Marraskuun masuasukit <3 *lokakuussa*

Moi marrasmasut! Eipä ole tullut taas aikoihin kirjoiteltua tänne. Meillä on ollut tässä välissä muutto :)wave: kaikki muut muuttaneet/muuttajat), mihin siis sisältyi vanhan kämpän myynti ja uuden osto. Ja muuttomatka oli sellaiset päälle 600 km, joten ihan uusiin ympyröihin pääsee/joutuu nyt tutustumaan. Synnärikin on vielä harkinnan alla! Eli haluaisin kuulla mielipiteitä ja kokemuksia näistä pääkaupunkiseudun synnäreistä. :)

Olen teidän juttuja kyllä lueskellut, mutta ei ainakaan silmään äkkiseltään pistänyt, että viime aikoina olisi ollut juttua äitiyspakkauksesta. Täällä nimittäin olen jännännyt, että kumpi pakkaus (vanha vai uusi) sieltä oikein tuleekaan. Viivytin hakemuksen laittamista ihan viime tippaan. Viime viikollahan niitä uusia pakkauksia alettiin jakamaan ja eilen oli tullut ilmoitus, että paketti on tullut postiin. Olin jo ihan varma, että meille tuli se vanha pakkaus, kun paketti oli välillä seilannut vanhalla asuinpaikkakunnallakin. Noh, varauduin pettymykseen (uutta pakettia siis toivoin) ja kun avasin pahvilaatikon niin valkoistahan sieltä pilkotti. Se uusi pakkaushan on sellainen turkoosi väriltään. Mutta sitten!!! tajusinkin, että olin avannut paketin väärinpäin ja valkoinen väri olikin sen laatikon pohjaa. :) Saatiin siis se uudempi pakkaus ja kivoilta vaikuttaa nuo värit ja kuosit. Sitä villahaalaria ja kevytvanuhaalaria ihastelin, mutta käyköhän meidän muksuille niin, että on nyt aluksi liian isot ja sitten ensi talvena liian pienet. :-/

Neuvolassa on kaikki ollut hyvin. Vauvan asennosta olen ollut hieman huolissani, mutta tämä uuden neuvolan täti oli varma, että pää on alhaalla ja peppu ylhäällä, kuten kuuluukin. Lisäksi täällä saa ultran lääkärineuvolan yhteydessä, joten seuraavalla käynnillä sitten vielä ultralla voidaan asento varmistaa. :)

Mutta nyt lähden taas purkamaan noita muuttolaatikoita. Koitan osallistua aktiivisemmin tässä loppuajasta. Tänään muuten taitaa poksua 34 täyteen.
 
mamma2012: Mulla oli toukokuussa keuhkokuume, johon söin antibioottikuurin. Kyllä raskaana ollessa voi joitain antibiootteja käyttää ja penisilliinejä ihan turvallisin mielin. Mä jouduin syömään "ei ensisijaisesti suositeltavaa" raskaana oleville mutta ihan turvallisin mielin olen, muutakaan vaihtoehtoa ei ole/ollut. Kannattaa muuten maitohappobakteereja syödä kuurin aikana ja jälkeen.

Tiskikoneen laitto ei multakaan onnistu, jotenkin ihan vihonviimeinen homma. Mä olen ratkaissut asian niin että mies hoitaa tiskit kokonaan :saint: Pyykinpesukone on päältä täytettävä malli ja sen kanssa ei ole ongelmia, samoin pyykin ripustaminen ei ole lattian rajassa. Mulla on sitten pyykinpesuvuoro.

Meikkaaminen: Se se vasta on hullun näköistä kun muutamat naapurimaasta muuttaneet mammat vetää leikkipuistossa korkkareissa ja täydessä tällingissä eivätkä voi lasten kanssa mitään tehdä. Asiaan kuuluvat varusteet (meikit, vaatteet) on minusta pääasia, toki vähän voi mihin tahansa lähtiessä katsoa peiliin ja huolehtia henkilökohtaisesta hygieniasta, silläm pärjää jo pitkälle.

HilmaVilma 36+0
 
Moikka

Minulta otettiin tänään ylimääräinen verikoe lapsena tehdyn verensiirron vuoksi. Tämä on tehty jokaisen raskauden kohdalla. Siinä tarkastetaan vielä reesustekijä eli se + tai - veriryhmän perässä. Kuulemma saattaa muuttua, jos joskus on jouduttu tekemään verensiirto. Jos synnytyksessä tarvitsee lisäverta, niin tämäkin asia on sitten varmistettu. Minun kohdalla tämä on aina pysynyt muuttumattomana.

Vauvasta on kaiketi tulossa saman kokoinen kuin kahdesta aikaisemmasta. Eli 4 kg voi mennä rikki. Hienoa että kasvaa, mutta toivottavasti ei mene ihan kamalan paljon yli 4 kg.

