkoa :sick:, tyttöä odottaessa en oksentanut kertaakaan ja olin muutenkin alkuraskaudessa "oireettomampi". Esim ihmisten hajusteet ei olleet yhtään saman mittaluokan ongelma kuin poikaa odottaessa ja nyt. Ja tässä raskaudessa on taas laatta lentänyt (tosin monin verroin siihen poikaraskauteen verrattuna) ja olo on ollut todella väsynyt ja huonovointinen. Kun kysyin lääkäriltä, voisiko tää huono olo liittyä siihen mun kilpirauhassairauteen, hän mainitsi, että lapsen sukupuoli(hormonit) on yksi tekijä, joka voi vaikuttaa (samoin se, kuinka paljon saa itse levättyä yms). Mutta saas nähdä ;). Jännää ja ihanaa on tätä miettiä :love:. Mitään toivetta mulla ei ole, tuntuu, että se lapsen oma persoona on kuitenkin isompi tekijä kuin sukupuoli. Meidän poika on sellainen tosi herkkä ja tunteellinen lapsi ja tyttö taas on semmoinen tarmonpesä ja rämäpää, ettei mitään rajaa. Ja minkäköhän perusteella se tempperamenttikin sitten määräytyy...Varmaan se vaikuttaa, monesko lapsi on eli millaiseen perheeseen syntyy. Mutta minusta nämä meidän lapset oli jo masuvauvoina selvästi erilaiset tempperamenteiltaan - poika oli masussa melko rauhallinen ja tyttö taas mellasti ja möyri paljon enemmän :love:. Odotellaan mitä tuleman pitää :)

AnMaaria ja papu rv13 (poks!)
 
  • Tykkää
Reactions: ahmis
Mä en tiiä miks se oli niin tärkeä, muistan kuopuksestakin saman. Vastasi kanssa vähän isompaa mutta just jonkun 4pv vain, mutta vaihtoi lasketun vuorokaudella taakse. En tiedä liittyisikö jotenkin siihen jos menisikin yliajalle ja pitäisi alkaa suunnittelemaan käynnistystä. Silloin näkyisi neuvolakortissa viikkovastaavuus todellisuudessa ja tarkempi laskettu vaikka ei isoa muutosta olekkaan, niin käynnistyksen kannalta voi olla merkitystä. tai jos lähtisi syntymään aiemmin kuin normaalisti pitäisi niin kortisonit yms.voisi tarkistaa sen mukaan eikä ehkä antaa rutiinisti. Varmaan näihin voisi kuvitella liittyvän ainakin jollain tapaa.:)

Mulla äippäloma alkais kai joskus syyskuussa. En oo tän tarkemmin kattonu.:D

Tässä muuten eiliseltä kun kerroin lapsille. Tytöllä on siis musta huumorintaju, vähän kuten mullakin.:LOL:
Hanna on mun sisko, joka oli nuorimman vahtina kun mentiin salakavalasti ultraan. Sisko luuli että meen gynelle.
Tää on kopsattu suoraan perheryhmästä.:ROFLMAO:

"Iinan reaktiot on aina niin loistavia vauva uutisista.
Minä: -onnea teistä tulee vielä kerran yhdelle isosisaruksia!

Leo: Oikeesti!:love:❤ Onks sulla taas vauva mahassa?
M: Joo on (näytän kuvaa)
I: Sä huijaat, toi on Lenni
M: Ei kyllä tää on uus:X3::LOL:
I: Oikeesti, kai se on sentään tyttö?o_O
M: no sitä ei ihan vielä tiedä
Hanna: No miltä tuntuu?
I: No vähän surullista:rolleyes:
H: No kuin nyt surullista?:eek:
I: No kun äiti joutuu olee taas pullee jonkun vuoden.:sneaky::p:D

M::ROFLMAO::ROFLMAO::ROFLMAO:

Eli reaktiot meni aikalailla just niinku uumoilinkin. Esikoinen vauvafanina ihan fiiliksissä, tyttö taas ihan iloinen mutta heittää nasevaa läppää.:LOL:

