*LOKAVAUVAT 2007 tammikuu 2008*

Ammattina minulla on toimistosihteeri, samaa työtä ja samassa paikassa olen tehnyt jo kymmenen vuotta ja aion tehdä jatkossakin. Tykkään työstäni ja aion lähteä jo ensi syksynä takaisin töihin.

Meidän Anni meni naapuriin, Aatu nukkuu ja isäntä hipsi talliin. Täällä Oulun seutuvilla on kans kymmenen astetta pakkasta ja minä lämmittelen leivinuunia. Olisi vaan jotain ruokaa jota voisi valmistaa uunissa kun kerran sitä lämmitän, mutta ei ole oikein virtaa alkaa kokkailemaan.

Viime yönä poika oli melko levoton ja heräsi syömäänkin kolme kertaa. Vähän on pojalla tukkoisen oloinen nenä, toivottavasti ei ole tulossa kipeäksi.

Hiukset minulla on ihan samanlaiset kuin aina ennenkin. Ei ole lähtenyt eikä paksuntuneetkaan yhtään, ainut on että ovat nyt tummuneet odotuksen, imetyksen myötä. Mua kans ärsyttää nämä hiukset kun on puolipitkät ja aina kiinni, ei niin ku mitään järkeä pitää tälläistä tukkaa. Kävinkin jo kerran lyhennyttämässä ja olisin halunnut paljon enemmän pois, mutta tuo meidän kotikampaaja ei uskalla leikata, aina jättää tälläistä puolipitkää tyyliä. Ajattelin käydä ensi kerralla keskustassa asti kampaajalla, jospa siellä uskallettaisiin tehdä vähän radikaalimpia leikkauksia. Etuhiukset leikkasin kans viime kerralla ja tämä piristi kyllä tätä meikäläisen yleiskuvaa.

Minäkin olen innokas joukko tapaamiseen.

Pitää kai lähteä tavaroita järjestämään, vaikka ei kiinnostaisi niin yhtään. pyykkejäkin olisi...tylsää!

Katja, Anni, Aatu
 
Heippa ja heti alkuun kaikille äideille ja vauvoille kaikkea hyvää vuodelle 2008! Lisäksi kiitos siitä, että jaksatte kirjoitella tänne: vaikka en itse aina kirjoitakaan niin luen mielelläni mitä muille kuuluu ja olen kyllä hengessä mukana!

On ollut puhetta siitä ketä täältä puuttuu, jotka raskausaikana kirjoitteli. Missähän Kylähullu luuraa: muistaako kukaan onko hän kirjoitellut mitään synnytyksen jälkeen?

Meillä meni uusivuosi ihan kotona, ja poika nukkui tosi nätisti: silmäluomikaan ei värähtänyt vaikka kovaa pauketta kuuluikin. Meillä ei raketteja ostettu tänä vuonna eikä olla aikaisemminkaan ikinä ostettu, mutta ehkä sitten kun poika on vanhempi.

Mun hiukset rasvoittuu nyt tosi nopeasti, kun raskausaikana eivät rasvoittuneet ollenkaan, tai siltä ainakin tuntui. En oo nyt huomannut että niitä lähtisi erikoisemmin, mutta ohuet ne on aina olleetkin.

Mulla kanssa pyykit, lämmitys ja ruuanlaitto odottaa, tylsää. Täytyy kai jotain mennä tekemään, kun poitsu nukkuu vielä.
 
Mellä oli just lääkärin neuvola, ei tullu rokotuksia vaikka eka piti.
Neuvolan täti vaan totes että eihän sitä ikää vielä ollutkaan kolmea kuukautta, joten parin viikon päästä mennään taas.
Meillä paino seurannassa ollu jo muutaman viikon ja seuranta jatkuu, vaikka nytkin painoa oli tullu lisää viidessä päivässä 150g. Juho syökin nyt ihan hyvin.
Mitat oli 5390g (syntyessä 2840g) ja pituus 61cm (syntyessä 49cm)
ja ikää nyt siis 2,5kk.
Hirveesti Juho sai kehuja lääkäriltä, poika kova jutteleen ja hymyilemään :heart:

Nyt kakkavaipan vaihtoon, ähräys oli just ainakin sen mukanen. :)

Elina
 
Olipa kiva ajatus, jos Kaksplus lähtisi meille tapaamista järkkäämään :) . Mielenkiinnolla odotan, mitä vastaavat. Harmi, kun Suomi on niin pitkä maa, väkisin varmasti jää osalla välimatkan ja sen myötä kulujen takia treffit väliin. Mutta kuulostellaan, hauskaa se olisi B) !

