***Lokamassut -08 LOKAKUUSSA + muutaman päivän vielä marraskuussa***

Perjantaita!

Onnea vauvaantuneille ja ihania kuvia nyyteistä :heart:

Yöllä jäi unet vähiin. Puolen yön aikaan yritin saada unta mutta olo muuttui huonoksi ja tuskaiseksi. Yhden aikaan alkoi supistukset tulemaan säännöllisesti 15 min välein. Sohvalla sitten olin niiden takia hereillä puol neljään saakka jolloin ne alkoi lieventymään ja nukahdin siihen. Pari kertaa heräsin supistukseen viiteen menessä kun mies heräsi töihin.
Nyt päivällä supistelee silloin tällöin ja kaveri tuumasi että mahani on taas lisää tippunut alas päin. Itsestänikin tuntuu että on työntänyt itseään lisää alas. Jalat meina lähteä alta kun painaa jotain hermoa ja pistävää kipua tuntuu alapäässä enemmän. Toivottavasti viikonlopun aikana pääsis tosi toimiin... Eilen illalla tuli eka kerran kunnon väsymys tähän oloon ja supisteluun. Itku tulee herkästi pienistäkin asioista...

Ruoka on maistunut huonosti mutta yöllä ja nyt tuntuu olevan koko ajan nälkä. Tai sitten rumppaan vessassa suolta tyhjentämässä.

Joku kyseli raskausarvista jaloissa. Minulle tuli esikoiselta tosi iso arpi sisäreiteen ihan ylös. Vieläkin tuntuu sormenpäässä revennyt pehmeä iho :(

rv 37+6
 
Onnimanni: Onnittelut poitsusta! :flower:

Siirille kiitos synnytyskertomuksesta ja tosiaan söpö tapaus teillä :)

Neuvolassa on taas käyty tänään. Kaikki ennallaan ja ok. Mitä ny painoa tullu 800g/vko johtuen turvotuksesta nilkoissa... Vauvelin pää tuntuu edelleen melko ylhäällä, et laskeutumisesta ja kiinnittymisestä ei tietookaan. Tosin ei tota laskeutumista kyllä ootetakaan.
Nyt vaan ootellaan, et kaveri haluaa ulostautua. Ens viikon perjantaina on uus aika ja silloin sit tehään lähete yliaikaiskontrolliin Taysiin. Jos siis sinne asti mennään.... :)

Huomenna olis kampaaja aamusella, toivottavasti pääsen sinne ettei tarvi heti miettiä pienen kanssa, et miten saa hiukset lyhyeks... Pussilakanatkin on ommeltu, et rupee noi hommat oleen tehtynä ja saa vauveli syntyä jos haluaa. :D

jasmara ja masuasukki 40+0
 
Paljon onnea Onnimannille pojasta :flower: kiitos siirille synnytyskertomuksesta!

samperin puusilmä: tosi hyviä uutisia! Helpottaa paljon, kun on selvä päivä tiedossa, ei onneksi enää montaa päivää, kun saat nyytin syliin :heart: Suostuivatko lääkärit helpolla käynnistykseen? Mulla pitäisi olla kontrolli keskiviikkona, täytyy olla tiukkana, että saan käynnistyksen mahdollisimman pian (ei tää luupää näköjään itsekseen ulos tule). En mä ainakaan tajua, minkä takia pitäisi enää pitkittää, ei ainakaan vauva lisää painoa tarvi :/

Annimaria: mulla on sf-mitta mennyt koko ajan käyrien yläpuolella. Nyt viitisen viikkoa mitta on ollut joko 37 tai 38 cm. Painoarvio viikolla 37+5 oli reilu 3700 g ja viikolla 40+0 3900 g eli iso vauva tulossa.

Muuten ei omaan oloon ihmeempiä. Fyysisesti menee ihan ok, mutta muuten ei niinkään. Kärsimättömästi odottaa jo synnytystä. Tänään alkoi uusi raskausviikko, toivottavasti olisi viimeinen. Mä en jaksais enää kertaakaan kuulla "ei sinne mahaan ole vielä yksikään vauva jäänyt" |O Ei mene enää vitsistä tässä vaiheessa. On nää viimeiset päivät pitkiä...

