*~ Maaliskuun mussukat 2013 ~* Joulukuussa

rv25 poks!

Kävin tänään sokerirasituksessa. En muistanutkaan kuinka paljon sitä litkua piti juoda, meinasi vähän ruveta tökkimään :) Mutta muuten meni hyvin, ei tullut yhtään paha olo.

Isyyspakkauksen tein kun odotettiin esikoista. Siellä oli body, johon olin painanut tekstin Isin kulta, sikareita, Sisuja, levy kuunneltavaksi synnytyksessä, hierontaöljyä ja varmaan jotain muutakin mutta ei tule enää mieleen, kun siitä on niin kauan. Toisen raskauden aikaan en sitten enää jaksanut tehdä ja seuraavissa ei ole tullut mieleenkään, kun se äitiyspakkauskin heivataan komeron nurkkaan piiloon avaamatta kunhan tulee...

Glögiä olen juonut aika paljon, olen siihen heikkona, mutta täytynee vähän ruveta rajoittamaan. En tajunnutkaan että siinä olisi jotain kiellettyä. Graavilohi on mun suuri ruokarakkaus, mutta jätän syömättä. Anoppilassa sitä tuskin on tarjollakaan.

Tuplarattaiden kanssa olen kahden vaiheilla. Taapero on vauvan syntymän aikoihin jo 2v10kk, mutta joudun menemään paljon lasten kanssa yksin ja hirvittää esim. kaupungille lähteä, jos tuo juoksee vapaana. Sitten jos vielä villi 8v lähtee mukaan, niin pelkään olevani pulassa. Ehkä mä yritän kaupitella miehelle tuplien hankkimista vähäksi aikaa, vaikka tiedän että se ei ole asiasta innoissaan, kun meidän säilytystilat on vähän kehnot.
 
Hei vaan mammat! :)

Glögiä olen juonut aina silloin tällöin, siinäkin on niin vähän sitä inkivääriä, että en jaksa moisesta stressata. :) Monen rajoituksen suhteen toimii kuitenkin maalaisjärki, että ei ole vaaraksi jos ei ihan älyttömiä määriä syö (lukuunottamatta toki raakaruoka ym.).

Sheivailu Alapää rehottaa kun ei sinne enää näe. :D Mutta saa rehottaa ihan rauhassa.

Isyyspakkaus pari kertaa olen miettinyt josko tekisin, mutta varmana jää tekemättä.

Tervetuloa uusille, onnea hyviä uutisia saaneille ja tsemppiä sitä tarvitseville.

Nukkumisesta yöt menee vaihtelevasti. Välillä nukun tosi hyvin ja herään vasta aamulla, useimmiten käyn kyllä yöllä vessassa 1-2 kertaa. Useasti on vaikea nukahtaa vessakäynnin jälkeen, välillä valvon tunnin tai pari. Jos satun heräämään 5-6 aikaan, en saa enää unta vaikka kuinka vielä väsyttäisi. :/

Äitiyslomaa odotan jo kovasti! Näin joulun alla meillä riittää kyllä töitä ihan kunnolla ja mullakin on 3-4 työpäivää viikossa. Töissä väsähdän loppupäivästä aika mukavasti. Onneksi mulla on vielä vuosilomaa jäljellä, eli töitä olisi enää n. 4 viikkoa ja jään vuosilomalle ja siitä sitten äippälomalle joka alkaa 28.1.. :)

Neuvolakuulumisia Tänään oli (ainut) lääkärineuvola.

Painon muutos / vk 661g eli painoa on tullut kaiken kaikkiaan 5,4kg :/
Verenpaine 119/70
Pissa --
Hb 104 (eli nyt joutuu syömään lisärautaa)
Sf 28
vauvan syke +145
liikkeet ++

Kohdun suu oli kiinni ja kaulaa jäljellä 3cm, että siellä oli paikat kunnossa, mikä on hyvä juttu. :)

(.) Muuten ei omaan napaan mitään sen kummempaa. Huomenna olisi tytön joulujuhla ja iltavuoro töissä. Vointi on ihan hyvä, selkä- ja lonkkakivut olen tosin saanut kaveriksi. Etenkin selälläni pötkötellessä särkee lonkkaa ja selkään särkee jos ei ole tuolissa kunnon selkänojaa, esim. tuossa lapselle iltasatua lukiessa istuin lattialla ja alkoi selkää jomottaa kiitettävästi. Eiköhän tämä tästä, kohta on joulu! :) Saatiin eilen äitiyspakkauskin, ihana mielestäni! :)

CandleLight ja poju 28+3
 
Viimeksi muokattu:
Nippatätii tai muut rd-mammat Tänään mittailin verensokereita ja muutamat ylittyivät. Mulla yleensä ylittyy iltapainotteisesti, jos ylittyy. Tänään päivällisen jälkeen 7.9 ja ennen iltapalaa 5.6. Miten saan nämä arvot kuriin? Hiilareita päivällisellä noin 35 eli ei paljon. Tähän mennessä ylitykset satunnaisia, paitsi yleensä juuri illalla.
 
