Minun pienet tissit vastaan toisen suuret

  • Viestiketjun aloittaja Ärsyyntynyt
  • Ensimmäinen viesti
boob-lover
Huolimatta kaikista vastaväitteistä, MINUN mielestäni kunnon pomppoolit naisella on MUST!
Olkoonpa pienitissiset, itsetunnoltaan heikot naiset ja niiden tossun alla elävät munattomat miehensä asiasta mitä mieltä hyvänsä. Tämä onkin vain MINUN mielipiteeni. Muilla saa olla omansa. Mikään tutkimus tai eurodirektiivi ei vaikuta MINUN mielipiteeseeni. So sorry, tissittömät femakot!

Jos Päivi Istalalla aikanaan olisi ollut kunnon daisarit, niin Suomessa olisi huomattavasti vähemmän "feministejä"!
 
en unohda
Tuohon kysymykseen löytynee vastaus vain ja ainoastaan silikonit ottaneen naisen psyykestä. Miehen kanssa silikoneilla ei ole mitään tekemistä, lukuunottamatta niitä miehiä joilla on addiktio silikoneihin riippumatta siitä ovatko ne kumia vai lihaa. Heille voi toki tarjota barbaraa isoryntäisempänä versionakin ;)

Ranskassa tuskin kukaan ranskalainen nainen on ottanut silikoneja, siellä on pääosassa hyvä seksi.

Amerikassa, silikoonien luvatussa maassa, silikonit on joka toisella ja sillä taas ei ole mitään tekemistä seksin kanssa. Vaan vain ja ainoastaan naisen oman minäkuvan ja itsetunnon.

Joten miesten kuvitelmat silikonitissisen "suuremmasta seksikkyydestä" ovat aika nurinkurisia ja kertonevatkin ennen kaikkea joko nuoresta iästä ja kokemattomuudesta.

Jollekin tissit voi olla tärkeän fetissin asemassa, ja usen näin on nuorilla miehillä (kuuluu kehitykseen), mutta kun mies hieman vanhenee ja ylittää 21-vuoden iän ja on saanut hieman enemmän kokemusta naismaailmasta nousee itse asia ihan eritasolle kuin mammantissit- unelmaan.

Olen saanut ensimmäistä kertaa nuorena kunnolla mammatissä, olivat ämpäin kokoisa ja heiluivat kunnolla kun nai mun päällä. En kyllä unohda ensimmäistä kertaa vaikka olikin vanha nainen. Joutunut tyymään pienempiin tytön ruipeloihin millä nännit just törröttää. Jäi hyvä kokemukset vaikka olikin vanha, osas ainakin antaa tissiä ja naida kunnolla.
 
Viimeksi muokattu:
muistelen
Kieltämättä noissa kuvissa on uskomaton ero. Lieneekö jotain aprin litran luokkaa? Riittäköhän edes?

Se ei kuitenkaan ole olennaisinta, vaan se miksi (en puhu nyt raskausajasta, vaan esim v.2008 linnanjuhlista verus vuoden 2005 linnanjuhliin) tuo kasvu on noin suuri? Jos haluaa olla politiikkona todesta otettava ei kannattaisi kasvattaa tuota etumusta povipommin tavoin vaikka se onkin paras tapa pysyä lehtikuvissa jatkuvasti.
Muistelen, että niiden edellisten lasten kohdalla ei imettänyt lainkaan, ettei mene rintamus pilalle. Lie tehnyt saman tämän uuden kanssa, eli suoraan laitoksella tuttipullolle.
 
Viimeksi muokattu:
Ei kiva
Pieniä tissejä puolustavat pienitissiset naiset, homouteen ja pedofiliaan taipuvat miehet ja pienitissisten naisten tossun alla elävät munattomat miehet.
Olen +20 vuotias ja eipä minulla ole kuin A75. Ajoittain ärsyttää kun avokki sanoo tissieni olevan hyvät. Mietinkin tässä yks päivä, että mitähän tuo sitten sanoisi kun olisikin isot, täydellisiksi kai kehuisi. Harmittaa ihan tolkuttomasti, muutenkin olen niin helkutin laiha, mikä ei tietenkään haittaa. Kehuipa tuossa peppuani, mutta ei tietenkään mainintaakaan rinnoistani, ne kun ovat vain ne "hyvät" :(
Eipä se sentään toisia naisia sillä silmällä kattele, vaikka kyllähän se ärsyttää jos kadulla kulkee joku iso rintainen ja paidassa mistä sen huomaa niin kyllähän siinä mieleen tulee että mitähän sitä ukon mielessä oli sillä hetkellä :(

Mitenköhän tässä saisi tämän asian tasapainoon, ettei ole enää paha olo kun sanotaan vaan hyväksi :(

P.S Meillä ei olla tossun alla.
 