Vega 41+0
 
Neuvolakuulumisia raskausviikolta 41+1... Lupasivat varailla aikaa maanantaille tai tiistaille yliaikaiskontrolliin. Terkka sitten soitti ja sanoi ettei ollut saanut aikaa varattua, koska olivat lähteneet sieltä jonnekin koulutukseen :eek: :headwall: Pitää siis itse varata se aika maanantaina, mutta tuskin silloin enää samalle päivälle aikaa saan :( Lähete siellä kuitenkin jo on. Arvelinkin, että pitäisiköhän siellä mennä ihan käymään luukulla ja varata se aika sieltäkäsin kun ajanvaraukset pitää muutenkin tehdä aina klo 11-12 ja linjat tietty ihan tukossa...

Olisi niin mahtavaa jos sen käynnistysajan saisi sitten jo sovittua valmiiksi ensi viikolle. Kuten Vega sinäkin totesit, ei tämäkään vauva ainakaan enää painoa lisää tarvitse, enkä muutenkaan näe syytä sille miksei voisi käynnistellä. Nyrkkiä pöytään sitten vaan! :D Mitä varsinaisia riskejä käynnistetyssä synnytyksessä muuten on?

-Adette
 
Heippa taas!

Vega-Lääkäri kysyi mitkä ovat ajatukseni loppuajan suhteen.
Sanoin tiukkaan sävyyn etten halua raskauden menevän yliaikaseks vauvan koon takia kun tiedän miten paljon se kuitenkin lisää komplikaatioiden riskiä.
Lääkäri sitten sanoi,että turhaan odotellaan edes sinne laskettuun kun on jo tuota kokoa ja vauva on täysiaikainen.

Totesi sitten vaan,että soita heti ma aamusta ja kysy synnärin tilanne hän laittaa mun paperit jo valmiiksi sinne puolelle.
Viimeistään tiistaina menen kuitenkin käynnistykseen.

Onko sulle vega tehty kunnollista tutkimusta,että vauva mahtuu alateitse tulemaan?
Eikös ollut niin että odotat esikoista?

:wave:
 
Tervehdys pitkästä aikaa ja kovasti onnea jo synnyttäneille lokaäideille! :wave:

Tänään pamahti 41 viikkoa rikki, mutta masuhyyryläistä ei vaan maailmaan kuulu. Ens tiistaiaamuksi on varattuna äitipolille yliaikakontrolli ja koitan "ruinata" käynnistystä samalle reissulle. Katsotaan kuinka käy. Omassa olossa ei ole valittamista, tunnen olevani paremmassa kunnossa kuin ennen raskautta ja energiaa piisaa, mutta oma äitini menee loppuviikolla leikkaukseen. Elikkäs esikoiselle ei ole sen jälkeen hoitopaikkaa, mikä tarkoittaa sitä, että mies ei pääsisi sitten mukaan synnytykseen.

Kuten mainittu, olo on loistava. Supistukset, joita on ollut säännöllisesti jo usean kuukauden ajan, ovat loppuneet kuin seinään. Mikään paikka ei kiristä, paina, kolota ja yötkin ovat menneet sikeässä unessa. Jopa ilman vessareissuja (joita oli vielä viikko sitten 4-5/yö )! Tänään tein parin tunnin reippailulenkin upeassa syyssäässä, jonka jälkeen siivosin ja leivoin pullaa. Ja eilen kaivoin monen kuukauden tauon jälkeen stepperin pölykerroksen alta esiin. Kun olo on tämmöinen, ei vauvan yliaikaisuus haittaa. Ainoastaan vähän jännittää se, että pääseekö mies mukaan synnytykseen vai ei.

