Maalismammat 2013 :)

Hyvää ensimmäistä adventtisunnuntaita kaikille :)

Täällä ollaan vaan laiskoteltu kotona koko viikonloppu. Uloskin on tullut yhtäkkiä kunnon talvi ja koiran kanssa lenkkeilykin vaatii kamalat valmistautumiset kun pitää kerrospukeutua kunnolla. Itse en ole edelleenkään saanut aikaiseksi hommattua minkäänmoista äitiystakkia talveksi, joten joutuu vanhalla menemään (joka ei enää todellakan mahdu kiinni!) ja sinne alle kerrokset. Ei raaskisi uutenakaan ostaa mitään kallista kun ei kuitenkaan ole takille käyttöä kuin tämä pari kuukautta. Pitänee varmaan ensi viikon aikana kiertää taas kirppikset läpi jos jonkun sopivan pompan sieltä löytäisi o_o
Tuntuu, että vauvan liikkeet masussa olisivat vähentyneet ja muuttuneet jo erilaiseksi. Välillä täälläkin huolettaa, että onko siellä kaikki hyvin kun ei ole pienestä mitään kuulunut melkein koko päivänä. Eilen jo tuskastelin miehelle, että ei ole koko päivänä liikkeitä tuntunut niin eiköhän nyt tänään sielä ole myllätty taas kunnolla. Johtuukohan liikkeiden väheneminen ahtaudesta kun varmaan on jo kasvanut hyvän kokoiseksi kohdussa?
Nimi vauvalle ollaan täälläkin jo päätetty kauan sitten =) Etunimen keksin minä, olen nuoresta asti pitänyt kyseisestä tytön nimestä ja miehen mielestä se oli myös nätti :) Toiset nimet tulevat kummankin puolelta suvusta :)
Itsellä vasta nyt on tullut herätys, mihin nämä viikot vierivät!! Huomenna poksuu täällä 27+0 ja järkytyin kun laskin, että jouaattona vaihtuu kymmenet, tulee silloin minulla täyteen 30+0! Hui :p

Faelivrin Kiva, että saitte mieleiset vaunut varattua! Itse suoritan vasta nyt ajokorttia ja tavoitteena olisikin se ennen vuoden loppua saada. Meillä ei ole autoa, olemme pärjänneet julkisilla tähän asti, mutta nyt kun vauva tulee, päätin autokouluun mennä. Onhan se sitten mukavampi matkustella autolla kun busseilla vauvan kanssa (kunhan saisi sen kortin ja autonkin ensin hommattua) :D Toivottavasti saitte nyt mieleisen autonkin hommattua! :)

Tigerina Voivoi ikävähän tuollaisia huonoja uutisia on lukea :( Itsekin olen Maaliskuun mussukat -palstalla käynyt lueskelemassa muiden juttuja, joskin en ole itse sinne mitään kirjoitellut. Ehkä juuri senkin takia, että siellä tuntuu monella olevan asiat huonosti ja tuollaisia huonoja juttuja tosiaan kamala lukea. Tulee itsekin tässä ihan vainoharhaiseksi :p Onneksi täällä meidän palstalla on ollut onni myötäisempi! =)
Paljon onnea myös täältä tulevalle morsiamelle! Jokos olette ehtineet päättä kuinka pian te vihille astutte? :flower:

Rva J. Kiva, että sokerirasitus meni hyvin ja labratätikin oli ammattitaitoinen. Itsellä on ollut myös huonoja kokemuksia labratädeistä. Np-ultran yhteydessä kun oli ne verikokeet oli ihan tumpelo hoitaja ne ottamassa. Oli todellä tympeän oloinen ja pisteli samaa suonta ties kuinka monesti kun aina onnistui jotenkin sen itse vielä mokaamaan. Oli käsi kipeänä loppuillan! Mutta sokerirasituksessa minullakin oli mukava hoitaja =) Eiköhän ne sun sokeriarvot ole ihan normaaleja, jotta saa sitten jouluna mässäillä hyvällä omallatunnolla! (täällä sitä myös odotellaan innolla) :LOL:

Amarinwa Itse en ole miettinyt kestoilua ainakaan vielä. Meille tulossa vasta esikoinen niin ei kokemustakaan ole kyseisestä aiheesta. Voisihan sitä ainakin kokeilla, tiedä vaikka se olisikin se oma juttu =) Pitäisi vaan ottaa asiasta selvää, miten se käytännössä toimii kun ei ole mitään hajuakaan. Äitiyspakkauksessa taisi olla kaksi kestovaippaa ja niitä sitten ihmeissäni pyörittelin, että miten ne toimii ja meneekö niihin jotain imujuttuja vielä lisäksi ym... :D
Toivottavasti supistuksesi ovat jo hellittäneet, varmaankin niistä yövuoroista johtuvaa.

savonmama86 Kiva, että ulkomaanmatka meni hienosti (haluaa kanssa)! Kamalaa, että olet joutunut stressaamaan tuota rakenneultran palautetta noin kauan :( Ihanaa, että kaikki huomattiinkin kääntyvän parhain päin 3Dssä =) Nyt heität huolet unholaan ja ruvet nauttimaan raskaudesta täysin siemauksin :hug: Hauska tuo sukupuolen "vaihtuminen", onnea siis tulevasta tytöstä! Alkoi oikein itseäkin nyt jänskättämään, että toivottavasti ei itsellä käy niin että vaihtuu kun on ehkä hieman liikaa tuota vaaleanpunaista tullut ostettua... :D No, jos niin käy, meille tulee pinkki-poika!

Myy* Täällä myös heräillään yöllä pari kertaa pissalle, vauvan liikkeisiin en ole vielä ikinä herännyt. Meidän koira myös on näköjään omannut itselleen jonkinmoisen vahtivietin (on vasta alle vuoden ikäinen) kun on ruvennut öisin ja päivisinkin haukkumaan heti kun rappukäytävästä kuuluu pienikin kolahdus, ärsyttävää! :| Itse olen vielä tosi huono nukahtamaan uudestaan kun yöllä herään, saattaa tulla valvottua tunti tai parikin pahimmassa tapauksessa. On nuo joulutraditiot tosiaan varmaan ihan eriä kuin täällä Suomessa, itse tosin en osaa edes kuvitella ulkomaalaista joulua =) Toivottavasti pääsisitte ensi vuonna sitten tänne kotomaahan joulua viettämään, että saatte sitten vauvastakin kuvia pukin sylissä :p
Vielä väsymyksestä, se on ruvennut minuakin vaivaamaan :( Tuntuu, että ei jaksaisi mihinkään liikkua välillä vaikka mieli tosiaan tekisi tehdä vaikka ja mitä! Itsellä johtuu varmaan osittain myös mahan äkillisestä kasvamisesta, tuntuu, että rupeaa olemaan jo niin raskas taakka turvotuksineen välillä, että ahdistaa oikein kun jotain suurta pitäi jaksaa tehdä. Silti täälläkin on ensi viikolle suunniteilla vähän maalausprojektia, itse tuunaan vanhasta lipastosta vaaville vaatekaapin hiomapaprulla ja petsillä :heart:

Voikaapas mammat paksusti ja pukeutukaa lämpimästi pakkasilla!
 
heippa kaikille saanko änketä mukaan vaikka LA 23.2.13? viimeksi meni yli ja sitä epäilen nytkin niin että oikeemmin lapsi syntyy varmaan maaliskuun alussa :)

Nyt kasassa 28+1 viikkoa ja vauveli sai painoarvioksi viikko sitten 1134g eli ihan hyvänkokonen pikkunen on jo mutta vielä on matkaa edessäkin päin :) raskaus menny sivussa kun tuo pari vuotias esikko vie kaiken huomion.

amarinwa mäkin lopetin juoksemisen just ton laskeuman pelossa kun muakin siitä varoteltiin enkä usko et se varottelu on turhaa :) ihan hyvin on kroppa tottunu kävelyynkin ja ainahan voi lenkkiä pidentää ;)

maitoa tulee täälläkin aina saunassa muuten on vielä hanat kiinni. sama homma oli viimeksi joten tiesin odottaa jotain tällästä :) Imetys on musta mukavaa puuhaa ja ihan odotan jo että pääsen tosi puuhiin. viimeksi siinä vuosi hurahti menemään ja samoihin pyrin nytkin :)

Iloista sunnuntaita
taikaamailma 28+1
 
Faelivrin
Heipä hei!

Tämä mamma on nautiskellut koko viikonlopun ihanan jouluisesta tunnelmasta eikä siksi kerennyt koneelle laisinkaan. :) Ihanaa kun on lunta ja pakkasta! Täällä Jyväskylässäkin tällä hetkellä -23 astetta! Kaivoin viikonlopun aikana kaikki viimeisetkin jouluvalot esiin ja pistin jo muutaman joulukoristeenkin asuntoon. Nyt onkin täällä mukavan näköistä. :)

aLime - Juu kyllähän ne vaunualet taitaa alkuvuodesta koittaa, mutta ne vaunut mitkä me halutaan ei postu valikoimista vaan niiden valmistusta jatketaan ja niihin on jopa tulossa hinnan korotus, joten tämä meidän vaunumyyjä suostui tilaamaan ne meille talteen sillä vanhalla hinnalla. :)

Rva J. - Mukavaa, että meni hyvin se sokerirasitus ja pidetään peukkuja, että sokerit olis ok! :)

Amarinwa - Se on hyvä, että olet kuitenkin liikkumaan päässyt vaikka se juoksu pitkin nyt jättää. Saas nähä kuinka täällä nyt näillä pakkasilla lenkille lähdetään kun takki menee just ja just kiinni, mutta toppahousujen kanssa ei toivoakaan. :/ Voipi tulla vähän viileä pelkillä pitkiksillä ja collareilla.