Oli kyllä hyvin levollinen yö pitkästä aikaa kun viimein näki Itun seikkailut.:D

Tänään on myös 30% raskaudesta hoidettu.(y)

Viipulainen & Itu 12+0 *POKS*
 
  • Tykkää
Reactions: saraneito ja Kems
Kiva taas lueskella kauheasti muidenkin höpötyksiä ja kuulumisia.
Ultran jälkeen on ollut paljon levollisempi mieli ja oon alkanut höpisemään mahalle ja muutenkin luottamaan enemmän siihen että meillä menee kaikki hyvin :love:
Tän viikon ihmetyksen aiheet on pyörinyt mun omien vaatteiden ympärillä. Farkut kiristää ja ahistaa ja mä en kodin ulkopuolella ole sellainen leggari ihminen, vaan haluaisin farkkuja ja muita housuja, joissa taskut. Ainut vaan että koko pitäis olla 48-> ja ahistaa maksaa ittensä kipeäksi housuista. Hyviä vinkkejä otetaan siis vastaan, jos jollain on.
Mä mieluusti ottaisin jo sellaisen vauvamahan näköisen, enkä tätä Hups kun oot tainnu lihota taas:D

Huomenna taas tasalukemissa, joten tänään vielä Kems+ pikkunen 13+6
 
Farkkuihin ym.napillisiin housuihin myydään sellasia "jatkopaloja". Kiinnitetään nappiosaan niin että housujen oma nappi jää auki, lisäks löytyy sellasia masutuubeja joilla voi peittää sen vyötärö-osan jos ei tykkää käyttää pitempiä paitoja.
Noilla saa vähän lisä-aikaa. Mä silti suosittelen ostamaan parit hyvät odotusfarkut ja/tai kevyemmät kivan näköiset kangashousut (kesä kun tulossa) jos mekot ei oo se oma juttu. Jos on hyvälaatuiset, niistä saa vähän omiaan takaisin kun myy eteenpäin. Ja synnytyksen jälkeen mammahousut on aika must. Minäkin vaikka oon aina säästyny alakerran vaurioilta, niin kyllä se jonkun aikaa hellänä ja turvoksissa on.:giggle: Plus maharöllyn saa "paketoitua" mamma housuihin jos niissä on se mahan päälle tuleva kangasosa.(y)

Mulla ois myös edessä mammavaatteiden osto. Koitan löytää pitkiä tunikoita ja fiksun näköisiä arkimekkoja joiden kanssa voi käyttää legginsejäkin. Lisäks parit farkut. :)

Ja sama täällä, jäi tosi luottavainen fiilis eilisestä ultrasta kun kätilö oli tosi varmana siitä että kaikki ok kun ei hakemallakaan mitään rakenteista löytänyt mitkä viittaisi mahdollisiin ongelmiin.

Ja mä tosiaan laitoin kuvat yhteen nub ryhmään facebookissa. Nub on siis se alkeellinen sukupuolielin joka asiaan perehtyneille aika tarkasti kertoo jo tässä kohti kumpi tulossa. Meille povailtiin vähän tyttöä ja samaten mm.kallon muodostakin vois siihen suuntaan päätellä joskaan tää ei oo lainkaan niin varma keino.

Eli tähän mennessä tytön puolesta liputtaa kiinalainen kalenteri, nub asiantuntijat, kallo ja oma fiilis.:LOL: Kahtotaan siis kesäkuussa mitä näkyy.:D
 
Pakko tulla tänne vieraisiin käymään :D oon siis syyskuisissa mutta siellä ei oikein juttu luista niin oon sit lueskella tätä teijjän ryhmää :) Vähän mua ärsyttää kun en oo facessa Oisin kans halunnu tollasta nub asiantuntijoiden arvion ultrakuvasta! Kuinka siistiä :D Tässä kun kaks viikkoo rakenneultraan ja sitä sukupuolta tulee mietittyä aika paljon :barefoot:
 
Yhteistyössä