Mä en uskalla kertoa miehelle, pelkään koska saa selville.

Onneksi lähdit. Aloitus kuulostaa ihan omalta isältäni, lapsuus oli yhtä pelkäämistä. Nyt olen jo tukevasti aikuinen (30v) mutta isä ei ole puhunut minulle moneen vuoteen koska menin tekemään jotain niin hirveää, että jätin kotona vieraillessani mehupurkin vahingossa pöydälle

 

Hienoa, ettäsulla oli voimia lähteä ja jatkaa lasten kanssa terveemmällä pohjalla. Toivon sulle paljon voimia ja onnea elämään!

 

No kuinka selvisit tuosta aloitusviestin tilanteesta? Kerroitko itse, vai huomasiko mies?

 

Hyvä ap, että pelastit lapsesi ja itsesi tuosta helvetistä. Teit oikein. Jälkiviisaana voi varmaan sanoa että pitkitit lähtöä turhankin kauan.

 

no kai munkin olis kuulunut jättä mun mies kun se oli itsetuhoinen ja näki harhoja,hakkas seinää ja veti omat ranteet auki, pari kerta ambulanssi tuli soitettua. lapsi oli vielä tuolloin vauva ja nukkumassa kun nuo on tapahtunut.

mutta en jättänyt(hän ei toki ollut uhaksi meille, vaikka kerran käyttäytyikin psykoosissa sillä tavalla että luuli mua noita-akaksi,sen kerran vähän pelkäsin,muuten en).

mies sai oikeat lääkkeet,sähköhoitoa psykoottistasoiseen masennukseen. parantui täysin ja hänestä tuli mitä tunnollisin ja mahtavin isä,harhoi/masennusoireita ei oo näkynyt vuosikausiin.

oisko mun pitänyt jättää mieheni tuolloin? :O ois vissiin.

 

[QUOTE="hilma";28401726]no kai munkin olis kuulunut jättä mun mies kun se oli itsetuhoinen ja näki harhoja,hakkas seinää ja veti omat ranteet auki, pari kerta ambulanssi tuli soitettua. lapsi oli vielä tuolloin vauva ja nukkumassa kun nuo on tapahtunut.

mutta en jättänyt(hän ei toki ollut uhaksi meille, vaikka kerran käyttäytyikin psykoosissa sillä tavalla että luuli mua noita-akaksi,sen kerran vähän pelkäsin,muuten en).

mies sai oikeat lääkkeet,sähköhoitoa psykoottistasoiseen masennukseen. parantui täysin ja hänestä tuli mitä tunnollisin ja mahtavin isä,harhoi/masennusoireita ei oo näkynyt vuosikausiin.

oisko mun pitänyt jättää mieheni tuolloin? :O ois vissiin.[/QUOTE]

olisi tosiaan pitänyt JOS tilanne olisi ollut sama kuin ap:llä eli älä sinä yhtään viisastele ja vetele marttyyrikruunua päähäs. Hyvä ettei sulla ollut uhkaava mies.

 

[QUOTE="hilma";28401726]no kai munkin olis kuulunut jättä mun mies kun se oli itsetuhoinen ja näki harhoja,hakkas seinää ja veti omat ranteet auki, pari kerta ambulanssi tuli soitettua. lapsi oli vielä tuolloin vauva ja nukkumassa kun nuo on tapahtunut.

mutta en jättänyt(hän ei toki ollut uhaksi meille, vaikka kerran käyttäytyikin psykoosissa sillä tavalla että luuli mua noita-akaksi,sen kerran vähän pelkäsin,muuten en).

mies sai oikeat lääkkeet,sähköhoitoa psykoottistasoiseen masennukseen. parantui täysin ja hänestä tuli mitä tunnollisin ja mahtavin isä,harhoi/masennusoireita ei oo näkynyt vuosikausiin.

oisko mun pitänyt jättää mieheni tuolloin? :O ois vissiin.[/QUOTE]

No minä ainakin olisin jättänyt. En vois tuollaisen sekopään kanssa elää ja olla, etenkään lasten kanssa mutta en yksinkään. Kyllä elämästä pitää voida nauttia.