Tigerina - Paljon paljon onnea kihlauksesta! Kuulosti ihanalta tuo teidän ilta. :) Kyllä se rakkaus on vaan ihanaa.

savonmama86 - Ai niin, sinä olit siellä matkalla! Kiva kuulla, että kaikki on siellä mennyt hyvin. :)
Mutta ikävä juttu tuo rakkeneultra. Onneksi kuitenkin kaikki nyt kunnossa. Ja paljon onnea siis tyttöuutisesta! :)

Myy* - Siis mitä kummaa? Nyt jo kuusi teillä?! :D Onko ihan yleistäkin siellä päin laittaa kuusi näin aikaisin? Täällä kun usein odotellaan jopa sinne aaton aattoon tai aattoaamuun, että se kuusi laitetaan. :) Minä oon kyllä niin tarkka näiden jouluperinteiden kanssa, että en varmaan osais joulua viettää missään muualla kun täällä koto-Suomessa. :)
Älä tuosta väsymyksestä huoli. Juuri lueskelin, että näillä meidän viikoilla monille tulee se väsymys takaisin. Ikävä kyllä.

catnip90 - Hei onnea autokouluun! Kyllä se varmasti on vauvan kanssa kätevämpää toisinaan kulkea autolla. :)
Täällä on myös toisinaan ihmetelty tuota liikkeiden vähäisyyttä, mutta aina kun mua on vähääkään huolettanut, niin olen sitten dopplerilla vielä sydänäänet kuunnellut ja hyvin se on siellä jumpsuttanut. :) Tiedä sitten mistä johtuu, ettei enää liikuskele niin paljoa..?

Minun puolestani ainakin tervetuloa mukaan Taikamaailma! Kertoisitko vähän lisää itsestäsi? Me kaikki muutkin ollaan tuolla aiemmin höpisty kaikkea taustoistamme. :)

Ei me sitten saatukaan uutta autoa. :/ Kävikin ilmi, että siinä autossa oli takaluukku rikki siten, että se pitää aina avata sisäkautta ja korjaus ei olisi ollut kuulemma ihan helppo juttu. Joten tultiin siihen tulokseen, että ei se varmaan oikein toimis kun pitäis kuitenkin helposti vaunut sun muut saada konttiin laitettua. No, mutta.. etsintä jatkuu! On tässä onneksi vielä vähän aikaa. :)

Täällä on maha kasvanut sellaisella tahdilla, että kohta on pakko ostaa joku isompi takki kun ei enää oma toppatakkikaan meinaa kiinni mennä. Johan sitä koko syksy mentiin takki auki, mutta talvi ei taida mennä takki auki yhtä mukavasti. Täytyy varmaan ensin lähteä kirppareita kiertämään.

Faelivrin & nuppunen 25+3
 
Tigerina onnittelut rengastautumisen johdosta :)

Amarinwa meillä on kestoiltu ykkösen kanssa, tosin osittain ollaan "sekakäyttäjiä"; öisin on käytetty kertiksiä, kun en vaan oo löytäny mein pikkumiehelle sopivaa yökestoa (enkä tosin alun jälkeen ole jaksanu etsiäkään)... Tarkotus olis kestoilla myös tän kakkosen kanssa. Kyllä siinä rahaa säästyy, etenkin kun meillekin on ostettu pääsääntösesti käytettyjä vaippoja ja niitä on tehty (tai anoppi on tehny) ison osan niitä meille ite ja vielä paljon kierrätyskankaista. Pyykkiä tulee tietty vähän enemmän, mut eipä tuo vaippapyykki oo meitä ainakaan hirveesti rasittanu. Oikean vaippamallin etsintään kannattaa satsata aikaa, näitä kestoja kun on malleiltaan ja materiaaleiltaan todella monenlaisia. Suosittelen kyllä kaikkia harkitsemaan ja kokeilemaan kestovaippojen käyttöä.

Taikamaailma tervetuloa ainakin mun puolesta tänne turinoimaan!

Nimiasiaa
Meillä on nimi vielä ihan hakusessa... ekalle kun löydettiin nimi suht koht helposti, mutta tää toinen onki sit hankalampi. Tyttönimi olis ollu valmiina, mut pojan nimi ei meinaa löytyä millään... Onneks tässä on vielä aikaa ristiäisiin ;)

Kummiasiaa
Jossain tuolla aiemmin täällä jotkut jo keskustelivatkin tästä aiheesta, mutta kun nyt on tuo nimiasia ollut esillä, niin meillä on myös kummit herättäny paljon keskustelua miehen kanssa. Esikoiselle löyty kummit helposti, mutta tälle kakkoselle onki sit paljon vaikeempi tehtävä... Haluaisin, että myös tän kakkosen kummit olis sellasia, että osallistuisivat aktiivisesti lapsen elämään, kuten ykkösenki kummit on tehneet. Ei pelkästään muistamista juhlapäivinä, vaan myös hoitoapua tarvittaessa ym.

Omaa napaa
Tykkään kyllä, että tuli talvi, mutta hankala siitä on nauttia, kun ei tunnu olevan/löytyvän sopivia talvivaatteita ulkoiluun :( ja ei tosiaan kehtais parin kuukauden takia lähteä uusia shoppailemaan. Nyt käytössä miehen vanha laskettelutakki, mutta lumitöitä ja koirien ja pojan kanssa ulkoilua varten tarviis myös housut... Jo on hankalaa >plääh<
Joulukoristeita ja valoja viriteltiin viikonloppuna lisää ja laitettiin joululahjoja tilaukseen, vieläkin mukavampi laittaa joulua, kun poikakin alkaa jo siitä kiinnostua ja innostua :)
Maha alkaa jo haitata pukemista, etenkin kenkien laittoa, yöllä heräilen pari kertaa vessaan ja sellasta peruspientäraskausvaivaa. Pääasiassa hyvää oloa tällä erää kuitenkin :)

Rva J. & pikku kakkonen 25+2
 
Heipsan kaikille mammoille!

Onnea Tigerina kihlautumisen johdosta! Joko hääpäivä päätetty? :)

On taas aika vierähtäny ku viimeksi kirjoitellu mutta edelleen taustalla seuraillu mitä teidän masuasukeille kuuluu ja teille kuuluu :)

Liikkeistä, itse olen huomannu että alkaa olemaan masukilla jo päivärytmiä. On välillä päiviä jolloin liikutaan selvästikin vähemmän ja toisia päiviä jolloin myllätään sit hiljaisempien päivien edestä.

Tosiaan meillä oli kuukausi sitten rakenneultra jossa tarkkana ollut maalismami huomasi että poikahan meillekin on tulossa. Isäntä liikuttui kovasti ultrassa ja olikin loppu päivän muikeana :)
Ultrassa kaikki hyvin ja vauveli vastasi viikkoja.

Sokerirasitus oli viime viikolla ja se meni muuten ihan jees mutta pitkälle päivään oli tosi paha olo ja teki mieli käydä oksentamassa. Nyt vaan odotetaan tuloksia.

Nimestä ollaan käyty pientä vääntöä ja jokseenkin alkaa hahmottumaan pojalle nimi. Meillä kaikki nimet tulevat jomman kumman suvusta. Kummeista ollaan jo kolme neljästä päätetty.Yksi on mun sisko, toinen lapsuuden ystäväni ja kolmas miehen sisko. Kummisetä on vielä mietinnässä mutta todennäköisesti miehen lapsuuden ystävä.
Päästinpä tässä jo kinastelemaan kumman suvun kastemekko on sit suurena päivänä käytössä :D

Onko teillä muilla ollut kipuilua lonkissa?
Mulla alkoi lauantaina kivut vasemmassa lonkassa. Lonkkaan sattuu jos seison ja lähden kävelee. Istuminen sattuu kunnes löytyy sopiva asento. Kierto,- ja äkkinäiset liikkeet sattuvat. Onneksi öisin ei ole kipuja.

Ihanaa että täällä on muitakin jotka hullaantuneet joulusta. Myy* olen niin kateellinen että teillä on kuusi jo sisällä. Meille ei kuulemma vielä tänä vuonna tule kuusta sisään ku ei ole ketään katselemassa sitä. Mutta sain sentään takapihalle kuusen jota saan koristella edes vähän :)
Tilasin jouluverhoja, sohvatyynyn päällisiä ja keittiö liinoja melkein hävyttömän isolla summalla :ashamed:

Ainiin tosiaan olisin mielelläni liittymässä suljettuun facebook ryhmään :)


Kirpasakoita päiviä matkaan mammoille ja masukeille :)


Ainulii ja junior 25+0
 
Moi kaikki..

Työpäivä loppuikin kesken kaiken kun päiväkodista soitettiin, jotta poikasi on sairastunut.
Tulimme kotiin ja annoin särkylääkettä, lämpöä vähän, valitteli vaan päänsärkyä, no hetken sängyssä lepäilyn jälkeen nousi vaan istumaan ja oksensi kaiken. Siis meillä alkoikin sitten sänkyvaatteiden pesu.. Ooh.. inhoan niin kovin oksennustautia :( No jospa se menisi ohi tuolla kerralla. Mutta kun yleensä se kiertää sitten koko perheen.

Taikamaailma Tervetuloa mukaan.. Itselläni LA vasta 29.3 eli epäilen samaa että joutaisin huhtikuun ryhmään ;) Olen varmaan viimeinen täältä jolla maha pystyssä.. Ihana sitten kuunnella kaikkien rankat synnytys kokemuksen :p heh..

Minulla todettiin muuten rakenne ultrassa eteis istukka että voihan se olla että joutuvat suunnitellusti leikkaamaan jo aijemmin. Onko muilla sellaista? Tai suunniteltuja sektioita tiedossa?