Olen vähän kateellinen niillä jotka pystyvät vielä aktiivisesti urheilemaan. :) Itse kuulun niihin sohvalla löhöilijöihin. Ei tule kuuloonkaan, että lähtisin puuskuttamaan edes pienelle lenkillle. Hyvä että jaksan nostaa jalkaa toisen eteen edes sisällä. Jostain syystä jalat on täysin voimattomat, ei liiku ei.

Paikat on vielä alhaalta kiinni, joten voin ensi viikolla mennä nauttimaan painottomuuden tunteesta kylpylään. Ihanaaaa!!!!

Kauhean paljon tsemppiä vaikeiden olojen kanssa! Tämä ei kestä enää kauan, onneksi!

Vesi 35+1
 
Heipä hei,

Perjantainen
äitipoli käynti muuttuikin sitten tämän aamun päivystyskäyntiin. Menin aamulla neuvolaan mittauttamaan verenpaineet (niitä seurattu nyt joka toinen päivä kun ovat korkealla) niin hetihän sieltä tuli 144/102, vaikka menin tarkoituksella puoli tuntia etukäteen että ehdin rauhassa istua ja tasaantua. Neukkutäti sitten soitti kättärille päivystykseen että tälläinen henkilö tulisi lähetteellä kun on niin korkea alapaine.
Kättärillä sitten olin vuodelevossa kaksi tuntia jolloin ottivat sydänkäyrää vauvasta, se oli mainio onneksi. Ja verenpaineet 15 min ajan useamman kerran. Levolla olivat sitten laskeneet onneksi sinne normaaliin 122/85. Lääkäri vielä ultrasi kokoarviota ja aikas pulla on tulossa :) tällä hetkellä painoarvio 3kg ja viikkoja vasta 34+6 eli käynnistetään parin viikon sisään. Ens viikon torstaina kun on viikkoja tasan 36 niin on uusi käynti ja katsotaan paljonko viikossa vauva ottaa painoa. Tavoite olisi päästä sinne viikolle 37 ja sitten pusketaan nelikiloista ulos :)
Vähän säikäytti nuo verenpaineet, mutta en vaan ymmärrä miten eri mittarit antaa niin eri lukemia. Ei meinannu millään uskoa tuolla kättärillä neuvolan lähetettä että on muka niin korkealla ollut tässä nyt viimeisen viikon ajan.

Meikkaaminen on jokaisen oma asia. Ja ihan hyvin ymmärrän niitäkin jotka eivät ehkä heti vauvan synnyttyä jaksa panostaa itsensäänsä. Jokainen tavallaan. Itse laitan pientä arkimeikkiä vaikka kotona olenkin, mutta piristää kivasti. En ehkä joka päivä kuitenkaan.
 
Moro taas!

Viimeviikkoiset hormoonivitutukset onneks kaikkosi ja tämä viikko on mennyt paremmalla mielellä.

Maanantaina käytiin neuvolassa ja onneks Keijo suostui olemaan pystyasennossa (tosin perätilassa, mutta anyway) että saatiin vihdoin kunnon sf-mitta 30 ja päästiin takas käyrille, niin ei tarvi miettiä, että sen takia leikkauksella joutuis syntymään ettei voi olla pystyssä. Terkan mukaan Keijo on käsikopelolla aika isopäinen ja solakkapyllyinen :whistle: Viimeinen neuvolalääkäri olis parin viikon päästä kun 36 tulee täyteen, sitten katsotaan tilanne, onko tarvetta mennä äippäpolille synnytystapa-arvioon. Pitäis ennen sitä saada asentohoidolla Keijo kääntymään pää alaspäin, että nähtäis mahtuuko pää kiinnittymään lantioon vai jääkö kenottamaan lantion yläpuolelle. Pitää joku ilta testata sitä asentohoito-ohjetta, että onko sillä meidän naperoon vaikutusta.
Painoa tullut raskauden alusta nyt yht. 6kg, mihin olen ihan tyytyväinen, ettei ole tullut hankittua ympärille valtavaa vararengasta. Verenpaine oli ok ja pissa puhdas. Rautakuurin vaikutuksen kyllä jo viikossa huomaa, on huomattavasti virkeämpi olo.

Imetystyyny on hankintalistalla, on lähipiirsitä pelkkiä positiviisiä kokemuksia ja ajattelen että sitä voi sitten käyttää jatkossa muuhunkin kun imettämiseen. Olen kova tyynynhalaaja öisin, tällähetkellä käytössä pitkä vartalotyyny, mutta se ei oikein asetu mukavasti syliin imetystyynyksi, joten äiti haluaa välttämättä sponssata mulle imetystyynyn.