Hyvä jooga Emiljalla :LOL: . Ei tule itselle vastaavia juttuja mieleen.

Ammateista, minä olen sosionomi amk ja syksyllä ilmeisesti palaamassa työpaikalleni pä'iväkotiin. Kuinkahan nyt raskin vuoden vanhan hoitoon laittamaan :/ . No, onneksi se murhe ei ole vielä käsillä. Samaan syssyyn vauvakuumeesta. Sen verran itkuinen kaveri meillä nyt ollut, että onneksi rajoittanut mun vauvakuumetta toistaiseksi hyvinkin :whistle: . Kyllä se kuume ja haikeus varmasti vielä tulee, mutta meilläkin mies menossa sterilisaatioon. Toisaalta hyvä niin, sitten turhat jossittelut saavat unohtua. Varmasti tulee vielä katumustakin (ei miehelle mutta minulle), mutta se pitää sitten vain hyväksyä. Meillä mies sanoo ehdottoman ei ja onhan se hyväksyttävä :ashamed: :kieh: ja olen kyllä itsekin samaa mieltä, mitä nyt sitten joskus ajatus varmasti karkailisi...

Jaaha, nyt tuli mummu käymään, häiritsee mun ja vauvan rauhaa, kun muu väki poissa, plääh....
 
Krisu kävin tossa Tammisaaressa synnyttämässä, kun meiltä on sama matka sinne ja Lohjalle. Tykkään Tammisaaresta vähän enemmän.

Mileko me käydään Iisalmessa pari kertaa vuodessa... Olis tarkoitus hypätä tässä keväällä junaan ja lähteä taas reissun päälle (tai sitten tullaan autolla, kun se taitaa olla halvempaa).
 
No niin, jaksoin käydä keittiön siivoamassa. :whistle: ja vähän lisäsin vielä puita. Ihanasti uo uuni lämmittää. =)

Mulla on oma jälkitarkastus vasta huomenna kun ensimmäisen ajan missasin ihan sujuvasti :ashamed: onneksi neuvolan täti oli ymmärtäväinen eikä torunut meikäläistä =) taitaa olla muitakin hajamielisiä äitejä jotka unohtelee neuvola-aikojaan.

Vauvan neuvola on 16. päivä ja mitä olen lukenut teidän juttajanne, niin taitaa olla piikki aika pienellä. :'( en ole jaksanut lukea sitä rokotus opasta ja esikoisen ajalta on tuo rokostus ohjelma muuttunut. Kai se niin on että kolmen kuukauden neuvolassa pistetään? Mua aina säälittää kun vauvaa pistetään ja joka kerta tuntuu että mottaan kuonoon niitä pistäjiä. Minäkö leijona emo?
:whistle: :whistle:

taas näyttää olevan tulossa sellainen päivä meikäläiselle etten saa muuta aikaiseksi kun istua netissä lukemassa vauva palstaa.;)
 
Hyvää alkanutta vuotta kaikille meidän mammoille ja pienokaisille! :heart:

ollaan oltu koko joulunaika mummuloissa ja eilen vasta tultiin kotiin. joulu meni ihan rauhallisissa merkeissä ja paljon ollaan kavereiden kanssa aikaa vietetty. meillä tuli kuitenkin melko surullinen loma kun jouduttiin viime perjantaina lopettamaan meidän koira :'( ikää ei koiralla ollut kuin 2vuotta mutta se alko tuossa tytön syntymän aikoihin oksentelemaan tosi paljon ja n.kuukausi sitten selvis että sillä on ruokatorvenlaajentuma, jolloin kaikki ruoka jää sitten siihen "pussiin" mistä ne tulee oksennuksen mukana takasin ylös. kaikkea kokeiltiin tuon diagnoosin jälkeen: erikoisruuat, pystyasennossa syöttämiset, röyhtäyttämiset ruokailun jälkeen, oksennuksenestolääkitykset...(eläimillä näitä ei leikata kuten ihmisillä) mutta niin vaan meni jouluna pahaksi tuo tilanne ja koira pääsi laihtumaan reilusti. pitkäänhän oltiin jo tuosta lopettamisesta puhuttu mutta pakko oli sitten tehä se päätös ja varata aika lääkärille. miehen ja tytön kanssa yhdessä käytiin meidän buster lopettamassa ja sitten ajettiin suoraan mökille se hautaamaan. autossa oli koko matkan mun sylissä ja mökillä mies teki sille hienon arkun puusta. aivan kamalaa on kyllä nyt ilman koiraa ja miehelle tämä on ollut vieläkin kovempi paikka, mulla tietenkin kuluu niin iso osa tuon tytön kanssa touhutessa ettei jatkuvasti ehi asiaa miettimään. eilen sitten kun tultiin kotiin niin pakkailin pois noita busterin ruokia, hihnoja ja leluja..tosi pahaltahan tämä tuntuu mutta toisaalta myös helpottavalta.

