Luovutettujen munasolujen/alkioiden avulla raskautuneet

Bumblerideja saa myös merkin omalla kovalla kantokopalla, nyt en muista saako niihin silloin adaptereita kiinni kaukaloita varten vai täytyykö kopat aina irrottaa ensin, mutta koppia siis löytyy!
Jaa tuohon toiseen en osaa vastata, tai luulisi että voisi mahtua kesävaatteissa mutta sitten kun pitää paksuja vaatteita pukea niin voi tehdä tiukkaa :)

Tässä on yksi mun mielestä hyvä blogi arjesta kaksosten kanssa ihan alusta alkaen:
Mama loves you two
Mä olen tuon lukenut kokonaan läpi silloin alussa ja sieltä sainkin paremman kuvan mitä voisi olla luvassa ;)
 
Viimeksi muokattu:
johkunen Olen loman jälkeen vasta kolmatta päivää töissä, joten vielä en tiedä miten väsyneeksi tästä tulee :) Sinulla pojat kasvaa hurjaa vauhtia...jotenkin niin ihania nuo kaksoset :)

Vein sitten raskaustodistuksen töihin ja voin sanoa, että vastaanotto oli todella huono. Esimies on enemmän kuin kettuuntunut. Olen saanut nyt sitten kuulla jos vaikka mitä ja rivien välistä on tullut selväksi, että ikäni on ollut yksi kriteeri että sain tämän paikan. Eli esimies on ihmetellyt minulle että miten nyt tässä iässä yms. kaikenlaista. Ovat siis luottaneet että en enää lisäänny tässä iässä ja nyt sitten ovat naama nurinpäin kun näin kävikin ja turha odottaa onnitteluja. "Hyvissä fiiliksissä" siis teen töitä ä-lomaan asti. En ajatellut jäädä saikulle, mutta nuo ajaa mut suorastaan pois tuolla asenteella.

Paulanna Meidän Edgejen koppa ainakin on kyllä sen verran pieni, että ei sinne kahta saa mitenkään mahtumaan tai ainakaan niin että vauvoilla olisi hyvä olla. Uskon, että kaksosvaunut on kuitenkin parempi valinta ja että löydät varmaan sopivat vertailemalla ja kokeilemalla. Googlailin niitä silloin alussa kun ajattelin että jos meillekin kaksi tulee. Netistä löytyy kyllä valtavasti tietoa kaksosista ja onneksi sillä uskon että sitä tietoa tarvitaan.

Olen nyt tuijottanut tänään jalkojani ja voi PAH! Onkohan ne hieman turvoksissa? Siis ei hitsi nyt vielä saa olla! Varsinkin oikea jalka...onko muilla ja onko tietoa, että milloin turvotus on vaarallista? tai onko se vaarallista? Muistan että jotain turvotusta on ollut aiemmissakin raskauksissa, mutta mielestäni vasta 30 vkon jälkeen. Voi köyhä! jos tuosta nyt joku ongelma on tulossa :(

Sokerirasitus on kahden viikon päästä ja varmaan narahdan siis iän takia, sillä ei ole sukurasitetta eikä aikaisemmissa raskauksissa ole ollut, mutta nyt tää ikä varmaan mut narauttaa...ikävä kyllä.

Siinäpä niitä kuulumisia taas kerrakseen.

Tauku 24+2
 
Kiitos blogivinkistä johkunen. olinkin siihen jo tutustunut, ihanaa luettavaa ja niin toivoo, että jonain päivänä saisi omat tuplat maailmaan. Toivottavasti saisivat kasvaa vatsassa vähän pidempään kuin blogin pojat. Keskosten kanssa on aina omat haasteensa.

Taukulle vinkkiä turvotukseen : muista juoda tarpeeksi ! Ja jalat koholle tuöpäivän päätteeksi. Ihanan pitkällä jo sinun raskaus.

Muutaman kerran googlettelun jälkeen olen ihastunut Teutonian tuplarattaisiin :) onneksi ei tarvii vielä päättää mitä hankimme ja ehkä on mitattava, että ovista mahtuu, on mielestäni aika oleellista, jotta saa vaunut sisään ja ulos.
Olotila on vaihteleva, mutta kyllä joka päivä muistaa olevansa raskaana, kun kuvotus iskee ja nälkä. Ja mitään ei jaksa, ei siis mitään työpäivän jälkeen ja uni tulee heti illalla jo aikaseen. Ja aamulla on edelleen silmät ristissä. Mutta onnellinen olen näistä oloista kunhan tuplat kasvaa ja kasvaahan ne turvotuksesta mahassa päätellen :) luin jostain, että kohtu on appelsiinin kokoinen.

Tiedättekö muuten tehdäänkö noita seuloja ollenkaan tuplaraskauksissa ? Tai tiedättehän te...kertokaa ! Neuvolaa en ole vielä varannut, ehtiihän tuon...

T. Paulanna ja pavut rv 7+1
 
Viimeksi muokattu:
Tauku tosi tylsä vastaanotto ja myös epäreilu! Toivottavasti siellä töissä on ainakin muut onnellisia puolesta ja jaksat ainakin fiiliksen puolesta olla.

