Mies järkytti lasta (ja minua)

  • Viestiketjun aloittaja "Hämmentynyt"
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
Näin niitä sekopäitä, epäterveitä ja masentuneita lapsia ja nuoria kasvatetaan. Joiltakin vanhemmilta pitäis vaan lasten tekeminen kieltää, jos ei asiaan kuuluvaa koulutusta tai muuta perehtyneisyyttä löydy. Harmi että sen sanotaan olevan ihmisen perusoikeus...
 
Orpula
Meidän Kaupunkilaispojat kiduttaa ensin matoa koukussa, sitten ne repii sillä koukulla kalaa huulesta, minkä jälkeen ne vielä tappavat kalan ja ottavat siltä suolet ulos! En tiennytkään, että opettamalla kaiken tuon olen tehnyt rikoksen ihmisyyttä vastaan!
 
Olen Huolissani
Olen Huolissani tästä nykymailmasta mitenkä brutaalia on näyttää lapselle kalanperkaamista pienestäpitäen soitin jo RKP:lle ja kukkahattutäti kerholle huomenna pidämme hätäkokouksen ja kielämme kalan perkaamisen
 
Tonttu toljander
Jos sinä et ole lapsena nähnyt elämän realiteetteja niin älä lastasi näkemästä luonnollista tapahtumaa siitä miten ruoka tulee lautaselle. Viisas miehesi varmasti osannut lapsellesi selittää tapahtuneen. Meitä aikuisia on paljon jotka ovat moista jopa pahempaakin nähnyt ja silti meistä on kasvanut järkeviä aikuisia eikä pumpulissa kasvatettuja maailmaa pelkäävia otuksia jotka tunkevat päänsä pensaaseen ja antavat toisten ratkaista ongelmat.
 
Hehhehhehhheee
Et voi olla tosissas :)

Minäkin olen asunut kaupungeissa kohta 50 vuotta. Kolmella mantereella ja sisämaassa pääsääntöisesti. 3 vuotiaasta saakka (aiempaa en muista) nähnyt, miten ruoka kalastetaan tai metsästetään, perataan tai suolistetaan, paloitellaan ja kokataan. Se kuuluu yleissivistykseen. Ja hyvä äiti opettaa sen ennen isää, koska meillä isillä on tapana tuhlata tuossa loppuvaiheessa :)
 
just joo
Toi on niin normaalia toimintaa maalla asuvilla, tuo ruoan hankkiminen omin käsin luonnosta. Aattele asiaa niin että se on ruokaa luomuimmillaan. Ei mitään kasvatettua vaan ihan itekseen luonnossa kasvanutta ruokaa. Samalla tuo kalastus ja miksei metsästyskin ovat tapa pitää eläin- ja kalakannat aisoissa kunhan pysytään metsästys-/kalastuskiintiöiden sisällä.

Eikö ole mahtavaa, että poikasi voi olla mukana kestävän kehityksen ylläpidossa?
 
elämä pilalla :D
Itse olin siitä lähtien, kun opin kävelemään, viikonloppuisin katsomassa, kun hirveä nyljetään ja paloitellaan. Kalassa olin mukana varmaan ennen kuin edes istumaan opin. Ja nukun edelleen yöni hyvin :D
 
"äityli"
itse olen maalla kasvanut ja periaate vanhemmillani ja nykyään minulla ollut että mitä saalistat sen siivoat itse. en tietääkseni ole saanut mitään traumoja vaikka 3v olen ollut ekaa hirven suolistusta katsomassa ja 7v maistanut jopa sitä verta.. olen ollut tiedon janoinen lapsi ja osaan nyttemmin kertoa omille lapsilleni kuinka mitäkin tehdään ja miksi näin tehdään. se että miehesi on näyttänyt kuinka tuo perataan kala ei ole väärin, on asioita joita lapsen/nuoren on hyvä oppia ettei tule uusavuton aikuisena.. se että muksusi kyselee nyt ihmisestä ja mitä meidän sisällä on on normaalia-- sinuna olisin huolissani mikäli ei kyseenalaistaisi ja haluaisi tietää ympäristöstään enemmän. omat muksut 5 ja 9 ovat kokeilleen/nähneet saman kuin minäkin heidän iässään eikä niistä mitä traumoja ole tullut, pikemminkin lapseni ovat viisastuneet ja ymmärtävät miksi jotakin tehdään ja miksi ei jotakin koskaan tehdä..
 
saalistaja
Metsästän (oikeesti ammun pyssyllä eläimiä, joten ketjun aloittaja älä järkyty)
ja kalastan itse, olen nainen ja olen opettanut taidon myös lapsilleni (myös tyttärilleni).Onneksi suurin osa näkyy olevan järjellä varustettuja ja kertoo lapsille totuuden satujen sijaan. Onko meistä suurin osa draumatisoituneita, kun ollaan nähty lapsesta asti eläinten ja kalojen "tappamista". Onkohan minustakin sen vuoksi tullut saalistaja, hehheh :O
 
"joku"
Olen aikuinen nainen itselläni kolme lasta.isäni opetti kyseisen toimen piteen kun itse ekan klan tossa 6 vanhana sain eikä siitä mitään traumoja jäännyt .Voi pyhä jeesus mis kuplas jotkut tahtovat lapsensa kasvattaa eivät ne makkaratkaan pöytään elävinä hypi =D
 
"Aloittaja"
Olkaa nyt jo hiljaa! Aivan sairasta porukkaa olette!! ps. niin ja mitä sitten vaikka olen Helsingistä, Kaikki kehä 3:sen ulkopuolella on täysiä maalais tolloja näköjään!
 
Uuno maalla
[QUOTE="Hämmentynyt";28495691]

Kyllä huomaa miehen olevan kotoisin maalta, niin juntisti tuon asian taas hoiti. ![/QUOTE]

Itse pidän itseäni melko urbaanina eläjänä vaikka en suurkaupungissa eläkkään. Lapsena perattiin muikkuja kaikki kesät, koska isäni piti verkkokalastuksesta ja savustamisesta. Hän oli muuten lääkäri, jonka vuoksi varmaan saatiinkin tutustua tuohon anatomiaan niin pieninä poikasina.

Ennemminkin voisi kai nykyään kauhistella, että kylläpä joku on kaupunkilainen snobi, vailla maalaisjärkeä kun moista taivastelee....
 
jjjjjjjjjjjjjjjjjjj
Voi Luoja!!! Olisiko pikkuhellanlestaskullannuppu viiä kenties Stokkan kalatiskille kalaan? Oppii nyt sitten siinä mistä se ruoka tulee ja mitä sen tekeminen vaatii. Että voi ihminen hajota tommoseen jeesusteluun!
 
.l
olen pienenä ollut hämmentämässä verisankoa kun on teurastettu sonni pihassa, se on elämää ja näin kalastamallakin lapsi oppii että ruoan saamiseksi joutuu joskus näkemään hieman vaivaa eikä ruoka aina ole niin itsestäänselvä asia
 
"vain elämää"
Jos ruuan alkuperästä tulee tuollainen haloo niin mites sitten kun pitää kertoa miten ihmiset saavat alkunsa? Ihan oikein teki mies. Ei tehnyt asiasta ongelmaa koska ei sitä nähnyt. Ongelmankehittäjä on joku toinen. Olis pitänyt ottaa äiti mukaan ongelle :)
 
Maalais tollo
[QUOTE="Aloittaja";28504297]Olkaa nyt jo hiljaa! Aivan sairasta porukkaa olette!! ps. niin ja mitä sitten vaikka olen Helsingistä, Kaikki kehä 3:sen ulkopuolella on täysiä maalais tolloja näköjään![/QUOTE]



HAHAHAHAHAHA, päivän naurut!!!!!
 
ei hemm..
täytyy sanoo etten uskonut tästä moisesta asiasta tälläistä...meillä ainakin on opetettu lapset pienestä pitäen kalastamaan, sienestämään yms...voi näitä lapsiparkoja kun kasvavat..on uusia ampujatappajia taas lisää kun vanhemmat pitävät muovipussissa pienestä pitäen..prkle
 

Yhteistyössä