Luovutettu munasoluhoito

Watrossi: Mulla on myös limis ollut joskus 15 mm, lääkäri epäili silloin adenomyoosia.Tulin kuitenkin raskaaksi lahja-alkioilla ja terve tyttö syntyi. Eli ei välttämättä meinaa mitää jos rakenne kuit. hyvä.

Kiitos onnitteluista. Pp 13 hcg oli 86. On hyvin viitearvossa, mutta olisin toivonut saavani isomman tuloksen. Mutta eipä siitä arvosta toisaalta voi mitään ennustaa. Ei kuulemma tarvi kontrolloida. Alkuraskauden uä 2.6, jos ei mitään häikkää sitä ennen. Tytöstähän aloin vuotaa 5+5, joten jokainen wc käynti on painajaista. Mitään ei ole vielä tullut. Oireita on ( väsymys, palelu) ja ilalla vatsan turvotus ja menkkaoirehdinta joka sitten katoaa yön aikana. Tosi jalat maassa mennään silti, mitä tahansa voi sattua. Toisaalta pitäisi iloita jokaisesta päivästä, sillä voihan kaikki mennä hyvinkin.
 
WATROSSI, nyt vaan jäitä hattuun, kaikki menee ihan hyvin!!! Missä hotellissa yövyt??

TYPYLIINI, nyt vaan nautit plussastasi ja annat asioiden mennä omalla painollaan. Uskoppa vaan, että kaikki menee ihan hyvin ;) . Minulla takana viisi negaa pas-siirtoa ja yksi tuore siirto ja tahdon siltikin uskon, että täällä myös onnistaa!! t. VEKARA =)
 
bartsu: Mä pidän teille peukkuja!!!!! Mullakin alkoi jo tulla hieman luovuttamis/sopeutumisfiilis jossain vaiheessa vaikka kovin pitkään ei loppujen lopuksi hoidoissa oltukaan. Joten toki toivon että saisitte vielä nyytin mutta haluan myös sanoa että täyden kympin nainen voi olla ilman lapsiakin. Ja elää hyvää ja rikasta elämää ilman lapsiakin..vaikka surutyö onkin kova. Mutta nyt siis vielä bdbdbdbd ja toivotaan pikaista raskautumista!!
 
Kiitos Typyliini kannustuksesta ja onnea plussasta viela kerran. Eiks se ole niin, etta jos hcg on tossa vaiheessa yli 50 niin se on OK.

Meidan luovuttajalta oli saatu ainoastaan 6 munista ja nyt mua tietysti jannittaa, etta mitas jos niista ei yksikaan hedelmoity koska mieheni sperma on huonolaatuista. No, niinhan se on etta se ei pelaa joka pelkaa :eek:

 
Bardolino Tervetuloa mukaan! Kovasti tsemppiä ja pekkuja piinispäiviin!! :flower: =)

Typyliini Onhan tuo arvo kuitenkin noussut ja kuulosta aika normaalilta ollaksee pp13! Onnea sinulle! :heart:

Watrossi Kovsti peukkuja sinulle ja onnea siirtoon!! :flower:

Aliisa Mitä sinulle kuuluu? oletko käynyt veritestissä? Onko sinulla minkälaisia oireita?

Itsellä semmoinen tunne, ettei ole tärpännyt tälläkään kerralla... Jotenkin haluaisin lisää oireita... :/ :headwall:

Tänään pp 10

Hyvää viikonloppua kaikillle!
:wave: :wave:
 
Watrossi: Kyllä sieltä nyt ainakin yksi siirrettävä täytyy tulla !! Meidän miehellä kanssa huonot siittiöt(hitaita ja paljon epänormaaleita) ja näköjään olikin nyt tehty sitten ICSI menetelmällä tuolla AVA:lla tuo meidän homma. Ainakin papereissa luki niin. Mua myös jännitti ihan hulluna tuo määrä varsinkin kun tähän asti on saatu vain yksi alkio tai korkeintaan kaksi nipin napin siirtoon. Mut toivotaan että teillä nyt menee kaikki nappiin.

Enkelitytön äiti: Kiitos!

PP2 Jännittää, mutta ei juuri muuta. Kaikenlaisia menkkajuilimisia vatsalla tuntuu, mutta se voi olla endometrioosi mikä siellä muisttuttelee itsestään, kun noita Zumenomeja täytyy niin kauhealla annoksella syödä. Ei ole kiva kun just saatiin ne pesäkkeet suurimmaksi osaksi pois ja nyt noi estrogeenit todennäköisesti riehaannuttavat sen taas. Paitsi jos nyt tärppää niin se kuivahtaa sit pois raskauden ajaksi ainakin.

