Luovutettujen munasolujen/alkioiden avulla raskautuneet

Iitu, sodan ajan ihmisille voi tosiaan olla vielä hankalampi paikka! Ymmärrän ettet kerro. Mun vanhemmat ovat myös eronneet ja äiti tosiaan tietää, ei ole kyllä kommentoinut sen kummemmin asiaa. Mutta onnellinen kyllä siitä että meille on vihdoin vauva tulossa.

Mä kans ihmettelin miksei kirjaa enää saa. Se on kylläkin muistaakseni 90-luvulla kirjoitettu, että ehkä se on syy, en tiedä kun en ole lukenut. Simpukka Ry:stä sanottiin, että jotain samankaltaista on kai tekeillä, mutta ilmestymisajasta ei ole tietoa.

Tällaisen kirjan tilasin: UUTUUS! Finding our families - Simpukka Kannattaa harkita, jos englanti sujuu. En ole vielä kannesta kanteen lukenut, mutta tuntuu hyvältä kirjalta, herättää ajatuksia ja antaa vinkkejä. Huonona puolena jenkkilähtöisyys (siellähän homma toimii vähän erilailla) ja se, että kirja keskittyy vähän enemmän luovutettuihin siittiöihin (on niin paljon yleisempää).

Mä sain eilen ensimmäisen potkun kädellä kiinni kun vauva oli illalla kovin aktiivinen ja satuin pitämään kättä alamasulla. Olen odottanut tätä niin kauan :heart:

Hyvää äitienpäivää teille kaikille, oli vauva sitten mahassa tai sylissä! :heart:

Lempiviola 17+6
 
  • Tykkää
Reactions: Sussuanna
Hei ja hyvää äitienpäivää (tuleville) äideille!

Itsellä ensimmäinen äitienpäivä, joka tuntuu vähän toiveikkaammalta :) Ehkä ensi vuonna meilläkin...

Tuon kertomisen suhteen minullakin on hieman samanlaisia pelkoja kuin Iitulla, että en haluaisi kuulla mitään ikäviä kommentteja. Siis itseäni haluaisin suojella. Mutta katsotaan nyt miten tämä sujuu...

Varhaisultra on varattu reilun kahden viikon päähän. Toisaalta haluaisi sen varmuuden, ettei ole kohdunulkoinen tai tuulimuna, toisaalta ei ole kiirettä tietää, kun nyt saa olla edes hetken raskaana.

Vielä haluaisin kysyä teiltä pidemmälle ehtineiltä, että miten teillä on purettu lääkitys? Kun tuntuu olevan aikamoisia vaihteluita (ainakin rv9 - rv12). Mulla tukilääkkeenä rutiininomaisesti Primaspan (vaikka ei häikkää hyytymistekijöissä), tuon ainakin ajattelin jättää ominpäin kohta pois. Mutta noita muitakin mietin, uskaltaako jättää aiemmin kuin rv12, joka on klinikan ohjeistus? Tästä kyllä keskustelen varhaisultrassa, mutta ajattelin kysyä teidä kokemuksia (onko joku lopettanut hormonilääkkeet esim jo rv9)?

Kiitos kirjavinkistä Lempiviola! Pitää varmaan tilata.
 
Saiga, mulla Primaspania vastaava Disperin rv 12 asti, samaten Divigel, Progynova (annos lähtee tippumaan rv10 paikkeilla). Crinone (Lugesteronia vastaava) menee meidän klinikalla 1x2 rv12 asti ja sitten 1x1 rv 20 asti, mutta juttelin suomen lääkärin kanssa niin hän ei ymmärtänyt yhtään miksi 20 asti kun ne lopetetaan aina rv 12. Itse en uskaltaisi lopettaa etenkään keltarauhastukea ennen ohjeistettua rv12, koska näissä hoitoalkuisissa raskaus on alussa hyvin pitkälti lääkkeiden varassa. rv12 on turvallista, koska oma keltarauhanen toimii jo tarpeeksi hyvin. Progynovaa on klinikasta riippuen käytetty yleensä rv 10 tai 12 asti.
Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille ja odottaville!
Iitu 8+0 (jee..)
 
Saiga, osaat ottaa ihanan rennosti :) Me oltiin Suomessa hoidoissa, luget ja zumenon jatkuivat täydellä annostuksella rv10 asti. Silloin ne olisi kuulunut klinikan ohjeiden mukaan lopettaa molemmat kerrasta, mutta en uskaltanut kerrasta lopettaa joten jatkoin muutaman päivän annosta puolittaen. Meidän lääkäri vakuutti, että rv10 on sopiva aika lopettaa, mutta tiedän, että joissain muissa paikoissa jatketaan rv12 asti.