Minx Kiitos! :wave: Kiva kuulla, että supparit on helpottanu ja raskausaikakin alkaa maistumaan :)

Patulikki Me puhuttiin tuossa puolen välin jälkeen. Meidän 2,5v tyttö ei kuitenkaan oikeen ymmärrä mistä on kyse. Aiheeseen liittyviä Kirjojakin ollaan yritetty lukea.

Nopponen Kiitos!! :) Itteä hirvittää se nukutus ja tosiaan sitten herääminen. Viimeks herääminen oli hankalaa, siis silleen, että tyttö oli yli puoli tuntia ihan omissa maailmoissa, huusi, itki ja pyristeli vastaan ihan tosissaan sen ajan. Tällä mahalla sitä ei enää kyllä pidellä ja tiedän, että siän syli kelpaa vielä vähemmän :/ Toivottavasti nyt ois parempi kokemus heräämisestä.

Omppulimu mulla oli tässä taannoin kurkku kipeä ja otin panadol hottia siihen, en yhtään kyllä lukenu pakkausselostetta :O :ashamed: Ja tuota glögiäkin oon kyllä juonu nyt näin joulun alla yhteensä 5 kuppia :O Ehkä sitä voi kohtuudella juoda.. toivottavasti.. kai :D

piikunen paranemisia! :snotty:

Tänään laskeskelin, että töitä ois vielä 6 vkoa jälellä ennen äippälomaa, siis jos tätä viikkoa ei lasketa kuudesta viikostakin jouluviikko ois kokonaan lomaa, joten 5 viikkoa enää jälellä. Vähiin käy ennenku loppuu :D Ihanaa!! kovasti odotan kyllä kotiin jäämistä!

alisa & hippu 28+4
 
Minx, miulla ei ole ilta-arvot ylittyneet kun kerran ja sillon söin ruisleipää. Ruisleipä ja hapankorppu on ehdoton ei ei ei ja kaurapuuro nostaa kanssa ihan hulluna, ihan vähän vaan voi syödä. Muuten en osaa tohon ilta-arvoon antaa vinkkejä, miulla ilta-arvot pysyy helposti kurissa. Aamun ekaan arvoon en osaa sanoa mitään, kun miulla se on ollu koko tänä aikana ehkä kolme kertaa alle sen raja-arvon. Miulla ei siis se paastoarvo pysy ollenkaan kasassa. Saankin kuulemma ne tablettilääkkeet tähän :ashamed:

Kokeile sitä yösyömistä, miulla se autto kerran kun sitä kokeilin, sittemmin ei ole auttanu kylläkään enää :(

Nippa ja pablo 27+4

ps. nää on siis vaan miun kohdalla, en tiiä miten siulla sokerit skulaa. Toivotaan että paremmin, ärsyttävää on kun ei voi hallita näitä..
 
Viimeksi muokattu:
Iltaa vain tänne!

Neuvola oli tänään ja pyysin mittaamaan tuon sf-mitan ja antamaan osviittaa lapsen koosta, koska tähän mennessä en ole arviota saanut... Anyway, sf-mitta oli 30cm mikä on hieman (?) yli käyrien kuulemma ja käsikopelolla kätilö sanoi vauvan nyt olevan about 1200-1400 grammaa.. Viikkoja on tänään tasan 28. Kovasti rauhoitteli, että ei se nyt ihan jättivauva ole (ainakaan vielä). Ens viikolla olisi sitten toinen sokerirasitus. Toivottavasti se olisi ok, vähän jännittää.. Täällä Tanskassa se litku on muuten sitruunan makuista ja ainakin viimeksi alkoi närästämään ihan kauheasti..

Sahi- minäkin olen magnesiumin vankka kannattaja. Olen myös kuullut, että se auttaa vatsan toimintaan. Saattaa olla jotain perää, sillä kun minulta loppui tabletit muutamaksi päiväksi niin vatsa oli todella kovana (ja pohkeet öisin kovilla kun kramppasi pahasti). Nyt on taas vatsa ja pohkeet normaalit :)

Tsemppiä kaikille flunssan kourissa olijoille. Itselläni alkoi nyt helpottamaan. Viime yönä nukuin ekaa kertaa moneen päivään kunnolla, kun ei tukkoinen nenä ja yskä enää pitäneet hereillä.

Asiasta kukkaruukkuun-
Onko täällä kellään kokemuksia koiran ja vauvan sopeuttamisesti toisiinsa? Meillä olisi siis Westie terrieri, joka on toki kiltti, mutta ei ole lapsiin tottunut.. On jopa kerran näykännyt veljeni tyttöä (ei pahasti) kun tyttö yritti koiraa syliin nostaa (vaikka oli juuri kielletty). Koiralla on myös ollut mustasukkaisuuden elkeitä jos esim taputtelen toista koiraa: yrittää aina tulla väliin, mutta ei ole aggressiivinen.. Vähän jännittää, että miten se reagoi vauvaan. Tosin koira on ihan normaali oloissa ihan täyspäinen, tottelevainen ja todella ihmisrakas...

Rena ja pikku tyyppi 28+0 (POKS!)
 
(.) Pikasesti pakko käydä avautumassa, tulen myöhemmin lukemaan teidän kirjoitukset ja kommentoimaan.