ammateista minä opiskelen suuhygienistiksi ja koulua on tarkotus jatkaa syksyllä jolloin mies jää näillä näkymin sitten vuorostaan tytön kanssa vuodeksi kotiin.

nyt tuo äidin pikkuäkäpussi alko hermostumaan..
palataan!
 
Rutistusten kera teille kaikille :hug: HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2008!!!

Plääh, koskaan ei tänne ehdi kirjoittelemaan :( Aika kuluu aina jonnekkin. Tai silloin kun olisi aikaa, on kone varattu tms. Tässä yksi päivä aloin kirjoittelemaan, mutta yllätysvieraat keskeytti senkin...aina siis jotain. Toivottavasti nyt saan hetken kirjoitella :) Ja näin uudenvuoden lupauksen sijaan voisin esittää toiveen, että hieman useammin ehtisi täälä pyörähdellä. Niin mukavaa teidän seurassanne on ollut :) Ja ajatella, kohta vuoden verran olemme tunteneet...hui :)
Kiva oli kuulla että mua oli ihan täällä kaipailtu ;) Mulla myös ollut ihan ikävä teitä =)

Jaahans, mutta mistäpä sitä aloittelisi... No kaikenkaikkiaan meille kuuluu hyvää. Vauva on jo 3kk täyttänyt ja tyytyväinen enimmäkseen on. Ihana hymysuu :heart: Kääntyy jo masulleen selältään, nauraa hekottelee ääneen, juttelee kovasti, tavoittelee leluja ym. Siis iso pieni-mies =)
Edelleen rintaruokinnalla hän on. Satunnaisesti pullosta saa maitoa että tää mamma saa "omaa aikaa", esim kauppareissun verran =) Tosin ne omat "menot" yleensä ajoittaa toisen uni aikoihin, mutta koskaan ei tiedä jos unet katkeaa keskenkaiken.
Pikkuhiljaa alkaa rytmejä muodostua, mutta pientä hakemista niissäkin vielä on. Ajallaan nekin sitten. Ehkä tämä uusivuosi nyt tasaannuttaa arkea? Kun toi syksy meni tasaisessa hulinassa...ensin vauvan syntymä, sitten sitä onnen huumaa ja hulinaa alkuhetket, sitten ristiäiset,joulut,uudenvuodet jne. Nyt tuntuukin hieman tyhjältä kun ei ole oikein mitä odottaa. Toisaalta mukavaa nyt tämä että saa "vain olla", toisaalta tuntuu orvolta.

Poika on hyvä nukkumaan. Etenkin ulkona viihtyy,uni maistuu jopa viisikin tuntia vaunuissa. Vaunuilut pitääkin ajoittaa mielummin aamuun koska muutoin ei yöksi tuon mittaisten unien jälkeen riitä unta. Yöllä sitten herää kerran syömään ja nukkuisi noin kymmeneen aamulla.

Hormoninäppyjä,tai mitä ne nyt onkaan, oli noin kuukauden isässä muutamia ja aavistus karstaakin oli hetki sitten. Nyt on niin siloposki ja karstat kadonneet. Hyvin on kasvanut pelkällä maidolla ja jos tahti jatkuu näin, niin soseet aloitellaan sitten vasta puolivuotiaana.