Tsemppiä kärvistelijöille ja mukavaa viikonloppua! =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja samperin puusilmä:
Nanni81-Vkoilla 36 tehtiin painoarvio se oli 3300g ja yläkäyrän yläpuolella on miedän vauva siis koko ajan kasvanut.
Oletko itse saanut vauvasta painoarviota?
Joo ensimmäinen arvio rv 28 1327g (27+2)
toinen arvio rv 35 2500g (34+2)
kolmas arvio rv 37 3200g (36+3)
ja neljäs ois tiedossa siis keskiviikkona..
mietin vaan kuinka pitkälle päästävät..

Itseasiassa tässä just jätin lenkin koiran kanssa väliin, kun tuntuu supistelevan aika reippaasti..

 
Samperin puusilmä: onneksi sulla oli ymmärtäväinen lääkäri etkä joutunut tappelemaan käynnistyksestä :) Joo, mulla on esikoinen tulossa. Siellä arviossa lääkäri teki sisätutkimuksen ja sen perusteella sanoi, että mahtuu. En tiedä, mihin perustui/mitä sisätutkimuksessa katsoi, ton ihmeempää tutkimusta ei ole tehty. Tota mahtumista perustellaan aika paljon sillä, että kun olet noin pitkä ja vauva on laskeutunut (muttei kiinnittynyt), niin kyllä mahtuu. Tosi luotettavat mittarit näin nykyaikana :LOL: Mutta kyllä vähän pelottaa, että miten käy, mahtuuko tulemaan :/

Adette: mä olen käsittänyt, että käynnistyksessä riskinä on lähinnä, että synnytys voi olla raju, supistukset ovat voimakkaampia (voi liittyä vauvan sydänäänten lasku). Lisäksi sektioon päädytään useammin kuin luonnollisesti alkaneessa synnytyksessä. Kai siinä muitakin riskejä on, itse en tiedä.

Vega
 
Mua huolettaa nyt kyllä tosi paljon... en tiedä miksi nyt. Tänään siis neuvolatäti teki aika ronskin sisätutkimuksen, jos vaikka vauva siitä innostuis lähtee tulemaan. Sanoi kyllä, että verta voi sitten tiputella päivän aikana. No nyt olen seuraillut ja verta on tullut pikkuhousunsuoja täyteen - onko se nyt sitten normaalimäärä vai ei?? Vauva kyllä liikkuu, tehtiin miehen kanssa äsken liikelaskenta ja jo parissakymmenessä minuutissa tuli yli 20 liikettä.

Sit mua suoraan sanottuna v*tuttaa kun neuvolatätin piti soittaa et milloin mulla on se käynnistyskontrollin aika, niin ei se ollu saanu sitä koko aikaa varattua!?! :kieh: Mun pitää nyt itse soittaa sinne maanantaina ja varata se aika ja arvatkaa vaan saanko sen alkuviikolle (ma-ti) kun silloin vasta sitä varailen. Torstaina onkin sitten jo rv 42+0 ja silloin viimeistään sais mun mielestä se käynnistys olla. Ja mä kyllä pidän siitä huolen että se on silloin! |O Mua vaan niin ottaa päähän kun huolestuttaa vauvan puolesta ja sitten tuntuu että kaikki hoitohenkilökunta on niin välinpitämätöntä :ashamed: En halua että allulle sattuu mitään :'(

Tänään on kyllä supistellut normaalia enemmän, ehkä juuri sen sisätutkimuksen vuoksi (siellä muuten todettiin että kanavaa olisi se 2cm jäljellä, mutta olisi jo enemmän kuin sormelle auki...). Toivon niin että tämä tästä lähtisi itsekseen syntymään, en kestä tätä huolta enää!! Pää ihan sekaisin... :'(

Piti vielä sanomani, että viikolla 38+ painoennuste oli 3,4-3,7kg. Siitä on nyt kolme viikkoa aikaa ja jos vauva kasvaa sen 200g/viikko niin vauva olisi nyt sitten 4,0-4,3kg! Ja tämä tieto ei kyllä yhtään huojenna mieltä... :(
 
