Lokakuun Lapsoset Kesä- Heinäkuussa 2017 ♡

Mammatapaaminen Tampereella

  • Kesäkuu

    Ääniä: 1 25,0%
  • Heinäkuu

    Ääniä: 2 50,0%
  • Elokuu

    Ääniä: 1 25,0%

  • Äänestäjiä yhteensä
    4
  • Kysely suljettu .
Pitäisi varmaan pikkuhiljaa mennä ostelemaaan uutta alusvaatetta, vähän kirraa jo vanhat. En oo vielä ostanut yksiäkään uusia. Pitäisi noita äitiys- ja imetyspaitojakin varmaan ostaa. Tähän saakka olen pärjännyt omilla pitkillä trikoopaidoilla (ja mekoilla), mutta kovasti ovat lyhkäiseksi käyneet :)
Olin eilen mattopyykillä, ja siellä käyttämäni minikokoinen mekko olikin meeeelkoisen mini :LOL: Mies sai kyllä pestä raskaimmin jynssättävät matot. Itse pesin pieniä ja helppoja :whistle:

Olen itsekin ensikertalainen, mutta olen myös huomannut että vauva liikkuu ja elämöi sykleissä. Oletan olevan normaalia. Taisin joskus lukea jostain, että tämän viikkoisilla on hyvinkin säännöllinen oma unirytmi. Eli ne parin tunnin hiljaisuudet oletan olevan uni- ja lepoaikaa. Aika hyvin tuntee jo rytmin, että tietää mihin aikaan liikkeitä on yleensäkkin mahdollista tuntea :)

Minä olen tänään haihatellut lomalaisena ympäri kaupunkia ja laitoin juuri 5 kg mansikoita pakkaseen. Nyt jos alkaisi imuria ja moppia taluttelemaan. Touhuamiseni eivät ole ainakaan toistaiseksi aiheuttanut suppareita, olen niistä vielä melko tietämätön. Ehkä harkkasuppareita on joskus ollut, kun tunnen vatsan kiristyvän jostain kohtaa? Mutta en tiedä onko ne sitä.

Hauskaa alkanutta viikkoa kaikille! :)

Tyttti ja Papunen 27+6, varmaankin :LOL:
 
@Tyttti mulla harkkasupparit tuntuu ahdistavina, maha kovettuu "kasaan" ja puristaa, muutamana iltana tullu menkkakipujen kanssa...muuten pitkin päivää ilman kipua.

En oo viel hommannu mitään vauvakamaa...vähä ahdistaa ja pelottaa tuleva,onko vauva terve,miten ite selviin synnytyksestä,miten jaksan sitte kolmen lapsen kanssa,...eniten ehkä pelottaa että mitä jos en saa vauva fiilistä päälle,mitä jos en pääse siihen vauva huumaan sisälle.
siis vauva on ok mut se suuri super ihana vauvabuumi puuttuu :sick: kaikki tuntuisi:geek: helpommalta ja ihanalta jos ois isä mukana tässä? Vai kuvittelenko et sit ois kivempaa?
miten teillä muilla,missä fiiliksissä meette?

rv25+5
 
Vaikka radituomio tuli, nii sokerit ollu kyl tosi hyvät eikä oo paukkunu lähelläkää rajamaita. Oon syöny suklaata yms ja en oo joutunu karsimaa ruokavaliosta yhtikäs mitää. Ei tää oo nii paha ku aattelin, tuntuu lähinnä aika turhalta mittailla ku tuntuu pysyvän hyvänä vaikka söisin mitä :cautious:

Muuten vointi ihan jees, pikkune potkii minkä kerkee :love::love: Torstaina neuvola aika.