Vauvakuume nostaa tääläkin päätään hetkittäin...ja ajatukset on sekavat sen suhteen. Toisaalta vielä vaikka haluaisikin lisää,toisaalta ei...tänhän piti olla viimeisemme, mutta jopa mieskin on ollut vähän empivä sen suhteen =) Pojan pieniä vaatteita olen laittanut sivuun ja kohta ne menee ystävillemme kiertoon ja palautuvat sitten joskus...vielä en siis kokonaan niistä raaski luopua ;)

Miesten "juhlimisista" oli ollut puhetta. Meillä mies ei pulloon sylje, mutta ihan kohtuuden rajoissa musta noi ottamiset on ollut.
Perskännejä en lasten nähden salli, mutta muutama saunaolut on ihan ok.
Viihteellä tämä mamma ei ole vielä ollut, eikä mieli tee lähteäkkään. Kerran tyttökavereiden kanssa syömässä käyty ulkona. Se passaa mulle paremmin kuin varsinainen bilettäminen. Mä olen aikoinani mennyt ja tullut, silloin ennen lapsia ja nyt elämäni on tätä kotiäitiyttä, ja nautin tästä :heart: Aiemminkaan en ole lähtenyt "pippaloimaan" kuin vasta lapsen ollessa noin vuoden. Hauskaa mä osaan pitää ilman päihdyttäviä juomiakin =)
Usein on ollut ystävien kanssa saunailtoja, meillä tai ystävien luona,mökillä tms. mutta nyt ei nekään viel huvita kun tuntuu et vauva saa hepuleita jos on illalla myöhään vielä vieraita tai me kyläillään myöhemmin...illat meidän poju vaatii rauhaa ja rakkautta ilmeisesti =)

Muttamutta...nyt TAAS kotityöt kutsuu =) Ensin kyl keitän itselleni päiväkahveet. Poitsu nukkuu sitterissä tällähetkellä ja isommat katsovat lastenohjelmaa. Täytyy paistaa suolainen piirakka, sillä mennään alkuillasta kyläilemään ja vien sen viemisiksi =) Koitan taas edistyä tänne kirjoittelemaan piakkoin =)

-mamma ja poju 3kk
 
Ammateista - mun nimike on projektipäällikkö, käytännössä oon ohjlemistofirmassa käyttöönotto, koulutus, määritys yms asiakasrajapintahommissa - sanomalehtiala on meidän asiakkaita, reissua ollut yli 100 matkapäivää vuodessa - kotomaassa ja ulkomaillakin.
Eli melkoisen erilainen elämänrytmi kuin nyt - yht'äkkiä 4 seinän sisällä, ennen lentokoneella, taksilla, hotelliin, milloin mihinkin lehteen jne jne.
Elikkäs mun työnkuva tulee taatusti muuttumaan Inka Viuviun myötä, en vielä äikkärille lähtiessä halunnut asiaa esille nostaa.
Voip olla firman vaiho edessä , saa nyt sitten nähdä...

Kutsu kuuluu,
-papu
 
tuutilulla taidan olla lähimpänä sinua, sillä me asutaan n. 20 km Kouvolasta Lahteen päin Kausalassa. Tämä on tällainen pieni kyläpahanen.

Onkohan tästä Kotkaan joku 70 km. (Jos ei ihan arvaus mennyt pieleen)

Minäkin odotan innolla vastausta tuolta toimituksen puolelta, itse ajattelin että tapaaminen voisi olla jossakin puolessa välissä meitä kaikkia. Kyllähän junat ja muut kulkee. Ja jos isolle ryhmälle jotain tilaa/varaa aina on hiukka halvempaa. :) No mutta kaikki aikanaan, vaikkakin voisi jo tapahtua jotain :LOL: (minäkö malttamaton?)

Olin tänään ahkera *omasta mielestäni* ja heitin matot ulos tuulettumaan jos vaikka vielä saisi inspiraation tuohon lattioiden pesuun. Ja täältähän se varmaan löytyy.... :LOL: :LOL:

Kyllä sitä on sellainen takamuksen kuva tässä tuolissa jo että huh huh. :whistle:

Täällä on ihanan hiljainen hetki kun pienimmät nukkuu ja kaksi isompaa katsoo Lilliä dvd:ltä.