Bartsu
 
Enkelitytön äiti, kävin eilen siellä verikokeessa ja tulos oli positiivinen. Siinä kaikessa tohinassa en edes tullut kysyneeks että paljonko oli hcg.. mutta täytyy pistää vaikka hoitajalle vielä viestiä, että jos kertoisi sen. Oli eri hoitaja paikalla, kun kenen kanssa yleensäkkin olen asioinut. Mutta siis tulos oli positiivinen ja raskaana siis ollaan! Tuntuu ihan uskomattomalta, että ekasta tärppäsi! nyt vaan jännitetään ekaan ultraan, joka on 5.6 että kuinka asiat sitten on. Mulla ei oikeesti ollut oikein mitään oireita tuona aikana.. joten aivan hyvin voi olla että säkin olet plussannut silti! Toivon ainakin niin koko sydämestäni! Mäkin etsiskelin niitä oireita ja kun ei oikein mitään ole ollut niin tulos yllätti täysin.. Henkisesti meinaa valmistauduin koko ajan negaan. Nyt oikeestaan parina viime päivänä oon huomannut, että mulla on pitkin päivää sellasii ällöttäviä oloja.. meinaa oksennus tulla.. mutta eipä ole vielä tarvinut oksentaa. Rinnat ehkä vähän norm. herkemmät.. mutta ei kyllä paljoa. Niin ja aamuisin ku herää niin on hirmuinen nälkä. Mä päätin, että mä en ota tästä stressiä. Antaa asioiden mennä omalla painollaan.. kun en mä kuitenkaan pysty sillain mihinkään vaikuttamaan.. Eka ultra sitten kertoo, että missä mennään.. Mikä päivä sulla on virallinen testipäivä? Meinaatko aiemmin testailla?

Watrossille hurjasti onnea hedelmöittymiseen! Toivotaan, että kaikki 6 hedelmöittyisi! Eihän sitä koskaan tiedä!

Te ketkä olette olleet raskaana, niin minkä kokoinen masu teillä on ollut 12-14 raskausviikoilla?? Ostin sen hääpuvun tosiaan viikko sitten ja nyt jos kaikki menee hyvin niin olen häiden aikaan 12-14 viikolla raskaana.. niin mietin että käykö puku ahtaaksi.. Tokihan se on tosi yksilöllistä. Onneksi puku kuitenkin oli vielä iso eli jos raskaus jatkuu niin välttämättä sitä ei tarvitse pienentää edes..

Kaikille mukavaa viikonloppua! Piinaajille plussaonnea! Me olemme täällä miehen vanhemmilla pohjanmaalla viikonlopun.. kun ei sitten hetkeen ehdi tänne päin taas..
 
Bea
Onnea Aliisa! Loistavia uutisia & ota niin iisisti kuin vain voit tuohon ekaan ultraan (tarkoitan henkisesti tietty). Mulla tuo pahaolo alkoi noin viikko plussauksesta mutta kaikki on niin yksilöllistä samoin kuin tuo vatsan koko. Olen siis 17 raskausviikolla ja voisin sanoa että mitään vatsaa ei vieläkään näy. Toiset alkavat pyöristyä jo ihan ensimmäisillä viikoilla mutta minä näemmä en. Ehkä aavistuksen tietyt housut painaa vatsan seudulta mutta en ole todellakaan vielä ostanut mammavaatteita ja sinnittelen ehkä kesän alunkin ilman ellei jotain dramaattista vatsan koossa ala pian tapahtua. Kyllä se mullakin ehtii vielä kasvaa joten yritän itseäni lepyytellä ja olla vain tyytyväinen että paino on vihdoin alkuperäisessä kun olen saanut pidettyä muutaman viikon ajan ruoankin sisällä.

Onnea vielä kerran & viikonloppuja kaikille pinolaisille.
Bea =)
 
:flower: Nuo ovat juuri niitä oireita mitä tähän aikaan voi edes olla. Hienoa olisi jos saisimme kulkea odotusmatkaa yhdessä! Esikoista odottaessa h 12-14 ei oikeastaa vielä vaatteet kiristäneet, se voi tietty olla johtunut liiallisesta raskauspahoinvoinnistakin joka vaivasi silloin minua h6- h 14. Oksensin siis koko ajan, tipassakin tuli oltua. Mut jos sun puhu nyt ei oo ihan tyköistuva vyötäröltä niin eiköhän mahdu.:heart: Mulla raskausmasu pullahti esille joskus h 17 kieppeillä.
 
