Marraskuussa 2010 syntyneet <3

Tuosta vauvan nukuttamisesta, että kannattaa sitä kylkeä vaihdella jotta pää muotoutuu kauniin malliseksi. Ei siis kannata myöskään jatkuvasti nukuttaa selällään, koska tuloksena on sitten lattana takaraivo. Mä pyrin myös samaan kuin Katja eli laitan vauvan joka kerta eri kyljelle kuin viimeksi.

Eipä ole tämä vauva tullut ainakaan siskoihinsa, mitä nukkumiseen tulee. Masuvaivat verottaa unta ja muutenkin syö öisin useammin kuin siskot aikoinaan. Esikoinen on ollut koko ikänsä oikea unelmanukkuja. Vauvana söi kerran yössä ja 3kk iässä lopetti yösyönnit kokonaan :D Ei ole sen jälkeen pahemmin öisin herätellytkään.
 
pika pikaa :)

eli meidän vauva syntyi 10.11 ja mittaa ukkelilla oli 3440g 50cm ja pipo 36,5cm.
tissimaidolla mennään ja oikea tissi olikin aluksi haavalla vaikka kolmatta kertaa tissit tähän joutuvat. bebanthen voitelu auttoi , mutta kyllä vauvan tarttuessa tissiin se tuntuu vieläkin ikävältä :( tissittelee vaihtelevasti yleensä 2-4 tunnin välein, iltasella tiheemminkin ja eka unipätkä onkin n. 4 tuntia. päivisin imetän yleensä vaan toisesta rinnasta ja yöllä molemmista.

tuttia tarjottu myöskin, mutta kelpaa vaihtelevasti.

Ei kannata siitä imetyksestä ressata, toiset ei opi millään oikeaa otetta toiset imevät jo synnytyssalissa kuin vanhat tekijät. pääasia että vauva ja vanhemmat ovat rentoja ja tyytyväisiä ;)

ja ne jotka jaksaa jauhaa imetyksen ihanuudesta ja sen pakosta niin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos! mun ihana äitini oli taas toisya maata kun saimme esikoisen, sen mielestä multa ei tullut maitoa koska vauva itki! ja koska häneltäkään ei onnistunut kuin kaksi viikoa. piti oikein pumpata todisteeksi, että kyllä sitä maitoa tulee, pojalla vaan ilmavaivoja....

koira ja kaksi kissaa majailee meillä. labradori uros 7v ei saa tulla sänkyyn ja kissoilla on porttikielto meidän makkariin. kissat onneksi ovat pääasiassa ulkona ja koiraa ei vauva juurikaan kiinnosta. koira saa olla "yksistäänkin" vauvan kanssa jos itse käyn vessassa ja vauva on sitterissä..
ja ikää 29, mies 31 pojat 5v2kk ja 3v7kk

op ja arvo-vauva 12vrk
 
aletheia kiitos kantoliina linkistä!

Koiruuksista: meilläkin on 5-vuotias kultsu uros joka on suhtautunu vauvaan tosi rauhallisesti, käy vaan välillä haistelemassa ja sänkyssä meitä on siis öisin koko poppoo, kun koiran ronttikin kipuaa jalkopäähän aina tilaisuuden tullen :) en oo viel osannu pelätä et se menis vauvan päälle kun varoo vauvaa päiväsaikaankin.

Tänä iltana mä olen varautunu valvottamaan poikaa ja syöttämään molemmat tissit niin kuiviin ku mahollista et jos vaikka saisin sit yöllä pidemmän ku 3 tuntii nukuttua, ai että se kirpasee kun parin tunninki välein herää kesken unta siihen kun toinen hamuilee tissiä. nyt siis paluu imetyspuuhiin :)
 
Meillä oli viime yönä hankala yö.. Eli puolin öin nukkumaan ja sit herättiin viideltä tissille. Vaikean yöstä teki seuraavat kaksi tuntia jotka valvottiin ja kiukkuiltiin. sit nukuttiin kuitenkin kymmeneen. Ihanaa kyl on noi 5h uni pätkät tuossa puolenyön jälkeen mut silti oon väsynyt.