Nimiasiaa meillä oli pojalle nimi, olisin halunnut Oliver, mutta kun se sukupuoli nyt tod.näk muuttui niin ei hajuakaan. Olen aina niin kovasti luulluut etten saa koskaan tyttölasta. (molempien puolen suvussa vain poikia, ja itsellä jo kaksi poikaa aijemmin) Jos nyt tosiaan saadaankin tyttö, sukumme saattaa hurahtaa täysin :) Odottavat nimittäin täysin poikaa.. :p enkä aijo korjata virhettä..

Ulkovaatteet tosiaan alkaa olla täälläkin uusissa. Nyt käyttänyt miehen toppahousuja pakon edessä, ja vanhaa laskettelutakkia joka reilumpaa takoa mahtuu vielä kiinni (ei pitkään). Täytyy varmaan kanssa sinne kirpparille sännätä.

Ainulii Minulla kanssa lonkkia pakottanut, mutta vain jos olen pitkään paikoillani esim. sängyllä luen tai katson telkkaria. Asennon vaihto kuitenkin auttaa yleensä enkä ole tarvinnut vielä särkylääkettä. Varmaan tämä nopea painon nousu ja vartalon asennon muutokset.

Myy ihana kuulla että olet saanut jo kuusenkin sisälle.. Minä kanssa rakastan joulua ja sen laittoa. Mietin juuri että mikähän päivä askarreltaisiin lasten kanssa sen perinteisen piparitalo, siitä tulee niin ihanaa joulun tuoksua kotiin. Viikonloppuna virittelin jouluverhot ja laittelin kyntteliköt ym. jouluvalot. On tämä joulun odotus niin ihanaa. Lasten pukin kirjeet postitettiin viikko sitten ja tarkoittanee siis että ostoksillekin täytyisi päästä. Toivelistalta löytyi tänä vuonna molemmilta ykkösenä -potkulauta jossa on sukset. :)

Mutta nyt täytynee alkaa laittaa jotain välipalaa kun koululainen tuli kotiin.

Mukavia talvipäiviä Mammat
 
Heippa!

Taikamaailma, tervetuloa meidän muiden maalismammojen mukaan tähän loppuajan odotukseen mukaan! Jännätään sitten meneekö sulla maaliskuulle :)

Kiitos kaikille onnitteluista, päivämäärä ei oo tarkasti tiedossa, mutta siis pojan syntymän jälkeen hetikohta, eli siinä on jonkun verran vielä varaa valita :)

Vaatetus alkaa olemaan ongelma, maha on nyt kasvanut erittäin nopeasti ja työntynyt vauhdilla eteenpäin, mikä vaikeuttaa erityisesti housujen laittoa. Tällä hetkellä käytössä miehen lämpökerrastohousut ja omat tuulihousut päällä, nappi ei mene kiinni joten milloin mikäkin patenttiratkaisu siinä :D yritin kovasti omia lasketteluhousuja mutta sen verran kiristi mahan alapuolelta etten pystynyt käyttämään niitä pidempään.
Raskaustoppahousut olis ihanat kun ilmeisesti talvesta tulee kylmä ja luminen. Kokemuksia, mistä löytyisi???
Tänään kävin hakemassa H&M:lta ensimmäiset mammafarkut kokoa 38, ohhoh. Normaalitilanteessa mulle menis koko 34, mutta ne on ilmeisesti nipistäny kangaskustannuksissa ja farkuista tulleet huomattavasti kapeampia.. No, väliäkö hällä, kunhan on mukavat jalassa :)

Nimiasiaa: meillä on nimi jo ihan ready prinssille, siitä ei keskusteltu enempää ku mies antoi ehdotuksensa.Itse annoin ehdotuksen pojan toiseksi nimeksi ja siinä meillä tuli valmis nimi.
Lapsen sukunimi tulee olemaan sama kuin miehellä. Mehän ollaan vielä avoliitossa kun poika syntyy joten poika saisi mun sukunimen mutta senhän saa itse päättää ku pistetään maistraattiin paperit pojasta. Ja mulle tulee kuitenkin miehen sukunimi ni miksei poika jo etukäteen, onpahan vähemmän sit nimenvaihdosrumbaa myöhemmin :D itse asias tää asia oli selvä jo hamasta menneisyydestä, ennen kuin edes olin raskaana.

Painon tunnetta alavatsalla on nyt lisääntyvästi tuntunut, mutta mä laitan sen siihen piikkiin et vatsa tosiaankin työntynyt eteenpäin ja vauva siihen eteen myös painaa.

:heart: olen onnellinen :heart:

Tigerina + pikkuherra 24+4
 
Kiva että pääsin joukkoon :) Meillä siis odotellaan pikkukakkosta tolle meidän 2v pojalle sisarukseksi. Vauvan sukupuolesta ei olla varmoja eli salaisuudeks tulee jäämään varmaan loppuun asti :) harmi sinänsä sillä olisin halunnu tietää :/ miehen kanssa ollaan molemmat 26v ja minä tällähetkellä kotiäitina ja nyt siis jatkan uraani uuden vauvankin kanssa samaan putkeen. Mulla nää raskaudet on tosi vähäoireisia ollu tai oikeestaan vaivaks vois sanoo ainoostaan sitä et muksut on niin syvällä että möyrivät sisäelimet palasiks kasvaessaan, tää loppuaika on aikas ahtaan tuntusta välillä riippuen vauvan asennosta.

savonmama86 näinhän se menee et me loppukuun ihmiset olla arvaamattomia :D helmikuukin on niin lyhyt että melkein lyön vetoa että maaliskuun ekoina päivinä mä poksahdan vasta :)

toppahousut minäkin odotan innolla vinkkejä! itellä on yhet varatoppikset jotka pari kokoa normisti liian isot mut eipä mee kohta enää masu sinnekkään niin että sais vetskarin kiinni :( ne on henkseleillä et pysyisivät kyllä jalassa ilman vetskariakin mut tarvis pitkän takin siihe päälle etten näytä siltä kun olisin lähtenyt viilut auji liikenteeseem :D nyt on niin kylmät ilmat jo et aika sama miltä näyttää kuhan on lämmin ja hyvä olla.

joulu ja ruuat, mä olen paistellu nyt kahes viikos monta laatikkoa ja kaksi kalkkunarullaa jo ja nyt taidan lopettaa että maistuu sitten taas joulunakin :) ne on vaan niin hyviä!

hyvää oli myös äsken tekemäni graavilohi.aurajuusto,kirsikkatomaatti pasteija pötkö minkä väsäsin saunan jälkeen ja nyt en meinaa mahtua nahkaani, huh! kaikki kielletyt ruokaaineet yksissä kansissa mutta kuoleehan ne pöpöt uunissa :)
pysykäähän lämpiminä!
taikamaailma 28+3
 
Faelivrin
Huomenia kaikille!

Ainulii - Onnea poikauutisesta! Ja kiva, että ultrassa on asiat olleet hyvin. :)
Siellä onkin myös jo hyvän kokoinen vauvamasu. :)

savonmama86 - Oi voi.. vatsatauti on kyllä kamalaa. Toivottavasti selviätte siitä helpolla.
Kyllä varmaan on suku hämmästyksissään ja innoissaan jos teille tosiaan sieltä tyttö siunaantuu. :) Minun veljeltä löytyy jo yksi tyttö, mutta hän on jo niin iso, että pienestä tyttövauvasta on jo aikaa, joten täällä on meidänkin sukulaiset hyvin innoissaan kun tulee välillä tyttö useamman pojan jälkeen. :)

Tigerina - Minä jouduin myös ostamaan hennesin mammahousut koossa 38, vaikka normaalisti en omista yksiäkään nuin "isoja" housuja. :)

Taikamaailma - Täälläkin on yksi kalkkunarulla paistettu ja syöty, mutta sen enempää en vielä jouluherkkuihin koske niin maistuu sitten taas erityisen hyvältä silloin aattona. Mä en koskaan syö edes riisipuuroa milloinkaan muulloin kuin aattoaamuna ja se on mun miehen mielestä maailman kummallisin asia. :D Ja oi oi oi, kyllä maistuis graavilohi mullekin, mutta siihen herkkuun en uskalla koskea tänä jouluna ollenkaan. Odotellaan sitä sinne ensi jouluun. :)

Mä olen huomannut, että vauvan liikkeet tuntuu nykyään aivan eri paikoissakin kuin ennen. Ne tuntuu jotenkin paljon ylempänä kun ennen ne pystyi tuntemaan ihan tuolla alavattalla, mutta kyllähän se kohtu siellä kasvaa koko ajan, että eipä se kai ole ihmekkään, että se pystyy nykyään potkimaan muuallekin. :)

Muuta sen ihmeellisempää ei tänne kuulu. Joulua tämä mamma hösää täällä jo aivan pähkinöinä. :xmas:

Faelivrin & tonttunen 25+5
 
Hyvää torstaita mammat :) Toivottavasti siellä on kaikilla ihanan lämmin itsenäisyyspäivän vietto meneillään <3 Mulla valitettavasti on työpäivä...dammit :(