Liikkuminen joo hieman kateellisena luin noista jumpista, mä en ole hetkeen kyllä jumpissa pystynyt käymään. Pitkät kävelyt on pitäny supistelujen ja jatkuvan pissahädän takia jättää, mutta meillä on niin iso puutarha, että siellä kyllä saa edes vähän liikuntaa ja raitista ilmaa kun haravoi ja tekee muita syyshommia. Olen ruennu konttailemaan pihalla, kun en enää taivu suorilta jaloilta maan tasolle, mutta kontaten saa kyllä hommia tehtyä oikein hyvin.

Liitoskivut Olen siitä onnellisessa asemassa, että liitoskivut loistavat tällä hetkellä poissaolollaan, ihanaa. Sillo muutema viikko sitten oli tuo oikea lonkka ihan liekeissa eikä tosiaan ole sitä aikaa ikävä. Yölläkin pystyy ilman tuskaa kääntymään, ainoa "ongelma" on valtavan kovat pamaukset, mitä lonkista kuuluu kääntymisen yhteydessä, kun nivelet siellä paukahtelee

Meikkaaminen Joo, jokainen tehkööt tavallaan. Itse meikkaan töihin joka päivä, mutta kotona ollessa en pahemmin meikkaa, koska jos nukun ripsarit silmissä päikkärit, niin silmät rähmii ja punottaa pari päivää, joten en ole kokenut kannattavaksi meikkailla, kun ennen päiväunia ne pitäis sitten poistaa kuitenkin. Mutta aina katson aamulla peiliin, että hiukset on hyvin ja puhtaat & ehjät vaatteet päällä.

Äitiysloma alkaa viikon päästä =) Enää siis 4 aamuherätystä töihin. Tää viikko on menny töissä ihan kivasti, kun on vaan aatellu, ettei enää montaa päivää olis :)

Mutta nyt kerään kimpsut ja kampsut ja lähden pois töistä. Pitäis mennä purkamaan kirppispöytä, joka meillä on ollu 1,5vkoa. Toivottavasti on menny tavarat hyvin, ettei olis niin paljopn takaisinraahattavaa.

Hyviä vointeja kaikille :wave:

Sandells & Keijo 33+6
 
Terveiset synnytystapa-arviosta :) Vähän ultrailtiin miltä tämän mamman luusto näyttää ja kuulemma on oikeinkin hyvän näköstä, että mahtuu tulemaan vaikka isompikin vauva. Vauva puolestaan vaikutti olevan jo kovasti valmis tulemaan, hyvissä mitoissa ja huomenna tulee täysiaikaiseksikin. Koska kovasti toivon tota synnytystä alakautta ja vauva saattaisi arvion mukaan olla marraskuulla 4,6 (!!) kiloinen, niin päädyttiin siihen, että koitetaan käynnistellä jo ennen. Lääkäri oli sitä mieltä, että kun toinen on valmis kerran tulemaan, niin avitetaan sitten hiukan. Helpompaa äidillekin, kun ei olis sellasta liki viiskilosta pungerrettava. Maanantaiaamuna sitten päästään kokeilemaan käynnistystä. Pari päivää katsotaan ja jos ei sitten lähde tuleen, niin saapi olla. Vauvalla kun kerran on kaikki hyvin vaikka pidempäänki olisi ja lantionkin pitäis antaa myöden isommallekin.

Hyvä siis näin! Ja kyllä jännittää alkaako neljän päivän päästä tapahtumaan :O
Asennoidun kuitenkin niin, että tyhjin käsin joutuu vielä kotiin tulemaan, mutta toivotaan parasta :heart:

Nyt ei pysty tän enempää kirjotella, kun tutkimus teki tehtävänsä ja olo on jokseenkin kivulias.......

sisunen ja seve 36+6
 
Moikka mammat:D

Tarvisin viisaampien apua,sillä mulle ja äidille tuli riitaa kummista! Äitini on sitä mieltä että ainoaa veljeäni pitäis pyytää kummisedäksi,emme ole heidän perheensä kanssa pahemmin tekemisissä!! joo tiedän,että mummin mielipiteellä ei ole niin väliä tässä tilanteessa,mut meni kyllä hermot!!! Itse olenme ajatelleet kummankin parhaita ystäviä, yhteensä 4kpl! Itselläni ei ole kummeja,niin en oo oikein varma miten sen " pitäisi" mennä! Niin siis onks yleensä vanhempien sisarukset kummeja?? Nyt tuli totaalinen hermojen menetys!!!!