Ps. pitää Iitu sen verran korjata, että ainakaan mun hoidoilla (lääkkeellinen siirto) ei omaa keltarauhasta muodostu ollenkaan, vaan istukka pelkästään hoitaa hormonituotannon :) Rv10 sen pitäisi olla jo niin kehittynyt että riittää ylläpitämään raskautta.
 
Viimeksi muokattu:
saiga mä jatkoin tunnollisesti rv12 loppuun. Mutta jos lääkäri antaa luvan aikaisemmin lopetella, niin mikäs siinä. Mulla noi lääkkeet aiheutti pahoinvointia tai ainakin se lakkasi samalla kuin lääkkeet.

lempiviola mäkin etsin sitä satukirjaa juuri. Onpa harmi ettei sitä enää saa.
 
Iltaa tännekin. Mä jännäilen huomista ultraa. Olo on niin hyvä ja oireeton että ei oikein tunnu että olisi raskaana..ja ei toisaalta ole ollut mitään kipuja tai vuotoja. Olisi ihana nähdä sikiön jo liikkuvan siellä! katselin youtubesta ultra videoita, aivan mahtavaa katsoa samalta viikolta 4D kuvaa, kuinka parin sentin kokoinen sikiö näyttää jo vauvalta! Ihan pakahtuu tästä odotuksesta..
Iitu 8+1
 
  • Tykkää
Reactions: Odottava73
iitu78 meillä näkyi ultrassa 8+4 pientä käsien liikuttelua. :)

lempiviola kiitos kirja-arvostelusta, taidan tilata, varmasti mielenkiintoista luettavaa.

(.) Kävin tänään neuvolalääkärissä, oli kyllä nopea visiitti. Punnitus ja sykkeen kuuntelu, siinäpä se, kesti n. 15 minuuttia. Syke löytyi nyt nopeasti, ja lääkäri sanoi sellaisten paukkeiden olevan liikkeitä. Jumppatuokio oli selkeästi meneillään. ;)

Aniraz_ 19+1
 
  • Tykkää
Reactions: Sussuanna
Ultrassa käyty. Lopulta jännitin hirveesti niin että kädet tärisi! Mutta kaikki oli hyvin, siellä köllötteli 1,8cm kokoinen vauvaa muistuttava otus:heart: Sillä erottui jo pää ja vartalo, aivot, selkäranka ja pikku kädet, niin ihanaa!! Lääkäri sanoi että voin jo huokaista (en tiiä uskallanko), että km riski on jotain alle 1% enää. Ihan pakahdun!
Miehen kanssa täällä mittaillaan huonekaluja ja mietitään huonejärjestystä. Joudutaan tekemään teinille uusi huone yläkertaan ja valtaamaan sen makkari:) No teini tykkäs, se saa oman parvekkeen ja pääsee kauemmas meistä.
Tuleeko teille kellekään Vauva tai Kaks plus lehti? mulle tuli muistaakseni molemmat ku odotin esikoista ja tykkäsin hirveesti niitä lukea. Nyt mietin kumpi olisi parempi..
Iitu 8+2
 
Jee Iitu, mahtavaa! Se on hieno tunne kun jännitys muuttuu helpotukseksi :) Huokaise ihmeessä! Mä tykkäsin eniten Vauva-lehdestä ja äiti tilasikin sen mulle nyt synttärilahjaksi (ei ole kyllä vielä tullut postilaatikkoon). Kaksplussa käsittelee vähän laajemmin lapsia ja ainakaan esikoisen vauva-aikana ne koululaisjutut eivät olleet niin kiinnostavia/ajankohtaisia.

Aniraz, olipa kiva kun pääsit kuuntelemaan sykkeet :) Eikö teillä tehty ollenkaan sisätutkimusta? Mä olen aina luullut sen olevan neuvolalääkärin "pointti", kun ei siellä oikein muuta erikoista tehdä.

Vielä huominen töitä ja sitten neljän päivän vapaat. Maha on pompsahtanut oikein kunnolla esille, ja töissä tulee onnitteluja :) Kaksi viikkoa rakenneultraan...

Lempiviola 18+1
 
lempiviola ei yhtikäs mitään! Oli vähän turha käynti mun mielestä, tietysti sykettä on aina ihana kuunnella. Munkin maha on pistetty merkille, tosin kukaan ei ole tullut suoraan kysymään, joka ei asiasta jo tiedä. Maha on kyllä ihana, ei haittaa mitenkään elämää, mutta on söpö ja näyttää raskausmasulta.

iitu78 hienoa että kaikki on kunnossa! :) mulle tulee vauva-lehti, siinä on kivasti odottajille suunnattuja juttuja.
 