Voi että kun pääsisi shoppailemaan Lahteen, mutta kun tämän revohkan kanssa ei voi mennä mihinkään yksin. :'( Ja ei oikein ole varaakaan kun "palkka" tulee vasta perjantaina.
 
sanna-78 Ella sai alkunsa clomeilla.Turhien inssien jälkeen olisi ollut vuoden jonotus IVF:fään,huomasin sitten kaapissani vuoden takaisia clomeja jäljellä kahteen kiertoon ja päätin syödä ne pois.Kuinkas sitten kävikään..Ella saikin alkunsa heti ekasta satsista.(aijemmin olin puoli vuotta syönyt niitä ilman mitään vaikutusta)

ammateista...Olin n.6 vuotta leipomo hommissa ja ohessa opiskelin parturi-kampaajaksi.Vuoden kokeilin parturi hommia työntekijänä.Ei ehkä ole miun heiniä.Nyt sitten en vielä tiedä mitä ryhdyn tekemään äippäloman jälkeen,toisinaan tekisi mieli opiskelemaan taas.No saa nähdä.Meinasiko teistä kuinka moni jäädä kotihoidon tuelle sitten kun äippäloma loppuu?

Onko täälä muuten ketään Lappeenrannan suunnalta??
Sain Ellan just nukkumaan ja kaverin pitäs kohta tulla kahville.Hän on personal trainerina kuntokeskuksessa ja tehdään miule ohjelma,josko makkarat siihen kesään mennessä sulaisi :D

Vip1 ja Ella tänään tasan 3kk
 


Tässäpä kuva Eemelistä ja joululahjaksi saadusta Lempi Lyydia lehmästä. Oli muuten joululahjoista paras, ainoa lelu jolla poika leikkii oikeasti tässä vaiheessa (ellei tota leikkikehässä olevaa peiliä lasketa). Saa lehmä kyytiä päivittäin :LOL:
 
Huh mikä päivä!
Me käytiin Porin raviradalla hiittaas heppa;mukana oli Pihla+pappa,mää+hevonen =)
Sitä ennen olin siivonnu tallin,pakannu kamat kaikille matkaan lähtijöille,pikkasen siivonnu sisälläkin..
Neiti heräili juur ko oltiin kotio päin lähössä..noh..ei muuta ko kysyyn yhelt tallinpitäjält josko saisin maitoo lämmittää..ei oikeen siä innostanu imettää.
Lopult kotiin,kuorman tyhjennys ja kaffetta pappalle.pyykkikone pyörii jo ja muuris on valkee..
Kieltämättä mietin jo et kärsiikö tää lapsi äitin harrastuksista mut..tasapainoseltahan tää vaikuttaa.

Ammateista..lähihoitsu miekin..suuntautunu sairaanhoitoon-ja huolenpitoon. Nykysin mulla toimi dementikkojen parissa. Ei vaan oikeen viä innostais töihin palata..oonkin nyte kartottanu miten voisin jäädä tyttöä kotiin hoitamaan ainaskin nyte ens talven yli. Ja sitte jos töihin ja vaikka uutta vauvaa..;) vauvakuume jo toisinaan täälläkin ilmassa mutta..haluisin n.2vuotta lapsille ikäeroa..sais tää esikoinen olla vauvana kauemmin

:heart:


Ois hienoo jos Kaksplussa innostuis! Mahdollisuuksien mukaan mekin mukaan haluttais!! ja muutenkin jos Rauma/Pori säteeltä mammoja löytyis..

ei maare..hommat kutsuu!
 
Tosta ammatista mulla jäi viime sepostuksessani, olen sairaanhoitaja, psykiatrinen sellainen. Kivasti saanut olla ammattia vastaavissa hommissa, ihan vakipaikkaa ei kuitenkaan ole, ns. vakisijainen kyllä äitiysloman alkuun asti.

Mullakin tullut mieleen, että joitain täältä puuttuupi, toi Kylähullu ja sitte Kinuskikissa ! Ainaskin. Kinuskikissa mulla jäi mieleen, kun meillä oli laskettujen aikojen välillä 4 päivää ja vieläpäs sama synnäri! Raskauspuolella vielä kirjoitteli, ihan lopulle asti.

Meillä lähti miehen lapset äitinsä luokse muutamaksi päiväksi. Saa vähän levähtää itsekkin että taas jaksaa, pojalla varsinkin meinaa pukata oikein kunnon murkkua päälle :/ Eivät kyllä liikaa siellä ole, aika harvakselleen siellä käyvät. Sieltä toiselta suunnalta meinaa tökkiä, meidän puolesta saisivat käydä aina kun lapset vaan haluaisivat.