Pupsukka 25+6, huomenna paukkuu taas viikot :love::giggle:
 
@sitruunasuola en kyllä usko että miehen mukana olo toisi fiilistä enempää, itse olisin ehkä selvinnyt joistain jutuista helpommin yksinodottajana :cautious:

Mulla on silti hormonimyrskyä jatkuvasti käynnissä, mies saa aina mennen tullen ympäri korviaan :rolleyes: vaikkei oisi tehnyt mitään... huomenna neuvola, ruvetaan katsomaan fysion aikaa :) alkaa selkä juilimaan niin pahasti että kävely on tuskaa :cautious: ja nivuset.. huonon asennon jälkeen tuntuu kuin jalat katkeaisi nivusista ja lonkista :eek:

Jos loppuraskaus on yhtä valivalivirttä niin en tiiä tahonko uusiksi..

Tällä erää; Hyppymassu ja pomppiva Sammakko, 27+6 :love:
 
  • Tykkää
Reactions: Hiekkasärkkä79
Hei taas!
Täällä kans pikkusella toisina päivinä kova meno päällä ja toisinaan hiljaisempaa.. olen olettanut, että on sitten jotenkin eri asennoissa, muutama viikko sitten ultrassakin meni kovasti, mutta mitään en tuntenut..
Minulla on myös radi. Neuvolassa minulle sanottiin, että vaikka arvot pysyisi hyvänä niin kannattaa kuitenkin syödä ruokavalion mukaan. Pikkunen kuulemma silti imee keskivartaloonsa ylimääräistä rasvaa hiilareista eritavalla radi-äideillä kuin ei-radi..

Idipu ja pikkunen 29+4
 
Hei taas!

Minulla&Norpanpoikasella oli tänään taas neuvola. Sain Anti-D pistoksen kankkuun, tosi hyvin pisti neuvolantäti, ei ole kankku kipeä.

Aamulla pyysin miestäni tutkimaan alaselkääni kun kutisi taas. Hän laski 11kpl punaisia läiskämäisiä ihottumatäpliä. Kiva. Kävin sitten samalla tänään neuvolalääkörillä extempore. Ehkä "punaläiskäihottuma" tai "sieni-ihottuma" tai "Psoriasis" tms?? Mutta lääkäri arveli raskauden olevan laukaiseva tekijä jokatapauksessa ja epäilee rauhoittuvan vauvan syntymän jälkeen. Menen varulta sieninäyte-labroihin.. vaikka se onkin epätodennököinen vaihtoehto. Hain juuri apteekista reseptillä kortisoni pohjaista voidetta ja histeciä, saapa nähdä miten etenee;).

Vauvalla kaikki hyvin, keskiköyrillä kasvaa ja minulla paineet tosi hyvät. HB ei ole noussut, vaikka syön rautaa. 104 tällä hetkellä.

Kuulumisiin taas:)!

T:Hiekkis&Norppis RV 30+0
 
  • Tykkää
Reactions: Tassuttelija
@Hiekkasärkkä79 tuo ihottuma raskausaikana taitaa olla kohtalaisen yleistä, etenkin loppua kohti. Toivottavasti voiteet ja lääke auttaa.

Tuli tutustuttua aiheeseen, kun itselleni tuli raskauden alussa (ennen plussatestiä) vatsan alueelle ja vähän selänkin puolelle ihmeellistä ihottumaa. Pieniä läiskiä siellä täällä ja ympäriinsä pientä pistettä. Hyvin lievää kutinaa. Levisi koko ajan laajemmalle. Diagnoosina oli nokkosihottuma tai punatäplähilseily.

Reilut pari viikkoa kesti, ja sain myös kortisonivoidetta ja allergialääkettä. Kortisonivoide oli paras juttu kyllä selkeesti (y) Olen satavarma, että raskaushormonit teki sen, koska minulla ei ole ikinä ollut aiemmin ihottumaa.
 