Uskoa täynnä 34+2
 
Iltasta vielä :)

Kummiasiaa sen verran tulin kommentoimaan, että meillä on pyritty kummit valitsemaan niin että kenen kanssa ollaan eniten tekemisissä ja molemmille tärkeitä ihmisiä sekä miehelle että minulle. Oma veljeni on esikoisen kummi, mutta sylikummiksi tuli henkilö joka on läheinen se mulle että miehelle. Ollaan kyllä paljon veljeni perheen kanssa tekemisissä että sillai kyllä luonteva valinta. Vähän on myös ajateltu niin että yksi kummi tulisi tavallaan miehen puolen suvusta ja yksi minun ja yksi yhteinen kaveripiiristä. Mutta kaikki siis sellaisia joiden kanssa teemme asioita muutenkin. Sukulaisia kummina olen ajatellut lähinnä niin että he ainakin säilyvät lapsen elämässä yleensä läpi elämän kun taas kaverisuhteista ei koskaan tiedä miten käy. Omat kummini ei ole vuosikymmeniin olleet yhteydessä minuun kun heillä aikanaan mennyt sukset ristiin vanhempieni kanssa. Toki näin voi sukulaistenkin välillä käydä, en sitä tarkoita.
Lähinnä kai pointtini oli se, että valitsee ne ketkä kokee tärkeimmäksi lapselle :heart: tämän vaikean selostuksen myötä.
Ehkä parempi painaa jo pää tyynyyn....
 
juuri kiva kun pitkästä aikaa täällä pyörähdit :wave:

firesun ja sisunen äääh ihanaa :heart: siis korkeat verenpaineet ei oo ihanat, vaan ootte kyllä hyvät lääkärit saaneet kohdallenne. tollaisen mäkin tahdon kun painoarvioon painelen. että suosiolla saisi käynnistys-aikaa, eikä vain vähäteltäis ja annettais toisesta tulla jättiä. onpa jännää nyt sitte seurata meidän pinon purkuun lähtöä :heart:

äidit liikenteessä joo siis kyllä lasten kanssa ulkoillaan ulkoiluvaatteissa, kelin mukaan, ei sinne minihameet ja korkkari-saappaat oikeen sovikaan :D
virolaiset äidit varmaan meneekin ;)

mulla oli ilta niiiiin kivulias että huhhuh... vauva painoi jotain niin alas, että ihan nivuseen veti jotain hermoa.. pyöri päänsä kanssa kuin väkkärä, ja kuumia aaltomaisia kipuja säteili selkään taas... ihan tuskaa oli kävellä, mutta missään ei ollut hyvä olla. pikkupallero on siis päättänyt löytää ulospääsy-reitin :D

aamupalaa näin rd-äiskänä jo naamaan, kiva herätäkin aamulla nälkään :D
 
uskoa täynnä totea vain äidillesi, että te miehesi kans teette kummi-ratkaisut ihan ite. ja siinä se. ei todellakaan ole lapsen mummin päätännässä. voitte pyytää siihen just kenet ITSE haluatte, lapsen kannalta katsottuna, et kuka on teidän elämässä konkreettisesti mukana tms joku muu ratkaiseva seikka.
tai sitten vaikka tarja halonen, et nimi paperiin mutta koskaan ei tartte olla tekemisissä :D
tsemppiä hankaluuksiin....eipä ole kivoja, mut pitäkää oma päänne !!
 
  • Tykkää
Reactions: Uskoa täynnä
Toivottavasti sisusen käynnistys yritys tuottaa tulosta niin saadaan pinoon lisää syntyneitä samoin Firesun sulla on jännät hetket siellä.

Kivut No viime yö tuli vietettyä jossain ihme horroksessa aina välillä sai juosta vessaan ja kun vessassa ravaaminen loppui alkoi mahakipu. Ensin ylämahalla semmoinen närästyksen esiaste joka sitten onneksi loppui mutta tilalle tuli lievät menkkamaiset jomotukset. Nyt kaikki lonkka ja lantionkivut on hävinnyt, mutta tilalla on just tuota menkkakipumaista oloa ja välillä jopa hiukan oksettaa vaikka yökkäämisen tarvetta ei ole vielä tullut. Outoa mutta kuulunee asiaan.
Mies nousi 5.00 ja ite nousin samalla ylös kun olisin kuitenkin vienyt miehen töihin kerta tartten auton tänään siitä asti onkin tullut kukuttua ja tehtyä käsitöitä saapa joululahjoja tehtyä hiukan pois.

Hankinnat kaverilta ostin eilen toppapussin just semmosen Eisbähcerin 25€ hintaan. Ajattelin että kerta haluaa siitä eroon niin ostan pois kun kuitenkin on tarkoitus kyseinen pussi hankkia. Tuokin pussi ollut käytössä vain 2 kk yhdellä lapsella et melkein käyttämätön pussi. Lauantaina pitäis käydä hakeen pussi kotiin.