Adett e; Saas nähä ollaanko sit yhtäaikaa synnyttämäs..:) Samassa talossa käydään, olin tänään just polilla ja ihmeteltiinkin, että miksi siellä hiljeni, mutta tuo hlökunnan koulutus selittää..
Täällä hieman samoja tuntoja, vauva ei oo mikään hirmu pieni, l.a on huomenna ja käynnistystä ei varattu, mutta ei kyllä yliaik. kontrolliakaan. Lääkäri teki myös kohdunsuulle ronskimpaa käsittelyä, mutta eipä tässä hirveesti mitään oo tapahtumassa.
Mutta jaksetaan avoimin mielin, ja joka tapauksessa vauvat on maailmassa parin viikon sisällä, sulla muutaman päivän :)

Katotaan ny, saanko sen synttärikakkuni nauttia vielä huomenna kotona vaiko sairaalan antimin :) Hobitti 39+6
 
Adette: tsemppiä! Tuohon verimäärään en osaa oikein sanoa, soittele polille, jos huolestuttaa, siellä osaavaat neuvoa. Mulla tehtiin kaks painoarviota reilun parin viikon välein ja niiden mukaan painoa olisi tuona aikana vauvalle tullut vain reilu 100 g. Terkalta kysyin, että heittääkö toinen arvioista vai mitä. Terkka vastasi, että ehkä, mutta on ihan normaalia, että sitä painoa olisi tullut noin vähän, kun loppupuolella ollaan ja istukka ei enää toimi niin tehokkaasti ja vauvalla ei silti ole mitään hätää. Mä itse koitan nyt uskoa, ettei sitä painoa tulisi sitä 200 g/vko ja vauvan paino ei paljon yli neljän kilon menisi. Toivottavasti sullakin vauvalla olisi pienempi painonnousu kuin 200 g/vko ja synnytys nyt lähtisi itsekseen käyntiin :hug:

Itseä nyt mietityttää koko keskiviikon kontrolli. Mulle ei ole mitään aikaa varattuna, terkka viime käynnillä sanoi, että katsotaan se seuraavalla käynnillä maanantaina, että se on sitten edessä keskiviikkona. Eli koko aikaa ei ole edes tilattuna, terkka on vaan puhunut, että se on sitten keskiviikkona ja mä olen vaan uskonut :headwall: Mutta taitaa olla ruuhkaa, niin mitenköhän käy, saakohan sitä kontrolliaikaa keskiviikoksi, kun maanantaina sitä yrittää varata :/

Hobitille synttärionnittelut! Teillä on ollut aika tarkka ajoitus :)
 
Huomenta!

Harmaa sää ulkona,sytytin tuikut sisälle palamaan =)
Eilen illalla pakkasin esikoisen laukun valmiiksi mummolaa varten.
Tyttö menee mun äidille sitten maanantaina eskarin jälkeen.

Kysyin illalla mieheltä,että jännittääkö niin kuulemma jännittää ja maanantaina varmaan enemmän.
Kun olen aiemmin kysynyt niin ei vielä jännitä,vauvan syntymäänhän on vielä aikaa :D

Itseäni jännittää,että meneekö kaikki hyvin siihen kun ei paljoa itse voi vaikuttaa..
Siitä aion huolehtia,että saan epiduraalin ajoissa.
Esikoisen synnytys kesti vähän päälle 6 tuntia saa nähdä miten tämä.

Vega-Ite odotin eilistä kontrolli aikaa 3 vkoa,mutta eiköhän niillä ole aina joitain vapaita aikoja..
Tiukkana vaan terkalle =)

:wave:
 
Heippa!

inhottava harmaa sadesää :kieh:
Mä olin niin suunnitellut haravoivani ja laittavani kasvimaan talvikuntoon tänään....
Aamulla mies lähti hirvenmetsälle, saa nyt nähdä saadaanko tänään supistuksia aikaiseksi. Muutaman harjoitusversion on pyöräyttänyt heti aamusta kun tietty pelottaa että toinen ei kerkiäkään mukaan jos tosi tulee kyseeseen.