Neuvolassa tänään käyty, voi olla että sokereiden mittaus lopetetaan kun arvot pysyvät näin hyvinä :rolleyes: Pitää vielä seurata ja katella arvoja, mut ovat oikein hyvät. Ja oli radi tai ei niin emmiä sitä tarkottanu, että kannattaa syyä mitä sattuu. Pyrin itekki suht terveelliseen syömiseen, lähinnä tarkoitin että mulla ei tunnu nostavan sokereita vaikka söisinkin suklaata välillä :) Hb oli 116 ja rajamailla alottaisko raudan vai ei. Verenpaineet oikein hyvät ja kaikki muuten mallillaan. Sydänäänet kuunneltiin ja pieni monotti minkä kerkes :ROFLMAO:

Pupsukka 26+1
 
Viimeksi muokattu:
Moikka taas:)!

Kiva lukea teidän kuulumisia! @Tyttti kiitos ihottuma-vertaistuesta:phelpottaa kuulla että muillakin ollut "läiskä"-ongelmaa!

Meillä mies lähti mökille pitkää viikonloppua viettämään, ja minä puolestani yritän vähän lepäillä ja laitella vauvajuttuja kun talo kerrankin pari päivää tyhjillään.

Vauvafiiliksista oli kyselty:)? Itselläni on odottavainen olo vauvan syntymän suhteen, ajoittain todella pakahduttavan onnellinen fiilis ja ajoittain nousevat erilaiset pelot pintaan. Mieli valmistautuu tulevaan hormonimyrskyyn ja elämänmuutokseen:barefoot:;). Olen huomannut kaipaavani töihin, sairaslomalla kun olen.

Tein tänään kirpparilöytöjä, mm tummanruskea ihana Ticket To Heaven-toppapuku 74cm/4e ja muita pikkuvaatteita tarttui mukaan myöskin:).

Ostimme Tori.fi:stä samanlaisen tummanruskean lipaston kuin millainen meillä jo oli, olohuoneeseen aiemman pariksi. Siihen saan vauvan tarvikkeet ja vaatteet säilöttyä. Vauvalla kun ei ole omaa huonetta meillä ennenkuin ensimmäinen isommista lapsista lähtee kotoa 5-6 vuoden kuluttua. Onko teillä muilla oma huone olemassa vauvaa varten?

Nyt väsymys painaa jo, univelkaa on päässyt kertymään tällä viikolla. Norpanpoikasta ei tosin väsytä;)hän aloitti juurikin iltajumppailunsa:barefoot:!

Ihanaa viikonloppua kaikille:)
T: Hiekkis&Norppis 30+0
 
Lepokäsky pamahti tänään :unsure:

Mainitsin neuvolassa oudosta, noin nyrkin kokoisesta paukamasta, joka tulee tuonne emättimen alueelle kun käy vessassa..

Hyomadin paukaman kun tein liuskatestiä varten pesua (n) kerroin myös tunteneeni jo jonkun aikaa kovaa painetta vessa-asioinneilla, mutta nyt sit iltaa kohden alkoi kivut niin etteivät mene ohi :coffee:

Tarviikohan tässä perkeles alkaa kyttäämään suppareita? o_O mua alkaa nyt todenteolla pohdituttaa ennenaikaisuus, mitäs jos napero alkaakin nyt voimistuvien kipujen myötä puskea pihalle? :rolleyes:

Sais kyllä 8 viikkoa polskia vielä sisätiloissa :oops:

Tänään poks, 28+0 :love:
 
Kiva kun keskustelu on taas vilkasta! :)

@Hyppymassu ottaa nyt sitten vaan rauhassa ettei pieni ihan ennen aikojaan tule, vaan ehtisi vielä kasvaa siellä masun suojassa. (y)

Ihottuma on kyllä tosiaan helpommin noussut näppyä jos jostain on jotain oiretta tullut, toisaalta itselläni esim. siitepölyallergia väheni tänä keväänä ja kesänä huomattavasti. En ole tarvinnut toistaiseksi allergialääkkeitä tukkoisuuteen/silmiin vaikka muuten olen niitä useimpina kesinä joutunut napsimaan. Ilmeisesti raskaus voi vaikuttaa allergioihin myös positiivisesti. :)

Oma huone pienelle on olemassa, mutta oletus on ettei hän siellä paljoa ensimmäisen vuoden aikana nuku. Pinnasänky on siis alkuun meidän makkarissa ja siirretään sitten myöhemmin omaan huoneeseen. Huonetta pitäisi vielä hiukan remontoida ja laitella... Katsotaan ehditäänkö tehdä kaikki ennen syntymää.

