Mies ei halua naimisiin,miksi sitten kihlasi minut vuosi sitten?

Komppaan muutamia muita ja itseäni;
Kyllä sitä haluaa mennä naimisiin jos se oikea todellakin osuu kohdalle.
Ei siinä sitten enää mieti sen naimisiinmenon ns. huonoja puolia tai että kihlat ovat riittävä merkki sitoutumisesta.
Silloin se vaan tuntuu oikealta.

 

Olen nyt 42v ja naimisissa toista kertaa. Parisuhteita on ollut ja naimisissa tosiaan toista kertaa. Silloin ekalla kerralla näin jälkikäteen ajateltuna me mentiin naimisiin koska minä halusin niin. Mies oli epävarma, mutta suostui sitten koska ei halunnut tuottaa mulle pettymystä. Eroonhan se päättyi, vaikka hyvissä väleissä vieläkin ollaan yli 15 vuotta eron jälkeen.

Mä sanoisin näin, että jos on mitä tahansa epäröintiä naimisiin menon suhteen, lapsen tekemisen suhteen jne, niin älä tee, älä mene.

Kliseeksihän sitä sanotaan, mutta SE oikea vaan tuntuu oikealta. Siihen ei liity epäröintiä, ei suostuttelua, ei sopimuksia tai periksiantamista. Se vaan menee luonnostaan miten menee. En tätä itsekään uskonut ennen kun tapasin tuon oman elämäni suuren rakkauden. 10v päivää juhlimme kesäkuussa ja sydämen kautta katsottuna mikään ei ole muuttunut kuin paremmaksi vaan.

 

Eipä tohon voi muuta sanoa kuin että se ei halua mennä sun kanssa naimisiin, koska se ei halua sua vaimokseen. Jos haluaisi, se menisi. As simple as that.

 

mutta pitäkää myös yksinhuoltajuus ja antakaa lapsen saada teidän sukunimenne. Alkaa mieskin miettiä, olisiko avioliitossa sittenkin jujua... Asiahan on niin, että kun lapsi on siitetty avioliiton ulkopuolella, niin yksinhuoltajuus on automaattisesti äidillä, jos hän ei päätä sitä isälle jakaa. Vanhemmuuden tunnustamalla saa vanehmman oikeudet, mutta ei kannata tehdä omaa asemaansa hankalaksi, jos mies ei kerta vielä tiedä, aikooko perheeseensä sitoutua!

Helppoa olla jälkiviisas. Luulin, ettei sillä ole niin väliä mentiinkö naimisiin vai ei. Meillä meni hyvin ja jaoin ex-avomiehelleni yhteishuoltajuuden, mutta ei mennyt kuin puoli vuotta ja alkoi pettää ja kohdella meitä huonosti. Ilmeisesti en siis ollut "se oikea". Olisivatko asiat olleet toisin, jos hän olisi tehnyt tietoisen päätöksen sitoutua meihin jo ennen vauvan syntymää?

 

Entinen mies myös kertoi pari vuotta kihlautumisen jälkeen,että menee naimisiin vasta,kun lehmät lentää..
Pahoitin mieleni,mutta nyt olen onnellinen,etten sen ihmisen kanssa avioliittoa solminut!!!!
(tosin eron hetkellä mies yritti naimisiin meno korttiakin,oli aivan pakko heittää toi lehmät lentää juttu...mies vaan totesi,että lentäähän ne,rahtina )


Nykyisen miehen kanssa,kun kihlauduin,kysyin kihlautumisesta puhuttaessa mitä se hänelle tarkoittaa..
Kun tuli selväksi,että molemmille kihlaus on lupaus avioliitosta ja yhteisestä loppu elämästä oli suostuminen helmpompaa Eipä tule yllätyksiä sen asian saralta enää...
*suunnittelee häitä*

 

Suostukaa kosintaan/kihloihin vasta kun mies sanoo hääpäivän.