Ihan kamalat pelkotilat iski, liekkö hormonit, aloin toissailtana miettimään sitä loppuaikaa, ja sain itelleni siitä kunnon ahdistuksen ja paniikkihäiriön! Siis aloin kirjaimellisesti pelkäämään että miten jaksan ne viimeiset viikot, viime raskaudessa olin henkisesti ihan paskana äitiysloman ajan kun aika ei kulunut ja vauvan tulo jännitti, vaivat vaivasi jne. Ahdisti jotenkin niin paljon että tuntui etten halua enää päivääkään olla raskaana! Nyt kun "järki" on palannut päähän niin tämä maha tuntuu ihanalta ja raskaana olo mukavalta. Pelkään siis mielenterveyteni puolesta noita loppumetrejä, se on henkisesti rankkaa aikaa ja iso elämänmuutos, vaikka jo kolmas vauva.. Näiden pelkojen takia en odota äitiyslomaa vaan toivon pystyväni olemaan töissä vaikka laskettuun aikaan asti, etten kerkeis vatvomaan ja märehtimään.. :(
 
Kiitos kaikille jotka ovat jakaneet omia pelkojaan raskauden suhteen. "Kiva" tietää, ettei ainakaan ole ainut, joka vaan murehtii eikä osaa nauttia tästä. Erityisesti Kwaidan, oli lohduttavaa kuulla, että äidinrakkaus syttyy kyllä ja kaikki menee hyvin, vaikka jokin esteleekin vielä tässä vaiheessa valmistautumasta vauvan tuloon, luomasta mielikuvia jne. Ihanaa myös että ainakin sinun kohdallasi huolehtiminen loppui kun vauva syntyi. Toivottavasti tälläkin kertaa. :)

Paranemisia kaikille flunssapotilaille! Sitä onkin nyt paljon liikkeellä. : / Itelläni kesti melkein 1,5 viikkoa pahin jakso, ja vieläkin on pikkusta tukkosuutta ja kröhää jäljellä.

Piula, HaaveissaPulla ja Santzuu ainakin oli saanut hyviä tuloksia sokerirasituksessa, onnea teille! :) Ja tsempit niille joilla uutiset olivat huonompia.

Juli hienoa että poika on siis ilmeisesti nyt kotona ja muuttokin edistyy! :)

Ihanainen Ihanaa että pääsette reissuun, oikein hyvää matkaa teille!

HaaveissaPulla
täällä myös yksi yökukkuja. Oonkin näitä mun huonoja yöunia valitellut täällä aiemminkin. Yleensä saan unen päästä kiinni 23 maissa ja nukun putkeen kolmeen asti, kunnes herään vessahätään. Sen jälkeen en sitten enää yleensä saakaan unta, vaan haen uutta nukutusta lukemalla kirjaa. Sitten saatan parin tunnin valvomisen jälkeen torkahtaa vielä hetkeksi, mutta unta ei kerry lähellekään riittävästi. Päiväuniakaan en osaa nukkua, kun en vaan nukahda vaikka kuinka väsyttäis. Tsemppiä sullekin tilanteen kestämiseen! Tää on ihan hirveetä. :(

Dimma tervetuloa! Mulla on myös 26. viikko nyt menossa ja neuvolassa olen tainnut käydä sen 4 kertaa. Yhden yhtä lääkäriä en ole vielä nähnyt. Onneksi ensi viikolla on kuitenkin lääkärineuvola, niin saa vähän paremmin tietoa siitä, miten raskaus etenee ja miltä alakerrassa näyttää. Mulla tulee myös noita kipuja vatsaan kun kävelen. Oon saanut lievää helpotusta, kun oon laittanut lenkeille tosi kireen tukivyön, jolla maha pysyy sitten vissiin paremmin paketissa eikä pääse niin tärähtelemään. Yksi sairaanhoitajakaverini tosin epäili niitä pistoksiakin supistuksiksi. :(

Mam_87 Mulla supistaa aina kun on pissahätä. Ja kun käyn vessassa, niin supistus oikein tuntuu kiristyvän kun puristan rakkoa tyhjäksi. Sitten kestää vielä vähän aikaa, ennen kuin supistus vessassakäynnin jälkeen helpottaa.

Pepper musta taas tuntui että ne alkuraskauden kriittisimmät viikot mateli ja mateli... Nyt keskiraskaudessa viikot tuntuu vierivän nopeammin. Mutta tosiaan, kun tullaan täällä porukan häntäpäässä, niin tuntee koko ajan olevansa jotenkin viikoissa jäljessä, ja että ikinä ei pääse eteenpäin. :D

Alisa täällä kanssa tuntuu että vauva vaihtaa asentoaan monta kertaa päivässä. Mitään hajua ei ole miten päin hän on kun liikkeet tuntuu tosiaan millon missäkin ja välillä monessa paikassa samaan aikaan. :D
Tsempit teiän pikkupotilaan kanssa!