Meillä on suuri haaste edessä tälle illalle. Yritetään saada otettua jalan ja käden jäljet vauvalta. Huhhuh sanon minä. Ääriviivat ollaan saatu piirrettyä onneksi jo.
 
eveny
vaik noi pari tuntii oli rankkaa teillä niin kyl mä silti kadehdin noita 5 tunnin unia!!! meillä taas viime yönä vauva heräili n. 2-2,5 tunnin välein ja syöttöpuuhissa vaipanvaihtoineen meni se 1-1,5 tuntia per kerta..!! harmittaa varsinki miehen takii kun se joutuu kuitenki töissä käymää.. päivisin tuo saattaa nukkua reilun kolmenkin tunnin pätkiä, jos nukkuis öisin edes sellaisia pätkiä niin helpottais edes hieman..jos jollain on jotain vinkkejä pidentää yöpätkiä niin kaikki tervetulleita!! illalla kylvettäminen ei vaikuta mitään, ei myöskään vaikka päivällä vauva ollut hereillä, ulkoiltu tms..
 
Viimeksi muokattu:
meillä vauva heräilee yöllä noin 2h välein syömään, tissillä viihtyy noin ½h ajan, päivisin nukkuu pidempiä pätkiä. mulle passais ne pidemmät pätkät yöaikaan..

oltiin tänään neuvolassa. ei olla vielä saavutettu syntymäpainoa mutta enää ei puutu siitä kuin 90g eli painoa oli nyt 3420g, pituutta oli tullut 1cm lisää eli hienosti multa tulee maitoa kuitenkin, jatkossa annetaan kuitenkin ennen yöunia korviketta lisäksi että saadaan poika kylläiseksi yötä vasten.
viikon päästä käydään neuvolassa vielä tuon painon nousun seurannassa mutta aika luottavainen olen että ollaan siihen mennessä saavutettu syntymäpaino

kurpitsa ja aarni 16vrk
 
Viimeksi muokattu:
Meillä vauva nukku viime yön muuten ihan hyvin (n. 2,5 h:n pätkiä ja syö n. 15-30min), mutta sitten aamuyöstä alko kovat vatsan väänteet, mitkä huudattivat. Ajattelin nyt kokeilla päivän ilman d-tippoja, ettei vaan niistä johtuisi. Onneksi toi mun antibioottikuuri loppuu kohta niin sitten näkee, että onko sillä ollut jotain vaikutusta.
Huomenna olisi sitten taas neuvola. Poika on kasvanut kovaa tahtia eli saa nähdä paljonko tällä kertaa on jo tullut.
Äskön käytiin ensimmäinen vaunulenkki kolmistaan vauvan ja koiran kanssa. Ei ollut kyllä mitenkään rentouttavaa kun toi koira kiskoo koko ajan ja sitten stressaa, ettei pieni vaan herää. Pitää harkita, että otanko nyt alkuun tota koiraa ollenkaan mukaan ja sitten pitää hankkia sille lyhyempi hihna, flexin kanssa on vaikea työntää rattaita.
Mutta nyt alkaa poika heräämään eli syöttö puuhiin!

Birre86 ja poika 2,5vkoa
 
Heippa !!
Tännehän on mukavasti ilmoittautunut porukkaa, kiva =)
Meillä on käynyt paljon vieraita ja ollut kaikenmaan ohjelmaa muutenkin, etten oo ehtiny palstailla.

Eilen käytiin ekakertaa ulkona vaunuttelemassa ja tänään laitoin tirriäisen ulos tunniksi nukkumaan ja itse palelin sisällä! Nyt vaavi jatkaa uniaan sängyssä.

Onko tosiaan niin että yli 10 asteen pakkasella ei tarvi ulos mennä? Siis mihinkä ikään/ikä kuukauteen asti?