Viimeksi muokattu:
Ihan totta
Fiksu mies ei valitse naistaan rintojen koon perusteella. Iso osa miehistä tykkää isoista rinnoista, mutta myös iso osa niistä pienistäkin.

Nuo väitteet, että pienirintaisten naiseten miehet pettävät naisiaan isorintaisten kanssa jätän omaan arvoonsa. joku voi tehdä niin ja toinen ei.

Pienirintaisena muuten elämä on paljon mukavampaa. Rinnat ei roiku vanhanakaan ja vaatteet istuvat hyvin. Eikä ole hartiasärkyjä. Minun miehelleni olen hyvin välttänyt rintojen koosta huolimatta. Enemmän hän tykkää taputella pyöreää ja kiinteää takamustani.

Taitaa isorinnoilla olla pelko, että me pienempirintaiset naiset viedäänkin ne teidän miehenne !
On aivan totta, että "pienenä" oleminen on helpompaa, en ymmärrä niitä, jotka ottavat silikonit, tissit ovat vain tiellä. Enkä minä sentään mieheni halujen mukaan mene, oli meilläkin kyllä joskus puhetta niistä silikoneista kun ärsytti, ja niinpä sain kyllä kuulla "semmosia et kyllä hanki" Ja aivan sama homma, vaikka kyllä kaikin puolin tykkää, mutta enemmän tuo takamus saa kehuja, voisi kyllä nuo rinnatkin.. on vähän ristiriitaista, voisi ne rinnatkin huomata kun vain seksikkään takamuksen ja kehaista niitäkin. Niin vain olen miekin ukolleni kelvannut, ei se ulkonäkö ole se tärkein, vaan luonne ja persoonallisuus :) Mutta itse taistelen vielä ongelman kanssa, tissitkin vois olla yhtä "arvokkaat" kuin seksikäs peppu :/ Mutta silikoneja en ota, ne ei ole luonnolliset. Tästäpä itse asiassa kerran mainitsin kun miehelläni on tapa helliä jos tv:ssä on joku kaunis nainen, ja jos sattuu olemaan silikonit, olen kyllä sanonut että nepä ei ole aidot!
 
Viimeksi muokattu:
huonot ja hyvät
Olen +20 vuotias ja eipä minulla ole kuin A75. Ajoittain ärsyttää kun avokki sanoo tissieni olevan hyvät. Mietinkin tässä yks päivä, että mitähän tuo sitten sanoisi kun olisikin isot, täydellisiksi kai kehuisi. Harmittaa ihan tolkuttomasti, muutenkin olen niin helkutin laiha, mikä ei tietenkään haittaa. Kehuipa tuossa peppuani, mutta ei tietenkään mainintaakaan rinnoistani, ne kun ovat vain ne "hyvät" :(
Eipä se sentään toisia naisia sillä silmällä kattele, vaikka kyllähän se ärsyttää jos kadulla kulkee joku iso rintainen ja paidassa mistä sen huomaa niin kyllähän siinä mieleen tulee että mitähän sitä ukon mielessä oli sillä hetkellä :(

Mitenköhän tässä saisi tämän asian tasapainoon, ettei ole enää paha olo kun sanotaan vaan hyväksi :(

P.S Meillä ei olla tossun alla.
Ootko sä muka kirjottanu tän tosissasi? Mitä ihmettä miehen pitäisi sun rinnoistasi sanoa, jos HYVÄT ei edes kelpaa. Täydelliset ne tuskin on, kun harvalla naisella ovat vaikka koko olisi mitä. Hyvät on hyvät. Hyvät eivät ole huonot. Eivät KAIKKI miehet edes tykkää isoista rinnoista. Vai mietitkö itse koko ajan onko miehen kalu hyvä vai kenties täydellinen tai olisiko jollain muulla vielä parempi ja täydellisempi? Silloin kun rakastaa niin ei tollasilla asioilla ole oikeasti merkitystä.
 