Joo on turvotusta, alkoi jo kesäkuun lopussa ja tosiaan luin silloin että kuuluu asiaan/ viikkoihin. Vesi, magnesium ja tosiaan jalat ylös helpottaa. Kesän kuumimpina päivinä käytin iltasella myös icepoweria ja tuntui hyvältä! Vaarallistahan se ei ole jos ei liity johonkin muuhun.

Paulanna tehdään seulannat mutta tuloksilla sinä et tee mitään :) Eli tilastot kaksosista eivät ole vielä valmiina, niitä tehdään vasta. Meillä nt-utra oli kyllä hyvin perusteellinen mutta just puuttuvien seulantatulosten takia jännäsin kuitenkin rakenneultraa yllättävän paljon!

Joo kyllä sitä itsekin toivoo että saisi pojat pidettyä mahassa päälle 2 kilon! Mutta meillä molemmilla on se ns. paras tilanne kaksosraskauteen: omat istukat ja pussit eli eivät häiritse toistensa kasvua :) Mä muuten nukuin alussa myös paljon ja söin lähes koko ajan miniporkkanaa, kirsikkatomaattia tms. mitä teki mieli ja helpotti oloa.

ON: eilen join sokerilitkua ja tiistain neuvolassa saan sitten tulokset. Eilinen työpäivä vahvisti myös sen ettei musta oikein enää töihin ole, selkä vetää istumisesta tooosi kipeäksi! Eli nyt oon kotona. Maanantaina jos jaksaisin tehdä jonkinlaisen työpäivän niin otan nyt 2 viikon sinnittelyn jälkeen tiistaina saikun ihan ilolla vastaan :) Parasta on lähes koko ajan potkivat pojat jotka painaa jo noin 800g, eli aika turvallisilla vesillä aletaan olemaan :heart:

tänään 25+2
 
Kävitkö johkunen 4d-ultrassa ? Milloin kävit ekan kerran neuvolassa ? En ole varannut vielä neuvolaa, perjantaina ultra ja ajattelin sitten soittaa aikaa, luulisin, että meidän paikkakunnalla sen melko piankin saa järjestymään :) ja mikäs kiire sinne muuta kuin jos haluaa sen kunnallisen ultran ja verikoe pitää ottaa jossain vaiheessa ( minä olen rh - verta ja vasta-aineita seurataan, minulla kuitenkin jo kolme synnytystä takana ja aina seurattu ). Kiva sattuma muutoin oli, että meidän luovuttajat on juuri samaa veriryhmää kuin me , tämä ei meidän kriteeri ollut ollenkaan, mutta näin kävi :)

Eilen oltiin juhlissa ja turvotuksesta huolimatta sain hyvin kapean juhlakoltun päälleni, sanoin tosin miehelle, että nyt ei tätä mekkoa vähään aikaan päällä voi pitää. Missäs vaiheessa olette joutuneet auurempiin housuihin siirtymään ??

Taukun kohtelu työpaikalla ollut pomolta kurjaa ja ala-arvoista, koita kestää :)
Muutoinkin varmaan ihan tekemistä, että jaksaa vielä äitiyslomaan asti pakertaa ja sitten tuo...

Täytyy myöntää, että edelleen olen ihan sekaisin kaksosista ja uskomattomalta tuntuu, jotenkin epätodelliselta. Ja pelottavaltakin, onhan minulla jo ikää.. Mutta toisaalta olen fyysisesti hyvässä kunnossa ja pakko on treenata jotain päivittäin, että pysynkin. Eniten ehkä surettaa, että todennäköisesti en synnytä alakautta, sektio vaan ei tunnu yhtään kivalta, kun tietää, että siitä toipuminen vie aikaa. Ehkä nyt pikkasen ennenaikaisia pohdintoja, mutta minkäs teet, kun ajatus juoksee.

Onnellinen olen joka päivä :heart:

Paulanna ja pavut rv 7+4
 
Viimeksi muokattu:
Ihanaa Paulanna että vihdoin saitte hyviä uutisia <3!

Meillä poika on jo 4 kk (mihin aika menee??), kasvaa kovasti, on tainnut jo saavuttaa kokonsa puolesta normiaikaan syntyneet ikäisensä :). Nykyisin nukkuu 9 tuntia, heräilee 5-6 aikaan syömään, nukahtaa taas ja herää 8-9 välillä hyväntuulisena höpöttelemään, ja ehdin itse syömään rauhassa aamupalaa.