Mutta nyt syömis hommiin!




T: Tytteli74 ja Eemil
 
Mummu oli yllärikäynnillä pari tuntia ja mä toivoin kokoajan että lähtisi... No, ehdittiin sitten tytön kanssa vielä vaippaostoille ja sain nyt yläkerran siivottuakin. Kai sieltä kohta jo lapset ja mies tulee ja mun pitäis olla ruuan laitossa... Vaan kun mamma3kin oli tänne kirjoitellut :) . Olipa kiva lukea kuulumisia ja kaikkien muiden tietysti myös!

Mamma3 nyt oon tainnut höynähtää ja mies siinä samalla :p ! Vauvakuumeesta siis :snotty: . Ihana juttu tietysti! Ja kuten sanottu, meille tää on viimeinen. Jos sitten jossain asiassa ollaankin eri linjoilla :whistle: . Niin samoilla ajatuksilla mennään biletysjuttujenkin suhteen taas. Minäkin täysimetyksellä ja mitään tarvetta minkäänlaiseen juhlintaan ei ole. En varmasti jätä tyttöä ennen vuotta yöksi mihinkään... Jotenkin vain olen sellainen ja noi yöjuoksut olen muutenkin tainnut jo juosta. Ehkä joskus myöhemmin tulee aika, kun taas huvittaakin, mutta nyt nautin vain shoppailureissuista ja tietty kavereiden luona teekupin ääressä. Joskus on suurta ekstraa kun parin kaverin kanssa lähdetään johonkin toiseen kaupunkiin, hotelliin. Päivä shoppaillaan ja ilta nauretaan herkkujen parissa hotellihuoneessa. Ei tule mieleenkään silloinkaan lähteä mihinkään, että joutuis laittautuunkin :ashamed: .

Katjanna pohti kuurin aloittamista ja moni muukin. Minä olen samoilla linjoilla Katjannan kanssa. Jotenkin kun imetän, en halua nyt alkaa vielä rehkiä sen suuremmin. Ja ehkä väsyttääkin sen verran, etten siksikään jaksa. Onneksi suurta tarvettakaan pakolliselle laihdutukselle ei ole, kiinteytystä kyllä kaipaisin :whistle: . Olen ajatellut, että niin kauan kuin imetän (toivottavasti mahdollisimman pitkään), niin siihen asti en katso kovin tarkkaan syömisiäni jne. Jonkunlaisen kuntokuurin aloitan sitten, kun imuttelut on jääneet. Minusta tuntuu, että tuo imeekin minusta nyt rasvoja, joten olkoon vauva mun kuntokuurini nyt :) .

Haluaisin kanssa imettää puolivuotiaaksi, siis ilman mitään lisäruokia, mutta luulen, että se ei tämän syöjättären kanssa tule onnistumaan. Keksimmäisen kanssa onnistui sujuvasti ja oli ihanan helppoa. Nyt on kovempi syömäri kyseessä :p , mutta vielä pärjäillään. Mahdollisen allergiankaan takia en halua kiirehtiä muilla syömisillä.

Tänään muuten aika selvästi huomasin kun imetin (ja olin syönyt suklaata juuri ennen :x ), että laikut poskilla punoittivat enemmän... Jaapa jaa, toivottavasti ei ainakaan imetystä sen takia tarvitsisi lopettaa. Allergian suhteen mun ehkä pitäs joku kuuri itelleni kyllä saada :ashamed: . Onkohan tuollaisella poskien punoittamiselle haittaa? Siis jos on allerginen eikä muuta vaivaa ole, kun ei tuo pieni ihottumakaan kuitenkaan kai vaivaa...? Sillä mietin, kun lääkäritkin toteaa, että katsellaan...

Ja unikoulusta kun horisin, niin en sen kummempaa koulua vielä tarkoittanutkaan eikä ole meillä tarviskaan, kuin vain tuo yöunille nukahtaminen. Kun siis on väsynyt, mutta tappelee unta vastaan... Että voiko sitten huudattaa sängyssä, pitää kädestä kiinni jne mutta pitää toinen kumminkin sängyssä? Ei musta silti siihen taida olla, mutta jonain iltoina ehkä. Tosin ehkä sekin on yhtä tyhjän kanssa, jos joku ilta huudatat ja toisena et...?