Mä oon tainnut saada toisen yhtä tyytyväisen vauvan ku esikoinenkin. Meillä nukutaan vielä tooosi paljon mutta päivä päivältä jaksetaan myös valvoskellakin hiukan pitempään.
Iltaan on löytynyt jo hienosti rytmiä.. eli jos vauva nukkuu, nii herättelen klo19 aikaan ja siitä aloitetaan tissitankaus ja hoidetaan iltapesut sekä seurustelut =) About 21 aikaan sitten viimeiset tissit ja vaavi kapaloon ja tähän asti on ainakin tuottanut tulosta, nimittäin eka unipätkän vetää 5-7h !! mut sit aamuyöstä klo 03-10 saattaa syödä parinkin tunnin välein. se ei haittaa, kun itsellä jo tosi levännyt olo kun on alkuyön saanut nukkuu kunnolla!

Mahavaivoja ei vielä ole, en ole myöskään aloittanut D-vitamiiniä vaan ajattelin sen aloittaa vloppuna kun 3vkoa tulee täyteen. Niitä GefilusD tippoja oon ajatellu, onko muilla kokemusta?

Vauva tuntuu rakastavan vettä ja suihkussa olemista. Oon muutamana iltana ottanu vauvan mun kanssa suihkuun niin että hän saa olla ihoani vasten lämpimän suihkun alla.. voi pientä kuinka se tykkääkään! Eilen mieheni ikuisti sen hetken:



Mä taidan pistää takkaan tulen ja jatkaa pikkuiselle töppösen kutomista ku molemmat tytöt nukkuu !!

Nauttikaa Nyyteistänne, ne on niin pikkuriikkisen hetken pikkuriikkisiä <3

Moon ja pikkunen 16vrk
 
valveillaolo: meillä poika on jo viikon ajan jaksanut olla hereillä sellaisia 2h pätkiä muutamia kertoja päiväs.

voi kun meilläkin se eka unijakso olis noin pitkä kuin useimmilla teistä..

meillä ei ole päivisin minkäänlaista rytmiä vielä mut nukkumaan pyrin pojan laittamaan siinä 22 tietämillä mut eiköhän se tästä rytmity viikkojen kuluessa..

mut nyt syöttöpuuhiin
 
Yöunista: Meillä tosiaan nukuttiin alkuun helposti 4-6 tunnin unia, ja nyt kun rintatulehduksien takia jäi imetys pois ja tuli korvike tilalle, niin yöunet on selvästi lyhentyny siihen 3-4tuntiin ja korviketta saa antaa reilummin. Päiväunet on 2tuntia kerrallaan ja seurustellaan se tunti kaks (aiemmin seurusteli jopa 4tuntia..) ja sitten taas nukkumaan. En tiedä onko äidinmaidolla vaikutusta siihen, miten kylläiseksi lapsi tulee, kuitenkin kova on poika syömään oli sitten tissimaito tai korvike kyseessä, mutta jotenkin tuntuu että nukkui paremmin kun sai tissimaitoa..

Meillä menee 90ml ja päälle "tyrmäystipat" 20ml yleensä, mutta aamulla menee helposti 90ml + 40-50ml... ja ikäähän pojalla on 16päivää :D

Täällä kans alotettiin d-vitamiini, korvikkeen kanssa sai jo aiemmin maitohappobakteeria, mutta hyvin on massu pelannu. :)

Nimikin on jo tiedossa, mutta ristiäispäivä ei.. huomenna pitäis soitella seurakunnalle ja kysellä aikatauluja..
 