Miinusta on, että en ole laihtunut :D. Mennyt kesä vähän liikaa herkutellessa kun vihdoin maistui ruoka. Noh. Kaipa sitä ehtii sitten joskus. Toivon mukaan :)
 
  • Tykkää
Reactions: paulanna
Paulanna me ei menty 4d ultraan. Jotenkin tuntui että kun näitä seurantoja on muutenkin niin paljon ja tavallinen ultra positiivinen yllätys meille (että siinäkin näkyy niin hyvin) niin ei koettu tarvetta.
Eka neuvola meillä oli 8+0 ja varasin sen 7+0 ultran jälkeen kun nähtiin sykkivät sydämet ekaa kertaa :) hyvin kerkesin vielä varaamaan nt-ultran sen jälkeen.
Tiukimmat housut eivät mahtuneet kuin pari viikkoa plussasta (tuntui ikävältä mahan kohdalta) eli aloin käyttää housuja jotka eivät olleet niin tiukat ja tuntuivat pehmeiltä. Vähän ennen nt-ultraa maha alkoi jo näkyä selvästi kun alun perin mulla ei ollut mahaa ollenkaan.
Kyllä sitä muuten vieläkin aika usein ihmettelee kahta myllertävää poikaa, välillä tuntuu hyvin epäuskoiselta katsoa mahaa peilistä :D ja muuten tilastojen mukaan alle 50% kaksosista pystyy syntymään alakautta, joten mä olen asennoitunut niin että syntyvät niin kuin heille parasta. Tällä hetkellä tuntuvat olevan vielä ihan poikittain.
Nautit nyt vaan olosta ja onnesta, me kaikki ollaan tätä niin kovasti toivottu ja onnemme ansaittu :heart:

Kiva kuulla odottavan vauva-arjesta :) hyvältä kuulostaa vauvan rytmi!

Tallustelija tule kansa kun kerkiät kertomaan lisää miten menee :)

Mulla on alkanut herkistely-vaihe, kyyneleet tulee helposti niin ilosta kuin surustakin :) Huomenna on sitten neuvolan vuoro.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: paulanna
Kiva nähdä, että tänne on tullut lisää porukkaa :) Onnittelut kaikille!

Tulin vaan nopsaan kertomaan, että meillä on tosiaan terve kuukauden ikäinen poika. Syntyi suunnitellulla käynnistyksellä rv 40+0. Nyt opetellaan elämää perheenä ja ollaan väsyneitä, mutta onnellisia :)

Itse jättäydyn nyt pois näiltä keskustelupalstoilta, koska minut on jo yksi ihminen tunnistanut. Haluan suojella lapsen yksityisyyttä.

Oikein hyvää jatkoa teille kaikille! :wave:
 
Vekkuliina Kiva kuulla, että kaikki on hyvin. Ymmärrän hyvin, että jättäydyt pois täältä. Minutkin olisi todella helppo tunnistaa jos joku sattuisi näitä lukemaan. Sama ajatus myös minulla että lapsen yksityisyyttä täytyy suojella.

Vekkuliinan viesti sai taas miettimään vaikeita asioita. Minä eikä mies ei tajuta miten ihmeessä me lapselle kerrotaan tämä hänen alkunsa. Olemme asiassa ihan hukassa. Unohdin sen jo tässä välillä, mutta nyt mies oli sitä miettinyt niin asia nousi taas pinnalle. Meillä kun on noita vanhempia lapsia ja emme välttämättä ole sitä mieltä että asia kuuluu heille niin miten siitä voidaan puhua niin että he eivät saa tietää. Olen myös googlettanut erilaisia tutkimuksia että mikä on geeneissä periytyvää ja mikä taas on ympäristöstä opittua. Mikäli lapsi olisi meidän näköinen niin pelkään että me pelkurit siirretään kertomista koko ajan kauemmaksi. Onneksi asiaa ei tarvitse ratkaista nyt, mutta hyvä varmaan tiedostaa että se päivä kyllä vielä tulee. Onko muilla mitä mietteitä asiasta?

Odottava Onpa poika iso jo. Hitsi, niin ne kasvaa...

johkunen Vieläkö töissä jaksat? Onko pojat aina masussa yhtä aikaa hereillä vai eri aikaan? Erotatko heidän liikkeet että kumpi potkii? Olen törmännyt muutamaan kaksospojan äidin blogiin ja minä lähinnä niitä vaate ja tavara postauksia sieltä luen. On kiva lukea miten poikia puetaan :) Oletko jo vaatteita paljon ostellut? Entäs pakkaus? Otitko sen? Pakkaus päätös oli tehty eilen niin nyt sitten odottelen postin lappua...en kovasti siitä tykkää, mutta on se nyt pojalle parempi. Tytölle tuskin olisin edes ottanut jotenkin niin poikien ne vaatteet.

Paulanna Huomenna taas se ultra, joten tulehan kertomaan miten pienet voi.

Huhuuu...lisää kirjoittelijoita kaivataan. Tulkaa plussanneet rohkeasti tänne kirjoittelemaan.

Tauku 25+3
 
Onnea vekkuliina =)

Juu toivon kanssa ettei kukaan tuttu käy täällä kurkkimassa juttuja vaan tulisi mielummin suoraan juttelemaan!