Viimeksi muokattu:
Kekeke
Niinpä meni Lolakin aikanaan suurentamaan rintansa, vaikka oli juuri rankattu univerumin kolmanneksi kauneimmaksi! Nyt on sellaiset lehmän utareet. Mutta kuka mistäkin tykkää.Minä katselen mielummin pienehköjä kuin roikkuvia isoja. Tissit ei ole koskaan ollut valintakriteereissä mukana kun tyttistä olen etsinyt.
 
isotissinen
no mulla on suuri rintavarustus, jo 12 kesäisestä saakka saakka on ollut ensin C ja nyt EE kupit käytössä. AIna olen inhonnut suuria rintojani. Ja siihen on syynsä.

Nuoret pojat repivät rintsikoista jo silloin lapsena, kulkivat perässä, heittivät herjaa tisseistäni joka ainoa päivä. Olin luokan ainoa likka jolla oli rinnat, tai niin minusta tuntui sen kiusaamisen määrän vuoksi.
Naapurin vanha äijä oli kimpussa halailemassa kun oli 14v, kuolasi tissejäni joka käänteessä. Potkaisin munille kerran. Loppui siihen sen äijän ahdistelut ja käpälöntiyritykset.
Huusin että "painu saatanan pervo helvettiin tai tapan sinut".

Nuorena miehet puhuivat rinnoilleni aina ja kaikkialla. Suututti suunnattomasti. Olen älykäs, ammatissani hyvin eteenpäin päässyt nainen. Tuntui kuin minussa ei olisi ollut muuta kuin tissit.
Jokaisessa asiassa on saanut taistella, että minusta on huomattu muutakin kuin rinnat.

Parisuhteessa mies ei ole kommentoinut rintojani koskaan. Peffaani ja muita ominaisuuksiani kyllä senkin edestä. Tietää näet, että jos tisseistä tulisi puhetta, haluni seksiin loppuisi heti.

Minä sinuna ap sanoisin suoraan miehellesi, että sinua loukkaa tuontyyliset kommentit, kun sulla ei samanlaisia utareita ole kuin noilla telkkarin naisillla. Sanoisin suoraan että lopeta heti noiden tissien ääneenihastelu, se ei tunnu sinusta kivalta.
 
ärsyttää
Minua ärsyttää että tällaisesta asiasta pitää edes keskustella. Rinnat on osa ihmistä siinä missä kädet ja jalatkin, on todella ikävää että monet tytöt esim. saavat traumoja siitä kun heitä haukutaan laudoiksi tai vaihtoehtoisesti häpeävät suuria rintojaan siksi että miehet ovat niitä käpälöimässä. Ihan hirvittävää. Miehet voisivat taas ajatella tässä, että entä jos joku mies haukkuisi omaa tytärtä laudaksi tai käpälöisi tätä, olisiko hauskaa? Tuskin.

Lisäksi ärsyttää se, että jotkut ääliömiehet leimaavat pienirintaiset naiset femakoiksi ja suuririntaiset bimboiksi. Ihmisellä itsellään ei ole mitään väliä, ainoastaan rinnoilla. Ja sitten huonoitsetuntoiset naiset menevät miesten mielitekojen mukaan ja vaarantavat terveytensä hankkimalla silikonit, tai vastaavasti yrittävät epätoivoisesti ja turhaan edetä uralla kun on leimattu bimboksi. Ja minkä takia, pelkän rintavarustuksen?! Ei tällaista pitäisi olla enää tänä päivänä.

Heivatkaa pihalle ne ääliömiehet että oppivat käyttäytymään, alkaa varmasti käytös ja kommentit parantua kun ei enää löydy naisseuraa. Lisäksi, jos mies oikeasti naista rakastaa, ei siinä ole rintojen koolla väliä. Kyllä sitä rakastaa sitä toista juuri sellaisena kuin se on.
 
elli..
^Näinpä! Joskus tuntuu, että naisillakin on äly jäänyt johonkin tässä silikoni-rintavouhotuksessa. Luulisi, että itsetunto on kiinni vähän toisenlaisista asioista kuin rintojen koko ja se mitä mieltä mies niistä on.
Minä en ainakaan halua itselleni miestä, jonka naiskriteereissä rintojen koko on listan kärkipäässä. Mitä se ylipäätään kertoo kyseisen miehen henkisestä kypsyydestä, jos naisten maitorauhaset on ainoa mitä päässä pyörii?
 
taapermanni
Ketä kauniit, isot tissit häiritsee? Ei minua ainakaan.