No mutta mitäpä tuosta, ens vuonna oon sitten toivottavasti siellä viettämässä itsenäisyyspäivää tai ainakin oon sitten mammalomalla ja pikkumiehen kanssa ollaan sitten isänmaallisia täällä <3

catnip90: Laiskottelu on aina välillä hyvästä, varsinkin näin kun alkaa väsyttämään taas enempi, taitaa noi meidän pikkuset viedä sitä energiaa nyt enemmän kasvaessaan niin ei itelle oikeen jää enää kovin paljoa puhtia. Itellä ainakin on sellanen olo että pikkumies varastaa joka energiamurusen tästä neidistä, mutta hyvä niin, sinne ne saa mennäkin <3 sinä siis kanssa podet yöheräämisiä aka vessakäyntejä :D inhottavaa puuhaa, onkos sulla vielä pieni siellä junttaillut niin että potkasee tai painaa virtsarakkoon ja sitten tuleekin kiirus? :) tällä on meillä pieni mies löytänyt välillä oikeen oivasti sen rakon ja se on kyllä menoa sitten :D Lueskelin myös noista liikkeistä ja niiden vaihteluista että ihan riippuen jos on vaikka kova kasvupyrähdys niin pienet nukkuu enemmän ja tietysti liikkuu sillon vähemmän, vielä kuulemma pitäisi olla tilaa muljata mutta kun mennään viikoille 30 ja eteenpäin niin sitten kuulemma rauhottuu. Itellä kanssa välillä huolipeikot kun toinen ei mullaa ollenkaan niin paljoa, kun oon jo tottunut että siellä on futismatsi meneillään koko päivän :D

Taikamaailma: oikein lämpimästi tervetuloa meidän poppooseen :) tänne mahtuu kyllä :) ja onnea perheenlisäyksestä <3 Kuola alkoi täällä valumaan kun lueskelin mitä herkkuja oot jo kokkaillut, namskis...perinteinen suomalainen jouluruoka on kyllä jotain mitä on ihan hirmunen ikävä täällä maailmalla. toivottavasti ensi vuonna sitten pääsisin notkuvien pöytien ääreen kotisuomeen :)

Faelivrin: Juuh meillä on kuusi jo sisällä, tekokuusi kun on täällä saaressa se joka sisälle laitetaan, tiiän ei yhtään niin kiva kun aito, mutta kait sitä on totuttava näiden kulttuuriin täällä kun on toi siipan poika jolle se nyt on kaikkein tärkeintä niin ehkä mä voin vähän joustaa :D täällä on juu suurin osa koristeista jo laitettu ja aikalailla täällä on tapana se kuusi koristaa jo heti joulukuun alussa. täällä muutenkin tää jouluhömppä on ihan järjetöntä. En koskaan oo sellanen joulupersoona ollut mutta lupasin että tästä lähtien koti on jouluinen koska on jo siipan pikkuherra ja toinen tulossa ja lapsillehan se joulu on iso asia :) Mulla kans liikkeet tuntuu paljon ylempänä nyt, navan yläpuolella ihan selkeesti tai navan kohdilla. Ootteko tuntenut vielä potkut selkäpuolella, on sitten niin hassu tunne :D

RvaJ: Kiva kuulla että sulla on ihan sellanen perushyvä olo :) Ymmärrän tuon ongelman toppahousujen suhteen, itellä on yksi mammatakki joka on lämpimämpi ja lenkkeillessä lainaan sitten siipan takkia kun ei oma mee päälle :D tai menee mut krinnaa liikaa enkä viitti pientä ihan puristuksissa pitää.

Tigerina: Kiva kun nimi on löytynyt pienelle. Vaatteet juu on ongelma vaikka ei iso masu vielä ookkaan mutta kyllä sitä ite ihmettelin just että jo on ollut pirun pieni ennen kun tulin raskaaksi. Sulla varmaan sama kun oot pientä kokoa :)

Ainulii: Voi mikä ihana massu siellä on <3 on kyllä kokoa jo, ihana on :) Onnea hyvistä ultrauutisista ja poikalupauksesta :)

savonmama86: Toivottavasti olette jo päässeet mahatautiryöpytyksestä eroon. Se ei onneksi ole pitkään vaivaava tauti mutta sitäkin inhottavampi :/ itse kanssa kovin odotan että se siippa sieltä kotiin tulee niin pääsen sitten tekemään piparkakkutalon ja herrat saavat sitten koristella sen, tullut traditioksi täällä meillä että pojat koristelee :)

Sitten vähän omaa napaa, väsy vaivaa vieläkin mutta päikkärit yleensä helpottaa. Päätin maalata yläkerran kylpyhuoneen ja vähän fiksailla muutenkin sitä ja nyt alkaa olemaan valmista, hyvä niin, oon ihan poikki :D joululahjat oon saanut melkein kaikki hankittua, eli oon kerrankin ajoissa, toisin kun yleensä, haha :) ja tällä neidillä on vihdoin ja viimein tuo massu popsahtanut ulospäin eli viikkoja tässä nyt sitten tasan 26 :)

Aijaa.com - 11398160

Oikein hyvää loppuviikkoa kaikille ja voikaapaa paksusti :)

Myy*+ pikkumies 26+0
 
Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tigerina Onnittelut kihlaparille!!:flower: Meillä on tänään 5 vuotta siitä kun mentiin kihloihin ja mikä oudointa, mieheni muisti kihlapäivän! Mulla on ollut käytössä vanhat toppahousut, joissa on henkselit. Vetskari nyt ei ole mennyt kiinni aikoihin, mutta pitkän takin kanssa pärjää aika kylmissäkin keleissä. Pakko on olla kunnon ulkovaatteet kun lasten ja koiran kanssa niin paljon pihalla touhutaan. Ainakin tyttöä odottaessa pärjäsin loppuun asti tällä yhdistelmällä eikä tarvinnut mammatoppiksia ostaa.

catnip90 Joo, pientä perehtymistä kestoilu vaatii. Esikoisen kanssa käytin vaan silloin tällöin kesällä harsoa ja villahousuja. Muuten mentiin kertseillä. Tokaa odottaessa sain kaverilta lainaan hänen vaippa-arsenaalinsa sekä käytännön vinkkejä rutkasti. Siitä se sitten lähti ja myöhemmin ostinkin itselleni häneltä lainassa olleet vaipat. Mutta alku on tosiaan hankalaa kun minä en ainakaan oikein tiennyt, että mitä kaikkea pitäisi olla ja kuinka paljon. Netti toki on pullollaan kestoilusivustoja, mutta minulle homma aukesi vasta kun pääsin kokeilemaan itse erilaisia vaippoja vauvan kanssa. Hei mahtavaa, että teilläkin on nimi jo valmiina!=) Tsemppiä autokouluun!

Taikamaailma Tervetuloa mukaan!=) Sinulla taitaakin olla viikkoja meistä eniten kun LA:kin on helmikuun puolella.

Faelivrin Harmi, ettei autoa vielä löytynytkään. Toivottavasti ennen maaliskuuta tulee joku kelpo peli vastaan!

Rva J Minäkin olen surutta käyttänyt kertsejä öisin, vaikka varmaan löytyisi sellaisiakin kestoja, jotka pitäisivät yön. Meillä ainakin yön jäljiltä vaippa on melkein kuiva ellei ihan kokonaan kuiva.

Ainulii Kiva kuulla pitkästä aikaa! Onnittelut pojasta!=) Mulla ei kipuile lonkat, vaan ristiselkä, varsinkin jos on huonoissa asennoissa. Esim. lasten pukemisen jälkeen on tuskaa välillä selkää suoristaa.

savonmama86 Voi kamala, voin kuvitella mikä huoli on ollut pienestä, kun on jouduttu seuraamaan aivojen turvotusta. Onneksi kaikki vaikuttaa nyt olevan hyvin sittenkin. Vaikka toki pieni huoli jää silti takaraivoon. Voimia!! Onnittelut tytöstä!=)

Myy* Muistahan sinäkin huilailla, kun vauva siellä voimia ihan taatusti verottaa! Täälläkin muuten itsenäisyyspäivää vietetään töiden merkeissä. Onneksi sain iltavuoron vaihdettua aamuvuoroksi niin jää vähän aikaa nauttia perheen kanssakin tästä päivästä. Nuo junttailut selkäpuolella ovat kyllä ovelan tuntuisia. Ja tulevat taatusti tutuiksi kaikille tässä viikkojen kuluessa. Ihan on muuten selkeästi sinulla masu pompsahtanut esille edelliseen kuvaan verrattuna!=)

Vauvan liikkeistä Tuntemuksieni mukaan liikkeet ovat voimistuneet todella selvästi. Myös jonkinlaista päivärytmiä on pikkuinen alkanut muodostaa, koska on pitkiä aikoja päiväaikaankin, jolloin on ihan rauhallista. Mutta silloin kun jumpataan niin sen näkevät työkaveritkin paidan läpi kahvipöydässä :LOL: Olen joutunut vähän vaatetusta muuttamaan tuon takia..

Nyt jatkamaan töitä :ashamed:

Amarinwa ja Wiskari 26+2
 
Täällä on niin monet taas kirjotellu niin en edes muista :D Muistakaa kaikki huilailla tarpeeks niin ei väsy iske.. Tosin mulla on taas pitkästä aikaa energiaa vaikka muille jakaa...

kestoilusta No meillä ei kestoilla... Itse olisin halunnut esikoisen aikana koittaa mutta mies ei suostunut.. Se rassukka kuvitteli että ne vaipat heitetään pesukoneeseen kakkoineen päivineen.. Ei auttanu enää selittelyt että ei se ihan niin mene :D Nyt ei suostu edes ajattelemaan että vois koittaa kun samassa koneessa pestään muun perheen pyykit.. Hmph miehet...

Täällä poksutaan tänää.. Muistaakseni 24+0... Esikoisen ansiosta viikot menee niin äkkiä etten välttämättä muista edes viikkoja oikein mutta tänään taisi tosiaan 24 poksua rikki :D



Ai niin Myy* Hienosti on sinun masu sieltä vihdoin ja viimein poksahtanut kunnolla näkyviin.. Voisin kyllä vaihtaa sun kans masuja jos kunnon pönttöä kaipaat :D

Ja vielä kerran muoksis... Painonnoususta... Onko muille tullut kiloja lisää? Itellä niin iso pötsi et luulis että olis tullut mutta ehkä hyvällä tsägällä tullut 100g lisää alotus painoon.. Eipä sen puoleen en mä valita.. Vähemmän tiputettavaa sitten synnytyksen jälkeen :D Tulikohan nyt kaikki sanottava vai taasko kohta tulen muoksimaan? :)

Muoksis TAAS :D Heräsin yöllä kauheeseen paniikin tunteeseen että APUA mun piti vielä käydä muokkaamassa tekstiä :D Sitten ajattelin että ehkä se joutaa aamuun...