Mikähän on Persikan tilanne ? Joko olet synnyttänyt ?
Ajattelin kirjoittaa enemmänkin, mutta kuinkas ollakaan toinen unillaolija heräsi jo, eli se sitten siitä...
Ihanaa raskausaikaa teille kaikille :heart: Just yx päivä katselin omia kuvia raskausajalta, ikävä nyt ei kyllä sitä vatsaa ja olotilaa ole, oli se loppuajan nukkumattomuus ja syömättömyys ja oksentelut senverran kamalia, mutta aikansa kutakin.
Muistan olla kiitollinen näistä pienistä ihan joka päivä. Ikäviä vatsavaivoja tytöllä on, toivottavasti pian loppuvat.
Koittakaa jaksaa ja nauttikaa raskaudesta !

Vaatteita tuli haalittua ihan liikaa, nyt niitä sitten pakkailen odottamaan aikaa jolloin ehtisin kuvata nettikirpparille, ei vaan raaskisi luopua niistä, mutta kaikkia ei voi säästää. Meille nämä vauvat on viimeiset, mutta säästän osan vaatteista.

T. Paulanna ja babyt jo 2kk :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Iitu, ihania ultrakuulumisia! Onnittelut!

Löysin solunetistä istukan kehityksestä seuraavaa:
"Histiotrofinen vaihe päättyy viikolla 10, jolloin sikiön aineenvaihdunta siirtyy kokonaan istukan varaan."
Eli aion kysyä lääkäriltä, joko viikoilla 10-12 voisi lääkitystä vähentää. Luget lähinnä olisi kiva saada pois!

Kai mä olen jotenkin rauhallinen, kun on eka kerta ylipäätään raskaana, joten olen tästä jo onnellinen. Lisäksi ei ole ollut vuotoja, ja pakkasessa on 5 hyvää alkiota, jos tämä menisi kesken. Yritän pelätä sitten jos tulee jotain pelättävää. Siis kyllä minulla toisaalta on hyvin järkevä olo, että tosiaan voi olla vaikka tuulimuna, tai muusta syystä keskeytyä, mutta vielä ei voi tietää joten olen tässä tyytyväisessä kuplassa :)

Muoks, jatkoin lukemista:
"Jos alkion kiinnittyminen tapahtuu, trofoblastin synsytiokerroksen solut alkavat erittää istukkahormonia (hCG, human chorionic gonadotropin), joka ylläpitää keltarauhasen progesteronieritystä ja estää sen surkastumisen raskauden neljännelle kuukaudelle saakka. Sen jälkeen istukan tuotanto on riittävä raskauden jatkumiseksi. Keltarauhasen poisto ennen raskauden neljättä kuukautta saa aikaan raskauden keskeytymisen."

Eli ehkä pitää vaan jaksaa Lugeja sinne rv12 asti...
 
Viimeksi muokattu:
Saiga, kävin ultrassa 9+0, jossa kaikki kunnossa. Lääkäri tarkisti myös istukan. Sain ohjeen lopettaa kaikki tukilääkitys samantien. Oli kuulemma tehtävänsä tehnyt. Olin kuitenkin hiukan epävarma lopetuksen suhteen, joten jatkoin vielä osaa lääkkeistä viikon verran, mutta rv 10+0 lopetin sitten kokonaan. Kaikki meni hyvin, ei vuotoja, ei mitään. Parasta oli, että oma olo parani nopeasti ja rv 4+ jatkunut paha olo loppui melkein kuin seinään. =)

Fanni 23+2
 
Mä tilasin tänään Vauva lehden=), ihania pikkujuttuja mitä uutta tulee elämään! Täytyy vielä piilotella lehteä naapurin tädeiltä. Kiitos vaan suosituksista. Itse kaipaan lehdestä nimenomaan raskauteen liittyviä juttuja ja vauvan ensimmäiseen vuoteen liittyviä tietoja. Olen todellakin jo unohtanut miten ne vauvan ruokajutut menee ja muistan opetelleeni asiat esikoisen odotusaikana nimenomaan vauva-lehdistä. Silloin ollu ees nettiä omassa käytössä (uskomatonta..)
8+3
 
  • Tykkää
Reactions: aniraz_
iitu78 niinpä, huisilta tuntuu päästä ko. lehteä lukemaan. Mulla oli sama juttu vauvanvaatteiden kanssa.

(.) Huomasin eilen salilla tauon jälkeen että maha on tullut tielle. Jotkin liikkeet eivät vaan tuntuneet hyville, missä maha joutuu puristuksiin. Eikä selällään makuulla tehtävät liikkeet tuntuneet kivalle, joten nuo kaikki saa jäädä nyt pois. Mitä liikuntalajeja te harrastatte?

