Luovutettu munasoluhoito

Aamupäivät,

Vekara ja Piri onnea teille tälle hoitokierrokselle. Kyllähän Vekara raskauksia on PAS-hoidoilla hyvinkin saatu aikaan. Kumpa teillä nyt viimein tärppäisi :heart:

Meillä nyt hoitotaukoa, tai akupunktiossa käydään. Tänään selvisi, ettei minulla ole keliakiaakaan, joka hoitamattomana voi hyvin estää raskauden. Toivottavasti teiltä muiltakin se on tutkittu.
Akupunktiohoitajan mukaan munuaisteni energia on hyvin heikko ja niitä hän pääasiassa hoitaa. En ole myöskään saanut Tampereen Ovumiasta vielä vastausta, olemmeko oikeasti vielä jonossa. Minä täytän ensi keväänä 45 ja se on raja, jonka jälkeen Suomessa ei lahjamunishoitoja tehdä. Jos vain munuaiseni saataisiin vahvemmiksi, yrittäisimme ensin omilla soluilla kerran ja jos Ovumiasta ei kuulu, suuntaisimme Tartoon. Nyt pitää säästää rahaa samalla. Vuoden aikana on mennyt varmasti kymppitonni klinikoille ja apteekkiin...

Mitäs meidän plussanneille kuuluu, Watrossille ja kumppaneille?

Unelma, nauti "täysin rinnoin" luomuraskaudestasi! Ihanaa, että toit plussan pinoomme :heart:

Vähän aurinkoisempaa päivää ja viikonloppua kaikille!
Hilde
 
UNELMALLE onnea!!

Siirrossa on käyty. Limakalvo 10mm ja yksi TOP alkio sekä hyvä alkio laitettiin nyt sit tällä kertaa katsastamaan yksiö, että kelpaisko. Top alko oli 8 soluinen ja se toinen sit aikas hidas kaveri, mut lääkäri sit meinas, että laitetaan molemmat.Kaksosraskauden riski kuulemma n.10%. Siirto ei tuntunut yhtään. Yleensä on vähän nippassut. Muuteskin lääkäri oli ihanan helläkätinen.
Veritesti sit 26.8 ja se on PP12
Et näin täällä tänään.
Bartsu =)
 
kiitos onnitteluista!

nyt on kyllä olo että raskaana, öklö olo 24/7 :kieh:
väsyttää ihan sikana, alotin syömään vitamiineja jos ne auttais tähän väsymykseen |O

pari päivää meni itkiessä niin onnesta, surusta en tiedä mikä mulla oli, mutta nyt on hyvä olo!

haluan toivottaa vekaralle ja pirille ja bardolinolle plussa uutisia!!

nyt tää menee nukkumaan |O
 
Täsä juuri lueskelin Avan sivuja ja tällanen osu silmiin : Suomessa hoidamme lahjamunasoluilla pariskuntia, joissa nainen on iältään korkeintaan 45-vuotias. Riiassa ja Pietarissa vastaanottajan yläikäraja on 49 vuotta ja hoitoon on mahdollista päästä huomattavasti nopeammin...
Meikä täälä popsii e-pilsuja ja kiukuttelee, ensi viikolla eka ultra, jossa nähdään kuinka kystille on käynyt, sitten kai vielä toinen satsi ....hoh hoijaa...
Olen alkanut miettiä tuota Tarttoa kun siellä hoidot halvempia,laitonkin sinne s-postia. En enää muista kuinka monta s-postia olen lähettänyt : Päiville, Lenalle, Tarttoon ym. Nyt oottelen vastauksia. Se täsä murehdittaa kun tuo toinen osapuoli on joka toinen päivä innolla mukana ja joka toinen päivä ko myrskyn merkki.... Mähän ite olen ku aurinko... :| :( :'( :/
 
Suzyanne
UNELMA82 Onnea ihan hillittömästi plussasta!!! :flower: :flower: :flower:

PIRI hyvä kun ultrassa kaikki OK!

BARDOLINO Onnea piiniksiin, samassa veneessä ollaan, veritestikin samana päivänä 26.8, eli minulla pp11. Koitetaan ottaa rauhallisesti, että kamut pysyy kyydissä. =)

GERPERA suosittelen tuota meidän Tarton klinikkaa, Clinic Eliteä lämpimästi, kerrassaan hyvää ja nopeaa palvelua saimme, ja tosiaan edulliseen hintaan, ilman jonottamista.