Liikkeistä Edellisiltana ja eilisiltana on mahassa ollu kyllä niin kauhee meno että tuntuu että sisuskalut menee tohjoksi... Tai vähintään että vauva tulee mahasta läpi... Tuntuu pelottavalta koska esikoisesta tunsin ekat hentoset liikkeet vasta viikolla 27... Nyt viikkoja kasassa reilu 24 ja tuntuu jo että läpi tullaan :D

Tigerina Mulle sopii mainiosti että sä järjestät facebookkiin suljetun yhteisön. Ite en "viitsi/uskalla" koska oon kuitenkin sen verran huono tietotekniikan sun muun kanssa että onnistuisin kuitenkin asetuksista säätämään että se ei olisikaan suljettu tai muuta vastaavaa.. Joten mun puolesta sopii paremmin kuin hyvin että sä järjestät yhteisön :)

Jokohan mun muokkaamiset olis tässä? :D
 
Viimeksi muokattu:
Pitkästä aikaa itsekin tänne kirjoittelemassa. On kyllä tullu käytyä lukemassa kuulumisia päivittäin mutta itellä nyt ei ole ollut mitään mainittavaa ja töissä sen verta kiirettä että on kyllä ollu ihan mehut pois!
Nyt alkaa taas selkä olla siinä kuosissa (viimeyönä meinas tulla kuset sänkyyn kun en vaan päässy käveleen vessaan,reilu puoli tuntia yritin kunnes pääsin ylös ja sain känkkästyä molempia jalkoja raahaamalla) että varmaan saikkua pitää lähteä ens viikolla taas kinuamaan.
Maha on melkosen suuri täällä,pitäs vaan saada aikaseksi otettua tuo kuva (niin monesti olen aikonut vaan vieläkään en oo saanu yhtään kuvaa tänne laitettua).
Liikkeitä tuntuu ja näkyy päivittäin ja suurin väsymys on onneksi väistynyt.
Tässäpä tätä omaa napaa...

mamma_84 ja kerttu 25+4
 
Faelivrin
Iltaa mammoille!

Ajattelin tulla tänne hetkeksi edes aikaani kuluttamaan kun mies on pikkujouluissa ja minun pitää odotella soittoa, että milloin se ukko haetaan sieltä pois. :)

Myy* - Se on kiva, että ajattelet erityisesti niitä pieniä miehiä siinä joulun laitossa. :) Ootko tälle miehes pojalle kertonut mitään suomalaisista jouluperinteistä?
Mä en ainakaan vielä ole mielestäni tuntenut potkuja selän puolelle, mutta jospa sellaisiakin tässä jossain vaiheessa. :)
Ja kyllä sulla tosiaan on tuo masu selkeästi viime kuvasta kasvanut. Kivaa vauvamasun pyöreyttä tullut. :)

Amarinwa - On tosiaan melko harmi, ettei sitä sopivaa autoa sitten löytynytkään. Tässä on kyllä koko ajan kova etsintä käynnissä, mutta tuntuu vaan siltä, että kaikki hyvät ja sopivat viedään aina just nenän alta. :/
Oho! Siellä jo muutkin ihmiset huomaa liikkeet mahan läpi kun minä en ole onnistunut edes iteltäni niitä tuosta masun päältä näkemään. Pitäis varmaan tuijotella sitä vähän enemmän. :D

Noss1 - Mukavan näköinen masukuva taas. :)
Mulla on kyllä kiloja tullut useampikin. Silloin alkuun nousi paino aika vauhdilla, mutta en osaa tarkalleen sanoa, että paljonko sitä painoa nyt olisi tullut kun en kotia vaakaa halua. :D Ens viikolla käyn neuvolassa niin voin sitten ilmoittaa. :)
Mutta eikös se ole vaan mukavaa kun nyt oot jo aiemmin sitten päässyt liikkeet tuntemaan? :) Vaikka siellä masussa välillä aikamoinen mylläkkä voikin olla.

Mä olen alkanut nyt iltaisin nukkumaan mennessä laulamaan vauvalle mun lemppari tuutulauluja. Eilen kun olin tovin aikaa laulanut niin tunsin jotain aivan erilaista möyrimistä siellä mahassa kuin koskaan aiemmin. Tuntui siis ihan siltä kuin se olis ihan ylös alaisin itsensä siellä heittänyt. Mulla oli kädet mahan päällä, niin koko mahakin muutti muotoaan siinä samalla. :D Harmi vain, että olin jo peiton alla pimeässä niin en päässyt sitä näkemään. Täytyy tänä yönä kokeilla taas uudestaan. :)

Tämä mamma olikin tänään oikein kekseliäs tuon talvitakkia ongelman kanssa. Mulla on yksi talvitakki sellainen villakangastakki, jossa ei ole vetoketjua vaan isot napit. Ja mulla ei hetkeen ole mennyt se alin nappi kiinni, mutta muut napit vielä menee melko hyvin. Joten, laitoin sinne alimman napin korkeudelle ihan reunaan jättihakaneulan "napiksi" ja tsädääm! Nyt sen takin saa kiinni alhaaltakin tällä mun hakaneulaviritelmällä. :D Miestä kovasti nauratti mun viritelmä, mutta eipähän nyt tarvihe ostaa takkia. Tuntuis niin typerältä ostaa uusi takki vain kolmea kuukautta varten.

Faelivrin & nuppunen 26+0!!
 
Moikka!

Vaikeeta kirjoitella yhdellä kädellä ku mun toinen kissa päätti et se on maailmanloppu jos hän ei just nyt pääse mun syliin laittamaan tassuja olalle ja kehräämään. Joten tässä harjoitellaan samalla vauvsn kanssa olemista :D

Itsenäisyyspäivä meni rauhaksiin kotosalla. Kävin tädillä lounaalla syömässä uunilohta ja illalliseksi kotona laitoin lasagnea, sit itsenäisyyspäivän vastaanotto, voileipäkeksejä, tuorejuustoa ja rypäleitä, sekä mulle alkoholitonta siideriä :D

Tässä kohtaa kissa päättää se hänen on saatava pistää päänsä mun vesilasiin, huoh...

Prinssi sen ku potkii vaan päivin öin ja siitä eri tyytyväinen, ei haittaa yhtään :)))) pohdin eilen miehelle ääneen et ku viimeks neuvolassa terkkari kysyi et "onko sulle tullut mitään mielikuvia vauvasta" ni ihmettelin et minkälaisia mielikuvia sitä pitäis tulla? Siis että onko mulle tullut mieleeni kuva siitä, minkä luontoinen ja näköinen meidän poika tulee olemaan? Onko teille muille tullut jotain vastaavia?

Voi ku tää joulun aika on niin.... no, jouluista!! Kaupungille on pakko päästä kuljeskelemaan ihan vaan siks et siel on jouluvaloja ja lunta ja kuusia ja kaupoissa on ihana jouluinen tunnelma, ja kaikki ihmiset on niin joulumielellä!
Mulle ei aina ollu selvää et pystyn nauttimaan joulusta, aikoinaan kävi jotain pahaa mikä sai mut vannomaan et mä en aio olla lähelläkään Suomen maaperää ku joulu tulee. Mut onneksi se on jo jäänyt taakse :) ja kuitenkin kun on tulossa äidiksi ni tulevaisuudessa haluan oman lapseni takia luoda oikein kivan joulun :)

Faelivrin, minä laulan myös vauvalle, vauva on ollut mun mukana jo karaokekisoissakin :D kotona laulan ihan kaikkea, ja melkein koko ajan :D ja musta tuntuu että se reagoi mun lauluun, kyllähän vauva äitinsä äänen tuntee? Pianoakin pitäis taas soitella, nyt jäänyt vähän vähemmälle, mut olishan se kiva et vauva kuulee kaikkea musiikkia jo varhain, ku itse olen sielua ja sydäntä myöten musiikki-ihminen, haluan et lapsi saa nauttia musiikista kuten minäkin.

Pitäis tänään vääntää vähän pipareita, ostin Orthexin tehtaanmyymälästä valmiin muotin piparkakkutaloa varten (ai miten niin uusavuton :ashamed:) ja pitäis arkarrella se kasaan kunhan mies saapuu tuolta kalastusreissultansa. Pilkille tuo lähti, toivottavasti on jäätä ja että kestää.

Ai juu! Eilen poksuikin jo 25+0!! Maha on alkanut selvästi ottamaan enemmän muotoa. Laittelen kuvaa tänne kunhan saan taas otettua :))

Hyvää viikonloppua kaikille!

Tigerina + pikkuherra
 
Huomenta kaikki!