Jos Päivi Istalalla olisi aikoinaan ollut kunnon blosat, olisi Suomessakin huomattavasti vähemmän telaketjufeministejä - nykyisin.

Tissikateus - niin, se tissikateus...
 
Caillean
Sulla on ikääntymiskriisi. Onhan se kieltämättä outoa, miksi mies ei nainut aikoinaan isorintaista naista. Jos hän ei ollut mikään don juan niin silloin oli sitten kai "tyytyminen pienirintaiseen" tyyliin, että eihän kaikkea voi saada.

Muista, että isot tissit ovat mummomaiset ja tekevät naisesta äkisti lihavan näköisen. Pidä itsesi hoikkana, niin saat aina ihailua osaksesi, olitpa sitten minkä ikäinen hyvänsä. Hoikka vartalo on tärkeämpi kuin jotkut isot tissit. Ja jos sulla on vaikeuksia pitää painoa alhaalla, urheilu on siinä ainut toimiva tapa ja roskaruuat, karkit pois sekä alkoholi.
 
isotissinen vastaa
Cailleanille. Eikä sulla näköjään ole yhtään järkeäkään päässäsi kuin kateus isorintaisia naisia kohtaan.

Minulle ei tulisi mieleenikään arvostella yhtään naista rintojen koon perustella.
Sinä sen sijaan teet heti oletuksia toisen kirjoittajan olemuksesta, rinnoista ja painosta.
Oletat että kaikki isorintaiset ovat ylipainoisia tai sitten muut naiset olettavat että heitä on paranneltu leikkauksin.
Ja oletat, että ne rinnat on jotenkin mun omasta toiveesta siihen putkahtaneet ja minä itse ne jollakin tapaa olen siihen omasta halustani pullauttanut ne tuohon EE kokoon.
Kuule, kyllä ne kasvoi ihan itsestään tuollaisiksi 15 ikävuoteeni mennessä. Ei tarvinnut yhtään auttaa millään tavalla.

En syö roskaruokaa, olen abosolutisti, ei ole mustelmia, ei raskausarpia ei näy verisuonet, eikä rinnoissani ole mitään muutakaa vikaa. Eikä mulla ole kyttyräniskaa.

Eikä mulla ei ole läskiä missään kohtaa kroppaa.
Pituus 169 cm, painoa 55 kg. Käyn salilla 3-5 kertaa viikossa + juoksen viikossa noin 20-25 kilsaa sen lisäksi. Kesät talvet. Rullaluistelen, pyöräilen, pelaan tennistä monta kertaa kk:ssa kesäisin.
Rasvaprosentti on pysytellyt viimeisent 15 vuotta tasolla 17,5-20.
Painoindeksi on alle 20.

Eikä mun tissit peitä vyötäröä, ei likimainkaan, ovat ihan kiinteät ja hyvännäköiset ja treenatut.

MUTTA KUTEN JO ALKUPERÄISESSÄ KIRJOITUKSESSANIKIN SANOIN EN PIDÄ RINNOISTANI ENKÄ OLISI NÄIN SUURIA HALUNNUT. Tämä pointti sivuutetaan kaikkialla.

Sinulle "taapermanni", joka kerta kun tapaan miehiä, työssäni siis, enkä ole mikään seksityöntekijä jolle nämä rinnat olisivat plussaa, miesten katseet pääsääntöisesti kiinnittyvät ensimmäiseksi rintoihini. Se jos mikä ärsyttää. Minä olen erittäin pätevä työssäni enkä pidä siitä että minua arvioidaan rintojeni perusteella.

Jospa "taapermanni" ensi kerralla katsoisit naista silmiin etkä rinnankorkeudelle puhuessasi.