 

[QUOTE="hilma";28401726]no kai munkin olis kuulunut jättä mun mies kun se oli itsetuhoinen ja näki harhoja,hakkas seinää ja veti omat ranteet auki, pari kerta ambulanssi tuli soitettua. lapsi oli vielä tuolloin vauva ja nukkumassa kun nuo on tapahtunut.

mutta en jättänyt(hän ei toki ollut uhaksi meille, vaikka kerran käyttäytyikin psykoosissa sillä tavalla että luuli mua noita-akaksi,sen kerran vähän pelkäsin,muuten en).

mies sai oikeat lääkkeet,sähköhoitoa psykoottistasoiseen masennukseen. parantui täysin ja hänestä tuli mitä tunnollisin ja mahtavin isä,harhoi/masennusoireita ei oo näkynyt vuosikausiin.

oisko mun pitänyt jättää mieheni tuolloin? :O ois vissiin.[/QUOTE]

Mikäs minä olen sanomaan miten sun pitäisi elämäsi elää, mutta itse varmaan olisin jättänyt. Olen lapsilleni velkaa tasapainoisen ja onnellisen äidin ja isän.

Ap:lle iso halaus ja onnellista kevättä Teit oikean valinnan, josta voit olla onnellinen joka kerta kun lapsiasi katsot

 

No kuinka selvisit tuosta aloitusviestin tilanteesta? Kerroitko itse, vai huomasiko mies?

Todella raukkamaisesti mutta en silloin muuta keksinyt. Mies ei sitä itse huomannut vaan lopulta itse kerroin. Miehen sukulainen oli kylässä ja käytin tilaisuutta hyväkseni ja esittelin silloin naarmut. Mä itkin ihan hirveesti kun mua jännitti ja miehen sukulainen ihmetteli miten mä sillä tavoin vollotan muutaman naarmun takia. Kai se pisti raskauden piikkiin sen. Ihmetteli vielä miehelle miten mies oli ylipäätään antanut mun siirtää lipastoa kun se olisi ollut miehen homma. Sukulainen sattui olemaan vielä alan ammattilainen joten osasi kertoa miehelle mitä naarmuille voi tehdä ja tarjoutui tulemaan avuksikin. Mies ei siis missään vaiheessa vetänyt siitä kunnon raivareita. Se osasi aina joten kuten käyttäytyä kun muita oli paikalla. Pian tämä jälkeen vauva jo syntyikin ja tuli muuta ajateltavaa. Naarmut unohtui.

Kiitos teille ihanista kommenteista. Tiedän, että tein oikean ratkaisun vaikka heti eron jälkeen tunsinkin valtavaa syyllisyyttä siitä kuinka hylkäsin miehen. Tuntui siltä, että olisi pitänyt vielä jaksaa, vielä yrittää, vielä tukea, auttaa ja ymmärtää. Samanaikaisesti tiesin, että olin odottanut jo liian kauan. Liian paljon pahaa oli jo tapahtunut. Mä lähdin vasta kun tiesin, että joku meistä vielä pääsee hengestään. Kysymys ei ollut enää siitä toteuttaako mies uhkauksensa vaan siitä että koska mies sen toteuttaa. Ja kenet hän vie. Minut? Lapset? Itsensä? Vai meidät kaikki? En osaa edes kuvailla sitä pelkoa kun valvot yöllä ja kuuntelet kun mies kävelee ympäri taloa, paiskaa tavaroita, puuskuttaa, hakkaa nyrkeillä seiniä, ja mietit onko tämä se yö? Nytkö se tapahtuu? Vai onko seuraava aamu se aamu kun en saa miestä hereille enää? Eikä mun tunne ollut väärä. Myöhemmin sain kuulla, että mies oli puhunut läheisille ystävilleenkin tunteistaan, että haluaa tappaa. Ihan viimehetkellä ymmärsin pelastaa itseni ja lapset vaikka se miehen viimeiset mielenterveyden rippeet veikin.

 

:flower:
:kiss:
:heart:
Sä et ymmärräkään kuinka onnekkaita sun lapset on, kun niillä on noin vahva äiti!
Hienoa, nokat kohti uusia seikkailuita!:wave:

 

Onnea ap oikeasta päätöksestä ja siitä että selvisit koetuksesta hengissä!

Lapsesi varmasti kiittää sinua aikuisena, jos jotain vielä muistaa ja pystyt itsekkin olemaan parempi äiti, kun osaat itsekkin hengittää . Olen ylpeä päätöksestäsi, vaikkakin vedit sen aika viime tinkaan, mutta tärkeintä on, että hän on historiaa.. Sinä saat itsesi varmasti ehjäksi, kunhan pidät katseesi tulevaisuuteen . Itsellä myös kokemusta narsisti miehestä, joka kontrolloi kaikilla mahdollisilla tavoilla minua, enkä ole päivääkään katunut, että lähdin toisen miehen matkaan, kun mies vaikutti ihmiseltä, eikä eläimeltä ja näki myös minut ihmisenä .

Nauti itsestäsi ja lapsistasi, olet upea selviytyjä!