Kylläpä on piristävää lukea Aliisan ja Typyliinin uutisia, onnea teille tuleville 9 kuukaudelle valtavasti! :heart: :heart:

Watrossille onnea hedelmöittymiseen ja alkioiden kasvuun :heart:

Beankin raskaus jo pitkällä, eikös se kriittinen raja ole 12 kk. Olet jo turvallisemmalla puolella! Yhden työkaverin ekaa mahaa ei huomannut ollenkaan kuin vasta vähän ennen äitiyslomalle jäämistä, mutta hän oli vähän tukevan sorttinen. Hyvä, että pahoinvointi on helpottanut.

Omaa napaa - tai kaulaa ;) Olga vastasi ystävällisesti kyselyihini hänen käsityksistään kilpirauhasarvoista. Lievä vajaatoiminta ei hänen mukaansa haittaa lahjamunasoluhoidoissa, mutta omilla munasoluilla tehtävissä hoidoissa TSH pitäisi olla noin 1 (minulla 3,6). Keskiviikkona menen sisätautilääkärille, ketä eräs helsinkiläinen klinikka konsultoi näissä asioissa.

Viitsisittekö vastata galluppiini: millaiset TSH-arvot teillä on olleet, ketkä olette plussanneet. Entä teillä, ketkä ette ole plussanneet monen siirron jälkeenkään.

Hyvää viikkoa kaikille!

Kesälomia odotellen,
Kuopasta noussut Hilde :wave:
 
Luovutin munasoluja vuonna 2002 :)Ehkä sieltä on tullut jo mukelo maailmaan. Sen verran tiedän vastaanottajista että ovat suomesta pariskunta. Kun lapsi on 18 vuotias hän saa ottaa yhteyttä. Jännää myös hänelle. Nyt odotan itse koeputkilasta.. tosin tämä on ihan myös omista soluistani:) :heart:

Oli ihana luovuttaa munasoluja aikanaan.
 
juuri tässä mietiskelin, että paljon on porukkaa palstallamme (mikä aivan ihanaa) ja moni elää jänniä hetkiä tahollansa. Ja mikä onkaan mukavampi paikka asioita jakaa kun tämä palstamme ;) !!

JUUNI, millä mielellä siellä hoidon aloitusta odotellaan?? Aiemmin kirjoittelit, että aloitat pistämisen ensi kuun alussa?? Onko kyseessä jarru vai jokin muu??

PIRI, mitä sinulle kuuluu? Sellaisia mietin, että sinun kannattaisi olla säännöllisesti yhteydessä Lenaan ja vähän kysellä hoidon aikataulua. Uskon tämän vauhdittavan hoidon aloitusta!!

PIRPANA, mainitsit tuosta alkion adoptiosta. Jäin miettimään, että onko kyseessä pariltä jääneitä alkioita vai kahden eri luovuttajan?? Mitä luovuttajista kerrotaan??

WATROSSI, toivottavasti kaikki mennyt hyvin ja siirtoon olette päässeet!!

Mukavaa iltaa kaikille, toivottaapi pohdiskeleva VEKARA ;)
 
Riika on nahty.

Huonot uutiset: Ainoastaan kaksi kuudesta oli lahtenyt jakautumaan eli jos tama kerta menee pystymettaan niin edessa on taas uuden luovuttajan etsiminen :eek:
Hyvat uutiset: Molemmat alkiot olivat huippuluokkaa. Toinen oli ehtinyt siihen asteeseen, etta seuraava vaihe olisi ollut blastokysta, mika kuulemma on hyva enne. Limis oli 15.8 mm ja sekin oli kuulemma hieno.
Fiilikset: Oon jotenkin masentunut, enka jaksa uskoa onnistumiseen. Outoa, koska yleensa olen siirron jalkeen aina toivoa taynna.

Taman viikon testailija on Enkelityton aiti! Koska meinaat uskaltaa? Ja ensi viikolla sitten on Bartsun vuoro. Joka viikolle riittaa jannittamista.

Hei Hilde, ma tsekkaan mun TSH huomenna kun olen takasin tyopaikalla.

Ai niin, mun piti viela kertoa, etta mulle maarattiin uusina laakkeina beibiasperiini ja Dexamethason-niminen tuote. Maarattiinko teille muille Riikan mimmeille myos tota Dexamethosonia?