Pesän rakennusvietti Nyt on joo päällänsä ihan älyttömän vahvana. Viime viikolla tosiaan rakentelin olohuoneeseen pöydän ja eilen se otettiin käyttöön kun sain vihdoin ja viimein maalattua kaikki osat tarpeeksi monta kertaa. Siitä tuli oikein hieno pöytä vaikka on Euro lavoista rakennettu. En jaksa alkaa siirtelemään kuvia FB:ssä olis kuva mutta ei sitä viitsi jaella.
Eilen aikani kuluksi suunnittelin vaatesäilytys systeemejä uuteen uskoon ja lauantaina aloitan projektin 50-luvun onneton vaatekaappi tilaihmeeksi projektin. Tällä hetkellä miehen vaatteet on olleet yhdessä muutosta ylijääneessä kirjahyllyssä jolle nyt olis tarvetta niin pitää sen vaatteille saada tilaa sinne makkarin vaatekaappiin. Jos nyt oikein laskin niin alle 100€ menis materiaaleihin jos en hanki ovia ei paha ollenkaan. Siinä oliskin sitten viikonlopuksi projektia tosin en mä siihen miehen apua tartte osaan tehdä kyllä itsekkin ainoa vaan että jos nyt päätän hankkia ovet niin ne se joutuu kantamaan ylös.
Tämmöisiä kodin säilytys juttuja on nyt tullut pyöriteltyä aikalailla mielessä ehkä ihan siksi että tietää et jossain vaiheessa se pikkuinen lähtee liikkeelle ja sitten tavaroilla on vaan oltava paikka ei ne voi lojua epämääräisissä kasoissa.

Tämmöistä tässä aamutuimaan ehkä illalla on tullut lisää asiaa ehkä ei.
Te jotka olette siinä FB ryhmässä viittittekö vinkata siellä, että täällä olis porukkaa jotka haluais liittyä sinnekkin turisemaan.

iia ja Anselmi 35+0 *POKS POKS*
 
Moikka!

Meikkikeskustelu: Musta olis aika kamalaa, jos mun pitäis vauvan kanssa kotona ollessani odottaa pynttäytyneenä miestä kotiin:p Ihan kun silloin ei muuta tekemistä olisi. Puistoissa pystyn todellakin kulkemaan meikkaamatta, mutta kauppaan jne mennessäni meikkaan jonkunverran. Mutta jokainen tavallaan. Kieltämättä mua vähän hymyilyttää, kun töihin jotkut meikkaa ja laittautuu kuin jonhonkin muotinäytökseen (klittereitä, rakennekynsikoristeita jne.). Vähempikin riittäisi. Mutta se, että kotona ollessa pitäisi meikata...näkeehän se mies sut ilman meikkiä muutenkin (toivottavasti). Tottakai tukka pitää pestä ja hygieniasta huolehtia muutenkin, mutta se onkin jo sitten eri asia kuin meikkaaminen. Mielipidekysymyksiä nämäkin.

Mulla on ollut pienimuotoinen flunssa ja nenä ihan tukossa. Kesäkuussahan mulla jouduttiin nenä punktoimaan poskiontelotulehduksen takia ja söin Kefexin-kuurin. Pelkona tietenkin, että kyseinen tila uusii:| Nasoliiniakin laitoin eilen vaikka siitäkin ja sen turvallisuudesta raskauden aikana on toooosi paljon eri tietoa netissä. Onneksi kylkiluukipu ei vaivannut viime yönä mutta aina näköjään pitää olla joku vaiva:(

Viikonloppua odotellessa, viikot kyllä vain hurahtaa ja joillakin alkaa olla jo h-hetki pian käsillä, huhhuh!

- Melanie 33+1
 
Tuosta laittautumisesta tuli vaan mieleen. En tiedä mitä se Saagim on puhunut, onko vaan virolaisia verrannut suomalaisäiteihin, vai onko myös venäläiset olleet samassa nipussa myös. Täällä rajanpinnassa kun niitä on aivan älyttömästi, menet mihin tahansa. Ja ei voi sanoa että ne tavan venäläiset olis yhtään sen muodikkaampia kuin meikäläisetkään. Tuskin ne muuten kävis H&M:ssä tai kirppareilla.. Eli pitävät sellaisiakin vaatteita mitä edes suomalaiset ei enää halua pitää :D Kesällä oli jokseenkin huvittavaa kun H&M:ssä katselin äitiysvaatteita, niin hyvä jos siinä sekaan meinas mahtua kun venäläisnaiset niitä osteli innolla myös :D Ja ei ne olleet edes raskaana, muuten vaan vatsaa sitten löytyi. En kehdannut sitten sanoa, että hei ne on äitiysvaatteita.