Pitää siis tehdä vaan sisähommia tänään. No vielä on vähän vauvapyykkiä pestävänä ja muutamt verhot olen ajatellut talveksi vaihtaa. Saapahan nyt touhuta rauhassa... Turvotusta vaan tuntuu lisääntyvän päivä päivältä että kohta on varmaan niin isot nakit ettei voikaan tehdä mitään :ashamed:
Mutta lauantain jatkoja kaikille ja odotellaan taas viikonlopun vauvautumisuutisia!!!
 
Onnitteluja kaikille muillekin vauvansa jo saaneille!!!

Meidän kaunis "menninkäisen lapsi" syntyi 6.10 maanantaina klo 8.00. Tyttö syntyi tuulisen ja sateisen yön päätteeksi ja heti vatsalle nostettuaan ikkunasta tuli kaunein syysauringon valo ja huone täyttyi lempeydestä sekä liikuttuneista vanhemmista :heart:

Pituutta tytöllä oli 49,5 cm ja painoa 3,100 kg. Kotiuduimme torstaina ja kaikki on lähtenyt käyntiin hienosti uuden tulokkaan kanssa!! Kyllä sitä jo odotettiinkin :) :heart: :)

Nyt lukemaan muiden kuulumiset jotka on jäänyt multa väliin.
 
Onnea Pihla85 menninkäis tyttösestä =) :heart: Ja hobitille myös synttärionnittelut :flower:

Jos joku ei enää jaksa kuunnella mun vali valia, niin ei kannata lukea eteenpäin (ihan tiedoksi vaan...) ;)

Eilen otettiin sit miehen kansa taas yhteen samasta asiasta - appivanhempien vierailu heti kotiutumisen jälkeen :/ Nyt on sitten sillä lailla, että he tulevat ensi viikonloppuna meille, koska anoppi joutuu sitten pariksi viikoksi sairaalaan joihinkin kokeisiin. Ja jos tämä synnytys alkaa nyt tai alkuviikosta niin kotiudutaankin sit just "sopivasti" viikonlopuksi. Ja mun pitäisi nyt ymmärtää sitten että se on ihan ok, että täällä on appivanhemmat pyörimässä heti emmekä saa olla vauvan kanssa rauhassa edes sitä paria päivää niinkuin hartaasti olin toivonut. Ja jos he eivät saa silloin tulla, niin ei saa kukaan muukaan tulla miehen mielestä edes sairaalaan katsomaan vauvaa - ihan tasapuolisuuden vuoksi!! :eek: Mulla keittää niin yli kohta! Tai siis ehkä on jo keittänyt. Muutenkin hermot kireellä ja sit mun pitäisi olla se ymmärtävä osapuoli - olisi kyllä kiva jos oma aviomies ymmärtäisi ennemmin minua kuin vanhempiensa huolta siitä, että näkisivät lapsenlapsensa vasta kahden viikon ikäisenä :headwall:

Vega: täytyy kyllä toivoa, että vauva olisi kasvanut tuota pienempää tahtia. Pelottaa ihan jo. Ja tuosta kontrolliajasta... joku mainitsi että oli joutunut kolme viikkoa odottelemaan aikaa niin ei herranjestas :eek: Siihen ei nyt oikein olisi varaa, mutta miten ihmeessä sen saan maanantaina varattua alkuviikoksi!?

Sellainenkin huoli tuli nyt mieleen että kun tuo istukka kalkkeutuu loppua kohti, miten vakavaa se loppujen lopuksi on? Ultrassa, viikolla 38+ lääkäri sanoi, että istukka on jo hieman kalkkeutunut, mutta kuitenkin normaalin rajoissa, mietin vaan mitenköhän sen laita on nyt...

Verta en ole nyt ainakaan tänä aamuna kovin paljon vielä valunut (tosin heräsin vasta klo 12). Pitää seurailla tilannetta päivän mittaan ja soitella tosiaan sitten polille jos siltä näyttää.