Omppulimu, kyllä tota panadol hottia voi hyvin ottaa. Sakkaroosi = tavallinen sokeri, ja aspartaami on makeutusaineista ihan turvallinen. Atsoväreistä kiistellään, mutta pienistä määristä tuskin on mitään haittaa. Pitäisi kilokaupalla varmaan vetää pelkkää puhdasta väriainetta että siitä mitään aiheutuis. Inkivääriä oon minäkin syönyt kohtuudella, laitan sitä usein ruokaan kun tykkään itämaisista ruoista. Miten idässä saatais ikinä terveitä lapsia jos inkivääri olisi kohtuudella, ruoan mukana syötynä vaarallista?? :D Ehkä kapseleina sit eri asia... Näin mä sanoisin.

Sonelle paljon voimia ajtusten kanssa! :hug: En osaa mitenkään auttaa, pitää varmaan vaan ottaa neuvolasta kaikki tuki ja turva irti mitä sieltä on vaan saatavissa?

Isyyspakkauksesta täällä oli kivoja ideoita, kiitos teille! Itse meinasin vaan tilata miehelle t-paidan ja pojalle bodyn, joissa olis samanlaiset kuvat isän (ja munkin) harrastukseen liittyen. Mutta nyt alkokin syyhyttää tehä isompi pakkaus. :)

Omia kuulumisia hehkutan nyt sen verran, että mies kosi eilen!! :heart: Tänään mennään katsomaan sormuksia, ja maistraatissa käydään varmaan jo ihan tässä lähiaikoina. Happyhappyhappy!! :kiss:

Nanna 25+1 kai?
 
Nanna*83: ONNEA kosinnan johdosta! :heart: Varmasti mahtavaa kun perhe yhdistyy vielä tiiviimmiin ennen vauvan tuloa! Mekin mentiin naimisiin esikoisen ristiäisten yhteydessä, tällä tavoin saatiin lähimmät ihmiset todistamaan naimisiin menoa, mutta juhlat menivät sujuvasti siinä ristiäiskemujen yhteydessä kun pappikin kerta oli jo talossa. :)

Nopponen 28+5
 
Sone Tsemppiä pelkoihin :hug:

Nanna Onnea kosinnasta :flower:

Mua vähän mietityttää noi äitiyspäivärahan käsittelyajat.. Sain äitiysavustuksesta päätöksen jo, mutta tuosta äitiyspäivärahasta ei ole tullut mitään ilmoitusta. Kelan sivuilla omissa tiedoissa ei ollut edes kohtaa "äitiyspäiväraha".. Ja mun hakemuksessa ei mitään vaikeuksia pitäs käsittelyssä olla kun saan sen minimin vain :/

Nallu ja pikkuveli 27+5
 
Kiitos Nopponen, CandleLight ja Nallu! Kyllä tätä jo vähän kärsimättömästi odotinkin... :LOL: Halusin kuitenkin että kysymys tulee miehen itsensä suusta, vaikka odottaisin sitä sitten maailman tappiin. Kiva kuitenkin että saadaan viimeinen "sinetti" suhteelle ja perheelle ennen lapsen syntymää. Jotenkin siitä tulee yhtenäisempi olo, vaikka henkisesti tässä ollaankin oltu jo niin naimisissa kun vaan voi olla. :)
 
Nannalle jättisuuret onnittelu :flower:

Esikoiselle kerrottiin vauvasta joskus rakenneultran kieppeillä, mutta se siitä. Esikoinen ei vielä liiemmin ymmärrä asiaa. Osaa kyllä näyttää, missä vauva, mutta ei sen kummemmin ole kiinnostunut asiasta.

Noppselle onnea sokerirasitukseen. Toivon kovasti, että et jää kiinni. Tiedän tunteen, kun huolia on monia eikä lisää enää kaipaa. Siksi sinulle vähiten toivon huonoja uutisia. Hienoa kuulla, että tunnet muuten olosi energiseksi :) Sellaisia päiviä lisää.

Kiva kuulla teistä, jotka ette ole kauheasti kirjoitelleet kuten Dania. Listoilla on yli 100 nimeä, mutta aktiivisia on vain kourallinen. Vuodelevossa ollessa minulla ei ole elämää, joten on kiva lukea muiden kuulumisia :). Tuntuu, että kirjoittelen kokoajan :ashamed:

Harmi Nippatäti, ettei mikään tehoa sokeriarvoihisi. Tablettihoito kuulostaa paremmalta kuin insuliinien pistäminen, jos asiasta positiivista puolta etsii. Pelko on kova, että täälläkin alkaa lääkitys jossakin vaiheessa.

Sone ehkä sinun on hyvä jutella asiasta jonkun kanssa esim. neuvolassa, jos saisit jotain apua. Onneksi tilanne on nyt helpottanut, mutta jos mielen temppuiluja pelkäät, niin asiasta on hyvä puhua jollekin.

(.) Jee, nyt se hetki koitti, kun päästiin hyville viikoille. Seuraava minulle tärkeä etappi on ensi viikon perjantai, jolloin raskaus on yhtäpitkällä kuin esikoisen kanssa pisimmillään. Nimeä ollaan vauvalle mietitty, mutta se tuntuu olevan niin vaikeaa. Ihastuin yhteen nimeen kovasti, mutta se on uskonnollinen. Lasta ei kasteta, joten tuntuu hassulta antaa niin uskonnollinen nimi. Monet nimet ovat alunperin raamatusta, mutta niistä on hävinnyt voimakas uskonnollinen lataus, joka tässä nimessä minun mielestä vielä on. Nimi on sen verran harvinainen.