Omaan oloon ei mitään uutta, tekemisen puute vaan vaivaa. Eilen yks tuttu kävi meillä kylässä 1v poikansa kanssa. Oli nuo mein kissat jokseenkin huvittavia, kun eivät pieniä ihmisiä juurikaan ole nähneet. Toinen luikki sohvan taakse piiloon ja kurkki sieltä varovasti. Tuo vanhempi kissa taas ei välittänyt juurikaan, antoi pienen silittää ja elettäkään ei tehnyt, vaikka toinen tarttui turkista kiinni. Joten eiköhän nuo aika hyvin tuu pärjäämään kun vauva tulee. Molemmat on kilttejä ja siis ennemmin karkuun juoksevat. Nytkin tuo vanhempi kissa usein tulee mahan viereen nukkumaan ja painaa pään sitten mahaa vasten. Ei välitä vaikka pikkuinen välillä päähän potkaisee. :D Mutta katseesta jotenkin huomaa, että tajuaa et jotain siellä mahassa taitaa olla. Kehrää aika kovaäänisesti ja varmaan vauvakin sen kuulee ja usein rauhoittuu siitä. Vitsailtiin, että sit kun syntyy niin ei tietty muuten saa rauhoittumaan, pitää tuo kissa viedä viereen hurisemaan. Tosin ei kyllä kissoja meinattu vauvan viereen päästää nukkumaan, ei ne muutenkaan makuuhuoneeseen pääse, kun miehellä lievää allergiaa.

Tirppana 33+5
 
Meikkikeskustelu: Musta olis aika kamalaa, jos mun pitäis vauvan kanssa kotona ollessani odottaa pynttäytyneenä miestä kotiin:p Ihan kun silloin ei muuta tekemistä olisi. Puistoissa pystyn todellakin kulkemaan meikkaamatta, mutta kauppaan jne mennessäni meikkaan jonkunverran. Mutta jokainen tavallaan. Kieltämättä mua vähän hymyilyttää, kun töihin jotkut meikkaa ja laittautuu kuin jonhonkin muotinäytökseen (klittereitä, rakennekynsikoristeita jne.). Vähempikin riittäisi. Mutta se, että kotona ollessa pitäisi meikata...näkeehän se mies sut ilman meikkiä muutenkin (toivottavasti). Mielipidekysymyksiä nämäkin.
Ei kai kukaan sanonutkaan, että miestä varten pitäisi meikata. Vaan jotkut (kuten minä) kirjoittivat, että eivät tunne oloaan mukavaksi/kotoisaksi/omaksi jos ei ole esim. ripsiväriä ja kulmia laitettu eli toisin sanoen tekee sen itseään, ei miestä varten =) Ja sehän onkin tärkeintä, että itsellä on hyvä ja mukava olla. Oli sitten meikannut tai ei, korkokengät tai tuulipuku päällä, what ever.

Mulla oli kanssa flunssa viime viikolla ja käytin nasoliinia muutaman kerran. Neuvolan mukaan on turvallista, kunhan sitä ei käytä pitkää aikaa ja useasti päivässä.
 
Tänään poksuu rv 35 :heart:. Ihanaa taas yksi viikko takana. Ja tosiaan paljon ei ole edessä kun hyvä jos päästävät mua sinne viikolle 37 asti, mikä on kyllä henkilökohtainen tavoite. Nyt vaan jos yrittäis ettei vauva pariin viikkoon kasvaisi ihan kiloa niin voisi olla mahdollista.
Ajattelin jos jaksais lähteä pyörähtämään hulluilla päivillä ja kävellen jos menis kun kerrankin ei sada. Ja sais ihan rauhassa kävellä omaa tahtia. Neitokainen meni kahdeksi päiväksi mummolaan että saan levätä ja laittaa paikat kuntoon. Ja uusi sohvakin tulisi huomenna, ihanaa :heart:
 
Flunssasta, mulla oli tossa aiemmin kesällä hurja olo ja kauhee nuha, mutta ei kuumetta. Neuvolan lääkäri sanoi silloin, että raskaana ollessa limakalvot on niin erilaiset kun normaalisti, että nuha on paljon rankempi, kun hengitystiet tukkeutuu helpommin ja vähemmästä. Mulle antoi sillon luvan käyttää otrivinia, joka soveltuu myös raskaana oleville. En itse tutkinut pakkausselostetta sen tarkemmin, luotin lääkärin sanaan.

Meikkauksesta, en kans tiijä mitä Saagim on ajatellut enkä kyllä paljon välitäkään... Luulen, että kysymys on paljolti muistakin asioista kun vaan ripsarin käytöstä... Ite oon sitä mieltä, että itestään huolta pitävä ihminen on lähtökohtasesti paremman näkönen, kun ihminen, joka ei itestään huolta pidä. Jos on itte tyytyväinen omaan itteensä ja oloonsa niin se näkyy yleensä sitten myös esimerkiksi hymynä, joka kyllä sopii aika monelle ihmiselle ;) Ja tosiaan, se miten kukakin näkee parhaaksi pitää itestään huolta on jokasen oma asia. Toiset tykkää meikata, toiset tykkää laittaa vitalista poskeen pakkasella :)

Tunnustus
, en oo tehny tänään mitään!!! Ihan vaan loisinut sohvalla (johtuu kyllä osittain siitä, että yö meni pyllylleen, kun kivut sen tutkimuksen jälkeen oli kovat ja vieläkin kävely sattuu.....) Nyt alkaa tekemättömyys hajottaa nuppia, että pitäis nyt ihan oikeesti alkaa tekeen jotain järkevää ja motivoida samalla tota alivuokralaista alkaa pakkaileen ja jättämään yksiönsä ens viikolla :D

loisiva sisunen ja alivuokralaisena majaileva seve
 
Hei kaikki!

Hengissä ollaan ja jonkunäkönen netti saatu toimiin täällä keskellä korpea. En oo jaksanu/kerenny käydä netissä ollenkaan nyt melkein kahden viikon aikana, vaikka ois tiesti päässykki.
Tuun myöhemmin lukemaan mitä täällä on ehditty kirjotteleen (monta monta sivua!), kun tää netti toimii nyt täällä miehen koneella kylmässä yläkerrassa, langaton ei jostain syystä toimi..

Eilen oli synnytystapa-arvio ja kaikki ok, mutta tajusin tässä, ettei siitä synnytystavasta kauheesti ollu puhetta, eikä se lääkäri mun luustoa skannaillu, kun opiskelija etti vaan vauvan mitat. Lääkäri sitte vaan teki aika nopeen sisätutkimuksen, missä totes, että pää on aika alhaalla ja kohdunkaula (suu?) pehmentynyt ja pituutta 2 cm vielä. Mutta kaippa se totes kuitenkin kaiken olevan ok, että ihan normaalisti mennään ja aikataulussa ollaan.
Painoarvio oli n. 3200 g (ei nyt jaksa hakee korttia alhaalta) eli syntymäpainoarvioksi heitti 3600 g eli ihan mukavaa kuultavaa oli.
Kätilö mittas sitte vielä verenpaineen ja jutusteltiin. Synnärille tutustuminen taitaa jäädä väliin, kun ei viime kuussa keritty, mutta kätilö esitteli sitte mistä netistä löytää hyvät ja kattavat esittelysivut, ettei se visiitti niin tarpeellinen ole ja pääasia kun tietää nyt että missä se osasto on ja miten sinne minäki aikana pääsee.

Mutta multa ei oo kysytty vielä mitään, että miten haluan synnyttää ja mitä kivunlievityksiä ym. Onkohan ne vaan unohtanu...?

Nyt lähen käymään kaupassa, vaikka meinaaki supistaa (kivuttomasti) vähän väliä, kun liikkuu. Eilinen varmaan herkisti paikkoja.

Turvallisille vesille POKSUU

mnica ja möntti 37+0 :heart: :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: sisunen
kommentoin viel sen verran, että viime viikon uudessa neuvolassa todettiin vauvan kääntyneen oikein päin viimein. Niillä oli siellä joku aataminaikunen ultraki, josta minä en saanu kyllä mitään selvää, mutta neuvolantäti kyllä sai tulkattua.
Möntti on kyllä välillä puskenu itteään sen verran alas, että oon ihan ihmetelly kuinka vähän tuossa välissä oikeasti on tuota "seinää". Kiinnittyny se ei vielä ollu, mutta toivottavasti nyt ymmärtää olla noin päin kun oikeaan suuntaanki on jo punnertanu. :D
 
  • Tykkää
Reactions: sisunen
firesun ja sisunen tuovatkin kohta vauva uutisia :heart: Jännittää jo valmiiksi teidän puolesta! Tsemppiä!

Uskoa täynnä olen myös sitä mieltä, että te päätätte ketä kummiksi kutsutte. Musta on jopa outoa, että sun äiti siihen puuttuu. Mä suuttuisin ihan kunnolla, jos mun äiti puuttuisi siihen ketä meidän lapsen kummeiksi pyydetään. Voi vitsit sentään mikä tilanne :hug:

Sitten omaan napaan, neuvolalääkäri tänään:
Paino +290g/vko (yht.11,5kg)
RR 115/77
turvotus +
Pissa puhdas
Hb 125
Sf 32 (keskikäyrä)
RT, lapsivettä normaalisti/runsaan puoleisesti
Sykkeet 120-138
Liikkeet ++

Arvio painosta ois nyt LA:n tienoilla sellanen perus 3,5kg. Kasvu siis tasaantunut, kun kuukausi sitten jo kauhistuin, tietty ulkotutkimuksella arvio, ei ole ultraa. Kohdunsuulla tilanteena 2cm pituutta, pehmeä, kiinni. Pää tuntuu alhaalla. Pysyy siis mitä suurimmalla todennäköisyydellä LA:n yli masussa. Seuraava neuvola ois parin viikon päästä. Koska jättiä nyt ei kasvakaan masussa, niin lasten toiveesta tänään leivotaan suklaamuffinsseja, namskis!