Fiilikset on olleet pääosin hyvät ja raskauteen liittyvät kehon muutokset ym. tuntemukset olen ottanut mielenkiinnolla vastaan. Ensimmäisen kerran iski ahdistus tällä viikolla kun rikoin jalkani lenkillä. Jalka on niin kipeä, ettei sillä pysty kunnolla astumaan ja vielä olisi muutama päivä täyslepoa tiedossa ennen kuin sitä saa alkaa jumppaamaan/rasittamaan. Tajusin että liikkuminen ja ylipäänsä liikenteeseen lähteminen (oli se sitten lenkki, koiraharrastukset tai töissä/kaupassa käynti) on ollut itselleni todella tärkeää ja pitänyt henkisen voinnin hyvänä koko ajan. Nyt kun liikuntaa on karsittu ensin harrastuksista ja nyt vielä kaikki muukin, niin lähinnä välillä itkettää + miettii millaista on elämä synnytyksen jälkeen, jos edessä onkin leikkaus tai alatiesynnytyksessä paikat repeää pahasti. Toipuminen siis hirvittää jo etukäteen. Lisäksi tietenkin miettii, että mitä jos pienellä ei olekaan kaikki hyvin, mitä jos synnytyksessä sattuu jotain jne. Miehen mielestä tämä jalka-case on saanut hiukan liian suuret mittasuhteet ja tottahan se on. Lumipalloefektinä sitä vaan märehtii muutakin kuin pitäisi... :whistle: Summa summaarum, hyvillä mielin ja fiiliksin kunhan saisi vielä loppuraskauteen tuon kintun kuntoon ja päästyä ylös ulos ja nauttimaan kesästä. (y)

Nyt on pinnis kasassa oman sänkymme vieressä ja jospa jo tänä viikonloppuna pesisi siihen lakanat ym. Ensi viikolla vko 30! En malta odottaa pikkuisen tapaamista ja että saisin oman rakkaan syliin. :love:

Tassuttelija ja Pikkuinen 29+4 :barefoot::love:
 
Viimeksi muokattu:
Huomenta!

Käytiin neuvolassa keskiviikkona. Vauvalla kaikki hyvin, hän tosin lymyili istukan takana piilossa, joten hetken etsittiin sykettä. Minulla hb oli 139, vaan paranee. Verenpaine oli 101/70, ilmankos välillä on hutera olo. Eilen kävin uudestaan verikokeessa, kun joku lähete oli tippunut matkalla pois.

Pidemmillä kävelyillä huomaan erilaisia tuntemuksia alakropassa ja lantiolla. Lähinnä pientä epämukavuutta ja auttaa kun hidastaa vauhtia. Huomaa, että viimeinen kolmannes alkanut kun kaikkea pientä tulee.

Vauvan odotuksen suhteen mieli pääosin hyvä, välillä tosin mietin jos kaikki ei menekään hyvin. Vauvan liikkuminen mahassa yleensä rauhoittaa mieltä :love:

Vauvalle ei ole omaa huonetta, nukkuu toistaiseksi meidän kanssa. Esikoisella oma huone.

Mukavaa viikonloppua!

Nerinah ja vauva 28+6 :)
 
Meillä on pienokaiselle oma huone, mutta tosiaan sama juttu täälläkin, että alkuun pinnis on meidän huoneessa. Hoitopöytä varmaan sijoitetaan hänen huoneeseen, koska se ei välttämättä mahdu meidän huoneeseen - täytyypä sovitella ja katsoa. Ollaan tuota huonetta nyt kuitenkin laiteltu lapsekkaaseen kuntoon, ja mm. verhot ja matto vaihdetaan poitsulle sopiviksi. :rolleyes:

Täällä odotellaan myös luottavaisin, hyvin ja odottavaisin mielin. Mutta totta kai välillä tulee mieleen, että meneehän kaikki hyvin loppuun saakka, meneekö synnytys hyvin jne. Varmaan aika luonnollisia pelkoja ja ajatuksia. Mutta lähtökohtaisesti olemme luottavaisia. :)

Kaikenlaista pientä tosiaan alkaa olemaan, kun tämä viimeinen kolmannes käynnistyi. Välillä vihlasee varsin mukavasti häpyliitoksen seudulle. Ihan kuin joku sukkapuikolla räveltäis. Ekan kerran sen tapahtuessa menin heti googleen, ja näyttääkin olevan tavallinen vaiva. Selkä myös vähän kränää, yöllä saattaa kädet puutua vaikka nätisti kyljettäin nukkuu.. kaikenlaista pientä asiaan kuuluvaa :LOL:

Minäkin aloitin hiljalleen pesurumbaa pari päivää sitten, tuolta lakana- ja rättiosastolta. Siinä riittää vielä hommaa. Vaatteet saa jäädä viimeiseksi hommaksi :geek:

Jaaha, nyt nälkä kurnasee sen verran pahasti, että on lomalaisenkin noustava sängystä. Viimeistä lomapäivää viedään. Sitten töihin vielä vähäksi aikaa yrittämään (y) Vähiin käy, jännää!

Tyttti ja Papunen 28+3
 
Heissan hei pitkästä aikaa! Palailin töihin pitkän sairausloman jälkeen viime viikolla ja vielä olisi 5 päivää töitä edessä ennen kesälomaa. Mulla on ollut neuvoloita nyt 2 viikon välein ja varmaan sitten jatkuukin tällaisena. Toisaalta ihan kiva kun tuntuu et selkä jumittelee. Muuten kaikki mennyt hyvin ja olen ollut oireettomampi tämän viimeisen kolmanneksen tähän saakka kuin eka ja toka kolmannes :D ihan mukava koska mulla/meillä on häiden valmistelujen viimeistelyt menossa koska viikon päästä mustakin tulee vaimo!! :love::love:

Vauvan huone on valmis, meidän makuuhuone odottaa vielä varattua pinnasänkysettiä saapuvaksi :love:

Tirriksen heräilyä odotellessa

Tinnuli & Tirris 29+4
 
  • Tykkää
Reactions: Milpin
Tulipahan käytyä nyt iltasella äitiyspolilla päivystyksessä. Jonkun aikaa ollu jo hyvin vetistä valkovuotoa, ja nyt viikonlopuna erityisen runsasta (mm. kastellut jopa päällä olevat pyjamahousut ja runsaasti vielä alla olevaa lakanaakin). Homma jatkunut siinä määrin, että soitin polille kysyäkseni kuulostaako normaalilta valkovuodolta tämä jatkuva nesteen valahtelu.

Pyysivät tulemaan paikan päälle, että siellä selvitetään ettei vain ole lapsivettä. Tehtiin testit, ja onneksi ei ollut :) Sydän- ja supistuskäyrätkin katsottiin siinä samalla, kaikki kunnossa. Huh, kyllähän sitä pienen puolesta alkoikin pelottamaan. Minulla oli hirveet jännityssykkeet. Mutta pääasia, että kaikki ok. :)

Eli tämäkin tietona kaikille, että näillä viikoilla voi olla todella todella runsasta ja vetistä valahtelua, ja voi olla siis ihan normaalia. Testaus myös helppoa jos huolettaa (y) Kyllä me ollaan hyvässä seurannassa :) Nyt hyvin mielin nukkumaan. :love:
 
  • Tykkää
Reactions: Hiekkasärkkä79
@Tyttti joo hei mulla kans tullu hirveesti välillä. Ensin käyny pissalla ja sit 5 min päästä tuntuu et lirahti pissat housuu. Tosi epämiellyttävää. Mut hyvä, että harmitonta (y)