Minx 28+0
 
Kyllä poika on nyt ollut kotona :)

Huomenna sitte loppuu meidän elo tässä talossa ja uudet tulee tilalle!
Tänään ollaan siivottu kuin hullut ja loput kamat otettu pois. Me lähdetään tässä 4h päästä uuteen kotiin.
On ihana saada puuhata vielä sisustusten ym. Kanssa, varsinkin masukin huono :)
Tässä pojan kanssa mennää väliä koti-sairaala-koti. Ens vko Ti ja Pe.. Ja labrat päälle.
Mutta nyt asiat on omalla tavalla hyvin kun on perhe koossa, uusi koti valmis ja koko poppoo ollaa joulun koto :)

Juli ja Ensku 28+5
 
Heippa!

Kiva, kun täällä on tullut positiivisia uutisia, ainakin monella sokerirasituksessa! Ja sitten Minxille82 onnittelut näinkin pitkälle edenneestä raskaudesta. Toivottavasti tällä kertaa päihitetään esikoisen viikot vielä kirkkaasti :) Julille87 tsemppiä muuttopäivään ja hienoa, että poika on jälleen kotona. Nannalle83 erityisen suuret onnittelut kosinnasta :heart:

Tervetuloa myöskin uusille ja niille, jotka eivät niin aktiivisesti aina kirjoittele :wave: Kiva kuulla kaikkien kuulumisia!

(.) Ensi viikolla on ensimmäinen lääkärineuvola. Mukava päästä kurkkaamaan tyyppiä, meillä on neuvolassa lääkäreillä ultrauslaitteet. Ja hyvä tietty, että tsekataan paikat ja muutenkin. Paino mua vähän mietityttää, että paljonko on tullut, meillä kun ei ole vaakaa kotona. Muuten mulla ei ole kyllä oikein mitään kummempaa sanottavaa tai kysyttävää tai mitään, miksi kaipaisin päästä näytille. Seuraava neuvola onkin vasta sitten joskus tammikuussa.

Liikkeet alkavat ikään kuin hidastua. Enemmän on möyrimistä, kuin selkeitä potkuja. Joskus luulen tuntevani myös hikan, mutta en ole ihan varma asiasta. Nyt on ollut sellaisia päiviä, että välillä on pitänyt oikein miettiä, milloin olen viimeksi liikkeitä tuntenut, mutta kyllä niitä sitten yleensä pian taas tuntee.

Ihanaa, kun on lunta! Jotenkin odotan kovasti jo joulua ja etenkin joululomaa! Olen siis lomalla ruhtinaalliset kaksi viikkoa :) Ja sitten enää tammikuu töitä.

kwaidan ja Puh 27+1
 
Ihanaa kun tää palsta on näin aktiivinen :) Päivittäin käyn lukemassa mutta liian harvoin tulee kirjoiteltua kun tuntuu kone tökkivän tällä hetkellä pahasti. Kännykällä en jaksa alkaa stooreja kirjoittelemaan :)

Juli87 Ihanaa että olette saaneet pojan kotiin ja pääsette muuttamaan nyt uuteen asuntoon :) Mäkin niin mielelläni ottaisin lisää tilaa ja sisustelisin kovalla innolla.

Nanna*83 Paljon onnea kihlautumisen johdosta! :heart:

Alapään siistiminen sen hoidan kyllä edelleen itse sen minkä jaksan :D Pare näin ettei mies pääse suurempia vahinkoja tekemään :) Houkuttelisi kovasti mennä sokerointiin, niin rasittavaa tää karvojen kasvu niin jaloissa kuin alapäässäkin.

Jotain puhetta on ollut myös isyyspakkauksesta. Tein sellaisen miehelle jo esikoisen odotusaikana ja hän tykkäsi kovasti. Siellä oli mm. vaatteita "I love mum/dad"-teksteillä, suklaapatukoita, pieni whiskipullo, vauvan hoito-opas (aivan huippu, nauraa sain kun itekin sitä lueskelin) lahjakortti parturiin, tutteja ja tuttipullo. Kaikkea en nyt muistakaan. Vähän mietein jos tekisin nytkin jonkun paketin.

Kotiutumisvaatteita en ole vielä miettinyt. KappAhlissa törmäsin aivan ihanaan harmaaseen villahaalariin (sisäpuoli fleeceä). Tuollainen tekisi mieli hommata ensi kevääksi ns. ulkopuvuksi. Varmasti vaunuissakin tarpeeksi lämmin kun on tuo toppapussi olemassa.

Alisa tsemppiä tytön tulevaan operaatioon! Onneksi tosiaan nuo pienet aina paranee nopeasti.

Meillä ollaan vauvasta puhuttu esikoiselle np-ultrasta lähtien. Kovasti tuo isoveli (2v 7kk) odottaa jo että pääsee hoivaamaan sisarustaan :)

Tervetuloa uusille kirjoittelijoille! :)

Tuplarattaita olen hieman miettinyt mutta taidan kumminkin päätyä vaan sellaiseen seisontalautaan. Esikoinen on vauvan syntyessä n.3v, ei toki jaksa vielä pitkiä matkoja kävellä itse. Sen vuoksi ajattelin että tuo seisontalauta voisi olla fiksu ostos.