Viimeksi muokattu:
Meilläkin tuo 2-3 tuntia unta on aika vakio. Just päivällä voi vetästä kans sen yhden pitemmän ptkän, mutta yöllä ei... Alkuun kans söi vain kahdesti yössä, mutta nyt tuntuu ettei niitä öitä enää oo tullu! Aloin eilen miettimään ihan tosissaan että riittääköhän mun oma maito? Tiiän että maidontulo tasaantuu, ja se ylituotanto jää pikkuhiljaa pois. Mutta kun mun rinnat tuntuu ihan tyhjiltä! Toki vielä välillä jos nukkuu pitemmän pätkän, ni maitoa on enemmän. Kuitenki nyt ei enää tunnu kun maito alkaa herumaan, vaan rinnat vain "on". Mulla on kyllä ollut nyt stressiä, kun mummon syöpähoidoissa tuli takapakkia, niin mietin että oisko tällä merkitystä sitten maidon erittymiseenkin... Tiiän ettei sais stressata, mutta vähä vaikeeta on olla miettimättä paljonko mummulla enää on aikaa:'( Täytyy vissiin kokeilla antaa lisämaitoa tissin päälle ja jos kelpaa niin sitten ei vissiin oma maito oo riittänyt...
 
Moikka

Meillä tuli mutkia matkaan vauvan hoidossa, kun pikkuiselle laitettiin pari päivää sitten lonkkalasta.
Onko täällä kellään muulla laitettu vauvalle lonkkalastaa? Sitä täytyy pitää 6 viikkoa ja kapine tuntuu älyttömän hankalalta minusta ja vauvasta. Hän on tpttunut nukkumaan vain kyljellään ja kyljellään nukuttaminen on nyt kielletty. Vauva ei suostu nukkumaan ollenkaan selällään, ehkä lasta painaa silloin häntä ikävästi :'( Selällään vain rähisee ja vaatii koko ajan tuttia, tutti suussakin vaan raukka rähjää...
Masullaan nukkuminen onnistuu onneksi ja viime yönä hän nukkuikin ihanasti 5 tuntia putkeen, söi noin klo 22, sitten klo 3 ja aamulla herättiin vähän ennen seitsemää.

Oma shownsa onkin sitten vaipan vaihto ja pukeminen lastan kanssa. Pyllyn pesemisestä puhumattakaan... Blääh, menisipä aika oikein nopeasti...tammikuussa saadaan lasta pois vauvalta.

Pikku-Katti ja Pikku-J 20 pv
 
Pikku-Katti, meillä oli tuolla kolmosella lonkkalasta. Alku oli tosiaan hankala, mutta äkkiä me molemmat vauvan kanssa lastaan totuttiin. Vaipanvaihtokin meni lopulta oikein näppärästi, kun siihenkin tottui. Kakkapyllyn "pesin" niillä kosteuspyyhkeillä, koska meiltä ainakin kiellettiin vedellä pesu. Vaatteet oli tosiaan alkuun päänvaivaa tuottanut juttu, mutta aloin sitten käyttää vetoketjulla suljettavia kokopukuja ja isompia kokoja, mitä normisti oltaisiin käytetty. Jaksamista kovasti teille molemmille!! 6 viikkoa on lopulta lyhyt aika :)
 
mä taidan lisätä korvikkeen antoa illalla..poika on niin nälkäinen tissittelyjen jälkeen että koko ilta menee itkiessä eikä poika rauhoitu syliin, ei tutin kanssa. yöunille mennessä poika oli ollut tissuttelemassa ½h-1 välein ja viimeisen tissittelyn päälle sai 60ml korviketta mutta edelleen jäi kitinät päälle, itkua itkua vaan seuraavat 1½h ja sit hain lisää korviketta ja poika vetäs 80ml ja enempikin ois mennyt ja siihen poika sit lopulta simahti masu täynnä...ei mun maito vaan riitä enää illasta vaikka päällään seisois : / eli nyt jatkan niin että jos yhtään jää tissittelyjen jälkeen rauhattomaksi niin nannia vielä lisäksi ihan suosiolla...mitäs sitä pientä nälkäsenä itkettämään