Aniraz_ 19+3
 
Iitu mäkin tilasin eilen Vauva-lehden. Mulle ei montaa lehteä tule, mutta ajattelin, että voisi olla kiva lukea tässä tilanteessa vauvajuttuja ja kun moni on tykännyt, niin päätin kokeilla :)

(.) Kiireinen viikko takana, neuvolassa käyty viime pe. Sain raskaustodistuksen ja nyt sitten haettu äitiys- ja vanhempainpäivärahaa, lapsilisää ja äitiysavustusta. Ilmoitin vihdoin työnantajallekin ;) Ensi viikolle on sovittuna sokerirasitus+muita labroja. Seuraavalla viikolla 1.perhevalmennus jne. Neuvolassa kuunneltiin vauvan sydänääniä ja siinä 140-150 huiteli, myös sf-mitta otettiin ensikertaa (keskikäyrällä). Mukava neuvolakäynti kaikkiaan, olin varmaan 1,5 tuntia siellä ja ehdittiin jutella ihan kaikkea vauvan tuloon liittyen. Kaikkiaan, nyt alkaa tosissaan tuntua sillä, että uskaltaa jo nauttia raskaudesta. Olisko tää sitä ihanaa keskiraskauden aikaa? Mitään erityisiä vaivoja ei ole ilmennyt vielä, mutta eiköhän nekin vielä....

Fanni 23+3
 
Osaatteko suositella hyviä nettikirppiksiä, joista voisi hankkia pienimpiä vaatteita ja vauvatarvikkeita käytettynä? Etenkin vaatteissa käyttöaika on niin lyhyt, ettei ehkä kannata ostaa (ainakaan kaikkia) uutena?

Samalla mietin itse myymistä, oon säästänyt poitsun vaatteita (uusia tai vähän käytettyjä 1-3 v) ja nyt kun tulossa onkin todennäköisesti tyttö niin useimmat niistä voisin laittaa kiertoon. Osa tietty väriensä puolesta käy tytöllekin =)

Fanni
 
Onnea Persika pikku tytöstä! :flower:

Ja kiitos lääkityksen lopettamiskokemuksista! Fanni, täytyy minunkin kysyä, jos ylimääräisen ultran jälkeen voisi lopettaa. Tai ehkä minäkin haluaisin vähentää pikkuhiljaa, enkä aivan seinään.

Tänään tullut minimaalisesti ruskeaa lugetöhnän seassa. Eli tähänkö se nyt loppuu -ajatukset tulleet tännekin. Mutta ei onneksi mitään suurempaa, kop-kop.
 
Persika, onnittelut pikku prinsessasta!
Saiga, mulla tuota samaa ollut muutamana päivänä että ruskeeta tulee töhnän mukana. Lääkärin mukaan ei huolestuttavaa. Olen yrittänyt olla rauhallisin mielin.
En oikein tiedä nettikirppiksistä, kun niitä taitaa olla paljon fb:n kautta? Ite en ole fb:ssa ollenkaan. Tori.fi:ssä on paljon lastenkamaa ja esim.vaatepaketteja. Itte tykkään kierrellä normi kirppiksillä ja harmittaa kun lastenvaatteet ym on hirveesti sieltä vähentyneet.
8+4
 
persika onnea!! :flower: voi miten ihanaa varmasti teidän arki on vauvan kanssa,, kaikki niin uutta ja pitkään odotettua. :)

fanni mahtavaa että uskallat nauttia raskaudesta! Hyvä vaan ettei ole vaivoja, varmasti paras aika on keskiraskaus.

saiga samaa mieltä iitun kanssa, ei kuulosta hälyttävälle. Musta tuntuu että jokaisella palstailijalla on ollut pientä tuhrua alussa.
 
Viimeksi muokattu:
Onnea Persika tytöstä! :flower: Ihanaa vauva-aikaa!

fanni, onpa teillä ollut ihanan kiireetön ja kattava neuvolakäynti. Ne on parhaita. Otitko äitiyspakkauksen? Meinaako muut ottaa?

aniraz, mulla on liikunnat käyneet hävettävän vähille... alkuraskaudesta kävin satunnaisesti salilla, mutta influenssa katkaisi putken enkä ole sen jälkeen päässyt vielä "jaloilleni". Mullahan on kurkku ollut taas kipeä viimeiset 3 viikkoa, en tiedä miksi. Mutta täytyisi kyllä alkaa vähintään käydä kävelemässä jos ei muuta.

aniraz, tiedätkö jo sun rakenneultra-ajan?

saiga, sama kommentti kuin muilla, älä huolehdi tuhruista, myös mulla tuli samanmoista rv6-7, kerran tuli seksin jälkeen vähän enemmänkin.

Lempiviola 18+4
 

Yhteistyössä