Glögiä olen pari kertaa juonut kupillisen. Onhan se inkiväärin määrä kumminkin niin vähäinen siinä että tuskinpa kohtuukäytöllä on mitään haittavaikutuksia. Joulupöydässäkin ajattelin maksalaatikkoa maistaa kun on se kuitenkin sallittua pienissä määrissä :) Ja hyödyksihän se on myös hb:n suhteen kun sitä tarttis nostattaa.

Rena tuo sf-mittasi tosiaan on hieman ylärajan yläpuolella mutta eihän tuo aina kerro vauvan todellista kokoa. Sulla voi vaikka lapsivettä olla sen verran reilummin että sen vuoksi mitta on suurempi. Olitko ensisynnyttäjä? Uudelleensynnyttäjillä kun vielä helpommin saattaa nuo sf-mitat huidella käyrien yläosassa. Juuri viimeksi neukkutäti puheli että vaikka sf-mitta menisi keskikäyrän yläpuolella niin pääasia on että se menee koko ajan tasaisesti. Meinasi ettei automaattisesti meinaa isoa vauvaa.

Neuvolakäynnit Itsellä on tähän mennessä ollut yksi lääkärineuvola ja neljä neuvolakäyntiä. Tohon toki vielä ultrat päälle. Seuraavaksi onkin sitten heti tammikuun alussa lääkärineuvola ja sitä ennen joulun väliviikolla kasvukontrollin vuoksi ultra.

(.) Täällä vointi hyvä mitä nyt parina viime yönä olen nukkunut huonommin kuin yleensä. Toivottavasti ei nämä valvomiset vielä alkaisi. Nyt pitäisi suorittaa tuo toinen 6 pv:n kotiseurantajakso rd:n osalta. Meinaa vaan välillä unohtua ottaa aamiaisen jälkeen se tunnin arvo. Vauva on kovin aktiivinen pisin päivää mikä on erittäin mukavaa niin tietää että kaikki on hyvin :) Äitiyspakkaus on postitettu 7.12 joten sitä nyt odottelen saapuvaksi, pääsee sitten ihastelemaan pieniä vaatteita.

Huh, tulipa siitä pitkä stoori. Tarttisi selkeästi kirjoitella useammin :D

Toiveikas84 & papu 26+0 POKS :heart:
 
Hellurei pitkästä aikaan!

Ihanan aktiivisesti olette kirjoittaneet! Olen kyllä käynyt melkein päivittäin juttuja lukemassa, mutta energiaa ei ole ollut kirjoitella. Töissä on ihan hirvee hässäkkä ja normaalia pidempää päivää on välillä pitänyt tehdä. Illat siis kuluukin löhöillessä ja seuraavaan aamuun akkuja lataillessa.

Viimeksi hermoilin pistävästä kivusta vatsasta, mutta lopulta se meni levolla ohi. Eli oisko kroppa antanut merkkejä että hellitä vähän. Mutta tiedänpähän nyt mistä moinen voi johtua.

Lääkärineuvolassa sokerit oli toistamiseen plussalla, joten tiedossa on uusi sokerirasitustesti vuoden alussa. Toisaalta lääkäri epäili, että saattaa olla vain että munuaiset "valskaa" eikä kyse ole raskausdiabeteksestä. Onko muilla ollut tällaista, tai kuulleet vastaavasta? Itse googlettelemalla löysin jotain juttuja, mutta aiemmin ei ole tullut vastaan. Sen näkee sitten tuon toisen testin jälkeen. Kohtu ja vauva kasvaa kuitenkin keskikäyrällä, niin ei kai vielä isommin huolta.

Ristiäisistä olitte puhelleet. Sellaiset on täälläkin tiedossa. Nimi tosin ei ole vielä selvillä. Joitakin vaihtoehtoja ollaan mietitty, mutta ei mitään varmaa. Toisaalta, eikö sen sitten näe kun vauva syntyy, että "minkä nimiseltä" hän näyttää :) Kummit on aikalailla selvillä ja pienet juhlat tiedossa. Pitää kai alkaa treenata voileipäkakkujen tekoa, että saa tarjoilut kohdalleen. ..tai sitte pyytää äiti ja anoppi apuun ja lusmuilla itse opettelussa ;)

Isyyspakkauksen
ajattelin koota. I <3 Dad sukat jo ostettuna. Vielä täyty lisää täytettä keksiä. Minusta on mukava yllättää mies tuollaisella. Välillä tuntuu, että tutut kyselee vain minula kuulumisia eikä tulevan isän fiiliksiä. Uskon että hän tykkäisi tuosta pakkausesta ja erityishuomiosta, vaikka se tuliski vain minun suunnalta. :)

Ja joulua täällä odotellaan innolla! Aaah, kahden viikon loma ja saa vain olla! Ja näkee kaikkia sukulaisia ja saa syödä ja oleilla porukalla :) Osa lahjoista on vielä kaupassa, ja pitäisi löytää aikaa hakea ne sieltä. Jospa sitä tässä jossain vaiheessa. :)

Mukavaa viikkoa ja odotusta mammat!