zaijuska: mulla on tissit just tuollaiset että tuntuvat ihan tyhjiltä pusseilta. jos on pidempi syöttöväli niin sit tuntuu et tisseis olis maitoa ( enää ei edes herumista tapahdu mitä aiemmin kun imetti toista rintaa .. ) mut tosiaan iltaa kohden ei tahdo edes puristelemalla saada maitotippoja..no jospa tässä pari viikkoa viel tarjoilis tissiä niin tulis tuo kuukausi imetystä täyteen, mikä neuvolan mukaan riittää imettämistä..ehkä mua ei vaan olla luotu imettäjäksi kun en ole noita aikaisempiakaan lapsia pystynyt imettämään kuukautta pidempään

kurpitsa ja aarni 17vrk
 
Meilläkin nukutaan yöllä 2-3 tunnin pätkiä. Poikkeuksena toissayö, kun neiti veti yhdet neljän tunnin unet putkeen, lisää näitä kiitos :)

Täällä tuntuu olevan enemmänkin teitä joilla oma maito ei riitä.. Mä olen päättänyt lopettaa asiasta stressaamisen ja osaimetyksellä mennään, jos sitä voi edes siksi sanoa kun korviketta menee joka kerta vähintään 80 ml tissin jälkeen. Yöllä ollaan tehty yksi syöttökerta niin, että mies antaa suoraan pullosta eikä mun tarvitse herätä ollenkaan. Saan siis yhden vähän pitemmän unijakson, me likey :)

Olin ajatellut lähteä tänään vaunujen kanssa ulos, mutta ei tonne lumipyryyn viitsi lähteä ettei jää vaunujen kanssa kiinni kinoksiin. Höh : /

Muakin kiinnostaisi tietää, mihin asti (kk) tuota -10 asteen pakkasrajaa pitäisi noudattaa?

MoonVaan - ihana kuva :heart:

Silent ja neiti 25 vrk
 
Poika on ruvennyt syömään hirveästi,kerralla syö vähintään 100ml ja aina ei sekään riittä,lisäksi syö joskus jopa 30mi-1h välein :) ja aina sen vähintään 100ml. :)
Yöllä heräillään 2-3 tunnin välein,päivällä miten sattuu.

Itse olen myös miettinyt ,että milloin ei tarvitse enää noudattaa tuota -10 asteen rajaa.

JanJade & J 23pvä
 
Hei vaan kaikille!
Kivasti tosiaan tullut tänne väkeä. Mukava lueskella muiden kuulumisia ja miten vauvan kanssa alkanut luistaa.
Meillä meni viime yö aika pitkälti valvoessa. Vauva kyllä nukkui hyvin miun olalla mutta kun sänkyyn yritin laskea niin johan alkoi ähinä ja puhina. Pojalla selkeesti vatsavaivaa on mutta onneksi ei niitä huuda paljoa vaan lähinnä se on tuota puhistelua ja silloin on parasta olla sylissä.
Itseä ei tuo univaje hirveästi haittaa, pärjään muutenkin melko vähillä unilla mutta aamulla kyllä otti päähän kun olin ajatellut että herättelen 5v:n viimestään klo 9 mutta nukuin sitten itse onneni ohi ja heräiltiin vasta 10 jälkeen.
Meillä tuon 5-vuotiaan kanssa unirytmi mennyt vähän silleen että kukkuu illalla yön puolelle ja sitten aamulla nukkuisi herraties miten kauan...
No katellaan huomen aamulla sitten jos yö menis paremmin =)

Mitesnkäs muilla joilla on muita lapsia kotona niin miten teillä arki sujuu?
Mä yritin tuota poikaa saaha seurakunnan kerhoon mutta siellä tällähetkellä aineskin täyttä, sanoivat että mahdollisesti joulun jälkeen pääsis. Välillä on sellasta tappelua pojan kanssa että ei ole tottakaan, uhmaa pukka jne.