Ehkäpä tästä piristyy hieman päivän mittaan, on kyllä niin luovuttajan fiilis... :|

Adette 41+2
 
Silleri
Adette: jää ihan suosiolla sairaalaan vaikka viikoksi, jos viitsit. Siellä saa kuitenkin ruuat valmiina eteen ja hoitajat hoitaa vauvaa aina kun tulee tiukka paikka. Sitten ei tarvitse murehtia appivanhempien vierailua... :) :D
(Tosin itsekin änkesin sieltä jo 4 yön päästä kotiin. )
 
Moi

Adett e voi hyvin kuvitella sun ärtymyksen, olisin itse varmaan ihan samoissa fiiliksissä sillä en voi edes kuvitella et miltä ois tuntunut jos meillä ois ollu isovanhemmat täällä kotona odottamassa intoa täys kun oisin tulla sairaalasta :kieh: ...meillä ei vieläkään ole käynyt kukaan ja poika 2 vko:a nyt...itse asiassa huomenna tulee ekat vieraat, sovittiin niin ja ollaan kohteliaasti yritetty sanoa vieraille et meillä on tarpeeksi tässä alussa hulinaa muutenkin, meillä siis tää uusin on neljäs lapsi ja jo lapsetkin tarvii oman aikansa tutustua vauvaan ym..mut jokainen tyylillään, osa haluaan vieraat heti, musta oli taas ihana olla kotona vaikka koko päivä tissit paljaana =) vauvaa syötellen ja ei tarvinnut miettiä tuleeko monelta joku....

mutta nyt muihin hommiin....

pw ja muru
 
ai niin Veetoheeto ko se niitä kerhon salasanoja jakeli =) ..laitatko mulle tulemaan, yritin etsiä sun viestejä et oisin laittanut yv:tä mut en löytänyt sun kirjoituksia niin koitetaan tavoitanko sut näin....
 
Vaikka olenkin valitellut, että haluan sen käynnistyksen kyllä jo alkuviikoksi niin kyllä mulle taitaa riittää nyt se torstai jolloin tulee 42+0, ihan vaan sen takia, että sairaalassa voin olla sit koko viikonlopun :whistle: Saavat tulla sitten sinne kaikki tasapuolisesti katsomaan - appivanhemmat mukaanlukien!! On se prkle kumma homma kun ei asia mene jakeluun edes miehelle!!! :kieh: :headwall: :headwall:
 
Heipsan

pinkwawe sulle on postia =)

Meille syntyi peikkotyttö 9. päivä klo 7.37 :heart:
Mitat rinsessalla oli 51cm ja 3400g. :heart:
Viikkot oli tasan 39 kun syntyi.

Tänään kotiuduttiin, yritän jossain vaiheessa lukea hieman juttuja =)

Veetis ja neiti 3vrk



muokattu, viikot siis 39 eikä 29 niin kuin ekaksi laitoin :ashamed: hormoonien piikkiin :LOL:
 
kiitos Veetoheto ja onnittelut prinsessasta koko perheelle :flower: :heart: ..kuinka neiti jaksaa kun noin aikasin syntyi?, ilmeisesti hyvin kun kotiin olette päässeet..vai menikö sulla viikot sekaisin,mietin vaan kun neidillä jo noin hyvin kokoa =)

pw ja muru
 
Heips taas!

Nyt olis koko koti perusteellisesti puunattu :D
Laittelin vauvan tavaratkin esille hoitopöydälle.
Pitäs vielä turvakaukalon jalusta asentaa niin ei tartte ährätä sitä myöhemmin.

Veetohetolla näytti olevan laskettu aika 16.10 eli vkot tais mennä sekasin olisko 39 :whistle:

:wave:
 
Hei kaikille, pikaseen ilmoittamaan pienestä prinsessasta, joka syntyi 6.10 klo. 10.11 :heart: Paino 3150g ja pituus 49 cm. Eilen päästiin vasta kotiutuun mulla olleen pahan postspinaalipäänsäryn vuoksi ja vieläkin viikon verran lähinnä pötköteltävä ja otettava hissun kissun ettei uusi, mut kuhan pystyn taas ni tuun lueskeleen ja kirjotteleen paremmin =) Onnea kaikille tässä välissä vauvautuneille ja odottajille tsemppiä loppuaikaan =)

Hipsuli ja prinsessainen 5 vrk

ja viikkoja oli 39+6, tarkka tyttö :D
 

Yhteistyössä