Caillean automaattisesti leimaa heti ylipainoiseksi, mummomaiseksi roikkutissiksi joka vetää karkkia ja viinaa napaansa päivät päästään. Muut olettavat isorintaisen naisen olevan miestennielijöitä jotka jokaista kaksilahkeista jahtaavat tisseineen.
Eikä ole yksi eikä kaksi naista jotka olettavat rintojeni olevan silikonit. Sekin ketuttaa.

Kasvakaa aikuisiksi ja yrittäkää nähdä ihmisessä muutakin kuin rinnat jonka perusteella arviointejanne teette.
Ei kaikilla hoikilla naisilla joilla on rinnat, ole silikoneja.

Eikä kaikki isorintaiset ole sellaisia itselleen halunneet tai ole niistä ylpeitä. Minua ainakin leikkaus pelottaa niin paljon, että en pienennykseen ehdointahdoinmene jos ei ole terveydellisistä syistä joskus ihan pakko.
 
ärsyttää
Sulla on ikääntymiskriisi. Onhan se kieltämättä outoa, miksi mies ei nainut aikoinaan isorintaista naista. Jos hän ei ollut mikään don juan niin silloin oli sitten kai "tyytyminen pienirintaiseen" tyyliin, että eihän kaikkea voi saada.

Muista, että isot tissit ovat mummomaiset ja tekevät naisesta äkisti lihavan näköisen. Pidä itsesi hoikkana, niin saat aina ihailua osaksesi, olitpa sitten minkä ikäinen hyvänsä. Hoikka vartalo on tärkeämpi kuin jotkut isot tissit. Ja jos sulla on vaikeuksia pitää painoa alhaalla, urheilu on siinä ainut toimiva tapa ja roskaruuat, karkit pois sekä alkoholi.
Ei ole ikääntymiskriisi, kun ei tuota ikääkään ole vielä kovin paljon. Ei niitä lapsiakaan ole, mutta ei se silti estä sitä etten osaisi asettua sellaisen asemaan jolla lapsia on, ja kysyä että eikö vanhempia häiritse se jos joku mies kuolaa oman tyttären perään rintojen vuoksi, tai haukkuu tätä siksi että rintoja ei ole. Minua se ainakin häiritsisi, ja paljon.

Ei tarvinnut kummankaan tyytyä, miehellä on ollut vientiä ennen minuakin, ja niin minullakin vaikka en nyt ihan EE-kuppia omistakaan. Onneksi on niitäkin miehiä joille rintojen koolla ei oikeasti ole väliä.

Mitään kuntoiluvinkkejä en sinulta tarvitse, paino-ongelmia ei koskaan ole ollut. Vaikka en edes urheile ja herkut maistuvat. Niin ollaan katsos erilaisia, ei pelkästään rintojen koon vaan myös painon yms. suhteen. Ja minusta on yhtä paha sanoa, että naisen pitää olla hoikka kun että naisella pitää olla isot rinnat (sen lisäksi että nuo ovat usein ristiriitaisia vaatimuksia). Naisen ei pidä olla yhtään mitään muuta kuin sattuu olemaan, ei sitä miesten miellyttämiseksi tarvitse itseään muuttaa. Vai pitäisiköhän minunkin pistää tuo mies pihalle kun painoa on tullut tässä yhdessäolon aikana vähän lisää?

En minä hae ihailua tai hyväksyntää muilta ihmisiltä ulkoisilla seikoilla, mieluummin kuulen olevani mukava, avulias ja vaikkapa hyvä ystävä. Sellaiset kommentit lämmittävät paljon enemmän.
 
Viimeksi muokattu:
feministitär
Ketä kauniit, isot tissit häiritsee? Ei minua ainakaan.

Jos Päivi Istalalla olisi aikoinaan ollut kunnon blosat, olisi Suomessakin huomattavasti vähemmän telaketjufeministejä - nykyisin.

Tissikateus - niin, se tissikateus...
Istalan takavuosina tavanneena sanoisin, että hänellä lie joku D-kuppi. Iso kuitenkin.

Koettakaa nyt idiootit tajuta siinä pikku pääkkösessänne, että naisen ulkonäollä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko hän feministi vai ei.
 
Viimeksi muokattu:
Iines
Alkuperäinen kirjoittaja feministitär;10590286:
Istalan takavuosina tavanneena sanoisin, että hänellä lie joku D-kuppi. Iso kuitenkin.