Onko teillä tullu hankala olo jo? Tai ei tätä varmaa kaikilla oo, mutta musta tuntuu nykyää, et koko ajan huono olla, sattuu ja mikään asento ei oo hyvä seistessä, istuessa tai maatessa. Ja tätä vielä vähintään 9 viikkoa ja maksimissaan 13 viikkoa, jos kaikki menee hyvin :eek: Ja mua hävettää kertoa tästä olosta kellekään. Hävettää, että mulla on näitä vaivoja, enkä oo hyvässä voinnissa. Tuntuu, että tää on täysin mun omaa syytä, koska en oo ymmärtänyt ennen raskautta pitää kehostani parempaa huolta, että olisin paremmassa kunnossa. Jos olisi enemmän lihaksia kannattelemassa vatsaa, niin olisi varmasti helpompaa. Onko muilla tällasia ajatuksia? o_O

Mukavaa uutta viikkoa kaikille! :)

T Sinkkumama ja beibi 28+3
 
@Sinkkumamatobe mulle tulee välillö tosi kamalaa paineen tunnetta kohdunsuulle, sillon en voi istua enkä seistä.. :unsure:

Yleensä kipu silti hellittää ajan kanssa :)

Ekat venymisarvet ja mustelmat mahassa :LOL: ainakin kirppu on eläväinen ;)

Eipä oikeastaan muuta lisättävää, lyhyt ja ytimekäs kirjoitus tällä erää :LOL: nyt jatkamaan vanhojen paitojen muuttamista vauvan potkareiksi :love:

Hyppsu ja kurnu, 28+4 :love:
 
Heips.
mulla ollu olo oikeestaan ihan ok..välillä kävellessä tulee repivä kipu alamahalle,menee kuitenki ohi ku hetkeks pysähtyy.
viikonloppuna olin kavereitten kanssa syömässä ja baarissa,pystyin vielä piilottaa mahan suht hyvin kun valkkas siihen sopivat vaatteet..tanssiakkin jaksoin yli puolenyön pitkälti :)
Mielikin ruvennut tasoittumaan, ei enää niin jäätävää panikointia...oon antanu periksi tälle raskaudelle, ja sille etten voi ite hirveesti vaikuttaa tulevaan.
Näillä fiiliksillä eteen päin...huomenna neuvola, en olekkaan kahteen kuukauteen ollu :)
vaatteet ja vaunut hommattu, pinnis puuttuu mut oon ajatellu jos nukuttaa aluks ihan kopassa.

rv jotain (en pysy laskuissa :) )
 
Jännää tämä sairaslomalla oleilu, kun on paljon ns. ylimääräistä aikaa.
Olen alkanut, näin kylläkin vähän turhan myöhään, kiinnittämään enemmän huomiota syömisiin. Liikkuminen ja kotijumppailukin on ollut mielessä, mutta totesin taas tuossa päivällä kun kakkosen kanssa käytiin ehkä parin kilometrin lenkki kärryn kanssa, että se ei nyt vaan passaa enää mulle. Vatsaa alkaa repiä kipeästi ja saisi hidastaa tahtia melkoisesti, mutta menovaihde on aina viitosessa, niin ei se helppoa ole. Sitten mielummin kulkisi tuossa pihalla pentujen perässä ja kävisi ehkä postilaatikolla ja takaisin, mikä on myös jo suhteellisen pitkä lenkki, ehkä n.400m.
Kotijumppailuun en ole saanut jotenkin inspiraatiota vieläkään, että koittaisi ylläpitää edes jonkinlaista notkeutta ja yleiskuntoa niska-hartia/selkä alueessa. Tuleva imetyskausi kun on kuitenkin aika rasittavaa juuri niska-hartiaseudulla.