Meillä onneksi imetys mennut ihan ok. Nyt yöllä ja vielä tänä aamunakin poju alkaa syödä rintaa mut sitten aika pian alkaa ihme leikki, että päästää irti rinnasta mut sitten hamuaa kuitenkin takas suuhun ja jatkaa imemistä. Ihmettelen että mistähän johtuu..

Meille tulee terkkari tänään käymään joten tulen myöhemmin vielä kertomaan mittoja jos kerkiän :wave:
 
Muakin kiinnostaisi mitä tarkoittaa tuo, että pikkuvauvan kanssa ei saa ulkoilla yli 10 asteen pakkasella. Siis mitä tarkoittaa pikkuvauva? Koska lasta saa ruveta ulkoiluttamaan yli 10 asteen pakkasilla? Kokemuksia?

Miten te olette perheessänne järjestäneet muuten yövalvomiset? Valvotteko yhdessä isän kanssa vai miten? Tietysti ne, jotka ainoastaan imettää, niin vaihtoehtoja ei ole, mutta ne jotka kokonaan tai osittain ruokkivat pullosta, niin miten te? Meillä minä valvon viikolla, jotta mies saa nukkua ja jaksaa töissä, joka minusta on ihan ok. Viikonloppuna valvotaan sitten yhdessä vuorotellen. Meillä ainakin yön aikana on vauvalla yksi ns. "aktiivisuusvaihe" jolloin valvoo 2-2,5h putkeen. Mites muilla?

Terese ja poitsu 6 viikkoa ja rapiat
 
moikka!
Täällä mennyt ihan mukavasi. Poika on oikeastaan melko tyytyväinen toistaiseksi...ei turhia kitise. Nukkuu ja syö. Tänään on ensimmäinen päivä, kun on enemmän jaksanut olla hereillä :) Mukavampi tietty, että päivällä valvoisi ja yöllä nukkuisi. Me miehen kanssa valvotaan yhdessä, vaikka imetän. Hoidan tietty syötöt, mutta jos poika jää hosumaan tai itkemään, niin kyllä mies auttaa. Itsekin sanoo aina, että yhteinen "projektihan " tää on =)
Hieman kyllä pelottaa, että alkaa joku kamala koliikki, kun esikoisela se oli. Se alkoi vaan heti laitokselta, mutta mä nyt odotan sen pari kolme viikkoa ennen kuin huokaisen edes vähän helpotuksesta.
Mies on nyt ekaa viikko isyyslomalla ja on sen 3 putkeen.
Mutta nyt tekemään ruokaa ja vähän viihdyttämään tuota meidän esikoista =)

Riikka ja "ääppy" 1vk
 
Pikaisesti täällä eli terkkari kävi ja pojalla painoa jo 4450g! Miusta tuntuu ihan hurjalta kun ikääkään ei ole kun 16vrk ja aikasemmat olleet melkosesti pienempiä...mutta syntymäpainokin tällä tietysti oli jo lähemmäs 4kg. Eli maitoa aineskin tulee ja hyvä ruokahalukin pojjaalla on :whistle:
 
Muakin tuo pakkasraja kiinnostais kovasti! Alkaa oleen oma pää koetuksella kun joutuu oleen täällä neljänseinän sisällä vaan... Huomenna oisi joulunavaus täällä meidän kylällä ja ois kyllä ihana käydä vauvaa siellä näyttämässä tutuille. Pakkanen vain hirvittää!