Koettakaa nyt idiootit tajuta siinä pikku pääkkösessänne, että naisen ulkonäollä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko hän feministi vai ei.
Ei varmastikaan. Mutta uskottavuuden kannalta sillä on tekemistä millä tavoin itsensä tuo tarjolle vai tuoko tarjolle ollenkaan.
 
sinkkumies80
Olen ollut kesästä lähtien poikamiehenä ja nyt pikku hiljaa olen alkanut katsella uutta tyttöystävää. Täytyy sanoa, että en juurikaan katsele naisten tissejä ja arvioi mahdollisia kuppikokoja. Tytöt kuulkaa kun minä sanon, että kuppikoolla ei ole mitään merkitystä kun vaimoa etsitään!
 
kokemuksella
Olen ollut kesästä lähtien poikamiehenä ja nyt pikku hiljaa olen alkanut katsella uutta tyttöystävää. Täytyy sanoa, että en juurikaan katsele naisten tissejä ja arvioi mahdollisia kuppikokoja. Tytöt kuulkaa kun minä sanon, että kuppikoolla ei ole mitään merkitystä kun vaimoa etsitään!

Elä höpötä. Kele! Pikkutissiset naiset ovat pääsääntöisesti lepsoja tai muuten frigididejä. Isotissisillä naisilla on pääsääntöisesti myönteinen suhtautuminen miehiin, sekä aulis, liukas pimppi ja joillakin myös imuisa peppu.

Heh! Pakkasta -9, tuuli koillisesta 2 m/s.
 
Viimeksi muokattu:
Snadit.
Ei tissien koko aina ole ratkaiseva. Tissien omistajalla on suuri merkitys. Kiva, fiksu nainen on painonsa arvoinen aitoa naista tissien koosta riippumatta.
Pienirintaisille naisille, älkää ottako paineita rinnoistanne.
Usein pienet rinnat on todella kauniit ja seksikkäät.
 
booper
Ei tissien koko aina ole ratkaiseva. Tissien omistajalla on suuri merkitys. Kiva, fiksu nainen on painonsa arvoinen aitoa naista tissien koosta riippumatta.
Pienirintaisille naisille, älkää ottako paineita rinnoistanne.
Usein pienet rinnat on todella kauniit ja seksikkäät.

Kiva, fiksu isotissinen nainen on painoaan arvokkaampi verrattuna a- , tai b-kuppinaiseen. Näin se vain on!
 
Viimeksi muokattu:
Arjaliisa
Varsinainen provosoija tuo "booper". Ei taida pääkoppa olla lastattu arvoesineillä.
Kokemukseni on , että isotissisten naisten perään on vähemmän lukeneet (siis tyhmimmät), matchot (nyrkkisankarit), ja pinnalliset (ei arvomaailmaa). Toisaaltaa naiset, jotka panostaa ryntäisiinsä, ovat myös samanlaisia. Siinä siis kysyntä ja tarjonta kohtaavat toisensa, ja jo keski-iässä ollaan onnettomia elämään, näin se vaan usein on !
 
Wanhuudenhöperö
Varsinainen provosoija tuo "booper". Ei taida pääkoppa olla lastattu arvoesineillä.
Kokemukseni on , että isotissisten naisten perään on vähemmän lukeneet (siis tyhmimmät), matchot (nyrkkisankarit), ja pinnalliset (ei arvomaailmaa). Toisaaltaa naiset, jotka panostaa ryntäisiinsä, ovat myös samanlaisia. Siinä siis kysyntä ja tarjonta kohtaavat toisensa, ja jo keski-iässä ollaan onnettomia elämään, näin se vaan usein on !
Asiaapa haastelet!
Jos suhde/liitto/joku muu yhteiselo perustuu niin kestämättömiin arvoihin kuin ulkonäkö ja seksuaaliset kyvyt/halut,ei siinä juurikaan ole hurraamista.
Menkää kysymään keneltä vain useamman kymmentä vuotta samassa parisuhteessa viihtyneeltä,kuulette,ettei kyseiset ominaisuudet ole kymmenen tärkeimmän joukossa.
Tämän tajuaminen ja hyväksyminen kuuluu nähdäkseni aikuisuuteen,ollen yksi sen merkki.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä