Tottakai edelleen myös vanhemmilla on oikeus harrastaa. Harrastaahan monet naiset kallista ja aikaavievää ratsastusta, vaikka on lapsia.
Mutta kyse on varmaan perheen sisäisestä asiasta. Muistiko mies kysyä, mitä mieltä perhe on tästä? Olisiko rahalle ollut muitakin kohteita? Onko äiti aina lasten kanssa ja isä omissa menoissa?
Mielestäni aikuisuus tarkoittaa sitä, että kykenee asettamaan muiden tarpeet omiensa edelle. Ei se tarkoita mitään muuta. ja jos ostaa itselleen moottoripyörän kysymättä perheeltä mielipidettä asiaan tai miettimättä, mistä muusta perhe joutuu tinkiä sen vuoksi, tai onko muilla perheenjäsenillä sama mahdollisuus harrastaa kuin itsellä. Viikossahan on 5 iltaa, meillä kun kuskataan esikoista 1-2 iltaa viikossa, siitä jää3-4 iltaa meille vanhemmille. Kohta kuskataan myös kuopusta, vanhemmille jää siis 3 iltaa. Jos yksi perheenjäsen harrastaa joka ilta omaa juttua, miettimättä haluaisivatko lapset viettää aikaa enemmän isän kanssa, tai haluaisiko äitikin joskus harrastaa, on vielä täysi KAKARA.
Oletko varma, että tässä ei ole näin?