Niin, meillä oli tosiaan tänään siirto, 19 munasolua saivat luovuttajalta, joista sitten tuli 7 hyvänlaatuista alkiota. Kaksi siirrettiin, eli pakkaseen saivat 5 kpl.

Siirto ei tuntunut ollenkaan. Ainut mikä vähän säikäytti, oli se, että minulla on kohdussa polyyppi!! Siitä ei ole kuulemma haittaa mahdolliselle raskaudelle, ja sen voi poistaa synnytyksen jälkeen jos olen raskaana, ja jos en ole, niin sitten voi poistaa sen mahd. pian. Voi hitto, olisi ne kasvaimet nyt jättäneet edes kohdun rauhaan, kun munasarjat jo tuhosivat!!! :ashamed:

Nyt vaan sitten BARDOLINON kanssa piinaillaan!!
 

[/b]Iltaa kaikille!

Paljon on tapahtunut tällä palstalla sen jälkeen kun viimeksi olen täällä vieraillut. Menin sitten kaatamaan koneseeni kupin kuumaa kahvia ja sehän ei siitä tykännyt ja olinkin tuossa sitten ilman konetta

Unelmalle onnittelut. Todella mahtava juttu =)


Minäkin oli yhteydessä klinikkaani viimeviikolla, ja seillä ultrasi ja sanoi, että limis hyvä 11 mm. Ja sitten aloitinkin testailemaan että milloinhan se ovis tulee... No se sitten tulikin seuraavana päivänä ja siirto oli perjantaina 08.08.08. Yksi top siirrettiin kyytiin, kun toinen ei selvinnyt sulatuksesta. Nyt sitten jännäillään BARDOLINON ja SYZYANNEN kuin käy. Mulla veritesti 25.08.08 jos oon plussannu. Mulla siirto tehtiin siis luomukiertoon, ja nyt lugeja aamulla 1 ja illalla 1.

Tuntuu jotenkin ettei tää onnistu, kun ei oo mitään ihmeempiä oireita. Mahaa nippailee ja rinnat hiukan arat mutta eipä muuten kummempia tuntemuksia, välillä jopa unohtanut, että siirrossa ollaan oltu. Meinaan unohtaa noi lugetkin.

Mutta nyt lähden lenkille, ja kaikille oikein ihanaa viikonloppua ja TSEMPPIÄ ja
:hug: kaikille.

terkuin

Oireeton Cornelius
 
Miten tuon kielitaidon kanssa pääsitte yhteisymmärrykseen hoidon kulusta.
En epäile etteikö se Teiltä olisi sujunut, mutta olen kai ainoa joka kauppiksen englannilla yrittää jotain takellella. Sähköposti vielä sujuu kun voi aina luntata netin sanakirjasta jotain sanoja sinnepäin :headwall:
 
Suzyanne
Meilläkään ei ole kummallakaan mikään kovin hääppöinen kielitaito, ihan peruskoulupohjalta solkattiin. =) Meillä oli lääkärinä koko klinikan "pääjehu" A.S, häntä suosittelen. Yleensäkään emme puhuneet edes kauheasti vastaanotolla, ja lääkärin englanti oli erittäin selkeää ja yksinkertaista. Lääkäri kirjoitti jokaisen käynnin jälkeen tarkat ohjeet lääkityksestä ym., koko hoito meni helposti kun vaan ohjeita noudatti. Ja sanakirjan kun ottaa mukaan vastaanotolle, niin varmasti yhteisymmärrys syntyy! Meillä taisi olla kaikkiaan 4 (tai 5) käyntiä klinikalla, ja lisäksi pidimme lääkärin kanssa yhteyttä sähköpostilla.
 
Onpas kulunut aikaa...Olen kuitenkin käynyt silloin tällöin kurkkaamassa pinolaisten kirjoituksia, joten mukana olen joten kuten pysnyt... Tämä kuukausi on ollut tosi kiireistä; muutto toiseen kaupunkiin, uuden työn aloittaminen, lapsi aloitti uudessa hoitopaikassa ja kaksi liikenneottomuuttakin tuossa välissä. No voin hyvin ja ainakin alkuraskauden ultrassa sikiökin voi hyvin, vaikka kyllä olen kaiken hässäkän keskellä pelännyt jo pahinta. Menen neuvolaan eka kertaa ensi keskiviikkona ja toivon kuulevani jo pienokaisen sydänäänet.

Täällä on tullut niin paljon uusia mukaan, en taida kaikkien vaiheita muistaa. Mutta Unelmalle tosi paljon onnea :hug: hieno juttu.

Muille siirroissa käyneille ja niitä odottaville pidän peukkuja.

Hillevi, olet ennenkin tuskaillut ikääsi ja hoidon aloittamista Ovumiassa. Itse olen jonossa Ovumiaan, olin ilmottautuessani 47-vuotias ja mitään estettä ikäni puolesta ei lahjamunasoluhoidoille nähty. Minuun oltiin jopa jo keväällä yhteydessä mahdollisen luovuttajan taholta, mutta sitten sanottiinkin, että luovuttajia aloitetaan etsimään vasta syksyllä. Klinikan asiantuntijalääkärinä toimii Tukholman Karoliinisessa sairaalassa oleva Outi Hovatta ja hänen kanssaan meilailin maaliskuussa hoidoistani. Olen siis siellä 2. jonossa, mutta jos raskauteni etenee normaalisti, poistun jonotuslistalta.

Hyvää jatkoa kaikille...ja kyllä tämä on ihana pino...ei parempaa vertaistukea saa mistään.


 
Suzyanne
Teille asiasta vähän enemmän tietäville, voiko ennen testiä jo ihan piinapäivien alussa päätellä jostain tulevan plussan? Esim. oireista, vai onko tyypillisiä raskauden oireita, vaikkei plussaisikaan?

Mulla on nyt pp3 , ja eilen illalla käväisi pieni pahoinvoinnin aalto. Lisäksi vatsa on ihan turvoksissa ja nippailee vähän, ja rinnat on niinikään turvoksissa ja tosi arat. Mutta ilmeisesti kaikki ihan tavallisia oireita tässä vaiheessa, eivätkö vielä kerro alkion/alkioiden kiinnittymisestä tässä vaiheessa?

Niin vielä, verikoe mulla on 26.8, mutta koska tulos voisi näkyä kotitestissä, ilmeisesti jo pp7-8 kohdalla voisi näkyä? Miten ihmeessä sitä jaksaa odottaa?!!! =) =)
 
Hyvää viikon alkua kaikille!

Alkaakin pian tapahtua monella ja piinailijoitakin on taas pinossamme.
Suzyanne, valitettavasti Lugesteron ja muut tukilääkkeet tekevät samanlaisia oireita kuin raskaus ja vasta testi kertoo miten asian laita on... ainakin minun kohdallani raskaustuntemuksia oli selkeästi ja joka kerta nega on testiin tullut. Toivon kovasti, että sinulle tulisi selkeästi positiivinen tulos! Pitkää pinnaa piinispäiviin! Samoin Bartsulle ja jos muitakin jo oli piinapäivillä!

Juuni, kiva kuulla sinusta ja toivottavasti raskautesi etenee ihan loppuun asti hyvin. Rohkaisevaa kuulla, että Ovumiaan pääsisi jonoon myös 47-vuotiaana. Esim. suomalaisilla Ava-klinikoilla pidetään kiinni 45-ikärajasta ja minua ei viime keväänä huolittu edes jonoon - koska oletettiin ettei hoitoon pääsisi ennen kuin täytän 45.

Voidaan kaikki hyvin ja positiivista mieltä! :wave:
Hilde
 
Suzyanne: Meillähän on sama tilanne myös pakkasessa...meille jäi pakkaseen myös 5 alkiota. Mä päätin, että tässä kierroksessa en tutki mitään oireita. Mulle tuli viimeksi tuoresiirrossa lugesteroneista kauheat oireet. Maha turposi ja kaikenmaailman nippailuja oli vatsassa. Rinnat oli kivikovat ja kipeät ja varsinkin iltaisin ihan hillittömän huono olo. Ja kaikki nää tosiaan vain keltarauhashormonista(mun lugeannostus on 200mg 2+2) Nyt en tosiaan meinaa mitään oireita tarkkailla ja koitan muuteskin vaan ottaa asiat niin rauhassa kun vaan pystyn. Itse en kumminkaan asioiden tilaan voi pahemmin vaikuttaa.
Piinistsemppiä sinne kuitenkin!! Myös Corneliukselle.