Hyvaa alkavaa viikkoa kaikille

Watrossi
 
mulla 2.7. Ja FSC vai mikä se nyt mahtoi olla se munasarjojen toimimattomuusarvon tunnus, mutta kuitenkin niin se on ihan kamalan korkea eli ensin oli ollu 76 ja sitten laskenut 69:ään. Eli aivot yrittää ruoskia totaalisen sammuneita munasarjoja toimimaan. Hillevi tulehan kertomaan mitä lääkäri sulle sanoi tuosta kilppari asiasta. Mitkä ovat teidän suunnitelmat tulevien hoitojen suhteen?

Enekitytön äidillä jännät paikat!! Toivottavasti saat plussan!!

Watrossille hurjasti onnea, että Kyytiläiset kiinnittyvät ja jatkavat kehitystään äidin masussa!!

Me ollaan onnekkaita siinä suhteessa, että sain lääkäriltä tiedon, että saamme käyttää jatkossakin saamaamme maksusitoumusta!! Toivottavasti luovuttajia olisi paljon liikenteessä. Kiitos sinulle Palleriina ja kaikille muille luovuttajille kallisarvoisesta lahjasta!!


Kaikille onnea ja hyviä vointeja omiin tilanteisiinne!!!


Klaara
 
Onnea plussanneille!! IHanaa, että vihdoin alkoi tulla plussiakin tähän ketjuun!

Watrossille onnea matkaan! Tuo just itseäkin vähän mietityttää, kun multa on omilla hoidoillakin saatu tuota 5 munasolua, joista sitten yleensä 1 on saatu siirtoon asti, että kannattaako sitten nuo lahjamunasoluhoidot, jos sieltä tulos on sama kuin omilla. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, mikä on tulos. Kertoiko he sinulle, että onko tämä ihminen luovuttanut aikaisemmin ja onko raskauksia tullut?

Vekara: kiitos vinkistä. Olen tässä laskeskellut, että jos se jonotus on noin 5 kk, kuten sanoivat, niin päästäis elokuussa hoitoihin. Sen aikaisemmin ei mun mielestä edes tartte, kun kesä-heinäkuulle on muutenkin ihan tekemistä. Mutta voishan sitä tietty jossain vaiheessa kesällä kysäistä, mikä on tilanne. Tiedätkö, ovatko he Riikassa miten lomalla kesän aikana?

Piri
 
Mulla on huomenna sitten käynti klinikalla, ultrataan ja nähdään paljonko on munasoluja tuloillaan.
Ja pistokset on siis aloitettu perjantaina.

Mulle tuli semmonen hassu ajatus/tunne ekana aamuna pistojen aloituksen jälkeen :ashamed:
Siis ko rupesin miettimään ja tajusin etää nyt onkin sitten jotkut kaksi onnellista paria jo aloittanut kans hoidot ja innolla odottelee tuloksia että paljonko niitä munasoluja multa tulee.. niin siis tuli jotenkin semmonen... mitenkähän sen sanois... tuli fiilis että tän täytyy nyt onnistua kunnolla että munasoluja sais tulla niin paljonettä molemmille pareille riittää... tai en mä osaa selittää sitä tunnetta.

No mut huomenna selvii aika paljon kun on se ultra että paljonko siltä olis tuloillaan.
Nyt lähen saunaan nautiskelemaan miehen seurasta =)
 
Riivinrauta: Tiedän miten ajattelet, koska olen ajatellut samalla tavalla itsekin :heart: Valitettavasti niitä tulee sen verran kun tulee, etkä voi siihen itse vaikuttaa. Minulla saalis oli 14 munasolua, joista meni siis kummallekin pariskunnista 7. Kun kuulin tuloksen olin kyllä hieman pettynyt, kun kuitenkin toivoin että olisi ollut hieman enemmän :/ Toisaalta olen ymmärtänyt että suuri määrä ei välttämättä ole hyvä asia, vaan kun soluja on kohtuullinen määrä laatu on parempi. Korjatkaa jos olen väärässä :) Minulla jarruteltiin aika kovasti koko hoidon ajan ja pistosannoksetkin haluttiin pitää aika matalina ettei soluja olisi kehittynyt liikaa. Tsemppiä kovasti hoitoon =)
 
Riivinrauta ja Lila08 ihanaa, että olette olemassa ja luovutatte munasolujanne!! En halunnut tuolla edeltävällä kommentillani loukata! Totta kai laatu on aina määrää parempi!!!! Lähinnä tässä itsellä on kysymys rahastakin, kun noista Riikan hoidoista ei saa Kela-korvauksia ja hinta on sama reilu 6000,- tuli sieltä sitten lopulta 2 tai 20 siirrettävissä olevaa alkiota. Siksi sitä tietty toivoo mahdollisimman suurta tulosta, että pakkaseenkin jäisi jotain eikä tarttisi heti aloittaa alusta. Toivottavasti ymmärrätte, mitä tarkoitan.