Laia 26+6
 
huomenta kaikille ja hyvää viikonloppua :)

Meillä on viikko ollut aikamoista menoa ja meininkiä.. :) vatsa kasvaa ja pikkuinen myllertää minkä kerkeää.. :) Ajatella, että meistä alkaa olemaan kohta pisimmällä olevat kolmen kympin puolella raskaudessa ja tietenkään väheksymättä niitä ketkä tulee hiukan perässä :heart: Aika menee hurjan nopeasti kyllä välillä.. :)
Joulukin olisi sitten pian.. Täällä eilen ostettu vikat joululahjat lapsille ja ei ostettu hirveästi mitään krääsää.. enemmän sellaista mitä lapset olivat toivoneet :)

Täällä olossa ei siis mitään uutta.. :) supistuksia tulee ja menee, mutta edelleen siedettäviä ja epäsäännöllisiä. Pitäis varailla uutta sokerirasitus aikaa ens viikolla kun maanantaina en päässyt kipeänä olon takia ja nyt alkaa flunssa olemaan ohi enemmänkin. Vauva alkanut poraamaan enemmän vielä alakertaan inhottavammin kävellessä ja joutuu ihan kumartumaan kun sattuu. Käveleminen on muutenkin vaappumista ja vaivalloista.. :D

mam ja risbe 29+0 :heart:
POKS POKS
 
En tiedä kuinka aktiivisesti olette seuranneet isyysvapaaseen tulevia muutoksia
Isyysvapaaseen suunnitteilla muutoksia - Kysy lapsiperheen etuuksista - Suomi24 tai odottaneet äitiys- ja vanhempainrahakausista tehtäviä päätöksiä. Löysin alla olevat tekstit näihin liittyen. Nallu ainakin mietti äitiyspäivärahapäätöstä. Alempi vastaus vastaa epäsuorasti Nallu kysymykseesi[/B] Vanhenpainpäivärahan käsittelyaika - Kysy lapsiperheen etuuksista - Suomi24


Hei!

Kiitos kysymyksestä.

Nimimerkki "näin kai se on" onkin jo hieman kertonut muutoksista.

Lakimuutoksen myötä isäkuukausi-käsitteestä luovutaaan kokonaan. Jatkossa isällä on 54 isyysrahapäivää, joista enimmillään 18 päivää voi pitää yhtä aikaa äidin äitiys- ja vanhempainpäivärahakauden aikana. Ne voi jakaa neljään osaan. Vapaata pidetään äidin kanssa yhtä aikaa samalla tavalla kuin nytkin, eli enintään 18 arkipäivää ja neljässä eri jaksosssa.

Isä voi pitää äitiys- ja vanhempainrahakauden jälkeen loput päivät (36 päivää), tai halutessaan vaikka kaikki 54 päivää. Ne voi jakaa kahteen jaksoon ja isyysrahapäivät pidettävä viimeistään kun lapsi täyttää 2 v. Jaksoilla ei ole vähimmäiskestoa. Hakemus jaksoista täytyy jättää viimeistään 2 kk kuluttua lapsen 2-vuotispäivästä.

Isän vapaiden kesto pysyy siis samana, mutta vapaiden ehdot muuttuvat, eikä isän vapaiden pitäminen enää jatkossa lyhennä äidin vapaata. Muutos koskee niitä perheitä, joissa äitiysrahakauden ensimmäinen päivä on vuoden 2013 puolella.

Ystävällisesti
Kela-Kerttu


Hei!

Kiitos kysymyksestäsi. Tammikuussa 2013 alkavissa äitiys- ja vanhempainrahakausista tehtävissä päätöksissä joudutaan odottamaan että verottaja vahvistaa verotiedot vuodelta 2011.
Verotustietojen pitäisi olla Kelassa 17.12.12.2012 alkavalla viikolla, jonka jälkeen päätöksiä voidaan aikaisintaan tehdä.

Vaikka päivärahasi tulisi perustumaan edeltävän 6kk työtuloon tai edellisestä lapsesta maksetun äitiys- ja vanhempainrahan perusteena olleeseen työtuloon, niin päätöstä ei voi tehdä, ennen kuin tiedetään verottajan vahvistamat työtulosi vuodelta 2011. Verotulot toimivat vertailupohjana 2013 vuoden puolella alkavissa äitiys-, isyys- ja vanhempainrahoissa.

Kela.fi -sivuilla voit laskea äitiys- ja vanhempainrahakautesi alkamisajan.

https://easiointi.kela.fi/vrlaskenta_app/VRLaskentaApplication

Voit myös soittaa lapsiperheiden asiakaspalveluun, josta kerrotaan mitä tietoja sinun hakemuksesi on odottaa eli onko kyseessä verotiedot vai odotetaanko työnantajalta äitiysvapaata edeltävien tulotietojen toimittamista y17 lomakkeella. Numero on 020 692 206 ja palvelee arkisin klo 8-18.00.

Terveisin
Kela-Kerttu
 
^ Onpas uhkea massu! Miten jaksat tuon kanssa? :heart:

Nannalle paljon onnea! Me kihlauduttiin heti plussan jälkeen ja käytiin mmaistraatissa syksyllä. Muutoin ei olisi varmasti tapahtunut mitään vielä pariin vuoteen, mutta vauva vauhditti asioita :).