Tuosta syömisestä sitten. Mulla kun on se matala hb(tipoilla lähtenyt hitaaseen nousuun, 4vkoa: 103->106, jonka vuoksi annos nousi 60 tippaan ja päätin vaihtaa Maltofer-tipat -purutabletteihin), niin olen ottanut selvää, mitkä ruoka-aineet sisältävät rautaa ja toisena kalsiumin saannin varmistaminen, kun lopetin maidon/maitotuotteiden käytön kokonaan vähän aikaa sitten vatsavaivojen vuoksi. Jännää tässä, että jotkin ruoka-aineet sisältävät molempia, vaikka ne ns. kumoavat toisiaan o_O Käsittääkseni esim. parsakaali on hyvä kalsiuminlähde (48mg) ja siitä saa myös rautaa (1,1mg). Ymmärtäisin, että tuo kalsiumin suurimäärä kumoaa raudan vaikutuksen. Foolihappoahan siinä on runsaasti, mutta vain raakana nautittuna, mutta kuka syö parsakaalia raakana :sick: Pähkinät on hyviä, niitä syön myös melkein joka aterialla (y)

Mitäs muuta. Mieleni tekee alkaa järjestellä asioita vauvaa varten, mutta vaatteiden ja muiden tarvikkeiden haaliminen jo nyt rv28 tuntuu jotenkin hätiköidyltä. En toki paheksu teitä muita, jotka olette nuo jo aloittaneet, mukavaa vain kun innostusta jo on ja onhan se ihanaa hipelöidä niitä pikkuvaatteita ja muuta :love: Itsellä se innostus alkanut tässä tosiaan vasta nostaa päätään, kun aikaa on enää/vielä se max 3kk.
Sen verran olen tehnyt ostoksia, että tilasin uusia raskauspaitoja, jotta normipaidat ja topit eivät veny muodottomiksi tämän 97cm(norm. 60-70cm välillä) ympärysmitaltaan olevan vauvamasuni kanssa :D

-pansku- ja masu 27+2
 
mulla vähä sama fiilis noitten vauvakamojen kanssa, en oo saanu mitään inspistä vielä hommata niitä mutta koska sain jo nyt siskolta oikeestaan kaiken nii ...nyt oon niitä hypistelly ja oikeestaan ne on aika söpöjä. Tänään pesin lelut ja purin vaatepussukat ja uskaltauduin hetkeks varovasti fiilistelemään...sit rupesinki miettii et mitä jos kaikki ei meekkään hyvin ja teki mieli pakata kaikki kamat takasin paketteihin ja avata vasta sitte kun se vauva on oikeesti täällä.

mulla sama syömisten kanssa, ruvennu mietityttää...kiellettyjä oon välttäny mut muuten olen syöny mitä sattuu, en kauheesti oo terveys ruokaa vetäny.
 
  • Tykkää
Reactions: Hiekkasärkkä79
Itse tosiaan jätin ruokalistalta raa'at ja vakuumipakatut kalat ainakin :) kyllä sen sitten huomaa jos jokin ei miellytä ;)

Mausteisuus on jäänyt pois, oksentaminen ei ole kivaa kun närästää :sick: tähän asti olen joka ikinen ilta potenut hirvittävää närästystä, mut eilen illalla kun söin sämpylän, banaanin ja kulhollisen muroja niin närästystä ei tullut (y) voittaja olo :love:

Nyt voisin koota samanlaisen kokoelman aamupalalle, josko oppisi jotakin :cautious: aamu kurnun kanssa on hitaalla, meni hiukan yli tunti ennenkuin oli vaadittavat 10 liikettä koossa :cautious: nyt kuitenkin maha pomppii jumpan tahtiin (y)

Huomennnnnnna :love:

Hyppsu ja kurnu, 28+6
 
Neuvolaa olin yhteydessä torstaina, kun vauvan liikkeet tosi vähäisiä, sellaisia pieniä hipaisuja vain.. Kävin siellä ja kuunneltiin sydänäänet, kaikki siltä osin ok. Ilmeisest pieni vaan kääntyny jotenkin nii ettei tunnu liikkeet samalla tavalla. Tuleehan se huoli silti, kun ei tunne liikkeitä samalla tavalla. Onneks on kotona toi doppleri niin sillä sit kuunnellu aina välillä. Tänääki tais olla aamusta nukkumassa, rupes heti tulee monosta ku kuuntelin ääniä :D

Myös verensokereista olin yhteydessä neuvolaan, 1h syömisen jälkeen saattaa sokerit olla vaan 4.4 ja sanoi sitten, että on normaalit ja tiputetaan varmaan mittauksia alemmas, kun sokerit on ihan normaalit :) Nyt mitannut 3x/vko.