Kesää odotellessa
Piri
 
Piri: et tietenkään loukannut, onhan se nyt ihan selvää että olisi mukavaa saada tarpeeksi soluja, jotta jäisi pakkaseenkin =) :heart:

Tsemppiä Watrossille :heart: Toivottavasti nuo kaksi top-alkiota toisivat toivotun tuloksen =) Uskon että harmittaa jos pakkaseen ei jäänyt mitään.
 
Nyt vaan Watrossille hurja määrä peukutuksia, että lopputulos olisi vahvasti positiivinen.
Riivinraudalle hurjasti munien kasvatussäteitä =)
PP6:ssa mennään ja tunnelmat on kyllä vaihdelleet laidasta laitaan. Luget aiheuttaa kaikkia mahdollisia oireita:mahan turvotusta ja ajoittaista huonoa oloa. Menkkamaisia juilimisia mahalla on ollut harva se päivä. Eipä sitäkään tiedä mitä se meinaa...kauheata, kun alkaa jännittämään vaan päivä päivältä enemmän. Optimistisuus alkaa horjua ja pessimismin peikko nostaa päätään, että eihän tämäkään voi millään onnistua...Sitten mietin jo sitäkin, että jos tuo endo on jo alkanut hurjalla vauhdilla kasvaa, kun suurimmaksi osaksi juilimiset tuntuu tuolla vasemmalla mistä sitä leikeltiinkin. En tiedä sitten, jos tämä hoito päättyy huonoon tulokseen niin pitäiskö vaan kesäksi pyytää e-pillerit ja syödä niitä kesä putkeen, että se endo ei pääsis niin kauheasti kasvamaan...ne kivut kun on niin karmeat. Mut toisaalta kauhea ajatella jotain e-pillereiden popsimista.
Nyt on kai ruvettava siivoamaan vapaapäivän kunniaksi ja sit mentävä pihahommiin, jos ei ala satamaan vettä.
Näin pohti Bartsu
 
Hei kaikille,

Watrossille ja Bartsulle paljon kiinnittymistuulahduksia! Myös Pietarista määräsivät babyasperiinia hiussuonten verenkiertoa vilkastuttamaan.

Enkelitytön äidille oikein positiivista testipäivää :heart:

Riivinraudalle ja Lilalle kauniit kiitokset luovutuksista :flower: ja onnea Riivinraudalle tälle kerralle!

Kilpirauhaslääkärissä käyty. Lääkärin mielipide oli aivan yksiselitteinen, jos TSH-arvo on yli 3 kannattaa aloittaa lääkitys - jos on raskaaksitulotoiveita. Muuten oireetonta alle 4.5 arvoa ei kannata ruveta lääkitsemään. Menen vielä uudelleen labraan ja tutkitaan kilpirauhasen vasta-aineet ja vapaa tyroksiini, mutta reseptinkin jo sain. Ajatella, jos viisi vuotta, inseminaatiot ja kuuden alkion siirrot sekä 10 000 e on mennyt hukkaan ihan vain tämän kilpirauhasen hyvin lievän vajaatoiminnan takia. Lisäksi lääkäri sanoi, että jos vasta-aineet on koholla (kilpirauhasessa tulehdus) ennen alkionsiirtoa pitäisi aloittaa myös kortisonihoito.

Me ollaan nyt akupunktiohoidossa ja huilataan tämä kesä. Elokuussa jos mun kilpirauhasen tilanne on hyvä, kokeillaan omilla soluilla. Nyt tulevaisuus ja yrittäminen näyttää taas ihan valoisalle :wave:

Aurinkoista ja vähän lämpimämpää kevätiltapäivää pinolaisille!
Hilde
 
Ilmoittaisin teille hyvät ystävät :heart: positiivisesta :heart: testituloksesta!
Itse en ole vielä sitä oikein tajunnut kaan, mutta aamulla testitikkun pamahti kaksi viivaa ja erittäin vahvat semmoiset! Huomenna meen veritestiin ja toivottavasti sekin sitten näyttää mitä pitää... tänään siis PP 14...

:heart: :wave: :wave: :heart:
 

Yhteistyössä