Bartsu
 
Suzyanne
Bardolino, joo kyllä noi munkin oireet on varmaan siitä mun piikitettävästä keltarauhashormonista, Progesteroniumista, tuskin tosiaan voi vielä arvailla yhtään mitään, varsinkin kun tämä on minulla elämäni ensimmäinen hoitokerta. =)

Eipä tässä auta kuin odottaa vaan. Stressitöntä aikaa sullekin! :flower:
 
Heips kukkuu!
Nyt sitä ollaan onnellisesti naimisissa.. häitä juhlittiin la:na parin sadan vieraan voimin..:) Tänään palattiin takaisin kotiin pohjanmaalta..

Hoitoja aloitellaan taas.. Tänään kävin ekassa ultrassa.. Limis oli huonompi kuin edellisellä kerralla.. hiukan vajaa 7.. mutta lääkärin mukaan aivan hyvä..:) Viimeksi kun oltiin hoidoissa niin se oli ekassa ultrassa 9mm. Aikataulu menee nyt näin: ke:na aloitan luget ja pe:na mennään siirtoon jos sulatus onnistuu. Koitetaan sulattaa ensin se yksin pakattu alkio..

Sellaista täällä. Siirron jälkeisenä la:na lähdetäänkin sitten etelään lomailemaan viikoksi..:)

Mielettömästi onnea Unelmalle!!

Onko kukaan innostunut tekemään sitä aikataulua???

Mukavaa viikon jatkoa kaikille! Ja peukut pystyyn piinailijoille!
 
Hei kaikille,

Onnea Aliisa-rouvalle :flower: rouvautumisesta ja tähän hoitoon!

Voiskos se lista sisältää nämä tiedot:

Hoitotilanne
nimi (ikä ) : monesko hoito (IVF/PAS) : siirtopäivä/ tulevan hoidon kk/ jonossa, hoitopaikka : pp (piinapäivä )/ kiertopvä (jos ei ole hoidossa nyt) : monesko lapsi haaveissa

Plussanneet
nimi (ikä ) : monesko hoito (IVF/PAS) + paikka / luomu : raskausviikko : monesko lapsi tulossa


Riittäisikö nämä? tai toivottavasti ei mennyt liian monimutkaiseksi...

Kukin voisi laittaa oman rivinsä seuraavan viestinsä loppuun - ne tiedot, mitkä haluaa kertoa. Siitä voi sitten koota ja kuka tahansa päivittää, kun siltä tuntuu.

Perusrivi olis mun osalta:

Nimi (ikä ) .. hoito .......... tilanne ............. pp/kiertop .. haaveissa

Hillevi (44) ... luomuilua .. jonossa Ovumia .. 23/27-30 ...... 1.
 
Kiitos sinulle Suzyanne tiedoista ja kaikille muillekin jotka ovat tällasta keltanokkaa valistaneet.
Niin ja Hillevi , oisiko hyvä vielä laittaa tuohon listaa piinistelijät oman otsikon alle?
Eli 47v
eka lahjamunasoluh.,jonossa Riikassa
2 aik .lasta
 
Missä mennään - 18.8.2008

Nimi (ikä ) .. hoito ........... tilanne ............. kiertop .. haaveissa

Gerpera(47).. 1. lahjasolu .. jonossa Riika................. 2 aikuista lasta
Hillevi (44) ... luomuilua ... jonossa Ovumia .. 23/27-30 ...... 1.


Piinistelijät :wave:
Nimi (ikä ) .. hoito .......... hoitopaikka .......... pp ..... haaveissa


Plussanneet :heart:
Nimi (ikä ) .. hoito ........ hoitopaikka ....... vko .. monesko lapsi


Listan päivitys
Klikkaa viestin lopussa painiketta "lainaa" ja kirjoitusikkunassa poista
ekalta riviltä: (quote="alkuperäisen viestin kirjoittajan nimimerkki" )
ja viimeiseltä riviltä: (/quote)
 
Ehdotus listaan tulevista tiedoista

Hoitotilanne
nimi (ikä ) : monesko hoito (IVF/PAS) : siirtopäivä/ tulevan hoidon kk/ jonossa, hoitopaikka : kiertopvä (jos ei ole hoidossa nyt) : monesko lapsi haaveissa

Piinistelijät
nimi (ikä ) : monesko hoito (IVF/PAS) / luomu : hoitopaikka : piinapäivä : monesko lapsi haaveissa

Plussanneet
nimi (ikä ) : monesko hoito (IVF/PAS) / luomu : hoitopaikka : raskausviikko : monesko lapsi tulossa


Riittäisikö nämä? tai toivottavasti ei mennyt liian monimutkaiseksi...