Oon nyt alkanut huolestuun, että onkohan tällä juniorillakin astma:'( Isoveljellä todettiin jo noin 3kk iässä astma ja infektioastmana jatkui tuonne kouluikään asti. Nyt ei onneksi ole enää mitään. Oon kuunnellut nyt sitten tämän juniorin hengitystä ja musta tää kans vingahtelee uloshengitystä samoin ku veljensä:| 1.12 on eka lääkärineuvola ja pitänee kysästä tän lääkärin mielipidettä asiasta. Isoveljellään paikallinen tk-lääkäri vain totes sillon että normaalia pikkulapsen innostusta vaan on tuo vingahtelu ja vissiin kuittas sitten hermostuneen ensimmäisen lapsen äidiksi mut... Varasin kuitenki ajan silloin yksityiselle ja tämä totes noin kolmessa minuutissa että astma lapsi ihan selvästi! En siis nytkään odota paikalliselta lääkäriltä kovin paljoa, vaikkakin eri lääkäri kuin silloin... Toivoin vain niin, että tämä välttyisi siltä infektioiden aikaan tukkoon menolta! Plaah... Neuvolasta totesivat että pitäis imettää mahd. pitkään että ois apua asiaan. No, jos tää vinkuu jo nyt ja täysimetyksellä on menty ni ei taida olla asiaan tissistä apua! Geeniperimä on niin vahva tähän! Onko muita astmalasten äitejä paikalla? Millon teillä on todettu?

Zaijuska ja junnu 1kk
 
yövalvomisten hoitamisesta
meillä vauva täysimetyksellä ollut alusta saakka, mut molemmat valvotaan. mä oon jotenki tosi kanttu vei yöllä, joten mies yleensä nostaa vauvan mulle + ekan syötön jälkee pitää vauvaa ylhäällä + tokan syötön jälkee yleensä vaihtaa vaipan + jos vielä syö, niin laittaa sen jälkee nukkumaan. tuntuu etten kyl millää jaksais öitä ilman miestä..oon kyl monesti sanonu ett kun se käy töissäki niin sen pitäis saada nukkuu mut se on sitä mieltä et yhdessä hoidetaan..ihana tietysti niiin..!!!

viime yö ei taas ollu kovin kiva..ensin nukkui tunnin, ja sit ekassa syötössä meni 3 tuntii, varmaan enkka!!! tosin siihen vaikutti se,että ekalla syötöllä nukahdettiin kaikki kolme, ja heräsin, kun syötön alottamisesta oli kulunu kolme varttii, joten ei aavistustakaa kauan toinen oli ehtiny syödä..olkaa vaan te oikeesti onnellisia keiden vauvat nukkuu vaikka neljääkin tuntia, viidestä tai enemmästä puhumattakaan..

kuullostan varmaan kauheelta mutta mä oikeesti odotan vaan niin että nää ekat kuukaudet kuluu..odotan sitä että yösyötöt harvenee ja toisaalta että vuorovaikutus lisääntyy, esim. että vauva hymyilee ja muuta..vaikka monet kehottaa nauttimaan juuri tästä vaiheesta ja vaikuttaakin että te monet nautitte, niin mä kyllä uskon että mä nautin enemmän sitten siitä taaperovaiheesta...! tottakai vauva on ihana ja suloinen jne.. ite olin haaveillu vauvasta jo vuosia ja ajattelin ett imetyski on kivaa ja läheistä ja ei se pikkuvauva-aika niin järjettömän rankkaa voi olla ihanan pikku käärön kanssa ja kaikkea ehtii tekemään kun toinen nukkuu niin paljon jne..no, todellisuus on vähän toista..tuntuu, että hyvä kun ehtii itse syödä välissä ja korjailla edellisen hoidon jäkiä ja ehkä hesaria vilkaista, ja taas jo pitää olla syöttämässä..ja sekään ei ole meillä mikään 15 min tai ede puolen tunnin juttu.. vaikka oonki koti-ihminen ja olin kuvitellu viihtyväni vallan hyvin vaan kotosalla vauvan kanssa niin kyl mä jo niin haluisin lähtee liikkeelle, harrastusten pariin, yliopistolle, kirppiksille, yms.....noooo lohduttauduin sillä että ehkä tää pari ekaa kk rankinta ja sitovinta aikaa, sitten EHKÄ jossain määrin helpottaa vaikka sitten tuleekin taas uusia haasteita...

sorry tämä kauhea vuodatus...! :D
 
meillä molemmat hoitaa yöaikaan vauvaa vaikka silloin pyrinkin imettämään, jos on tarvetta korvikkeelle niin mies käy lämmittämässä maidon ja syöttää ja mies on myös yöaikaan vaihtanut vaipan, kaikkien lapsien kohdalla ollaan molemmat vuorotellen hoidot suoritettu vaik mies töissä on käynytkin.

mies ei ole vielä isyyslomilla mut pitänee lomansa tammikuun alusta.

josefiina: jaksuja sinne ja kyllä se helpottaa ajan kanssa kun vauva kasvaa. mulla oli tuon keskimmäisen lapsen vauva-aika tosi haasteellinen sen masennuksen takia eikä tuosta ajasta ole itselle jäänyt mitään hyviä muistoja, lähinnä alkaa itkettämään kun muistelee sitä vauva-aikaa ja niitä omia synkkiä ajatuksia joiden kanssa painin yksinäni ( liki kahden vuoden ajan ) koska ei ulkopuolista apua ollut saatavilla, mitä nyt mies auttoi sen mitä töiltään kerkes ja jaksoi, tunsin olevani täysin sidottuna kotiin neljän seinän sisälle ja tuntui ettei kukaan ymmärtänyt omaa tilannettani mutta nyt olen ottanut rennomman otteen tähän vauvan hoitoon ja nyt olen tästä vauvasta nauttinut ihan eri tavalla kuin edellisestä. haasteellinen tuo keskimmäinen lapsi on edelleen ( ikää nyt 2,5v ) mutta helpompaa ehdottomasti hänen kanssaan on nyt kuin silloin 0-1,5 v iässä jonka ajan itki ja kirkui lähes koko ajan.. voin sanoa että itsekkin kuulun niihin jotka nauttivat enempi siitä taaperovaiheesta kun lapsi osaa olla omatoimisempi ja osaa jo kommunikoida muullakin tavalla kuin itkemällä. vauva ajassa on ne omat ihanuutensa ja haasteensa niin kuin taapero ajassakin ja masennus teki itselle omat vaikeutensa vauva aikaan mutta toivottavasti nyt välttyisin tuolta masennukselta..

kurpitsa ja aarni 2vkoa 4pvää sekä isommat lapset 2v6kk ja 5v6kk
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos aletheia tsempityksestä. Nyt mieli alkaa olla vähän parempi ja alamme molemmat tottua lonkkalastaan. Vauva nukkuu nyt yöt tosi hyvin kun nukutan häntä lastan kanssa masullaan. Selvä ero kyljellä nukuttamiseen, viime yönäkin vauva oli melkein 6 tuntia syömättä kun nukkui niin makoisasti. :)

Imetyksestä: olen samaa mieltä kuin useimmet, että asiasta ei kannata stressata. Jos tuntuu, että maito ei riitä pitämään vauvaa tyytyväisenä, niin itsekin antaisin ehdottomasti lisämaitoa. Olin jo etukäteen päättänyt, että jos tämä vauva on yhtä huono imemään kuin esikoinen, niin en imetä häntä lainkaan. Ei mun mielestä kannata istua sohvalla tuntitolkulla imettämässä vauvaa, joka kuitenkin on taas pienen hetken päästä kiukkuinen ja nälkäinen. Esikoinen oli järkyttävän huono syömään, syötöissä meni monesti yli tunti kerralla ja silloinkin hän oli tyytyväinen vain pienen hetken. Hänestä jäi minulle tosi huonot imetyskokemukset.

Nyt tämä vauva on kuitenkin tosi hyvä imemään ja hän on päivisin 3-4 tuntia syömättä ja öisin ollut jopa melkein 6 tuntia syömättä, syötöt kestää noin 15-30 minuuttia, eli reippaasti vauva osaa imeä :) Ihan tuntuu olevan lapsesta kiinni rintaruokinnan onnistuminen, ei äidistä...

Pikku-Katti ja Pikku-J
 

Yhteistyössä