Koitiutumisvaatteista on ollut keskustelua. Nyt tulee supertyhmä kysymys: mitä kotiutumisvaatteilla tarkoitetaan? Mä ajattelin vaan vetää jotkut toppahousut jalkaan ja kotona tunke apäälle mitä sattuu mahtumaan. Onko joku perinne ostaa ihan erillinen asu tms? Koskaan kuullutkaan, ihan pihalla...

POKS vaan tänään 28!
 
Nannalle onnea ihanista uutisista! :heart:

Niittyvilla Niitä vauvanvaatteita varmaankin tarkoitetaan mut pitäähän se miettiä ne omatkin vaatteet, kyllähän siinä kroppa on aika erilainen lähtiessä kun sairaalaan tullessa :) Sairaalassahan käytetään itsellä ja vauvalla yleensä sairaalan vaatteita. Minä en ole vielä hirveesti miettinyt kun kaikki vauvanvaatteetkin on vielä varastossa.

Mam Ihana massu! :heart: Minä kans tuossa kauhistelin et kohta on 3/4 raskaudesta takana! :O

Minxille onnittelut turvallisille viikoille pääsystä ja toivotaan tietysti vielä paljon lisää viikkoja! :)

Särö ja Jalo 29+0 POKS!
 
Mahtava masu Mam_87! :) Varmasti on välillä hankalaa.

Niittyvilla kotiutumisvaatteilla tarkoitetaan mitä vaatteita vauvalle laittaa päälle kun lähdetään sairaalasta kotiin. Sairaalassa ollessahan pikkuisella on sairaalan vaatteet ja omat vaihdetaan päälle kun lähdetään kotiin. Itsellä on tieytty body ja potkarit jo mielessä, sitten tarvitsee lapaset, sukat, myssy, toppapuku, toki vähän sään ja pakkasasteiden mukaan. Itselle päälle vaan jotain mahdollisimman mukavaa ja löysää, ettei purista tai kiristä mistään, voi olla kroppa hellänä synnytyksen jälkeen.

(.) Meidän 7v. neiti heräsi viiden aikaan ja sai päähänsä ettei jatka enää unia. Siitä sitten kiisteltiin aikansa, että mennään vielä sänkyyn odottelemaan jos uni tulisi kun on kuitenkin tytöllä koulupäivä ja jos nousee liian aikaisin on kiukkuinen kun ampiainen ja kiukuttelee joka asiasta. No, kompromissi tehtiin ja tyttö jäi sänkyyn piirtelemään ja minä kömmin takaisin oman peiton alle. Neitihän sitten toki nukahti pian ja nukkui sikeästi seitsemään kunnes piti nousta ylös. Mutta sainko minä sitten enää unta, no en tietenkään! Vauvakin aloitti taas kunnon myllerryksen, niin ei tullut enää nukuttua. Onneksi sain tytön mentyä kouluun otettua parin tunnin unet, niin jaksan tänään vielä töissä iltavuorossa.. Toivottavasti ainakin.....

CandleLight ja poju 28+5
 
Mam ootko varma ettet vaan oo kaks kuukautta meitä edellä :LOL: Nääs miun maha on kans kuulemma iso viikkoihin nähden, mutta siehän oot jo ihan valtaisa!

Miun äiti tulee tänään kylään. Ai jeesus sitä stressin määrää meidän kodissa seuraavan 48 tunnin ajan:$ No, pitää yrittää ottaa lungisti. Harmittaa vaan kun aina kun se on tälleen selvinpäin ihan vähänkin aikaa, se olettaa että mie unohdan kaiken pahan mitä se saa juomisellaan aikaan. Se pääsi viikko sitten taas sairaalasta, ja sillon hänelle sanoin, etten jaksa enää tätä samanlaista rumbaa, että saan vähän väliä olla hänestä huolissaan ja pelkään onko kuollut tai jotain, kun ei saa viikkoihin kiinni. Ja sitten vaan aina lennosta sairaalaan. Sitten miun pitäis olla nää selvät kaudet aina kympillä tukena, eikä saa ikinä puhua siitä mitä miulle aiheuttaa juomisellaan. Jos yritän ystävällisesti puhua hänen ongelmastaan ja keksiä ratkaisuja, miten me voitais yhdessä häntä auttaa, oon huono ihminen enkä kannusta häntä ja toivon vaan että hän epäonnistuis. Argh miulle tulee niin epätoivonen olo jo nyt, niin lopetan tän tähän. Tästä jauhamisesta oo mitään hyötyä muutenkaan.

Nanna paljon paljon onnea sinulle ja miehelle!

Mie ajattelin vaan että mie kuitenkin jo synnytän tuolle miehelle yhden isyyspakkauksen, niin saap jäähä väkertämiset siihen :D

Huomenna paukkuu täälläkin, toivotaan että vaan viikot, eikä verisuonet miun päässä!

Nippa ja Pablo (ja niin muhkeat suonikohjut alapäässä että varmaan annan niillekin kohta nimet....:LOL:) 27+6
 

Yhteistyössä