Jokainen voi lisätä / päivittää tietoja niin, että klikkaa viestin lopussa painiketta "lainaa" ja poistaa kirjoitusikkunassa ekalta riviltä (quote="nimi, esim. nyt Hillevi" )
ja viimeiseltä riviltä poistaa (/quote)
Minä en valitettavasti voi luvata ehtiväni päivittää... sori!
 
Nimi (ikä ) .. hoito ........... tilanne ............. kiertop .. haaveissa

Gerpera(47).. 1. lahjasolu .. jonossa Riika................. 2 aikuista lasta

Hillevi (44) ... luomuilua ... jonossa Ovumia .. 23/27-30 ...... 1.

Piri (35)...2. lahjasolu (takana 2 inssiä, 4 tehtyä/aloitettua IVF:ää ja 1. lahjamunasolu (PAS) )...hoidossa Riiassa...siirto 09/08....27-30....haaveissa 2.


Piinistelijät :wave:
Nimi (ikä ) .. hoito .......... hoitopaikka .......... pp ..... haaveissa


Plussanneet :heart:
Nimi (ikä ) .. hoito ........ hoitopaikka ....... vko .. monesko lapsi


 
Nimi (ikä ) .. hoito ........... tilanne ............. kiertop .. haaveissa

Gerpera(47).. 1. lahjasolu .. jonossa Riika................. 2 aikuista lasta

Hillevi (44) ... luomuilua ... jonossa Ovumia .. 23/27-30 ...... 1.

Piri (35)...2. lahjasolu (takana 2 inssiä, 4 tehtyä/aloitettua IVF:ää ja 1. lahjamunasolu (PAS) )...hoidossa Riiassa...siirto 09/08....27-30....haaveissa 2.


Piinistelijät :wave:
Nimi (ikä ) .. hoito .......... hoitopaikka .......... pp ..... haaveissa


Plussanneet :heart:
Nimi (ikä ) .. hoito ........ hoitopaikka ....... vko .. monesko lapsi



Juuni(47) 4 inseminaatiota, 3 ivf, 1 lahjamunasoluhoito, Riika, 9 vko, 2. lapsi (esikoinen 2 v.)
 
Nimi (ikä ) .. hoito ........... tilanne ............. kiertop .. haaveissa

Gerpera(47).. 1. lahjasolu .. jonossa Riika................. 2 aikuista lasta

Hillevi (44) ... luomuilua ... jonossa Ovumia .. 23/27-30 ...... 1.

Piri (35)...2. lahjasolu (takana 2 inssiä, 4 tehtyä/aloitettua IVF:ää ja 1. lahjamunasolu (PAS) )...hoidossa Riiassa...siirto 09/08....27-30....haaveissa 2.

Aliisa (25) .. 1.PAS ..siirto 22.08.08/Väestöliitto/Hki... Haaveissa 2-3

Piinistelijät :wave:
Nimi (ikä ) .. hoito .......... hoitopaikka .......... pp ..... haaveissa


Plussanneet :heart:
Nimi (ikä ) .. hoito ........ hoitopaikka ....... vko .. monesko lapsi



Juuni(47) 4 inseminaatiota, 3 ivf, 1 lahjamunasoluhoito, Riika, 9 vko, 2. lapsi (esikoinen 2 v.)
 
Suzyanne
Nimi (ikä ) .. hoito ........... tilanne ............. kiertop .. haaveissa[/u][/b]

Gerpera(47).. 1. lahjasolu .. jonossa Riika................. 2 aikuista lasta

Hillevi (44) ... luomuilua ... jonossa Ovumia .. 23/27-30 ...... 1.

Piri (35)...2. lahjasolu (takana 2 inssiä, 4 tehtyä/aloitettua IVF:ää ja 1. lahjamunasolu (PAS) )...hoidossa Riiassa...siirto 09/08....27-30....haaveissa 2.

Aliisa (25) .. 1.PAS ..siirto 22.08.08/Väestöliitto/Hki... Haaveissa 2-3

Piinistelijät :wave:
Nimi (ikä ) .. hoito .......... hoitopaikka .......... pp ..... haaveissa
Suzyanne(36) 1.lahjasolu...Tarto...pp4...haaveissa 1-2


Plussanneet :heart:
Nimi (ikä ) .. hoito ........ hoitopaikka ....... vko .. monesko lapsi



Juuni(47) 4 inseminaatiota, 3 ivf, 1 lahjamunasoluhoito, Riika, 9 vko, 2. lapsi (esikoinen 2 v.)


 

Yhteistyössä