Täällä sairastelu loppunut tällä kertaa. Viikonloppu meni jouluherkkua paistellessa. Laatikot ja karjalanpiirakat pakkasessa odottamassa. Ihana tunne, nyt ne on valmiina. Joulua ennen sitten niin tiiviisti töitä etten kehtaa jättää viime hetken hössötykseen. Onhan se vielä tehtävä joulupöytään niin paljon kaikkea muuta lisäks :)

Kerkesin myös käydä jouluostoksilla, samalla kävimme ostamassa turvakaukalon. Ostimme Gracon logico s mallin. Ei kokemusta sellasesta aijemmin kun pojilla oli britaxin kaukakalot. Mutta kovasti kehuivat. Minulla jo valmiina Gracon matkarattaat joihin kaukalon saa kiinnitettyä. Ajattelin että kesällä helppo sitten reissata vaavin kanssa ku sellanen yhdistelmä. Ostin myös Anita beltin tukivyön, kun töissä saattaisi olla apua. Tukisi vähän selkää ja vatsaa. Mielläkin nostellaan aika raskaita. (Tk:n vuodeosastolla).
Muutama paketti vielä puuttuu.. Joulukortitkin pitäisi keretä tällä viikolla lähettää. Kiirettä pukkaa ;)

Onko kukaan hankkinut kantoliinaa tai rintareppua ? Kokemuksia, kumpi parempi,helpompi?
Itsellä ollut noita syys-vauvoja talvea vasten aijemmin ja on jäänyt tuo kantaminen ihan pienenä vähälle. Meillä oli käytössä Ergo-kantoreppu isompana. Mutta nyt kesää vasten se saattaisi ollakin hyödyllinen.

Masu kasvaa ja painoa tulee.. Olen aina kyllä hyvä tässä painon kerryttämisessä raskausaikana, vaikka syön ja liikun kuitenkin kohuullisesti. :) Nytkin painoa kertynyt 7kg, tasaisesti joka paikkaan. Onneksi ne on lähtenyt aijemminkin hyvin pois lapsen synnyttyä, en siis ota stressiä painosta. Ja aijon syödä kyllä kaikkea hyvää mitä mieli tekee. Nauttikaa raskaus aikana, kyllä ne kilot lähtee ainakin jos imettää, se vie kiloja. Viimeksi lähti jo omasta norm. painostakin.

Joko kaikilla vaunut hankittu? Millaisia malleja olette ostelleet?

Mutta mukavaa alkuviikkoa kaikille!

Savonmama86 rv24+3
 
hei kaikki ketkä olisi halukkaita liittymään facebookin talven kullanmurut 2013 ryhmään sellanen on just perustettu ja jos kiinnostaa liittyä niin mulle voi laittaa yv.nä oman nimen niin lisään kaveriksi ja sitäkautta pääsee ryhmään :)

rintareppu koin viimeks tosi hyväksi hankinnaksi ja aion käyttää nytkin. helpotti kootitöitä kun vauva viihtyi repussa ja mulla jäi kädet vapaaksi joten pystyin puuhaamaan kaikenmoista vaikka vauva oli sylissä :)

kestoilua kokeilin viimeksi mutta koin hankalaksi kun liikutaan niin paljon kodin ulkopuolella että mua ärsytti kantaa niitä kakka ja pissavaippoja sitten mukana joten siirryttiin kerttiksiin jotka on vieläkin käytössä. Iso hatunnosto kaikille ketkä jaksaa kestoilla mulla ei kärsivällisyys piisaa:)
 
Hellurei!

Täällä pääsi joku flunssanpoikanen käväsemään. Kuumetta ei ollut mutta muuten hirveä lentsu. Onneksi meni ohi suht nopeaan. Täällä on ikuisesta väsymyksestä huolimatta touhuttu oikein olan takaa taas. Nyt on vauvalle tuunattu ja maalattu vaatelipasto/-kaappi, josta tuli ihan älyhieno! Sinne kelpaa nyt ruveta pesemään ja silittämään vaaville vaatteita valmiiksi :heart: On tullut ehkä riehuttua liikaakin, tänään kanniskelin kaapeista tavaraa verkkokellariin ja masu ilmoittikin, että tämä mamma voisi ottaa vähän lunkimmin kun rupi mahaa vihlomaan ikävästi =/
Onneksi meni ohi, taidan tulevaisuudessa nakittaa miehelle tuollaiset :)
Onko muilla iltaisin turvotusta vatsan seudulla? Itseni kamala iltaturvotus on kiusannut koko raskauden ajan ja nyt kun maha rupeaa olemaan jo suht kookas niin tuntuu ettei sohvalta ylös meinaa päästä enää iltaisin.
Hankinnoista; me tilattiin nyt sitten uusi hieno pinnasänky, tulee ilmeisesti vasta vuoden alussa :) Brion vaunut olemme ostaneet käytettynä ja Britaxin turvakaukalo on myös tutulta käytettynä, mutta harkitsen uuden kaukalon ostamista mikäli oman auton saamme hankittua ennen vaavin syntymää. Vaatteet meillä on myös lähestulkoon kaikki ja ehkä liikaakin, suurin osa käytettynä ostettuja. Jos jotakin vaatetta vielä hankin, ostan sitten muutaman ehkä uutena :)
Tutut sitten ovatkin luvanneet tuoda meille ammetta, hoitopöytää sun muuta tavaraa, että ei tässä kamalasti enää mitään ostella. Rintareppua tai kantoliinaa olen myös miettinyt ja käyttökokemuksia otetaan täälläkin mielellään vastaan. Käytettynä meille tulee paljon, koska itse katson olevan turhuutta jos kaiken menee uutena ostamaan kun eivät ne tavarat käytössä kauaa edes ole.
Liikkeistä; olin ihan turhaan liikkeiden vähyydestä huolissani, ehkä vauvalla oli jokin kasvupyrähdys -vaihe meneillään kun nyt muljataan ihan hullun tavalla. Täälläkin liikkeet ovat muuttuneet erilaisiksi, potkut ovat paljon kovempia ja koko maha muljuu jo kovasti. Viime yönä ensimmäistä kertaa heräsin siihen kun vauva potkutti kylkeen niin kovasti että kipeetä teki :D
Onko teitä muita ruvennut synnytys jo mietityttämään tai jänskäämään? Aiotteko ottaa miehen mukaan? Itse olen nyt ruvennut miettimään asiaa aika paljonkin välillä ja jotenkin jopa ahdistaa välillä kun mietin sitä. Haluaisin ottaa miehen mukaan, mutta tuntuu, että koen synnytyksen jotenkin nöyryyttävänä tilanteena, että tekisi mieli mennä ihan yksin :ashamed: Mies vielä on heittänyt kaiken lisäksi vitsiä muutenkin asiasta, kaiken maailman eritteistä sun muista niin että mietityttää rupeaisiko tämä hirnumaan siellä kesken tilanteen..
Lisäksi on alkanut mietityttämään lapsen koko masussa. On ruvennut huolettamaan kun tosiaan on painoa tullut enemmän kuin liikaa ja mietin, että olenko nyt syönyt vauvani pulskaksi kun sf-mittakin on ollut yläkäyrillä koko ajan :ashamed: Onko teillä kokemusta/tietoa missä tilanteessa vauvasta tehdään kokoarvio? Itse kylläkin olen pitkä, joten lantio ei kyllä mikään liian kapea ole, mutta pelottaa jos sieltä tulee joku 5 -kiloinen :D

Taikamaailma lämpimästi tervetuloa joukkoomme, saa nähdä poksahdatko sinä meistä ensimmäisenä :)

Faelivrin Harmi kun autokaupat eivät sitten onnistuneetkaan :( Kyllä teille varmasti vielä uusi auto löytyy ajan kanssa! Täälläkin maha muuttaa välillä muotoaan oikein kunnolla. Itsellä on usein aamuisin maha ihan ihmeen muotoinen tai toispuoleinen, huomaa kun menee selälleen ja silittelee masua niin on ihme muhkuramaha :p

Ainulii Täällä on myös ollut lonkkakipuilua, kurja vaiva :( Asiaa ei yhtään helpota meidän romu sänkymme, josta keskipuut ovat ihan vinossa koko ajan. No, ehkä mies ottaa tosissaan valitukseni asiasta kun joutuu joku aamu nostamaan mut sängystä, josko sitten korjaisi sängyn taikka ehkäpä ihan uudenkin voisi hommata :D Hyvän kokoinen nätti masu sielläkin on jo =) Ja kyllä, meitä joulusta hullaantuneita tosiaan täällä riittää, tämä rupeaa kohta torttuja vääntämään taasen :p

Myy* Kyllä, meidän neitimme masussa tietää erittäin hyvin missä mamin rakko sijaitsee ja sinne junttailee varmaan ihan kiusallaan varsinkin kun nukkumaan pitäisi ruveta :D Siksi yritänkin mennä sänkyyn nykyään vasta kun olen kuoleman väsynyt niin että sammun samoin tein ennenkun tulee kiire vessaan :p Ihana masukuva =)

Tigerina On ehkä jonkinmoisia mielikuvia tullut vauvasta, tai ehkä ennemmin sitä miettii useinkin, että minkä näköinen ja millainen muuten se oma vauva on ja tulee olemaan. Ei siis tiettyä mielikuvaa, mutta jänskättää kovasti kuitenkin :rolleyes: Täällä olen minäkin myös laulellut kovasti vauvalle ja karaokessa käyty myös täällä tosin ei kilpailemassa :) Musiikkia on yritetty myös soittaa paljon vauvalle. Meillä kanssa on perheessä ollut musiikki aina ykkönen ja toivon, että lapsemme perii myös musikaalisuuden ja tietenkin aikoo mamma tuputtaa tälle jotakin musiikkiin liittyvää harrastustakin sitten joskus jos lapsella kiinnostusta löytyisi :p

Uutta kuvaa laitan myös samalla. Tuntuu, että maha kuvassa näyttää pienemmältä kuin todellisuudessa onkaan, tai sitten vain kuvittelen :D

Aijaa.com - rv 28+0

catnip90 + tyllerö 28+0!
 
Faelivrin
Mukavaa tiistaita! :)

Tigerina - Multa ei kyllä ole mistään mielikuvista kyselty neuvolassa, mutta tottakai sitä tulee mietittyä, että kummalta vanhemmista se vauva näyttää ja tuleeko siitä joku kamala jääräpää (niinkuin äitinsä :D) vai mitä. Mutta se selviää sitten myöhemmin. Mun mies on niin ihana kun hän hokee aina, että toivoo kovasti, että vauva näyttäisi minulta, koska sitten se olisi kuulemma maailman kaunein lapsi. :)
Onneksi tosiaan olet päässyt ikävistä joulun muistoista eroon ja pystyt jälleen joulusta nauttimaan. Vaikka ehkä clichéltä kuulostaa niin on tää joulun vaan vuoden ihaninta aikaa :)
Kyllähän se vauva reagoi moniin ulkoa tuleviin ääniin, joten tottakai sitten myös siihen oman äidinkin ääneen. Meillä ainakin erityisesti juuri tuohon laulamiseen. :)
Mä kyl luulen, että nuo meidän massut on melko samankokoiset. Näyttää vaan jotenkin niin tutun kokoiselta tuossa sun kuvassa. :)

savonmama86 - Vau, siellä on itse jo laaitkot tehty ja piirakatkin. Mulla tää taitaakin olla viimeinen joulu kun ei tarvitse itse tuollaisista huolehtia. Vielä äiti hoitaa, mutta ensi joulusta lähtien sitten kun on se oma pieni niin halutaan viettää ihan omanlaisemme joulu kotona. :)

catnip90 - Täällä ainakin jäi onneksi tuo mahanturvotus sinne alkuraskauteen. Toisinaan saattaa vähän turvottaa, mutta mun mielestä se on enemmänkin johtunut siitä mitä on syönyt. :)
Itse en jostain syystä ainakaan vielä osaa synnytystä jännittää. Luotan siihen, että kaikki menee hyvin. Ja miehen otan ehdottomasti mukaan. Se on mulle aina sellainen tuki ja turva, joten tottakai siis synnytyksessäkin. Mutta oon sille kyllä sanonut, että pysyy sitten siinä minun pään lähellä, eikä mene kurkkimaan sinne toiseen päähän ollenkaan. Se kun ei aina oikein kestä nähdä sellaisia juttuja. :D
Minuakin välillä pelottaa, että saan jonkun jumbovauvan, koska on tullut melko plajon kaikkea sokerista syötyä tässä raskauden aikana. :/ Mutta sitten taas.. sitä kun on oikeastaan turha etukäteen miettiä. Mutta tuosta kokoarvion tekemisestä en osaa kyllä sanoa.
Tuo sun mahas on kyllä vaan sit ihanan suloinen! :)

Sitten jotain omia kuulumisia..

Me käytiin mun äidin kanssa lauantaina joulukonsertissa katsomassa rajatonta, joka oli huikea! Suosittelen lämpimästi jos vaan joululauluista tykkää. :) Vauva potki melkein koko konsertin ajan. En tiedä oliko tyytyväisyydestä vai antoiko palautetta, että "hiljaa, täällä yritetään nukkua!" :)

Ja sitten sunnuntaina me käytiinkin hakemassa meille uusi auto! Ja kyllä nyt on ollut luksusta! :D Ei se oikeasti niin uusi ole, mutta huomattavan suuri parannus meille entiseen. Ollaan miehen kanssa niin tohkeissamme aina kun sillä ajellaan. Ihan innoissamme vaan leikitään ilmastoinnin, sähköisten ikkunoiden ja peilien sekä kaukosäätöisen keskuslukituksen kanssa kun ei ennen sellaisia herkkuja ole autossa ollut. :D Ja se on niin tilava! Miehen työkaverikin oli kuulemma sanonut, että hyvän ja tilavan auton olette ostaneet, mahtuu kuulemma kaksosrattaatkin ihan helposti autoon. Tällä työkaverilla siis tismalleen sama auto kuin meillä, vieläpä saman värisenäkin. :D

Viime yö oli jotain aivan kamalaa. Heräsin aivan järkyttävään kipuun kun veti pohkeesta suonta. Mulle on niitä nyt tän raskauden aikana tullut aiemminkin ja useasti, mutta ei koskaan näin pahaaa. Tuntui ihan siltä kuin joku olisi puukolla viiltänyt jalkaa oikein syvältä. Ja mikään siihen ei auttanut. Minä sitten siinä vikisin ja pyörin tuskissani jalkaani pidellen ja mies heräsi siihen ja säikähti melko paljon kun luuli jo, että nyt se vauva syntyy. :D Nyt on sitten koko pohje kipeänä. En oikeasti kestä jos vielä joudun samanlaisen kokemaan.. :/ Kellään muulla näitä inhottavia suonenvetoja?

Huomenna mulla on se neuvolalääkäri. Toivottavasti kaikki olisi niin kuin pitääkin. :)

Ja torstaina mennään ottamaan vauvalle vakuutus. Meinasi jo tulla hieman kiire kun tajuttiin, että kohta on siihen laskettuun aikaan enää vain se kolme kuukautta, jolloin viimeistään se vakuutus olisi hyvä ottaa.

Sellaista siis tälle mammalle. :)

Faelivrin & tyty 26+4
 
Synnytyksestä
Ite kyllä otan miehen mukaan (sillä ei oo vaihtoehtoa), oli toki mukana jo ykkösenki synnytyksessä. Musta se lähens meidän suhdetta, kun yhdessä koettiin se syntymä. Kannattaa etukäteen keskustella, että mitä haluaa toiselta synnytyksessä; pelkkää kädestä pitoa, kannustusta, ajatusten pois viemistä esim. just vitsailemalla, hierontaa jne jne. Toki eihän sitä etukäteen voi tietää, miltä se sit siel synnytyssalissa tuntuu, mut me käytiin ainaki tollasia asioita läpi enne ykkösen syntymää ja se helpotti sit ite synnytystilanteessa, kun toinen ties, et mitä mahdollisesti haluun ja osas ehdottaa, et hieronko nyt tms.

Suonenvedosta

Vielä ei oo tän kakkosen odotuksen aikana ollu ku pari kertaa öisiä suonenvetoja, mut ykkösen kans loppuraskaudesta näitä oli useinki. Ja todella kipeitä! Hierominen autto heti, mut ite olin monesti niin krampissa, et miehen piti hieroo. Sit ku niit tuli toistuvasti, ni aloin syömää päivittäin magnesiumia ja se helpotti. Nytkin on magnesiumpurkki varattuna valmiiks, et millon alkavat...

Kokoarviosta
Täälläpäin kokoarvio tehdään synnytystapa-arviossa, n. rv 36. Muutoin, jos sokerirasitustesti antaa viitettä vauvan suureen kokoon, ni sit jo ennemmin. Mut sf-mitta ja äidin painonnousu ei oo mikään vertaus isokokoiseen vauvaan. Mullakin ekan kohdalla sf-mitta huiteli yläkäyrillä melkein koko raskausajan, painoa tuli paljon lisää, mutta vauva oli ihan normikokonen (3,222 kg ja 49,5 cm).

Omaa napaa
Kävin tänää äippäpolilla pelkokeskustelussa. Se avas asiaa vähäsen, oli mukava kätilö kenen kanssa keskustella. Tuon keskustelun jälkee on vaa ollu tosi itkune olo (tuli siellä keskustelussaki parit kyyneleet vieräytettyä...), eli tais jäädä asiat muhimaan päähän ja meinaavat nyt sit purkautua itkuna. Kätilö sano, et siinä mielessä hyvään aikaan tulin, ku kerroin, et nää asiat on nyt tullu pari kertaa jo uniinki, eli pyörivät aika lailla tuolla alitajunnassa. Mietittiin siinä sitten jatkoa; vaihtoehtoina käydä uudelleen juttelee äippäpolilla, mut ei välttämättä saman kätilön kanssa, tai sit neuvolapsykologilla tai sit mielenterveyspolilla. Näistä vaihtoehdoista valittiin kätilön kanssa mielenterveyspoli, mihin tehdään lyhytaikainen hoitosuhde mulle, lisäks käyn varmaa vielä äitipolilla kätilön kanssa jutskaamassa ja ainakin synnytystapa-arviossa lääkärin kanssa keskustellaan samoista asioista. Tärkeintä tässä, et mun ajatukset ja tuntemukset otettiin vakavasti ja että pääsen työstämään niitä vielä eteenpäin ennen synnytystä.

Tälläinen pikapostaus tällä kertaa.

Rva J. & pikku kakkonen 26+3 (jos oikein muistan...)
 