Ens viikolla loppuu mun kuntouttava työtoiminta, kyl täs alkaa olla jo loman tarpeessa :) Väsymys painaa varsinki iltaisin, sit öisin pitää olla tyynyillä hyvin tuettu jalat yms, että saa unta ja ettei rupee särkemään lonkkia.

Pupsukka 27+3
 
Huomenta tyypit!
Me oltiin eilen rakkaan aviomieheni kanssa iskelmäfestareilla juhlistamassa ekaa hääpäiväämme:D joka tosin on 30.7.2017. Ja iltatähden "tekeminen" piti tosiaan aloittaa vasta nyt hääpäivän tiimoilla, mutta tässä sitä porskutetaan jo RV 31+2 :LOL::p!! Elämä on ihmeellistä;).
Juha Tapio oli esiintyjänä ja artistina loistava, valloitti karismallaan koko yleisön. Laura Voutilaisen esitys aiheutti jonkinlaista myötähäpeää.. hänellä ei ole kovin voimakas/kantava/kaunis lauluääni, ja yritystä puolestaan sitäkin enemmän, joten äh...
Yö oli vaikuttava, Olli Lindholm yllättävän kovassa tikissä ikäänsä nähden:)!
Masun kanssa jaksoin tanssahdella ja jammailla läpi yön, 24:00 iski väsymys. 01 maissa oltiinkin jo kotona nukkumassa.
Norpanpoikasella kaikki hyvin, hän poslkuttaa menemään yhtä terhakkaasti kuin ennenkin. Histec ja kortisonivoide ovat auttaneet "punaläiskä-ihottumaani" tms. Rauta-arvoja yritän nostaa hörppimällä rautavalmistetta mutta vatsa menee siitä joko ihan sekaisin tai sitten kovalle.. ärsyttävää. Hengästyttää vatsan iso koko ja vuoteessa kääntyminen on alkanut muodostua hyvinkin ongelmalliseksi;)yöunet sinänsä ovat sujuneet ihan ok:sti noin 7-8h unta yössä.
Varustelusta: äitiyspakkauksen vaatteet on nyt pesty:love: sitterin saan ilmaiseksi lainaan ensi kevääseen asti. Tena&Libresse-siteitä olen ostanut jo synnytyksen jälkeistä aikaa ajatellen varastoon, vielä liivinsuojia ja vauvalle vaippoja tarvitaan.
Kovasti odotan pientä jo syliin, hän tuntuu olevan niin lähellä kun polskii masussa vauhdikkaasti:love::barefoot:.

Ihanaa viikonlopuua kaikille:)!
T: Hiekkis ja Norppis 31+2
 
Heipsis taas :) @Hiekkasärkkä79 mä en oo uhrannut vielä ees ajatusta noille rättihankinnoille :whistle: tarvii varmaan alottaa itsekin.. on ollut niin ihanaa kun ei oo tarvinnut miettiä menkkoja :love:

Facessa on auennut uusi lokakuisten ryhmä pirkanmaalaisille, yksi ryhmäläisistä on nyt kirjattuna osastolle oulussa vesien menon jälkeen.. toivotaan että kaikki menee hyvin :unsure:

Kurnulla on päikkärit menossa, ei meinaa myllertää mutta liikkuu kyllä kun massua vähän tuuppii kevyesti :love: oon sanonut aiemminkin mutta ei tuu kurnu jäämään ainoaksi, rakastan tätä myllerrystä masussa :giggle: jään kaipaamaan tätä niin paljon :love:

Hyppsu ja kurnu, 29+2 :love:
 

Yhteistyössä