Nää viikot menee jotenkin ihan turhan helposti ja nopeesti, kun lapset kerhoilee 3x/vko ja mä palloilen yksin kotona nukkuen tms. pari tuntia. No, kohtahan tilanne muuttuu ja mulla on seuraa täällä :heart: tarttis nyt vaan osata nauttia näistä hetkistä, sitten kiirettä pitääkin toisella tapaa kolmen pikkusen kanssa.

hevosenkenkä 36+2
 
  • Tykkää
Reactions: NukkaPallero
Miten voikin olla näin heikko olo! Lähdin muka kauppaan ostamaan hyllynkannattimia, mutta kaupassa tuntui, että taju lähtee ja en niitä kannattimia saanut ostettua. Tuntuu, että mitään ei jaksaisi tehdä ja täällä kotona on vielä tämä muuton jälkeinen kaaoskin. :-/ Itkettää vain, kun olisi niin paljon hommaa ja voimat loppuu. Hemppa oli maanantaina neuvolassa 131 (kävi välillä 100 alapuolellakin), joten ei pitäisi siinäkään olla vikaa.
 
Uskoa täynnä No ei se kyllä äidille/mummille kuulu, ketä aiotte pyytää kummeiksi. Huhhuh! Mä kyllä kanssa suuttuisin tosissani äidilleni, jos aikoisi puuttua meidän kummivalintoihin. Kyllähän monessa perheessä vanhempien sisaruksia pyydetään kummeiksi, mutta varmasti yhtä monessa perheessä pyydetään ystäviä, tai sitten pyydetään sekä että. Te teette valinnan, ei äiti! Tsemppiä =)
 
meikkaamisesta niin ei todellakaan kyse ollut siitä et miestä varten tarttee... mä luulen kuten aiemminki laitoin, että tuo Saagimin tapa sanoa "ruma" olis virolaisittain sanottu jotenkin muuten. Nimenomaan kokonaisuutta ite ainakin tarkoitin sit omilla kommenteillani.
Eli ei siihen tarvita sota-maalausta... pikainen virkistys ja peiliin vilkaisu... puhtaat harjatut hiukset... siistit vaatteet... ei mitään kategoriaa minihame/saapikkaa/rakennekynnet.. nou nou...
Tuulipuvussaankin ulkoilutuokiossa voi olla silti huoliteltu :)
Ja tykkään ite myös että oloni on paljon kotoisampi huoliteltuna, kuin että väsymys paistaa pesemättöminä, harjaa näkemättöminä hiuksina... mä sutaisen aamulla kevyen meikkivoiteen ja puuterin, hipautan kulmiin kynää, poskipuna antamaan vähän väriä kalpeuteen, ja sit rajaan silmät (koska mulla on miinus-linssit niin eihän ne silmät mihinkään muuten näy, itellekkään :D ) ja heitän ripsarin. joskus tulee meikattua vähemmän, joskus enemmän, se on vähän kuin harrastus :)
osaan käydä kaupassakin ilman meikkiä, ei siihenkään kuole :D Mutta uskon että muullekin perheelle on kiva kattoa äitiä joka jaksaa itestään huolta pitää :)

itku pääsi... hei kamala, kuuntelin radiosta ja tuli tuo Diandran uusi kappale, "prinsessalle" kylläpä tulikin surullinen olo ja kyyneleet lähti samantien. tuli jotenkin mieleen et se laulaa kuolleelle lapselleen...mitä en sit tiedä onko näin mutta ne sanat kävi sydämeen ...

mnica loistavaa että muutto ohi ja netti toimii, mitä sitä tuleva äiti muuta tartteekaan :D :D ei vaan outoa oli kyllä kun et täällä hetkeen ollut :hug:

mä olin niin valtavan väsynyt, että menin muka hetkeksi nukkumaan taaperon kanssa... ohhoh, 2,5 tuntia vierähti ihan tosta vaan... et vissiin se alhainen hemppa vaikuttaa asiaan...
taaperokin nukkuu vielä, tarttee kohta alkaa herätteleen ettei illalla oo taas vaikeeta nukkumaan mennä.
 

Yhteistyössä