Hyvää keskiviikkoa mammat :)

Amarinwa: Onpas siellä hurjat liikkeet sinun pikkuisella kun kahvipöydän väki päässyt kanssa näkemään :) Pikkumies täällä jumppaa kanssa niin että näkyy, mutta jotenkin tuntuu että joka kerta kun ystäväni koittaa tunnustella potkuja niin pikkumies jähmettyy, voisiko olla että pieni aistii että ei ole äidin käsi masulla juuri silloin, tiiä häntä :) Täällä on juu tuo masu alkanut urakalla kasvamaan ja ihan selkeästi alkanut täytyymään ylöspäin, eli potkut tai nyrkiniskut tuntuu tosi ylhäällä jo ja tosiaan masu on nyt pompahtanut ulos :)

Noss1: Ihana kyllä tuo sinun massu <3 kunnon vaavimasu siellä :) Meillä ei kestoilla, ei edes tullut missään vaiheessa mieleen, hyvä kun siipan saan vaipan vaihtamaan, on niin neiti kun tulee eritteiden siivoamiseen, se nähtiin tämän meidän karvalapsen kanssa kun oli pentu...toivoton tapaus mun siippa :D painon noususta en tiiä kun ei olla vielä punnittu neukkulassa sitten alun, mutta eiköhän sitä lisää oo tullut :) Vaihdan lääkäriä niin varmaan pe ne mut siellä terkkarilla punnitsee, tai sitten ei, en tiiä :D nää lääkärimuutokset on aina niin hankalia täälä :D

mamma84: Toivottavasti olet päässyt huilaamaan selkääsi ja muutenkin keräilemään energiaa itsellesi. Minulla kanssa ollut väsymystä ja ihan selkeästi väsähdän helposti ja nyt on alkanut yläselkää särkemään tai lihakset siellä kun on toi asento alkanut muuttumaan ja selkä menemään notkolle :D

Faelivrin: Ihanan kekseliäs olit talvitakin suhteen :) Itse en ole lauleskellut vaaville, juttelen enemmänkin, ja tosiaan ton sun postauksen jälkeen menin heti youtubeen kuuntelemaan kehtolauluja kun olin jo unohtanut joistain sanoja niin palauttelin mieleen :) eiköhän sitä tuu sitten lauleskeltua täälläkin kun on sanat taas muistissa :) Kiva kuulla että nyt on uusi menopeli alla, onnea siis uudesta autosta :) Minulla ei ole ollut suonenvetoja ollenkaan raskauden aikana, mutta masun kasvaessa olen kyllä taasen kipuhin heräillyt öisin, aika pahojakin jotkut että oikein itsekin pelästyy että onko siellä pienellä kaikki hyvin. Suonenvetoihin pitäisi auttaa niinkin vanha voide kuin vesi, vanhan uskomuksen mukaan suonenvedot johtuu siitä ettei ole juonut tarpeeksi, siis vettä :D toivottavasti neukkulassa meni ja oli kaikki hyvin <3

Tigerina: Suloinen massu siellä :)

catnip90: Onneksi säästyit pahemmalta lentsulta ja toivottavasti olet päässyt niistäkin pöpöistä jotka vaivasivat eroon :) Ihana massu siellä, kauniin muotoinen :) Vai on siellä teilläkin mamin rakko löydetty, on kyllä kiirus aina kun herra sinne päättää juntata :D Ja muista huilata etkä rehki liikaa, masun kasvattelu jo itsessään on urakka niin jätä ne kamojen kanniskelut siipallesi :)

Rva J. : Mukava kuulla että pääsit juttelemaan asioista ja saat apua <3 kyllä asiat aina tuntuu lutviintuvan ja varmasti kaikki menee myös sinulla hyvin ja nyt tosiaan kun pääset asiaa purkamaan niin ei tarvi sen asian kanssa olla yksin. Meillä tulee mies kanssa mukaan synnytykseen, halutaan se yhdessä kokea ja hän haluaa olla siellä minun tukena ja minä tietysti myös haluan hänen olevan siellä. Jaksuja sinne :)


Omat kuulumiset sitten lopuksi, täällä siis menee ihan jees, alkanut tulemaan tosiaan kipuja taas ja välillä vihlasee niin että pelästyy, pieni mies kovin siellä nyt kasvaa ja pyöristää masua. Taitaa olla siipalle iso järkytys kun 10 viikkoon ei olla nähty :D toki kuvia olen hänelle lähettänyt. Siippa siis vihdoin ja viimein kotiutuu ensi viikolla ja sitä innolla odottaessa. Jouluvalmistelut melkein kaikki valmiina, enää piparkakkutalo leipomatta sitten alkaa olemaan joulu plakkarissa täällä :) tänne ei siis kummempaa, masun kasvattelua ja ensi viikon neukkulaa odotellessa.

Voikaapa hyvin kaikki :)
¨
Myy*+pikkumies 26+6
 
Ihania masukuvia ootte laittaneet :) Lisää näitä :D Meillä on esikoisen vaunut ostettu 27.12.2010 ja oli silloin "vanhaa" mallistoa mutta tuli ne silti kalliiksi :D En ymmärrä miten ne voi maksaa niin tuhottomia määriä.. Laskin huvikseen että me oltas sillä summalla maksettu 5kk yhtiövastikkeet mitä yhdostelmävaunut tuli maksamaan.. Meillä siis esikoisen jäljiltä emmaljungan city crossit...

Hei onko joillain kokemuksia sisaristuimesta? Meillä toi esikko kuitenkin vauvan syntyessä vajaa 2-vuotias enkä oikein usko että ulkoilu olisi kauhean helppoa ilman lisävirityksiä :D Seisomalautaa en halua, olen kerran koittanut ja jotenkin joutui vaunuja niiden kanssa työntämään "pylly pitkällä" ja tuntui jotenkin hankalalta.. Eli jos joillain kokemuksia sisaristuimesta niin mielelläni kuuntelen :)

Vähän omaa napaa.. Tänään oli siis toinen sokerirasitus ja ihan yhtä kamala kokemus se oli kun ekallakin kerralla :D En ymmärrä miksei siitä samperin litkusta voida tehdä paremman makusta... Litkun juonnin jälkeen eka puol tuntia meni pakkasessa kököttäessä kun oli pakko saada raitista ilmaa kun meinasi oksennus tulla.. Onneksi jäi tulematta... Huomenna sitten soitellaan niitä tuloksia... Toivotaan parasta!

Täällä taas poksutaan. Tänään 25+0

Pakko myöntää että tuo esikoinen on kyllä sellanen menijä että viikot todellakin humahtavat ohitse... Vastahan sitä plussattiin! Välillä oon niin kiireinen ton esikon kanssa että en välttämättä muista edes viikkoja millä mennään. Nytkin piti kalenterista tarkistaa :D

Myy* Meillä on mun mies kans sellanen "eritekammoinen" :D Se vaihto elämänsä ensimmäisen vaipan (pisuvaippa) kun esikoinen oli 10kk ja ekan kakkavaipan kun esikoinen oli 1,5 vuotias :D Ja voin laskea kahden käden sormilla montako vaippaa hän on vaihtanut yhteensä :D Mutta en mä valita.. Loistava isä muuten joten en laske tuota "haitaksi" kun kuitenkin vaihtaa jos on ihan pakko (=lue: en ole itse paikalla)... Vastaavasti mä en hoida koskaan pojan iltasuihkuja (jotka on meillä joka ilta) kun vihaan sitä että kastun "turhaan" :D Se on sitten se miehen juttu...

mamma84 Toivottavasti selkä helpottaa.. Mulal oli esikoisesta melkoset selkäkivut jotka alko ennen puoliväliä, mutta luulen että johtui juurikin työstä koska jouduin seisomaan paljon työaikana.. Nyt kun on hoitovapaalla ja saa istua kun huvittaa niin ei yhtään oo selkä vihotellut. Paitsi eilen siivosin niin vauhdikkaasti että loppuillan makoilin sitten selkäkipuineni ja kaurapussin kanssa sängyssä :D

Faelivrin Kiva keksintö tuo takki.. Mulla on käytössä intersportin alennuksesta löytynyt toppatakki joka on oikeesti miesten takki mutta sen muotonen että raskaanaolevan päällä näyttää naisen takilta :D Se mahtu esikoisen odotusajan loppuun asti päällä ja toivon että mahtuu nytkin. Tosin mun maha on nyt jo niin iso mitä esikoisesta lasekttuna päivänä joten jännäilen mahtuuko takki sit enää loppuajasta

Tigerina Suloinen masu sinulla siellä.. Sä aina päivität masukuvia niin ahkeraan että tulee huono omatunto että miksen minäkin :D Täytyy alkaa skarpata...

catnip90 Hyvä jos isompi flunssa ei päässyt päälle.. Mähän olin alkusyksytä varmaan 10 viikkoa kipenänä mihin sisälty hirmuflunssat ja ontelotulehdukset ja keuhkokuume enkä todellakaan toivo kenellekään edes puolia siitä olosta mikä mulla silloin oli :D Onneks taudit on nyt taakse jäänyttä aikaa *koputtaa puuta*

Rva J. Hyvä kun pääsit jutteleen. Itsekin pelkopolille menossa tammikuun puolivälissä ihan vaan "näön vuoksi" kun aion vaatia suunniteltua sektiota. Sitähän ei saa jos ei käy pelkopolilla.. Kyllä ne varmaan siellä yrittää ylipuhua normaali alatiesynnytykseen mutta mä en halua mitään riskiä, että lapselle voisi jotain käydä joten tuskinpa mun päätä kääntävät. en siis tarkoita ettäkö leikkauksessa kaikki sujuisi juuri kympin arvoisesti, mutta se tunne kun esikoisen synnytyksessä mitkään kipulääkkeet ei auta, olin "kuoleman kielissä" ja samalla mulle kerrotaan että vauvan sydänäänissä häikkää eli et saa senttiäkään liikkua mihinkään oli ihan kauhea tunne... Lopulta totesivat että olis leikkaukseen voinu aiemminkin jo lähteä.. Teki kyllä mieli lääkäriä pussata kun ilmoitti leikkauspäätöksestä silloin, oli huojentavaa tietää että pieni saadaan nopeasti ulos ettei joudu olemaan sylissä synnytyskanavassa sydänäänien käydessä heikommiksi :S
 
Tännehän on tullu paljon masukuvia :) Itsehän en ole saanu vieläkään yhtään laitettua,vaikka kännykällä tuli tänään viimeksi tuonne fb:n ihmeelliseen maailmaan kumpua päivitettyä :D Täällä jäätiin sairaslomalle taas maanantaina,selkä ei kestä. Välistä en pääse kävelemään ja toista jalkaa saa laahata perässä. Sainpas tänään avukseni kyynärsauvat jos hieman helpottasi kävelyä :)
Ja maanantaina luvassa neuvolalääkäriä,jossa aijon kinuta lisää sairaslomaa,niin kurjalta kun se tuntuuki.
Sokerirasitus oli maanantaina,onneksi oli luvut normaalit. Tässäpä tätä omaa napaa taas.

mamma_84 ja kerttu 26+3
 

Yhteistyössä