Tauku kertomisesta, meillä on se "helpompi" tilanne että ennestään ei ole lapsia eli sitä ei tarvitse miettiä. Välillä on nyt tullut sellanen olo että nämä on mun poikia ja tosi rakkaita jo nyt, voi kun ei tarvitsisi kertoa!! Mutta kyllä me siis kerrotaan, alustavasti olen miettinyt sitten kun pojat ovat 4-5 vuotiaita niin jotenkin pikkuhiljaa lapsen kielellä kerrotaan. Sitä olen sitten miettinyt kenelle ne pojat siitä sitten höpöttelevät, mutta se on sitten sen ajan asia.
Jostain myös luin että naisen omat hormonit valkkaavat mitkä geenit nousevat esille joten luotan siihen että sopivat geenit valikoituvat näin luonnostaan ;)

Kotiin jäin neuvolan jälkeen kun viimeisimmän työviikon aikana pysyin tekemään vain 2 työpäivää, joten saikku alkanut. Kävin eilen fyssarilla johon sain neuvolasta lähetteen, paljon tälle selälle ei voi tehdä. Eli raskaushormonit tekee sen että lantiossa ja selässä nikamat löystyvät. Se ja painon siirtyminen eteen tekevät selkäkipua monille. Ohjeena koko ajan oman asennon tarkkailu ja hyvä ergonomia, selän jumppaaminen (sitä pyrin joka aamu tekemään muun venyttelyn lomassa) sekä kylmägeeli. Niin ja tukivyön sain 2 viikoksi lainaan. Tylsä riesa mutta näin kotona sen kanssa pärjää vielä hyvin :) Sf-mitta oli jo 28!

Pojista, niin useimmiten erotan liikkeet koska a-poika on majoittunut tuonne oikealle alanurkkaan lähelle mun lonkkaa, siinä hänen edessä on laaja istukka häiritsemässä potkuja joten potkut tulee silleen kumeesti jostain tuolta sisuksista :D tämä poika myös mellastaa jos olen liian kippurassa tai liikaa makaan "sen päällä" :LOL:
B-poika on sitten poikittain tuossa napa-linjalla ja istukka on takana eli hänen kaikki myllerrykset tuntuu tosi selkeästi :D Ultrassa mun ihosta b-poikaan oli vain 1,5 sentin matka kun taas a-poikaan matkaa on 4,5 senttiä.
Musta ainakin tuntuu että vauvat on paljon hereillä tai ainakin myllää tosi paljon! Tunnetko sä Tauku kuinka hyvin teidän pojan liikkeet ja miten päin hän siellä majailee?

Meille on kesän aikana kertynyt vähän liikaakin vaatteita kun ollaan hyödynnetty alennusmyyntejä ja kirppareilta on löytynyt myös hyviä vaatteita. Talveksi saatiin alkuviikosta vika samettinen talvipuku hommattua kirppikseltä kun toinen vastaavan tyylinen löytyi jo kesällä. Lindexiltä ostin sitten kevyemmät teddy-puvut millä tuodaan pojat kotiin ja mitä voi lauhemmalla kelillä käyttää. Äitiyspakkauksia on 2 tulossa ja yksi otettiin rahana, mutta täytyy sitten katsoa kun tulevat että miten ne talvivaatteet menee kun alustavasti olen miettinyt että tulevalle talvelle saattavat olla liian isoja ja seuraavalle liian pieniä! Muuten olen pyrkinyt ostamaan pojille saman tyylisiä vaatteita (tai erivärisiä) eli prikulleen samoihin vaatteisiin en halua pukea. Mutta kyllä meillä omat ostot alkaa olemaan valmiita, sen verran paljon vaatteita on jo nyt! Eilen ostettiin sellanen olkalaukku hoitolaukuksi, pari tuttipulloa ja tuttia varuiksi, pyllypyyhkeitä ja pieniä vaippoja sekä liivin suojuksia =) Viikonloppuna saatetaan hakea vaatekaappi ja jotain muuta tarpeellista poikien huoneeseen. Aika paljon alkaa siis olemaan valmista ja hyvä niin, olo verrattuna kuukauden takaiseen on aika paljon raihnaisempi joten kuukauden päästä saataan kekittyä sitten kutomiseen sohvan nurkassa :D
Onko teille jo kertynyt vauvalle vaatteita ja tavaraa? Onko sun vointi muuten pysynyt vielä hyvänä?

Tule sitten paulanna kertomaan kuulumisia :)

Tänään 26+2
 
Viimeksi muokattu:
Täällä ei osaa vielä miettiä lapsille kertomisesta, miten alkunsa saaneet, ymmärrettävää, kun tämä koko raskaus tuntuu vielä niin epätodelliselta.
Todemmaksi se kyllä tänään tuli, kun ultrassa käytiin ja sydämet sykki vahvasti ja koot vastasi viikkoja. Kaikki ok. Lähete äitiyspolille jo tässä vaiheessa, kaksosraskauden, iän ja verenpaineen takia. Hyvä niin. Neuvolaa en vielä varannut, maanantaina sitten soittoa sinne.

Vauvojen vaatteista : katsellut ja hypistellyt olen, mutta kauppaan on jääneet. En ole löytänyt juurikaan kuin vartavasten pojan tai tytön vaatteita ja minähän en sukupuolia vielä tiedä. Jotenkin olen enemmän hypistellyt poikien vaatteita .
Hyvällä mallilla sulla johkuli hankinnat :) niinhän se kannattaakin, kun ei tiedä kauanko jaksaa kaupoilla käydä.

Jokos tauku sait pakkauksen? Olen miettinyt otanko ollenkaan. Kolmen pakkauksen hinnalla saisi aika mukavasti vaatetta hankittua. Niitä isoja haalreita/ makuupusseja tuskin haluan, huhtikuussa niitä ei tarvitse ja seuraavana talvena haluan hankkia toisenlaiset haalarit. No, tätäkin ehdin vielä pohtia ja muuttaa mieleninkin monta kertaa.

Mites rudyn raskaus etenee ?

odottavalle ihanaa vauva-arkea=). Muistan hyvin vaikean raskausvaiheesi.

T. Paulanna ja pavut rv 8+2
 
Viimeksi muokattu:
Hienoa Paulanna että kaikki hyvin ja tuplat kasvaa! Ja Vekkuliinalle hurjasti onnea pikku-ukosta!
Olin maanantaina np-ultrassa ja siellä kaikki oli myös kunnossa, nyt alkoi jo näyttää ihmisen alulta pieni. Mun ei tarvitse sitten synnytystapaa miettiä -mulle tehtiin kirurginen korjausleikkaus jokin aika sitten ja synnytystapa automaattisesti tästä syystä sectio- JOskus helmikuun loppupuolella sitten. Epätodelliselten ja kaikki tuntuu vielä minullakin, en edes ole kertonut raskaudesta juuri kenellekään.. vaikka olen kyllä varsinainen punkero jo! Mutta kukaan ei vissiin osaa ajatella, että vielä tässä iässä raskaaksi tulisin :)
 
Tervehdys kaikille! Maijamyöhäsenä ilmoittaudun minäkin tänne puolelle. Ihanaa nähdä, että teillä raskaudet on edenneet hienosti ja Paulannalle spesiaalionnittelut tuoreimmista ultrakuulumisista! :heart: Mahtava juttu muuten, että pääsette tuohon erityiskontrolliin ja että seuraavat tarkemmin, ainakin omalla kohdalla tuntuu kovin harvoilta nämä julkisen normitsekkaukset.

Täälläkin on mietityttänyt se, että joku tuttu tunnistaa ja vielä enemmän on ollut vaikea uskoa, että raskaana tässä tosiaan ollaan. Oikeastaan vasta nyt viimeisen viikon aikana on tullut odottajan olo, kun masu on pullahtanut ja pikkuisen liikkeetkin alkaneet tuntua selvemmin.

Lapselle kertomista ei meilläkään ole oikeastaan ehditty miettimään, enemmän on pohdittu asiaa lähisuvun ym. läheisten näkökulmasta. Mites muilla sukulaiset ym.? Klinikan psykologin mukaan on parempi, mitä nuorempana lapselle aletaan kertoa asiasta, pieni lapsi kuulemma ottaa asian luontevimmin eikä turhaan pyörittele asioita niin vaikeasti kuin me aikuiset kuvitellaan. Ja pikkuhiljaa sitten aihe jalostuu lapsen mielessä tarkempaan ymmärrykseen.

Puoliväli häämöttää meillä jo ja rakenneultra parin viikon päästä, äkkiä se aika kuluu. :)

Rentouttavaa viikonloppua kaikille, nautitaan näistä viimeisistä kesäisistä päivistä!

ulpunen 18+3
 
Tervetuloa ulpunen !
Kiva kuulla sussuannan ultrakuulumisista :)

Tyytyväinen olen kyllä, kun tuonne äitiyspolin seurantaan pääsen, yksityisen ultra 150 e kovin usein ei houkuta. Toki menen, jos tulee tilanne, että jokin asia mietityttää...

Hyvää viikonloppua kaikille :cool:

t. paulanna ja pavut rv 8+3
 
Paulanna hyvä että seurannat etenee siellä! Onko siis niin että teillä seurataan jo alusta vähän tiiviimmin? Musta nää omatkin seurannat ovat olleet niin tiuhaan että huoli on pysynyt poissa ja vauvoista alkoi iloitsemaan joka kerta enemmän ja enemmän :heart:
Nyt en muuten muista ihan varmaksi mutta mun mielestä siinä kelan lomakkeessa ei ollut kohtaa ottaa 3 paukkausta rahana, eli piti ruksittaa joko 1 tai 2 pakkausta.

Sussuanna
onnea hyvistä np-ultran kuulumisista :)

Ulpunen meinaatteko kysyä kumpi on tulossa?
Meillekin psykologi suositteli kertomaan varhaisessa vaiheessa. Oliko muuten niin että teilläkin kinikkana oli Fertinova? Meillä lähisukulaiset ja muutamat kaverit tietää luovutuksesta. Aluksi siitä oli vähän puhetta ja kyselyitä mutta ei enää, puheet johtaa aina vaan meidän poikiin :heart:

Tänne ei kummempia, lääkäri jatkoi tänään saikkua 4.9. saakka jolloin seuraava äitipoli-käynti. Nyt ihan tyytyväisenä ja huojentuneena kotona olen ja hoidan ompelemisia, sisustamista ja kotia omaan tahtiin. Muutoin jaksaa vielä hyvin olla liikkeellä kun saa kunnolla levätä joten vastapainoksi iltaisin ja vloppuisin hoidetaan asioita ja nähdään läheisiä sekä kavereita :)
 
Seurannat on sairaalan äityspolilla, lähete lähti sinne perjantaina ja odottelen mitä sieltä kuuluu. Sitten viikon 20 jälkeen seuranta siirtyy joko Kättärille tai Naistenklinikalle, kumpaan nyt määräävät minut synnyttämään. En tiedä kuinka usein seurantaa tulee, mutta tiiviisti sanoi yksityislääkäri.
Neuvolankin sain sitten varattua, ensi viikolla sinne :)

Väsymys on iskenyt ihan mielettömäksi iltapäivästä lähtien, muutoin pärjään kyllä. Jos en päikkäreitä nuku niin simahdan jo klo 21 viimeistään. Eipä haittaa, hyvät unet saan yöllä nukuttua.

Hankin eilen kahdet äitiysfarkut, paino on laskenut, mutta vatsa pömpöttää ja ihan kasvanut on, milloinkahan paljastun ?

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille ja pidetään palsta aktiivisena :heart:

Paulanna ja pavut rv 8+5
 
Viimeksi muokattu:
Sussuanna jo noin pitkällä sinäkin :) NP-ultrassa jotenkin minulle konkretisoitui tämä raskaus. Olihan hän jo niin ihmisen näköinen. Herkkä hetki oli se ultra. Mies ei päässyt siihen mukaan ja olin siitä kyllä todella harmissani, koska mielestäni nämä ultrat jotenkin lähentää ja nyt koen sen erityisen tärkeänä siis sen lähentymisen.

Ulpunen Kiva kun tulit tänne :) Me ei kerrota sukulaisille asiasta ollenkaan. Muutenkin pidämme piirin jotka tietää asiasta mahdollisimman pienenä, koska koen että on sitten myöhemmin lapsen oma asia ja hän saa päättää ketkä tietää ja ketkä ei. Tällä hetkellä tietää vain kolme kaveriamme ja hekin vain siksi, että jonkun kanssa on pitänyt tätä yrittämis aikaa jakaa.

johkunen Joku ystäväni kertoi kuinka aina tiesi miten päin se vauva vatsassa on. Siis mulla ei kyllä ole hajuakaan. Potkut toki tunnistan, mutta käsien ja pään heiluttelua välttämättä en. Kuperkeikat myös tunnistan, mutta en yhtään tiedä miten päin sitten menee. Potkii muuten nykyään jatkuvasti virtsarakkoa ja se kyllä tuntuu aika hmmm...mielenkiintoiselta. Muistan sen edellisistäkin raskauksista, mutta onneksi se loppuu jossain vaiheessa kun kokoa tulee lisää.

Saas nähdä kuinka pitkään jaksan töissä. Yritän nyt ainakin vielä kuukauden jaksaa.

Paulanna onpa kivoja kuulumisia ja hienoa, että pääset tarkempaan seurantaan. Se varmasti rauhoittaa mieltä.

Meillä alkaa olla 50 ja 56cm vaatteista kohta yli tarjontaa, kun en malta olla niitä ihania pieniä hankkimatta. Ostin tuossa sitterin käytettynä ja vaunuthan ostin jo huhtikuussa :) Haluan jättää jotain hankintoja sinne ä-lomalle jotta sitten voi käyttää aikaansa shoppailemassa :) Pakkaus päätös tuli eilen postissa, mutta itse pakkausta ei vielä näy...odotellaan...

Mukavaa viikkoa kaikille!

Tauku
 
Tauku se taitaa olla niin kun asiaa funtsasin, että koska meidän pojilla on vähemmän tilaa tuolla mahassa, niin tiedän ehkä sen takia miten päin siellä ovat. Mutta on ne möyrinnät niin ihanan tuntusia :heart:
Meilläkin on vaatteita kokoa 50, 56 ja 62cm niin paljon etten enempää kaipaa! Nykyään täytyy kiertää kaikki pienet vaatteet kaukaa ettei tartu mukaan :) eli seuraavaksi etsin sitten jo isompia vaatteita :D
Mä sain kanssa pari päivää sitten päätöksen kelalta jossa luki että pakkaukset tulee parin viikon sisällä.

Koitahan jaksaa töissä!

Johkunen ja pojat 27+1
 
jee, seulonnoissa normaalit lukemat! Kamalan pitkä aika vaan seuraavaan nla kertaan, vasta syyskuun lopussa. No sitten ei pitkään tarvitse odotella enää rakenneultraakaan :) JOtenkin olis vaan niin kiva jotenkin saada konkretisoitua,että kaikki on kohdussa hyvin. On ihanaa ja herkkistä kuulla ne sydän äänet ja saatika nähdä ultrakuva.
Mukavat viikonloput kaikille masukasvattelijoille!
Pääsen muuten kohta nuuskuttelemaan tuoretta vauvaa, sisko sai pojan tänä aamuna kolmen kieppeillä <3
 
Kiitos kaikille tervetulontoivotuksista!

Sussuanna, ihanaa, että saitte hyvät seulauutiset. On se tosiaan vaan ihmeellistä nähdä pikkuinen ultrakuvassa ja ainakin omalla kohdalla tuo np-ultra taas yllätti, kun masukas oli muuttunut niin valtavasti varhaisultrasta, sehän oli jo ihan vauvan näköinen. :)

Johkunen, juu, Fertinovassa oltiin mekin. Rakenneultrasta, kyllä vahvasti epäilen, ettei malteta olla kysymättä sukupuolta. :) Me ei olla vielä kerrottu tästä luovutusasiasta kenellekään. Lapselle kertominen on ollut alusta asti selvää, mutta muiden kohdalla ollaan kahden vaiheilla. Ihana juttu, että saat nyt levätä ja ottaa rauhallisesti, omasta jaksamisesta kannattaa todellakin huolehtia.

paulanna, tuo iltapäivien tappava väsymys on tuttua, töissä on välillä ollut yhtä tuskaa, onneksi nyt on alkanut selvästi helpottaa. Samoin vatsapömpötystä oli alusta asti, mutta hyvin onnistuin kai piilottamaan, koska kiinni jäin vasta pari viikkoa sitten. :) Hankin itse niitä masutuubeja, ovat tosi käteviä, kun voi käyttää omia housuja ja napakkamateriaalinen malli vieläpä vähän silottelee pahimpia turvotuksia. :)

Tauku samat tunnelmat täälläkin, ehkä jätämme muille kertomisen lapsen asiaksi. Se on kyllä niin totta vauvanvaatteiden kanssa, niitä tulee hamstrattua. Mutta varsinkin alle 60-senttiset jäävät pieniksi hujauksessa ja meillä ainakin jäi esikoisen kanssa paljon vaatteita käyttämättä. Mutta on ne pehmoiset pikkuvaatteet niin vastustamattomia...:)
 
Mistä ulpunen niitä masutuubeja hankit? Mä en ole ostanut kuin kahdet äitiysfarkut H&M : ltä ja toistaiseksi olen mennyt entisillä farkuilla, mutta heti kotiintultua on ne ollut pakko avata. Ja taitaa olla ihan viimehetket, että niihin saan vatsan tungettua.

Hankin dopplerin ja mukava kuunnella OMIA sydänääniä :heart: En ole vielä löytänyt sillä vauvojen sykkeitä. Tiistaina neuvola ja katsotaan löytyykö siellä.
Hankinnoista muutoin: koliikkikeinun ostin tori.fistä, ei siksi, että koliikkia toivoisin, mutta ajattelin, että siinä voi toinen kölliä tyytyväisenä kun toista imetän :) näinhän se menee, kaksi tyytyväistä ja eriaikaan nälköistä babyähän me saadaan :LOL:
Kyllähän välillä tosiaan kauhistuttaa, että miten pärjätään kahden kanssa, mutta sitten taas tulee maalaisjärki peliin ja luottamus, tottakai pärjätään. Eihän mulla ole mitään muutakaan duunia vain nämä vauvat sitten seuraavat kolmevuotta :) Eilen mietin, että onko tarkoituskin, että meille tulee tuplat, koska tämän jälkeen ei muita lapsia enää tule, jotta nämä saavat seuraa toisistaan ja tukevat toisiaan ja aina on se sisarus. Kovasti tässsä viimeaikoina tullut pohdittua asioita. Ja itkettyä. Tää on ihan karseeta miten herkillä sitä on ihan pienistäkin asioista.

Lääkkeiden purku minulla meneillään, nyt vähenee estrogeeni ja ensi viikosta lähtien luget. Asperiini 100 mg jatkuu viikolle 20. Helpottaa kummasti kun lääkkeet loppuu, sillä mulla ollut kello soimassa 6:30 ja vastaavasti illalla 18:30, jotta muistan lääkkeet ottaa. Saapahan sitten aamulla nukkua pidempään. Olisinhan voinut siirtää ottoajan myöhemmäksikin, mutta tuo on ollut työaikataulun mukaan.

Kovasti kiinnostaisi tietää sukupuolet, koska en ole hankkinut juuri vaatetta, haluan tietää millaisia hankin. Jotenkin olo on, että poikia nämä on, koska aiemmatkin lapseni poikia ja pahoinvointia ei ole ollut juuri heidänkään aikana, vaikka eihän se mitään merkitse. Mutta näin mä tunnen. Saa sitten nähdä...

Hyvää viikonloppua kaikille ja nautitaan sateettomista hetkistä ja ilmeisesti lämmintäkin luvassa :cool:

T. Paulanna ja pavut rv 9+3
 
paulanna Bebesiltä löysin juuri sellaisen napakkakankaisen - heillä on ainakin kahta mallia, joista toinen on puuvillainen eikä niin napakka. Pari löysin kaapista esikoisen ajalta, ne on tilattu jostain verkkokaupasta, mutta en muista mistä. Koliikkikeinu on varmasti hyvä hankinta, meillä esikoinen oli sen sortin sylitakiainen, että kiikusta oli iso apu yhdenkin kanssa. Niin kyllä se sisaruus on vaan niin ihana asia, itsekin olen äärettömän kiitollinen siitä, että saadaan nyt pikkusisarus ja että heillä on sitten aina toisensa. :heart:
 
sussuanne hienoa että seulannoissa kaikki hyvin! kyllä sitä odottaa itsekin kovasti aina ultria vaikka pidemmällä jo ollaan, se jotenkin konkretisoi aina tilannetta vielä enemmän :)

ulpunen sulla taitaakin olla rakenneultra ihan kohta! joko tunnet liikkeitä?

paulanna mä olin ajatellut käyttää masutuubeja mutta maha kun kasvoi niin nopeasti niin omat housut jäivän jo ensimmäisen kolmanneksen jälkeen kun puristivat liikaa. omilla trikoo-paidoilla pärjäsin aika pitkälle mutta nyt kaikki paidat meinaa alamahasta irvistää (pituus ei riitä) joten kävin hakemassa pidemmän mallisia trikoopaitoja pari päivää sitten. varsinaisia äitiysvaatteita en ole hankkinut kuin vain 2 housut, parit on kaverilta lainassa, samoin muutaman paidan olen saanut kierrosta, mutta mitä enemmän vatsa kasvaa niin kaikki trikoiset ovat niitä parhaita kun ei purista!

meillä on 2 sitteriä, molemmille omat. ajattelin että niissä alun ruokailutkin on "helppo" hoitaa samaan aikaan. sitä kun on itsekin miettinyt mitä hankkia ja mitä ei, niin perhevalmennuksessa todettiin hyvin, että paras paikka vauvalle on rauhoittua sylissä ja vauvat pärjäävät hyvinkin pienellä tavaramäärällä. ja neuvolassa tosiaan sanoivat silloin ekalla kerralla, että ensimmäinen vuosi on rankka, mutta sitten se helpottaa kun vauvoista alkaa olemaan seuraa toisilleen.

omaan napaan ei kummempia tai napa pullistuu kovasti ulos nyt! torstaina seuraava äitipoli jota odotetaan kovasti. ja väsymys on palannut osittain huonojen yöunien takia eli päikkärit täytyy ottaa päivittäin.
ai niin, saatiinhan me äitiyspakkaukset! meille kyllä niin positiivinen yllätys, mieskin oli ihan myyty kolmannen tuotteen jälkeen :) nyt pärjätään hyvin talvikin ja seuraavaksi alkutalveksikin on jo lämmintä! kahdet peitot olen myös pojille ommellut, toiset sitteriin torkkuja varten ja toiset lämpimämmät kantokoppiin pakkasta varten. eilen kasattiin myös hoitopöytä eli tavarat on nyt hankittu. enää jotain pientä jäljellä.

huomenna täyttyy oma eka tavoite eli 28+0 :heart: poikien pitäisi olla noin kilosia nyt
 
Johkusen tuplaraskaus on jo pitkällä :) ja isoja poikia alkaa jo olemaan. Tuntuu, että omalla kohdalla aika kuluu hitaasti...

Tänään oli eka neuvola ja puolitoistatuntia siellä vierähti papereiden täytössä ja keskustellessa. Nyt sitten lähti lähete nt-ultraan ja verikokeisiin ja eka sokerirasituskin pitäisi jo varailla ihan tässä.
Pari juttua ihmetytti: hyvinvointikyselyt ( piti täyttää jo etukäteen ) ja niiden merkitys; joo, ymmärrän nuorien ja ensikertalaisten kohdalla, mutta en nyt ihan meidän kohdalla...no, eihän mun tarviikaan. Toinen juttu oli mahdollisuus perhetyöntekijän kotikäyntiin, koska isällä ei lapsia ennestään ole. No, tätäkään en ymmärrä, ei tarvita. Ehkä tarvitaan sitten, jos tuplat valvottaa monta kuukautta ja apua ei saatavissa esim. SORRY vuodatus, mutta minusta nyt tuhlataan kunnan rahoja ja voimavaroja väärin. Minä osaan kyllä apua hakea, jos tarvitaan :)

On kyllä neuvolankin toiminta muuttunut...nyt siis tutkin itse virtsan, mittasin verenpaineen ja painon, ennen ne oli tarkasti terkkarin tehtäviä. Siitä vaan en pitänyt, että puntari on odotustilassa ja samoin verenpainemittari. No, eihän minun pidä kaikesta pitääkään. Tämä on taas sarjassamme sitä, että tehdään itse itsellemme työttömyyttä. Kuten ravintoloissa: viemme itse astiamme...Nämäkin olisivat töitä, jotka joku voisi tehdä. Nuo mittaukset esim. jollekin hoiva-avustajalle. SORRY taas, mutta mua ärsyttää tämän maan suuri työttömien määrä.

Sydänääniä ei kuunneltu, ei kuulemma vielä välttämättä kuulu. No, ei niin: olen itse yrittänyt löytää ja joka kerta kuulen vain omani :heart:

Mulle on iskenyt ihan täydellinen saamattomuus, mitään ei jaksaisi. Klo 17 olen jo ihan valmis nukkumaan, aiemmin valvoin myöhään ja kävin mm. jumpassa iltaisin, nyt ei vaan jaksa. Pakko edes vääntäytyä ulos ettei ihan makaamiseksi mene.

Joka tapauksessa hyvin positiivinen kokemus neuvola oli: ihana terkkari :) Ja kyllä meillä suomessa hyvät seulonnat on.

Päivä kerrallaan ja vatsaa kasvatellen; siirryin äitiyshousuihin mukavuussyistä.

T. Paulanna ja pavut 9+6
 

Yhteistyössä