Mutta jos nyt sitä ruokaa tekemään. :wave:
 
Ginnifer
Ammateista ja töistä... Mulla on akateeminen tausta, kieli- ja taidepuolelta, mutta hommia oon päätynyt tekemään bisneskonsultoinnin parissa. Esimies- ja projektitehtäviä kohtuullisen monipuolisesti, mutta en siltikään yhtään viihdy. Takaisin en siis mene ennenkuin on ihan pakko! Tää vois olla hyvä sauma alan vaihtoon ja jopa kouluttautumistakin oon harkinnut. Käsillä tekeminen houkuttelisi mukatärkeetä paperinpyörittelyä enemmän. Näin lyhyemmällä tähtäimellä oon ajatellut olla kotona niin kauan kuin rahat riittää, ja sit etsiä ehkä osa-aikatyötä lähempää kotia. Nykyiseen paikkaan menee matkoihin tunti suuntaansa, mikä on kyllä pienelle liikaa vaikka tekisinkin lyhennettyä työpäivää.

... Ja vauvakuume... kyllä vaan! Oon aina halunnut enemmän kuin yhden lapsen, mutta saapa nähdä miten päin nämä elämän olosuhteet asettuu.

Kun kaikki nyt noita tapaamisia puuhaa, niin kysytäänpä nyt, että kai täällä joku helsinkiläinenkin on joukossa?? Mä en ole vielä saanut aikaiseksi tsekata mitään perhekahviloita tms. mutta lievä mökkihöperrys kyllä täälläkin nostaa päätään.

Ginnifer & Ellen
 
tiipii
:hug: sulle..toi koiran lopetus on rankkaa hommaa,olin mukana kun meidän 13v kultsu lopetettiin 3 vuotta sitten,ja oli ihan hirveetä..mä itkin sitä koiraa monta viikkoa aamusta iltaan..
ja nyt tuo minun 9vuotias bullmastiffi rouva hiukan pelottaa,siis lopetuksen suhteen,kun hällä on ollu kasvaimia suussa jo melkein 2 vuotta,isommat jopa 3x3cm,söi kesällä siihel 200e lääkekuurin,joka pienensi kasvaimia hetkellisesti,mutta palautuivat taas samaan kokoon..
leikkuutta noita ei voi koska ne voi sitten niin rajusti kasvaa takaisin..kyllä toi syö kuitenkin normaalisti vielä..sittenhän se on päästettävä koirien taivaaseen kun ei kärsi syödä enää..
joskus nuo patit vuotaa rajusti verta,on kuin olisi kahvikupillinen verta roiskittu joka puolelle,tähänkin ohjeeksi saatiin,että täytyy kylmällä painaa vuoto kohtaa..mä oon jo miettinyt että vien sen sitten tuhkattavaksi ja otan uurnan kotiin..kuten meillä on kotona jessekin uurnassa..

L-ouisa
kuinka monta heppaa teillä on?ja käyttekö ihan raveissa?no käytte varmaan jos ootte hiitanneetkin :LOL:

mileko34
mua ainakin kiinnostas jossakin juoruilla,ja kivahan se olisi isommallakin poppoolla,tilda on ainakin täältä päin..

noloista jutuista
tää nyt ei oo sattunu vauvan kanssa vaan tapahtui lapsivuode osastolla sairaalassa synnytyksen jälkeen..mulla oli ihan hirvee flunssa ja yskä..ja synnytyksessä meni pariks päivää nuo pidätyskyvyt,ja liekkö siitä synnytyksestä johtunu että mulla oli hirveesti ilmavaivoja..ja ainakun yskäsin,jumalaton paukku pääsi :LOL: :LOL: ja yskin todella paljon :LOL:
no kyllähän tuo huonekaverikin unissaan paukutteli..

emma ja antton..

eksyin taas vähän aiheesta
 
Noloista jutuista:
3 vuotiaana yks tytöistä huusi tavaratalon täydellä naistenvaateosastolla; Äiti! Täällä ois sulle niitä tissiliivejä.

Mies oli samaisen tytön kanssa pankissa avaamassa tiliä tytölle. Pankin täti oli antanu paperia ja kyniä tytölle, et sai piirtää sillä aikaa kun isi allekirjotti papereita ym. Täti sit kysy, et mitä piirsit, ni tyttö sano et isin kikkelin :LOL:
Mies oli ollu ihan jonkin verran vaikeena...

 

Yhteistyössä